Kertokaa te muutkin kauhukertomuksia teinipoikien nälästä
Kommentit (230)
Mun miehelle on jäänyt tuo vaihe päälle, vaikka onkin jo 30. Syönyt nuoresta saakka aivan valtaviä määriä. Pelkästään hänen ruokiinsa kuluu n. 700 e/kk. Syö yhdellä aterialla valehtelematta 3 kertaa sen määrän, mitä keskivertoihminen. Silti on todella laiha! Joskus lääkärilläkin tutkittu ja tähysteltykin, mutta terveeksi todettu - mun kauhuksi!
Meillä on kaksi paljon liikkuvaa teiniä, tyttö ja poika. Kumpaankin tuntuu uppoavan tuplasti sen mitä minä syön, poikaan helposti enemmänkin. Ruokapöydässä ei pihtailla, saa syödä kun on nälkä. Välipalojakin saa syödä, sitä varten löytyy kyllä kasviksia, leipää ym. Siitä nostaisin metelin, jos koko perheen päivälliselle varattu jauheliha olisi kadonnut teinin välipalaksi, tai koko perheelle varattu herkku olisi syöty yksin. Joskus on saanut huomauttaa, että vaikka leipää syökin, niin koko leikkelepakettia ei tarvitse lastata siihen päälle, vaan voi jättää muillekin. Ja se, että janojuomana otetaan vettä, eikä aloiteta maitolitralla.
Oma tyttäreni on kyllä todella hoikka (14v) ja syö melko paljon, paljon enemmän kuin minä. Herkkuja menee myös. Mutta lähes kaikki hänen kaverinsa ovat joko hieman tai selkeästi ylipainoisia. Tätä ketjua kun lukee, niin asia on helppo ymmärtää... melkoista itsepetosta, että ihan överisyöminen johtuisi vain kasvusta. Tottakai energiaa menee kasvuun, mutta ei nyt määrättömästi sentään.
Sanokaa mun sanoneen, mutta syödyn ruoan määrä tai syömättömyys ei yksinään selitä ihmisen painonvaihteluita. Kyse on paljon monimutkaisemmasta prosessista. Myös siitä, miten suoliston mikrobisto, liikunta, ympäristö, geenit ym. muovaavat ihmisen aineenvaihduntaa.
Eli väitän, että ihminen voi 5000 ja 2500 kilokaloreilla olla suunnilleen saman näköinen. Esim. liikunnan paljous ei ole välttämättä myöskään ratkaisevaa vaan se, että sitä ylipäätänsä on.
Tiedän esim. todella lihavia ihmisiä, jotka syövät vähän. Saattavat esim. skipata aamupalan ja lounaan kokonaan ja mussuttavat illalla kaikkea moskaa. Aineenvaihdunta on kriisissä eikä elimistö välttämättä osaa tunnistaa kaikka sitä lisäainehöttöä. Terveellistä ruokaahan pitää syödä oikeasti määrällisesti tosi paljon.
Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan totta ja siitä löytyy paljon tutkittua tietoa, myös kansainvälistä.
Ihmisen paino on paljon monimutkaisempaa kuin pelkkä syöminen. Mainitsemasi lisäksi myön stressi, yöunen määrä ja laatu, lepohetket, ympäristötekijät jne. vaikuttavat painoon.
Ja sekin on totta, ettei kaikilla nuorilla energiantarve nuorena kasva merkittävästi, jos kasvupyrähdys jakaantuu tasaisesti kaikille vuosille, mutta joillekin nuorilla se voi jakautua parille vuodelle ja pituutta voi tulla lisää 20cm, samoin raajat kasvavat samassa suhteessa, kun toinen nuoren kasvu voi olla vain muutaman sentin, jolloin energiantarve on aivan toinen.
Eikä tämä ole tämän päivän ilmiö, vaan näin on ollut aina, jos kysytte asiaa mummoiltanne tai isomummoiltanne miten vanhempanne ovat teininä syöneet.
Vierailija kirjoitti:
Poika söi perhepizzan ja joi 1,5 l Colaa. Röyhtäisi ja käveli jääkaapille katsomaan olisiko jotain syötävää.
Poika on hoikka.
Tää on kammottavaa, kun pahenee vaan koko ajan... mun poika ( pelaa futista, on 15-v) ei halua edes syödä pizzoja tai hamppariaterioita kun " ei ne pidä nälkää yhtään"... Kaksi tuntia sitten söi 30 cm Subin ( Melt) ja joi litran kokista, ja tuli tähän sanomaan nyt että on nälkä. Söi paketillisen karjalanpiirakoita.
Kauhistuttaa, kaksi poikaa lisää lähenee just teini-ikää vielä täällä.
Tää ihan yletön lihalla mässäily mitä ihmiset kuvailee täs ketjus on kyllä aika kammottavaa
Exän kotona oli 3 jääkiekkoilevaa poikaa (exän veljet). Ruispalapaketteja (niitä isoja) meni kolme päivässä. Kaikkea meni moninkertainen määrä ja jääkaappeja oli kaksi, kolmas terassilla jossa oli vararvinto.
Kun pojat muuttivat kotoa, jäi vanhemmille rahaa niin paljon että remontoivat omakotitalon ja ostivat mökin. :D
Tiettyjen ikäluokan miehet lyhyitä kun sodan jälkeen ja pitkin 50-lukua vielä jokaista suupalaa vahdittiin kun ruokaa vielä oikein ollut riittävästi ja isot perheet.Taas nuo metriheikit vasta muutaman vuosikymmenen ollut ja nykyään vielä korostunut verrattuna 80-lukuun.
Muistan ikuisesti, kun risteilyllä isoveljeni mätti buffetissa lautasellisen toisensa perään, ilmeisesti oli nälkä :D
Tässä videossa on loistava esimerkki olympivoittajan aamupalasta.
Pakko on syödä sellaista millä saa kalorit täyteen.
Mua itseäni vähän närästää nämä ketjussa mainitut syöpöt, jotka huitaisevat huomaamattaan.koko perheelle tarkoitetun satsin omaan napaansa, suunnilleen röyhtäisevät päälle ja menevät hetken päästä jääkaapille vetämään kaikki leikkeet naamaan. Sitten aikuiset ihmiset täällä tykkää-peukuttavat tuollaista röyhkeyttä.
Kyllä meillä kotona ainakin oli joku roti tuommoisessa eikä silti tarvinnut teinienkään kasvaa nälässä.
Leningradin 900 päivän piiritys toisen maailmansodan aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika söi perhepizzan ja joi 1,5 l Colaa. Röyhtäisi ja käveli jääkaapille katsomaan olisiko jotain syötävää.
Poika on hoikka.Tää on kammottavaa, kun pahenee vaan koko ajan... mun poika ( pelaa futista, on 15-v) ei halua edes syödä pizzoja tai hamppariaterioita kun " ei ne pidä nälkää yhtään"... Kaksi tuntia sitten söi 30 cm Subin ( Melt) ja joi litran kokista, ja tuli tähän sanomaan nyt että on nälkä. Söi paketillisen karjalanpiirakoita.
Kauhistuttaa, kaksi poikaa lisää lähenee just teini-ikää vielä täällä.
Sinusta nälkää pitävä ruoka on siis annos pikaruokaa ja karjalanpiirakoita? Päälle vielä limua, joka ei täytä mahaa yhtään.
En ketjun luettuani ihmettele yhtään miten kasvavilla pojilla on nälkä kun ainoa saatavilla oleva ruoka näyttää olevan suurimmilta osin pelkkää valmisruokaa tai hiilaria.
Meillä 14v aloittaa iltapalan n. 30min päivällisestä klo19 aikoihin ja jatkaa sitä tasaiseen tahtiin klo23 asti.
Kaikki helppo syötävä kelpaa: jogurtti, banaani, murot, joskus tekee voileivän, smoothiet (tekee itse tai ostan valmista) jne.
Pohjaton kaivo, super hoikka...
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpompaa syötävää, sitä varmemmin se menee.
Joo ei sais olla kanankoipia koska liikaa työtä riipiä ne lihat siitä koivesta. Valmiita lihapaloja pitää olla, sellaisia joita on helppo ottaa haarukkaan. Leivät mieluiten valmiiksi viipaloituja kun ei jaksa leikata.
Kakkis kirjoitti:
Mua itseäni vähän närästää nämä ketjussa mainitut syöpöt, jotka huitaisevat huomaamattaan.koko perheelle tarkoitetun satsin omaan napaansa, suunnilleen röyhtäisevät päälle ja menevät hetken päästä jääkaapille vetämään kaikki leikkeet naamaan. Sitten aikuiset ihmiset täällä tykkää-peukuttavat tuollaista röyhkeyttä.
Kyllä meillä kotona ainakin oli joku roti tuommoisessa eikä silti tarvinnut teinienkään kasvaa nälässä.
No minä olen varmaan yksi noista johon viittaat. Meillä siis poika söi viikonloppuna kaverinsa kanssa jättisatsin paistettua broileria kahdestaan tortillaveneiden täytteenä. Koska oli hässäkkää, niin söivät kahdestaan ja ihmettelin tuossa tilanteessa lähinnä positiivisesti sitä, että meidän nirso poikammekin söi omien sanojensa mukaan 4 tortillavenettä. Niin paljon olen joutunut hänen syömisiään murehtimaan, että ehkä sitten hölmösti tuuletin tätä tilannetta innoissani. Ei käynyt edes mielessä, että pystyisivät syömään sen satsin kahdestaan. Olen huomannut, että kasvupyrähdys on viimein alkanut ja ruokahalu kasvanut ja itse olen siitä innoissani, aina menty siellä alakäyrällä pituuden, mutta varsinkin painon kanssa.
Tein sitten pakastimesta "jotain jyviä" tytöille. Eli paistoin quornia, jota olisin muutenkin tehnyt, koska kuten jo siinä viestissä sanoin, toinen tytöistä on kasvissyöjä ja toinenkin syö yleensä mielummin kasvisruokaa, eli tää oli heille mieluisampi vaihtoehto kuin se broileri, ei mikään "tytöille vaan jotain pakastimesta". Olisin toki voinut laittaa pojat pyörillään lähikauppaan hakemaan lisää broileria, mutta en itse pitänyt quornia sen huonompana vaihtoehtona. Kuuluu meillä ihan normaaliin ruokavalioon korvaamassa lihaa silloin tällöin.
Monella nuorella tuo kasvupyrähdys ja siihen liittyvä syöminen tulee ihan yhtäkkiä ja siihen varautuminen on hiukan hankalaa ja sitten tulee tilanteita, että jotkut leikkeleet on syöty kaikki. Ennen kuin on ehditty edes puhumaan asiasta nuoren kanssa. Minä ainakin heräsin kasvavaan ruoan tarpeeseen jotenkin tosi hitaasti. Tuntui, että olin juuri ostanut jättipussin omenoita, pari litraa maustamatonta jugurttia, mysliä ja leipää ja seuraavana päivänä ne oli syöty. Meillä on nuorten kanssa myös puhuttu tästä, että ei ole hyviin tapoihin kuuluvaa mättää vaikka jotain kinkkua puolta paketillista leipien päälle ja muutkin pitää ottaa huomioon. Mutta esikoisteinin kanssa opettelevat niin se teini kuin vanhemmatkin.
Tämä ketju olisi ihan hyvä havainnollistamisketju niihin "miten muka teini-ikäisen kanssa VOI mennä enemmän rahaa kuin päiväkoti-ikäisen kanssa???"

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Sinun esimerkkisi nyt ei ollut edes pahimmasta päästä. On näitä, että poika vetää kaikki edellispäivänä seuraavan päivän koko perheen ruoaksi tarkoitetut lihapullat (jotain 40 kpl) ja sitten mankuvat vanhempien tullessa kotiin, että koska syödään ja mitä. Tuleeko näistä rohmuista niitä lasten vanukkaat syöviä miehiä, joilta pitää piilottaa ruokaan varatut nakit ja lenkkimakkarat vihanneslaatikkoon? Ei siis mene jakeluun, vaikka erikseen sanotaan, että ethän syö näitä välipalana, syövät silti.
Edellispäivänä tehdyt... Jäi yksi sana välistä.
Tää nyt ei ole mikään kattava otos, mutta niin omassa nuoruudessani kuin nyt kun itsellä on teinejä, ne aivan mahdottomia määriä syövät olivat/ovat niitä superlaihoja ja pitkiä. Tai siis se suursymäri-kausi ajoittuu johonkin tajuttomaan kasvupyrähdykseen.
Sitten toinen porukka on se kovaa urheilevat nuoret. Ei puhuta nyt näistä liikkuvat paljon ja pelailevat kavereiden kanssa, vaan oikeasti huippu-urheilijoista fyysisesti rankoissa lajeissa. Tyttären poikaystävä on kilpauimari, treenaa kaksi kertaa päivässä ja siihen laihaluikkuiseen varteen menee niin uskomattomia määriä ruokaa etten totu siihen ikinä. Mutta jos nyt mietti että painaa altaassa menemään parituntisen, niin kuluuhan siinä ihan mieletön määrä energiaakin
Kaikilla tuntemillani nyt joi aikuisilla miehillä tuo vaihe on kyllä mennyt ohi ja jo lukion lopussa söivät ihan normaaleja määriä, mutta sen vuoden kaksi hakivat kaupasta ranskanleivän kahdelle ja päälle kinkkua ja juustoa. Kun olivat tuntia aikaisemmin syöneet kaksi täyttä lautasellista kouluruokaa.