Ihminen etsii onnea toisesta ihmisistä. Jotkut saa sen, toiset ei.

Vierailija kirjoitti:

Ihan jo pienet lapset hakeutuvat onnellisten seuraan. Itdetunto kehittyy jo lapsena ja jos ei itse arvosta itseään, toisetkaan ei arvosta

Miten opit arvostamaan itseäsi, jos lapsesta asti sinua säännöllisesti kiusataan ja pahoinpidellään eri tavoin? Kotona ja kodin ulkopuolella.

Ap, minä kärsin yksinäisyydestä. Sitten elämääni purjehti ihminen, joka toi siihen paljon onnea ja iloa. Syy tähän: onni suosi minua. Yksinäisyydessä en olisi onnea löytänyt ja tätä sopivaa ihmistä olisin huonolla tuurilla voinut joutua etsimään koko loppuelämäni.

Ap, jatka etsimistä, vaikka oletkin väsynyt. Jonain päivänä asiasi järjestyvät, vaikka se vaatiikin paljon työtä ja kärsivällisyyttä. Riittää, että löydät yhden ihmisen, jonka kanssa sovitte yhteen.

.

Jos lapsena, jolloin itsetunto kehittyy, saa pääosin paskaa kohtelua heiltä joista on täysin riippuvainen eli huoltajilta, saattaa joutua aikuisena paikkaamaan itsetuntoa korvaavilla ihmissuhteilla. Riippuen vammojen ym asteesta, saattaa riittää esim parisuhde, mutta toiset tarvitsevat terapeuttista vuorovaikutusta terapeutin kanssa, jota parisuhde ei pysty tarjoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Mulla se tarkoittaa, et olen oppinut oikean tavan olla onnellinen. Osaan iloita jokaisesta päivästä ja hetkestä ja olen tajunnut, ettei kukaan toinen ole velvoitettu olemaan asemassa, jossa pyritään turvaamaan minun onnellisuus. Onnellisuus on usein pitkäli hyvää asennetta tuuria ja kiitollisuutta siitä mitä sulla jo on. Toki läheiset on minun prioriteettina! Olisi itsekästä vaatia heiltä kohtuuttomuuksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Pysyvästi on pitkä aika.

Mitä viisastelua tuossa oli? Miksi ajattelet että joku on elämässään helpolla päässyt kermaperse? Ethän sinä tiedä hänen elämästään mitään. Vai tarkoitatko että vain sinulla on ollut vaikeuksia? Vai että on oikein uhriutua eikä toisella tavalla ajattelevalla ole voinut olla vaikeuksia

Kaikilla on vaikeuksia, vaikka eri määrä ja eri asteisia, vaikeuksia silti. He, jotka ovat lapsuudessaan saaneet tukea ja eläneet turvallisessa ympäristössä, selviävät paremmin kuin he, jotka ovat lapsesta asti joutuneet pääasiassa selviämään yksin ja omin neuvoin. Nämä ovat näitä mitä on todella vaikea nähdä, kun kaikki näkevät tietysti omat vaikeutensa ja vertaavat muiden pärjäämistä vaikeuksien kanssa omista lähtökohdistaan, jotka voivat olla valtavan erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Pysyvästi on pitkä aika.

Mitä viisastelua tuossa oli? Miksi ajattelet että joku on elämässään helpolla päässyt kermaperse? Ethän sinä tiedä hänen elämästään mitään. Vai tarkoitatko että vain sinulla on ollut vaikeuksia? Vai että on oikein uhriutua eikä toisella tavalla ajattelevalla ole voinut olla vaikeuksia

Kaikilla on vaikeuksia, vaikka eri määrä ja eri asteisia, vaikeuksia silti. He, jotka ovat lapsuudessaan saaneet tukea ja eläneet turvallisessa ympäristössä, selviävät paremmin kuin he, jotka ovat lapsesta asti joutuneet pääasiassa selviämään yksin ja omin neuvoin. Nämä ovat näitä mitä on todella vaikea nähdä, kun kaikki näkevät tietysti omat vaikeutensa ja vertaavat muiden pärjäämistä vaikeuksien kanssa omista lähtökohdistaan, jotka voivat olla valtavan erilaiset.

Tämä on totta! Ja kun asenteet ihmisillä ovat niin kovia, niin monesti se lisää toisten vaikeuksistaan johtuvaa ahdistusta entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Kyllä! On samanlaista viisastelua selittää yksinäiselle, että onni pitäisi itsestä kuin se, että sanoisi nälkäänsä valittavalle ihmiselle, ettei tämän pitäisi keskittyä tuollaisiin vähäpätöisiin asioihin kuten nälkään, vaan etsiä sisäistä valoaan tai jotain muuta vastaavaa. Se ei vähennä tämän ihmisen ahdinkoa. Ihminen ei voi yksin täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan ja kaipuutaan saada toisilta hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Vajaus ei poistu sillä, että teeskentelee, ettei sitä ole. Silloin se palaa takaisin ahdistuksen muodossa.

Haluan miehen. Se tekisi minut onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Haluan miehen. Se tekisi minut onnelliseksi.

Mitä haluat että mies saisi sinut tuntemaan ja ajattelemaan itsestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan miehen. Se tekisi minut onnelliseksi.

Mitä haluat että mies saisi sinut tuntemaan ja ajattelemaan itsestäsi?

Haluan tuntea oloni turvalliseksi, halutuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olen niin yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Nämä ovat niitä löpinöitä, joilla ihmiset oikeuttavat itselleen välinpitämättömän käytöksen yksinäisiä kohtaan. Ei tarvitse miettiä voisiko yksinäistä jotenkin auttaa, kun todetaan että tyytymättömyyden syy on tämän ihmisen huonoissa asenteissa yksinäisyyden sijaan tms.

Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa

Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?

Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatus

Jos suhtautuisit yksinäiseen ihmiseen vertaisenasi, niin ehkä haluaisit ojentaa hänelle kätesi helpottaaksesi hänen oloaan, toimia kuin ihminen ihmiselle. Ei, sinä asetat itsesi hänen yläpuolellesi. Sinulle yksinäinen ei ole edes ihminen, vaan kummajainen, jonka hyvinvointi ei sinua liikuta missään määrin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Nämä ovat niitä löpinöitä, joilla ihmiset oikeuttavat itselleen välinpitämättömän käytöksen yksinäisiä kohtaan. Ei tarvitse miettiä voisiko yksinäistä jotenkin auttaa, kun todetaan että tyytymättömyyden syy on tämän ihmisen huonoissa asenteissa yksinäisyyden sijaan tms.

Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa

Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?

Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatus

Jos suhtautuisit yksinäiseen ihmiseen vertaisenasi, niin ehkä haluaisit ojentaa hänelle kätesi helpottaaksesi hänen oloaan, toimia kuin ihminen ihmiselle. Ei, sinä asetat itsesi hänen yläpuolellesi. Sinulle yksinäinen ei ole edes ihminen, vaan kummajainen, jonka hyvinvointi ei sinua liikuta missään määrin.

Ei ole. Minä olen suhteissa vain tasa-arvoisesti. Annan ja saan. En erikseen mieti että annan tuolle aikaani koska hän sitä tarvitsee eli on minusta heikompi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Kyllä! On samanlaista viisastelua selittää yksinäiselle, että onni pitäisi itsestä kuin se, että sanoisi nälkäänsä valittavalle ihmiselle, ettei tämän pitäisi keskittyä tuollaisiin vähäpätöisiin asioihin kuten nälkään, vaan etsiä sisäistä valoaan tai jotain muuta vastaavaa. Se ei vähennä tämän ihmisen ahdinkoa. Ihminen ei voi yksin täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan ja kaipuutaan saada toisilta hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Vajaus ei poistu sillä, että teeskentelee, ettei sitä ole. Silloin se palaa takaisin ahdistuksen muodossa.

Ei ole kenenkään toisen vastuulla täyttää toisen vajetta.

Eikä tuoda toiselle onnea. Se oma pää pitää saada ensin kuntoon. Sitä seuraa nuut asiat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Kyllä! On samanlaista viisastelua selittää yksinäiselle, että onni pitäisi itsestä kuin se, että sanoisi nälkäänsä valittavalle ihmiselle, ettei tämän pitäisi keskittyä tuollaisiin vähäpätöisiin asioihin kuten nälkään, vaan etsiä sisäistä valoaan tai jotain muuta vastaavaa. Se ei vähennä tämän ihmisen ahdinkoa. Ihminen ei voi yksin täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan ja kaipuutaan saada toisilta hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Vajaus ei poistu sillä, että teeskentelee, ettei sitä ole. Silloin se palaa takaisin ahdistuksen muodossa.

Ei ole kenenkään toisen vastuulla täyttää toisen vajetta.

Eikä tuoda toiselle onnea. Se oma pää pitää saada ensin kuntoon. Sitä seuraa nuut asiat

Juuri näin. Itselläni on kokemusta muutamista tällaisista tee minut onnelliseksi -ihmisistä. Alussa olen suunnilleen parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut, kuinka hänen elämänsä on nyt saanut täysin uuden käänteen ja kuinka hän ei ole koskaan ollut näin onnellinen. Kun hänen romantisoidut mielikuvansa alkavat karista, hän huomaa myös sen, että olen aivan tavallinen ihminen omine kommervenkkeineni. En siis mikään taivaasta tipahtanut onnentuoja. Sen jälkeen suhtautumisessaan tapahtuu 180 asteen käännös ja entisestä fanista kuoriutuu kitkerä vihaaja. Vähättelyä, ivailua, mökötystä, tapaamisten perumista, riidan haastamista, draamailua jne. Lopulta ihmissuhde katkeaa kokonaan, koska hän ei kestä sitä, että on tullut "petetyksi" ja minä taas en jaksa sitä, että minusta tehdään kokonaan se tarinan roisto.

Näitä on sattunut sekä seurustelu- että ystävyyssuhteiden kohdalla. Onnea toisista ihmisistä etsivät eivät sitä löydä mutta imevät sen sijaan kaiken energian toisesta osapuolesta. Klassisia energiavampyyreja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Kyllä! On samanlaista viisastelua selittää yksinäiselle, että onni pitäisi itsestä kuin se, että sanoisi nälkäänsä valittavalle ihmiselle, ettei tämän pitäisi keskittyä tuollaisiin vähäpätöisiin asioihin kuten nälkään, vaan etsiä sisäistä valoaan tai jotain muuta vastaavaa. Se ei vähennä tämän ihmisen ahdinkoa. Ihminen ei voi yksin täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan ja kaipuutaan saada toisilta hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Vajaus ei poistu sillä, että teeskentelee, ettei sitä ole. Silloin se palaa takaisin ahdistuksen muodossa.

Ei ole kenenkään toisen vastuulla täyttää toisen vajetta.

Eikä tuoda toiselle onnea. Se oma pää pitää saada ensin kuntoon. Sitä seuraa nuut asiat

Olet vain henkisesti keskenkasvuinen. Eivät muut ihmiset etsi sinusta terapeuttia. Sen sijaan sinussa on jotain pielessä, jos jo pelkkä maininta siitä, että joku on päätynyt esimerkiksi koulukiusatuksi saa sinut ahdistumaan. Se on hänen kipunsa, ei sinun. Hänen ei silti tarvitse elää loppuelämäänsä niin, että vaikenisi kokemuksestaan, jotta sinulla olisi koko ajan täydellisen mukava olo säröttömässä minimaailmassasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.

Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda

Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa

Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...

Resilienssi

Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.

Olen samaa mieltä. "Onni löytyy ensin itsestä"-tyypit eivät jostain syystä ymmärrä, että heillä oli lapsena tai nuorena ainakin yksi aikuinen, joka heitä on tukenut ja sen takia he selviävät vaikeuksista aikuisena. Ihmisen onni löytyy aina ensin muista ihmisistä ja sitten kun on saanut sitä tarpeeksi, pystyy antamaan muille - myös itselleen.

Kyllä! On samanlaista viisastelua selittää yksinäiselle, että onni pitäisi itsestä kuin se, että sanoisi nälkäänsä valittavalle ihmiselle, ettei tämän pitäisi keskittyä tuollaisiin vähäpätöisiin asioihin kuten nälkään, vaan etsiä sisäistä valoaan tai jotain muuta vastaavaa. Se ei vähennä tämän ihmisen ahdinkoa. Ihminen ei voi yksin täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan ja kaipuutaan saada toisilta hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Vajaus ei poistu sillä, että teeskentelee, ettei sitä ole. Silloin se palaa takaisin ahdistuksen muodossa.

Ei ole kenenkään toisen vastuulla täyttää toisen vajetta.

Eikä tuoda toiselle onnea. Se oma pää pitää saada ensin kuntoon. Sitä seuraa nuut asiat

Olet vain henkisesti keskenkasvuinen. Eivät muut ihmiset etsi sinusta terapeuttia. Sen sijaan sinussa on jotain pielessä, jos jo pelkkä maininta siitä, että joku on päätynyt esimerkiksi koulukiusatuksi saa sinut ahdistumaan. Se on hänen kipunsa, ei sinun. Hänen ei silti tarvitse elää loppuelämäänsä niin, että vaikenisi kokemuksestaan, jotta sinulla olisi koko ajan täydellisen mukava olo säröttömässä minimaailmassasi.

Minä kirjoiton vain etten voi tuoda toiselle onnea

Tämä miu on ihan omaa projisointia. Kertoo vain sinusta

.