Voiko parantua masennuksesta, jos elämä on oikeasti ihan perseestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää saada masennuksen aiheuttaja pois elämästä. Sen jälkeen alkaa paraneminen. Lääke ja terapia. Tai pelkkä terapia.

Miten onnistuu poistaa koko nykyinen elämä ja aloittaa uusi puhtaalta pöydältä niin, että on myös aikaa toteuttaa ne asiat joiden puuttuminen masennuksen aiheuttaa? Mikä terapia kääntää aikaa tuollaisen 35 vuotta taaksepäin?

Antaa menneisyyden olla siellä jossain, elää tätä päivää. Toista tätä ajatusta, aina kun on tarvetta. 

Miten kun se menneisyys määrittää tämän hetken, huomisen ja koko loppuelämän? Ei minulla ole puolisoa, omaa perhettä, ystäviä jne vaikka kuinka yrittäisi unohtaa menneen ja elää tätä päivää. Ei mulle sovi, enkä mä myöskään totu lapsettoman ja yksinäisen ikisinkun elämään vaan tämä on just se mikä aiheuttaa masennuksen. Mä valitettavasti olen perhekeskeinen parisuhdeihminen vaikka kuinka yrittäisin olla jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää saada masennuksen aiheuttaja pois elämästä. Sen jälkeen alkaa paraneminen. Lääke ja terapia. Tai pelkkä terapia.

Miten onnistuu poistaa koko nykyinen elämä ja aloittaa uusi puhtaalta pöydältä niin, että on myös aikaa toteuttaa ne asiat joiden puuttuminen masennuksen aiheuttaa? Mikä terapia kääntää aikaa tuollaisen 35 vuotta taaksepäin?

Vai onko tuossa ajatuksena pumpata itsensä niin täyteen erilaista mielialalääkettä ym ahdistuspilleriä ettei enää tajua sitä että elämä on ihan persiillään ja ne kaikki elämänkokemukset jotka itselle olisi olleet tärkeitä ja tehneet elämästä elämisen arvoista jäikin kokematta?

Kiitos ei. Ei ole ollut tapana tähänkään mennessä pettää itseään (eikä kyllä muitakaan) enkä aio sitä myöskään ikinä aloittaa.

Vierailija kirjoitti:

Se, että elämä on oikeasti oksennus on tosiasia. Voi todeta tämän täysin ilman masennusta.

Veikaisin, että jos masennuksesta paranee aikana jolloin elämä on todella typerää olosuheiden takia sitä ei "piristy" vaan tulee vihaisemmaksi.

Vihastuminen on jo alkusysäys paranemiselle. Uhriutuminen ja se, että näkee itsensä vai surkeana looserina on pahin vaihe. Sekin "piristää", kunnalkaa miettiä keinoja kostaa kaikille, jotka ovat tehneet väärin itseä kohtaan. Todennäköisesti kostoa ei panna käytäntöön, mutta se vaihe jostaa ihmisen surkeuden syöveristä. Vihaine ihminen sentään arvostaa itseään jo niinnpaljon, että alkaa hakea oikeutta itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että elämä on oikeasti oksennus on tosiasia. Voi todeta tämän täysin ilman masennusta.

Veikaisin, että jos masennuksesta paranee aikana jolloin elämä on todella typerää olosuheiden takia sitä ei "piristy" vaan tulee vihaisemmaksi.

Vihastuminen on jo alkusysäys paranemiselle. Uhriutuminen ja se, että näkee itsensä vai surkeana looserina on pahin vaihe. Sekin "piristää", kunnalkaa miettiä keinoja kostaa kaikille, jotka ovat tehneet väärin itseä kohtaan. Todennäköisesti kostoa ei panna käytäntöön, mutta se vaihe jostaa ihmisen surkeuden syöveristä. Vihaine ihminen sentään arvostaa itseään jo niinnpaljon, että alkaa hakea oikeutta itselleen.

Tosin eihän sitä oikeasti saa muuten kuin vain ajatuksen tasolla eikä se taas riitä korjaamaan koettua vääryyttä. Toisaalta mikä riittäisi? Elämättä jäänyttä elämää on mahdoton korvata tai hyvittää mitenkään. Se vahinko on lopullinen ja peruuttamaton.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole lakannut olemasta masentunut, mutta ajan myötä toimintakyky on palannut. Jos olisin syönyt lääkkeitä, kuvittelisin varmaan että ne ovat auttaneet.

Mulla tuo toimintakyky aaltoilee eli välillä se on ns normaali, mutta sitten kun mikään tekeminen ei muuta mitään eikä mikään muutu vaikka olisin kuinka aikaansaava ja tarmokas niin sitten palaa lamaannuskin. Mitään ihmeitä en edes odota, mutta kun millään ei ole mitään vaikutusta isossa kuvassa.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Jos KAIKKI asiat on "perseestä", on normaalia olla toivoton tai ahdistunut, ilman että olisi edes kysymys mistään sairaudesta, kuten esim. masennuksesta. Nykyään tupataan liikaa asioita medikalisoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Itselläkin se suurin masennuksen aiheuttaja on yksinäisyys joka on nykyään jo aivan täydellisestä eli ei ole ketään kenen kanssa voisi tehdä jotain tai vain jutella. Kaikki siis on aina viitsittävä tehdä yksin ja jotenkin se vaan tympii pidemmän päälle niin, että moni asia jää vain aikomiseksi. Sen kun tietää jo kokemuksesta, ettei elämä muutu sen paremmaksi eikä sosiaalisemmaksi vaikka kuinka jaksaisi käydä ja tehdä. Ihan yhtä yksin sitä on siellä mihin meneekään ja ihan yhtä yksinäisenä palaa kotiin mitä lähtikin.

Silti yhä edelleen yritän tehdä edes jotain kivaa ja päätin keväällä, että tänä kesänä lähden puistobluesiin vaikkei mulla varaa mihinkään sisäänpääsyyn olekaan. Olen siis toiveikas että musiikkia kuulee jossain etäämmälläkin tai siellä olisi jotain ilmaiskonserttiakin vähän samaan tapaan kuin porijazzeillakin. Sekin olisi kiva tapahtuma, mutta turhan etäällä että menisi vain jazzkadulle. Tuon

Siis ei ole enää todellista. Se Puistoblues oli jo viime viikonloppuna eli missasin sen tyystin. Jotenkin aika kuluu aivan kummallisella tavalla tänä kesänä.

Jumalan avulla voi

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011343069.html

Hyvä juttu siihen, miten haasteita antavat pelit parantavat mielenterveyttä ja jopa hoitavat masennusta. 

Oletko tehnyt kaikkesi, että pystyisit helpottamaan oloasi sairauden kanssa? Jos et ole näin jo tehnyt, niin ota askel eteenpäin: lue mahdollisimman paljon lääketieteen julkaisuja, kirjoja ja muita luotettavia lähteitä omasta sairaudestasi. Tämä auttaa sinua ymmärtämään paremmin tilannettasi ja löytämään uusia keinoja hoitoon ja oireiden hallintaan.

Liity myös sairauttasi käsitteleville foorumeille tai vertaistukiryhmiin. Näiltä alueilta saat arvokasta vertaistukea, kokemuksia ja vinkkejä muilta, jotka elävät samanlaisen haasteen kanssa. Yhdessä voitte jakaa tietoa ja rohkaisua, mikä tekee taistelusta helpomman.

Muista huolehtia myös mielenterveydestäsi, sillä se tukee suoraan myös fyysistä terveyttäsi. Hyvä unirytmi, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat peruspilareita, jotka lisäävät jaksamistasi. Kokeile myös meditointia, hengitysharjoituksia tai muita rentoutumistekniikoita, jotka auttavat stressinhallinnassa ja mielen rauhoittamisessa.

Olethan hakeutunut terapiaan? Lue myös mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja.

Vierailija kirjoitti:

Avioero, ei työtä, ei rahaa, velkaa, ei tulevaisuutta. Ulkonäön puolesta olen ruma, terveys alkaa jo vähitellen pettää, osaan lääkkeitä ei ole enää varaa. Joka päivä on nälkä, jokainen lasku aiheuttaa stressin, jokainen rikki mennyt vaate ja kodinkone on katastrofi.

Omasta mielestäni minulla täysi oikeus olla masentunut.

Totta. On terveyden merkki, jos ihminen reagoi huonoihin olosuhteisiin vaikka masentumalla. Huono juttu on, että kaikille tuputetaan lääkkeitä turruttamaan tunteita. Lääkkeet ei paranna eikä kirjaa elämäntilannetta.

Voit. Lakkaa tuijottelemasta peiliin, huolehdi että olet siisti ja hygieninen, pukeudu mielellään vaaleisiin vaatteisiin, niin sinuun suhtaudutaan ihan ok ympäröivän yhteisön taholta. Sitten vaan nautit infran eduista ja elämän kauneudesta niiltä osin, missä sitä on saatavillasi. En minä "ok-näköisenäkään" elämääni siihen käytä, että kauppaisin ulkonäköäni kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

No ite oon istunut joku 15 vuotta tässä samasessa tuolissa, nähny tuhansia painajaisia yöllä ja hereillä ja odotellu että millon elämä alkaa

Eipä se mihinkään ala jos et aloita. Mene vaikka kävelylenkille aluksi. Lisäksi paikallaan ihminen tuhoaa terveyttä ja aiheuttaa mielentereyden ongelmia ihan sen vuoksi.

Jos on kerran aikaa, niin voit hyvin liikkua 1-2 tuntia päivässä. Kävellä tai sitten jotakin muuta.

Voi. Olin nuorena masentunut, mutta en enää ole. Konkreettisissa olosuhteissani ei ole tapahtunut muutosta, paitsi huonompaan (sain diagnoosin MS-taudista). Voin nykyään hyvin: huolehdin itsestäni, hoidan käytännön asiat järjestelmällisesti (masentuneena vitkuttelin kaikessa), harrastan ja nautin elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että elämä on oikeasti oksennus on tosiasia. Voi todeta tämän täysin ilman masennusta.

Veikaisin, että jos masennuksesta paranee aikana jolloin elämä on todella typerää olosuheiden takia sitä ei "piristy" vaan tulee vihaisemmaksi.

Vihastuminen on jo alkusysäys paranemiselle. Uhriutuminen ja se, että näkee itsensä vai surkeana looserina on pahin vaihe. Sekin "piristää", kunnalkaa miettiä keinoja kostaa kaikille, jotka ovat tehneet väärin itseä kohtaan. Todennäköisesti kostoa ei panna käytäntöön, mutta se vaihe jostaa ihmisen surkeuden syöveristä. Vihaine ihminen sentään arvostaa itseään jo niinnpaljon, että alkaa hakea oikeutta itselleen.

 

Tosin eihän sitä oikeasti saa muuten kuin vain ajatuksen tasolla eikä se taas riitä korjaamaan koettua vääryyttä. Toisaalta mik

Siis onko sinun masentuminen jonkun toisen syytä?

Miten?