Miksi suomalaiset eivät osta sähköautoja, vaikka hallituksella on sellainen tavoite ja muissa maissa ostetaan?
Esimerkiksi Norjassa sähköautoja on jo ruuhkaksi asti. Monissa muissakin maissa ostetaan sähköautoja paljon enemmän kuin Suomessa. Näistä maista roudataan vanhat kärryt Suomeen elämään uutta elämää.
Miksi suomalaiset sitten ovat ottaneet erivapauden ajaa vanhoilla saastuttavilla kotteroilla, vaikka hallituksen tavoite on nostaa sähköautojen osuus merkittäväksi?
Olisikohan vaikutusta sillä, että suomalaisten palkansaajien ostovoimaa on leikattu kohta lähes 10 vuoden ajan nollakorotuksilla ja samalla inflaatio on kuitenkin juossut?
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Hybridissä ei ole taloudellisesti ajatellen järjenhäivää. Autohullut laski missä kohtaa auris hybrid alkaa kannattaa vs normaali 1.6 bensa auris, niin break even point oli jossain päälle 700 000 km paikkeilla.
Siinä autohullujen testissä ollut Toyota Auris 1.8l hybridi on jo teknisesti vanhentunutta tekniikkaa joka perustuu vuoteen 2008-2012. Kohta tulee markkinoille 2019 Auris ja uudella 2.0l 180hv hybriditekniikalla joka on kokonaisuudessaan teknisesti paljon kehittyneenpi kuin tuo 1.8l hybriditekniikka. Tuo 1.6l bensamoottori on jo niin vanha moottori, ettö se saattaa ehkä poistua markkinoilta sitten kun uusi 2019 Auris tulee markkinoille.
Jossakin vaiheessa suomeen on käsittääkseni tulossa myös 2018 Toyota Camry 208-210hv hybriditekniikalla jossa on 2.5l bensamoottori yhdistettynä sähkömoottoriin. Tätä voisi helposti luulla paljon bensaa kuluttavaksi pelkästään moottorin koon takia mutta todellisuudessa tämä auto kuluttaa kokoonsa, tehoonsa, painoonsa verrattuna todella vähän polttoainetta. Tästä pitävät huolen hybriditekniikan lisäksi bensamoottorin korkea puristussuhde(14.0.1 sama puristussuhde kuin Mazda Skyactiv-G bensamoottoreissa), atkinson kierto(toisilla valmistajilla nimetty miller kierroksi), D4S polttoaineen ruiskutusjärjestelmä. Myös uusi automaattivaihteisto.
Nykyajan hybridiautoissahan sen polttomoottori on käytössä vain tarvittaessa, eikä ole läheskään jatkuvasti käynnissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamalla huomioon olemassa olevat investoinnit biopolttoainelaitoksiin, valmis polttoaineiden jakeluinfra ja pitkät välimatkat, on hybridi todennäköisempi vaihtoehto Suomen oloissa kuin täyssähkö. Siinä on kaasulla tai nestemäisellä polttoaineella toimiva polttomoottori tai polttokenno ja akusta voimansa saava sähkömoottori. Polttomoottori voi ajon aikana samalla ladata akkua johon myös talteenotetaan jarrutusenergia. Voimalinja voi olla mekaaninen tai sähköinen jolloin saadaan autoon samalla neliveto.
Hybridi tulee olemaan ainoastaan ylimenovaiheen tuote siirryttäessä polttomoottoreista sähköautoihin. Tällä hetkellä niistä voi saada vielä käytettynä tolkullisen hinnan, mutta 10 vuoden päästä niitä ei huoli vaihdossa enää yksikään autoliike. Tai huolii, jos puoli-ilmaiseksi sen annat.
On päivänselvä asia, että täyssähköautoissa on tulevaisuus. Kaikki automerkit on satsanneet tulevaisuutensa sen varaan ja hybridit siis vain kohtuullisen lyhyen välivaiheen tuote.
On aivan turhaa pohdiskella sitä, mikä juuri tällä hetkellä on järkevin vaihtoehto, kun ala on suurten muutosten kynnyksellä ja sähköautot kehittyy parhaillaan valtavaa vauhtia. Kun katsoo sähköautojen tilannetta vaikka parin vuoden taakse, viidestä vuodesta puhumattakaan, niin kehitys on ollut valtaisaa. Tänä vuonna tulee jo useammalta merkiltä markkinoille sähköauto, jonka toimintamatka wltp mittauksellakin (nykyinen realistisempi mittaustapa) jo liki 500 kilometriä, kun vielä muutama vuosi sitten ei voitu tuollaisista matkoista uneksiakaan, kun ainoastaan sikakalliissa Tesloissa.
Ei tarvi olla mikään einstein, jos ennustaa, että jo viiden vuoden päästä pyöritään sellaisissa toimintamatkoissa, ettei se ole enää mikään ongelma.
Hybridi on välivaihe siirryttäessä kaasumoottoreihin ja niistä vetypolttokennoon ja vetytalouteen. Vedyn teho/paino-suhde on kolminkertainen verrattuna akkuihin.
Akkuteknologiassa pitäisi syntyä nobelin arvoinen teknologinen keksintö jotta painon aiheuttavasta ongelmasta päästäisiin eroon.
Vetykin on korkeintaan välivaihe siihen asti että akkutekniikka kehittyy riittävästi - ja kohta pitäisi vetysektorillakin alkaa tapahtua jos meinataan tuo välivaihe edes käydä.
Vierailija kirjoitti:
Kalju Pitkätukka kirjoitti:
Ei ole muuten sähköauto vielä kelvollinen esim. Oulu-Helsinki-välille.
Kuutisensataa km/suunta.Monille sähköauto sopisi työmatka-ajoneuvoksi.
Liian kalliita kuitenkin vielä.Kunkahan monella ihmisellä on tarvetta ylipäätään Oulu-Helsinki välille ja kuinka monta kertaa vuodessa? Sitäpaitsi nyt on jo useampikin auto markkinoilla, joilla kyseinen matka taittuu yhdellä tankkauksella oikeinkin mukavasti ja ainakin pari kolme mallia on vielä tulossa tänä vuonna joille luvataan 450 kilometrin toimintamatka.
Hinta toki on se, mistä vielä tällä hetkellä kiikastaa, mutta siinäkin olla nyt siinä tilanteessa, että useimmilla merkeillä on vasta ensimmäinen täyssähkäri tullut markkinoille. Muutaman vuoden päästä alkaa hinnat tulemaan lujaa alas ja sitten se onkin menoa, nimittäin polttomoottoreille.
Aika monella on tarve useamman sadan kilometrin matkaan.
Jos autolle luvataan 450km toimintamatka, se todennäköisesti on talvipakkasella 200km.
En vastusta sähköautoja, mutta sähkö ei ole kohdallani eikä monen muunkaan tuttavani kohdalla vielä vaihtoehto.
Joko toimintamatkan tai hinnan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköautoja ei saa vielä käytettyinä. Minulla on auton vaihto lähiaikoina edessä, mutta ei puhettakaan, että voisin ostaa uuden auton. Olen tyytyväinen, jos saan max 10 vuotta vanhan. Sen lisäksi omalla paikkakunnalla taitaa olla vain kaksi sähköauton latauspistettä, ihan liian vähän.
Kannattasko muuttaa ihan sivistyksen ääreen. Ainakin täällä meilläpäin "latauspisteitä" eli töpseleitä on lukemattomia. Minulla tässä huoneessa jo yksistään 10 kpl. Ja ulkona myös. Toki lataaminen kestää vähän pidempään noilla, mutta autot seisovat 80% ajasta, niin se ei ole ongelma.
Mistä löysit kämpän jonne auton voi ajaa sisälle? Vähän pidempään = 1h -> 16h...
Kannattaisko vetää pää pois perseestä?
Kumma kun kaikilta parkkipaikoilta löytyy töpselit lohkolämmittimiä varten, mutta sähköautoa on täysin mahdoton missään saada ladattua?
Ei kestä vanhoissa taloissa sulakkeet ladata joka paikalla sähköautoa. Kallista repiä koko piha auki ja vetää uudet piuhat + uusi pääkeskus usein ja liittymä.
No, kyllä riittää ihan ctek tyyppinen laturi niissä on. Pikalataukseen ei riitä, mutta ei sellaisesta taidettu puhuakaan
Käytettyjä sähköautoja odotellessa...
Vetytalous on joidenkin mielestä se lopullinen ratkaisu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vetytalous
Ja kuullostais toimivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamalla huomioon olemassa olevat investoinnit biopolttoainelaitoksiin, valmis polttoaineiden jakeluinfra ja pitkät välimatkat, on hybridi todennäköisempi vaihtoehto Suomen oloissa kuin täyssähkö. Siinä on kaasulla tai nestemäisellä polttoaineella toimiva polttomoottori tai polttokenno ja akusta voimansa saava sähkömoottori. Polttomoottori voi ajon aikana samalla ladata akkua johon myös talteenotetaan jarrutusenergia. Voimalinja voi olla mekaaninen tai sähköinen jolloin saadaan autoon samalla neliveto.
Hybridi tulee olemaan ainoastaan ylimenovaiheen tuote siirryttäessä polttomoottoreista sähköautoihin. Tällä hetkellä niistä voi saada vielä käytettynä tolkullisen hinnan, mutta 10 vuoden päästä niitä ei huoli vaihdossa enää yksikään autoliike. Tai huolii, jos puoli-ilmaiseksi sen annat.
On päivänselvä asia, että täyssähköautoissa on tulevaisuus. Kaikki automerkit on satsanneet tulevaisuutensa sen varaan ja hybridit siis vain kohtuullisen lyhyen välivaiheen tuote.
On aivan turhaa pohdiskella sitä, mikä juuri tällä hetkellä on järkevin vaihtoehto, kun ala on suurten muutosten kynnyksellä ja sähköautot kehittyy parhaillaan valtavaa vauhtia. Kun katsoo sähköautojen tilannetta vaikka parin vuoden taakse, viidestä vuodesta puhumattakaan, niin kehitys on ollut valtaisaa. Tänä vuonna tulee jo useammalta merkiltä markkinoille sähköauto, jonka toimintamatka wltp mittauksellakin (nykyinen realistisempi mittaustapa) jo liki 500 kilometriä, kun vielä muutama vuosi sitten ei voitu tuollaisista matkoista uneksiakaan, kun ainoastaan sikakalliissa Tesloissa.
Ei tarvi olla mikään einstein, jos ennustaa, että jo viiden vuoden päästä pyöritään sellaisissa toimintamatkoissa, ettei se ole enää mikään ongelma.
Hybridi on välivaihe siirryttäessä kaasumoottoreihin ja niistä vetypolttokennoon ja vetytalouteen. Vedyn teho/paino-suhde on kolminkertainen verrattuna akkuihin.
Akkuteknologiassa pitäisi syntyä nobelin arvoinen teknologinen keksintö jotta painon aiheuttavasta ongelmasta päästäisiin eroon.
Vetykin on korkeintaan välivaihe siihen asti että akkutekniikka kehittyy riittävästi - ja kohta pitäisi vetysektorillakin alkaa tapahtua jos meinataan tuo välivaihe edes käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamalla huomioon olemassa olevat investoinnit biopolttoainelaitoksiin, valmis polttoaineiden jakeluinfra ja pitkät välimatkat, on hybridi todennäköisempi vaihtoehto Suomen oloissa kuin täyssähkö. Siinä on kaasulla tai nestemäisellä polttoaineella toimiva polttomoottori tai polttokenno ja akusta voimansa saava sähkömoottori. Polttomoottori voi ajon aikana samalla ladata akkua johon myös talteenotetaan jarrutusenergia. Voimalinja voi olla mekaaninen tai sähköinen jolloin saadaan autoon samalla neliveto.
Hybridi tulee olemaan ainoastaan ylimenovaiheen tuote siirryttäessä polttomoottoreista sähköautoihin. Tällä hetkellä niistä voi saada vielä käytettynä tolkullisen hinnan, mutta 10 vuoden päästä niitä ei huoli vaihdossa enää yksikään autoliike. Tai huolii, jos puoli-ilmaiseksi sen annat.
On päivänselvä asia, että täyssähköautoissa on tulevaisuus. Kaikki automerkit on satsanneet tulevaisuutensa sen varaan ja hybridit siis vain kohtuullisen lyhyen välivaiheen tuote.
On aivan turhaa pohdiskella sitä, mikä juuri tällä hetkellä on järkevin vaihtoehto, kun ala on suurten muutosten kynnyksellä ja sähköautot kehittyy parhaillaan valtavaa vauhtia. Kun katsoo sähköautojen tilannetta vaikka parin vuoden taakse, viidestä vuodesta puhumattakaan, niin kehitys on ollut valtaisaa. Tänä vuonna tulee jo useammalta merkiltä markkinoille sähköauto, jonka toimintamatka wltp mittauksellakin (nykyinen realistisempi mittaustapa) jo liki 500 kilometriä, kun vielä muutama vuosi sitten ei voitu tuollaisista matkoista uneksiakaan, kun ainoastaan sikakalliissa Tesloissa.
Ei tarvi olla mikään einstein, jos ennustaa, että jo viiden vuoden päästä pyöritään sellaisissa toimintamatkoissa, ettei se ole enää mikään ongelma.
Hybridi on välivaihe siirryttäessä kaasumoottoreihin ja niistä vetypolttokennoon ja vetytalouteen. Vedyn teho/paino-suhde on kolminkertainen verrattuna akkuihin.
Akkuteknologiassa pitäisi syntyä nobelin arvoinen teknologinen keksintö jotta painon aiheuttavasta ongelmasta päästäisiin eroon.
Vetykin on korkeintaan välivaihe siihen asti että akkutekniikka kehittyy riittävästi - ja kohta pitäisi vetysektorillakin alkaa tapahtua jos meinataan tuo välivaihe edes käydä.
Vetytalous on joidenkin mielestä se lopullinen ratkaisu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vetytalous
Ja kuullostais toimivalta.
Vety voi olla lopullinen ratkaisu vain mikäli akkutekniikassa tulee absoluuttiset rajat vastaan ennen kuin ne ovat parempia kuin vety.
Sähkö -> Vety -> Sähkö -> Sähkömoottori on melkoista tuhlailua.

Täytyy huomata että tässä yhtälössä sähkö on ilmaista tai sen käytöstä jopa maksetaan.
Nykyiset tuuli/aurinko-voimalat kun tuottaa sen sehkönsä milloin sattuu.
Miksi suomalaisia pitäisi kiinnostaa tämän hallituksen halut?