Miten olet mokannut työhaastattelusi? (vertaistuki- ja apuketju)

Vierailija kirjoitti:

Julkisen puolen työhaastattelut on pelkkä vitsi! Ihmisiä ajaa ympäri Suomea haastatteluihin, missä haastatteleva osapuoli ei ole perehtynyt hakemukseeni ja hänellä ei ole ennalta mietittyjä kysymyksiä. Pikainen rupattelu ja sen jälkeen ulos. Arvaa vituttaako valmistautua näihin, maksaa matkakulut ja lastenvahdit jne.! ? Paikka on jo täytetty ja tämä näytelmä toistuu uudestaan ja uudestaan.

Naurettava systeemi, mutta laki vaatii näin. Eli vaikka paikka olisi pedattu jollekin, niin silti se on laitettava julkiseen hakuun ja haastateltava x määrä hakijoita - älytöntä ajan tuhlausta kaikkien kannalta.

Siksi kannattaa soittaa ja kysellä, onko paikkaan ehkä jo joku - yleensä asia kyllä kerrotaan rivien välistä, ellei sitä ole jo hakemuksesta pääteltävissä.

.

Ei kannata liikaa miettiä haastattelua, lopulta itse työelämä osoittaa mihin kukin sopii.

Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt seurata vaistoaan,  samaa mieltä 12 kanssa en enää menisi jos ei tunnu hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni ensimmäisen virallisemman haastattelun suhteellisen arvostetussa instanssissa mokasin, kun olin pukeutunut liian muodollisesti. Haastattelijasta toisella oli jotakin pinkkejä  röyhelövaatteita ja toisella farkut, t-paita ja rasvainen tukka. Toinen haastattelijoista katsoi minua päästä varpaisiin ja tokaisi, ettei meillä täällä xxx osastolla ole mitään pukukoodia. Menin siinä nuorena ja hermostuneena jotenkin hämilleni ja loppu haastattelu meni soperrellessa niitä näitä. En saanut paikkaa, mutta ei kyllä harmittanutkaan. Nyttemmin olen hieman harjaantunut ja kaikki haastattelut tämän jälkeen menneet putkeen. Vieläkin tuon kokemuksen takia pelottaa "ylipukeutuminen." 

Oli kyllä ihan junttien haastattelijoiden oma vika. Ei työhaastatteluun voi ylipukeutua.

Tämä ei ole kovin kauhea onneksi, mutta haastattelija esitti ristikuulustelun omaisesti kysymyksiä ja puhuin hermostuksissani itseni pussiin 🙇 plus että olin kävellyt paikalle useamman kilometrin. Tietysti aloin kävelystä, toppatakista ja hermostumisesta hikoamaan ja haastattelija vilkaisi vähän oudosti kun koitin vaivihkaa kuivata läpimärkää ylähuulta hihaan. En saanut paikkaa.

Viimeksi vitutti kun olin hionut hakemustani, päntännyt asioita, ostanut uudet vaatteet ym haastatteluun. Siinä tilassa oli sitten meitä muita odottamassa ja tiesin jo ennen omaa vuoroani kuka meistä valitaan. Haastattelija puhutteli lempinimellä häntä ja leperteli siinä odotusaulassa. Tämä oli siis jo siinä tehnyt määräaikaisena töitä ja sai siis jatkaa, mutta kun kaikki pitää rekryn kautta mennä virallisesti niin.. Otti kyllä päähän turha vaivannäkö.

Kerran haastattelussa haastattelivat flirttailivat keskenään, että itselle tuli olo, että on joku kolmas pyörä huoneessa. 

Minä myöhästyin piiiitkän rekrytointiprosessin viimeisestä haastattelusta, ja siitä meni pasmat niin sekaisin, että en pystynyt antamaan haastattelutilanteessa parastani ja tipuin jatkosta. Eli jäin kakkoseksi. Myöhemmin selvisi, että HR oli antanut minulle väärän kellonajan eli olin paikalla silloin kuin oli pyydettykin. Harmitti. Epäselväksi jäi, uskalsiko mokan tehnyt HR kertoa virheestään vai kulkeeko tuo toimari edelleen ympäriinsä kertoen tarinaa huithapelista hakijasta, joka tuli tärkeään tapaamiseen puoli tuntia myöhässä...

Haastattelijoina oli neljä henkilöä, joista kaksi oli nuoria naisia kuten minäkin (25-30v). Toinen näistä nuorista naisista oli naamatuttuni yliopistolta. Hän kysyi haastattelussa minulta, että aionko lähiaikoina perustaa perheen vai matkustella vai millaisia suunnitelmia on. Tällaistahan ei edes saisi kysyä, mutta menin hämilleni kun kysyjä oli puolituttu henkilö ja vastasin vain jotain "ehkä niitä lapsia tulee joskus hankittua..." enkä tajunnut edes että eihän tuollaiseen pitäisi vastata mitään. Keski-ikäinen mieshenkilö, joka oli myös yksi haastattelijoista huomautti tälle tuttavalleni, että tuollaista ei muuten saisi kysyä. Ärsytti, etten osannut vastata tuohon vain asiallisesti jotain tyyliin "eipä tuollainen taida olla merityksellistä työn kannalta" vaan menin tyhmänä pentuna vastaamaan totuudenmukaisesti. Annoin sitten itsestäni naiivin kuvan ja menetin kaiken uskottavuuden haastattelijoiden silmissä. 

En toisaalta tiedä oliko tuo nolompaa minulle vai sille kysyjälle. Luulin kuitenkin, että meidän ikäiset naiset pitäisi yhtä näissä tilanteissa, eikä kyselisi tuollaisia laittomia kysymyksiä! Mutta toisaalta tämä nuori nainen oli itse juuri mennyt naimisiin ja varmaan hankkiutumassa raskaaksi... hän ehkä piti minua uhkana omalle työpaikalleen joten ehkä toivoi etten saa paikkaa ja kysyi siksi tuollaista? No en tiedä, mutta jäi paikka saamatta ja ärsytti oma lapsellisuus. 

Sipilä ym. työttömien haukkujat vois tutustua käytännössä työnhakurumbaan ja työntää aktiivimallin sinne itteensä. Työtön hakee kaikkea mahdollista työtä, juoksee omalla kustannuksella turhissa haastatteluissa, päivärahoja leikataan, et ole minkään arvoinen. Näin vain siksi, että lait ja byrokratia mahdollistaa tämän pompottelun, suhteilla työhön värväämisen ja määräaikaisten töiden ketjuttamisen. Avoimien paikkojen todellinen lukumäärä on paljon pienempi kuin ilmoitettujen työpaikkojen. Silti syyllinen työttömyyteen on työnhakija itse!?

Epävarmuudella, että ei oikeasti osaisi työtä jota hakee.

Vierailija kirjoitti:

Viimeksi vitutti kun olin hionut hakemustani, päntännyt asioita, ostanut uudet vaatteet ym haastatteluun. Siinä tilassa oli sitten meitä muita odottamassa ja tiesin jo ennen omaa vuoroani kuka meistä valitaan. Haastattelija puhutteli lempinimellä häntä ja leperteli siinä odotusaulassa. Tämä oli siis jo siinä tehnyt määräaikaisena töitä ja sai siis jatkaa, mutta kun kaikki pitää rekryn kautta mennä virallisesti niin.. Otti kyllä päähän turha vaivannäkö.

Jos julkisella puolella niin selvitä koulutus ja kumpi oli pätevänpi.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni ensimmäisen virallisemman haastattelun suhteellisen arvostetussa instanssissa mokasin, kun olin pukeutunut liian muodollisesti. Haastattelijasta toisella oli jotakin pinkkejä  röyhelövaatteita ja toisella farkut, t-paita ja rasvainen tukka. Toinen haastattelijoista katsoi minua päästä varpaisiin ja tokaisi, ettei meillä täällä xxx osastolla ole mitään pukukoodia. Menin siinä nuorena ja hermostuneena jotenkin hämilleni ja loppu haastattelu meni soperrellessa niitä näitä. En saanut paikkaa, mutta ei kyllä harmittanutkaan. Nyttemmin olen hieman harjaantunut ja kaikki haastattelut tämän jälkeen menneet putkeen. Vieläkin tuon kokemuksen takia pelottaa "ylipukeutuminen." 

Tuntuu kuin olisin ollut samassa paikassa haastattelussa. Ilmoituksessa kyllä mainittiin että työ vaatii hyvin pukeutumista mutta ehkä ne olivat vain poikkeustapauksissa. En saanut paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Haastattelijoina oli neljä henkilöä, joista kaksi oli nuoria naisia kuten minäkin (25-30v). Toinen näistä nuorista naisista oli naamatuttuni yliopistolta. Hän kysyi haastattelussa minulta, että aionko lähiaikoina perustaa perheen vai matkustella vai millaisia suunnitelmia on. Tällaistahan ei edes saisi kysyä, mutta menin hämilleni kun kysyjä oli puolituttu henkilö ja vastasin vain jotain "ehkä niitä lapsia tulee joskus hankittua..." enkä tajunnut edes että eihän tuollaiseen pitäisi vastata mitään. Keski-ikäinen mieshenkilö, joka oli myös yksi haastattelijoista huomautti tälle tuttavalleni, että tuollaista ei muuten saisi kysyä. Ärsytti, etten osannut vastata tuohon vain asiallisesti jotain tyyliin "eipä tuollainen taida olla merityksellistä työn kannalta" vaan menin tyhmänä pentuna vastaamaan totuudenmukaisesti. Annoin sitten itsestäni naiivin kuvan ja menetin kaiken uskottavuuden haastattelijoiden silmissä. 

En toisaalta tiedä oliko tuo nolompaa minulle vai sille kysyjälle. Luulin kuitenkin, että meidän ikäiset naiset pitäisi yhtä näissä tilanteissa, eikä kyselisi tuollaisia laittomia kysymyksiä! Mutta toisaalta tämä nuori nainen oli itse juuri mennyt naimisiin ja varmaan hankkiutumassa raskaaksi... hän ehkä piti minua uhkana omalle työpaikalleen joten ehkä toivoi etten saa paikkaa ja kysyi siksi tuollaista? No en tiedä, mutta jäi paikka saamatta ja ärsytti oma lapsellisuus. 

Asiasta olisi voinut tehdä ilmoituksen, että epäilet sukupuolista surjintää koska aiot hankkia lapsia.

Ehkä suurin moka on 'olla oma itsensä'. Se toimii varmaan tosi keskivertoihmiselle, jossa ei ole mitään särmää eikä näkemystä, mutta jos esim. minä olisin oma itseni työhaastattelussa, en olisi taatusti saanut yhtään työpaikkaa. Toisaalta kun vastailee niin kuin olettaa kyselijän toivovan, pääsee aika pitkälle.

Hain yhtä paikkaa toiselta Puoellta Suomea. Olin tosissani siihen kaupunkiin muuttamassa, koska vanhempani asuvat siellä. Tuntui, että koko haastattelu keskittyi vai siihen, "pystyykö pohjoisen tyttö asumaan isossa etelä-Suomen kaupungissa". Monta kertaa sanoin, että olen kotoisin siitä kaupungista, lähtenyt opiskelemaan muualle, mutta silti monta kertaa uudestaan kysyttiin samaa asiaa. Kun vielä soitin työhaastattelun jälkeen (kun ei mitään ollut kuulunut), sanoi vielä luurissa epäilevänsä muuttokykyäni.

Harmittaa edelleen, sillä työ olisi ollut juuri sitä, mitä olisin halunnut tehdä, mutta ei voi mitään.

Tästä tuskin on apua kenellekään, koska en usko, että tallaista voi tapahtua muille...

Pahin on se, että ei valmistaudu ja toiseksi pahin, että valmistautuu liikaa. Yt-neuvotteluiden takia aloin pohtimaan uutta työpaikkaa. Kävin muutamassa työhaastattelussa, ja ensimmäiseen valmistauduin todella hyvin. Opettelin kysymyksiin vastauksia ulkoa ja kaikkea, mitä työssä voisi tehdä. Tunsin itseni vähän teennäiseksi, mutta tulin silti "kakkoseksi", joka oli ihan ok saavutus silloin.

Ensimmäisessä haastattelussa ei kysytty mitään yrityksestä tai mitään sen "syvällisempää" kuin ne perus. Seuraavassa haastattelussa päätin, että en valmistaudu niin paljoa, koska en halua kuulostaa teennäiseltä vaan yritän mennä spontaanina. Luin vähän yrityksen nettisivuja, mutta en sen enempää valmistautunut.

Sieltäpä tuli juuri näitä "Kerro meidän yrityksestä" "Kerro tästä hankkeesta". "mitä kuvittelet, että tulet tekemään" "millaista kuvittelet sen olevan" "millaiset työajat meillä on?" Menin aivan lukkoon, ja sönkötin jotain omia. Sen jälkeen, kun tämä ristikuulustelu oli, kysyttiin niitä perus "kerro itsestäsi", ja koska olin aivan lukossa, en osannut kertoa muuta kuin "olen kotoisin täältä ja nyt työskentelen täällä".

Mä olen päässyt vasta kahteen haastatteluun ja työttömyyttä takana 8 kk.

Musta aina heti haastattelun päättyessä tuntuu, että hyvin meni ja on tosi hyvä tunne.

Mutta sitten kun alan miettimään tarkemmin, kyllä multa on tainnut päästä sammakoita suusta.

Esimerkiksi viimeksi multa kysyttiin, että olenko valmis aluksi määräaikaiseen suhteeseen ja mä sanoin, että tottakai olen.

Sitten haastattelijat, 3kpl, vain tuijotti ja oli hiljaa. Siihen sitten jotenkin hädissäni sanoin, että onhan se minunkin kannalta aluksi ihan hyvä, että näkee viihdynkö ja pärjäänkö .

Voi helvetti että oli tyhmästi sanottu!

Mutta oli niin vaivautunut hiljaisuus.

Sitten yksi haasttelijoista sanoi, että niin siis onhan meillä koeaika.

No en saanut paikkaa, olipa yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä suurin moka on 'olla oma itsensä'. Se toimii varmaan tosi keskivertoihmiselle, jossa ei ole mitään särmää eikä näkemystä, mutta jos esim. minä olisin oma itseni työhaastattelussa, en olisi taatusti saanut yhtään työpaikkaa. Toisaalta kun vastailee niin kuin olettaa kyselijän toivovan, pääsee aika pitkälle.

Aika suotta tätä on alapeukuttaa, olen nimittäin saanut jokaisen työn, jota olen hakenut. Ihmisiä ne rekrytoijatkin ovat, eikä heidän toiveitaan ole vaikea ennakoida. Itse en tajua niitä hakijoita, joilla menee pasmat sekaisin jos heiltä kysytään vaikkapa lisääntymissuunnitelmista. Niihin kyselyihin on maailman helpoin vastata - sanoo vaan, että ei aio hankkia enempää lapsia. Kun kysymys on jo sinänsä luvaton, mitä väliä sillä on jos siihen antaa hiukan kaunistellun vastauksen? Ja jos hankkii myöhemmin lapsia, aina voi sanoa, että suunnitelmat muuttuivat. Jos siis joku asiasta vielä vaiheessa välittää.

Haastattelija kysyi: -Mitkä ovat mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät yhteistyötaidot?

Vastaan: -Se että ei häiritse muiden työtä.  

Mitää muuta ei tullu siinä tilanteessa mieleen ja joo olen tottunut tekemään töitä melko itsenäisesti, en saanut paikkaa.