Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?
Itse en ymmärtänyt muuta kuin että on "lama" ja äidin ja isän pitää nyt elää säästeliäästi. Myytiin kirpparille joitakin tavaroita mm. lasten biljardipöytä.
Kommentit (273)
Isä työskenteli keskiportaassa vientiyrityksessä, jonka liikevaihto romahti laman aikana. Isä raatoi ja raatoi ja lopulta kunto petti. Hän sairastui vakavaan loppuunpalamiseen ja masennukseen. Se todellakin tuntui kotona ja meinasi viedä myös äidin terveyden mukanaan, joka uupui itse toista tukiessa.
Kun lama viimein hellitti tehtiin iso yritysfuusio ja uuden puljun toimistujohtaja piti puheen työntekijöille. Firma saisi uuden alun, kun toimintoja supistetaan ja "kuollut oksa leikataan pois". Isä siirrettiin ensin eläkeputkeen liian nuorena ja vastoin omaa tahtoaan.
Vuosikymmenien jälkeen vieläkin nousee kyyneleet silmiin, kun kirjoitan tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet vastaajat ei ole lamaa nähneetkään! Miten siitä on voinut "kärsiä", jos se ei näkynyt mitenkään??
Ainakin meilläpäin oli kaikesta pula! Jopa perustarvikkeet: wcpaperi, ruoka, lääkkeet LOPPU!!!!! Ryysyt päällä kiva käydä koulua.....! Kurjuutta ja paskaa aikaa iso osa lapsuudesta, että kiitti vaan "lama" ja paskat (juoppo) porukat!
No eikö tässä kysytty, että miten lama näkyi "teidän perheessä". Ei kokemuksia siitä kuinka kärsitte lamasta. Ihmiset on erilaisia, joten eiköhän ne kokemuksetkin lamasta ole erilaiset.
Meidän perheessä lama ei näkynyt lapsen silmiin. Isä ja äiti kävi yhä töissä, rakensivat sivussa taloa ja ruokaakin oli pöydässä. Jos jotain "kärsimistä" oli, niin vanhemmat ei kaataneet niitä lasten niskaan. Itse muistan lapsuuteni olleen pelkästään vaan hyvä ja onnellinen.
Kiva jos sulla meni lapsuus hyvin. Silti tässä kysyttiin MITEN LAMA NÄKYI? Miten se näkyi, jos se ei näkynyt mitenkään (kun kaikki oli ok)?
"rakensivat sivussa taloa", just joo, teillä mitään lamaa ole ollutkaan! Kiillota kruunuasi.
Näkyi joissain asioissa. Opin jo lapsena sanan burn out. Noihin aikoihin se oli joku trendisana. Isäni oli it-alalla ja teki todella pitkää päivää, ei kotona juuri näkynyt. Äiti pelkäsi että isälleni tulee se burn out.
Vanhemmat erosivat, siihen oli monta syytä, ei vain työnteko. Äidille ei jäänyt erossa mitään, koska hänellä oli perintöä, jota ei voinut kuitenkaan muuttaa rahaksi.
Äitini oli työttömänä välillä ja kituutettiin ihan kunnolla. Isästä ei edelleenkään paljon kuulunut, kun hän eli edelleen työlle.
Vaatteista suuri osa oli tuttujen ja sukulaisten vanhoja. Saatiin niitä kassikaupalla ja niistä sai valita. Nolotti usein mennä niissä vaatteissa, olisin halunnut voida valita itse enemmän. Juotiin aina vaan appelsiinimehua, kai se oli halvinta. Bussilla kuljettiin joka paikkaan.
Äidille selvisi keliakia ja siitähän ei ysärillä tiedetty vielä mitään. Siitäkin äidille tuli lisäressiä. Paria gluteenitonta pastaa oli kaupassa ja niitä hän söi usein. Me lapset syötiin "normaalia" ruokaa, olihan se halvempaakin.
Meille lapsille puhkesi kaikenlaisia ahdistushäiriöitä kun ympärillä oli niin epävarmaa ja elämä muutoksessa.
Muutoin oli paljon hyvääkin. Jotenkin meillä oli silti älyttömästi leluja ja kavereita riitti. 2000-luvun lähestyessä taloudellinen tilanne alkoi parantua vähitellen. Äitini osasi säästää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet vastaajat ei ole lamaa nähneetkään! Miten siitä on voinut "kärsiä", jos se ei näkynyt mitenkään??
Ainakin meilläpäin oli kaikesta pula! Jopa perustarvikkeet: wcpaperi, ruoka, lääkkeet LOPPU!!!!! Ryysyt päällä kiva käydä koulua.....! Kurjuutta ja paskaa aikaa iso osa lapsuudesta, että kiitti vaan "lama" ja paskat (juoppo) porukat!
No eikö tässä kysytty, että miten lama näkyi "teidän perheessä". Ei kokemuksia siitä kuinka kärsitte lamasta. Ihmiset on erilaisia, joten eiköhän ne kokemuksetkin lamasta ole erilaiset.
Meidän perheessä lama ei näkynyt lapsen silmiin. Isä ja äiti kävi yhä töissä, rakensivat sivussa taloa ja ruokaakin oli pöydässä. Jos jotain "kärsimistä" oli, niin vanhemmat ei kaataneet niitä lasten niskaan. Itse muistan lapsuuteni olleen pelkästään vaan hyvä ja onnellinen.
Kiva jos sulla meni lapsuus hyvin. Silti tässä kysyttiin MITEN LAMA NÄKYI? Miten se näkyi, jos se ei näkynyt mitenkään (kun kaikki oli ok)?
"rakensivat sivussa taloa", just joo, teillä mitään lamaa ole ollutkaan! Kiillota kruunuasi.
Mitä sä keuhkoot? Kysymys kuului, että 90-luvulla lapsuutta viettäneet, miten lama näkyi teidän perheessä? Vastasin ettei lapsen silmiin mitenkään ja tämä on väärä vastaus, koska...? Ei kaikkien 90-luvun lasten vanhemmat ole sairastuneet masennukseen ja ratkenneet ryyppäämään, vaikka oli lama ja silti ne lapset on kykeneviä vastaamaan tuohon kysymykseen.
Me ei oltu ainoita jotka rakensi silloin, silloin nousi kokonainen omakotitaloalue kotikaupunkiini ja ihan samoja lama-ajan lapsia oltiin kaikki, toisilla se tuntui enemmän, toisilla vähemmän. Harmi että sun lapsuus meni miten meni, mutta en aio silti kantaa syyllisyyttä siitä, ettei oma lapsuuteni ollut sellainen.
Olen syntynyt 1980, eli ysärillä olin siis teini-iässä. Lama ei näkynyt elämässäni mitenkään, en edes oikein tiennyt koko asiasta ennen kuin luin asiasta tyyliin koulun oppikirjasta. Ei meillä kotona asiasta muistaakseni edes puhuttu. Sain aina kaikki senhetkiset muotivaatteet yms, matkusteltiin ja syötiin ihan normaalisti. Enkä kyllä muista, että olisi näkynyt kavereidenkaan elämässä mitenkään, käytiin leffassa ja risteilyillä ja shoppailemassa jatkuvasti kuten teinit (tai me aikuiset) nykyäänkin. Harrastin ratsastusta ja laskettelua, kummastakaan ei tarvinnut luopua.
Olen tosin suhteellisen varakkaasta perheestä, vaikka ollaan pienyrittäjiä koko suku. Sattui nyt vaan olemaan sellaisia toimialoja, joille ilmeisesti oli kysyntää lama-aikanakin.
Tl;dr: ei yhtään mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin pienituloinen perhe jo ennen lamaa eli kirpputorivaatteet oli tuttuja. Syötiin paljon sieniä, koska ne oli ilmaisia. Äiti oli kotona, isällä onneksi säilyi työpaikka koko ajan. Isä korjasi auton itse, koskaan ei syöty ulkona, eikä pahemmin matkusteltu. Säästettiin kaikessa missä pystyi, koska oli talolaina päällä.
Muistan ne puheet siitä, että onneksi eivät lähteneet takaamaan sukulaisten lainoja - eivät pystyneet enää maksamaan kun korot nousi. Ysärin lopulla menin itse ekaa kertaa töihin ja muistan joidenkin vanhempien työkavereiden käyneen kahdessa työssä, koska olivat saaneet jonkun muun lainat niskaansa.
Melkein tulee itku, miten näissä monissakin viesteissä lukee isän tai äidin itsemurhasta. Oliko tuo tlanne tosiaan noin paha, että moni päätyi tuohon..? Onko näitä tilastoitu millään tapaa? Tietenkin ajat oli eri. Ei ehkä tuettu ihmisiä samalla tapaa mitä nykyään. Apua saatavilla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe että multa olisi puuttunut mitään olennaista laman ja vanhempieni silloisen vähävaraisuuden takia. Jokaista uusinta lelua tai härpäkettä en tietenkään saanut ja se oli vain hyvä se (mielestäni kuuluu ihan minimikasvatukseen). Koulussa tyydyttiin siihen mitä saatiin eikä koulunkäynti ollut kiinni siitä montako vihkoa jaettiin per lukuvuosi.
Osittain laman syytä on kuitenkin se, että tiukoille joutuneet vanhempani päättivät muuttaa yliopistokaupungista pienempään ja asumiseltaan halvempaan kaupunkiin. Sain siellä paljon paskaa niskaan eikä uusia kavereita juurikaan löytynyt. Vanhempanikaan eivät ikinä kotiutuneet sinne vaikka ovat asuneet jo vuosikausia. Perheemme koulutustaso ja arvomaailma oli vaan liian erilainen. Ihan näin yksinkertainen asia ei toki ole, mutta pointti on se että sosiaalisten olojen huonontuminen on ihmiselle paljon haitallisempaa kuin se ettei saakaan uunituoretta koulukirjaa eteensä.
Ei mitenkään, silti reissattiin ja autot päivitettiin tasaisin väliajoin, oltiin vissiin onnekkaita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli hyvin kiireinen ja oli paljon poissa kotoa. Hän kiersi ostamassa polkuhintaisia kiinteistöjä ja onnistui vuosituhannen vaihteeseen moninkertaistamaan sijoituksensa.
Mun vanhemmat ottivat maatilalainaa. Korko oli 18 prosenttia. Jotenkin kummasti selvisivät. Äiti oli hoitaja ja piti tarkkaa kirjaa rahasta. Hänen palkallaan maksettiin lasten menot, ruoka, auto ja autolaina sekä asumiseen liittyvät laskut. Maatilan tulot menivät lainan maksamiseen ja maatilan pyörittämiseen. Lapsilla oli sukulaisilta saatuja vaatteita, uusia saatiin vasta yläasteelle. Matkustettiin joka kesä silti sukulaisten luo Ruotsiin, äiti raapi siihen aina jostain rahat kasaan. Ruoaksi oli aina perunoita omasta maasta, ilta- ja aamupalaksi puuroa. Isä kävi marjassa syksyisin ja keräsi vähintään 200 litraa marjoja. Niitä sitten syötiin koko talvi puuron seassa, kiisselinä ja rahkan joukossa. Maito tuli myös omasta navetasta.
Lamasta jäi itselleni muistoksi päätös siitä, että perheen toisen henkilön tulojen pitää riittää elämiseen. Jos tulee ero, työttömyys tai kuolema niin rahat riittävät kotiin, ruokaan ja laskuihin. Olen tästä todella tarkka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat rakensivat kulta-aikaan 90-luvun laman alussa 300 nelioisen lapsuudenkotini (muuttaessamme taisin olla 7-vuotias) puoli-ilmaiseksi. Isani kertoo vielakin innoissaan miten 400 000 markalla rakennettiin talo, tavara ja tyovoima oli puoli-ilmaista. Myoskin laadullisesti tyo tehtiin aarettoman hyvin, nyt 25-vuotiaasta talossa on viela joitain alkuperaisia keittiokoneita ja maalipinta kaipaa uusintaa, muuten hyvin alkuperaisessa kunnossa.
No ei se kauheasti vaikuttanut. Olen yh-perheestä, mutta äidillä oli vakipaikka julkisella puolella. Isä oli yrittäjä, mutta en oikeastaan tiedä, vaikuttiko se jotenkin asiakasvirtaan. Oli kuitenkin alalla, joka on jatkuvasti tarpeellinen eli ihmisillä on aina ongelmia ammattilaisille, kun maallikoilla ei ole osaamista. Lama saattoi tuoda jopa lisää töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt vuonna 1982.
Olen myöskin yh-perheestä, mutta äitini ammatin valinta sujui aika nappiin lama-Suomessa: hän on nimittäin juristi, asianajaja.
Töitä riitti erittäin hyvin konkurssien ja avioerojen sekamelskassa, joten arvioin, että hänellä meni paremmin kuin koskaan juuri silloin, kun muilla ei mennyt.
Vastasin kysymykseen, enkä tarkoita rehvastella.
Näin se vain meni.
Olin lama-aikana +-10 -vuotias, joten enpä asiasta juurikaan tiennyt, koska meillä se ei näkynyt.
Jälkikäteen muistan kyllä kuulleeni koulussa kavereitteni vanhempien pitäneen meitä pilkkaanaan, koska tuohon aikaan yksihuoltajuus ei ollut mikään yleinen asia pikkukaupungissa ja kun kehdattiin ihan ulkomaillekin matkustella...
Olin lama-ajan lapsi. Perheessä toinen vanhempi ajautui lama-aikana työttömäksi ja toinen sairastui. Tämä johti velkaantumiseen ja omistusasunnon menettämiseen ja suureen elämänmuutokseen. Jouduttiin tämän takia muuttamaan, mikä oli hirveän stressaavaa. Vanhemmat ei halunneet jatkaa asumista samalla paikkakunnalla, jotta töitä löytyisi (ja varmaan häpeän takia mikä sisältyi rahallisiin ongelmiin ja omaisuuden menetykseen). Eikä niitä meinannut toiseltakaan paikkakunnalta löytyä. Lapsuusaika meni kuunnellessa riitoja rahasta, ja stressasin siitä valtavasti ja murehdin paljon. Aina vastaus kaikkiin kysymyksiin oli, meillä ei ole rahaa. Kenties siltä ajalta on peräisin aikuisiällä kokemani ahdistus, koska oli jatkuvaa turvattomuuden tunnetta lapsena rahan puutteen takia, siis jo että onko rahaa vuokraan. Vanhemmilla oli parisuhde kriisissä tapahtuneiden vuoksi ja jatkuvaa riitelyä. Lapsuusiältä alkoi myös masentuneiden ajatusten ketju, en tiedä paljonko olosuhteilla oli merkitystä. En tiedä mikä minusta loppupeleissä teki hyvin heikkoitsetuntoisen ja en ole todellakaan elämässäni ollut mikään uraohjus, kenties juuri tämän takia. Minulla on alemmuuskompleksi itsestäni moneen muuhun verrattuna.
Lapsuusaikana asuttiin vuokralla kerrostalomörskässä ja syötiin vaatimatonta ruokaa. Oli luksusta jos joskus sai jotain herkkua. Äidin paistamat lätyt jäi mieleen herkkuna. Joskus käytiin ruoka-avussa. Muistan stressit vuokranmaksusta pahimpina aikoina. Kaikki hankittiin kirpparilta tai saatuna ja jos joskus sain jonkun uuden tavaran, se oli todella ihmeellistä. Äitini halusi kumminkin minulle hyvää ja isovanhemmilta tuli avustusta joskus että saatiin minulle vaikkapa reppu ja olen kiitollinen rahoista, mitkä isovanhempani laittoivat, että sain harrastaa jotain. Se oli minulle henkireikä. Kadehdin monesti kavereiden koteja, kavereiden tekemiä ulkomaanmatkoja ja minusta tuli jotenkin tosi materialistinen lapsena ajatusmaailmalta. Mietin vain kuinka aikuisiällä hankin hyvän ammatin ja saan rahaa. Valitettavasti puhjenneet MT-ongelmat esti aikalailla tätä. Olen edelleen köyhyyden kierteessä,vaikkakin olen säästänytkin rahaa, mutta toivon pääseväni pisteeseen, jossa saan paremman tulevaisuuden eli saan loppuun tutkintoni joka on ongelmieni takia kesken. En tiedä haluanko koskaan hankkia lapsia koska en halua lapsilleni koskaan samanlaista lapsuutta enkä virikkeetöntä lapsuutta missä ei reissata eikä oikein tehdä mitään rahan puutteen takia. Tai että he joutuisivat seuraamaan riitoja rahasta tai huolehtimaan jo lapsena riittääkö rahat saatika tuntemaan tuskia mitä itse lapsena koin perheeni elämänolosuhteiden takia. Toisaalta toivon, että lapsista ei tulisi sellaisia että miettisivät asioita yhtä materialistisesti kuin itse lapsena ja haluaisin kasvattaa heidät ajattelemaan että vaikka ei ole kaikkia yhtä hienoja juttuja kuin muilla kavereilla ehkä, niin se ei silti tee heistä mitään vähempiarvoisia ja elämässä materia ei ole tärkeintä. Vanhempieni kanssa ei koskaan oikeastaan reissattu, muualla kuin isovanhempien luona, mikä oli lapsena hyvin surkeaa.
Raha ei tee pelkästään onnelliseksi, mutta rahan puute voi tehdä turvattomaksi ja onnettomaksi. Lisäksi köyhyys vie kohtuuttomasti energiaa. Mitä enemmän rahaa on, sitä vähemmän sitä tarvii miettiä.
Moni on kirjoittanut että ei edes tiennyt koko lamasta mitään ja kuitenkin on ollut jo kouluikäinenkin. Miten on mahdollista? Joka paikassahan asia oli esillä. TV:ssä ja lehdissä oli koko ajan juttua leipäjonoista, työttömistä jne. Jopa television viihdeohjelmissa oli lama esillä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on kirjoittanut että ei edes tiennyt koko lamasta mitään ja kuitenkin on ollut jo kouluikäinenkin. Miten on mahdollista? Joka paikassahan asia oli esillä. TV:ssä ja lehdissä oli koko ajan juttua leipäjonoista, työttömistä jne. Jopa television viihdeohjelmissa oli lama esillä.
No, seurasitko itse aktiivisesti politiikkaa ja taloutta sisältäviä uutislähetyksiä ja ajankohtaisohjelmia ala-asteikäisenä?
Jos seurasit, ymmärsitkö, mistä puhutaan?
Jos lama ei muuttanut oman (rakkaan) kodin ja perheen olosuhteita radikaalisti, tuskin lama-ajan olemassaolosta mitään muistaa/tietää.
Vanhemmat ovat voineet myös suojella lapsiaan liian rajuilta uutisilta...
Vierailija kirjoitti:
Melkein tulee itku, miten näissä monissakin viesteissä lukee isän tai äidin itsemurhasta. Oliko tuo tlanne tosiaan noin paha, että moni päätyi tuohon..? Onko näitä tilastoitu millään tapaa? Tietenkin ajat oli eri. Ei ehkä tuettu ihmisiä samalla tapaa mitä nykyään. Apua saatavilla jne.
"Toimituksen huomio: Dokumentissa mainitaan, että Suomessa tehtiin pankkikriisin vuosina kaikkiaan noin 11 000 itsemurhaa. Ei ole luotettavia arvioita siitä, kuinka moni itsemurha aiheutui suoraan tai välillisesti pankkikriisiin liittyneistä tapahtumista. Itsemurhien ja pankkikriisin yhteyksiä selvittänyt Tilastokeskuksen tutkija totesi aikoinaan Tauno O. Mehtälälle, että ainakin ”satojen” itsemurhien voi arvioida liittyneen suoraan pankkikriisiin. Noina vuosina myös itsemurhan yrityksiä oli huomattavasti tavanomaista enemmän."
https://vastavalkea.fi/2015/04/13/sinivalkoinen-kavallus-lyhytdokumentt…
Itsekin tiesin monta itsemurhan tehnyttä. Ei vaan nähty selviytymisestä toivoa enää. Sossustakaan ei saanut rahaa kuten tänä päivänä ja siihen aikaan se oli vielä isompi tabu kuin nyt. Puhumattakaan keskusteluavusta tai mistään muustakaan avusta. Kirkotkin huutivat ei-oota monesti ruoka-apukyseluihin.
Lapseni eivät tienneet lamasta mitään. Mies teki kolmea työtä, minä yhtä ja kaikki raha käytettiin lapsiin mitä vain pystyttiin. Pieniä palkkoja, mutta kun paljon teki niin rahalla sai maksettua asuntoa, joka ei mennyt kaupaksi seitsemään vuoteen.
Ompelin kaikki vaatteet ja neuloin, olin kiitollinen, että osasin. Käytin kaikki vanhat vaatteet uusien raaka-aineeksi niin pitkälti kuin pystyin. Vaatteet olivat kyllä kauniita, mutta vieläkin tulee itku silmään kun muistan, miten yöllä ompelin tyttärelle pientä mekkoa miehen vanhasta paidasta.
Usein jätin itse syömättä, että kaikki saivat vatsan täyteen. Iso perhe. Jäin pysyvästi 50-kiloiseksi, johtui varmaan jatkuvasta nälästä.
Mutta onnistuttiin! Lapset ei saaneet tietää koko lamasta kuin jälkikäteen, me saatiin vihdoin asunto myytyä ja elämässä eteenpäin, alettiin opiskella. Itsetuntoa kasvatti kovin se, että perhe ei kaatunut vaikeaan aikaan ja kaikki laskut saatiin kuin saatiinkin aina maksettua. Se myös hitsasi meidät pariskuntana yhteen, se samaan hiileen puhaltaminen.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan kuntakohtaista kirjojen kierrätys ja sapuskat. Meillä oli eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa pehmeää ruis- ja saaristolaisleipää ja juustoa sen päälle (yksittäispakattua Aamupalaa tai edamia laitospakkauksissa). Jälkiruokina oli marjasekoituksia ja hyytelöitä.