90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Ei oikeastaan mitenkään. Molemmat vanhempani olivat opettajia vakiviroissaan ja asunto oli maksettu perinnöllä. Siis ihan normaali lapsuus ilman köyhäilyjä.

. Meille tuli jotenkin silloin melkein tyhjästä maksettavaksi  1 mil. 300 000 velkaa , nyt viime vuonna maksettiin viimeinen erä. Se siit lamasta. Monet tutut menettivät henkensä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti sanottuna ei näkynyt yhtään mitenkään. Paitsi siten, että vanhempieni (yksityislääkäri ja DI) hyvätuloisuus varmaan oikein korostui entisestään, kun toisilla meni taloudellisesti huonommin. En sitä kyllä itse lapsena juurikaan tajunnut.

Sama täällä, sillä erotuksella että molemmat vanhemmat opettajia ja keskituloisia. Lamasta puhuttiin paljon ja ymmärtääkseni meilläkin oli rahat vähän tiukemmalla kun lainankorot oli korkealla, mutta ei se meidän arjessa näkynyt. 

Ei lama näkynyt mitenkään lapsuudessa.

Ei sitä lapsena ehtinyt välittää tuollaisista asioista, kun oli kiire toteuttaa itseään.

Toisaalta tismalleen sama nyt aikuisena; kun on tarpeeksi paljon omia päämääriä, niin ei paljoa ehdi seurata talousnäkymiä.

No oli se aikamoista. Entisen juppivanhemmat menettivät koko kovalla yrittäjyydellään hankkimansa omaisuuden ja yritys ajautui konkurssiin. Eli paljonpa siitä hirveästä työnteosta sitten loppupeleissä oli hyötyä? (ei ole juurikaan muistoja vanhemmista lapsuudessa kun olivat aina töissä aamusta iltamyöhään asti)

Tilanne aiheutti sen että kotona oli todella todella ahdistunut ja räjähdysherkkä ilmapiiri, ja piti olla aikamoisen supi supi hiljaa. Vanhemmat kävivät myös raivokkaita riitoja, ja se heidän avioliittonsa sitten kaatui, kun molemmat jäivät housut kintussa kiinni sivusuhteistaan, ja erosivat. Lapsuus oli siis aikamoista kauniiden ja rohkeiden juonikiemuroita.

Kaikkea muutakuin lämmöllä muistan tuota aikaa. Jätti koko lapsuudenperheeseen aikamoisen särön ja ihan kaikkea en voi kertoa ettei vain paljastuisi. Mutta siellä on tuon pääpiirteen lisäksi niin paljon muutakin hullua ja täysin kieroa touhua. Tuo aika jätti myös siskooni aikamoisen arven... ei pelitä kyllä ihan täysillä..

Koulussa tosiaan näkyi, kun kaikkea alettiin kierrättää krjoista jätteisiin. Luokkakoot suureni. Meidän luokalla oli n. 35 oppilasta. Aiemmin oli ollut vaan n. 24. Opettajia lomautettiin vuorotellen ja yksi opettaja saattoi hoitaa 2 luokkaa vuorotellen. Kirpputorit tuli muotiin. Aiemmin kirpparit oli ollut naurettavia 'köyhien' juttuja. Tuli myös ensimmäiset ulkomaalaiset asuinseudulleni ja kouluun. Luokkaretket tehtiin johonkin  pikkukaupunkiin, kun isot sisareni oli päässeet aiemmin vielä laivalle tms. Oli kuulemma luokkakaverien vanhemmilla työttömyyttä ja vähemmän rahaa kuin aiempaa. Kaikenmaailman tapahtumat loppui tai väheni, joita oli aiemmin järjestetty vuosittain lapsille.

Ei mitenkään. Varmasti kukkaron nyörit on ollut tiukemmalla, mutta niin kuin jo sanottiin, lapset ei ajattele raha-asioita sillä tavalla. Mun muistoissa kaikkea tarvittavaa on aina ollut ja rakennettiin jopa omakotitaloa niihin aikoihin ja ihan perusduunareita oli vanhemmat.

Meillä ei näkynyt edes kouluissa. Totta kai hyväkuntoiset kirjat kierrätettiin seuraaville, lamasta huolimatta. Työkirjat oli aina omat, samoin esim. kyniä ja vihkojakin jaeltiin aika avokätisesti, jos niille keksi käyttöä. Kävin ala-asteen ysärillä ja luokkakoko oli koko ajan 12 oppilasta. Samoin oli rinnakkaisluokilla. Vasta 2000-luvulla, yläasteella meidän luokkakoko kasvoi 35 oppilaaseen.

Äiti oli kotona eikä koulun jälkeen tarvinnut olla yksin -laman positiivinen puoli. Äiti leipoi paljon ja teki itse ison osan vaatteista meille. Jopa toppatakki oli kotitekoinen. Molemmat vanhemmat olivat työttömänä välillä yhtä aikaa mutta onneksi meillä oli tuolloin velaton koti. Isosti ei rahoja ollut mutta ei mulle jäänyt olo, että oltaisiin oltu köyhiä.

Ruokaa ei ollut, jääkaapissa oli vain voirasia. Apua ei saanut siihen aikaan kun oli maatila. Sitten maatila pakkohuutokaupattiin, vanhemmille jättivelat jota maksoivat. Kauhea häpeä siihen aikaan nimikin näky lehdessä kun pakkohuutokauppa oli.

Tv:stä näkyi irtisanomisuutiset, mielenosoitukset ja ruoka-avut.

Mikää nykylama ei ole koskaan ollut niin kauhea kuin silloin.

Monet vastaajat ei ole lamaa nähneetkään! Miten siitä on voinut "kärsiä", jos se ei näkynyt mitenkään??

Ainakin meilläpäin oli kaikesta pula! Jopa perustarvikkeet: wcpaperi, ruoka, lääkkeet LOPPU!!!!! Ryysyt päällä kiva käydä koulua.....! Kurjuutta ja paskaa aikaa iso osa lapsuudesta, että kiitti vaan "lama" ja paskat (juoppo)  porukat!

Olen syntynyt -75 ja muistan hyvin. Duunarivanhemmat oli työttöminä tai pätkätöissä, asuntolainan korot korkeat.

Rahaa ei ollut juurikaan. Uusia vaatteita ei saanut, eikä mitään muutakaan. Ruoka oli halvinta mahdollista ja sitä oli vähän. Harrastus piti lopettaa, kun ei ollut varaa enää. Minunkin pankkitili tyhjennettiin perheen kuluihin, sinne meni rippilahjoista ja kesätöistä jääneet säästetyt omat rahat.

Siitä oli kiva sitten lukion jälkeen ponnistaa maailmalle rahatta ja ilman vanhempien taloudellista tukea. Luulen, että lama on osaltaan vaikuttanut siihen että olen todella säästäväinen nykyään ja turvallisuushakuinen, etenkin rahaa pitää olla "pahan päivän varalle" riittävästi.

Ei ollut riittävästi ruokaa. Oli ruoka koulussa, mutta kotona saattoi olla ehkä YKSI hedelmä ja leipäpala voilla, nämä siis koko päivän eväät. Joululahjoja sai paljon vähemmän, 4 kpl edullisia ja kaksi näistä yhteisiä (kirja ja peli) ja fleece ja pehmolelu.

Sosiaalitoimistosta sai apua jos sai pärstän mukaan, me ei saatu. Vaatteet oli usein väärän kokoisia ja niitä oli liian vähän. Talvella paleli. Urheiluvälineitä ei ollut. Aikuiset oli masentuneita.

Eniten jäi vaivaamaan nälkä ja siitä aiheutuva turvattomuus sekä pelko et ei voisi vaihtaa puhtaita, siistejä ja säänmukaisia vaatteita kun tarvitsee. Oon nykyään aika tarkka et ruokaa ja vaatetta on aina itsellä ja lapsilla.

Kinuski kirjoitti:

Ruokaa ei ollut, jääkaapissa oli vain voirasia. Apua ei saanut siihen aikaan kun oli maatila. Sitten maatila pakkohuutokaupattiin, vanhemmille jättivelat jota maksoivat. Kauhea häpeä siihen aikaan nimikin näky lehdessä kun pakkohuutokauppa oli.

Tv:stä näkyi irtisanomisuutiset, mielenosoitukset ja ruoka-avut.

Mikää nykylama ei ole koskaan ollut niin kauhea kuin silloin.

Lisään tähän vielä että nykyään elän nuukasti, pidän kirjaa menoista ja palkasta on jäätävä säästöön ja jääkaapissa oltava ruokaa hyllyillä. Äiti syyllisti isää kovasti pakkohuutokaupasta kun kaikki meni.

Lastani en pelottele että ei ole varaa ruokaan niin suuret traumat jäi jota käytiin psykoterapiassa läpi.

Nyt asun omakotitalossa ja menee hyvin. Poikakaveri on mutta ei asu vielä talossa. Elämän olen rakentanut niin että pärjään omilla tuloilla ja pystyn maksaan talon oli miestä tai ei. Tämä oli laman opetus

Vierailija kirjoitti:

Monet vastaajat ei ole lamaa nähneetkään! Miten siitä on voinut "kärsiä", jos se ei näkynyt mitenkään??

Ainakin meilläpäin oli kaikesta pula! Jopa perustarvikkeet: wcpaperi, ruoka, lääkkeet LOPPU!!!!! Ryysyt päällä kiva käydä koulua.....! Kurjuutta ja paskaa aikaa iso osa lapsuudesta, että kiitti vaan "lama" ja paskat (juoppo)  porukat!

No eikö tässä kysytty, että miten lama näkyi "teidän perheessä". Ei kokemuksia siitä kuinka kärsitte lamasta. Ihmiset on erilaisia, joten eiköhän ne kokemuksetkin lamasta ole erilaiset. 

Meidän perheessä lama ei näkynyt lapsen silmiin. Isä ja äiti kävi yhä töissä, rakensivat sivussa taloa ja ruokaakin oli pöydässä. Jos jotain "kärsimistä" oli, niin vanhemmat ei kaataneet niitä lasten niskaan. Itse muistan lapsuuteni olleen pelkästään vaan hyvä ja onnellinen. 

Meitä oli 4 lasta ja iso asuntovelka.Isä oli taannut vielä erään naisen yritystä, joka meni konkkaan ja isä joutu nekin lainat maksaan.Äiti oli välillä työtön ja isä pakkolomalla.Tiukkaa oli.Kalaa syötiin paljon ku asuttiin järven rannassa.Kellarista perunaa ja sen kanssa usein ruskeetakastiketta.Marjoja oli ja kaurapuuroa.Leipä leivottiin itse. Isä hakkas perintömetsänsä sileeksi että selvittiin.Ite kävin 11-vuotiaasta asti siivoomassa että saatiin lisää rahaa.

Muutaman kuukauden välein, kun äitini oli työmatkoilla, isä kokosi kaikki lapset keittiön pöydän ääreen "perhepalaveriin" ja kertoi meille pitkään ja hartaasti, miten myymme kohta talon, ja saamme sitten kaikki kolme asua samassa huoneessa. Kertoi myös, miten länsimaalainen yhteiskunta tulee kohta romahtamaan, eivätkä asiat tule koskaan olemaan samalla tavalla kuin ennen. Tulemme taantumaan kehitysmaiden tasolle, eikä tulevaisuudessa ole toivoa. On turha opiskella, koska tulevaisuudessa ei tule olemaan kenellekkään töitä. Jatkoi tätä kunnes itkimme.

Ei sitten mikään isäni kauhuskenaarioista toteutunut, mutta pitkään kesti ymmärtää, miten kaukaa haettuja ne ylipäätänsä olivat.

En usko, että isäni teki tuota ilkeyttään, vaan näin vanhemmiten uskon hänen kärsivän joko persoonallisuus häiriöstä tai olevan jollain tavalla mielisairas. Nykyään osaan ohittaa hänen hysteeriansa joka viikkoisesta kolmannen maailmansodan alkamisesta olankohautuksella, mutta lapsena sitä ei ymmärtänyt, että vanhempi voi olla väärässä jostakin, johon hän uskoo itse niin vahvasti.

Ei näkynyt mitenkään. Molemmat vanhemmat oli töissä. Talonkin ostivat silloin ja kuusenalus aina täynnä lahjoja.

Olen käynyt ala- ja yläasteen 80-luvulla, nousukaudella, ja pakko korjata yleistä käsitystä siitä, että silloin olisi saanut aina uudet kirjat koulussa. Ei saanut. Muistan, että toisella luokalla en saanut matikan kirjaa ollenkaan yhden toisen oppilaan kanssa, vaan meille monistettiin kaikki tehtävät. Olisi ollut kallista hankkia vain kahdelle lisää kirjoja. Äidinkielen ja matematiikan kirjat olivat yleensä uusia ja niihin tehtiin tehtävät (90-luvulla vihkoihin), muita kirjoja kierrätettiin ja esim. yläasteella 80-luvun lopussa kielten tekstikirjat olivat kaikki 70-luvun painoksia, työkirjat toki kaikilla omat.

Luokkakoot olivat aika isoja. Ala-asteella meillä oli luokalla 29 oppilasta, rinnakkaisluokalla 32. Oli ihmeellistä mennä yläasteelle, kun luokkakoko tipahti 24:ään. Toisaalta sitten tarkkailuluokat olivat olemassa käytöshäiriöisille, mutta oli meillä ainakin yläasteella todella levoton luokka eikä kukaan sieltä joutunut lähtemään.

Kaikille jaettiin yksi lyijykynä ja kumi syksyllä ja uudestaa keväällä. Viivotinta ei saanut, se piti itse hankkia. Ylipäätään oppilailla oli runsaasti itsehankittuja kyniä ja kumeja, niitä ostettiin myös kaverisynttärilahjoiksi ja lyijykynän pätkiä kerättiin Viron koululaisille, itsekin vein äidin ostaman pakkauksen lyijykyniä tähän keräykseen. Käsitöissä ommeltiin niitä ruutuja äiti Teresan peittoihin.

Luokkaretkelle päästiin joka kevät, ne olivat ilmaisia mutta käytiin vain lähikaupungeissa/ omassa kunnassa jossakin kohteessa.

On syytä muistaa, että 90-luvun alun lama näkyi kunnissa ja kouluissa vasta 90-luvun puolivälissä, jolloin varsinaiset säästöt aloitettiin. Kun pahin lama oli päällä, oli budjetit tehty aiemmin ja säästöt tulivat sitten vähän jälkijunassa, kun muu yhteiskunta alkoi jo voida paremmin. Moni kuvittelee, että 90-luvun alun vanhat koulukirjat johtuivat säästöistä, mutta niitä kierrätettiin myös sillä kultaisella 80-luvulla, samoin luokkakoot olivat isoja 80-luvulla.

Meillä oli vielä 90-luvun alussa vuoteen 93 asti koulussa joka perjantai jälkiruokapäivä. Se lakkautettiin vasta 94.

Eniten lama on näkynyt niissä, jotka olivat koulussa 90-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. 90-luvun alun koululaiset viettivät vielä erittäin samanlaista elämää kuin 80-luvun koululaisetkin.

Muistan, kun kuulin joskus lasten mentyä nukkumaan vahingossa vanhempien kiroavan jotain lainanmaksuja ym. Itselle tuli sellainen tunne, ettei viitsinyt pyytää vaatteita tai rahaa mihinkään. Olin n. 10-vuotias. Jotenkin siitä jäi sellainen tapa, etten myöhemminkään kehdannut pyytää vanhemmilta rahaa mihinkään ja jäi menemättä harrastuksiinkin sen takia. Pari vuotta nuorempi veljeni ei muista tälläistä lainkaan. Hän oli jatlkuvasti sitten teininäkin mankumassa rahaa vaikka mihin, ja pyytelee vieläkin vanhemmilta koko ajan jotain.