Pystyykö lapsen positiivisuuteen vaikuttamaan?

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Minulla oli negatiivinen lapsi ja se oli raskasta. Sitten hän meinasi kuolla, mutta jäi kuitenkin henkiin. Sen jälkeen minulla oli yhä negatiivinen lapsi, mutta se ei ollut raskasta vaan ihanaa. Nyt hän on positiivinen aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Toinen suhtautuu elämään positiivisesti, toinen negatiivisesti. Tämä näkyy joka päivä, nyt mökillä asia pistää silmään (ja korvaan, koska toinen valittaa jatkuvasti) todella paljon.

Kun myöhemmin muistelemme tätä juhannuksen mökkireissua toinen varmasti muistaa sateen, tuulen ja sähkökatkot. Toinen auringonpaisteen, saunomisen ja lautapelit.

Kun toinen lapsi tuli grillikotaan ja huomasi, että muilla oli limutölkkejä kädessä, hän ilahtui ja sanoi voiko hänkin hakea tölkin itselleen. Kun toinen lapsi huomasi tölkit hän alkoi huutaa ja itkeä miksi hänellä ei ole limua, ihan epäreilua (ei ikinä ole jäänyt ilman limsaa jos toiset ovat saaneet).

Voiko negatiivisuudesta päästä irti? Vai onko se pysyvä luonteenpiirre? Kamalan raskasta tuollainen huonoon keskittyminen varsinkin ihmiselle itselleen.

Kiinnostava aihe. Onko negatiivisempi kuopus? Tuli vain mieleen omasta tuttavapiiristä, itseni mukaan lukien, että tuo negatiivisuus olisi kuopuksilla yleisempää lapsena.

Syitä en tiedä, mutta olisiko jonkinlainen osattomuuspelko, huonommuuspelko, vaikka kuinka tasavertaisesti kohdellaan. Kuopus kun on kuitenkin ihan huomaamatta perheessä se, joka ei voi vielä ihan kaikkea, eikä osaa ihan niin hyvin kuin muut.

Jos negatiivinen lapsi löytää jotain aivan omia asioita, jotain, missä hän on hyvä, mikä hänelle on perheen sisällä vain hänen asia, jossa hän voi loistaa, voisi varmaan auttaa.

Turvallinen ja rakastava ilmäpiiri lisää positiivisuutta. Nimen omaan lapsen kannattaa nähdä ja oppia, että niitä positiivisia tunteita, haleja ja suudelmiakin saa näyttää ja antaa :) Mutta toki kaikilla on perusluonteensakin jolle ei voi mitään. Negatiivisuus on hyväksi esimerkiksi siten, että huomaa herkemmin eriarvoisuuden. mutta toki nykyäaikaisesssa amerikkalaisihannoinninssa kaikkien pitäisi olla olla aina ah.niin positiivisia ja uskoa itseensä.

Oma negatiivisuus oli ainakin ihan opittu malli. Opettelin siitä itse pois, kun se alkoi aikuisiällä ahdistamaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

^Meillä hankalampi huomaamaan kurjuutta on esikoinen, ja tähän on varmaankin kaksi syytä. Ensinnäkin tämän lapsen mukavuusalue on synnynnäisesti kapeampi (hän on uskoakseni ihan hermostollisesti herkempi kokemaan epämukavuutta) ja hän on luonteeltaan sellainen harkitseva varmanpäällepelaaja joka ehtii huomata kaikki epäkohdat, riskit ja sisäiset tuntemukset (mikä on toisaalta lahja, toisaalta riesa). Toinen tekijä tämän lapsen kohdalla on nimenomaan se esikoisuus: kun ehti tottua "saamaan kaiken" (esim. huomion, ajan) niin tälle yksittäiselle lapselle sattui tosi huonoon kehitusvaiheeseen sairaana syntyneen kuopuksen tulo joka repäisi äidin ja esikoisen erilleen ja tadaa, pysyvä kilpailuasetelma syntyi ja esikoinen alkoi haukkana vahtia mitä muuta häneltä voidaan viedä ja mitä hän voi jäädä vaille. Kuopus oppi jakamaan syntymästään lähtien.

Uskon että omalla esimerkillä, juttelemalla ja empatialla voi vaikuttaa, ja varmistamalla että harjoitteluvaiheessa lapsen kuormittuminen pysyy kohtuullisella tasolla - se taso voi olla negis-lapselle eri kuin positiiviselle ja esim. sosiaalinen kuormittuminen jää helposti vanhemmilta huomaamatta.

Meillä on esikoinen myös oikea negatiivisuuden pesä. Ja nyt hän on alkanut vielä kylvää sitä ihan tahallaan myös muihin, kommentoimalla typeriä tai tekemällä jotain pientä jäynää. Hänen kanssaan vaatii voimia olla ja tehdä, kun näennäisen kivasti menneen päivän jälkeen hän saattaa mököttää sängyssään ja lopulta raivota jostakin, joka meille tuntuu pieneltä asialta (ja jota emme edes tajunneet siinä tilanteessa). 

Hän käyttää myös tyypillisiä "miks toi aina" ja "miks mä en koskaan". On yhdeksänvuotias nyt, murrosikää odotellessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Toinen suhtautuu elämään positiivisesti, toinen negatiivisesti. Tämä näkyy joka päivä, nyt mökillä asia pistää silmään (ja korvaan, koska toinen valittaa jatkuvasti) todella paljon.

Kun myöhemmin muistelemme tätä juhannuksen mökkireissua toinen varmasti muistaa sateen, tuulen ja sähkökatkot. Toinen auringonpaisteen, saunomisen ja lautapelit.

Kun toinen lapsi tuli grillikotaan ja huomasi, että muilla oli limutölkkejä kädessä, hän ilahtui ja sanoi voiko hänkin hakea tölkin itselleen. Kun toinen lapsi huomasi tölkit hän alkoi huutaa ja itkeä miksi hänellä ei ole limua, ihan epäreilua (ei ikinä ole jäänyt ilman limsaa jos toiset ovat saaneet).

Voiko negatiivisuudesta päästä irti? Vai onko se pysyvä luonteenpiirre? Kamalan raskasta tuollainen huonoon keskittyminen varsinkin ihmiselle itselleen.

Kiinnostava aihe. Onko negatiivisempi kuopus? Tuli vain mieleen omasta tuttavapiiristä, itseni mukaan lukien, että tuo negatiivisuus olisi kuopuksilla yleisempää lapsena.

Syitä en tiedä, mutta olisiko jonkinlainen osattomuuspelko, huonommuuspelko, vaikka kuinka tasavertaisesti kohdellaan. Kuopus kun on kuitenkin ihan huomaamatta perheessä se, joka ei voi vielä ihan kaikkea, eikä osaa ihan niin hyvin kuin muut.

Jos negatiivinen lapsi löytää jotain aivan omia asioita, jotain, missä hän on hyvä, mikä hänelle on perheen sisällä vain hänen asia, jossa hän voi loistaa, voisi varmaan auttaa.

Tutulta kuulostaa. Kuopus siis on negatiivisempi ja jatkuvasti luulee olevansa huonompi kuin muut. Huomaa nimittäin itsessään virheensä ja toisissa ne onnistumiset. Eli kun saa kokeen takaisin, valittaa kun ei saanut täysiä, vaan muutaman pisteen alle. Kun veli saa muka aina täysiä pisteitä (ei todellakaan saa).

Nuorimmaisemme on useissa asioissa parempi kuin muut perheenjäsenet, mutta ei jotenkin näe sitä tai ainakaan pidä tärkeänä (näistä on kyllä puhuttu). Esim. ihan varmasti on paras tramppatempuissa ja supersiisti. Voittaa veljensä missä tahansa urheilulajissa juoksusta koripalloon. Häneltä kannatta kysyä, mistä suppilo, kenkälankki tai nitoja löytyy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

En ole ap, mutta vastaan että kukaan aikuinen ei pysty tällaiseen aina. Ja se on ihan ok, sillä lapsen on nähtävä myös se, että hänen käytöksensä vaikuttaa muihin ja että aikuinenkin suuttuu joskus. Se, miten suuttuu ja miten asia hoidetaan sen jälkeen, on ihan avainasemassa. 

Mutta että pitäisi pystyä viilipyttymäiseen käytökseen jatkuvan negatiivisuuden keskellä - se on liikaa vaadittu. Toisen tunteita kannattaa sanoittaa, siinä rauhoittuu itsekin. Ja olen oman negatiivisen lapseni kanssa opetellut myös sanottamaan omia tunteitani hänelle. Tuollainen limsa-tilanne voisi aivan hyvin sattua meilläkin, ja tällöin en välttämättä kykenisi halamaan (en ole mikään jeesus), mutta minun on kyettävä sanomaan että mennään vaikka yhdessä hakemaan se limsa, kukaan ei ole tarkoittanut että sinä jäisit ilman. Mutta kyllä tässäkin voi jo isommalle lapselle ilmaista, ettei itkemällä ja marttyyriksi ryhtymällä saa aivan kaikkea mitä haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

Tottakai saa ilmaista negatiivisia fiiliksiä. Mutta on kurjaa jos jollekulle tulee negatiivinen tunne tilanteissa, joissa muut eivät huomaa mitään ongelmaa.

Tuossa limutilanteessa mieheni sanoi ystävällisesti, että siellä on sullekin limua jääkaapissa, käy vaan hakemassa. Tyttö karjui että miksi hänelle ei ole kerrottu. Sanoin rauhallisesti, että kyllä limusta kerrottiin ja nyt voi hakea. EN HAE! Tyttö kiljui kyyneleet valuen. Veljensä sitten sanoi tyynesti että voi käydä hakemassa tölkin. EN mä sitä enää taho! Sanoo tyttö. No jospa mä kuitenkin haen sanoi veli ja haki limu. Tyttö avasi sen puolen tunnin päästä ja valitti heti "Tää on ihan lämmintä!".

Olen jo oppinut, että tulee ei kannata vastata tulella. Tilanteet rauhoittuvat ystävällisyydellä paljon nopeammin ja mukavammin.

Ap

Minulla ei ole mitään omaa kokemusta asiasta, mutta voisiko kokeilla tällaista: Joka ilta kumpikin lapsi kirjoittaa vihkoon kolme kivaa asiaa tai ajatusta päivän varrelta. Jos itse ei keksi, saa kysyä apua vanhemmalta tai sisarukselta. Kun jutut on kirjoitettu, kehutaan ja ihaillaan niitä juttuja itsessään ja lisäksi sitä, miten hienosti lapsi keksi asiat/jaksoi kirjoittaa jne. Jokaisen kolmen asian listan perään saa tarran. (Kannattaa olla tasan samalta näyttäviä tarroja, tähtiä, sydämiä tai vastaavaa, ettei tule sisarusten välille mitään valkkauskilpailua.) Sitten voisi mennä nukkumaan nämä positiiviset asiat ja positiivinen minäkokemus mielessä. Ehkä se kantaisi seuraavanakin päivänä? Jonkinlaista avustettua itsesuggestiota siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

Tottakai saa ilmaista negatiivisia fiiliksiä. Mutta on kurjaa jos jollekulle tulee negatiivinen tunne tilanteissa, joissa muut eivät huomaa mitään ongelmaa.

Tuossa limutilanteessa mieheni sanoi ystävällisesti, että siellä on sullekin limua jääkaapissa, käy vaan hakemassa. Tyttö karjui että miksi hänelle ei ole kerrottu. Sanoin rauhallisesti, että kyllä limusta kerrottiin ja nyt voi hakea. EN HAE! Tyttö kiljui kyyneleet valuen. Veljensä sitten sanoi tyynesti että voi käydä hakemassa tölkin. EN mä sitä enää taho! Sanoo tyttö. No jospa mä kuitenkin haen sanoi veli ja haki limu. Tyttö avasi sen puolen tunnin päästä ja valitti heti "Tää on ihan lämmintä!".

Olen jo oppinut, että tulee ei kannata vastata tulella. Tilanteet rauhoittuvat ystävällisyydellä paljon nopeammin ja mukavammin.

Ap

Nyt kun kirjoitin tuon, niin tekstin mukaan tyttö on melkoinen pomottava prinsessa. Se ei pidä paikkaansa. Hän on hyvin avulias ja tekee mielellään kotitöitä. Muistuttaa veljeäänkin siivoamisesta yms.

Kiukkutilanteissa (joita on paljon) ei vaan kannata alkaa vänkäämään. Muuten menee kaikki aika itkiessä. Ja ikää siis tytöllä jo 10 v.

Ap

Meillä negis on myös esikoinen, aistiyliherkkä monen aistin alueella, viluinen, määräilevä, omaehtoinen - ja autisminkirjolla. Kuopus on se alati hyväntuulinen sotkuinen touhottaja, joka ottaa kovemmat vauhdit keinussa ja vääntää nupit kaakkoon. Ja se pienemmän hyväntuulisuus sitten myös on meluisaa, ärsyttävää ja tietenkin epistä.

Tietysti johonkin pisteeseen ihmisen temperamenttiin voi vaikuttaa, mutta välillä sitä joutuu toteamaan, että tällaiset tuli.

Minä, negatiivinen lapsi, olin masentunut lapsi.

Pystyy, mutta se voi olla pitkä prosessi. Positiivisen ajattelumallin omaavaksi henkilöksi ei muututa vain sormia napauttamalla. Mutta se ei myöskään tapahdu muuten kuin hänen omasta tahdostaan. Omalla kohdallani kesti 2 vuotta. On hienoa että sinulla on selkeät kaksi ääripäätä joista näkee eron. Etenkin tuo mitä kerroit mitkä asiat jäävät mieleen tötä juhannusta muistellessa.

Se miten itse lähdin liikkeelle oli etsiä joka kerta kun tuntui että ”kaikki on vaan paskaa”, yksi positiivinen asia joka kaikesta huolimatta oli olemassa sen paskuuden keskellä. Negatiiviselle henkilölle juuri tämä ei ole helppo tehtävä sillä hän yleensä haluaa kyteä negatiivisuudessaan eikä halya nähdä/myöntää positiivisia asioita ympärillään. Kuukauden verran kirjoitin facebookkiin seinälleni mitä positiivista päivään sisältyi, ja pyrin olemaan käyttämättä samaa asiaa kahta kertaa. Tämä oli vain pieni ja ensimmäinen askel, mutta se avarsi mieltäni huomaamaan myös hyvien asioden olemassa olon silloinkin kun kaikki ei mene oman mielen mukaan. Ja aikanaan muuttui myös auttavaksi kädeksi kestämään, lopulta olemaan huomaamatta näitä negatiivisia asioita.

Koska kyseessä on lapsi eikä halu tulla positiivisemmaksi lähde hänestä itsestään, on tilanne varmasti vieläkin hankalampi. Mutta suosittelisin silti koittamaan tuoda ilmi kaikkea positiivista mitä päivittäin tapahtui, ja ennen kaikkea saada hänet itse huomaamaan ne asiat. Kysy vaikka häneltä mikä tänään oli hyvää, ja koita saada siihen vastaus jos automaattinen reaktio on ”ei mikään”. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

Tottakai saa ilmaista negatiivisia fiiliksiä. Mutta on kurjaa jos jollekulle tulee negatiivinen tunne tilanteissa, joissa muut eivät huomaa mitään ongelmaa.

Tuossa limutilanteessa mieheni sanoi ystävällisesti, että siellä on sullekin limua jääkaapissa, käy vaan hakemassa. Tyttö karjui että miksi hänelle ei ole kerrottu. Sanoin rauhallisesti, että kyllä limusta kerrottiin ja nyt voi hakea. EN HAE! Tyttö kiljui kyyneleet valuen. Veljensä sitten sanoi tyynesti että voi käydä hakemassa tölkin. EN mä sitä enää taho! Sanoo tyttö. No jospa mä kuitenkin haen sanoi veli ja haki limu. Tyttö avasi sen puolen tunnin päästä ja valitti heti "Tää on ihan lämmintä!".

Olen jo oppinut, että tulee ei kannata vastata tulella. Tilanteet rauhoittuvat ystävällisyydellä paljon nopeammin ja mukavammin.

Ap

Kuulostaa siltä että tytön on jostain syystä vaikea kohdata niitä negatiivisia tunteita. Jos aikuisen vastaukset on (aina olleet) ns. ratkaisuja (hae itsellesi, sanottiin kyllä, et jäänyt mistään paitsi) niin voi että se lapsen fiilis on jää kohtaamatta ("ai sinä säikähdit että jäät vaille"). Lapset on tässä niin erilaisia minkä verran kukakin tarvitsee, mutta itse varmaan lähestyisin asiaa niin että "sä et taida tykätä sateesta", "ai luulitko ettei sulle riitä limpparia", "voi ei, lämmin limppari on kyllä vähän tylsää", ei niin että lähtisi sen enempää mukaan lapsen voivotteluun mutta jotain mistä selviää että huomaan js hyväksyn miltä susta tuntuu ja sit elämä jatkuu normaalisti.

Tuttavapariskunta kasvattaa tuollaisia sisaruksia. Vanhempi on 15, ja ollut käytännössä koko elämänsä pahantuulinen ja suupielet alaspäin. Nuorempi, 13, on ihan toista laitaa ja vasta nyt teini-iän saavutettuaan poistunut yltiöpositiivisesta "everything is awesome" -maastaan. Noilla luonteet ovat pysyneet samanlaisina vanhemmista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

Tottakai saa ilmaista negatiivisia fiiliksiä. Mutta on kurjaa jos jollekulle tulee negatiivinen tunne tilanteissa, joissa muut eivät huomaa mitään ongelmaa.

Tuossa limutilanteessa mieheni sanoi ystävällisesti, että siellä on sullekin limua jääkaapissa, käy vaan hakemassa. Tyttö karjui että miksi hänelle ei ole kerrottu. Sanoin rauhallisesti, että kyllä limusta kerrottiin ja nyt voi hakea. EN HAE! Tyttö kiljui kyyneleet valuen. Veljensä sitten sanoi tyynesti että voi käydä hakemassa tölkin. EN mä sitä enää taho! Sanoo tyttö. No jospa mä kuitenkin haen sanoi veli ja haki limu. Tyttö avasi sen puolen tunnin päästä ja valitti heti "Tää on ihan lämmintä!".

Olen jo oppinut, että tulee ei kannata vastata tulella. Tilanteet rauhoittuvat ystävällisyydellä paljon nopeammin ja mukavammin.

Ap

Kuulostaa oikeasti todella haastavalta. Olen aika saletti, että mulla kyllä palaisi käpy tuollaisessa tilanteessa ja sanoisin tiukkaan sävyyn, että kiukuttelu ei nyt auta eikä limua ole pakko juoda. Kukaan ei ole tarkoittanut mitään pahaa sinulle aiheuttaa eikä sinulla ole oikeutta raivota muille.

Tämä olisi minulle todella vaikea tilanne vanhempana. Olen itse ollut se lapsi, jolle on aina sanottu: ”Älä nyt ole hysteerinen!” ja on siis kielletty itkemästä tai vaikka kiljumasta ilosta. Tämä on vaikuttanut heikentävästi konfliktitilanteiden käsittelytaitooni aikuisena ja olen tietoisesti joutunut opettelemaan rakentavaa tunteiden näyttämistä ja sanoittamista uudelleen. Ai että kun osui vielä aikuisenakin hermoon tällainen tilanne:

Löysimme mieheni kanssa aivan pikkuisen, vielä sokean, pesästä pudonneen tintin poikasen. Se piipitti hiljaa ja kun sen lähelle vei käden, se avasi nokkansa ruokaa saadakseen. Se oli vahingoittumaton, mutta mietimme pitäisikö se kuitenkin lopettaa (miehelläni oli jo lapio kädessä). Soitin varmuuden vuoksi isälleni, joka tietää linnuista. Pidättelin puhuessa itkua, koska linnun kohtalo liikutti minua. Ihan asiallisesti kuitenkin puhuin. Puhelussa selvisi, mistä pöntöstä poikanen oli todennäköisesti pudonnut. Saimme miehen kanssa laitettua poikasen takaisin pesään ja näimme, että emo kävi pesää ruokkimassa (eli vaikka poikaselle olisikin lopulta käynyt huonosti, se ei vaikuttanut muuhun pesään).

Myöhemmin kun kerroin siskolleni, hän sanoi: ”Joo, äiti kertoi, että olit ollut ihan hysteerinen puhelimessa.” Voi vittu. Eli vieläkin äitini suhtautui tunteisiini hysteriana, jonakin epänormaalina (vaikkei hän tietenkään mitään pahaa tarkoittanut). Olin kyllä liikuttunut, mutten todellakaan hysteerinen. Jos lintu olisi pitänyt lopettaa, sekin olisi hoidettu ilman suurta hämminkiä.

Sori ap, ohiksesta. Nää tunteiden käsittelyjutut on vaikeita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyy vaikuttamaan.

Jos vastaat: "No mene prkl hakemaan limutölkki äläkä siinä ulise. Sinä se sitten olet aina niin negatiivinen.", niin lisäät lapsen negatiivisuutta.

Jos vastaat: "Tottakai sinä rakas saat hakea limutölkin." ja halaat lasta, niin vähennät negatiivisuutta.

Pystytkö ap tähän, vai tuleeko sinulle ällööntynyt fiilis, kun et itsekään siis saa olla negatiivinen?

Tottakai saa ilmaista negatiivisia fiiliksiä. Mutta on kurjaa jos jollekulle tulee negatiivinen tunne tilanteissa, joissa muut eivät huomaa mitään ongelmaa.

Tuossa limutilanteessa mieheni sanoi ystävällisesti, että siellä on sullekin limua jääkaapissa, käy vaan hakemassa. Tyttö karjui että miksi hänelle ei ole kerrottu. Sanoin rauhallisesti, että kyllä limusta kerrottiin ja nyt voi hakea. EN HAE! Tyttö kiljui kyyneleet valuen. Veljensä sitten sanoi tyynesti että voi käydä hakemassa tölkin. EN mä sitä enää taho! Sanoo tyttö. No jospa mä kuitenkin haen sanoi veli ja haki limu. Tyttö avasi sen puolen tunnin päästä ja valitti heti "Tää on ihan lämmintä!".

Olen jo oppinut, että tulee ei kannata vastata tulella. Tilanteet rauhoittuvat ystävällisyydellä paljon nopeammin ja mukavammin.

Ap

Kuulostaa siltä että tytön on jostain syystä vaikea kohdata niitä negatiivisia tunteita. Jos aikuisen vastaukset on (aina olleet) ns. ratkaisuja (hae itsellesi, sanottiin kyllä, et jäänyt mistään paitsi) niin voi että se lapsen fiilis on jää kohtaamatta ("ai sinä säikähdit että jäät vaille"). Lapset on tässä niin erilaisia minkä verran kukakin tarvitsee, mutta itse varmaan lähestyisin asiaa niin että "sä et taida tykätä sateesta", "ai luulitko ettei sulle riitä limpparia", "voi ei, lämmin limppari on kyllä vähän tylsää", ei niin että lähtisi sen enempää mukaan lapsen voivotteluun mutta jotain mistä selviää että huomaan js hyväksyn miltä susta tuntuu ja sit elämä jatkuu normaalisti.

Tuota on tehty jatkuvasti ja paljon. Uhmaiästä lähtien. On kyllä toiminut raivokohtausten hillinnässä. Ne olivat pienenä ihan mahdottomia, rajuja ja pitkiä.

Ap