35 v. täyttäneet, oletteko nyt enemmän vai vähemmän onnellisia kuin nuorempana?

Olen nyt onnellisempi koska nuorena minulla oli huono itsetunto. Olen 39.

Paljon onnellisempi.

Vähemmän onnellinen. Nuorena oli enemmän energiaa, enemmän ihmissuhteita, parempi sosiaalinen status, parempi ulkonäkö.

Juuri tänään ONNELLINEN, minulla alkoi nimittäin LOMA :) :) :)

Vähemmän onnellinen kaippa.

Olen niin onnellinen nyt, että minulla on ihanat lapset, osa jo aikuisia. Mutta nuorena, ennen lapsia, eri miehen kanssa olin onnellinen, rakastunut. Sitä tunnetta en ole kokenut vuoden 1990 jälkeen.

Olen nyt onnellisempi. Elän tietoisempaa elämää kuin nuorena. Tärkeä vedenjakaja minulle oli se kun tulin uskoon vähän päälle 30-vuotiaana.

Valtavan paljon onnellisempi kun en enää ajattele niin paljon muiden ihmisten mielipidettä itsestäni.

Onnellisempi ehdottomasti! On työura ja sitä kautta hyvä taloudellinen tilanne. Voin ostaa itselleni kaikkea kivaa miettimättä jokaista euroa. Olen muutenkin hyvin seesteinen, en loukkaannu helposti eikä elämä "pelota" enää samalla tavalla, en esimerkiksi ole puolisostani mustasukkainen. Jos hän kokisi tarpeellisesti harrastaa toisen kanssa seksiä, en sitä häneltä kieltäisi. Ikä on tuonut mukanaan paljon laajemman ymmärryksen elämästä ja muista ihmisistä. 

Ulkonäköä on pitänyt kyllä tässä vaiheessa jo keinotekoisesti kohentaa. Olen laittanut botoxia, joten ryppyjä ei ole ja näytänkin nuorekkaalta. Pidän ihostani hyvää huolta ja olen täyttänyt huulet - hyvin maltillisesti niin, etteivät muut osanneet sanoa edes, mikä oli muuttunut. Juuri nuo huulet lisäävät ainakin omalla kohdallani sitä nuorekkuutta. Muutenkin pidän ulkonäöstäni erityisen hyvää huolta ja nyt siihen on varaakin: pukeudun joka päivä ajatuksella ja kivasti, meikkaan, laitan hiukset. 

Lapsikin on, mutta koska en ole halunnut uhrata mielenterveyttäni ja avioliittoani ruuhkavuosille, on niitä toistaiseksi vain yksi. Äitinä en välitä yhtään muiden mielipiteistä, se on selkeästi ollut toimiva ja helppo tapa olla äiti. 

Olen paljon onnellisempi! Ainoastaan jos olisin tosi urheilullinen ja kilpailuhenkinen, voisi ikääntyminen harmittaa. Muuten siitä on ollut vain etua! Taloudellinen tilanne on luonnollisesti pidemmän työuran myötä parempi ja voi esim matkustella ja syödä ulkona välillä. Tietää millaisen kumppanin ja elämän toivoo ja voi rakentaa hyvää parisuhdetta ja elämää rauhassa. Itsetunto- ja muut ahdistusongelmat on jo selvitelty ja mielenterveys on vakaalla pohjalla. Onnea ja iloa on ollut elämässä vuodet 28-38. Vanhempani sanovat, että kaikki kuuteenkymmeneen asti on vain ylämäkeä ja parempaan päin siirtymistä. Näin toivon. T. Vaikea nuoruus

Olen 35-vuotias ja onnellinen. Parisuhde, vauva vatsassa, kiva ura ja kaikki tarpeellinen materia. Olisi tietenkin kiva olla aina fyysisesti 27-vuotias.

Olen aina ollut onnellinen, iästä riippumatta.

Mulla on taloudellinen tilanne huonompi kuin 15 v sitten, koska sairastuin eikä ole mitään "tottakai tässä iässä on jo rahaa" - työuraa.

Vähemmän. 43v.

Mahdollisuudet pienenee joka saralla, ulkonäkö häviää, kroppa ei kestä urheilua, haavankin parantuminen kestää ikuisuuden.

Vanheneminen on syvältä, enkä viitsi teeskennellä etteikö olisi.

Onnellisempi. Nuorena olin epävarma ja usein ahdistunut tulevasta, ja koko ajan piti pyrkiä jotain kohti. Nyt minulla on kaikki mitä voin toivoa, ihana perhe, hyvä työ, hyvä rahatilanne, mahdollisuus nauttia elämästä tässä ja nyt eikä ”sitten kun”.

Rahasta ja materiaalista näyttää olevan kiinni onnellisuus.

Olen onnellisempi.

N49

Onnellisuus lisääntyy iän myötä. Voin kertoa kokemuksesta. Tulee myös enemmän viisautta ja ymmärrystä.

Olen. Jotenkin varmempi ja se tuo onnellisuutta. Nuorena on kaikki mahdollisuudet auki, se on hienoa mutta myös stressaavaa. On ihanaa elää nyt, kun oma puoliso on löytynyt, lapset saatu, oma koti ja omat ihmiset olemassa, oma paikka työelämässä löytynyt.

Nuoruus ei ainakaan minulle ollut mitään onnellista ja huoletonta aikaa, päin vastoin täynnä epävarmuutta tulevasta ja oman itsen etsintää. 30 kohdalla alkoi helpottaa.

Nyt vanhempana olen tullut itsevarmaksi. Nuorena sitä usein mietti, että mitä muut minusta ajattelevat.  Mutta nuorena kaikki oli vielä edessä, ja mitä vain saattoi tapahtua. Ja sellaista rakastumisen tunnetta, minkä nuorena koki, en enää voi kokea. Kuinka ihanaa oli olla rakastunut aivan huippukomeaan mieheen, joka pisti pääni ihan pyörälle. Häntä ajatteli koko ajan.  No, minun pitäisi tietenkin olla nyt onnellinen. Tuo mies nimittäin on nykyisinkin vielä aviomieheni. Mutta en ole enää sen vuoksi kovinkaan onnellinen. Miehestä on paljastunut tietenkin vuosien aikana kaikenlaista negatiivista. Eikä hän enää mitenkään hirveän komeakaan ole. Joskus tulee mieleen, että olisiko ollut parempi, jos meillä olisi seurustelu loppunut. Että nyt voisi ehkä sitten olla ihanaa aina silloin tällöin muistella sitä  komeaa tyyppiä, joka oli vähän sellaisen salaperäisen oloinen.  Lopputulos minulla on, että nuorena olin onnellisempi kuin nyt "vanhana".

Sanoisin että aika 50-50. Nuorena aloittelevana opiskelijana olin melko huoleton ja monissa asioissa oli kivaa uutuudenviehätystä. Kuitenkin stressasin paljon "turhasta" kuten omasta ulkonäöstä, muiden mielipiteistä, tulevaisuudesta. Nyt elämä on vihdoinkin tasaista ja tiettyä turvallisuudentunnetta on vihdoinkin alkanut kehittyä! Fyysisesti en ole enää niin hyvässä kunnossa mutta en koe että kyse olisi vain iän mukanaan tuomista ongelmista - olen mielestäni edelleen kaunis, enkä stressaa ylimääräisistäkään kiloista edes niin paljon kuin niistä olemattomista silloin joskus.

Stressi on lisääntynyt työn vaativuuden takia, mutta sitten toisaalta sitä rahaa on ollut käytettäväksi omistusasuntoon ja itseeni. Jos vielä saisin stressitasot alemmas ja enemmän energiaa itsestäni huolehtimiseen niin olisi elämä todella valoisaa! :-)

Uskon kyllä että vanhenemisen myötä voi tulla pahojakin terveysongelmia, mutta harvoin se itse vanhuus estää tekemästä asioita. Ehkä hengästyy vähän nopeammin eikä hyppää ihan yhtä korkealle, mutta noin muuten pystyn täysin samaan kuin ennenkin. Muutamia lääkityksiäkin on tullut elämänvarrella mukaan, mutta toistaiseksi ne eivät rajoita elämääni mitenkään.