Miksi nykyään on epäkorrektia sanoa, että lapset tarvitsevat isää eikä nykyinen yh-suuntaus ja se, että monet hankkivat lapsia varta vasten yksin ei ole yhteiskunnan kannalta positiivinen kehitys?

Sanoisin, että parasta lapsille on iso ja välittävä joukko läheisiä. Kuten isä ja äiti, pari-kolme sisarusta, isovanhemmat, tädit, enot, sedät, serkut ja näiden lisäksi vielä naapureita ja koulukavereita, päiväkodin henkilökuntaa, opettajia, harrastuksen vetäjiä jne.  Vaikkapa koko kylällinen ihmisiä, jotka tuntevat, hyväksyvät ja kasvattavat kaikki yhdessä lapsiaan ja toisiaankin. Mutta aikamoinen utopia se on, tiedä onko koskaan missään ollutkaan moista idylliä edes historiassa. 

Huonoin vaihtoehto lienee erittäin vähävarainen äiti lapsensa kanssa ilman muita aikuiskontekteja ja tukea tässä tuomitsevassa maailmassa. Yh-isällä on helpompaa, sillä yh-isyys on niin monen mielestä suurta sankaruutta ihan sellaisenaan, eikä miestä syytetä huonosta puolisovalinnastakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miehiä on monenlaisia. Toiset ovat hyvää seuraa lapsille, toiset eivät.

Mutta tuohan pätee ihan yksi-yhteen myös naisiin; ei hyväksi vanhemmuus katso tai määräydy sukupuolen perusteella. - Taas mieleeni tulee tapaus, jonka olen jonkun kerran aiemminkin jakanut täällä. Ystäväpariskunta erosi hyvässä yhteisymmärryksessä ja sovussa. Mutta on asia, jota edelleen osa ottaa asiakseen ihmetellä ja kummastella, vielä kuluvanikin vuonna. 

Tuo asia on kysymys siitä, miksi lähihuoltajuus ja lapsien lähivanhemmuus uskottiin ja annettiin -molempien anhempien keksinäisellä päätöksellä ja pyynnöstä miehelle. Säännöllisen epäsäännöllisesti joku kyseleee, että oliko nainen (e. tässä lasten äiti) jotenkin pahastisairas? kenties alkoholisti?  Tai miten kukaan ns. terve nainen voi sallia tällaisen tapahtuvan, eikä osaa ajatella muuta kuin itsekkänä kusipäänä itseään. 

On hieman turhauttavaa vastata, että näin tehtiin yhteisymmärryksessä ja yhteisellä päätöksellä, koska näin on ja tällä tietoa on jatkossakin lapsien kannalta monin tavoin parempi jo yksistään siksi, että lasten äidin työ on sellainen, että sen tähden joutuu usein olemaan verraten pitkiä aikoja poissa kotoa (lasten luota).

Lapset ovat kuitenkin veilä joitain vuosia siinä iässä, että on heidän edunmukaista, että heidän rinnalla ja lähellä elää ainakin yksi huolehtiva vanhempi, joka vastaa ja huolehtii arjen rullaamisesta ja toimimisesta. Mielikuvaksi on kuitenkin jäänyt, että osa sitä mieltä, että lasten äidin olisi vähintään pitänyt luopua haastavasta ja vaativasta työstään, jos tai kun nyt kävi niin ikävästi, että ainakin virallisesti erosivat lapsien isän kanssa, vaikka ovatkin hänen kanssaan edelleen verraten läheiset. - Tiedän, että joku kivahtaa nyt, että  miksi sitten oikein menivät eroamaan? - No se olkoon heidän asiansa, vaikka toki minulla siitä käsitys on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska fakta on ettei lapsi tarvitse isää ja yhteiskunnalle on ihan sama onko lapsella 0, 1, tai kolme isää. Sinun mutusi ei ole fakta.

Fakta on pikemminkin, ettei isä tarvitse lasta.

No ainakin tämän isän kohdalla tuo fakta ei pidä paikkaansa. Rakastan ja tarvitsen lapsiani.

Miesten heikkoa itsetuntoa ei ole syytä kolhia jatkuvasti uutisoimalla miesten kyvyttömyydestä isyyteen ja vastuuntuntoon perhettään kohtaan. Joten ollaan ihan hissukseen siitä tosiasiasiasta, että äidit joudut hoitamaan, kasvattamaan ja huolehtimaan lapset yksin.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan kuuluu sopeutua mahdollistamaan ihmiselämää, ei ihmiselämän tukemaan yhteiskuntaa.

Ysteiskunta muodostuu ihmisistä.

Isä on tärkeä lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan kuuluu sopeutua mahdollistamaan ihmiselämää, ei ihmiselämän tukemaan yhteiskuntaa.

Ysteiskunta muodostuu ihmisistä.

Totta. Symbioosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan kuuluu sopeutua mahdollistamaan ihmiselämää, ei ihmiselämän tukemaan yhteiskuntaa.

Ysteiskunta muodostuu ihmisistä.

Juuri näin. Jos naiset haluavat kasvattaa lapsensa ilman miehiä niin se on se mitä yhteiskunta haluaa ja mikä on sille hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykymiehistä osa on aivan vastuuttomia kakaroita, ja yhteiskuntamme jotenkin sallii sen keskenkasvuisuuden. Äidiksi vakavoidutaan ja rauhoitutaan viimeistään 9 raskauskuukauden aikana.

Eipä ne kaikki äiditkään huraa huutoja aina aiheuta.. somessa roikutaan enemmän kuin ollaan sen lapsen kanssa. Ja arkiset asiat ovat liian raskaita. Elämänhallinta on tosi heikkoa. Meitä on moneen junaan. Täällä yhteiskunnassa saa myös elää keskenkasvuisenakin. Suomi on hieno maa missä jokainen saa pääpiirteittäin elää sellaista elämää kuin haluaa jos on valmis tekemään sen eteen töitä. Syömessa on myös huikeita äitejä ja isiä jotka hoitavat lapsiansa hyvin yksin ja yhdessä.

Yh isä

Kerropas nyt ap mihin mielestäsi lapset tarvitsevat juuri isää? Aivan oikein -ei yhtään mihinkään.

Yksinhuoltajien määrään suhteutettuna niiden osuus, jotka ehdoin tahdoin ovat hankkineet lapsen ilman kumppania, lienee varsin vähäinen. Tällöin tietysti "nykyisestä yh-suuntauksesta" puhuminen tuntuu hiukka provokatiiviselta ja on omiaan hieromaan vastakarvaan niitä, jotka eivät yksinhuoltajuutta alunperin valinneet.

Lisäksi kaksoisstandardit tämän aihepiirin keskusteluissa kukoistavat vieläkin. Miehiin ja naisiin suhtaudutaan ihan eri tavalla kun kyseessä on yksin-/yhteishuoltajuus. Tilanne, jossa äiti on lähivanhempi ja lapset ovat isällään tyyliin joka toinen viikonloppu ja enemmän loma-aikoina, on huomattavasti yleisempi kuin päinvastainen. Ja yleinen suhtautuminen on sen mukaista. Äitiä syyllistetään ja vastuutetaan enemmän. Viikonloppuisä on hyvä ja lapsistaan välittävä mies, kun taas viikonloppuäiti on suunnilleen lapsensa hylännyt itsekkyyden ruumiillistuma. Isä etävanhempana on normaalia. Äiti etävanhempana kertoo siitä, että jotain vikaa siinä äidissä on kun ei omista lapsistaan pysty huolehtimaan. Nämäkin asenteet nousevat surullisen usein pintaan silloin, kun puhutaan yksinhuoltajuudesta. Olen onneksi huomannut asennemuutosta positiivisempaan suuntaan, mutta aika usein niitä, jotka ovat kovin huolissaan isättömistä lapsista, ei tämä positiivinen asennekehitys ole vielä tavoittanut.

Miksi ajattelet ettei lapsilla ole isää, jos äiti ei elä parisuhteessa.

Entä mitä hyvää yksikään parisuhde on tuonut yhteiskunnalle? Tietääkseni parisuhteet aiheuttavat yhteiskunnalle enimmäkseen ongelmia, väkivalta kaiken kärjessä. Puhumattakaan muista ongelmista työyhteisöissä, hoitopaikoissa, terveydenhuollossa jne.

Kannattasko ajastaa se kello sata vuotta eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Isä on tärkeä lapselle.

Kerroppa miksi näin olisi.

Lapsi tarvitsee vähintn yhden hyvän kiintymyssuhteen rakastavaan huoltajaan, jotta hänestä tulee tasapainoinen. Huoltajan ei tarvitse olla oma isä tai äiti.

Lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat, kaksi isää, kaksi äitiä, äiti ja isä, ihan miten vaan. Yksin kasvattaminen... no, omien kokemusten ja ympärillä olevien ihmisten perusteella, ei kannata.

Parisuhteista koituu yhteiskunnalle suuria ongelmia ja niiden kautta kustannuksia.  

Vaikea ymmärtää mikä olisi sellainen "hyöty", joka kompensoisi näiden ongelmien yli. 

Vierailija kirjoitti:

Kerropas nyt ap mihin mielestäsi lapset tarvitsevat juuri isää? Aivan oikein -ei yhtään mihinkään.

En ole Ap, mutta hieman tietämätön, kun en äkkiseltään keksi mitään sellaista asiaa, johon lapsi tarvitsisi jotenkin erityisesti äitiä siten, ettei mies (, kuten lasten isä) voisi toimia ja täyttää tämän "tarpeen " äidin puolesta, tai ohella.  Mutta kerro toki, jos tiedät vastauksen.

Kaikkein fiksuimmat lapset joita tioedän, ovat yh-äidin kasvattamia.

Kaikkein häiriintyneimmät lapset jotka tiedän ovat kasvaneet ydinperheessä, jossa on siitty kuin kanit. Tiedän tällasia retuperällä olevia perheitä monta. Mutta on se niin ihanaa kun perheessä on räyhäävä ukko ja räyhäävä akka ja penskojen ensimmäinen opittu sana on

"vittu".  Pari istuu jo vankilassa ja toiset vääntäneet oman ydinperheen ja jatkavat vanhempien viitottamalla tiellä, lisääntyvät kuin kanit ja suoltavat vittua. 

Että ihan en ymmärrä miten yhteiskunta hyötyy tollasista avioituneista idiooteista jotka sikiää ja monistaa omaa aivokapasiteettiaan kaikkien nautittavaksi. Vittu. vittu vittu vittu vittu..uuuuuu

Sellainen (yleensä) isän rough and tumble play ja sen puuttuminen saattaa tosiaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja altistaa jopa ADHD:lle.

Free play, in which children develop their own activities, including rough-and-tumble activities that, as the term play implies, involves physical activity such as running, jumping, play fighting, and wrestling, are increasingly recognized as essential components of a child’s development. Both human and animal studies have provided evidence that periods of play improve social skills, impulse inhibition and attention (Panksepp, 2007; Pellis et al., 2010) and result in specific neurochemical and dendritic changes in many neurons (Bell et al., 2010; Panksepp, 2008), especially in those brain areas in which ADHD children are deficient. Therefore, long-term provision of more opportunities for physical play may be an effective, non-medicinal therapy for reducing some of the disruptive behaviors of ADHD and facilitating brain development in children diagnosed with ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Miesten heikkoa itsetuntoa ei ole syytä kolhia jatkuvasti uutisoimalla miesten kyvyttömyydestä isyyteen ja vastuuntuntoon perhettään kohtaan. Joten ollaan ihan hissukseen siitä tosiasiasiasta, että äidit joudut hoitamaan, kasvattamaan ja huolehtimaan lapset yksin.

Ollaan hiljaa jotta miehet ei pahoita mieltään.