Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Se lapsi tarvitsee myös äitiään ja miten niin kotiäiti ei ota taloudellista vastuuta elämästään.

Sopii varmaan sellaiselle joka ei haluakaan aikuistua eli ottaa vastuuta elämästään. Elää omassa kodissaan aikuisenakin puoliaikuisena, vähän kuin teini lapsuudenkodissaan. On kaikenlaisia vastuita siellä täällä mutta kuitenkin on joku johon turvata kaikessa.

Oma äitini jäi kotiäidiksi, kun olin pieni eikä sen jälkeen enää palannut palkkatyöhön. Tietysti aikakin oli silloin erilainen, itse olen kohta 40 ja äitini on 70+. Hänelle kotiin jääminen ei kuitenkaan tehnyt hyvää. Ei osaa hoitaa oikein mitään kodin ulkopuolisia asioita (eikä tämä ole siis iästä kiinni, ei osannut viisikymppisenäkään) ja harmittelee edelleen 'elämättä jäänyttä' elämää. Eihän se palkkatyö mikään onni ja autuus ole, mutta kotiin jäävän kannattaa huolehtia siitä, että on sitä kuuluisaa omaakin elämää lasten- ja kodinhoidon ohella. Eli harrastuksia, ystäviä ym, sillä ne lapset kasvavat ja miehenkin kanssa saattaa valitettavasti tulla ero.

Juttelin kerran yhden kuusikymppisen rouvan kanssa, jonka mies oli halunnut eron, kun ainoa poika oli aikuistunut. Tämä rouva oli omistanut koko elämänsä pojasta ja miehestä huolehtimiselle. Ei ollut oikein mitään ammattitaitoa ja ikääkin oli jo liikaa, joten ei mitään toivoa töihin paluusta enää sillä iällä. Ainoa elämänsisältö tuntui olevan toisella puolella maata uraa luovan pojan käyntien odottelu ja se, että ikää tulisi tarpeeksi eläkkeelle pääsyyn.

No itse en nyt kuitenkaan niiiiin nuori enää ole.. 😁 Kun on 15-vuotiaasta saakka käynyt töissä ja 18-vuotiaasta huolehtinut omat asiansa niin eiköhän sitä osaa loppuelämänsä, vaikka kolmekymppisenä heittäytyisi pois oravanpyörästä.

Ja suurimmalla osalla nuorista tytöistä taitaa olla paloa paljon muuhun kuin perhe-elämään, tuskin siitä tarvitsee huolta kantaa. Mutta ei kaikkia voi tunkea samaan muottiin.

Itse ainakin nautin äitiyslomista, toki oli huonoja päiviä mutta pääosin se tuntui hyvin luonnolliselta olla omien lasten kanssa kotona.

Up

Oletko ollut hoitovapaalla ollenkaan, vai oöetko ollut kotona vain äitiys- ja vanhempainvapaat?

Oletko miettinyt osittaista hoitovapaata? Väjennä työsi vaikka puoleen tai kahteen päivään viikossa. Jos on 1-2 -luokkslainen, niin Kelasta saa pienen alle satasen suuruisen tuenkin.

Täsä on mm. se hyvä puoli keikkailuum nähden, että kerrytät koko ajan kokemuslisiäsi, ja olet matkalla pidempiin lomiin. Lisäksi tulee se Kelan tuki, jota ei keikkailija saa.

Minä olin pitkään kotona, ensin viisi vuotta omasta tahdosta, sen jälkeen oli todella vaikea päästä takaisin työelämään. Opiskelin AMK-tutkinnon, kävin työvoimakoulutuksissa ja mitä kaikkea. Pientä pätkää välillä ja palkkatukitöitä. Meillä oli vain yksi lapsi, joten pärjäsimme enimmäkseen ihan ok kun miehellä oli kuitenkin kohtuuhyvät tulot. Loppuvuosina miehen tulot vielä nousivat reippaasti joten rahan puolesta ei ollut hätää. Mutta en ole mikään kodin hengetär enkä sellainen toimelias ihminen, joka oma-aloitteisesti osaisi harrastaa, tykkäisi hääriä kotona, opiskelisi itsenäisesti jne. 

Pääsin suorittavan tason työhön vasta kun lapsi oli jo 17 ja muuttamassa jo pois kotoa. Kyllä se kotona olo monella tapaa helpotti, kun pääsin viemään harrastuksiin ja hammaslääkäriin ja mitä kaikkia kuskauksia tässä olikaan. 

Meillä siis ihan yhteistuumin päätettiin että lapsi saa olla pitkään kotona, mutta sen viiden vuoden jälkeen oli vaikea päästä takaisin töihin. Sinulla varmaan ei ole sitä ongelmaa, kun olet hoitoalalla ja voisit tehdä töitä silloin kun mies on lasten kanssa kotona. Jos tykkäät olla lasten kanssa, voisiko perhepäivähoitajana toimiminen olla sinua varten? Siitä maksetaan todella vähän, mutta voisi olla yksi vaihtoehto. 

Me otettiin jo etukäteen huomioon se, että minä jään pois töistä ja hankimme sellaisen asunnon, jonka lainasta selvitään miehen tuloilla. Ja autoa ei hankittu ennen kuin vasta nelikymppisinä. Tuolla systeemillä meille jäi rahaa matkustamiseen, ei usein, mutta kerran vuodessa joku ulkomaanreissu.

Pataluhta kirjoitti:

Mene vaan laiskuri töhin ja lopeta se joutava höpinä.

Jos äiti hoitaa kotona lapset, hän on laiskuri, mutta jos päiväkodissa ollaan töissä.

Haukkumisen sijaan kannattaisi tutustua faktoihin. Minäkin lapsettomana tiedän, miten paljon meidän veronmaksajien rahaa säästyisi, jos lapset hoidettaisiin kotona ja siihen löytyisi perheeltä vielä motiivia.

Googlen mukaan monessa kunnassa päivähoito maksaa veronmaksajille 980-1360€/kk/lapsi eli ap. tapauksessa yhteiskunnan varoja säästyisi 1960-2720€/kk ja sinulla on pokkaa väittää häntä laiskaksi.

Mulla on haaveena, että sitten kun on perhe perustettu ja perhevapaat pidetty, pystyisin tekemään pysyvästi vain osa-aikaisena töitä. Tottakai sitten, jos siltä tuntuu, sitä työmäärää voisi lisätä. Haluaisin jo nyt tehdä vain osa-aikaista, mutta ei ole varaa siihen. Toivon, että sitten on. (Juujuu, perheellisenä varsinkaan ei ole rahaa, tiedetään. Siksi yritän jo nyt kerryttää varallisuutta niin paljon kuin vaan pystyn.) Mun mielestä tässä tärkein kysymys on se, millä aiot rahoittaa elämisen? Onko se kestävä ratkaisu? Jos meinaat jäädä yhteiskunnan tuille, en arvosta ratkaisuasi ollenkaan. Jos miehesi maksaa elämisesi kokonaisuudessaan, on se...noh, vähän kyseenalaista, mutta hyväksyn. Kuitenkin sinulla tulee olla varasuunnitelma yllättäviä tilanteita varten: miehen työkyvyttömyys, työttömyys, kuolema, ero. Jos hankit itsellesi pääomatuloja tai teet "kotiäitinä" keikkaa, jolla elätät itsesi, niin go ahead! Jos joka tapauksessa tienaat itse elantosi, on se ihan just ja pelkästään sinun oma asiasi, teetkö sen kokopäiväisesti raataen vai esim. sijoituksilla ja keikkatöillä, jotka pitää mielen virkeänä.

Itse haluaisin saada reilun puolet osa-aikatöistä ja loppuosan pääomatuloista.  Näin en ole riippuvainen miehestä, vaikka ilman hänen tulojaan varmasti (tuleva) perhe olisi vähän tiukoilla. KUITENKIN uskon, että jotain töitä löytyisi lisäksi tarpeen tullen ja jos ei, on meillä molemmilla sen verran puskurirahastoa, että jonkin aikaa pärjäisi vaikka sohvalla maaten.

n29 kirjoitti:

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Riskitilanteeltahan tuo kuulostaa. Jos nyt vetäydyt omalle mukavuusalueellesi jäämällä päätoimisesti hoitamaan kotia ja koko ajan kasvavia lapsia, niin sieltä aikuisten maailmaan palaaminen on työlästä. Jos haaveilet löytäväsi jonkin "oman jutun" työrintamalla, niin kotirouvailemalla sitä tuskin löydät, mutta kotona ollessa oma nykyinen ammattitaitosi hiljalleen rapistuu ja menetät senkin, mitä nyt jo osaat. (Ei, satunnainen keikkailu ei riitä ylläpitämään osaamista)

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Nimenomaan! Naisten tulee ottaa paikkansa työ- ja talouselämässä. Niin kauan kun on naisia, jotka jättäytyvät miesten eläteiksi - niin kauan saamme haaveilla tasa-arvoisesta palkasta ja työelämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ainainen köyhyys. Rahat aina tiukalla. Syksyisin, kun koulut alkavat ja muu perhe lähtee aamulla töihin/kouluun, seuraa minua jokapäiväinen lähiökuolema. Katson ikkunasta, kahvikuppi kädessä aamutakkisillani, kun muut lähtevät töihinsä, kuka minnekin. Osa naapureiden lapsista on jo kasvanut aikuisiksi, häviävät näköpiiristä.

Seuraan muiden elämää. Aamupäivisin istun koneella kirjoittamassa valikoituja ajatuksia - hah hah - vauvapalstalle.

Olen ollut kotiäiti nyt 19 vuotta. Välillä olen tehnyt lyhyitä oman alani sijaisuuksia, toisinaan sen verran, että olen päätynyt ansiosidonnaiselle. Mies on työnarkomaani. Silti olemme korviamme myöten veloissa, koska olemme hölmöyksissämme kustantaneet lapsillemme kalliita harrastuksia ja ulkomaanmatkoja. Nyt säästän ruuasta, ostan halvinta ja kokkaaan kaiken alusta saakka. Säästän kaikessa. Ainoa tavoite tällä hetkellä on selvitä velkataakasta. Kulutan mahdollisimman vähän.

Eristäytyminen muista, häpeä työttömyydesta/kotirouvuudesta ja rahattomuudesta. En ole sosiaalinen, enkö myöskään tunne toista ikäistäni (akateemista) kotirouvaa tällä paikkakunnalla. En tunne enkä tiedä ketään, kuka olisi näin pitkään ollut kotona lasten (nykyään nuorten) kanssa. Etenkin tällä koulutuksella.

Kotirouvailu on Suomessa mahdollista vain, jos taloustilanne sen sallii. Muutoin joudut laskemaan jokaikisen sentin. Vuosikausia ja joka päivä. Eräässä vaiheessa unohdin pankkikorttini tunnuksen, koska en käyttänyt sitä. Nykyään mies siirtää ruokarahaa tililleni, ettei tunnusluku pääse unohtumaan. Vain erään esimerkin mainitakseni.

Maanantaisin tai ihan minä tahansa viikon aamupäivänä saatan tehdä kirppiskierroksen, vain kävelläkseni jossakin. Häpeä siivittää kävelyä, kun tiedän, että kaltaiseni koulutuksen saaneet opettajat ovat toisaalla, työpaikoillaan tekemässä mielekästä työtä. Vaikka minulle on sanottu, että ei se työelämä aina mitään herkkua ole, niin nämä sanojat eivät tiedä, millaista on olla vuosikausia pesemässä kotona pyykkiä, laittamassa ruokaa, siivoamassa - eikä missään mitään mielekästä sisältöä. Harrastuksena minulla on hölkkä ja lukeminen. Ei maksa mitään, kirjastosta kirjoja ja vuosien takaiset lenkkarit.

Tämä kaikki on kapeuttanut ajattelua, minusta on tullut kammottava lasten elämää kontrolloiva äiti. Myös  vähäinen ammattiosaamiseni on vanhentunut. Hiljaittain kuulin, että maisterintutkinto 25 vuoden takaa on auttamattoman turha ja vanhentunut. Ei käyttöä, ei ainakaan tällä paikkakunnalla.

Voisin jatkaa loputtomiin suomalaisesta kotirouva-arjesta. Tai kotiäidin elämästä. Visusti olen sanomatta olevani kotirouva, vaikka sitä kuitenkin olen. Haluaisin saada kuulla kokemuksia suomalaisilta naisilta Saksasta, jossa käsittääkseni kotirouvakulttuuri on jollain tapaa voimissaan.

Niin - miksi olen jäänyt kotiin? Osin olosuhteiden pakosta, koska en ole saanut koulutustani vastaavaa työtä, mitä haluaisin tehdä. Enkä muutakaan työtä. Osin siksi, että lähipiirissäni tapahtui traaginen kuolemantapaus, joka osoitti miten lyhyt elämä on. Osin siksi, että lapset olivat pieniä. Osin siksi, että mies on ollut työssä 24/7 ympäri vuoden. En liioittele kun kerron. Kukaan ei usko tätä. Sen vuoksi ajattelin nuorempana naivisti, että tasapainotan perhetilannetta jäämällä kotiin. Ja luulin, että "kyllä minä aina jotain työtä saan". Mikä vitsi! Minusta on tullut iloton, negatiivinen valittaja.

Kotirouvuuteen Suomessa (en tiedä muista maista) sisältyy erittäin suuri syrjäytymisen riski, köyhyysrajan alapuolella eläminen nyt ja tulevaisuudessa eläkeläisenä. Mitään arvostusta et saa, pelkkää moitetta laiskaksi ja saamattomaksi. Kotiäitiys on kai virallisestikin sosiologiassa ja sosiaalityössä luokiteltu syrjäytymisvaaralliseksi. Ja tähän kun lisää mielialan laskun....

Mitä jos opettelisit ompelemaan? Se vaatii kärsivällisyyttä, mutta jos kerran gradun olet saanut pakerettua, niin eiköhän sitä sinulla ole? Niitä voit sitten tehdä ja myydä. Sekä netissä, että myyjäisissä. Taidot kehittyvät aika äkkiä. Aluksi voit harjoitella ihan vaan vanhoista vaatteista otetuilla kankailla. Monet saattavat antaa niitä vaatteita ihan ilmaiseksi. Siitä sitten vaan rohkeasti niitä leikkaamaan ja ompelemaan. Kirjastossa on paljon alan kirjoja. Noita koneita saa n. 100 eurolla vaikka ihan lidlistä.

Itse ompelen paljon ja olet kotiäiti. Aikaa kuluu ja samalla voi miettiä omia juttujaan. Sitten kun sinusta tulee tarpeeksi hyvä voit alkaa vetämään kursseja ja sitä kautta ehkä pääset taas opettajaksikin takaisin.

Jatkan vielä, kirjoitin tuon viestin 31. Minulla oli ennen kunnianhimoa uraani kohtaan, mutta työelämässä vietettyjen vuosien jälkeen olen todennut, että ainakaan nykyinen alani ei anna minulle mitään. Samaa kiirettä, stressiä ja sinnittelyä vuodesta toiseen. Työpaikkaa on vaihdettu, joten ei ole siitä kyse, että yksittäinen työnantaja olisi huono. Alani voi olla väärä minulle, mutta en ole keksinyt mitään sellaista toista alaa, joka minua kiinnostaisi OIKEASTI ja saisin siitä vielä kohtuullisen korvauksen. Jos pitää valita, teenkö tätä nykyistä 3pv viikossa, vai alaa, joka kiinnostaisi, mutta on rankka, kokopäiväisesti saaden samaa palkkaa, niin kyllä siinä kohtaa valitsen tämän nykyisen. Käytän sitten ne 2 vapaapäivääni just niin kuin itseäni huvittaa.

Olen sitä mieltä, että naisilla, niinkuin miehilläkin, pitää olla vapaus valita mitä tekee (kunhan sitä ei tee muiden kustannuksella). Tottakai siihen vaikuttaa mm. taloudellinen tilanne, mutta jos haluaa olla tekemättä töitä, se tarkoittaa suurimmalla osalla sitä, että ensin pitää tehdä paljon töitä, jotta on varaa jäädä pois. EN arvosta yhteiskunnan tuilla lusmuilua tai muuta kikkailua, mutta omilla tuloillaan saa elää niin kuin parhaaksi (kestävästi) näkee. Se on toki totta, että vieläkään työelämässä ei vallitse tasa-arvo ja naisten pitäisi olla kunnianhimoa ja tavoitella tähtiä. Mutta ei se saa tapahtua yksittäisen naisen hyvinvoinnin kustannuksella. Tasa-arvoa on myös se, että jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä omilla rahoillaan ja tuloillaan niinkuin haluaa: jos haluat jäädä pois työelämästä ja sinulla on siihen varaa, niin totta kai voit sen tehdä. Ehkä teet sen sijaan jotain muuta merkittävää. Jos itse pääsisin vaihtamaan osa-aikaiseen (talouteni mahdollistamana),  tuntisin itseni todella etuoikeutetuksi. Kyllä näkisin olevani elämäni kannalta paremmassa asemassa kuin kokoaikaisessa työssä jatkava mieheni.

Myöskään kunnianhimoa ei voi noin vaan luoda itselleen. Minusta ei ikinä tulisi mitään isoa johtajaa, enkä ole ikinä sellaisesta haaveillut. Se ei sopisi minulle ollenkaan. Kyllä, naisten pitää tähdätä korkealle, mutta ei vastoin omaa luonnettaan ja haluaan. (Selvennettäköön vielä, että jos on halua, niin luonteellakaan ei ole merkitystä: hiljainen hissukka voi päästä mihin vaan, kun vaan tekee paljon töitä sen eteen!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Nimenomaan! Naisten tulee ottaa paikkansa työ- ja talouselämässä. Niin kauan kun on naisia, jotka jättäytyvät miesten eläteiksi - niin kauan saamme haaveilla tasa-arvoisesta palkasta ja työelämästä.

Ja taas se on naisten vika!

Se ei muutu koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Nimenomaan! Naisten tulee ottaa paikkansa työ- ja talouselämässä. Niin kauan kun on naisia, jotka jättäytyvät miesten eläteiksi - niin kauan saamme haaveilla tasa-arvoisesta palkasta ja työelämästä.

Ei kotiäitiys välttämättä tarkoita sitä, ettei olisi paikkaa talouselämässä tai että mies elättäisi. Myös naiset voivat hankkia pääomatuloja ja kyllä, niinkin paljon, että niillä voi elää. Olen samaa mieltä, että taloudellinen vastuu pitää olla itsellä (ei miehellä tai yhteiskunnalla), mutta peruspalkkatyötä en pidä mitenkään välttämättömyytenä.

Se olisi mun mielestä ihanaa. Olen nauttinut pitkistä hoitovapaista todella paljon eikä mua edes häiritse elää vähävaraisena. Mutta kyllä se parisuhdetta kiristää, vaikka yhteinen päätös on ollut. Toinen tienaa rahaa, toinen sijoittaa lapsiin kaiken henkisen puolen, eikä kumpikaan oikein ymmärrä toista. Meillä siis jotenkin ne lapset on kokoajan automaattisesti mun vastuulla, ellen lähde kokonaan pois kotoa, ja mun taas on vaikea ymmärtää miehen töiden rankkuutta ja ärtymystä siitä, että tienaa kaiken.

Jos jostain saisin omat rahani tienattua, niin tuo olisi huippu ratkaisu. Mun alalla myös olisi jonkinlainen itsemurha olla pitkään poissa töistä, joten paluuta oman alan töihin ei todennäköisesti olisi tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.

Se lapsi tarvitsee myös äitiään ja miten niin kotiäiti ei ota taloudellista vastuuta elämästään.

Siis ihan 16-19 vuotiaanako sä tulit kotiin koulusta ja juoksit suoraan äidin käsivarsille?

Opettatteko te tyttölapsille näitä äiti on aina maailman tärkein ammatti - totuuksianne ja kotirouvaharhakuvia myös? Ei susta johtajaa voi tulla, mutta odotas kun pääset naimisiin niin saat vauvoja ja saat jäädä kotiin! Siis 1960-luku uudestaan?

Sirpa Selänne täällä hei vaan moi!

Mielestäni naisen joka tekee lapsia on jäätävä kotiin.

Kannattaa valita mies joka kykenee elättämään perheensä.

Meillä tää on toiminut oikein hyvin.

Harrastaa voi esim hyväntekeväisyyttä ja matkailua:)

Minä kypsyin työelämän oravanpyörään, ja ryhdyttiin lopulta sijaisperheeksi. Ihan mahtavaa kun saa oikeasti olla läsnä lapsille, sekä biologisille että sijoitetuille.