Miehen kuorsaus ja lapsen häätö huoneestaan.

Olen elänyt mieheni kanssa pari vuotta saman katon alla, ja koko tämän ajan suhdettamme on rasittanut mieheni erittäin voimakas kuorsaaminen. Kuorsaamiseen herää välillä eri puolella asuntoa nukkuvat lapset, ja minulla tämä on aiheuttanut kroonista unettomuutta.

Olen nukkunut nyt yli vuoden joka ikinen yö korvatulpilla, ja mieheni sohvalla. Kuorsaus on silti niin kovaa, että mikäli siihen herään en saa enää unta. Olen patistanut miestäni koko suhteen ajan lääkäriin asian vuoksi, ja viime joulun tienoilla hän sai vasta aikaiseksi käydä lääkärissä asian vuoksi. Hoidon eteneminen kuitenkin tyssäsi alkuunsa, kun mies ei ole saanut aikaiseksi mennä jatkokäynneille, eikä toimitettua vaadittavia kotimittaustuloksia lääkäriin. Hänen olisi pitänyt tiputtaa paperit työterveyslääkärille puoli vuotta sitten..Ilmeisesti viitteitä astmasta ja jonkinasteisesta uniapneasta.

Eli toisin sanoen nukumme edelleen erillään joka yö, mieheni sohvalla ja jatkuvasti siitä kiukutellen minulle, minä valvoen vähintään joka toisen yön ja aivan lopenuupuneena ja ärtyneenä yritän selvitä vuorotyöstä ja perheen pyörittämisestä. Olen koittanut tukea miestäni etsimällä tietoa kuorsaukseen liittyen, lääkärikäyntien suhteen ja korvat jo aivan ihottumilla ja kipeinä nukun tulpilla edelleen. Minua kovasti surettaa mieheni tapa syyllistää minua siitä, että hän joutuu nukkumaan sohvalla aivan minusta riippumattomista syistä. Olen koittanut kannustaa, jopa painostaa, häntä lopettamaan tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähentämiseen, joita molempia hänellä kuluu liikaa. Tuloksetta. On todella turhauttavaa, että ainoa ihminen jolla olisi avaimet ongelman poistoon, ei itse tee asian eteen mitään.

Nyt tilanne on eskaloitunut siihen, että ongelman hoitamisen sijasta hän totesi eilen että hän on mitä on, ja koska hän on aikuinen ihminen, tulisi jommankumman tytön luovuttaa hänelle huoneensa ja muuttaa olohuoneeseen asumaan 😯 En tiedä, onko vika minun ajattelumallissani, kun minun mielestäni on aivan käsittämättämän itsekästä pistää lapsi kärsimään hänen hoitamattomasta ongelmastaan. Hän on muutenkin aavistuksen itsekäs ihminen, mikä korostuu hänen tarpeissaan ja tavoissa tehdä asioita, hänen rutiineistaan ei voi poiketa.

Tunnen olevani aivan loppu ja poikki. Haluaisin, että kaikilla olisi hyvä olla ja kaikki saisivat nukkua, mutta en voi tehdä asialle mitään. Mutta ei minulla ole sydäntä ottaa lapseltani huonetta niin että lapsi joutuisi asumaan olohuoneessa.
Vai oletteko sitä mieltä, että se olisi järkevä ratkaisu?
Olenko minä liian väsyneenä nyt sokea miestäni kohtaan, ja tämä olisi järkevä ratkaisu? Onko kenelläkään unettomalla (tai unellisella :)) mitään ajatuksia tilanteeseemme?

Olen jälleen valvonut koko yön, ja oikein odotan tulevan päivän olotilaa ja mielentilaa. Tosin nyt syynä valvomiseeni on ollut tämän asian murehtiminen. Tällä vkolla olen nukkunut yöaikaan vain yhtenä yönä yli 3 h. Menetän järkeni kohta..