Lue keskustelun säännöt.
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Mutta mitään sille ei tarvinnut tehdä, koska sehän ei siis hänestä ollut ilkeyttä, vaan kasvatusta. Ei kai se sitä nyt tajunnutkaan, kun ei se koko äitiytensä aikana tajunnut, etteivät äidit kohtele lapsiaan silleen, kuin se kohteli mua, vaan paljon paremmin! Ja että hän ei kohdellut minua jostain syystä, kuin omaa lastaan, vaan vierasta sikaa.
Niin ehkä sille se, miten hiekkalaatikolla 2-vuotiasta vahtiva teini kasvattaisi lapsia oli äitiyttä.
Kerran sanoi minulle ylpeänä, kun valitin, ettei hän osaa kasvattaa lasta, että hän jo 15-vuotiaana piti huolta äitinsä siskon pienistä kesäisin serkkujensa kanssa, että kyllä hän tietää ja osaa!Sinun äitisi on ollut tosi kovilla kanssasi, koska olet ollut omien sanojesi mukaan todella kuriton, uhmakas ja ilkeä lapsi. Ilmeisesti isäsi ja mummosi vahvistamana. Ja narsistinen ehkä jo silloin, kun pyrit fiksuuttasi korostamaan.
Et sinä ole äitisi alistama, jos olet jo lapsena syyttänyt äitiäsi milloin mistäkin, ja kieltäytynyt normaaleista kotitöistä, kuten siivoamisesta.
Jos äitisi olisi oikeasti ollut kiusaaja, olisit jo nuorena irtaantunut hänestä, ja elänyt onnellisen elämän ilman häntä. Mutta koska tilanne on toisin päin, olet aikuisenakin takertunut äitiisi, syyttänyt häntä ties mistä, ja nyt välien katkettuakin ajattelet häntä ja mietit edelleen, miten voisit manipuloida ja kiusata häntä.
Ja jos ongelma olisi äidissäsi, tulisit muiden kanssa toimeen. Mutta sinulla on sairas suhde myös äitipuoleesi (ja kirjoitit todella oudosti jokin aika sitten isästäsi, ikäänkuin isälle aikuisen lapsen pitäisi tulla ennen omaa puolisoa), omaan perheeseesi ja lapsiisi jne. Joten jossain vaiheessa kannattaisi vaihtaa terapeutille joka pakottaisi katsomaan peiliin. Tosin en tiedä kuinka helppoa se sinun tilanteessasi on.
Ei se noin ole, jos minä olisin vain se kuriton kakara, niin kai minä nyt sitten olisin irtaantunut äidistäni, ja tehnyt elämälläni, mitä mua huvittaa ja pystynyt saamaan haluamiani asioita. Rahasta ei ole ollut kiinni, eikä luonteesta. Eikä edes älystä. Isän vaimo on narsistinen sairas p*ska ja hänellä ei ole mitään asiaa minun ja isäni väleihin. Hänellä voi olla sen ulkopuolella millainen suhde isääni tahansa.
Äitini ei kohdellut minua, kuten lasta kohdellaan, ja minä en kieltämättä tajunnut sitä. Sen takia en osannut irrottautua siitä itselleni terveellä tavalla.Jos olisit älykäs, tajuaisit, että se, että sekä äitisi että äitipuolesi ovat narsisteja on äärimmäisen epätodennäköistä.
Ja huomaisit, että kuvaat omaa toimintaasi hyvin narsistisesti. Pidät itseäsi älykkäämpänä kuin muita, korostat varallisuuttasi ja ylemmyyttäsi, ja puhut kostosta. Tekstisi on ihan puhdasverisen narsistin kirjoittamaa.
Kun taas äitisi vikoineen on ollut ihan tavallinen 70-luvun äiti.
Sinä et ole tavallinen äiti, ja lastesi takia sinun pitäisi kiireellä hakea oikeaa apua.
Ei hän ole tavallinen, koska hän ei kohdellut minua kuin olisi pitänyt minua lapsenaan. Isäni taas ei käsitellyt eroaan äidistäni mitenkään, koska ei osannut (olivat vielä naimisissa useita vuosia isäni tavattua nykyisen vaimonsa) ja ainakin terapeuttini mukaan kuulutuaan minun kertovan vaimosta on siksi valinnut toisen narsistin vaimokseen.
Hiukan eri tulokulmall, mutta se on erittäin todennäköinen selitys.Ja varmasti virheellistä. Millainen yerapeutti kutsuu kaikkia narsistiksi ja ilmeistä narsistia ei edessään huomaa
Mitä mieltä hän on isäsi alkoholismista?
Isäni ei ole alkoholisti, vaan oli alkoholin suurkuluttaja. Ei mitään mieltä, se ei ole ollut minun ongelmani ikinä.
Hänellä on alkoholidementia eli alkoholisti on.
Miksi et tätä näe? Miksi sinulle isän on oltava hyvä ja äidin paha. Hajoatko muuten. Idealisoit isäsi
Ette ole kuitenkaan tekemisissä. Isäsi merkitsee sinulle vain jotain idealisoitua yläliokkaa jonka haluat omaksi ominaisuudeksi. Jonks luvittelet merkitsevän jotain. Ja rahaa. Odotat isän kuolemaa. Sitä et tule suremaan vaan siitä alkaa inttäminen perinnöstä isän vaimon kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Hmm..mitenköhän mä sanoisin, että ymmärtäisit. Yritän. Kun tutustut uuteen ihmiseen, älä ota äitiäsi ja lapsuuttasi lainkaan mukaan. Äitisi ja lapsuutesi eivät liity millään tavalla uuteen tuttavaasi. Älä edes mainitse sanaa "äiti" muulloin kuin tarkoittaessasi sillä itseäsi. Älä kerro heppalehdistä, seinän maalaamisesta äläkä mistään muustakaan lapsuutesi asiasta. Tutustu ja muodosta kaverisuhde. Kaverisuhteesta muodosta ajan myötä ystävyyssuhde. Kerro äidistäsi ja lapsuudestasi vasta sitten, kun olette jo muutaman vuoden olleet ystäviä. Tämä ihan siksi, että näin toimien äitisi ei ole kummituksena mukana, kun yrität muodostaa uusia ihmissuhteita. Ja myös siksi, että siinä vaiheessa, kun olet toisen kanssa jo ystävä, saat todennäköisemmin häneltä haluamasi suhtautumisen äitiisi kuin jos otat äitisi liian aikaisessa vaiheessa puheeksi.
Anteeksi, oonko mä kysynyt sulta neuvoja ystävyyssuhteen muodostamiseen?
Et. Saat neuvoni ihan pyytämättäkin. Ole hyvä.
Eikö sinulle ole opetettu, että ihmiset harvoin kaipaavat neuvojasi, mikäli eivät ole kysyneet niitä? Ja koska ei ole, en ota noin tahdittoman ihmisen ohjeita huomioon. Ties mitä muutakaan et tajua.
Sinusta saakin ketjussa äärettömän tahdikkaan kuvan. Tosiasia kuitenkin on, että mun neuvoni toimii 99%:n varmasti paremmin kuin omat menetelmäsi. Kokeile tai ole kokeilematta.
Ja siis ihan AV:n takia tää varovaisuus tai se. ^
Oon käynyt Enkelimessuilla. Se oli mielenkiinntoinen kokemus, muutaman tulkinnan suhteen, kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Hmm..mitenköhän mä sanoisin, että ymmärtäisit. Yritän. Kun tutustut uuteen ihmiseen, älä ota äitiäsi ja lapsuuttasi lainkaan mukaan. Äitisi ja lapsuutesi eivät liity millään tavalla uuteen tuttavaasi. Älä edes mainitse sanaa "äiti" muulloin kuin tarkoittaessasi sillä itseäsi. Älä kerro heppalehdistä, seinän maalaamisesta äläkä mistään muustakaan lapsuutesi asiasta. Tutustu ja muodosta kaverisuhde. Kaverisuhteesta muodosta ajan myötä ystävyyssuhde. Kerro äidistäsi ja lapsuudestasi vasta sitten, kun olette jo muutaman vuoden olleet ystäviä. Tämä ihan siksi, että näin toimien äitisi ei ole kummituksena mukana, kun yrität muodostaa uusia ihmissuhteita. Ja myös siksi, että siinä vaiheessa, kun olet toisen kanssa jo ystävä, saat todennäköisemmin häneltä haluamasi suhtautumisen äitiisi kuin jos otat äitisi liian aikaisessa vaiheessa puheeksi.
Anteeksi, oonko mä kysynyt sulta neuvoja ystävyyssuhteen muodostamiseen?
Et. Saat neuvoni ihan pyytämättäkin. Ole hyvä.
Eikö sinulle ole opetettu, että ihmiset harvoin kaipaavat neuvojasi, mikäli eivät ole kysyneet niitä? Ja koska ei ole, en ota noin tahdittoman ihmisen ohjeita huomioon. Ties mitä muutakaan et tajua.
Sinusta saakin ketjussa äärettömän tahdikkaan kuvan. Tosiasia kuitenkin on, että mun neuvoni toimii 99%:n varmasti paremmin kuin omat menetelmäsi. Kokeile tai ole kokeilematta.
Öööh, niin mitkä mun menetelmäni? Olenko joskus avautunut niistä sulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Hmm..mitenköhän mä sanoisin, että ymmärtäisit. Yritän. Kun tutustut uuteen ihmiseen, älä ota äitiäsi ja lapsuuttasi lainkaan mukaan. Äitisi ja lapsuutesi eivät liity millään tavalla uuteen tuttavaasi. Älä edes mainitse sanaa "äiti" muulloin kuin tarkoittaessasi sillä itseäsi. Älä kerro heppalehdistä, seinän maalaamisesta äläkä mistään muustakaan lapsuutesi asiasta. Tutustu ja muodosta kaverisuhde. Kaverisuhteesta muodosta ajan myötä ystävyyssuhde. Kerro äidistäsi ja lapsuudestasi vasta sitten, kun olette jo muutaman vuoden olleet ystäviä. Tämä ihan siksi, että näin toimien äitisi ei ole kummituksena mukana, kun yrität muodostaa uusia ihmissuhteita. Ja myös siksi, että siinä vaiheessa, kun olet toisen kanssa jo ystävä, saat todennäköisemmin häneltä haluamasi suhtautumisen äitiisi kuin jos otat äitisi liian aikaisessa vaiheessa puheeksi.
Ei j*malauta miten alentuva eli ylimielinen voi ihminen olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki ihmiset osaisivat säädellä tunteitaan ja ”ottaa vastuun tunteistaan” mielisairaalat olisivat kyllä aika lailla tyhjillään. Monta sataatuhatta ihmistä ei söisi psyykenlääkkeitä jne. Joo, ymmärrän kyllä tuon periaatteen, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Olet oikeassa, mielisairaalat olisi tyhjillään eikä ihmisten tarvitsisi syödä lääkkeitä. Kuitenkin päättäjät ja media tekevät kaikkensa, että ihminen tuntisi itsensä uhriksi. Mediassa rohkaistaan loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta, eikä kenenkään tarvitse tuntea olevansa vastuussa mistään elämänsä osa-alueesta.
Itse toivoisin että vanhemmat opettaisi lapsilleen kotona ajattelemaan positiivisesti ja ottamaan vastuuta elämästään, koska koulussa ja mediassa sitä ei opeteta.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki ihmiset osaisivat säädellä tunteitaan ja ”ottaa vastuun tunteistaan” mielisairaalat olisivat kyllä aika lailla tyhjillään. Monta sataatuhatta ihmistä ei söisi psyykenlääkkeitä jne. Joo, ymmärrän kyllä tuon periaatteen, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Ehkäpä tässäkin ajatuksessa (niin kuin kaikessa muussakin) on lähtökohtana tietty suhteellisuus ja kohtuullisuus. Kaikista sanonnoista voi saivarrella loputtomiin asioita, jos ei halua ydinsanomaa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Eli jos sinulle ihminen sanoo, että varmaan oli äitisi suhteen karmea kokemus (todellisuuteen ei ota kantaa) ja sanoo, ettei kuitenkaan jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, se on ihan ok, ja voitte sitten olla muuten ystäviä?
Riippuu, mistä muusta juttelisimme ja mitä muuta me tekisimme.
Mitä niiden muiden jutunaiheiden ja tekemisten pitäisi olla?
Noh, haluaisin ajatella, että jokin vaikka pieni taidenäyttelymatka ja kahvilla voitaisiin puida kummankin työyhteisöjä tai perheasioita tai en mä tiedä. Tai sellaiset henkimaailman asiat kans kiinnostaa, jos keskustelija uskoo niihin, mutta on silti järki-ihminen. Sokea usko on ei kiinnostavaa. Ja mitähän vielä.... en keksi paljoa, koska oon varmaan todella huonoa seuraa juuri nyt. Kaikki on niin kurjasti.
Hassua, kuvailit juuri mut :D Oletko muuten koskaan käynyt Hengen ja tiedon messuilla, Minä olen -messuilla tai vastaavissa tapahtumissa?
Kenet 😍 !? :D En itseasiassa ole, vaikka siis voisin kuvitella käyväni :) Ei siis minään kutsuna kuitenkaan, anteeksi, koska voisit olla kivakin tyyppi!
En mäkään tarkoittanut, että mentäisiin yhdessä. Ajattelin vaan, että nuo voisivat olla tapahtumia, joissa sun kannattaisi käydä. Niissä on laidasta laitaan kaikenlaista henkisyyteen liittyvää. On niissä myös ihan kaupallistakin juttua kuten kaikilla messuilla ja markkinoilla. Mä kävin yhtenä keväänä USAssa seminoleintiaanien reservaatissa. Sain sinne kutsun eräältä tähän heimoon kuuluvalta, jonka kanssa olin netissä jutellut henkisyydestä ja mm shamanismista. Oli aivan mahtava reissu.
Hei lopettakaa nyt tuon hullun kanssa vääntäminen. On sillä ollut hauska päivä, nyt aika mennä vaikka ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Eli jos sinulle ihminen sanoo, että varmaan oli äitisi suhteen karmea kokemus (todellisuuteen ei ota kantaa) ja sanoo, ettei kuitenkaan jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, se on ihan ok, ja voitte sitten olla muuten ystäviä?
Riippuu, mistä muusta juttelisimme ja mitä muuta me tekisimme.
Mitä niiden muiden jutunaiheiden ja tekemisten pitäisi olla?
Noh, haluaisin ajatella, että jokin vaikka pieni taidenäyttelymatka ja kahvilla voitaisiin puida kummankin työyhteisöjä tai perheasioita tai en mä tiedä. Tai sellaiset henkimaailman asiat kans kiinnostaa, jos keskustelija uskoo niihin, mutta on silti järki-ihminen. Sokea usko on ei kiinnostavaa. Ja mitähän vielä.... en keksi paljoa, koska oon varmaan todella huonoa seuraa juuri nyt. Kaikki on niin kurjasti.
Hassua, kuvailit juuri mut :D Oletko muuten koskaan käynyt Hengen ja tiedon messuilla, Minä olen -messuilla tai vastaavissa tapahtumissa?
Kenet 😍 !? :D En itseasiassa ole, vaikka siis voisin kuvitella käyväni :) Ei siis minään kutsuna kuitenkaan, anteeksi, koska voisit olla kivakin tyyppi!
En mäkään tarkoittanut, että mentäisiin yhdessä. Ajattelin vaan, että nuo voisivat olla tapahtumia, joissa sun kannattaisi käydä. Niissä on laidasta laitaan kaikenlaista henkisyyteen liittyvää. On niissä myös ihan kaupallistakin juttua kuten kaikilla messuilla ja markkinoilla. Mä kävin yhtenä keväänä USAssa seminoleintiaanien reservaatissa. Sain sinne kutsun eräältä tähän heimoon kuuluvalta, jonka kanssa olin netissä jutellut henkisyydestä ja mm shamanismista. Oli aivan mahtava reissu.
No niin, pitäisi varmaan käydä enemmän tuon tyyppisissä. Johonkin hörhöön liittyvää se varmaan tulee olemaan, kun alan liikkua paikoissa, joissa haluan. Tällä hetkellä usein vielä en jotenkin saa lähdetyksi. Kun en kaipaa mitään nyt. Tai kaipaan, mutten ikinä saa :( Kokemukset ovat pelkkää ulkopuolista tuijottelua, ellei sydän ole menossa edellä ❤️ Tiedän, että se vielä aikanaan on ❤️
Itse en oo koskaan ajatellut, että kyseinen lause liittyisi väkivaltaan. Toki sitäkin varmasti voi väärin käyttää.
Itse ymmärrän, että vastuu omista tunteista tarkoittaa sitä, että muut eivät niitä voi tietää ja on aivan järjetöntä alkaa edes arvailla.
Jos siis vaikka joku mies on tosi ystävällinen mulle ja mietin onko hän ihastunut. Itse pidän häntä kaverina. Koska hän on itse vastuussa omista tunteistaan, en ala ottamaan etäisyyttä tms. Ja vaikka hän haluaisi pakkien jälkeenkin viettää aikaa niin en ala arpoa että kärsiikö hän siitä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Ei tunteistaan vaan teoistaan.
Jokainen on myös vastuussa elämästään ja jokainen on vastuussa onnestaan.
Ei kenenkään tarvitse elää suhteessa jossa ei tahdo olla. On ihan ok miettiä olenko onnellinen vai tahdonko jotain muuta elämältä.
Ihastuksellasi ei ole pakko tuntea samoin sinua kohtaan. Hän ei ole mitään velkaa sinulle, siis jos tuntemukset ovat yksipuolisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään nyt ehtinyt ja jaksanut lukea koko ketjua.
Hyvä aloitus ap!
Minulle tulee tästä mieleen vaan se, että ongelma on sanoissa ja konnotaatioissa.
"Vastuussa"
Jos rikot toisen kotona hänen irtaimiston humalassa moottorisahan kanssa, ja paskot ympäriinsä ja potkit lapset ja koiran pennut veriseksi muusiksi. Olet vastuussa.
Jos ajat mummon päälle mopolla ja tämä kuolee kituen. Olet vastuussa.
Jos teet amok juoksun kouluun ja 87 kuolee. Olet vastuussa.
Vastussa oleminen yhdistyy siis siihen että olet tehnyt hirveän väärin ja pahaa. Olet paha ja huono. Syyllinen.
Siksi inhottaa kun joku ulkopuolinen tulee minulle sanomaan että: "Sinä ITSE olet vastuussa", kun minä olen sairastunut ja voin pahoin, minulle tehtyjen pahojen asioiden vuoksi.
Se kuulostaa kuin olisin SYYLLINEN.
Tiedän totta kai ettei minua pahoinpidelleet ja minulle julmat ja ilkeät ihmiset, tule koskaan korjaamaan minua ehjäksi. He eivät tule hyvittämään tekojaan.
Jos haluan korjata itseäni, minä joudun itse nuolemaan haavani, tekemään paljon töitä.
SYYLLISYYS kuitenkin kuuluu pahan tekijälle. AINA!
Vastuu sanan tilalle olisi parempi joku vähemmän syyllistävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.Eli jos sinulle ihminen sanoo, että varmaan oli äitisi suhteen karmea kokemus (todellisuuteen ei ota kantaa) ja sanoo, ettei kuitenkaan jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, se on ihan ok, ja voitte sitten olla muuten ystäviä?
Riippuu, mistä muusta juttelisimme ja mitä muuta me tekisimme.
Mitä niiden muiden jutunaiheiden ja tekemisten pitäisi olla?
Noh, haluaisin ajatella, että jokin vaikka pieni taidenäyttelymatka ja kahvilla voitaisiin puida kummankin työyhteisöjä tai perheasioita tai en mä tiedä. Tai sellaiset henkimaailman asiat kans kiinnostaa, jos keskustelija uskoo niihin, mutta on silti järki-ihminen. Sokea usko on ei kiinnostavaa. Ja mitähän vielä.... en keksi paljoa, koska oon varmaan todella huonoa seuraa juuri nyt. Kaikki on niin kurjasti.
Hassua, kuvailit juuri mut :D Oletko muuten koskaan käynyt Hengen ja tiedon messuilla, Minä olen -messuilla tai vastaavissa tapahtumissa?
Kenet 😍 !? :D En itseasiassa ole, vaikka siis voisin kuvitella käyväni :) Ei siis minään kutsuna kuitenkaan, anteeksi, koska voisit olla kivakin tyyppi!
En mäkään tarkoittanut, että mentäisiin yhdessä. Ajattelin vaan, että nuo voisivat olla tapahtumia, joissa sun kannattaisi käydä. Niissä on laidasta laitaan kaikenlaista henkisyyteen liittyvää. On niissä myös ihan kaupallistakin juttua kuten kaikilla messuilla ja markkinoilla. Mä kävin yhtenä keväänä USAssa seminoleintiaanien reservaatissa. Sain sinne kutsun eräältä tähän heimoon kuuluvalta, jonka kanssa olin netissä jutellut henkisyydestä ja mm shamanismista. Oli aivan mahtava reissu.
No niin, pitäisi varmaan käydä enemmän tuon tyyppisissä. Johonkin hörhöön liittyvää se varmaan tulee olemaan, kun alan liikkua paikoissa, joissa haluan. Tällä hetkellä usein vielä en jotenkin saa lähdetyksi. Kun en kaipaa mitään nyt. Tai kaipaan, mutten ikinä saa :( Kokemukset ovat pelkkää ulkopuolista tuijottelua, ellei sydän ole menossa edellä ❤️ Tiedän, että se vielä aikanaan on ❤️
Menee nyt ihan ohi ketjun alkuperäisen aiheen, mutta mulla oli kymmenkunta vuotta sitten elämänvaihe, jolloin koin olevani vähän hukassa niin itseni kuin muidenkin kanssa. Kaikki tieto, mitä oikeastaan oli olemassa, perustui tieteeseen, normeihin ja yleisiin tapoihin hoitaa asioita.
Jostain osui sitten silmiini mainos Hengen ja tiedon messuista ja päätin mennä käymään. Ne oli kaksipäiväiset messut ja ekan päivän jälkeen totesin, että en ehtinyt nähdä vielä kaikkea, joten menin myös tokana päivänä. Kävin muutamalla luennolla ja ostin joitakin kirjoja. Hörhökirjoja. Luin niitä ja aloin pohtia, miksi niissä tuntui olevan ihan järkeä. Siis järkeä siihen, miten tunsin. Aloin käydä muissakin em tapahtumissa ja löysin myös sekä netistä että Helsingin keskustasta kirjakauppoja, joista löytyi lisää hörhökirjoja. Suomalaisesta kirjakaupasta sellaisia ei oikein löydy. Mikään kirjoista ei ollut sellainen ooh, tätä mä alan noudattaa, vaan otin palasia sieltä, palasia täältä ja muodostin mun oman hörhömaailmankatsomukseni ja -elämäntapani.
Toivon, että löydät jostain voimia ja kun mahdollista, menet käymään jossain tuollaisessa tapahtumassa. Ja jos saat käsiisi hörhökirjoja, lue niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki ihmiset osaisivat säädellä tunteitaan ja ”ottaa vastuun tunteistaan” mielisairaalat olisivat kyllä aika lailla tyhjillään. Monta sataatuhatta ihmistä ei söisi psyykenlääkkeitä jne. Joo, ymmärrän kyllä tuon periaatteen, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Olet oikeassa, mielisairaalat olisi tyhjillään eikä ihmisten tarvitsisi syödä lääkkeitä. Kuitenkin päättäjät ja media tekevät kaikkensa, että ihminen tuntisi itsensä uhriksi. Mediassa rohkaistaan loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta, eikä kenenkään tarvitse tuntea olevansa vastuussa mistään elämänsä osa-alueesta.
Itse toivoisin että vanhemmat opettaisi lapsilleen kotona ajattelemaan positiivisesti ja ottamaan vastuuta elämästään, koska koulussa ja mediassa sitä ei opeteta.
No sinä se et vissiin koskaan itke tai tunne vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki ihmiset osaisivat säädellä tunteitaan ja ”ottaa vastuun tunteistaan” mielisairaalat olisivat kyllä aika lailla tyhjillään. Monta sataatuhatta ihmistä ei söisi psyykenlääkkeitä jne. Joo, ymmärrän kyllä tuon periaatteen, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Olet oikeassa, mielisairaalat olisi tyhjillään eikä ihmisten tarvitsisi syödä lääkkeitä. Kuitenkin päättäjät ja media tekevät kaikkensa, että ihminen tuntisi itsensä uhriksi. Mediassa rohkaistaan loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta, eikä kenenkään tarvitse tuntea olevansa vastuussa mistään elämänsä osa-alueesta.
Itse toivoisin että vanhemmat opettaisi lapsilleen kotona ajattelemaan positiivisesti ja ottamaan vastuuta elämästään, koska koulussa ja mediassa sitä ei opeteta.
No sinä se et vissiin koskaan itke tai tunne vihaa.
Juuri se on ideana. Tulisiko rypeä säälissä ja uhriutua? Ketä se palvelee? Mitä sillä saavutetaan?
Kun saa muistutettua itselleen, että minä itse olen vastuussa siitä miten asiat menee tästä eteenpäin, niin mieli ja olo paranee välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään nyt ehtinyt ja jaksanut lukea koko ketjua.
Hyvä aloitus ap!
Minulle tulee tästä mieleen vaan se, että ongelma on sanoissa ja konnotaatioissa.
"Vastuussa"
Jos rikot toisen kotona hänen irtaimiston humalassa moottorisahan kanssa, ja paskot ympäriinsä ja potkit lapset ja koiran pennut veriseksi muusiksi. Olet vastuussa.
Jos ajat mummon päälle mopolla ja tämä kuolee kituen. Olet vastuussa.
Jos teet amok juoksun kouluun ja 87 kuolee. Olet vastuussa.
Vastussa oleminen yhdistyy siis siihen että olet tehnyt hirveän väärin ja pahaa. Olet paha ja huono. Syyllinen.
Siksi inhottaa kun joku ulkopuolinen tulee minulle sanomaan että: "Sinä ITSE olet vastuussa", kun minä olen sairastunut ja voin pahoin, minulle tehtyjen pahojen asioiden vuoksi.
Se kuulostaa kuin olisin SYYLLINEN.
Tiedän totta kai ettei minua pahoinpidelleet ja minulle julmat ja ilkeät ihmiset, tule koskaan korjaamaan minua ehjäksi. He eivät tule hyvittämään tekojaan.
Jos haluan korjata itseäni, minä joudun itse nuolemaan haavani, tekemään paljon töitä.
SYYLLISYYS kuitenkin kuuluu pahan tekijälle. AINA!
Vastuu sanan tilalle olisi parempi joku vähemmän syyllistävä.
Tämä on hyvin outo kirjoitus. Eihän vastuu ole lainkaan negatiivinen sana vaan normaali aikuinen ja arvostava sana. Kun sinulla on vastuu, olet johtaja, ja sinulla on myös valtaa. Vastuutehtävä töissä tarkoittaa arvostusta. Ja myös parempaa palkkaa. Vastuuton ihminen on sellainen, jota ei arvosteta, joka ei kykene hoitamaan hommiaan.
Ja kun sanotaan, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan, sanotaan samalla, että jokainen on oman itsensä pomo. Kukaan ei voi määrätä sinulle tunteita, ja sinä itse voit ottaa vastuun. Voit siirtyä pois sen ihmisen läheltä, joka rikkoo sinua, voit hakea apua, jos sitä tarvitset, tai tehdä ihan mitä päätöksiä ikinä itse haluat tunne-elämääsi liittyen. Kukaan muu ei ole sinun tunne-elämäsi johtaja.
Jotkut ihmiset kaipaavat jatkuvaa viihdytystystä muilta ihmisiltä, ja ovat sitten hyvin näyttävästi ja dramaattisesti pahoilla mielin jos toiset eivät hyppää kaikkien oikkujen mukaan.
Lähisuvussani on tällainen ihminen ja hän syyllistää minua kovasti siitä että en suostu kuuntelemaan enää hänen valituksiaan enkä käytä vähäistä vapaa-aikaani hänen viihdyttämiseensä.
Minun on pakko muistuttaa itseäni että en ole vastuussa hänen tunteistaan. Ja toisaalta myös siitä että olen itse vastuussa omasta ja perheeni hyvinvoinnista ja omista tunteistani. Minun ei tarvitse antaa tämän ihmisen viedä voimiani ja vetää mielialaani matalaksi. Olen itse vastuussa siitä että suojelen itseäni ankeuttajalta, silläkin uhalla että siitä tulee ankeuttajalle paha mieli.
Kenet 😍 !? :D En itseasiassa ole, vaikka siis voisin kuvitella käyväni :) Ei siis minään kutsuna kuitenkaan, anteeksi, koska voisit olla kivakin tyyppi!