Lue keskustelun säännöt.
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Mutta mitään sille ei tarvinnut tehdä, koska sehän ei siis hänestä ollut ilkeyttä, vaan kasvatusta. Ei kai se sitä nyt tajunnutkaan, kun ei se koko äitiytensä aikana tajunnut, etteivät äidit kohtele lapsiaan silleen, kuin se kohteli mua, vaan paljon paremmin! Ja että hän ei kohdellut minua jostain syystä, kuin omaa lastaan, vaan vierasta sikaa.
Niin ehkä sille se, miten hiekkalaatikolla 2-vuotiasta vahtiva teini kasvattaisi lapsia oli äitiyttä.
Kerran sanoi minulle ylpeänä, kun valitin, ettei hän osaa kasvattaa lasta, että hän jo 15-vuotiaana piti huolta äitinsä siskon pienistä kesäisin serkkujensa kanssa, että kyllä hän tietää ja osaa!No kun se nimenomaan olikin sen ajan kasvatusta. 60-luvulla kansakoulussa, kun olit unohtanut kirjan kotiin, seisoit naama punaisena ja itkua pidätellen pulpettisi ääressä opettajan sivaltaen sanoja, joilla nolasi sut koko muun luokan edessä ja muut puhkesivat nauramaan sulle. Sitäkin pidettiin silloin kasvatuksena. Rangaistukset, vähättely ja nolaaminen ovat aikoinaan olleet ihan yleisesti käytettyjä kasvatustapoja. Onneksi eivät ole enää.
Oikeinko se tekee sen sinun mielestäsi oikeutetuksi, koska se oli joidenkin idioottien mielestä tavallista kasvatusta siihen aikaan? Ootko aivan sairas!!?
Se ei tee sitä oikeutetuksi tänään, mutta teki sen oikeutetuksi silloin, koska se ei ollut vain "joidenkin idioottien" mielestä tavallista kasvatusta vaan suurimman osan mielestä tavallista kasvatusta. Jopa kasvatusalan ammattilaisten mielestä. Tupakointiakin pidettiin joskus aikoinaan terveellisenä, mutta tieteen ja tutkimusten myötä on todettu, ettei se olekaan. Siitä huolimatta aikoinaan jopa lääkärit suosittelivat keuhko-ongelmaisille tupakointia, koska sen uskottiin olevan terveellistä ja vahvistavan keuhkoja. Asiat, joita tänään teet, voi 50 vuoden päästä olla hyvinkin haitallisia. Pitäisikö sinua siis syyttää siitä, ettet tänään tiedä, millaisia tutkimustulokset ovat 50 vuoden päästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin puran mun äitini mulle aiheuttaman pahan mieleni täällä palstalaisiin. Mitä tekemistä tällä on vastuun kanssa?
En toki haluaisi kärsiä siitä pahasta mielestä, niin että sitä on pakko purkaa muihin. Mutta enpä mä nyt sitä ruoea itseksenikään kanniskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Mutta mitään sille ei tarvinnut tehdä, koska sehän ei siis hänestä ollut ilkeyttä, vaan kasvatusta. Ei kai se sitä nyt tajunnutkaan, kun ei se koko äitiytensä aikana tajunnut, etteivät äidit kohtele lapsiaan silleen, kuin se kohteli mua, vaan paljon paremmin! Ja että hän ei kohdellut minua jostain syystä, kuin omaa lastaan, vaan vierasta sikaa.
Niin ehkä sille se, miten hiekkalaatikolla 2-vuotiasta vahtiva teini kasvattaisi lapsia oli äitiyttä.
Kerran sanoi minulle ylpeänä, kun valitin, ettei hän osaa kasvattaa lasta, että hän jo 15-vuotiaana piti huolta äitinsä siskon pienistä kesäisin serkkujensa kanssa, että kyllä hän tietää ja osaa!No kun se nimenomaan olikin sen ajan kasvatusta. 60-luvulla kansakoulussa, kun olit unohtanut kirjan kotiin, seisoit naama punaisena ja itkua pidätellen pulpettisi ääressä opettajan sivaltaen sanoja, joilla nolasi sut koko muun luokan edessä ja muut puhkesivat nauramaan sulle. Sitäkin pidettiin silloin kasvatuksena. Rangaistukset, vähättely ja nolaaminen ovat aikoinaan olleet ihan yleisesti käytettyjä kasvatustapoja. Onneksi eivät ole enää.
Oikeinko se tekee sen sinun mielestäsi oikeutetuksi, koska se oli joidenkin idioottien mielestä tavallista kasvatusta siihen aikaan? Ootko aivan sairas!!?
Se ei tee sitä oikeutetuksi tänään, mutta teki sen oikeutetuksi silloin, koska se ei ollut vain "joidenkin idioottien" mielestä tavallista kasvatusta vaan suurimman osan mielestä tavallista kasvatusta. Jopa kasvatusalan ammattilaisten mielestä. Tupakointiakin pidettiin joskus aikoinaan terveellisenä, mutta tieteen ja tutkimusten myötä on todettu, ettei se olekaan. Siitä huolimatta aikoinaan jopa lääkärit suosittelivat keuhko-ongelmaisille tupakointia, koska sen uskottiin olevan terveellistä ja vahvistavan keuhkoja. Asiat, joita tänään teet, voi 50 vuoden päästä olla hyvinkin haitallisia. Pitäisikö sinua siis syyttää siitä, ettet tänään tiedä, millaisia tutkimustulokset ovat 50 vuoden päästä?
Sinä olet väärässä. Nauraminen toiselle oli väärin jo 60-luvulla, missä oikein viitaa, jos et sitä käsitä? Kaikki muiden loukkaaminen on aina ollut väärin, tajuatko? Ei tupakkakaan ruvennut olemaan myrkyllistä siinä vaiheessa, kun se tajuttiin ja tyhmimmät eivät pitkään aikaan sitä ymmärtäneet. So? Tupakka oli koko ajan myrkyllistä. Jos elimistömme olisi osannut kertoa, että tuo tuhoaa, niin siinpä ois polttaja tiennyt. Mä sanoin mun äidille aikoinaan, että hän satuttaa minua, loukkaa. Piittasiko se sika? Ei. Eli hän vastaa sijtä, että toimi väärin, hän kyllä tiesi, mutta ei arvostanut edes lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Eli jos miehesi haluaisi tulenpalavasti naida kaveriasi, ja kertoisi sen sulle, niin hänen mielipiteellään ei ole sinulle merkitystä 😂😂😂😂
Sivusta, älä viitsi olla noin lapsellinen. Kaikki tajuaa mistä on kyse. Ei pidä antaa muiden paheksunnan estää elämästä niin kuin itse haluaa, mutta muiden ihmisten tahalliseen satuttamiseen ei tietysti ole lupaa. Joskus sitä ei voi välttää mutta silloinkin pitää yrittää toimia niin että tuottaa vähiten vahinkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Olen kuullut tämän suuntaisia ajatuksia lähinnä sellaisilta, joilla on puutteellinen empatiakyky ja ymmärrys. Ja jotka usein aiheuttavat jonkinlaista tuhoa lähipiirissään.
Oman elämän hallinnassa vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin ainoastaan toiset ihmiset vaikka merkittävässä asemassa ovatkin.
Sinä voit sanoa kaukana landella asuvalle köyhästä perheestä olevalle 16vuotiaalle, että ottaa vastuun elämästään ja lähtee rakentamaan parempaa elämää muualle. Koska se on itsestäsi kiinni. Ja uskoa siihen sinisin kirkkain silmin, koska niin sinäkin teit! Ja ei ole olosuhteita, koska sinä olet jumala ja päätät!
Sinä voit valita: sopeudut vaika vihaatkun köyhyyttä ja väkivaltaista ympäristöä tai opettelet rakastamaan sitä ja voit näin olla onnellinen.
Tai sitten otat vastuun itsestäsi. Hiivit salaa naapuritilalle, varastat auton ja rahaa henkesi pitimiksi, ehkäpä joudut turvautumaan väkivaltaan, jopa murhaan mutta kyse on sinun elämästäsi ja sinä päätät.
Myönnetään, että aika korkealentoinen esimerkki. Mutta useimmille ihmisille, jotka kokevat olevansa olosuhteiden ja muiden uhreja johtuu siitä, että he usein ovat.
Ja heidät uhriuttavat juurikin ne 1000% itsestään ja elämästään vastuussa olevat, joille muut ovat välineitä, joita ei mietitä sillon kun omaa onnellisuutta nostaisi vaikkapa naapurin vaimo.Se taas, että itse on 100% vastuussa oman parisuhteensa hyvinvoinnista voi pitää paikkansa ainoastaan silloin kun ei näe toista itsenäisenä, omat halut omaavana toimijana.
Sen taas, että haluaako olla koko suhteessa voi taas useimmiten päättää vapaasti.
Mielenkiintoista, miten heti aloituksessasi syyllistät ihmiset, jotka eivät ajattele niinkuin sinä "epäempaattisiksi" ja ihmisiksi, jotka eivät halua ymmärtää muita. Eli jo ensimmäisessä lauseessa syyllistät muita ja kirjoitat heidän olevan pahoja, jos he ajattelevat tietyllä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Olen kuullut tämän suuntaisia ajatuksia lähinnä sellaisilta, joilla on puutteellinen empatiakyky ja ymmärrys. Ja jotka usein aiheuttavat jonkinlaista tuhoa lähipiirissään.
Oman elämän hallinnassa vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin ainoastaan toiset ihmiset vaikka merkittävässä asemassa ovatkin.
Sinä voit sanoa kaukana landella asuvalle köyhästä perheestä olevalle 16vuotiaalle, että ottaa vastuun elämästään ja lähtee rakentamaan parempaa elämää muualle. Koska se on itsestäsi kiinni. Ja uskoa siihen sinisin kirkkain silmin, koska niin sinäkin teit! Ja ei ole olosuhteita, koska sinä olet jumala ja päätät!
Sinä voit valita: sopeudut vaika vihaatkun köyhyyttä ja väkivaltaista ympäristöä tai opettelet rakastamaan sitä ja voit näin olla onnellinen.
Tai sitten otat vastuun itsestäsi. Hiivit salaa naapuritilalle, varastat auton ja rahaa henkesi pitimiksi, ehkäpä joudut turvautumaan väkivaltaan, jopa murhaan mutta kyse on sinun elämästäsi ja sinä päätät.
Myönnetään, että aika korkealentoinen esimerkki. Mutta useimmille ihmisille, jotka kokevat olevansa olosuhteiden ja muiden uhreja johtuu siitä, että he usein ovat.
Ja heidät uhriuttavat juurikin ne 1000% itsestään ja elämästään vastuussa olevat, joille muut ovat välineitä, joita ei mietitä sillon kun omaa onnellisuutta nostaisi vaikkapa naapurin vaimo.Se taas, että itse on 100% vastuussa oman parisuhteensa hyvinvoinnista voi pitää paikkansa ainoastaan silloin kun ei näe toista itsenäisenä, omat halut omaavana toimijana.
Sen taas, että haluaako olla koko suhteessa voi taas useimmiten päättää vapaasti.
Tuossahan ei tarkoitettu, että ohjaa suhdetta 100%:sti, vaan on vastuussa 100%:sti sen toimivuudesta. Kelle tahansa empaattiselle tämä kattaa niin omat, kuin kumppaninkin tarpeet. Niistä niin hyvin vastaten, kuin kykenee. Eikä aleta valittaa, tai uhriutua, jos kumppanilla on tarpeita, joita ei itse pystytä täyttämään. Vaan mietitään, miten se onnistuisi, ja jos ei onnistu, niin hahmotetaan, että itse on tehnyt kaikkensa, ei ole tarvetta syyllistyä. Eikä syyttää toista. Mutta toisenkaan ei tarvitse esittää tai leikkiä, ettei niitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Eli jos miehesi haluaisi tulenpalavasti naida kaveriasi, ja kertoisi sen sulle, niin hänen mielipiteellään ei ole sinulle merkitystä 😂😂😂😂
Sivusta, älä viitsi olla noin lapsellinen. Kaikki tajuaa mistä on kyse. Ei pidä antaa muiden paheksunnan estää elämästä niin kuin itse haluaa, mutta muiden ihmisten tahalliseen satuttamiseen ei tietysti ole lupaa. Joskus sitä ei voi välttää mutta silloinkin pitää yrittää toimia niin että tuottaa vähiten vahinkoa.
No helppo se on sun sanoa jos oma äitisi ei ole paheksunut kaikkea itsessäsi. Pidä t*rpa vaan tukossa, jos et tajua asioita. Miten joitakuita on voitu paheksunnalla loukata! Itsekin yrität sitä kikkaa minuun "oot lapsellinen". Ei kuule tehoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua. Mun käsityksen mukaan asia on juuri päinvastoin; ne, jotka eivät ole vastuussa tunteistaan millään tavalla (asioita vaan sattuu ja tapahtuu ja millekään ei mitään voi) ovat juuri niitä itsekkäitä henkisen väkivallan käyttäjiä.
Hminun äitini nimenomaan paheksui ihan kaikkea minussa ja hallinnoi sen avulla minua. Siihenkään ette saaneet sanottua mitään, kun kuvailin tyypillistä suhtautumistapaa jos olisin maalannut huoneeni seinät mustiksi tuottaakseni hänelle pahan mielen. Hän olisi vain paheksunut tekoani, EI TIPPAAKAAN ALKANUT MIETTIÄ, JOHTUUKO SE EHKÄ HÄNESTÄ!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti ei koskaan miettinyt, meidän suhteessa, että olisiko hänessä jotakin vikaa! Ei koskaan! Jo siitä mä lasken hänet narsistiksi. Vaikka todellisempi selitys on tuo teinin tasolle jäänyt kypsymättömyys ja se, ettei ole aikuinen, vaan keskenkasvuinen kamaluus, josta kenen tahansa lapsen ja kumppaniehdokkaan pitää pysyä niin kaukana kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni puoln suvussa ollaan aivan liian sinisilmäisiä ja sen takia tavallaan liian hyväntahtoisia kaiken maailman paskakasoille, köyhille (alentuvasti toki, mutta kumminkin) ja jopa pa ko laisille. Se on ihan ok, niin kauan kuin köyhä, pa ko lainen tai muu "heikommassa asemassa oleva" on kunnon ihminen. Aika moni parempiosaisten siiven alle etsiytyvä ei sitä kuitenkaan ole.
Vanhemmat sukulaiseni eivät kuitenkaan ole muiden pahuudesta juurikaan kärsineet, heillä on ollut kaikki vauraudenkin puolesta niin hyvin. Mutta me lapsenlapsien sukupolvi elämme täysin toisenlaisessa maailmassa, ja maailmassa on myös henkisesti sairaita ihmisiä, jota suvussamme ei oikein taideta käsittää. Niinpä kaikkia pitää vaan ymmärtää eikä saa koskaaan syyttää mistään pahasta mielestä toisia, vaikka oikeasti, toiset kuten äitini pystyy sillälailla toimimaan jopa omaa lastaan kohtaan todella väärin! Eikä kukaan edes TAJUA sitä. Koska heidän herraskaiseen maailmaansa nyt ei vain mahdu sellaista. Lisäksi ovat niin itsekeskeisiä varallisuuksineen, ettei heidän ole tarvinnut koittaa sopeutua maailmaan samalla lailla kuin minun sukupolveni on täytynyt. Ei ole ollut sitä omaa pikku piiriä, johon sulkeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Olen kuullut tämän suuntaisia ajatuksia lähinnä sellaisilta, joilla on puutteellinen empatiakyky ja ymmärrys. Ja jotka usein aiheuttavat jonkinlaista tuhoa lähipiirissään.
Oman elämän hallinnassa vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin ainoastaan toiset ihmiset vaikka merkittävässä asemassa ovatkin.
Sinä voit sanoa kaukana landella asuvalle köyhästä perheestä olevalle 16vuotiaalle, että ottaa vastuun elämästään ja lähtee rakentamaan parempaa elämää muualle. Koska se on itsestäsi kiinni. Ja uskoa siihen sinisin kirkkain silmin, koska niin sinäkin teit! Ja ei ole olosuhteita, koska sinä olet jumala ja päätät!
Sinä voit valita: sopeudut vaika vihaatkun köyhyyttä ja väkivaltaista ympäristöä tai opettelet rakastamaan sitä ja voit näin olla onnellinen.
Tai sitten otat vastuun itsestäsi. Hiivit salaa naapuritilalle, varastat auton ja rahaa henkesi pitimiksi, ehkäpä joudut turvautumaan väkivaltaan, jopa murhaan mutta kyse on sinun elämästäsi ja sinä päätät.
Myönnetään, että aika korkealentoinen esimerkki. Mutta useimmille ihmisille, jotka kokevat olevansa olosuhteiden ja muiden uhreja johtuu siitä, että he usein ovat.
Ja heidät uhriuttavat juurikin ne 1000% itsestään ja elämästään vastuussa olevat, joille muut ovat välineitä, joita ei mietitä sillon kun omaa onnellisuutta nostaisi vaikkapa naapurin vaimo.Se taas, että itse on 100% vastuussa oman parisuhteensa hyvinvoinnista voi pitää paikkansa ainoastaan silloin kun ei näe toista itsenäisenä, omat halut omaavana toimijana.
Sen taas, että haluaako olla koko suhteessa voi taas useimmiten päättää vapaasti.
Mielenkiintoista, miten heti aloituksessasi syyllistät ihmiset, jotka eivät ajattele niinkuin sinä "epäempaattisiksi" ja ihmisiksi, jotka eivät halua ymmärtää muita. Eli jo ensimmäisessä lauseessa syyllistät muita ja kirjoitat heidän olevan pahoja, jos he ajattelevat tietyllä tavalla.
Laitoin siksi "usein"', en myöskään väittänyt, että ovat "pahoja", ilmaisin vain sen mikä käy ilmi tekstissä ja jonka yhdistä tiettyyn ihmistyyppiin IRL. Se että ei haluta syytösten kohteeksi on mukavuustekijä ainoastaan väärintekijälle. On mukavampaa ajatella, että kaikki me olemme syntymästämme asti yhteneväisissä vaikutusmahdollisuuksissa elämämme suhteen. Että syntymällä kehitysmaahan olet osaltasi vastuussa asemmastasi ja voit aina lähteä orjatöistä tehtaasta. Ei sellainen ajatusmalli ole selvää pahuutta, mutta kyllähän se jotakin kertoo ymmärryksen laajuudesta.
Murha esimerkillä tarkoitin sitä, että meillä on rajallinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Mitä paremmin asiat ovat, sitä suurempia ja moninaisempia ovat vaihtoehdot.
Mikäli ihminen kokee vastaavansa ainoastaan itsestään voi se potentiaalisesti madaltaa kynnystä toimia niin etteivät muut vahingoitu. Koska uskotaan, että muut tekisivät saman ja muilla olisi sama mahdollisuus niin halutessaan. Tai sitten suljetaan vain asioilta visusti silmät. Länsimainen hyvinvointikin perustuu pitkälle muiden kurjuuteen.
Joskus vaihtoehdot ovat vain huono elämä tai sen päättäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Voi kuules kun mulle on ihan herttasen yhdentekevää, miltä sun äitisi vaikutti ja miltä ei. Sun lapsiasi kohtaan mä tunnen sääliä ja myötätuntoa.
Eli suhtaudut epäreilusti ja epätasapuolisesti asioihin, miten sinun mielipiteelläsi sitten voisikaan olla merkitystä!
Hyvä! Juuri näin. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä eikä pidäkään olla. Sä olet antanut elämässäsi muiden ihmisten mielipiteille aivan liian suuren merkityksen ja on hyvä opetella siitä pois. Sinä tiedät, mitä haluat elämässäsi tehdä eikä muiden mielipiteillä ole siihen merkitystä.
Ei vaan sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä. Mutta ne, joihin aion elämässäni luottaa, niin heidän kohdallaan merkitsee se, mitä mieltä he ovat äitini kohtelusta minua kohtaan. Jos eivät näe, että se oli väärin, paskannan heidän päälleen noin henkisesti.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei sun ole kovin helppoa löytää ihmisiä, joita edes kiinnostaisi sun äitisuhteesi? Tämä sun äititraumasi voi olla asia, jonka vuoksi moni ei edes halua tutustua suhun lähemmin.
No silläkö taion sen tiehensä? Oisit säkin vain opiskellut jotain logiikkaa.
Et tietenkään, mutta sun voisi olla helpompi tutustua ja jopa ystävystyä muiden kanssa, jos muiden ihmisten mielipide sun äidistäsi (jota he eivät edes tunne eivätkä ole kuulleet äitisi näkökulmaa menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin) ei olisi sulle edellytys ystävyyssuhteelle. Mulla on ollut aikoinaan ystävä, jonka mielestä kaikki p*ska hänen elämässään johtui hänen ex-miehestään. En koskaan tavannut tätä miestä ja mulla oli vain ystäväni kertomus asioista. En mä voinut ottaa mitään kantaa heidän avioeläämänsä, koska en tuntenut edes tätä ystävääni vielä silloin. Hän kuitenkin halusi, että asetun hänen puolelleen exää vastaan. Ja heidän erostaan oli kulunut jo 7 vuotta ennenkuin tapasin ystäväni. Luulin silloin, että ero oli tapahtunut vasta ihan hiljattain ja sen vuoksi päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. 5 vuotta jaksoin odottaa, että ystäväni viimein pääsisi exänsä ajattelemisesta eroon, mutta kun niin ei tapahtunut, vähensin yhteydenpitoa ja lopulta emme pitäneet yhteyttä enää lainkaan. Valitettavasti toisesta ihmisestä tulee perässä vedettävä kivireki, jos tämä vuodesta toiseen märehtii menneisyydessään tapahtuneita asioita.
No siis jos olisin sinä, niin jos muuten ois kivaa yhdessä sanoisin, että varmasti ollut kauhea kokemus (toisen kokemukseen voi aina ottaa kantaa, vaikkei todellisuuteen voisikaan) ja saattaisin myös sanoa, että en jaksa kuunnella aiheesta veivaamista, ellei se sitten kiinnostaisi minua.
Että voisin löytää tämän tyyppisen ihmisen kyllä.
Ja siis minua kyllä voisi kiinnostaa ne toisen eron syyt tai se, millälailla se meni, että tuo ihminen alkoi voida pahoin jonkun kanssa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuun ottaminen omasta elämästä on vapauttavinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun tämän omaksuu, se on enään vain ja ainoastaan itsestä kiinni kuinka hyvää/huonoa elämää elää.
Suurin osa ihmisistä syyttelee muita ihmisiä, syyttää olosuhteita jne, jollain tavalla uhriutuu.. Odottaa että jonkun toisen on muututtava, tai että joku muu tulee korjaamaan ongelman. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että sinun onnellisuus on muiden ihmisten ja pelkän onnen varassa. Se on silloin aika heikolla pohjalla.
Jos joku pystyy loukkaamaan sinua yhtään mistään asiasta, se tarkoittaa vain ja ainoastaan, että et ole sinut itsesi kanssa. Silloin sinulla on kaksi vaihtoehtoa 1. Uhriutua ja elää masennuksessa 2. Ottaa palaute rakentavana kritiikkinä ja kehittää itseäsi / tai ignoroida palaute jos se on jotain jolle et voi tehdä mitään.
Kun otat sataprosenttisen vastuun omasta elämästäsi, elämäsi on juuri sellaista kun itse haluat sen olevan. Se ei ole enää riippuvaista olosuhteista, onnesta, tai muista ihmisistä. Kukaan ei pysty loukkaamaan sinua. Kukaan ei pysty pettämään sinua. Ainoa asia johon voit pettyä olet sinä itse - koska olet sataprosenttisesti vastuussa omasta elämästäsi. Tämä koskee elämän aivan kaikkea osa-alueita niin tunteita, taloutta, onnellisuutta, parisuhteita jne.
Parisuhde on mielestäni paras esimerkki. Moni ajattelee että osapuolet on 50/50 vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Tämä ei pidä paikkaansa. Sinä olet 100% vastuussa parisuhteesi hyvinvoinnista. Jos haluat että parisuhteesi toimii, sinun otettava sataprosenttinen vastuu siitä että se toimii. Toki paras parisuhde on sellainen jossa molemmat osapuolet ajattelevat näin.
Esim. lapsen kanssa tuo 100% ajattelu ei toimi. Lasta ei voi (periaatteessa) jättää, jos suhde lapseen ei rakennu hyvin tuolla 100% -ajattelulla. Aikuinen voi olla kumppaniaan kohtan 100% sellainen kuin itse haluaa, ja katsoa, mihin se johtaa, lapsen kansssa sellainen on tuhoisaa.
Nimenomaan suhde lapseen toimii juuri näin: minä aikuinen olen 100% vastuussa siitä, millainen aikuinen olen tälle lapselle. Suhde lapseen rakentuu nimenomaan näin ja aikuisessa on vikaa, jos ei kykene omaan lapseensa luomaan suhdetta, jossa on 100% mukana. Vastuu ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin itse haluaa, vastuu tarkoittaa sitä, että on sellainen kuin tämä suhde edellyttää minun olevan. Jos haluaa hyvän parisuhteen, ei ensisijaisesti mieti itseään.
No, mä ainakin mietin ensisijaisesti itseäni. Se on edellytys omalle hyvinvoinilleni.
Eli teet kuten äitisikin aikoinaan teki. Ehkä se oli edellytys hänen omalle hyvinvoinnilleen?
Ehkä. Hän vain ei tajunnut mitään, että sepä ei tehnyt hyvää mulle.
Niinpä. Sinä kuitenkin tajuat, että oma itsekäs toimintasi ei tee hyvää omille lapsillesi. Äitisi toimi ajattelemattomuuttaan, sinä tietoisesti.
Sillä ei ole merkitystä, onko ilkeys tietoista vai tiedostamatonta, paskapääää. Sille kohteelle. Mutta arvaa kumpi osaa hakea apua ja tukea ja muutosta?
Ja sitäpaitsi, ainakin minun äitini "tiedostamaton" ilkeys vaikutti aivan tietoiselle, joten ime siitä.
Mutta mitään sille ei tarvinnut tehdä, koska sehän ei siis hänestä ollut ilkeyttä, vaan kasvatusta. Ei kai se sitä nyt tajunnutkaan, kun ei se koko äitiytensä aikana tajunnut, etteivät äidit kohtele lapsiaan silleen, kuin se kohteli mua, vaan paljon paremmin! Ja että hän ei kohdellut minua jostain syystä, kuin omaa lastaan, vaan vierasta sikaa.
Niin ehkä sille se, miten hiekkalaatikolla 2-vuotiasta vahtiva teini kasvattaisi lapsia oli äitiyttä.
Kerran sanoi minulle ylpeänä, kun valitin, ettei hän osaa kasvattaa lasta, että hän jo 15-vuotiaana piti huolta äitinsä siskon pienistä kesäisin serkkujensa kanssa, että kyllä hän tietää ja osaa!
Sinun äitisi on ollut tosi kovilla kanssasi, koska olet ollut omien sanojesi mukaan todella kuriton, uhmakas ja ilkeä lapsi. Ilmeisesti isäsi ja mummosi vahvistamana. Ja narsistinen ehkä jo silloin, kun pyrit fiksuuttasi korostamaan.
Et sinä ole äitisi alistama, jos olet jo lapsena syyttänyt äitiäsi milloin mistäkin, ja kieltäytynyt normaaleista kotitöistä, kuten siivoamisesta.
Jos äitisi olisi oikeasti ollut kiusaaja, olisit jo nuorena irtaantunut hänestä, ja elänyt onnellisen elämän ilman häntä. Mutta koska tilanne on toisin päin, olet aikuisenakin takertunut äitiisi, syyttänyt häntä ties mistä, ja nyt välien katkettuakin ajattelet häntä ja mietit edelleen, miten voisit manipuloida ja kiusata häntä.
Ja jos ongelma olisi äidissäsi, tulisit muiden kanssa toimeen. Mutta sinulla on sairas suhde myös äitipuoleesi (ja kirjoitit todella oudosti jokin aika sitten isästäsi, ikäänkuin isälle aikuisen lapsen pitäisi tulla ennen omaa puolisoa), omaan perheeseesi ja lapsiisi jne. Joten jossain vaiheessa kannattaisi vaihtaa terapeutille joka pakottaisi katsomaan peiliin. Tosin en tiedä kuinka helppoa se sinun tilanteessasi on.
En syä, en juo; teen anopille kiusaa😲
Olen kuullut tämän suuntaisia ajatuksia lähinnä sellaisilta, joilla on puutteellinen empatiakyky ja ymmärrys. Ja jotka usein aiheuttavat jonkinlaista tuhoa lähipiirissään.
Oman elämän hallinnassa vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin ainoastaan toiset ihmiset vaikka merkittävässä asemassa ovatkin.
Sinä voit sanoa kaukana landella asuvalle köyhästä perheestä olevalle 16vuotiaalle, että ottaa vastuun elämästään ja lähtee rakentamaan parempaa elämää muualle. Koska se on itsestäsi kiinni. Ja uskoa siihen sinisin kirkkain silmin, koska niin sinäkin teit! Ja ei ole olosuhteita, koska sinä olet jumala ja päätät!
Sinä voit valita: sopeudut vaika vihaatkun köyhyyttä ja väkivaltaista ympäristöä tai opettelet rakastamaan sitä ja voit näin olla onnellinen.
Tai sitten otat vastuun itsestäsi. Hiivit salaa naapuritilalle, varastat auton ja rahaa henkesi pitimiksi, ehkäpä joudut turvautumaan väkivaltaan, jopa murhaan mutta kyse on sinun elämästäsi ja sinä päätät.
Myönnetään, että aika korkealentoinen esimerkki. Mutta useimmille ihmisille, jotka kokevat olevansa olosuhteiden ja muiden uhreja johtuu siitä, että he usein ovat.
Ja heidät uhriuttavat juurikin ne 1000% itsestään ja elämästään vastuussa olevat, joille muut ovat välineitä, joita ei mietitä sillon kun omaa onnellisuutta nostaisi vaikkapa naapurin vaimo.
Se taas, että itse on 100% vastuussa oman parisuhteensa hyvinvoinnista voi pitää paikkansa ainoastaan silloin kun ei näe toista itsenäisenä, omat halut omaavana toimijana.
Sen taas, että haluaako olla koko suhteessa voi taas useimmiten päättää vapaasti.