Miksi et voisi adoptoida?

Vierailija kirjoitti:

Voisin adoptoida mutta olemme jo yli 40v molemmat. Eli ei taideta kelvata ikämme puolesta.

Kotimaiseen adoptioon ei yli 40v kelpaa, mutta monessa maassa kelpaa alle 50v. Lapsen ja vanhemman ikäero ei saa olla yli 45v.

Vierailija kirjoitti:

Joillain on pakkomielle siitä että heidän lapsensa tulee olla nimenomaan biologinen, eikä adoptio sen vuoksi tule kysymykseen. Vaikka on niin monia lapsia joilla ei ole vanhempia ja olisivat varmasti kiitollisia uudesta kodista. Lisäksi maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Kaikkien ei tarvitse päästä levittämään "upeita" geenejään vaikka ne kuulemma niin ylivertaiset ovatkin. Adoption huono puoli on sen kesto, kun pitää ensin selvittää sopivatko jotkut vanhemmiksi. Toisaalta olisi hyvä jos kaikille vanhemmille tehtäisiin kyseinen selvitys niin ei tulis tehtyä lapsia hetken mielijohteesta, kun jotkut eivät ole valmiita niitä kuitenkaan kasvattamaan. Huoh!

Jos lapsia ei voisi tehdä hetken mielijohteesta niin tuskin jäisi pahemmin ketään ketä adoptoida.

Itselleni kelpaa ainoastaan biologinen lapsi koska tuntuisi sairaalta kieltää elämä omalta lapselta ja sijoittaa kaikki resurssit jonkun ventovieraan äpärään. Lisäksi keskimäärin adoptiolapset ovat heikkolahjaisten ihmisten tuotoksia ja se määrittää hyvin pitkälle lapsen omankin potentiaalin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptioon ryhtyvistä on ainakin varmasti hyviksi vanhemmiksi. Juuri siksi kun prosessi on niin pitkä. Kukaan sellainen ei siihen jaksa lähteä joka ei tosissaan halua lasta.

Adoptiovanhemmat pimahtelevat tottelemattomaan kakaraan ihan samalla tavalla kuin biovanhemmatkin.

Yhtä hyvin ap voisi kysyä, miksi et ottaisi lemmikiksi tarantellaa, miksi lemmikin on pakko olla koira tai kissa. Ihminen on suorastaan epäinhimillinen ja itsekäs pas*iainen, jos ei ota hoteisiinsa hämistä.

Ja adoptiovanhemmat osaavat myös hylätä lapsen kun ei täytä vanhempien vaatimuksia. Kyseessä eräs   eläköityny proffa joka ei vaan jaksanu vaan toimitti skidin hoitokotiin ja katkaisi yhteyden.

Perinnee tietty edelleen ne pari milliä.. ehkä.. toisaalta skidillä on sitä rikostaustaa joka lienee harvoja tapoja laillisesti sulkea perinnönjaosta. Ei ny sen puoleen että itse perisin mitään. noista rahoista ihan vaan koska samasta kylästä :D 

Vierailija kirjoitti:

Adoptioon ryhtyvistä on ainakin varmasti hyviksi vanhemmiksi. Juuri siksi kun prosessi on niin pitkä. Kukaan sellainen ei siihen jaksa lähteä joka ei tosissaan halua lasta.

Se että lapsen tosissaan haluaa ei vielä tee kenestäkään hyvää vanhempaa. Kyllä näitä hyväksikäyttö-, pahoinpitely- ja laiminlyöntitapauksia on tullut julkisuuteen ihan riittävästi.

Toiset adopiolapset keksivät olevansa jonkun ss-upseerin dieter von weltheimin ja suomalais-venäläisen kevy-tkenkäisen ladyn lapsi.. adoptionvanhemmat teettää natsiunivormun ja lapsesta tulee nat-sipäällikkö, kaukonäkijä ja valokuvaamoyrittäjä.

Toiset taas keksivät olevansa lemminkäisen lapsia, keksii hyviä tarinoita muutenkin suomenlinnasta, kaivauttavat huijarifirmalla temppelin kalliosta (tekivät työnsä vain sunnuntaisin iltalisillä eli tavallaan huijaamalla veivät kodin) ja lopulta puukotetaan maaha-nm-uuttajien toimesta.

Ja sitten noi hakkaajat ja puukkojen pudottajat yms narkit.

Parhaimmillaan siis elävät fantasiamaailmassa ja keksivät isoja tarinoita jumalallisesta tai edes puoljumalallisista esivanhemmista. Koska tietääksensi sen enempää siitoin kuin bockikaan ei touhunu mitään rikollista tai väkivaltaista. Ja joo. siitoin vain tuomittin yllyttäjänä kursiivin poltosta. Ei osallistunt ja tuskin yllyttikään tosissaan. Mutta tarinasedillä usein ongelmia arvioida miten hyvin tarinoita uskotaan..

Vierailija kirjoitti:

Mua ei haittais niinkään se, ettei lapsi olisi biologisesti mun, mutta luultavasti mua alkais ärsyttää se, jos lapsi haluaisi etsiä ne biologiset vanhempansa, joten siksi adoptio ei olis mulle vaihtoehto.

Mulla oli ihan samat ajatukset, kun aloitettiin adoptioprosessi, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin olisin valmis tekemään vaikka mitä, että lapsi saisi nähdä biologiset vanhempansa. 

En missään nimessä voisi adoptoida. Koska en halua omaa enkä toisen lasta.

Täällä on säännöllisesti keskusteluja tästä aiheesta. Joku on mielessään miettinyt asiat halki, poikki ja pinoon ja ihmettelee, miksi kummassa kaikki eivät adoptoi. No, vaikka siksi, että jos ajatus adoptiosta ei lähtökohtaisesti tunnu luontevalta, siihen ei todellakaan kannata ryhtyä. Ei adoptiota voi kokeilla ja todeta, että ei ollutkaan mun juttu, kun se lapsi kuitenkin tarvitsee vanhemmat.

Köyhät White Trash biologiset vanhemmat eivät tee yhdestäkään lapsesta kevotonta adoptoitavaksi, saahan lapsen kasvattaa omaan perhekulttuuriin sopivaksi ja kaikin puolin yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi. Mutta mahdollinen, piilossa oleva, perityvä mielisairaus kyllä huolettaa, en uskaltaisi ottaa riskiä =( Mutta sinä jota ei tuollainen vähäinen mahdollisuus pelota; miksi tosiaan et adoptoisi, maailmassa on liikaa järkyttävissä oloissa eläviä lapsia, miksi ei tarjoaisi rakastavaa, tasapainoista kotia?  

En vain pystyisi siihen. 

Terv. Suomessa syntynyt, suomalainen adoptiolapsi. 

Minä varmaan yksin voisin, mutta miehellä on menneisyydessä ollut mielenterveysongelma joten emme saisi edes adoptoitua lasta. No, emme me muutenkaan lapsia kaipaa joten ei haittaa

En ylipäätään pidä lapsista. Miksi alkaisin rakastaa vierasta lasta, kuin omaani? Miksi uhraisin elämäni vieraaseen lapseen, vaikka en omaakaan saanut? Näin jälkikäteen ja lapsettomuuden surun käsiteltyäni onneksi minusta ei tullut äitiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielummin jään lapsettomaksi kuin adoptoin lapsen sellaisesta etnisestä taustasta jolla on tutkitusti alhaisempi äo tai alhaisempi kynnys väkivaltaiseen käytökseen.

Ehkä tämä tekee minusta rasistin.

Ai luuletko? Meidän nuoren, adoptoidun ka tänä vuonna 9.1, ei sillä että se hirveän tärkeää meille olisi.

Kaverini adoptiolapsi hakkasi pikkusisaruksensa, oli täysin holtiton jo penskana nähtyään omien vanhempiensa kuoliaaksi kiduttamisen, psykiatrisella osastolla oli välillä hoidossa ja kotosalla taas käskettiin kääriä mattoon, lopulta jäi koulupudokkaaksi, rikkoi adoptiovanhempiensa avioliiton, alkoi narkata, hakkasi myöhemmin morsmaikkunsa sairaalakuntoon niin että tuli keskenmeno...

Siinä on syy, miksi minä en adoptoi. Liian läheltä olen seurannut, millaista se voi pahimmillaan olla.

Olen mielenterveystyössä, ns raskaalla psykiatrialla. Tuollaisia elämänkohtaloita olen valitettavasti paljonkin nähnyt. Ihan biologisissa perheissä kasvaneita ovat olleet enimmäkseen. Elämältä ei saa takuuta, eikä kukaan etukäteen tiedä mitä oman lapsen elämässä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaisvanhemmuus on myös hyvä vaihtoehto. Sanoopi tässä yksi sellainen.

Juu, ei kiitos. En halua jotain ääliösossuja sekaantumaan joka asiaan. Jo adoptioneuvonta riitti.

Kerran vuodessa tavataan sossu. Ei hirveästi vaikuta meidän elämään.

Koska minulta puuttuu täysin hoivavietti. Minulla ei ole edes koiraa, ei kissaa, ei ruukkukasvia. Toki sitten rakastuin lapseeni, kun kaiken todennäköisyyden vastaisesti tulin raskaaksi, ja olen hänet ilomielin kasvattanut, enkä hetkeäkään katunut. Mutta vapaaehtoisesti en tähän olisi ryhtynyt, enkä aio ryhtyä enää uudestaan, sillä kyllähän lapsen kasvattaminen paljon mehuja ihmisestä vie, vaikka paljon myös antaa. Sitä paitsi adoptiovanhemmilta vaaditaan vielä enemmän kuin itse lapsensa laittaneelta. Kaikki kunnia niille superihmisille, jotka sen jaksavat.

On ihanaa nähdä omassa lapsessa omia ja rakkaansa piirteitä. Ja on parempi että on saanut pitää lapsensa vastasyntyneestä asti, en olisi halunnut mitään traumaista leikki-ikäistä. Ja parempi lapsettomuudesta kärsiville että heille riittää adoptiolapsia eikä kaikki ala yhtäkkiä adoptoimaan, eihän niitä riitä kaikille.