Mies, huolisitko parisuhteeseen 26v naisen jolla kaksi lasta, molemmilla eri isä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa, lähtisinkö karkuun. Riippuu mm. siitä, ovatko exäsi jättäneet sinut vai onko kyse siitä, että sinä olet helposti kyllästyvää sorttia.

Vastataan nyt rehellisesti että olen myös jättänyt ja viimeisintä petin😑

Ap

Yhtälöstä ei puutu enää kuin se että lapsen isä on se kenen kanssa petit silloista puolisoasi.

No ei sentään näin ole. Ihan kummankin lapsen isän kanssa olen ollut. Ja isyydet varmasti tiedossa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten olet joutunut raukka tuohon tilanteeseen?

En kai mä sitten ole ollut tyytyväinen siihen mitä on. Esimerkiksi miehet eivät ole olleet mitään hämäriä vaan ihan normaaleja, kunnon miehiä, varsinkin viimeisin. En vaan tiennyt mitä haluan ja ratkaisin asian väärin koska seurauksena perhe hajosi. Tuntuu se raskaalta kun on sotkenut parisuhteensa ja omatkin asiat. Oon kuullut että en ole tasapainoinen. Ulospäin olen ihan normaali ihminen ja minusta tykätään paljon.

Ap

Hei ap, ei sun täällä tarvitse edes kysellä. Riittää että vastaan tulee se YKSI hyvä, ymmärtäväinen, rakastava ja vastuullinen mies - et sä tarvitse mitään miesten kollektiivista hyväksyntää. Ne miehet jotka ei halua lainkaan lapsia elämäänsä (tms. ymmärrettävä syy) ei ole sulta pois. Vielä vähemmän ne "hyi yäk, YH!" pojanklopit, eikä niitä kukaan täysjärkinen kelpuuttaisikaan. Hyvät miehet on aina harvassa, mutta huono mies on PALJON huonompi vaihtoehto kuin ei miestä ollenkaan. Jos olet ihastuttava yksilö ja tiedät mitä haluat, niin kyllä se kunnon mies sen huomaa.

Itse olen 26v ja minulla on yksi taaperoikäinen lapsi... ja siinä olikin ne piirteet jotka minussa vastaa täälläkin esitettyä negatiivista harhakuvaa yksinhuoltajaäideistä. Ex-miehen kanssa olimme kymmenen vuotta yhdessä, naimisissa puolet siitä, ja hän oli ihan hyvä mies, muttei yhteiselosta loppujenlopuksi tullut mitään. Eroa vasta miettiessäni tein sen virheen että luin tältä palstalta mitä miehet (siis käytännössä palstamiehet ja trollit) tuumaa. Ajattelin että ei helvetti, turha enää edes haaveilla parisuhteesta, ja mitään yhden illan juttujahan en harrasta, niin seksielämäkin on sitten ohi. Että ihan sama miten haluttava olen, mutta kun on se lapsi. Sanoin itselleni että keskityn vain lapseeni ja unohdan itseni. Tai että ryhdyn max. vakituiseen kevyt suhteeseen, eli saman katon alle ei muuta kukaan, alttarille ei astella, eikä lapsia enää tule, enkä myöskään etsi isää lapselleni. Mutta kappas, ennenkuin ero ehti edes virallisesti astua voimaan niin elämääni asteli itseäni pari vuotta nuorempi lapseton mies. Kaverisuhteen myötä tutustuimme paremmin ja hyvin pian lempi roihahti. Hänen hyväsydämisyytensä ja oikeamielisyytensä hämmästytti. Hän sanoi toivovansa että voisimme asua yhdessä, haluaisi naimisiin, ymmärtää että minä ja lapseni tulemme settinä joten haluasi kovasti olla tälle isä ja osallistua elatukseen (Kääk!, sanoi palstamies), ja haaveilee itse kahdesta lapsesta. Mutta että kunnioittaa minun toiveitani, on tyytyväinen kunhan olen osa hänen elämäänsä, ja on valmis luopumaan lapsihaaveistaan koska tietää että minulla on raskauteen liittyviä terveysriskejä eikä halua riskeerata henkeäni, ja sitä paitsi meillähän olisi jo yksi lapsi vaikka ei olekaan yhteinen. Mikä mäihä! Äkkiä kiinni ennenkuin se karkaa, vai mitä? Jos tämä olisi ensimmäinen vakava suhteeni, olisin varmaan jo ostamassa sormuksia, mutta en luultavasti kuitenkaan aio luopua rajoistani, koska meillä on ihan hyvä näinkin. Arvostan suuresti sitä että hän ei ole tuomitsemassa muita milloin mistäkin mikroskooppisesta syystä. Uskon sen johtuvan siitä että hän on nuoresta iästään huolimatta nähnyt elämää ja erilaisia ihmiskohtaloita. Hän on itse yh:n kasvatti, ja tietää että yksin lapsia kasvattava nainen voi olla upea ja raskaan työn raataja. Ihan helmi mies.

Eli kyllä. Yksinhuoltajakin voi vielä löytää rakkauden. Silloin sillä lasten tai eksien lukumäärällä ei ole mitään merkitystä.