Lue keskustelun säännöt.
Mistä yksinäinen yh-äiti voisi saada jotain tukea ja toivoa elämäänsä?
13.06.2018 |
Olen ollut tässä hieman alakuloinen jo vuoden päivät, oikeastaan avioerosta lähtien sen jälkeen, kun se pahin helpotus erosta oli hieman mennyt ohitse.
Ongelmana on siis se, ettei minulla ole Suomessa työkavereiden lisäksi lainkaan ystäviä tai läheisiä sukulaisten lisäksi. Ja kun olen ollut yhteydessä vanhempiini, niin kumpikin kieltäytyi läheisemmästä kontaktista ja tuesta. Välini heihin ovat hyvät, mutta kun kerroin yksinäisyydestäni, niin kumpikin pyysi vain etsimään omia kavereita.
Mikä tähän auttaisi? :'(
Kommentit (22)
Hakeudu mukaan yhteisölliseen toimintaan.
Esim. seurakunnilla on toimintaa, jossa lapsille on omia juttuja ja aikuisille sillä aikaa muuta.
Menkää partioon, jos lapset ovat sopivan ikäisiä. Kiva harrastus lapsille ja jokainen aikuinen otetaan ilomielin mukaan.
Muita vain aikuisille esim. SPR-toiminta jne.
Varmasti köydät itsellesi niistä sosiaalista verkkoa ja kivaa tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa surulliselta ja todella tylyltä vanhempiesi osalta. Yksinäisyys on valtava ongelma nykyään ja välillä itsekin pohdin, että miten tässä pitäisi hankkia uusia ystäviä. Varmasti kaupunki tms järjestää jotain ryhmiä, mutta itsestäni ei ehkä olisi sellaisiin menemään. Sitten on tietysti netti, jossa voi myös tutustua. Netissä tietysti on ne omat vaaransa, mutta niin on toisaalta kaikissa ihmissuhteissa. Yksi vaihtoehto olisi jokin harrastus ja sen kautta ihmisiin tutustuminen, harrastusmahdollisuudet tietysti riippuvat hyvin paljon siitä miten saat lastenhoitoa järjestymään.
Voimia! Kyllä se siitä paremmaksi muuttuu, vaikka varmasti on yksi raskaimmista elämänvaiheista.
Olipas todella ikävä kommentti vanhemmiltasi :( Lähiseudulla lienee kuitenkin yllättävänkin paljon äitejä, jotka ovat kanssasi suht samassa tilanteessa. Silmät auki ja ota rohkeasti kontaktia muihin pienten lasten äiteihin! :)
Vierailija kirjoitti:
Mites helpottaisiko uusi kumppani? Jospa uuden miehen kanssa voisit jutella ja helpottaa oloasi. Toi nyt tuli ekaksi mieleen, mä kun olen ehdottomasti parisuhdeihminen.
Olen minäkin parisuhdeihminen, mutta jotenkin on voimat niin pahasti poissa, ettei minusta taida olla sellaiseen pitkään aikaan. Juuri olisin pari viikkoa sitten suunnitellut tapaavani aiemman exäni ja se olisi ollut ensimmäiset treffit avioeron jälkeen, mutta hän tekikin etukäteen oharit, kun kävi ilmi, että olin kiinnostunut ainoastaan joko ystävyydestä tai oikeasta suhteesta, en seksistä pelkästään). Luulin, että hänellä oli minua kohtaan tunteita vielä (siis chattailimme vain) ja ilmeisesti olisinkin kelvannut ainoastaan seksiin. :(
Todella masentavaa ja sanoinkin hänelle, ettei mulla ole henkisiä voimavaroja sellaiseen. Toivoisin löytäväni tosiaan seurustelusuhteen, mutta se on todella, todella vaikeaa varsinkin sellaiselle, joka on minun tilanteessani. :(
Naisettomia miehiä on valtavasti ja voit valita parhaat päältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trolli. Ei kenenkään vanhemmat sano noin ellei jälkikasvu ole ihan riivinrauta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa surulliselta ja todella tylyltä vanhempiesi osalta. Yksinäisyys on valtava ongelma nykyään ja välillä itsekin pohdin, että miten tässä pitäisi hankkia uusia ystäviä. Varmasti kaupunki tms järjestää jotain ryhmiä, mutta itsestäni ei ehkä olisi sellaisiin menemään. Sitten on tietysti netti, jossa voi myös tutustua. Netissä tietysti on ne omat vaaransa, mutta niin on toisaalta kaikissa ihmissuhteissa. Yksi vaihtoehto olisi jokin harrastus ja sen kautta ihmisiin tutustuminen, harrastusmahdollisuudet tietysti riippuvat hyvin paljon siitä miten saat lastenhoitoa järjestymään.
Voimia! Kyllä se siitä paremmaksi muuttuu, vaikka varmasti on yksi raskaimmista elämänvaiheista.
Kiitoksia! Olen sellaisen huomannut, että väne vähätkin potentiaaliset läheiset säikähtävät, kun tajuavat, että olen jotenkin onneton ja yksinäinen. Ja se pätee sekä sukulaisiini että jopa ulkomailla asuviin chat-tuttuihin. Yksinäisestä ja hieman alakuloisesta tulee jotenkin "spitaalinen", jota kaikki välttelevät entisestäänkin.
Se molempien vanhempieni kommentti oli kyllä masentava ja he eivät tajunneet edes minua, vaikka selitin ihan avoimesti, miten pahalta ja yksinäiseltä minusta tuntuu ja miten mua piristäisi sellainen, jos edes joskus he kävisivät kylässä tai ottaisivat tosissaan sen mun yksinäisyyteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä lapset?
Osittain tuttu tilanne, myötätuntoni sinulle! ❤️
Vierailija kirjoitti:
Trolli. Ei kenenkään vanhemmat sano noin ellei jälkikasvu ole ihan riivinrauta.
No mulle sanoivat. Ja olen ollut aina heidän nysvä, kiltti, tylsä tyttärensä, joka oli koulussa kympin tyttö. Mä vielä melkein itkien sanoin asiasta äidilleni ja isälleni, niin isäni mielestä "tuo on vain vaihe, joka menee parissa vuodessa ohitse" -- ja mulle yksi päivä tai viikkokin tuntuu välillä pitkältä ja tuskalliselta.
Äitini piti puolestaan outona sitä, että kaipaisin heidän seuraansa, sillä hänen mielestään olen normaali aikuinen ihminen, joka kykenisi löytämään puolison tai kavereita. Ja kun selitin, ettei ainakaan puolison löytämiseen ole nyt voimia, hån ei vain ymnärtänyt ja sanoi, että kohtelee mua kuin normaalia aikuista ihmistä. Ja ettei vanhempien tehtävänä ole olla tukena aikuisille lapsilleen enää jne.
Hyväksyin sitten nuo vastaukset vastentahtoisesti ja tavallaan se helpotti, sillä nyt en edes angstaa enää siitä, etteivät he ole elämästäni kiinnostuneita tai tule kylään, vaikla pyydän heitä. Vaati tiettyä uskaliaisuutta edes kertoa nuo heille ja vastaanotto oli siis todella tyly. Sellaista on meidän suvussa. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapset?
Osittain tuttu tilanne, myötätuntoni sinulle! ❤️
Kiitoksia ❤ Alle kouluikäisiä molemmat.
Sen olen huomannut, että vaikka avioliittoni oli painajaismainen, niin arki kahden pienen lapsen kanssa yksin on paljon hankalampaa kuin todella huonossakin avioliitossa. Ja vaikka ex-mieheni oli hyvin pihi, niin taloudellinen tilanne oli aivan moninverroin parempi avioliitossa. Nyt kituutan köyhyysrajalla, vaikka palkkani on ihan kohtalainen ja siis sama kuin avioliitossa.
Ei ole ketään aikuista jakamassa arjen iloja ja suruja jne. Ei ole ketään, jonka kanssa jutella "aikuisten aiheista", kuten vaikka työhuolista tai politiikasta tai muista ajankohtaisista aiheista. Kyllähän tämä naista syö. En ehkä olisi eronnut, jos olisin tajunnut, millaiseen yksinäisyyteen päädyn aika peruuttamattomasti. :/
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko vielä ideoita? Ilmeisesti myös on niin, että miesten naismaku on aika selkeästi tietynlainen, enkä ehkä ihan vastaa sitä, sillä en ole isorintainen blondi. Hoikka olen ja ihan sopusuhtainen, mutta se ei varmaankaan oikein riitä.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vielä ideoita? Ilmeisesti myös on niin, että miesten naismaku on aika selkeästi tietynlainen, enkä ehkä ihan vastaa sitä, sillä en ole isorintainen blondi. Hoikka olen ja ihan sopusuhtainen, mutta se ei varmaankaan oikein riitä.
Hohhoijaa
Tapaa toisia yksinäisiä yh-äitejä. Vertaistuesta on oikeasti apua.
Juttele toisten lasten vanhemmille, työkavereille, ota yhteyttä entisiin luokkakaverehin jne.
Hitsit kun me yksinäiset emme kohtaa kuin näillä palstoilla. Kun tietäisi, että sinä olet se yksinäinen siinä pihalla, niin tässä olisi se toinen yksinäinen. Ei ole aikuisia naispuolisia kavereita. Kai minussa jokin vika on :( Täytyy googlettaa, että vielä on sellaisia jotain, liekö SPR:n tai muita, ystävän etsintäjuttuja. Jos joku löytää jonkun sellaisen, niin linkkiä vaan.
Tässä taas huomaa, että lisääntymiseen pitäisi olla joku älykkyystesti.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vielä ideoita? Ilmeisesti myös on niin, että miesten naismaku on aika selkeästi tietynlainen, enkä ehkä ihan vastaa sitä, sillä en ole isorintainen blondi. Hoikka olen ja ihan sopusuhtainen, mutta se ei varmaankaan oikein riitä.
Juu sellaisiahan ne kaikki muut pariutuneet naiset on.
M35
Mites helpottaisiko uusi kumppani? Jospa uuden miehen kanssa voisit jutella ja helpottaa oloasi. Toi nyt tuli ekaksi mieleen, mä kun olen ehdottomasti parisuhdeihminen.