Mielipide: sukunimen vaihtaminen keksittyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa sukunimistä on keksittyjä 100 vuotta sitten, kun sukunimi tuli pakolliseksi. Eipä tuossa ole mitään uutta tai ihmeellistä oikeasti.

Nimenomaan. Sata vuotta sitten vaihdettiin myös paljon ruotsinkielisiä sukunimiä suomenkielisiksi: esim. omassa suvussani oli veljekset, joista kaikki neljä ottivat eri sukunimen. Jos ajatellaan, että sukunimi kertoo tiettyyn sukuun kuulumisesta, niin ei joku Virtanen tai Korhonen ainakaan sitä asiaa palvele, kun puoli Suomea on saman nimisiä. Rohkeasti vaan nimen vaihtoon, jos siltä tuntuu. Ne jotka haluavat, saavat kyllä pitää vanhan nimensä - ihan turha kauhistella muiden valintoja.

"Kaikkiaan vuosien 1906 ja 1907 aikana noin 70 000 suomalaista suomensi sukunimensä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nimien_suomalaistaminen

 Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehti:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/703702?page=7

Minulla on keksitty sukunimi. Ukkini isä on muuttanut sen evakkoon tullessaan. Samansukunimisiä oli tullut paikkakunnalle niin paljon että isoisä oli halunnut erottaa meidän suvun muista.

Kannustan.

Meillä ei ole keksittyä, mutta suvusta. Miehen äidin tyttönimi. Olen tyytyväinen. Saimme kauniin nimen, joka ei ole yleinen. Koko perheelle kuitenkin yhteinen nimi. Rohkaistuimme näin tekemään, kun eräs tuttavapariskunta oli tehnyt samoin hieman meitä ennen.

Kouluaikaiset tutut ottivat naimisiin mennessään uuden yhteisen sukunimen. Ilmeisesti yhteinen sukunimi oli ollut käytössä molemmissa suvuissa joissan sukuhaaroissa.

Naisen oma sukunimi oli ihan tavallinen, miehen kauhea (tulee mieleen ihmiskehon eritteet).  Tuntuihan se silti vähän oudolta ja teennäiseltä, vaikkakin toki täysin ymmärrettävältä varsinkin naisen puolelta.

Mulla on miehen puolelta hänen isoisänsä aikanaan itsekeksimä sukunimi.. En tiedä tarkkaan, miksi hän vaihtoi aikanaan sukunimensä, tapahtui sodan jälkeen. Sukunimi otettu paikasta jonne muutti sitten kotiseudultaan. Minusta ihan hyvä ja jännittävä asia! Ja vielä jos voisi keksiä siihen jonkun tarinan, jota tulevat sukunimeä kantavat voisivat sitten aikanaan kertoa.. :D Vaikka just että kaikki lähti siitä, että ei pidetty kummankaan nimestä ja sitten... :D Sukunimi itsessään on aika tavallisen oloinen, tosiaan paikannimestä juonnettu, ja sopii hyvin suomalaiselle eikä kukaan arvaa että on joskus "keksitty" sukunimi :) Lopulta kaikki sukunimet on joskus jossain keksitty :D 

Vierailija kirjoitti:

Väkisin tulee mieleen näistä omien sukunimien keksijöistä, että

a) vihataan alkuperäistä sukua ja ei haluta enää kuulua siihen TAI

b) halutaan kuulostaa siltä, että kuuluttaisi johonkin hienompaan sukuun kuin alunperin kuuluttiin eli ostetaan statusta sillä nimellä TAI

c) tavoitteena on henkilöbrändäys TAI

d) ollaan jotenkin niin erikoisia ja taiteellisia special snowflakeja, ettei kelpaa jo olemassa oleva nimi

Jaahas. Mä vaihdoin nimeni ekan kerran siksi, että isäni suvun nimi oli juuri tuolloin 1920 vaan napattu jostain, eikä liittynyt suvun historiaan mitenkään. Naimisiin mennessäni sitten vaihdoin mieheni nimeen, koska meillä ei ole eikä tule lapsia ja haluan meidän olevan yhtenäinen yksikkö myös muiden silmissä. Eipä siinä sen kummempaa. Toki kyseessä oli tavallaan myös henkilöbrändäys, halusin nimeni kuvastavan juuriani ja geneettistä identiteettiäni.

Hyvä ajatus mielestäni. Ymmärrän sinua, minullekin perheen yhteinen nimi olisi tärkeä mutta meidän molmepien sukunimet ovat suoraan sanottuna rumia. Usein keksityistä nimistä saattaa tosin tulla mahtipontisia ja vaikutelma on tällöin pikemminkin huvittava kuin hieno, joten kannattaa säilyttää maltti. Huonoja esimerkkejä ovat Helmenkalastaja, Karhunkaataja ja sen sellaiset. Kauniita ovat sellaiset, missä on esimerkiksi yhdistetty sukunimet tyylillä Lahtinen + Mäkinen = Lahdenmäki

Naimisiin mennessämme olin jo etukäteen päättänyt vaihtaa nimekseni miehen sukunimen, koska halusin koko perheelle saman sukunimen enkä tykännyt omasta nimestäni. Mies kuitenkin oli myös ajatellut vaihtaa sukunimensä. Siinäpä sitten pähkäilimme, minkä nimen oikein ottaisimme. Päädyimme rakkaan isomummon tyttönimeen, joka oli lyhyt ja kaunis eikä tule joka paikassa vastaan. Olemme todella tyytyväisiä vielä nyt 15 vuotta myöhemminkin. Nimi on muuttunut omaksemme eikä tulisi enää mieleenkään ottaa takaisin entistä nimeä. Sekin tuntuu mukavalta, että rakkaan ihmisen nimi on alkanut elää uutta elämää lapsissamme, vaikka tokihan he sitten aikanaan voivat nimensä muuksi muuttaa ja siihen heillä on täysi oikeus.

Kyllä se vähän riippuu nimestäkin. Sekä uudesta että vanhasta. Jos nykyisen nimen kanssa tulee oikeasti ongelmia, vaihtaminen on ihan hyvä vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Mun mielestä on ihan ok keksiä uusi sukunimi, mutta myöskin jos miehesi ei ole asiasta innostunut ja haluaa pitää oman nimensä, niin hänellä on oikeus tuntea niin ja on itsekästä painostaa vaihtamaan.

Virtanen on ns. keskitty sukunimi joka myötäilee perinteisiä vanhoja itäsuomalaisia sukunimiä kuten Korhosta jotka on osa yhtä maailman vanhinta tavallisen ihmisen sukunimijärjestelmää(samalla myös muidenkin kuin tavallisten)

"Savilahden tienoilla nykyisen Mikkelin seudulla syntyi jo keskiajalla vahva sukunimijärjestelmä. Nimistöntutkija Sirkka Paikkalan mukaan se oli mahdollisesti maailman ensimmäinen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä. Se säilyi lähes koko Savossa ja Karjalassa läpi Ruotsin vallan ajan sekä suuriruhtinaskunta-ajan. Jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä 1300- ja 1400-luvuilta itäsuomalaisilla esiintyy sukunimiä ja ne voidaan sukututkimuksen keinoin todistaa vakaasti periytyviksi ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien. Yleensä saman vanhan itäsuomalaisen sukunimen nimen pohja on yhtenäinen ja sen kantajat ovat kaikki samaa sukua.[1][2] Ilmeisesti periytyvyys on ollut itäsuomalaiselle, toisin kuin länsisuomalaiselle, nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre"

Jos haluaa tätä perisuomalaista, historiallista ja varsin uniikkia järjestelmää naisena mukailla ja muuttaa sukunimensä niin sen voi tehdä muuttamalla sukunimeen -tär tai -tar feminiinijohtimen. Korhonen --> Korhotar. Sukunimi pidettiin vaikka avioiduttiin.

Minusta tuntuu lähinnä erikisuuden tavoittelulta ja hienostelulta, etenkin kun ne nimet on jotain tyyliin Haltianusva tms. (tuo oli ihan omasta päästä vedetty ja tuskin käytössä, saat ottaa jos kiinnostaa). Mieluummin olisin vain ihan tavallinen Virtanen tai Korhonen tai 

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä mammat on sukunimen vaihtamisesta täysin itse keksittyyn nimeen? Turhaa hienostelua, turhamaisuutta tai erikoisuudentavoittelua? Aiemmasta suvusta irtautumista ja hylkäämistä vai "vain nimi"? Vai onko jokaisella oikeus halutessaan ollakin sitten vaikka vähän turhamainen ja vaihtaa vaikkapa itsestä rumalta kuulostava sukunimi kauniimpaan?

Asia ajankohtainen, koska ollaan menossa naimisiin ja yhtenä vaihtoehtona olis tuo keksitty nimi. Mies vaan ei lämpene asialla. Hänestä teennäistä hienostelua, "paskan kuorruttamista kermavaahdolla" ja kuulemma hävettäisi. Musta taas tosi hyvä idea, koska miehen nimeä en halua ottaa ja omastani en oo kauheesti koskaan tykännytkään, joten olis hyvä tilaisuus nyt keksiä kaunis nimi ja ottaa vieläpä perheen yhteiseksi.

Ottaisin uuden sukunimen ainoastaan, jos olisin riidoissa sukuni ja miehen suvun kanssa, muussa tapauksessa loukkaatte vain omaisianne ja ikäänkuin häpeäisitte juurianne.

Tyhmää, en suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Nimi on vain nimi. Keposin perustein useat ottaa aviopuolisonsakin nimen. Ja vieläpä jos menevät naimisiin monta kertaa niin saattaavat vaihtaa joka kerta. Kuten  Jutta omaa sukua Virtanen, ent. Jussila, nykyinen Gustafsberg, tuleva Rouvinen. Joten mielestäni voi valita ihan minkä nimen tykkää. Sellainen, joka keksii kokonaan uuden sukunimen, on saattanut harkita nimenvaihtoa paljon kauemmin kuin joku joka suinpäin joka avioliiton myötä lähtee muuttamaan ihan vain koska se on perinne. Kyllä näen painavampana perusteena sen nimen muuttamiselle, ettei pidä nykyisestä nimestään kuin sen, että alistutaan patriarkaaliseen tahtoon ja otetaan miehen nimi. 

.

Jos olisin Jutta niin vaihtuisi kyllä se etunimi, ei nuo muut.

En itse ikinä vaihtaisi sukunimeä mihinkään omakeksimään. Eipä mulla tolle mitään varsinaisia järkiperusteita ole, tuntuu vaan ajatuksena tosi oudolta ja vieraalta. Mutta ihan sama mitä muut tekee, en katso kieroon

Vierailija kirjoitti:

Sanoiko mies tosiaan, että jos vaihtaisitte sukunimen, se olisi "paskan kuorruttamista kermavaahdolla"? Hän siis vertasi teitä kirjaimellisesti paskaan? Perisuomalaista toimintaa, "emme me maan matoset mitään kivaa tai erilaista tarvi, tyydytään siihen mihin muutkin, mitä sukulaisetkin ajattelisi huikauhea!" Aikamoinen ankeuttaja tuo mies.

Vauva-palstan ikuisesti omasta riittävyydestään huolestunut, itseään tarkasti sosiaaliekonomisen poteronsa muihin jäseniin vertaileva, aika-onnellinen, melko-tyytyväinen perussuomitantta pitää keksittyä sukunimeä tietenkin ihan typeränä. Mun mielestä taas uniikki sukunimi, myös se Helmenkalastaja, tuo lisäarvoa paitsi sen kantajan, myös muiden nimeen törmäävien elämään. Siinä missä kolmastuhannes Mönttinen vaan valuisi tajunnan läpi, joku erikoisempi tai kauniimpi sukunimi voisi tuottaa Kela-virkailijallekin elämyksen. Vähän kuin teettäisi lipaston puusepällä sen sijaan, että ostaisi Ikean Kallax-hyllyn kuten muutkin. Ruotsissa joku oli ottanut sukunimekseen Lohikäärmeensilmä, joka on kuin suoraan fantasiakirjasta. Eli antaa miehen jupista, go for it!

Ihana kommentti! Oon niiiiiiiin samaa mieltä. Mä en esimerkiks yhtään tajua tuon Helmenkalastajan parjaamista. Jo ekan kerran kun kuulin sen, olin että onpa kaunis nimi. Ja sitä paitsi vaikka Juhana Helmenkalastajasta voi olla mitä mieltä tahansa, kyllä häntä pukee paremmin tuo nimi kuin Mikko Närhi, joka kai on hänen alkuperäinen nimensä. Me eletään vaan kerran, tehkäämme elämistämme oman näköisiämme.

Eipä se keneltäkään ole pois, jos joku haluaa nimensä vaihtaa. Mutta kieltämättä lähes kaikki tietämäni itsekeksityt nimet toistavat aina samaa kliseistä ja mielikuvituksetonta, ennalta-arvattavaa kaavaa. Kaikki valitsevat aina kahdesta sanasta väännetyn luontonimen, tyyliin Kurkilehto, Korvenlampi, Karjalantaival, Aarnipolku, Aarnikyyhky, Valovuono, Pohjannotko, Itätuuli... Joskus kymmenen vuotta sitten nämä herättivät ehkä raikkaudellaan ja erikoisuudellaan wau-efektin, mutta nykyään sitä ajattelee, että jaahas, taas on joku aikuislapsi keksinyt eteerisen ja mukapersoonallisen nimen korostamaan erityistä kaunosieluaan. Näitä väkisin väännettyjä samaa kaavaa toistavia luontonimiä tulee nykyään koko ajan vastaan. Ja lapsille annetaan totta kai etunimetkin samasta kuvastosta, tyyliin Ahti tai Kielo. Tällaiset sukunimet ovat tulevaisuuden unisiepparitatuointeja.

Korostan vielä, että ei se minua loukkaa, jos joku vaihtaa nimeään, enkä usko, että ketään nimenvaihtajaa kiinnostaa muiden mielipiteet. Mutta tällaisia fiiliksiä nuo nimet itsessäni herättävät.

Miulla on keksitty sukunimi. Mies ei antanut antaa sitä lapsellemme. Tuntui aika pahalta. Sen mielestä ei ollut jotenkin muka aito kun on keksitty. En tajua mutta suostuin kauhean väännön jälkeen kun en enää jaksanut kiistellä asiasta. Voipihan se lapsi kuitenkin myöhemmin nimensä joka tapauksessa sitten vaihtaa jos sikseen haluaa. Vaikuttaa siltä, että miehet on jumiutuneempia ja vastahakoisempia mitä tulee sukunimen vaihtamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se keneltäkään ole pois, jos joku haluaa nimensä vaihtaa. Mutta kieltämättä lähes kaikki tietämäni itsekeksityt nimet toistavat aina samaa kliseistä ja mielikuvituksetonta, ennalta-arvattavaa kaavaa. Kaikki valitsevat aina kahdesta sanasta väännetyn luontonimen, tyyliin Kurkilehto, Korvenlampi, Karjalantaival, Aarnipolku, Aarnikyyhky, Valovuono, Pohjannotko, Itätuuli... Joskus kymmenen vuotta sitten nämä herättivät ehkä raikkaudellaan ja erikoisuudellaan wau-efektin, mutta nykyään sitä ajattelee, että jaahas, taas on joku aikuislapsi keksinyt eteerisen ja mukapersoonallisen nimen korostamaan erityistä kaunosieluaan. Näitä väkisin väännettyjä samaa kaavaa toistavia luontonimiä tulee nykyään koko ajan vastaan. Ja lapsille annetaan totta kai etunimetkin samasta kuvastosta, tyyliin Ahti tai Kielo. Tällaiset sukunimet ovat tulevaisuuden unisiepparitatuointeja.

Korostan vielä, että ei se minua loukkaa, jos joku vaihtaa nimeään, enkä usko, että ketään nimenvaihtajaa kiinnostaa muiden mielipiteet. Mutta tällaisia fiiliksiä nuo nimet itsessäni herättävät.

Joka tapauksessa nuo esimerkkinimet ovat persoonallisempia ja kauniimpia kuin Korhonen, Virtanen ja Möttönen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se keneltäkään ole pois, jos joku haluaa nimensä vaihtaa. Mutta kieltämättä lähes kaikki tietämäni itsekeksityt nimet toistavat aina samaa kliseistä ja mielikuvituksetonta, ennalta-arvattavaa kaavaa. Kaikki valitsevat aina kahdesta sanasta väännetyn luontonimen, tyyliin Kurkilehto, Korvenlampi, Karjalantaival, Aarnipolku, Aarnikyyhky, Valovuono, Pohjannotko, Itätuuli... Joskus kymmenen vuotta sitten nämä herättivät ehkä raikkaudellaan ja erikoisuudellaan wau-efektin, mutta nykyään sitä ajattelee, että jaahas, taas on joku aikuislapsi keksinyt eteerisen ja mukapersoonallisen nimen korostamaan erityistä kaunosieluaan. Näitä väkisin väännettyjä samaa kaavaa toistavia luontonimiä tulee nykyään koko ajan vastaan. Ja lapsille annetaan totta kai etunimetkin samasta kuvastosta, tyyliin Ahti tai Kielo. Tällaiset sukunimet ovat tulevaisuuden unisiepparitatuointeja.

Korostan vielä, että ei se minua loukkaa, jos joku vaihtaa nimeään, enkä usko, että ketään nimenvaihtajaa kiinnostaa muiden mielipiteet. Mutta tällaisia fiiliksiä nuo nimet itsessäni herättävät.

Joka tapauksessa nuo esimerkkinimet ovat persoonallisempia ja kauniimpia kuin Korhonen, Virtanen ja Möttönen.

Niinpä. Olisin mieluummin Kurkilehto kuin Virtanen. Ihan heittämällä. Eikä edes haittaisi jonkun katkeran Möttäsen ulina. :)