Mielipide: sukunimen vaihtaminen keksittyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Mun äiti sanoisi, että mikä sekin luulee olevansa, kun ei tavallinen nimi kelpaa. Luuleeko olevansa jotenkin hienompi ja parempi ihminen. Vai häpeääkö se meitä maatiaisia sukulaisia, kun ei kehtaa samaa nimeä käyttää.

Tulee näitä vastauksia lukiessa olo, että keksittyjä sukunimiä pidetään hienostelevina ja tyhminä, koska ihan kuin olisi joku kirjoittamaton sääntö, että on velvollisuus kuulua siihen sukuun, johon on syntynyt, tai jonka jäseneksi on avioliiton myötä tullut, ja että on jotenkin suvulle velkaa olla siellä ketjussa joku symbolinen pallero. Siis herranjesta. Elämme 2010-luvun loppua ja jotkut pohtii tommosta shaibaa ja sitä, että tulis joku identiteettikriisi, kun keksii oman sukunimen ja on näin sen suvun ensimmäinen ja mahdollisesti ainoa koskaan edustaja.

Se on kuulkaas niin, että sukunimi ei määritä meille läheisiä ihmisiä ja toisaalta taas 'yksin oot sinä ihminen kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lahteva oot', olitpa sitten vaikka 500 vuotta vanhan suvun jäsen tai 2018 perustamasi suvun jäsen. 

Kuten moni muu asia tällä maapallollamme, myös sukunimi on ihmisen keksimä instituutio. Se ei ole mikään biologinen ja pysyvä tosiasia, vaan kulttuurin tuote. Kannustan kaikkia toimimaan sukunimiasioissa juuri siten, kuin itsestä hyvältä tuntuu, välittämättä muiden mielipiteistä. Se, että keksii uuden sukunimen, ei loukkaa ketään. Jos loukkaa, niin silloin on syytä mennä loukkaantujan ihan vaan itseensä. 

Kannatan! Jos miehesi ei halua keksittyä nimeä, niin voithan sinä yksinkin vaihtaa. Vierastan ajatusta ainoastaan silloin, jos keksitty nimi on joku tyyliä Helmenkalastaja. Jos uusi nimi taas on tyyliä Kiurulehto tai joku muu kohtuullisen järkevä ja nimistöön sopiva, niin kannatan uutta nimeä ehdottomasti! Rohkeutta nimenvaihtoon ja iloa nimen keksimiseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Mun äiti sanoisi, että mikä sekin luulee olevansa, kun ei tavallinen nimi kelpaa. Luuleeko olevansa jotenkin hienompi ja parempi ihminen. Vai häpeääkö se meitä maatiaisia sukulaisia, kun ei kehtaa samaa nimeä käyttää.

Mun äiti piti aikanaan naimisiin mentyään oman harvinaisen ja kauniin sukunimensä. Työkaverit kyselivät häiden jälkeen että ”eikö Virtanen kelvannutkaan?” Äiti vastasi kyselijöille aina että kyllä kelpasi, menin hänen kanssaan naimisiin.

Olen tässä samaa mieltä, nimi on vain nimi, sen suhteen saa tehdä mitä vaan. Olen nyt itse se Virtanen, joka pitää oman nimensä eikä ota miehen ”hienoa” sukunimeä.

Vierailija kirjoitti:

Tätä on kyllä mielenkiintoista miettiä. Melko yleinen mielipide lienee se, että keksityn nimen vaihtaneita pidetään vähän turhamaisia, mutta pohjimmiltaan mulle on ainakin ihan sama mitä nimeä kukin käyttää.

Itse tykkään ajatuksesta, että se oma nimi on mukana läpi elämän ja kertoo omalla tavallaan mistä on tullut, vaikkei mitenkään sukurakas olisikaan. Itse olen saanut isäni tuikitavallisen nimen, vaikka isäni suku on minulle täysin vieras. Olen joskus miettinyt haluaisinko vaihtaa oman nimeni äitini (minulle rakkaan ja läheisen suvun) ”hienoon” nimeen, mutta en ehkä kehtaisi.

Meidän perheessä ja äidin suvussa on tapana ettei nimiä vaihdella, lähihistoriassa useampi nainenkin on pitänyt oman nimensä naimisiin mentyään, joten taidan itse pysyä ihan taviksena hautaan saakka.

Keksitty nimi voi toisaalta olla hyvin neutraali, jolloin kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Sehän pistää silmään vain, jos nimi on joku Helmenkalastaja -tyylinen väännös.

Iltapäivälehdissä oli ihan lähiaikoina näitä listoja, joissa oli hyvin hillittyjä keksittyjä sukunimiä, joita ei vielä kellään ollut käytössä. Sitten toisaalta taannoin Hesarissa esiteltiin nainen, joka oli ekana keksinyt hakea Helsinkiä sukunimeksi ja sai kunnian olla ensimmäinen Helsinki.

Voithan vaihtaa vain oman nimesi, ei pariskunta välttämättä tarvitse yhteistä? Tsemppiä pohdintaan!

Kiitos tsempeistä! Tuokin on yksi vaihtoehto, että vaihtaisin vain omani keksittyyn. Kätevästi sekin kävisi naimisiinmenon yhteydessä. Miehellekin siitä oon puhunut, mutta sanoi, että eihän hän voi sitä kieltää, mutta että kyllä häntä hävettäisi, jos oma vaimo diivailee ja vaihtaa nimensä muka-hienompaa nimeen. Hänelle on jotenkin niin kovin tärkeää pitäytyä perinteissä näissä sukunimi asioissa. 

AP

Mä painiskelen samanlaisten asioiden kanssa. Haluaisin vaihtaa ruotsinkieliseen nimeen, koska pidän ruotsinkielisiä nimiä todella kauniina ja rakastan muutenkin ruotsin kieltä ja ruotsinkielinen nimi sointuisi myös etunimeeni tosi nätisti, mutta poikaystävä pitää ajatusta nolona ja turhamaisena varsinkin kun äidinkieleni on suomi. Mutta onhan meillä ihan suomenkielisiä Ekbladeja ja Lindgrenejä yms. Poikaystäväni puhui myös tuosta häpeän tuntemisesta. En ymmärrä, miksi hänen pitäisi hävetä sitä, jos MINÄ vaihdan nimeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on kyllä mielenkiintoista miettiä. Melko yleinen mielipide lienee se, että keksityn nimen vaihtaneita pidetään vähän turhamaisia, mutta pohjimmiltaan mulle on ainakin ihan sama mitä nimeä kukin käyttää.

Itse tykkään ajatuksesta, että se oma nimi on mukana läpi elämän ja kertoo omalla tavallaan mistä on tullut, vaikkei mitenkään sukurakas olisikaan. Itse olen saanut isäni tuikitavallisen nimen, vaikka isäni suku on minulle täysin vieras. Olen joskus miettinyt haluaisinko vaihtaa oman nimeni äitini (minulle rakkaan ja läheisen suvun) ”hienoon” nimeen, mutta en ehkä kehtaisi.

Meidän perheessä ja äidin suvussa on tapana ettei nimiä vaihdella, lähihistoriassa useampi nainenkin on pitänyt oman nimensä naimisiin mentyään, joten taidan itse pysyä ihan taviksena hautaan saakka.

Keksitty nimi voi toisaalta olla hyvin neutraali, jolloin kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Sehän pistää silmään vain, jos nimi on joku Helmenkalastaja -tyylinen väännös.

Iltapäivälehdissä oli ihan lähiaikoina näitä listoja, joissa oli hyvin hillittyjä keksittyjä sukunimiä, joita ei vielä kellään ollut käytössä. Sitten toisaalta taannoin Hesarissa esiteltiin nainen, joka oli ekana keksinyt hakea Helsinkiä sukunimeksi ja sai kunnian olla ensimmäinen Helsinki.

Voithan vaihtaa vain oman nimesi, ei pariskunta välttämättä tarvitse yhteistä? Tsemppiä pohdintaan!

Kiitos tsempeistä! Tuokin on yksi vaihtoehto, että vaihtaisin vain omani keksittyyn. Kätevästi sekin kävisi naimisiinmenon yhteydessä. Miehellekin siitä oon puhunut, mutta sanoi, että eihän hän voi sitä kieltää, mutta että kyllä häntä hävettäisi, jos oma vaimo diivailee ja vaihtaa nimensä muka-hienompaa nimeen. Hänelle on jotenkin niin kovin tärkeää pitäytyä perinteissä näissä sukunimi asioissa. 

AP

Höpsis se mitään diivailua on. Jos löytyy itselle sopiva, siitä tulee silloin sinun omasi! Suosittelen etsimään sen jomman kumman iltapäivälehden listauksen, jossa niitä keksittyjä vapaanaolevia nimiä oli lueteltu!

Ei tartte hävetä. Se voi kuitenkin olla henkisesti suurempi juttu kuin osaat nyt arvella. Mun sisko oli aikoinaan tosissaan vaihtamassa sukunimeään keksittyyn. Oli vuosikausia asiaa miettinyt ja lähetti hakemuksen maistraattiin ja maksoi käsittelymaksunkin, mutta prosessin aikana alkoikin panikoimaan identiteettinsä kanssa. Veti sitten hakemuksensa pois ja menetti tietysti sen noin 100 euroa vai mitä mahtoikaan maksaa. Olin erittäin yllättynyt. Edelleen menee alkuperäisellä sukunimellään. Ei taida enää suunnitella vaihtoa...

Vierailija kirjoitti:

Mä painiskelen samanlaisten asioiden kanssa. Haluaisin vaihtaa ruotsinkieliseen nimeen, koska pidän ruotsinkielisiä nimiä todella kauniina ja rakastan muutenkin ruotsin kieltä ja ruotsinkielinen nimi sointuisi myös etunimeeni tosi nätisti, mutta poikaystävä pitää ajatusta nolona ja turhamaisena varsinkin kun äidinkieleni on suomi. Mutta onhan meillä ihan suomenkielisiä Ekbladeja ja Lindgrenejä yms. Poikaystäväni puhui myös tuosta häpeän tuntemisesta. En ymmärrä, miksi hänen pitäisi hävetä sitä, jos MINÄ vaihdan nimeni.

Hohhoh lol ymmärrän täysin sun poikaystävää. kaikki kuitenki tietää et olit ennen joku Virtanen. "Tossa menee toi Herzenbergersson joka oli ennen Virtanen" harakatkin nauraa. 

Älä kuuntele örmyukkoasi. Kyllä se sitten tottuu uuteen nimeesi sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Keksitty sukunimi ei ole SUKUnimi. Se on vaan joku lastname. Onhan se jotenkin noloa jos ihminen haluaa itselleen nimen joka ei liity omaan tai puolison sukuun. Ja yleensä ne keksityt nimet tunnistaa helposti keksityiksi.

Ymmärrän kyllä siinä tapauksessa jos oma nimi on joku Mälli tms. että sen haluaa vaihtaa, mutta muuten en.

Väkisin tulee mieleen näistä omien sukunimien keksijöistä, että

a) vihataan alkuperäistä sukua ja ei haluta enää kuulua siihen TAI

b) halutaan kuulostaa siltä, että kuuluttaisi johonkin hienompaan sukuun kuin alunperin kuuluttiin eli ostetaan statusta sillä nimellä TAI

c) tavoitteena on henkilöbrändäys TAI

d) ollaan jotenkin niin erikoisia ja taiteellisia special snowflakeja, ettei kelpaa jo olemassa oleva nimi

Minä vaihdoin sukunimeni keksittyyn.

-Pertti Keksitty

Suurin osa sukunimistä on keksittyjä 100 vuotta sitten, kun sukunimi tuli pakolliseksi. Eipä tuossa ole mitään uutta tai ihmeellistä oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaas te jotka olette mieheni kanssa samaa mieltä, että mistä johtuen se olisi hävettävää ja hienostelua tai muuta vastaavaa? 

AP

Keksitty sukunimi ei ole SUKUnimi. Se on vaan joku lastname. Onhan se jotenkin noloa jos ihminen haluaa itselleen nimen joka ei liity omaan tai puolison sukuun. Ja yleensä ne keksityt nimet tunnistaa helposti keksityiksi.

Ymmärrän kyllä siinä tapauksessa jos oma nimi on joku Mälli tms. että sen haluaa vaihtaa, mutta muuten en.

Apua, onkohan oikeasti jonkun sukunimi Mälli tai Mällinen? :D Toivottavasti ei. Miettikääs, Mälli-Kakkinen

Jos menen joskus avomieheni kanssa naimisiin, otamme yhteisen "keksityn" nimen, joka on yhdistelmä omista sukunimistämme. Tyyliin Virta + Laakso -> Virkso (ei tosin yhtään yhtä tyhmän kuuloinen vaan soveltuu moitteettomasti suomen kieleen, muodoltaan hyvin tavanomainen vaikkei kyseisellä nimellä Suomesta yhtään ihmistä löydykään). Oma sukunimeni on hyvin tavallinen, mieheni hiukan harvinaisempi. En kuitenkaan automaattisesti halua ottaa mieheni nimeä. Meistä kumpikaan ei koe tarvetta "kuulua" sukuunsa nimensä kautta, molemmilla eronneet vanhemmat ja monimuotoinen sukupuu. Miksi siis emme vaihtaisi nimeämme kuvaamaan yhteistä perhettämme?

Ap:n mies kuulostaa niin wt:ltä. "Paskan kuorruttamista kermavaahdolla" jne. Mutta kai se osasi jossain räkälässä esittää maailman kuningasta, kun ap siihen ihastui.

Entäs kun ero tulee, taas keksimään uutta nimeä?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vaihtaa ruotsinkieliseen nimeen, koska pidän ruotsinkielisiä nimiä todella kauniina ja rakastan muutenkin ruotsin kieltä ja ruotsinkielinen nimi sointuisi myös etunimeeni tosi nätisti

SÖRSSELSSÖN!!!

Olen vaihtanut kaikki etunimeni, ja nyt kun tuli ero, olen ajatellut keksiä itselleni uuden sukunimen, kun tyttönimi ei enää houkuta eikä sovi etunimiini ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mies kuulostaa niin wt:ltä. "Paskan kuorruttamista kermavaahdolla" jne. Mutta kai se osasi jossain räkälässä esittää maailman kuningasta, kun ap siihen ihastui.

Ei mieheni ole wt. Yksi hänen argumenteistaan itse asiassa oli, että hänen mielestään sukunimen vaihtaminen keksittyyn on wt-ihmisten hommia samoin kuin muka-kuninkaallisilta tai muuten muka-hienot etunimet lapsille, kuten Yadessa, Wanessa, Serafina, Mico yms. Minusta eivät ole yhtään sama asia.

AP