Lue keskustelun säännöt.
Sielunkumppani hakkasi aivovamman... Miten tässä näin kävi?
12.06.2018 |
Meidän piti viettää koko loppuelämä yhdessä. Koko elämä oli niin unelmaa, oli uusi omakotitalo, hienot autot, lapsia ja rakkautta. Mun mies on luonteeltaan charmikas, lahjakas, herkkä ja tunteellinen, rento, rakastaa juhlia, rakastaa intohimoisesti, avoin, voimakas, hyvä isä, tykkää seksistä. Pimeänä puolena oli mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus. Itse olen luonteeltani ystävällinen, kiltti, avoin, herkkä, tempperamenttinen, voimakastahtoinen, naisellinen, äidillinen, seksuaalinen, sensuelli, avoin, eläinrakas, elän enemmän tunteilla kuin järjellä. Meidän luonteet sopi täydellisesti yhteen ja mies myös komea, ajattelin että nyt oon löytänyt sen oikean.
Kunnes eräänä iltana 4 vuoden yhdessä elon jälkeen, mies kilahti yhtäkkiä ja hakkasi mua kymmeniä kertoja pesäpallomailalla päähän ja kylkeen. Taju lähti. Tuli aivoruhje ja keskivaikea aivovamma!
Oliko tää rakkaus sen arvoista että kärsin nyt koko loppuelämän elämää selkeästi pilaavista oireista kuten väsymyksestä joka ei lähde pois ees nukkumalla, keskittymisvaikeuksista, muistihäiriöistä, tunteiden säätelyn ja itsehillinnän kans vaikeuksia. Nukun 14h, 7-8h on päivässä sellasta aikaa että jaksan tehdä asioita, eläkkeellä jo alle 30v, koen että tämä aivovamma on vienyt multa kyvyn olla sellainen äiti kuin haluaisin olla... Lapset luonnollisesti asuu isällään koska minusta ei ole enää huolehtimaan heistä!
Tässä särkyi sydämen lisäksi aivot, koko elämältä tippui pohja... Mietin minkä takia miehen piti rikkoa minun tärkein elin koska aivoista lähtee kaikki ja jos pää ei pelitä kunnolla niin on elämä aika sontaa. Ja muutenkin miksi piti rikkoa meidän upea perhe... Vastaukseksi sain ainoastaan että hänellä kilahti päässä ja ei osaa selittää tekoaan! On pyytänyt kyllä anteeksi, mutta kun ei se enää auta ja rahalla yrittää korvata kaikkee koska on menestynyt yrittäjä/toimitusjohtaja.
Mitä tein väärin? mua on lapsesta saakka neuvottu olemaan oma itseni, etsimään sellaista kumppania itselleni jonka kanssa luonteet sopii yhteen, ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään rakastutaan, yritin valita hyvän miehen myös silleen että katsoin hänen olevan ahkera tekemään töitä, ei mikään narkki ja rikollinen... Ilmeisesti minua varten tässä maailmassa ei ole onnellista ja tasapainoista perhe-elämää, vaan mun kohtalo on traagiset rakkaussuhteet. Olin jo ennen tätä kärsinyt h*lvetisti rikkinäisestä lapsuuden perheestä, kiusaamisesta, sairauksista, väkivaltaisista miehistä ja kun eheydyin niistä kaikista, ajattelin että nyt mua on loppuelämä siunattu onnellisuudella niin hups ei ollutkaan taas minä sain sontaa niskaan kannettavaksi! Tuntuu että täällä jotkut ihmiset kantaa kärsimyksiä muidenkin edestä, kun toiset taas saa paistatella helposti onnellisuudessa. Vaikka mies hakkasi minut vammaiseksi, niin silti sanon häntä elämäni rakkaudeksi, ulkopuoliset ei ehkä tajua tätä mutta miten voisikaan kun eivät he voi tuntea miten syvä yhteys kahden ihmisen välillä on... Oon aika varma, että tämän miehen kanssa koin elämäni parhaimmat hetket mutta myös ne pahimmat. Nyt tuun viettämään koko loppuelämäni yksin omasta tahdostani tämän aivovamman takia kun aiheuttaa niin paljon elämää vaikeuttavia oireita. Olisin halunnut vaan tavallisen perhe-elämän :((
Kommentit (64)
Tarinasta puuttuu enää miehen miljoonat. Mahtava seksi ja suuri intohimo ei tietenkään ole hävinnyt mihinkään. Onhan tämä vuosisadan rakkaustarina. Kuten ap:n tarinoissa aina. Kuten ennenkin, pakko on liioitella niin, että heti tietää satuiluksi. Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän piti viettää koko loppuelämä yhdessä. Koko elämä oli niin unelmaa, oli uusi omakotitalo, hienot autot, lapsia ja rakkautta. Mun mies on luonteeltaan charmikas, lahjakas, herkkä ja tunteellinen, rento, rakastaa juhlia, rakastaa intohimoisesti, avoin, voimakas, hyvä isä, tykkää seksistä. Pimeänä puolena oli mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus. Itse olen luonteeltani ystävällinen, kiltti, avoin, herkkä, tempperamenttinen, voimakastahtoinen, naisellinen, äidillinen, seksuaalinen, sensuelli, avoin, eläinrakas, elän enemmän tunteilla kuin järjellä. Meidän luonteet sopi täydellisesti yhteen ja mies myös komea, ajattelin että nyt oon löytänyt sen oikean.
Kunnes eräänä iltana 4 vuoden yhdessä elon jälkeen, mies kilahti yhtäkkiä ja hakkasi mua kymmeniä kertoja pesäpallomailalla päähän ja kylkeen. Taju lähti. Tuli aivoruhje ja keskivaikea aivovamma!
Oliko tää rakkaus sen arvoista että kärsin nyt koko loppuelämän elämää selkeästi pilaavista oireista kuten väsymyksestä joka ei lähde pois ees nukkumalla, keskittymisvaikeuksista, muistihäiriöistä, tunteiden säätelyn ja itsehillinnän kans vaikeuksia. Nukun 14h, 7-8h on päivässä sellasta aikaa että jaksan tehdä asioita, eläkkeellä jo alle 30v, koen että tämä aivovamma on vienyt multa kyvyn olla sellainen äiti kuin haluaisin olla... Lapset luonnollisesti asuu isällään koska minusta ei ole enää huolehtimaan heistä!
Tässä särkyi sydämen lisäksi aivot, koko elämältä tippui pohja... Mietin minkä takia miehen piti rikkoa minun tärkein elin koska aivoista lähtee kaikki ja jos pää ei pelitä kunnolla niin on elämä aika sontaa. Ja muutenkin miksi piti rikkoa meidän upea perhe... Vastaukseksi sain ainoastaan että hänellä kilahti päässä ja ei osaa selittää tekoaan! On pyytänyt kyllä anteeksi, mutta kun ei se enää auta ja rahalla yrittää korvata kaikkee koska on menestynyt yrittäjä/toimitusjohtaja.
Mitä tein väärin? mua on lapsesta saakka neuvottu olemaan oma itseni, etsimään sellaista kumppania itselleni jonka kanssa luonteet sopii yhteen, ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään rakastutaan, yritin valita hyvän miehen myös silleen että katsoin hänen olevan ahkera tekemään töitä, ei mikään narkki ja rikollinen... Ilmeisesti minua varten tässä maailmassa ei ole onnellista ja tasapainoista perhe-elämää, vaan mun kohtalo on traagiset rakkaussuhteet. Olin jo ennen tätä kärsinyt h*lvetisti rikkinäisestä lapsuuden perheestä, kiusaamisesta, sairauksista, väkivaltaisista miehistä ja kun eheydyin niistä kaikista, ajattelin että nyt mua on loppuelämä siunattu onnellisuudella niin hups ei ollutkaan taas minä sain sontaa niskaan kannettavaksi! Tuntuu että täällä jotkut ihmiset kantaa kärsimyksiä muidenkin edestä, kun toiset taas saa paistatella helposti onnellisuudessa. Vaikka mies hakkasi minut vammaiseksi, niin silti sanon häntä elämäni rakkaudeksi, ulkopuoliset ei ehkä tajua tätä mutta miten voisikaan kun eivät he voi tuntea miten syvä yhteys kahden ihmisen välillä on... Oon aika varma, että tämän miehen kanssa koin elämäni parhaimmat hetket mutta myös ne pahimmat. Nyt tuun viettämään koko loppuelämäni yksin omasta tahdostani tämän aivovamman takia kun aiheuttaa niin paljon elämää vaikeuttavia oireita. Olisin halunnut vaan tavallisen perhe-elämän :((
VOII VOI VOI!!! hahahaa!!!! siitäs sait idiootti! hajoo aivovammaas. v**** puheeski varmaan sellaista Ä ÄÄÖÖÄÄÄ ÄNKYTYSTÄ!!!!!!!! hahaha kuin naurettavaa!!!!
Hyppää narun jatkoksi!
Oikeuteen ja iso rahakorvaus. Lapset pois häneltä jos isä, mutta ei kai kun neljä vuotta vain ootte olleet yhdessä.
Kuulostaa ihan joltain steroidien vetäjän kilahtamiselta.