Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Meillä tapaamiset vaativat:
- sopivien päivien selvittäminen
- varmistaminen, että eronneilla on tällöin lapset toisella vanhemmalla
- mahdolliset lastenvahtien järjestämiset
- puolisoiden ajankäytön selvittämiset ja työvuorot + lastenhoitopyyntö
- patistelua, että kaikki toimisivat nopeasti asioiden eteen ja ilmoittaisivat sitten päätöksestään
- sopiminen paikasta, jonne mennään
- sopiminen ajasta, jolloin nähdään
Että onhan näitä, eikä pari viimeistäkään kohtaa ole ihan simppeleitä. Harvoin kaikki pääsevät. Puhettakaan ei ole siitä, että löytyisi joskus päivä, jolloin kaikki voisivat olla kiireettömästi, ilman tarvetta mennä pikimmiten takaisin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten aika tuntuu menevän muiden haukkumiseen, että miksi ne ei ole sellaisia, kuin haluan ja puhu sellaisista aiheista kuin haluan.
Tosiaan, itseään voi muuttaa, ei muita. Hassua haukkua muita, kun ne puhuu lapsista tai muusta, mikä yksinäistä ei kiinnosta. Hakee toisenlaisia kavereita, niin ongelma on ratkaistu.
Minä ainakin puhun mistä haluan ja jos yksi tuppisuu murjottaa, kun puhutaan meitä kiinnostavista asioista, hakekoot muuta seuraaSiis se yksi ihminen, joka on kaveriporukassa, täytyy nimetä silti yksinäiseksi ja dissata häntä sen kautta? Mites ois, jos ajattelisi, että se on ihan vain yksi kymmenestä tmv. ja täysin tasa-arvoinen muiden kanssa? Vaikka hänellä ei olisi esim. lapsia.
Veikkaan, että ratkaisusi ei ole niin yksinkertainen.
No miksi tämä yksi roikkuu sellaisessa porukassa, missä ei jutella häntä kiinnostavia asioita? Haukkumalla heidän juttujaanko se paranee.
-Byää, ne juttelee vain lapsistaan, kun niillä on pieniä lapsia. Mua haluttais jutella yhteiskuntapoliittisista asioista yleisellä tasolla. Byää, ne ei kerro työstään minulle juuri sillä tavalla, kuin haluaisin kuunnella. Byää, ne ei ole sellaisia, kuin minä haluan. Byää.
Jos on helpompi uskoa ettei ihminen löydä aikaa mielekkääseen tekemiseen, niin anna palaa.
Ihminen ehtii kyllä pitää yhteyttä niihin, joihin haluaa. Ellei oikein koskaan ole hetkeäkään aikaa, ei vaan ole halua. Ihmeesti samat kiireiset ihmiset ehtii katsoa töllöä ja somettaa tunteja päivittäin, mutta ei ole puolta tuntia aikaa tavata? Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta kun ei yksinäinen halua montaa ystävää, vaan sen yhden!
Joka korvaa suunnilleen hyvien vanhempien rakkauden ja hyvän parisuhteen ja on vielä viihdyttäväkin, ei sen suurempia vaatimuksia ole! Kumma kun ei vaan löydy.
Rautalankaa: epärealistiset odotukset.
Just. Minusta enemmänkin epärealistista on odottaa ja toivoa itselleen montaa tuttavaa/kaveria/ystävää kun ei ole ensimäistäkään. Ja ei, viihdyn ihan mainiosti yksinkin eli en tarvitse kuvailemaasi hybridiä elämääni (tuskin kukaan muukaan kaipaa) vaan ihmistä jonka kanssa voisi säännöllisen epäsäännöllisesti viettää aikaa käyden esim konserteissa/kesätapahtumissa/terassilla/festareilla.
Tuttavia löytyy ihan helposti, täälläkin vaan saa lukea ettei niitä haluta. ON ihan realistista löytää 10 ihmistä jonka kanssa voi mennä festareille, verrattuna siihen yhteen ainoaan läheiseen ystävään, jonka pitäisi täyttää kaikki tarpeet. Me joilla on ystäviä, tiedämme.
Vierailija kirjoitti:
Jos on helpompi uskoa ettei ihminen löydä aikaa mielekkääseen tekemiseen, niin anna palaa.
Ihminen ehtii kyllä pitää yhteyttä niihin, joihin haluaa. Ellei oikein koskaan ole hetkeäkään aikaa, ei vaan ole halua. Ihmeesti samat kiireiset ihmiset ehtii katsoa töllöä ja somettaa tunteja päivittäin, mutta ei ole puolta tuntia aikaa tavata? Jep jep.
Puoli tuntia löytyy varmaan aika helposti, mutta kun laskee matkat päälle, puolen tunnin tapaaminen viekin jo 2,5 tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on helpompi uskoa ettei ihminen löydä aikaa mielekkääseen tekemiseen, niin anna palaa.
Ihminen ehtii kyllä pitää yhteyttä niihin, joihin haluaa. Ellei oikein koskaan ole hetkeäkään aikaa, ei vaan ole halua. Ihmeesti samat kiireiset ihmiset ehtii katsoa töllöä ja somettaa tunteja päivittäin, mutta ei ole puolta tuntia aikaa tavata? Jep jep.
Tämä syyllistäminen ja vaatiminen on minut juuri saanut varovaiseksi ihmissuhteissa. Nykyään, kun joku tykkää minun seurasta ja on innoissaan, että ihanaa, kun aikuisiällä saan kaverin, otan takapakkia.
Jos minä mieluummin lojun sohvalla katsomassa telkkaria tai sometan, niin mitä sitten. Miksi kenelläkään on oikeutta tulla vaatimaan, että minun pitäisi kiiruhtaa puoleksi tunniksi tapaamaan. Hei, minun elämä, minun vapaa-aika. Olettaisin, että voin tehdä vapaa-ajallani ihan mitä haluan. Toiseksi, vaatimalla vaaditut tapaamiset ei ainakaan minua tyydytä. Jos kaveri syyllistää, että jep jep, sulla on aikaa vahdata töllöä, eikä tavata minua, ei tapaaminen kyllä minusta mikään kiva ja kiinnostava. Siitä tulee velvollisuustapaaminen, kuten töihin menosta.
Joten otan takapakkia kaikkiin, jotka haluavat olla minun kavereita ja ystäviä, koska he herkästi alkavat vaatimaan ja määrittelemään, mitä saan vapaa-ajallani tehdä.
Jos minulta ei liikene sitä puolta tuntia lähteä kotoa tapaamiseen, niin todennäköisesti en halua läheä tapaamiseen. Velvollisuustapaamisiako te haluatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on helpompi uskoa ettei ihminen löydä aikaa mielekkääseen tekemiseen, niin anna palaa.
Ihminen ehtii kyllä pitää yhteyttä niihin, joihin haluaa. Ellei oikein koskaan ole hetkeäkään aikaa, ei vaan ole halua. Ihmeesti samat kiireiset ihmiset ehtii katsoa töllöä ja somettaa tunteja päivittäin, mutta ei ole puolta tuntia aikaa tavata? Jep jep.
Tämä syyllistäminen ja vaatiminen on minut juuri saanut varovaiseksi ihmissuhteissa. Nykyään, kun joku tykkää minun seurasta ja on innoissaan, että ihanaa, kun aikuisiällä saan kaverin, otan takapakkia.
Jos minä mieluummin lojun sohvalla katsomassa telkkaria tai sometan, niin mitä sitten. Miksi kenelläkään on oikeutta tulla vaatimaan, että minun pitäisi kiiruhtaa puoleksi tunniksi tapaamaan. Hei, minun elämä, minun vapaa-aika. Olettaisin, että voin tehdä vapaa-ajallani ihan mitä haluan. Toiseksi, vaatimalla vaaditut tapaamiset ei ainakaan minua tyydytä. Jos kaveri syyllistää, että jep jep, sulla on aikaa vahdata töllöä, eikä tavata minua, ei tapaaminen kyllä minusta mikään kiva ja kiinnostava. Siitä tulee velvollisuustapaaminen, kuten töihin menosta.
Joten otan takapakkia kaikkiin, jotka haluavat olla minun kavereita ja ystäviä, koska he herkästi alkavat vaatimaan ja määrittelemään, mitä saan vapaa-ajallani tehdä.
Jos minulta ei liikene sitä puolta tuntia lähteä kotoa tapaamiseen, niin todennäköisesti en halua läheä tapaamiseen. Velvollisuustapaamisiako te haluatte?
Osaatko ilmaista ajatuksiasi puhumalla niistä ystävällesi suoraan? Me täällä emme voi auttaa sinua mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä teen ihmiselle joka kuvittelee minun olevan yksinäinen ja nyyhkivän juuri hänen seuraansa? En tiedä mistä hän on käsityksensä saanut,mutta mikään ei karkota minua ihmisen luota tehokkaammin kuin se, jos alan kokea että tämä pitää minua jonain hyväntekeväisyysprojektina, jonka tapaamisesta saa hyvispisteitä. Ole yksin viihtyvä,en yksinäinen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teen ihmiselle joka kuvittelee minun olevan yksinäinen ja nyyhkivän juuri hänen seuraansa? En tiedä mistä hän on käsityksensä saanut,mutta mikään ei karkota minua ihmisen luota tehokkaammin kuin se, jos alan kokea että tämä pitää minua jonain hyväntekeväisyysprojektina, jonka tapaamisesta saa hyvispisteitä. Ole yksin viihtyvä,en yksinäinen.
Sama. Ehkä meidän pitää vaan olla ja elää niinkun halutaan, luulkoot ne mitä luulee. Mutta onhan tuo ärsyttävää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aikanaan suosittu, sosiaalinen ja valmis spontaaneihin näkemisiin. Sitten astui pikkulapsiarki ja ruuhkavuodet. En jaksa näkemisiä samalla tavalla kuin ennen kun kaksi leikki-ikäistä pikkulasta sekä vauva joihin energia menee. Olen sittemmin huomannut olevani aloitteellisempi osapuoli yhteydenotoissa. Ja kun lastenhoitoa 24/7 näkemisilläkin niin niissä puheenaiheeni pyörineet mikä vielä vieras elämänvaihe useimmille kavereista. Olen nyt tylsää seuraa jota ei enää kutsuta liiemmin menoihin kun tiedetään etten lapsia kumminkaan saa järjestettyä hoitoon. Lasten kummien kanssa eniten tulee yhteyttä pidettyä sekä ihmissuhteiden jotka eivät ole ns. energiasyöppöjä. Mutta silti perheen perustaminen ja lapset parasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta kun ei yksinäinen halua montaa ystävää, vaan sen yhden!
Joka korvaa suunnilleen hyvien vanhempien rakkauden ja hyvän parisuhteen ja on vielä viihdyttäväkin, ei sen suurempia vaatimuksia ole! Kumma kun ei vaan löydy.
Rautalankaa: epärealistiset odotukset.
Just. Minusta enemmänkin epärealistista on odottaa ja toivoa itselleen montaa tuttavaa/kaveria/ystävää kun ei ole ensimäistäkään. Ja ei, viihdyn ihan mainiosti yksinkin eli en tarvitse kuvailemaasi hybridiä elämääni (tuskin kukaan muukaan kaipaa) vaan ihmistä jonka kanssa voisi säännöllisen epäsäännöllisesti viettää aikaa käyden esim konserteissa/kesätapahtumissa/terassilla/festareilla.
Tuttavia löytyy ihan helposti, täälläkin vaan saa lukea ettei niitä haluta. ON ihan realistista löytää 10 ihmistä jonka kanssa voi mennä festareille, verrattuna siihen yhteen ainoaan läheiseen ystävään, jonka pitäisi täyttää kaikki tarpeet. Me joilla on ystäviä, tiedämme.
Edelleenkin riittää se yksi ihminen jonka kanssa voi satunnaisen epäsäännöllisesti viettää aikaa yhdessä ja mennä vaikka festareille. Ei tarvitse nähdä/olla yhteyksissä joka viikko eikä välttämättä edes joka kuukausi vaan silloin kun on sitä molemmille sopivaa tekemistä/kumpaakin kiinnostava tapahtuma ja molemmilla myös mahdollisuus siihen osallistua. Toki aina ei tekemisen tarvitse olla noin spesiaalia vaan ihan ex-tempore terassi-iltakin on ihan jees. Ainakin kerran kesässä ;)
Kiva kuulla, että ihmisellä jolla on ystäviä on myös tuttavia ihan joka sormelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta kun ei yksinäinen halua montaa ystävää, vaan sen yhden!
Joka korvaa suunnilleen hyvien vanhempien rakkauden ja hyvän parisuhteen ja on vielä viihdyttäväkin, ei sen suurempia vaatimuksia ole! Kumma kun ei vaan löydy.
Rautalankaa: epärealistiset odotukset.
Just. Minusta enemmänkin epärealistista on odottaa ja toivoa itselleen montaa tuttavaa/kaveria/ystävää kun ei ole ensimäistäkään. Ja ei, viihdyn ihan mainiosti yksinkin eli en tarvitse kuvailemaasi hybridiä elämääni (tuskin kukaan muukaan kaipaa) vaan ihmistä jonka kanssa voisi säännöllisen epäsäännöllisesti viettää aikaa käyden esim konserteissa/kesätapahtumissa/terassilla/festareilla.
Tuttavia löytyy ihan helposti, täälläkin vaan saa lukea ettei niitä haluta. ON ihan realistista löytää 10 ihmistä jonka kanssa voi mennä festareille, verrattuna siihen yhteen ainoaan läheiseen ystävään, jonka pitäisi täyttää kaikki tarpeet. Me joilla on ystäviä, tiedämme.
Edelleenkin riittää se yksi ihminen jonka kanssa voi satunnaisen epäsäännöllisesti viettää aikaa yhdessä ja mennä vaikka festareille. Ei tarvitse nähdä/olla yhteyksissä joka viikko eikä välttämättä edes joka kuukausi vaan silloin kun on sitä molemmille sopivaa tekemistä/kumpaakin kiinnostava tapahtuma ja molemmilla myös mahdollisuus siihen osallistua. Toki aina ei tekemisen tarvitse olla noin spesiaalia vaan ihan ex-tempore terassi-iltakin on ihan jees. Ainakin kerran kesässä ;)
Kiva kuulla, että ihmisellä jolla on ystäviä on myös tuttavia ihan joka sormelle.
On ihan tavallista, että ihmisellä, jolla on ystäviä, on myös tuttavia. Katsos kun ne ystävätkin ovat aluksi olleet vain tuttavia. Ei ystävyys synny ensitapaamisella, koska ystävyys vaatii kehittyäkseen mm luottamusta eikä se synny hetkessä. Kun on paljon tuttavia, on todennäköisempää, että osasta tuttavia tulee ajan myötä kavereita ja osasta kavereita vielä ajan myötä ystäviä.
Et tainnut ymmärtää tuon edellisen kirjoittajan pointtia. Hänen pointtinsa oli se, että jos on useampia tuttavia, yksi tuttava voi olla kiinnostunut konserteista, toinen kesätapahtumista, kolmas terassilla käymisestä, neljäs festareista. Sä haluaisit yhden ihmisen, joka olisi kiinnostunut sekä konserteista, kesätapahtumista, terassilla käymisestä että festareista. Pitäisi vielä olla mahdollisuuskin osallistua näihin kaikkiin. Ja ilmeisesti pitäisi olla kiinnostunut vielä muistakin asioista? Musiikkimaunkin pitää olla sama kuin sulla, jotta on samat festarit ja samat konsertit, jotka kiinnostaa kumpaakin. Mitä enemmän kiinnostuksenkohteita yhdellä ihmisellä pitäisi olla, sitä vaikeampaa on löytää sellainen ja vieläpä ystävystyä hänen kanssaan. Jollain voi olla mahdollisuus käydä joskus terassilla, mutta ei mahdollisuutta lähteä festareille, koska on esim yksinhuoltaja eikä ole varaa festarilippuihin tai ei saa juuri siksi viikonlopuksi lapsenvahtia. Jollain toisella taas voi olla vapaata just sinä viikonloppuna, kun on ne sinua kiinnostavat festarit ja myös varaa festarilippuihin, mutta tätä tyyppiä ei kiinnostakaan terassilla istuminen. Jos nämä molemmat olisivat sun tuttavia, sulla olisi seuraa sekä festareille että terassille. Mutta sä menet mieluummin yksin, koska sä haluat vain yhden ystävän, jonka kanssa tehdä kaikki asiat.
Mun läheisin ja pitkäaikaisin ystäväni on abslutisti, joka ei elämänkatsomuksensa vuoksi pidä paikoista, joissa on päihtyneitä ihmisiä. Eikä metallimusiikista. Mutta ei se haittaa, hänen kanssaan teen muita asioita. Kun kevättalvella ostan liput Tuska-festareille, en edes ajattele, että juuri tämän ystäväni pitäisi lähteä kanssani Tuskaan. Mulla on kavereita ja tuttavia, joista löytyy Tuskaan lähtijöitäkin. Samoin terassille löytyy seuraa muista kuin juuri tästä ystävästäni.
En tiedä, ymmärsitkö pointin, mutta on paljon helpompaa löytää kymmenen tuttavaa, joista jokainen on kiinnostunut yhdestä eri asiasta, kuin löytää yksi ystävä, joka on kiinnostunut kaikista kymmenestä asiasta. Jos tekee mieluummin kaiken yksin etsiessään tätä yhtä ystävää, niin sekin on ihan ok. Onnea vaan etsintään sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta kun ei yksinäinen halua montaa ystävää, vaan sen yhden!
Joka korvaa suunnilleen hyvien vanhempien rakkauden ja hyvän parisuhteen ja on vielä viihdyttäväkin, ei sen suurempia vaatimuksia ole! Kumma kun ei vaan löydy.
Rautalankaa: epärealistiset odotukset.
Just. Minusta enemmänkin epärealistista on odottaa ja toivoa itselleen montaa tuttavaa/kaveria/ystävää kun ei ole ensimäistäkään. Ja ei, viihdyn ihan mainiosti yksinkin eli en tarvitse kuvailemaasi hybridiä elämääni (tuskin kukaan muukaan kaipaa) vaan ihmistä jonka kanssa voisi säännöllisen epäsäännöllisesti viettää aikaa käyden esim konserteissa/kesätapahtumissa/terassilla/festareilla.
Tuttavia löytyy ihan helposti, täälläkin vaan saa lukea ettei niitä haluta. ON ihan realistista löytää 10 ihmistä jonka kanssa voi mennä festareille, verrattuna siihen yhteen ainoaan läheiseen ystävään, jonka pitäisi täyttää kaikki tarpeet. Me joilla on ystäviä, tiedämme.
Edelleenkin riittää se yksi ihminen jonka kanssa voi satunnaisen epäsäännöllisesti viettää aikaa yhdessä ja mennä vaikka festareille. Ei tarvitse nähdä/olla yhteyksissä joka viikko eikä välttämättä edes joka kuukausi vaan silloin kun on sitä molemmille sopivaa tekemistä/kumpaakin kiinnostava tapahtuma ja molemmilla myös mahdollisuus siihen osallistua. Toki aina ei tekemisen tarvitse olla noin spesiaalia vaan ihan ex-tempore terassi-iltakin on ihan jees. Ainakin kerran kesässä ;)
Kiva kuulla, että ihmisellä jolla on ystäviä on myös tuttavia ihan joka sormelle.
Mikä tuossa on epäselvää? Ehkä 30 tutusta kehittyy vuosien mittaan yksi parempi ystävä, jonka kanssa voi tehdä muutakin kun mennä festareille. Ei ole mahdollista hypätä suoraan läheiseen ystävyyteen, esim. luottamus rakentuu ajan mittaan.
Tuo ettei ole yhtään tuttavaakaan, kertoo elämän köyhyydestä tai vastavuoroisesti totaalisesta sosiaalisten taitojen puuttumisesta. Ei harrasta mitään, ei käy missään, elämällä ei ole lainkaan sisältöä.
Jopa sillä kahteen pikkulapseen kahlitulla kroonisesti univajeesta kärsivällä äidillä on mahdollisuus saada tuttavia muista äideistä, tavataan leikkipaikalla tai kerhossa tai mammajumpassa. Saati sitten tavallisen mittaista työpäivää tekevällä ihmisellä, jolla on myös vapaa-aikaa.
Se on sitten ihan eri asia ellei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, kyllä se on ihan sallittua. Mutta mitä se porukka sitten tekee yksinäisyysketjussa, kun eivät kerran ole yksinäisiä.
Taitaa vaan olla niin, että kun toinen haluaa tavata sen puoli tuntia, niin ei jaksa, kun on se tosi tärkeä Salkkareiden uusinta kesken. Mutta kun itse haluaisi seuraa, niin sitä pitäisikin löytyä ihan saman tien, silloin kun haluaa ja siihen tapahtumaan mihin haluaa. Eikä huomaa tässä mitään ristiriitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten aika tuntuu menevän muiden haukkumiseen, että miksi ne ei ole sellaisia, kuin haluan ja puhu sellaisista aiheista kuin haluan.
Tosiaan, itseään voi muuttaa, ei muita. Hassua haukkua muita, kun ne puhuu lapsista tai muusta, mikä yksinäistä ei kiinnosta. Hakee toisenlaisia kavereita, niin ongelma on ratkaistu.
Minä ainakin puhun mistä haluan ja jos yksi tuppisuu murjottaa, kun puhutaan meitä kiinnostavista asioista, hakekoot muuta seuraa
Tämän kirjoittajan aika tuntuu menevän yksinäisistä valittamiseen. Säälittävää.
Parempi on, jos on useampia tuttavia, joiden kanssa voi kulkea ja tavata. Jos on vain yksi ystävä, niin se on melkoinen rasite sille yhdelle, kun kaikki odotukset ja ajanvietot lastataan hänelle. Sitten ihmetellään, kun tämä yksikin ottaa etäisyyttä.
Mikä siinä on niin vaikeaa, että luokitellaan ihmiset niin, että nää on vain tuttuja, ne ei meinaa mitään, en mää niitten kans halua lähteä mihinkään, kun haluan vain sen yhden ja ainoan ja kunnollisen. Niiden tuttujen kanssa voi olla jopa paljon hauskempaa, kun ei koko ajan tarvitse olla niin syvällistä ystävää, kun lähtee festareille tai illanviettoon.
Jep. Mä en tunne ketään, jolla olisi se yksi sama tyyppi jonka kanssa tekevät kaiken, muttei yhtään tuttavaa. Tuo ei vaan ole mahdollista.
Vähän kuten tuo pölvästi Lissu pitkine vaatimuslistoineen miehelle, niin mitä enemmän vaatimuksia, sitä mahdottomampaa yhden on täyttää ne kaikki.
Mun ei olisi mahdollista löytää ihmistä, joka purjehtii, harrastaa puutarhanhoitoa, pitää kissoja, harrastaa ammuntaa ja käy uimassa, ja vielä asuu aika lähellä.
Sen sijaan ei ole ollut yhtään vaikea löytää muutamaa jonka kanssa purjehditaan, muutamaa jonka kanssa kirjoitellaan puutarhoista ja kasveista, montaa kymmentä jonka kanssa jutellaan kun satutaan yhtä aikaa ampumaradalle ja yhtä, kenen kanssa käyn uimassa. Tuossa on jo paljon ihmisiä, noista sitten suodattuu ajan mittaan läheisempiä ystäviä, esim yhtä purjehtija-pariskuntaa tavataan monta kertaa kesässä illanvieton merkeissä, samoin ammunnan harrastajista useampi kyläilee meillä.
Ei se ole veetuilua sanoa, että etsikää montaa yhden sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Mä en tunne ketään, jolla olisi se yksi sama tyyppi jonka kanssa tekevät kaiken, muttei yhtään tuttavaa. Tuo ei vaan ole mahdollista.
Vähän kuten tuo pölvästi Lissu pitkine vaatimuslistoineen miehelle, niin mitä enemmän vaatimuksia, sitä mahdottomampaa yhden on täyttää ne kaikki.
Mun ei olisi mahdollista löytää ihmistä, joka purjehtii, harrastaa puutarhanhoitoa, pitää kissoja, harrastaa ammuntaa ja käy uimassa, ja vielä asuu aika lähellä.
Sen sijaan ei ole ollut yhtään vaikea löytää muutamaa jonka kanssa purjehditaan, muutamaa jonka kanssa kirjoitellaan puutarhoista ja kasveista, montaa kymmentä jonka kanssa jutellaan kun satutaan yhtä aikaa ampumaradalle ja yhtä, kenen kanssa käyn uimassa. Tuossa on jo paljon ihmisiä, noista sitten suodattuu ajan mittaan läheisempiä ystäviä, esim yhtä purjehtija-pariskuntaa tavataan monta kertaa kesässä illanvieton merkeissä, samoin ammunnan harrastajista useampi kyläilee meillä.
Ei se ole veetuilua sanoa, että etsikää montaa yhden sijaan.
Minä tiedän, mitä on olla yksinäinen. Mutta kirjoitan esimerkin, miten olen sitä saanut lievitettyä. Muutin erittäin pienelle paikkakunnalle, missä oli isompi työllistävä työpaikka. Paikkakunnalla asui suurin osa tämän paikan työntekijöitä. En tuntenut ketään, kun muutin sinne. Sisäpiirilämpiävää porukkaa.
Silti. Aloin juttelemaan töissä ihmisille. Rupattelin ja juttelin niitä ja näitä ja kerroin itsestäni. Aluksi odotin työpäiviä, että näkisin ihmisiä. Kaupan kassa oli myös kova sana. Pikku hiljaa bongasin muitakin yksinasuvia. En etsinyt samanlaisia ihmisiä, kuin minä. Kaikki kelpasi. Jossain vaiheessa tuli kutsuja piipahtaa kylään. Piipahtelin ja höpöteltiin mitä sattui. Kun olin vuoden asunut, huomasin, että minulle oli muodostunut sosiaalinen elämä tälle paikkakunnalle. Olin tutustunut hyvin erilaisiin ihmisiin. Eronneeseen mieheen, kenellä oli ollut todella vaikeaa. Istuttiin monet illat kahvikupin ääressä ja juteltiin niitä ja näitä. Vähän viinaan menevään työkaveriin (vanhempaan naiseen). Kun ennakkoluulottomasti menin käymään kahvilla, huomasin, että hän olikin loistotyyppi. Monia kivoja iltoja vietettiin katsoen telkkaria yhdessä. Erääseen eläkkeelle jäävään vanhempaan naishenkilöön. Olin itse 25v ja meillä oli tosi kivaa, kun käytiin toisinaan kävelemässä yhdessä.
Eli valinnanvara kavereista oli paikkakunnalla tosi huono. Lähin baarikin oli 15km päässä ja muita kokoontumispaikkoja ei ollut. Mutta ennakkoluulottomasti päätin tutustua ihmisiin, vaikke he menivätkin normieni ulkopuolelle. Kun olin yksin ja valinnanvaraa ei oikein ollut, niin pääsinkin tutustumaan ihan erilaisiin ihmisiin, joihin olisin tutustunut kaupungissa, missä olisi ollut paljon nuoria, kaltaisiani ihmisiä.
Muutin pois vuoden päästä ja vieläkin lämmöllä 30 vuoden jälkeen muistelen näitä ihmisiä, jotka tekivät vuoden työpestistäni siedettävän sillä paikkakunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Parempi on, jos on useampia tuttavia, joiden kanssa voi kulkea ja tavata. Jos on vain yksi ystävä, niin se on melkoinen rasite sille yhdelle, kun kaikki odotukset ja ajanvietot lastataan hänelle. Sitten ihmetellään, kun tämä yksikin ottaa etäisyyttä.
Mikä siinä on niin vaikeaa, että luokitellaan ihmiset niin, että nää on vain tuttuja, ne ei meinaa mitään, en mää niitten kans halua lähteä mihinkään, kun haluan vain sen yhden ja ainoan ja kunnollisen. Niiden tuttujen kanssa voi olla jopa paljon hauskempaa, kun ei koko ajan tarvitse olla niin syvällistä ystävää, kun lähtee festareille tai illanviettoon.
Mun mielestä tuo ei ole ongelma vain tälle ainoalle ystävälle vaan myös sille, jonka ainoa ystävä hän on. Koska silloinhan kaikki yhteinen tekeminen on kiinni ainoan ystävän aikatauluista ja miten tätä huvittaa mihinkin lähteä. Jos ainoa ystävä on ollut edellisenä viikonloppuna jollain festareilla jonkun toisen ystävänsä tai vaikka puolisonsa, siskonsa tai työkavereidensa kanssa, ei häntä välttämättä huvita lähteä seuraavana viikonloppuna taas jollekin festareille. Tai jos haluaisi lähteä tänään - koska aurinko (ainakin toistaiseksi) paistaa - illemmalla terassille, ainoa ystävä saattaakin olla menossa ensi yöksi yövuoroon töihin. Ainoan ystävän kanssa voi toki sopia, että mennään terassille 1.8., mutta ei ole mitään takeita, etteikö silloin sataisi kaatamalla. Tai jos huomaa, että kahden viikon päästä viikonloppuna on jokin kiva kesätapahtuma, johon haluaisi mennä ainoan ystävänsä kanssa, tämä onkin ehtinyt jo sopia menevänsä veljensä perheen mökille juuri sinä viikonloppuna.
Osa ihmisistä on sellaisia että heillä ei riitä millään mielenkiinto muuhun yks yhteen bestikseen, yleensä ne on naisia. Näin vaan oon huomannut.
Juuri näin. 5-6 vuotta sitten tapasin bussipysäkillä naisen ja koska olimme kumpikin liian aikaisin pysäkillä, tämä nainen alkoi juttelemaan kanssani. Hänellä oli aika traaginen tarina ja olin hänelle vain joku tuntematon, joka sillä kriisin ja surutyön hetkellä saattoi puhua. Olen nähnyt hänet joitakin kertoja vuosien varrella kauempaa, koska asumme samassa lähiössä.
Eilen en jaksanut laittaa itselleni ruokaa, joten lähdin paikalliseen syömään. Tämä sama nainen oli jo siellä syömässä. Menin toiseen pöytään, tilasin ruuat ja söin. Kun lähdin, kävelin naisen pöydän ohi ja hän kysyi multa, oliko mun pöydässäni ollut hammastikkuja. En ollut pistänyt merkille asiaa, joten kävin katsomassa ja vilkaisin muihinkin pöytiin. Kerroin, että ei ollut ja nainen oli vastaukseeni ihan tyytyväinen. Mainitsi kuitenkin, että oli ensimmäistä kertaa polven tekonivelleikkauksen jälkeen ulkona syömässä ja siinä oli taikasana: polven tekonivelleikkaus. Mulle nimittäin tehtiin 6 kk leikkaus toiseen polveen ja vuosi sitten toiseen. Kysyin naiselta, onko hänellä kiire ja koska ei ollut, join hänen kanssaan lasillisen valkoviiniä. Istuttiin yhdessä, juteltiin leikkauksista, annoin pari kuntoutusvinkkiä, puhe siirtyi leikkauksen jälkeisistä ongelmista muuhun arkielämään ja lopulta totesimme, että olipa mukavaa tavata ja jutella.
Seuraavan kerran, kun näen hänet tuolla kadulla, tervehdin ja vaihdan muutaman sana. Ei olla enää tuntemattomia vaan jo hyvänpäiväntuttuja. Myös hänen lapsensa ovat aikuisia, hän eläkkeellä ja mä teen kotona etätöitä. Jos tavataan päiväsaikaan, voin ehdottaa, että käytäisiin läheisessä kahvilassa kahvilla. Jos hänellä ei ole kiire, olen aika varma, että hänelle sopii. Ja jos ei sillä kertaa sovi, olen aika varma, että jonain toisena päivänä sopii.
En ole yksinäinen (päinvastoin), mutta elämäntilanteeseeni mahtuu uusi tuttavuus, joka asuu lähellä. Jos matkaan pitäisi käyttää tunti suuntaansa, tilanne olisi ihan toinen. Tiedän nyt suunnilleen, missä hän asuu ja kotoani hänen taloyhtiönsä pihalle kävelee noin 3 minuuttia. Jos hänen kanssaan seuraavallakin kerralla molemmista tuntuu yhtä mukavalta kuin eilen, todennäköisesti aletaan pyytää silloin tällölin toisiamme iltakävelylle, kahvilaan tai tuohon paikalliseen ravintolaan syömään. Eilisen perusteella ei ainakaan vielä ole omalta puoleltani mitään, minkä kokisin jopa ystävyyden esteenä. Aika näyttää.
Joskus uusi tuttavuus voi syntyä hyvin pienestä kohtaamisesta, joka vain tapahtuu sopivan ihmisen kanssa sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa.