Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei tarvitse surun varjolla sietää. Kuten rajattomuutta ja hyväksikäyttöä. Useimmat surussakin tajuavat, että muiden elämä jatkuu ja että ylipäätään muilla on oma elämä omine suruineen. Ja että on loppupelissä hyvin rajallista mitä muut edes voivat tehdä.
Sitten on näitä surunsa tuotteistaneita, toki niin voi tehdä, mutta ei pidä edellyttää muun maailman menevän mukaan tuollaiseen.
Olet vain salaa kateellinen siitä, että joku uskaltaa rohkeasti käsitellä julkisesti vaikeaa aihetta omasta näkökulmastaan laittaen itsensä likoon.
Niin varmaan, kenenpä unelma ei olisi tehdä oman lapsen itsemurhasta itselle uutta kirjailijan ammattia?
Ja haukkua siinä ohessa pataluhaksi kaikki ne läheiset, jotka pitkään jaksoivat tukea. Mutta kun mikään ei riitä.
Tosiaan oikea unelmahomma on puffata kirjaa jossakin vauva-palstan keskustelussa siinä luulossa, että ihmiset ei huomaa, että "kirjailija" itse taas asialla.
Itsensä totaalinen julkinen nolaaminen on toki rohkeaa, mutta vielä enemmän se on pelkästään tyhmää.
Kirjailijan työllä harvempi rikastuu, joten voisit lopettaa nuo höpinäsi surun tuotteistamisesta. Sinä et ole elänyt tuon ihmisen elämää, joten turha maalailla tässä vastoin parempaa tietoa miten hienosti hänen läheisensä ovat toimineet. Vai onko sinulla jotain henkilökohtaisesti hampaankolossa? Oletko kenties kirjailijan tuttava?
On olemassa muutakin kun raha, kuten arvostus. Ja mahdollisuus päästä "kostamaan" kirjalla niille, jotka eivät loputtomiin vaan tue sellaisen suremista, joka ei edes yritä päästä eteenpäin.
Ei se täällä kirjaansa markkinoisi, ellei kirjalle levikkiä haluaisi.
Lääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä ihmisen pitää kokea vastuunsa toisesta, jos on ystävystynyt. Sitten ei enää hyljätä. Pitää olla todella tärkeä syy, että ottaa eron, kun on ensin tutustunut toiseen.
Raukkoja sellaiset, jotka ottavat ja jättävät
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä ihmisen pitää kokea vastuunsa toisesta, jos on ystävystynyt. Sitten ei enää hyljätä. Pitää olla todella tärkeä syy, että ottaa eron, kun on ensin tutustunut toiseen.
Raukkoja sellaiset, jotka ottavat ja jättävät
Mikään ei velvoita sitomaan itseään johonkin kusp*ähän koko elämäkseen. Ei mikään. Jopa papin edessä luvatusta myötä ja vastoinkäymisten jakamisesta voi erota. Jopa perheen hajottaminen on sallittua nykyään. Edes vanhoista vanhemmistaan ei laki velvoita huolehtimaan. Itse asiassa jopa lansensa voi hylätä jos oikein vapautta janoaa. Sisaruksiin ei tarvitse pitää yhteyttä. Noi on jo asioita, joissa moraalisesti pitäisi mielestäni olla vakava syy, muttei se aina niin mene. Kavereihin ei edes lähtökohtaisesti ole samanlaista vahvaa sidosta loppuiäksi, ei koskaan ikinä, ystävyys on vapaaehtoista ja herkästi särkyvää ja juuri sitomattomuutensa takia niin hienoa, kun siinä ollaan ihan vapaaehtoisesti. Sen luonne heti muuttuisi toiseksi, jos siihen liittyisi velvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vaan kun soittelekkaan.Viestittely onkin mukavampaa.Niihin voi vastata sit kun jaksaa.Kaikkein ärsyttävintä on se kun pääset just töistä kotio joku tuttu soittaa puolen tunnin puhelun ilman mitään kunnon asiaa.Yks seurustelukumppani soitteli monta kertaa päivässä ja aina semmonen vajaa tunti.Eikä mitään asiaa ollu.Siinä joutu sanoon et voitasko rajottaa kun en oo tottunu tämmöseen kun mun normi puhelut kestää max 2 minuuttia.Veti herneet nenään.Mihinkään face/mese-ryhmiin en liity kun joku tykittää koko ajan jotain mukahauskoja videoita tai kuvia.Tai kännissä tilittää kun kaikki on nykyään vanhoja eikä kukaan käy missään.Ehkä oon vaan epäsosiaalinen kun ei aina jaksa olla tavotettavissa.
Ihan normaali olet. Minuakin ärsyttää jo nykyään, kun näen puhelimessa muutaman tutun nimen soittavan. Tietää, että seuraavat pari tuntia menisi kuunnellessa tyhjänpäiväistä höpötystä, jos vastaa. Varsinkin yksi tuttava ottaa välillä vinkkua ja sitten on hirveä hinku soitella ihmisille ja jaaritella pitkiä puheluita. Jos ei vastaa, niin alkaa tykittää viesteillä, että miksi olet minut hyljännyt.
Ihaninta on, kun saa töiden jälkeen tehdä rauhassa omia hommia ja levätä, eikä jaaritella tyhjänpäiväisiä.
Mä niin komppaan edellisiä! Mulla on Whatsappi ja se riittää näistä somejutuista. En missään nimessä lähde johonkin Face-hommiin. Insta mulla ilman mitään "tarinaa" tai kuvia ja vain siksi että aikuiset lapseni instaavat ja kommentoin niitä tai siis tsemppaan.
Yksi mummoutunut kaveri lähettää lapsenlapsistaan videoita ja kuvia. Eivät kiinnosta ja poistankin yleensä katsomatta. Kyse ei ole kateudesta, vaan siitä että lasten naamoja ja söpöyttä nyt näkee vaikka missä netissäkin. Pakkohan niitä on sitten kuitenkin kehua ...
Mä kärsin myös pitkään yhden kaverin vinkunjuonnista ja soittelusta. Aiemmin yritti soittaa yöllä ja joskus unenpöppörössä vastasinkin. Sitten alkoikin soittaa keskellä päivää kännissä. Sepä oli kivaa. Ei millään ymmärtänyt etten voi/halua jutella. Kännisten jutut nyt tiedetään.
Pari harrastuksesta tuttua - todellakin vain tuttua - on soitellut muutaman kerran eikä meillä ole mitään asiaa puhuttavana. Tässä vielä sellainen kuvio, että soittajalla ei ole elämää ja hän haluaisi minun puheistani sitten itselleen jotain märehdittävää, kyselee lähes henkilökohtaisuuksia. Tuskallista kun pitää koko ajan muistaa tämä asia. Nyt olen puhelimeeni merkinnyt varoituksen tämän ihmisen kohdalla.
Omina sinkkuaikoinani äitini saattoi soittaa juuri kun olin tullut töistä kotiin. Kun sanoin että mä en nyt jaksa kun tulin just kotiin, niin ei mennyt jakeluun. Sinähän olet nyt kotona! Putiikki siis auki jos vastaa puhelimeen. Asiaa ei ollut, kunhan soitteli.
Nykyisin katson tosi tarkkaanj kuka soittaa. En vastaa, vaan pengon sitten numeron Fonectasta ja toimin sen mukaan.
Eilen tuli taas itsekseni todettua ettei näitä vanhoja ystäviä taida mun elämä kiinnostaa enää tippaakaan. En ole mikään tungetteleva tyyppi, pikemminkin päinvastoin ja aina ystävällinen sekä auttavainen koittanut olla, vaikka sekin kyllä kostautunut nuoruudessa Uusien ystävien löytäminen ei koskaan ole ollut helppoa.
Otin monen päivän mietinnän jälkeen pitkästä aikaa yhteyttä vanhaan ystävään koska mietin että jonkun on se eka askel aina otettava ja muutenkin kiva kuulla miten menee. Ollaan satunnaisesti nähty mutta max 1-2 kertaa vuodessa nykyään. Hän on samantyyppisessä elämäntilanteessa, kyselin kuulumisia ja sainkin vastauksen. Kun kerroin omat kuulumiset ihan normaalisti ei sitten vaivautunut enää jutustelua jatkamaan. Ei tällainen ainakaan mieltä ylennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jättää ystäviään mitä pienimmistä syistä, itselläkin etenkin nuorena oli aika tuulisia ystävyyssuhteet. Jätin kavereita mm. koska:
- Yksi oli niin epämotivoitunut opiskeluun ja itse taas otin koulun tosissani.
- Yksi oli epäsuosittu ja liian tosikko.
- Yksi nauroi liikaa.
- Toinen kans nauroi liikaa ja oli liian pinnallinen.
- Yksi oli liian nuori (mua vuoden nuorempi).
- Pari asui turhan kaukana enkä jaksanut sitä matkaa.
En koskaan antanut mitään selitystä, aloin vaan vältellä kun löysin kivempaa seuraa. Samoin uskon, että mutkin on usein jätetty ystävänä tosi pienestä syystä, usein koska joku muu seura on alkanut maittaa paremmin.
Ystävyydet tulee ja menee. Toisin kuin joku muu täällä, itse mieluummin perustaisin pysyvän siteen omaan perheeseen ja parisuhteeseen ja ystävät/kaverit on sitten niitä tuulisempia ihmissuhteita.
Mä olen sun kanssasi samaa mieltä. Jos ystävä tai kaveri muuttaa maapallon toiselle puolelle, on aika selvää, että hän löytää sieltä uusia ystäviä ja kavereita. Mutta ei uutta äitiä, siskoa, tytärtä jne.
Olen ajatellut olevani suurestikin poikkeava, kun puoliso ja lapset riittää sosiaalisiksi suhteeksi. Työkavereita en jaksa päivittäin jututtaa, enkä näe heitä vapaa-ajalla kuin pari- kolme kertaa vuodessa. Vanhoja ystäviä tapaan 1-3 kertaa vuodessa, enkä soittele heidän kanssaan juuri koskaan. Näitä ystäviä ei ole enää montaa, sillä useimmat ystävyyssuhteet eivät ole kestäneet näin harvaa yhteydenpitoa. Olen ollut tästä lähinnä helpottunut. Vanhempiani ja sisaruksiani näen ehkä 8-10 kertaa vuodessa, samoin miehen sukua, toisinaan lisäksi soitellaan ja viestitellään. En kaipaa yhtään enempää sosiaalisuutta, päinvastoin kaipaisin enemmän omaa aikaa. Ihan erakkokaan en silti halua olla, mutta ei kovin kaukana siitä. Yksin on ihana olla, silloin voi olla oma itsensä ja vapaa. Kun on ollut riittävästi yksin, sosiaaliset suhteet tuntuu jälleen raikkailta ja voimaannuttavilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkaisin vuosi sitten yhteydenpidon 20 vuotta kestäneen ystävyyden jälkeen. Vähän harmittaa että en ole pitkämielisempi, mutta ystävä joka valehtelee jatkuvasti, eikä valheesta kiinni jäätyäänkään ymmärrä mitä teki väärin, niin eihän sellainen ystävä mikään oikea ystävä ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut olevani suurestikin poikkeava, kun puoliso ja lapset riittää sosiaalisiksi suhteeksi. Työkavereita en jaksa päivittäin jututtaa, enkä näe heitä vapaa-ajalla kuin pari- kolme kertaa vuodessa. Vanhoja ystäviä tapaan 1-3 kertaa vuodessa, enkä soittele heidän kanssaan juuri koskaan. Näitä ystäviä ei ole enää montaa, sillä useimmat ystävyyssuhteet eivät ole kestäneet näin harvaa yhteydenpitoa. Olen ollut tästä lähinnä helpottunut. Vanhempiani ja sisaruksiani näen ehkä 8-10 kertaa vuodessa, samoin miehen sukua, toisinaan lisäksi soitellaan ja viestitellään. En kaipaa yhtään enempää sosiaalisuutta, päinvastoin kaipaisin enemmän omaa aikaa. Ihan erakkokaan en silti halua olla, mutta ei kovin kaukana siitä. Yksin on ihana olla, silloin voi olla oma itsensä ja vapaa. Kun on ollut riittävästi yksin, sosiaaliset suhteet tuntuu jälleen raikkailta ja voimaannuttavilta.
Kuin mun näppikseltäni :) Mä luulen, että yksinäisyydestä kärsivät ihmiset eivät aina oikein ymmärrä, että joillain ihan oikeasti on elämässään niin paljon ihmissuhteita (siis ihan perhettä ja sukua), että sekin tuntuu välillä liian paljolta. Että ei halua jokaista hereilläolominuuttiaan käyttää johonkin toiseen ihmiseen vaan kaipaa välillä vain omissa oloissaan olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä haluaisi olla jonkun ystävä joka on kateellinen sille että toisen vakavasta asiasta kirjoittama kirja myy. Hävetkää!
Vierailija kirjoitti:
Eilen tuli taas itsekseni todettua ettei näitä vanhoja ystäviä taida mun elämä kiinnostaa enää tippaakaan. En ole mikään tungetteleva tyyppi, pikemminkin päinvastoin ja aina ystävällinen sekä auttavainen koittanut olla, vaikka sekin kyllä kostautunut nuoruudessa Uusien ystävien löytäminen ei koskaan ole ollut helppoa.
Otin monen päivän mietinnän jälkeen pitkästä aikaa yhteyttä vanhaan ystävään koska mietin että jonkun on se eka askel aina otettava ja muutenkin kiva kuulla miten menee. Ollaan satunnaisesti nähty mutta max 1-2 kertaa vuodessa nykyään. Hän on samantyyppisessä elämäntilanteessa, kyselin kuulumisia ja sainkin vastauksen. Kun kerroin omat kuulumiset ihan normaalisti ei sitten vaivautunut enää jutustelua jatkamaan. Ei tällainen ainakaan mieltä ylennä.
Joskus minuun ottaa yhteyttä joku vanha kaveri ja kysyy kuulumisia. Kerron ja hän kertoo. Yleensä sen jälkeen ei ole mitään sanomista. Hän sai tietää kysymykseensä vastaukset ja minä kuulin hänestä, vaikka en edes kysynyt, mitä kuuluu. Mitä muuta pitäisi jonkun vanhan kaverin kanssa jutustella, vaikka ei enää olla tekemisissä. Hyvin kiusallisia tuollaiset puhelut. Viestit on helpompia, kun vastaa toisen kysymykseen ja toinen kommentoi ja se oli siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinä ruuhkavuosina vaan helpompaa lähteä baariin tapaamaan uusia ihmisiä. On järjetön työ saada sovittua milloin kävisi ja käykö samaan paikkaan samaan aikaan jne. Baariin vaan ja juttelemaan ihmisille. Sillai tulee nykyään hoidettua sosiaaliset suhteet. Ollut myös eduksi tuöelämää ajatellen, saanut uusia asiakkaita jne. Tulee paljon tuttuja ja hauskat illat.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jättää ystäviään mitä pienimmistä syistä, itselläkin etenkin nuorena oli aika tuulisia ystävyyssuhteet. Jätin kavereita mm. koska:
- Yksi oli niin epämotivoitunut opiskeluun ja itse taas otin koulun tosissani.
- Yksi oli epäsuosittu ja liian tosikko.
- Yksi nauroi liikaa.
- Toinen kans nauroi liikaa ja oli liian pinnallinen.
- Yksi oli liian nuori (mua vuoden nuorempi).
- Pari asui turhan kaukana enkä jaksanut sitä matkaa.
En koskaan antanut mitään selitystä, aloin vaan vältellä kun löysin kivempaa seuraa. Samoin uskon, että mutkin on usein jätetty ystävänä tosi pienestä syystä, usein koska joku muu seura on alkanut maittaa paremmin.
Ystävyydet tulee ja menee. Toisin kuin joku muu täällä, itse mieluummin perustaisin pysyvän siteen omaan perheeseen ja parisuhteeseen ja ystävät/kaverit on sitten niitä tuulisempia ihmissuhteita.
Surullisen totta. Olen tuo äskeisen uusiin ihmisiin tutustuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"....Henkilökohtaisuuksiin mennään siinä vaiheessa, kun asialliset argumentit loppuvat. Tuo kertoo enemmän sinusta kuin minusta.[/quote]
Itse taisit aloittaa laittamalla ilkeyksiä minun suuhuni. Hyvä että kerroit mistä se johtui.[/quote]
Sinä mustamaalaat surevia. Se ei ole mielipide, se on fakta.[/quote]
En. Tunnen myötätuntoa suurinta osaa surevia kohtaan. Sinä taas luot heistä virheellistä ja epämiellyttävää kuvaa.[/quote]
Virheellistä ja epämiellyttävää? Tapoja surra on yhtä monta kuin sureviakin.[/quote]
Kyllä, mutta harva suree vaatimalla läheisiltä kohtuuttomia. On väärin luoda surevista kuvaa ihmisinä, joille mikään ei riitä.[/quote]
Nimenomaan! Lopeta heti![/quote]
Vaikea lopettaa sellaista mitä ei ole koskaan tehnyt. Suosittelen siis sinua katsomaan peiliin ja lopettamaan surevien mustamaalaalaamisen, sanojen laittaminen toisten suuhun ja toisten keskustelijoiden näennäisen asiallisen syyllistämisen tällä palstalla.[/quote]
Suosittelen sinua hakemaan ongelmiisi apua, jos jonkun toisen surut sinua pahasti ahdistavat. Omien tunteiden erottaminen toisten tunteista helpottaa elämää kovasti.[/quote]
Lisään listaan vielä manipulatiivisen kielenkäytön .[/quote]
Sinä olet selvästi ihminen, joka yrittää kontrolloida mistä asioista toiset saavat puhua ja millä tavoin. Kerrohan mistä käytöksesi johtuu? Huonoista tunteiden käsittelytaidoistasi? Tämä ei ole sinun henkilökohtainen hiekkalaatikkosi, vaan julkinen keskustelupalsta.[/quote]
Ahaa, esität jälleen itse keksimiäsi tulkintoja toisen ihmisen luonteesta ja vaikuttamista. Et vain pidä siitä, että toinen käyttää yhtälaista oikeutta sanoittaa havaintojaan sinusta. Tunteiden käsittelytaitoni ovat kiitos aivan hyvällä mallilla. Käytökseni johtuu siitä, että minusta toisen ihmisen huonoa käytöstä ja manipulpintipyrkimyksiä ei tarvitse sietää sanomatta vastaan. Ei edes julkisella keskustelupalstalla.[/quote]
Blaa blaa, lässyn lässyn. Toi riitely ei kyllä liity enää ketjun aiheeseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut olevani suurestikin poikkeava, kun puoliso ja lapset riittää sosiaalisiksi suhteeksi. Työkavereita en jaksa päivittäin jututtaa, enkä näe heitä vapaa-ajalla kuin pari- kolme kertaa vuodessa. Vanhoja ystäviä tapaan 1-3 kertaa vuodessa, enkä soittele heidän kanssaan juuri koskaan. Näitä ystäviä ei ole enää montaa, sillä useimmat ystävyyssuhteet eivät ole kestäneet näin harvaa yhteydenpitoa. Olen ollut tästä lähinnä helpottunut. Vanhempiani ja sisaruksiani näen ehkä 8-10 kertaa vuodessa, samoin miehen sukua, toisinaan lisäksi soitellaan ja viestitellään. En kaipaa yhtään enempää sosiaalisuutta, päinvastoin kaipaisin enemmän omaa aikaa. Ihan erakkokaan en silti halua olla, mutta ei kovin kaukana siitä. Yksin on ihana olla, silloin voi olla oma itsensä ja vapaa. Kun on ollut riittävästi yksin, sosiaaliset suhteet tuntuu jälleen raikkailta ja voimaannuttavilta.
Kuin mun näppikseltäni :) Mä luulen, että yksinäisyydestä kärsivät ihmiset eivät aina oikein ymmärrä, että joillain ihan oikeasti on elämässään niin paljon ihmissuhteita (siis ihan perhettä ja sukua), että sekin tuntuu välillä liian paljolta. Että ei halua jokaista hereilläolominuuttiaan käyttää johonkin toiseen ihmiseen vaan kaipaa välillä vain omissa oloissaan olemista.
Jep. Itsellä on yksi tuollainen kaveri. Hän on katkaissut siteet omaan sukuunsa (ihan kyllä ymmärrettävistä syistä) ja hakee ystävistä sitä verkostoa minkä monille muodostaa perhe ja suku. Mut ei mun kohdalla sitten tajua sitä että oon joskus tosi väsynyt kaikista sosiaalisista velvoitteista ja tarvitsen aikaa olla myös yksin. Haluaisi myös viettää kokonaisia päiviä yhdessä, hengata ja olla yhdessä kuin oltaisiin perhettä. Mut mulla vaan ei aika ja energia riitä siihen, kun on perhe ja laaja suku ja tarviin myös omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Noi jotka tivaavat syytä miksi joku ei halua olla hänen kanssaan, eivät oikeasti halua syytä. He haluavat väkisin jatkaa "ystävyyttä" ja alkavat perustella ja selitellä, miksi toisen pitäisi kaikesta huolimatta jatkaa sellaista ihmissuhdetta, jota ei halua. Ei ne ymmärrä ystävyydestä mitään, kun eivät ymmärrä ettei ystävyyttä synny painostamalla ja vänkäämällä.
Mihin perustat sen näkemyksen, että ihmiset, jotka "tivaavat" syytä, eivät oikeasti halua kuulla syytä, vaan he haluavat jatkaa "ystävyyttä"?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vituttanu enemmän entisten hyvien ystävien kanssa välien meneminen enemmän kuin monen vuoden parisuhteen ero tai mikään asia ikinä. Ennen meillä oli kunnon kaveriporukka ja hyvä meininki mutta mut hylättiin siitä pois. Tuosta porukasta osa pitää yhteyttä keskenään vieläkin mut mulle ei ilmoitella mitään. Osa muista tutuista on muuttanut muille paikkakunnille ja osan kans menneet välit mm. sen takia että ovat itse ottaneet yhteyttä silloin vain ku olleet jotakin vailla.Se on tosi inhottava tunne mikä on muutaman kerran käynyt silloin kun itse soitan perjantain iltana kaikki kaverit läpi että tehtäis jotain ja vastaus on ettei jaksa tai eivät tiedä mitä tekevät. Tai eivät ees vastaa.
Mies30
Jep, ja me kaikki toki uskotaan ettei sinussa itsessäsi ole mitään vikaa. Ne kaikki MUUT vaan on kus*päitä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen sitä pakonomaista tarvetta saada joku mukaan esim lenkille. Miksi ihmeessä, jos juostaan ei keskustelusta kuitenkaan tule oikein mitään.
Tai shoppailemaan, olisi lähinnä rasittavaa raahata jotakuta vaikka vaatekaupoille, yritän muutenkin selvitä kaupasta nopeasti.
Toki on kiva jutella kiinnostavien ihmisten kanssa, mutta että tarvitsee siihen arkeenkin jonkun koko ajan. Vielä jos on perhettä, eikö harrasta mitään vai mistä on edes aikaa pitää yhteyttä monta kertaa viikossa. Vai eikö uskalla harrastaa mitään yksin, jotenkin avutonta.
Todellakin. Tätä (ja muutamaa muuta) yksinäisyyskeskustelua seuranneena on tullut selväksi, että "yksinäinen" ihminen on pääasiassa vain avuton ja/tai kohtuuttoman seurankipeä. Kun ei suunnilleen vessaankaan kykene menemään yksin, saati lenkille tai kahville tai taidenäyttelyyn, niin kyllähän se tuo elämään ihan toisenlaista seuranhakupainetta kuin normaalille ihmiselle. Kavereita/ystäviä voi olla saman verran kuin naapurilla, mutta vain toinen heistä kokee itsensä musertavan yksinäiseksi, koska roskien vientikin yksin on ylivoimaisen masentavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi jotka tivaavat syytä miksi joku ei halua olla hänen kanssaan, eivät oikeasti halua syytä. He haluavat väkisin jatkaa "ystävyyttä" ja alkavat perustella ja selitellä, miksi toisen pitäisi kaikesta huolimatta jatkaa sellaista ihmissuhdetta, jota ei halua. Ei ne ymmärrä ystävyydestä mitään, kun eivät ymmärrä ettei ystävyyttä synny painostamalla ja vänkäämällä.
Mihin perustat sen näkemyksen, että ihmiset, jotka "tivaavat" syytä, eivät oikeasti halua kuulla syytä, vaan he haluavat jatkaa "ystävyyttä"?
Minulla on pari tällaista kokemusta. En voi yleistää, mutta kummassakin tapauksessa alettiin ikään kuin tehdä kauppaa: Jos muutun näin, niin voidaanhan taas viettää aikaa yhdessä. Jos en enää soittele jatkuvasti, niin sitä ja tätä. Jos sun ei tarvi ajaa tänne, niin voitaishan me silti tavata, jos minä teen näin ja noin. Jos minä muutun...
Jos siis ei selkeästi mene perille se, että aika on ajanut ohi tämän ystävyyden, ei jaksaisi alkaa tätä kaupankäyntiä. Ihan samalla tavalla, kuin avioerossa jätetty alkaa tinkaamaan, että jos muutun ja annan sulle useammin tai en nalkuta enää tai muutun joksikin toiseksi, niin ethän jätä minua.
Alue: Aihe vapaa
Pikkuisen nyt lähdettä sille, että nimenomaan naiset olisivat kateellisempia. Naisviha ei ole lähde.
Ja saahan sitä haluta vaikka kuun taivaalle, kunhan ei oleta sitä saavansa.
Noi jotka tivaavat syytä miksi joku ei halua olla hänen kanssaan, eivät oikeasti halua syytä. He haluavat väkisin jatkaa "ystävyyttä" ja alkavat perustella ja selitellä, miksi toisen pitäisi kaikesta huolimatta jatkaa sellaista ihmissuhdetta, jota ei halua. Ei ne ymmärrä ystävyydestä mitään, kun eivät ymmärrä ettei ystävyyttä synny painostamalla ja vänkäämällä.