Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?

Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi.  Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.

Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.

Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.

Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.

Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.

Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.

Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.

Ok. En minäkään pahinta maininnut. Mutta on kaksi ihmistä terapeutin lisäksi joille olen voinut sen kertoa...läheisin ystäväni ja puolisoni. Eli voi aika pahojenkin juttujen kanssa tulla muutamien harvojen hyväksymäksi. Suurimmalta osalta sitä ymmärrystä ei kannata hakea, mut hekin voi olla kivaa seuraa pinnallisempiin juttuihin.

Harva asia on sellainen, mikä voisi etäännyttää. Ellei nyt itse satu olemaan rikollinen. Mutta se, miksi ihmiset ottavat etäisyyttä on se, että he eivät halua alkaa terapeuteiksi, jos vaikeita asioita aletaan vuodattamaan jatkuvasti ja odotetaan toisen tukevan ja kannattelevan.

Omilla ystävilläni on monenlaisia taustoja in sestistä lähtien moneen muuhun. Ne eivät ole etäännyttäneet koskaan. Mutta he ovatkin hakeneet apua ammattiauttajalta, eikä uskoutumisen jälkeen odottaneet, että minusta tulee terapeutti

Minäkään en ole odottanut toisten ryhtyvän terapeuteiksini. Ei ole sille tarvetta, kun se löytyy jo. Silti reaktiot ovat olleet tylyjä.

Pari vuotta voi mennä ihan hyvissä väleissä ja asian selvittyä kaikki tämä katoaa. Ei hirveästi naurata siinä vaiheessa.

Mistä merkeistä oot päätellyt että sille ihmiselle voisi kertoa? Mä oon tehnyt niin että olen yleisellä tasolla ( käyttäen aloitukseen vaikka jotain lehdissä ollutta ajankohtaista juttua) puhunut siitä aiheesta ja katsonut miten suhtautuu siihen mulle arkaan asiaan ...95 % hyvältäkään vaikuttaneista tuomitsee ja heille en sitä asiaa sit kerro.

Joskus on ollut pakko kertoa mistä on kyse, jos asia on jollain tavalla näkynyt käytöksessäni.

Ovatko siis kysyneet suoraan? Mullakin on näkynyt käytöksessä, esim. äkillisinä pelkotiloina ja jännittyneisyytenä. Oon vaan antanut pitää outona. Joskus joku jopa kysyi ja sanoin että se on vaikea asia, josta en halua puhua.

Kyllä ovat kysyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

Alkaa nyt mennä hieman sekaisin aiheet. Työttömyys ja yksinäisyys eivät ole samoja asioita. 

Ikävä kyllä yksinäisyydessä ollaan hieman oman onnensa seppiä. Sinun on mentävä ulos tavataksesi ihmisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Et voi lähettää yhteiskuntaa tai ketään toista ulos puolestasi. En ymmärrä millaisia vaihtoehtoja asiassa olisi sille että yksinäinen ei itse joutuisi tekemään yksinäisyydellensä jotain.

Jos tietenkin valitset olla tekemättä asialle mitään niin se on aivan oma valintasi. Mitään bucket listiä et keneltään tule samaan koska yksinäisyytesi ei kenenkään muun elämään vaikuta. Kerroin mitä minä olen asialle tehnyt ja konkreettisia ehdotuksia mitä sinä voisit tehdä. Jos et asialle mitään tee en pidä sinua lainkaan huonompana ihmisenä. Se on sinun valintasi, ehkä et ole valmis muuhun. Et ehkä jaksa henkisesti torjumisen riskiä tai ehkä olet vain väsynyt. En tiedä elämästäsi mitään mutta varmasti valitset elämääsi parhaat ratkaisut juuri sinulle.

Jos olet työtön niin sen ratkaisemiseksi löytyy yhteiskunnallista tukea joten sekään ei mielestäni ole sen lopullisempaa kuin yksinäisyys. Kaikki on mahdollista. Älä luovu toivosta. Tänään olet yksinäinen tai työtön, jos oikein yrität niin ehkä huomenna et ole. Jos jos yhä olet niin yritä uudestaan :)

lycka till!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.

Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.

Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kyllä hyvin montaa tietämääni henkilöä yhdistää harrastus tai juurikin vapaaehtoistyö. Ystävyyksiä on syntynyt, tätäkin kautta jos muutoinkin.

Mutta tämä tapahtuu tietenkin vain normaali-ihmisille, ei yksinäisille, joten kannattaa suhtautua varauksella.

Puhutko itsestäsi vai muista? Pitäisi varmaan ensiksi määritellä ystävyys. 

Itse asiassa nimenomaan normaali-ihmisille tuota ei juurikaan tapahdu, sillä heistähän juurikin puhuin. Heidän ystävänsä ovat ihan elävästä elämästä kuten töistä, lapsuudesta, nuoruudesta, puolison kavereita, opiskelukavereita, lapsen kummeja, lapsen kavereiden vanhempia jne. jne. Heidän ei tarvitse mennä kissataloihin tai joogailtoihin yksin, vaan he voivat mennä joogaan tai salille ihan vain harrastamaan liikuntaa. 

Puhuin itsestäni ja tuttavistani. Yksi meni Punaisen ristin toimintaan, yksin, koska se kiinnosti. Ystävystyi toiseen vapaaehtoiseen, jonka itse tapasin tämän tuttavan juhlissa. Ihan ystäviltä vaikuttavat ja yhteyttä pitävät. Olen huomannut, että tosi sosiaaliset ihmiset eivät tarvitse seuraa joka paikkaan vaan tykkäävät tutustua uusiin ihmisiin.

Harrastusten kautta mahdollista myös, jos tapaa mukavan tyypin, on jo valmiiksi yhteinen kiinnostuksen kohde ja puhuttavaa riittää. Tämä yleensä sitten laajenee muihinkin juttuihin jos toisen seurassa viihtyy.

Tässähän se just tulee. Seura, uudet ihmiset, tutustuminen ovat kaikki eri asioita kuin kaverit ja ystävät. 

Itse ainakin puhun tarkoituksella esim. työkavereista, koska nimenomaan lähinnä puhumme töistä. Kun emme ole enää samoissa hommissa, tuskin meille jää juuri mitään yhteistä. Eikä ole eka kerta, kun näin käy työkavereiden suhteen. Sama on tapahtunut harrastuksissa. Toki kaikki tällaiset sisältöä tuovat elämään, ja joskus voi hyvällä säkällä löytyä joku huippukaverikin matkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täällä kommentoinut sitä, että miten kohtuullista on se, että joku jää kerta toisen jälkeen yksin sen takia, että ihmisten on tuttavuuden syventyessä suhtautua johonkin asiaan, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut? Loputtomiin asiaa ei pysty piilottelemaan, koska se jossain määrin vaikuttaa elämään. Varmasti moni on myös tällaisista syistä yksin tutusmisyrityksistään huolimatta.

Mä en hetken mietittyäni keksinyt kuin kolme asiaa, jotka tai joiden seuraukset voivat tulla esille ajan myötä, vaikka asianomainen ei koskaan puhuisi menneisyydestään halaistua sanaakaan. Ensimmäinen on alkoholismi. Entisenä alkoholistina kun joutuu aina kieltäytymään tarjotusta alkoholista. Pienestäkin määrästä. Toisaalta...on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet pisaraakaan alkoholia. Kuka mistäkin syystä. Elämänkatsomuksensa vuoksi tai kenties on kasvanut perheessä, jossa vanhemmilla on ollut alkoholiongelmaa eikä sen vuoksi ole halunnut omille lapsilleen samanlaista lapsuutta. Joku taas ei juo tippaakaan sen vuoksi, ettei pidä alkoholin mausta, siitä tulee huono olo tai on jokin lääkitys, minkä vuoksi ei saa juoda alkoholia. Tai siksi, että haluaa elää terveellisesti.  Tai siksi, että ei vaan halua. Absolutistia toki suomalaisten keskuudessa on pidetty jonkinlaisena kummajaisena, hihhulina tai muuna, mutta ajat ovat onneksi jo muuttuneet niin, ettei enää tarvitse selitellä, miksi ei halua juoda alkoholia. Pointtini siis on, että jos ei juo alkoholismitaustasi vuoksi, ei sitä ole mikään tarve kertoa kenellekään vaan sanoa vain, että ei tykkää alkolista. Piste. 

Erilaiset traumat tietenkin voivat aiheuttaa masennnusta myöhemmissä elämänvaiheissa ja se näkyy. Masennus on kuitenkin niin yleistä nykyisin, siitä puhutaan aiempaa enemmän ja sen vuoksi se ei enää ole ihmisille keskimäärin mikään "hullun leima otsassa". Syyt, mitkä ovat johtaneet masennukseen, ovat jokaisen yksityisasia eikä niistä tarvitse kertoa kuin terapeutille. Ei uusille tuttaville, ei kavereille eikä ystävillekään. Masennus on tässä ja nyt, sen kanssa joutuu elämään, mutta traumat ja muut masennuksen aiheuttajat ovat menneisyydessä. Niistä ei tarvitse - eikä usemmiten kannatakaan - kertoa kenellekään (paitsi hoitotaholle). Ehkä läheiselle ystävälle sitten, kun ystävyys on kestänyt parikymmentä vuotta. Pointtini tässä siis on, että muut ihmiset eivät pääsääntöisesti ole kiiinnostuneita tietämään, mitä toiselle on joskus menneisyydessä tapahtunut, joka aiheuttaa myöhemmin masennusta. Ne syyt ovat menneisyyttä, tapahtunutta ei voi muuttaa ja kaikista vähiten tapahtuneille asioille uusi tuttavuus, kaveri tai ystävä voi tehdä yhtään mitään. Tieto menneisyyden tapahtumista ei ole muille ihmisille millään tavalla tarpeellinen. Kertomatta jättämisestä seuraa, ettei toinen myöskaan ajattele, että hänen pitäisi ryhtyä jollain tavalla terapeutiksesi. Toisen menneisyyden ei pidä nousta vuosien tai vuosikymmenten takaa toisen nykypäiväksi. 

Rikostausta. Pitää olla aika merkittävä rikos, jotta Suomessa julkaistaan tekijän nimi. Pikkurikoksista muut saavat tietää vain, jos itse kertoo. Tietenkin jollain pikkupaikkakunnalla kaikki tietävät toisistaan kaiken ja monesti vielä enemmänkin kuin asianomainen itse, mutta ehkä ei kannata jäädä pikkupaikkakunnalle enää sen jälkeen, jos on tyhmyyksissään rötöstellyt. On toki mahdollista, että isossa kaupungissakin sattuu osumaan paikalle joku "vanha tuttu" juuri, kun olet uuden tuttavan tai kaverin kanssa kahvilassa ja se alkaa kertoa sun menneisyydestäsi seurassasi olevalle ihmiselle, mutta veikkaanpa, että jos näin käy, kannattaa laittaa myös lotto vetämään. Rikostaustan paljastuessa kuitenkin merkitystä on tällä toisella henkilöllä, rikoksella ja iällä, jossa rikos on  tehty. 15-16 -vuotiaana tehty autovarkauksien sarja tuskin koetaan uhkana eli kaverin ei tarvitse pelätä oman autonsa puolesta. Sen sijaan aikuisena tehty tapon yritys onkin jo asia, josta on syytä olla varuillaan. Mistä tietää, ettei se toistu ja uhrina onkin kaveri? Ei mistään, joten on ymmärrettävää, jos kaveri ottaa etäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kyllä hyvin montaa tietämääni henkilöä yhdistää harrastus tai juurikin vapaaehtoistyö. Ystävyyksiä on syntynyt, tätäkin kautta jos muutoinkin.

Mutta tämä tapahtuu tietenkin vain normaali-ihmisille, ei yksinäisille, joten kannattaa suhtautua varauksella.

Puhutko itsestäsi vai muista? Pitäisi varmaan ensiksi määritellä ystävyys. 

Itse asiassa nimenomaan normaali-ihmisille tuota ei juurikaan tapahdu, sillä heistähän juurikin puhuin. Heidän ystävänsä ovat ihan elävästä elämästä kuten töistä, lapsuudesta, nuoruudesta, puolison kavereita, opiskelukavereita, lapsen kummeja, lapsen kavereiden vanhempia jne. jne. Heidän ei tarvitse mennä kissataloihin tai joogailtoihin yksin, vaan he voivat mennä joogaan tai salille ihan vain harrastamaan liikuntaa. 

Oletan olevani normaali ihminen. Minä en edes tiedä, missä lapsuudenkaverini nykyään asuvat. Samoin opiskelukaverit. Lapsilla ei ole kummeja, kun emme kuulu kirkkoon. Puolison kaverit eivät ole minun kavereitani.

Itse olen parhaat ystäväni löytänyt harrastuksen kautta. Harrastusta käsittelevän nettipalstan kautta. Harrastetapaamisissa. 

Olen ystävystynyt myös siellä hiekkalaatikolla ja saanut sieltä pitkäaikaisen ystävän. 

Ja minä en edes liittynyt harrasteryhmään saadakseni ystäviä, mutta siellä oli paljon samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa oli livenäkin helppo tutustua.

Kannattaa kokeilla. Voi sattua jopa niin vaarallinen asia, että löydät kavereita ja ystäviä ja sitten et voi enää valittaa ystävyyttä ja syyttää muita, kun he eivät huomioi sinua.

eevia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

Alkaa nyt mennä hieman sekaisin aiheet. Työttömyys ja yksinäisyys eivät ole samoja asioita. 

Ikävä kyllä yksinäisyydessä ollaan hieman oman onnensa seppiä. Sinun on mentävä ulos tavataksesi ihmisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Et voi lähettää yhteiskuntaa tai ketään toista ulos puolestasi. En ymmärrä millaisia vaihtoehtoja asiassa olisi sille että yksinäinen ei itse joutuisi tekemään yksinäisyydellensä jotain.

Jos tietenkin valitset olla tekemättä asialle mitään niin se on aivan oma valintasi. Mitään bucket listiä et keneltään tule samaan koska yksinäisyytesi ei kenenkään muun elämään vaikuta. Kerroin mitä minä olen asialle tehnyt ja konkreettisia ehdotuksia mitä sinä voisit tehdä. Jos et asialle mitään tee en pidä sinua lainkaan huonompana ihmisenä. Se on sinun valintasi, ehkä et ole valmis muuhun. Et ehkä jaksa henkisesti torjumisen riskiä tai ehkä olet vain väsynyt. En tiedä elämästäsi mitään mutta varmasti valitset elämääsi parhaat ratkaisut juuri sinulle.

Jos olet työtön niin sen ratkaisemiseksi löytyy yhteiskunnallista tukea joten sekään ei mielestäni ole sen lopullisempaa kuin yksinäisyys. Kaikki on mahdollista. Älä luovu toivosta. Tänään olet yksinäinen tai työtön, jos oikein yrität niin ehkä huomenna et ole. Jos jos yhä olet niin yritä uudestaan :)

lycka till!

Älä kuluta energiaa holhoavaan paasaamiseen, kun esim. itse olen töissä ja minulla on ystäviä. Enemmänkin toki voisi olla, tai aktiivisempia. Ei täällä kaikki ole yksinäisiä, joten ei kannata tehdä oletuksia. 

Asiat eivät myöskään mene yhtään sekaisin, sillä suhtautuminen yksinäisyyteen on selvästikin hyvin samanlaista kuin työttömyyteen. 

Jokainen työtön muuten varmasti on tietoinen, että saa työttömyysturvaa, joten nyt voisi tosiaan muistuttaa siitä, että älä ole alentuva. 

Ja kyllä, täälläkin on annettu monia bucket listejä. Että mene sinne ja mene tänne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kyllä hyvin montaa tietämääni henkilöä yhdistää harrastus tai juurikin vapaaehtoistyö. Ystävyyksiä on syntynyt, tätäkin kautta jos muutoinkin.

Mutta tämä tapahtuu tietenkin vain normaali-ihmisille, ei yksinäisille, joten kannattaa suhtautua varauksella.

Puhutko itsestäsi vai muista? Pitäisi varmaan ensiksi määritellä ystävyys. 

Itse asiassa nimenomaan normaali-ihmisille tuota ei juurikaan tapahdu, sillä heistähän juurikin puhuin. Heidän ystävänsä ovat ihan elävästä elämästä kuten töistä, lapsuudesta, nuoruudesta, puolison kavereita, opiskelukavereita, lapsen kummeja, lapsen kavereiden vanhempia jne. jne. Heidän ei tarvitse mennä kissataloihin tai joogailtoihin yksin, vaan he voivat mennä joogaan tai salille ihan vain harrastamaan liikuntaa. 

Puhuin itsestäni ja tuttavistani. Yksi meni Punaisen ristin toimintaan, yksin, koska se kiinnosti. Ystävystyi toiseen vapaaehtoiseen, jonka itse tapasin tämän tuttavan juhlissa. Ihan ystäviltä vaikuttavat ja yhteyttä pitävät. Olen huomannut, että tosi sosiaaliset ihmiset eivät tarvitse seuraa joka paikkaan vaan tykkäävät tutustua uusiin ihmisiin.

Harrastusten kautta mahdollista myös, jos tapaa mukavan tyypin, on jo valmiiksi yhteinen kiinnostuksen kohde ja puhuttavaa riittää. Tämä yleensä sitten laajenee muihinkin juttuihin jos toisen seurassa viihtyy.

Tässähän se just tulee. Seura, uudet ihmiset, tutustuminen ovat kaikki eri asioita kuin kaverit ja ystävät. 

Itse ainakin puhun tarkoituksella esim. työkavereista, koska nimenomaan lähinnä puhumme töistä. Kun emme ole enää samoissa hommissa, tuskin meille jää juuri mitään yhteistä. Eikä ole eka kerta, kun näin käy työkavereiden suhteen. Sama on tapahtunut harrastuksissa. Toki kaikki tällaiset sisältöä tuovat elämään, ja joskus voi hyvällä säkällä löytyä joku huippukaverikin matkaan. 

Ohis...niin on. Mutta ei kavereita ja ystäviä ole mahdollista saada muulla tavalla kuin tutustumalla uusiin ihmisiin. Vaikka laittaisi nettiin "etsitään ystävää"-ilmoituksen, vastanneet olisivat silti uusia ihmisiä, joihin pitäisi ensin tutustua, jotta voisi todeta, tuleeko meistä kavereita vai ei. Ei ole olemassa mitään kaveri&ystäväkauppaa, josta voi hankkia suoraan uuden kaverin tai ystävän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täällä kommentoinut sitä, että miten kohtuullista on se, että joku jää kerta toisen jälkeen yksin sen takia, että ihmisten on tuttavuuden syventyessä suhtautua johonkin asiaan, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut? Loputtomiin asiaa ei pysty piilottelemaan, koska se jossain määrin vaikuttaa elämään. Varmasti moni on myös tällaisista syistä yksin tutusmisyrityksistään huolimatta.

Mä en hetken mietittyäni keksinyt kuin kolme asiaa, jotka tai joiden seuraukset voivat tulla esille ajan myötä, vaikka asianomainen ei koskaan puhuisi menneisyydestään halaistua sanaakaan. Ensimmäinen on alkoholismi. Entisenä alkoholistina kun joutuu aina kieltäytymään tarjotusta alkoholista. Pienestäkin määrästä. Toisaalta...on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet pisaraakaan alkoholia. Kuka mistäkin syystä. Elämänkatsomuksensa vuoksi tai kenties on kasvanut perheessä, jossa vanhemmilla on ollut alkoholiongelmaa eikä sen vuoksi ole halunnut omille lapsilleen samanlaista lapsuutta. Joku taas ei juo tippaakaan sen vuoksi, ettei pidä alkoholin mausta, siitä tulee huono olo tai on jokin lääkitys, minkä vuoksi ei saa juoda alkoholia. Tai siksi, että haluaa elää terveellisesti.  Tai siksi, että ei vaan halua. Absolutistia toki suomalaisten keskuudessa on pidetty jonkinlaisena kummajaisena, hihhulina tai muuna, mutta ajat ovat onneksi jo muuttuneet niin, ettei enää tarvitse selitellä, miksi ei halua juoda alkoholia. Pointtini siis on, että jos ei juo alkoholismitaustasi vuoksi, ei sitä ole mikään tarve kertoa kenellekään vaan sanoa vain, että ei tykkää alkolista. Piste. 

Erilaiset traumat tietenkin voivat aiheuttaa masennnusta myöhemmissä elämänvaiheissa ja se näkyy. Masennus on kuitenkin niin yleistä nykyisin, siitä puhutaan aiempaa enemmän ja sen vuoksi se ei enää ole ihmisille keskimäärin mikään "hullun leima otsassa". Syyt, mitkä ovat johtaneet masennukseen, ovat jokaisen yksityisasia eikä niistä tarvitse kertoa kuin terapeutille. Ei uusille tuttaville, ei kavereille eikä ystävillekään. Masennus on tässä ja nyt, sen kanssa joutuu elämään, mutta traumat ja muut masennuksen aiheuttajat ovat menneisyydessä. Niistä ei tarvitse - eikä usemmiten kannatakaan - kertoa kenellekään (paitsi hoitotaholle). Ehkä läheiselle ystävälle sitten, kun ystävyys on kestänyt parikymmentä vuotta. Pointtini tässä siis on, että muut ihmiset eivät pääsääntöisesti ole kiiinnostuneita tietämään, mitä toiselle on joskus menneisyydessä tapahtunut, joka aiheuttaa myöhemmin masennusta. Ne syyt ovat menneisyyttä, tapahtunutta ei voi muuttaa ja kaikista vähiten tapahtuneille asioille uusi tuttavuus, kaveri tai ystävä voi tehdä yhtään mitään. Tieto menneisyyden tapahtumista ei ole muille ihmisille millään tavalla tarpeellinen. Kertomatta jättämisestä seuraa, ettei toinen myöskaan ajattele, että hänen pitäisi ryhtyä jollain tavalla terapeutiksesi. Toisen menneisyyden ei pidä nousta vuosien tai vuosikymmenten takaa toisen nykypäiväksi. 

Rikostausta. Pitää olla aika merkittävä rikos, jotta Suomessa julkaistaan tekijän nimi. Pikkurikoksista muut saavat tietää vain, jos itse kertoo. Tietenkin jollain pikkupaikkakunnalla kaikki tietävät toisistaan kaiken ja monesti vielä enemmänkin kuin asianomainen itse, mutta ehkä ei kannata jäädä pikkupaikkakunnalle enää sen jälkeen, jos on tyhmyyksissään rötöstellyt. On toki mahdollista, että isossa kaupungissakin sattuu osumaan paikalle joku "vanha tuttu" juuri, kun olet uuden tuttavan tai kaverin kanssa kahvilassa ja se alkaa kertoa sun menneisyydestäsi seurassasi olevalle ihmiselle, mutta veikkaanpa, että jos näin käy, kannattaa laittaa myös lotto vetämään. Rikostaustan paljastuessa kuitenkin merkitystä on tällä toisella henkilöllä, rikoksella ja iällä, jossa rikos on  tehty. 15-16 -vuotiaana tehty autovarkauksien sarja tuskin koetaan uhkana eli kaverin ei tarvitse pelätä oman autonsa puolesta. Sen sijaan aikuisena tehty tapon yritys onkin jo asia, josta on syytä olla varuillaan. Mistä tietää, ettei se toistu ja uhrina onkin kaveri? Ei mistään, joten on ymmärrettävää, jos kaveri ottaa etäisyyttä. 

Ei ole mikään näistä.

eevia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

Alkaa nyt mennä hieman sekaisin aiheet. Työttömyys ja yksinäisyys eivät ole samoja asioita. 

Ikävä kyllä yksinäisyydessä ollaan hieman oman onnensa seppiä. Sinun on mentävä ulos tavataksesi ihmisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Et voi lähettää yhteiskuntaa tai ketään toista ulos puolestasi. En ymmärrä millaisia vaihtoehtoja asiassa olisi sille että yksinäinen ei itse joutuisi tekemään yksinäisyydellensä jotain.

Jos tietenkin valitset olla tekemättä asialle mitään niin se on aivan oma valintasi. Mitään bucket listiä et keneltään tule samaan koska yksinäisyytesi ei kenenkään muun elämään vaikuta. Kerroin mitä minä olen asialle tehnyt ja konkreettisia ehdotuksia mitä sinä voisit tehdä. Jos et asialle mitään tee en pidä sinua lainkaan huonompana ihmisenä. Se on sinun valintasi, ehkä et ole valmis muuhun. Et ehkä jaksa henkisesti torjumisen riskiä tai ehkä olet vain väsynyt. En tiedä elämästäsi mitään mutta varmasti valitset elämääsi parhaat ratkaisut juuri sinulle.

Jos olet työtön niin sen ratkaisemiseksi löytyy yhteiskunnallista tukea joten sekään ei mielestäni ole sen lopullisempaa kuin yksinäisyys. Kaikki on mahdollista. Älä luovu toivosta. Tänään olet yksinäinen tai työtön, jos oikein yrität niin ehkä huomenna et ole. Jos jos yhä olet niin yritä uudestaan :)

lycka till!

Ja sivunoottina sanotaan että isääni en tuntenut enkä hänen sukuaan. Olen ainoa lapsi. Perheelämä oli minä, äitini ja mielisairas mummoni joka asui meillä.

Olen tehnyt koko elämäni hanttihommia. Lastenvahtina alaasteella. 13vuotiaana aloitin siivoamalla sairaalan vessoja. Jaoin lehtiä, tein töitä tehtaassa, useissa kaupoissa, päiväkodissa.. Kunnon töihin pääsin 10 vuotta sitten. Teini ikäisenä istuin pyörätuolissa ja onnistuin silti saamaan puhelinmyyntitöitä. Kaikkialla kävin sitkeästi ja monessa useamman kerran. Ei ollut vaihtoehtoja, kun rahaa ei ollut. Oli toisinaan aika yksinäistä istua tehtaan hihnalla kun koulukaverit olivat baareissa. Et tunne minua, älä sinäkään tuomitse..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, jonka seurassa on muiden mukava olla, ei koskaan jää yksin.

Yksinäisiä yhdistää se, että heidän kanssaan ei ole kovin hyvä olla.  Tuo on fakta, ei ilkeily. Jos heidän seurassaan olisi hyvä olla, he eivät olisi yksinäisiä, heillä olisi aikapula.

Usein he vaativat liikaa, ovat mustasukkaisia ja haluavat heti pääroolin ystävänsä elämässä, se ei kelpaa että ollaan tuttuja ehkä vuosikausiakin ilman odotuksia ja vaatimuksia. Eivät ymmärrä, että he tulevat joskus kymmenentenä jos sitäkään, ensin tulee perhe ja ne muut ystävät, joita jo on.

How bizarre. Ensiksi henkilö toteaa, että yksinäisten seurassa ei ole kovin hyvä olla ja jos heidän seurassaan olisi hyvä olla, heillä olisi hyvä olla. Tämän jälkeen henkilö kuitenkin muistuttaa, että muilla on perhettä ja muitakin ystäviä eli syitä tähän henkilön yksinäisyyteen löytyy - vaikka hän on juuri edellä todennut, että syy yksinäisyyteen on vain ja ainoastaan siinä, että yksinäisten kanssa ei ole kovin hyvä olla. 

Ihan hyvä toki, että henkilö itsekin ristiriitaisista näkemyksistään huolimatta vähintäänkin tiedostamattaan pääsee asian varsinaiseen ytimeen. Ihmisen mukavuus ei kauheasti siinä auta, jos esim. perheestä on suurin osa kuolleita ja kaverit ovat perheellisiä. Saa olla jo aika timanttia, että pystyisi aiheuttamaan siinä tilanteessa aikapulan itselleen, koska tällöinhän se tarkoittaisi juuri sitä, että nimenomaan ne perheelliset kaverit pistäisivät sen kaverin ykköseksi, ohi perheen. No, juurihan tässä sanottiin, että näin se ei mene. 

Voi miten negatiivinen asenne taas.

Minä kyllä ymmärsin, mitä tuossa tarkoitettiin. Jos on perhettä ja muitakin ystäviä, niin siihen ei hevillä ota lisäystäväksi ihmistä, jonka lähellä ei ole hyvä olla ja joka vaatii itsensä ykköseksi nostoa. Siihen ottaa lisäystäväksi ihmisen, kenen kanssa on hyvä olla ja joka ei luo lisäpaineita jo muutenkin kiirevuosia elävälle ihmiselle, vaan ymmärtää, että aika on rajoitettu.

Täysin turhaa syyllistämistä. Keski-iässä korkeammalle pallille ei juurikaan päästä, vaan jotakuinkin kaikki ovat porukassa sitä "pitäis nähdä" -massaa. Olosuhteet on ongelma, jos sen ongelmana haluaa nähdä, ei ystävien paska laatu.  

Miksi rohkenen olla tästä varma enkä suostu huonoitsetuntoisesti toteamaan, että juu, kyllähän sen näin täytyy olla? Koska olen nähnyt, että perheelliset tapaavat kaikkia tasan yhtä vähän. 

Ystäviä pitäisi saada, mutta ei välitetä tutuista ja kavereista ja niitä hommata, kun haluaa sen ystävän. Kun ei välitä mistään turhanpäiväisistä tutuista ja kavereista, koska on tositoimissa ja etsii tosiystävää ja ihmissuhdetta.

Siinä saakin kyllä odottaa, jos ei edes halua tutustua ihmisiin ja olla tuttu ihmisten kanssa. Kun se tuntuu olevan niin halveksuttavaa, kun halutaan se tosiystävä, kenen kanssa voi jakaa kaiken ja joka on aina ja siinä ja aina valmiina tarvittaessa. Muita ihmisiä ei haluta.

Kuinka moni on valmis alkamaan tällaiseen suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, jonka seurassa on muiden mukava olla, ei koskaan jää yksin.

Yksinäisiä yhdistää se, että heidän kanssaan ei ole kovin hyvä olla.  Tuo on fakta, ei ilkeily. Jos heidän seurassaan olisi hyvä olla, he eivät olisi yksinäisiä, heillä olisi aikapula.

Usein he vaativat liikaa, ovat mustasukkaisia ja haluavat heti pääroolin ystävänsä elämässä, se ei kelpaa että ollaan tuttuja ehkä vuosikausiakin ilman odotuksia ja vaatimuksia. Eivät ymmärrä, että he tulevat joskus kymmenentenä jos sitäkään, ensin tulee perhe ja ne muut ystävät, joita jo on.

How bizarre. Ensiksi henkilö toteaa, että yksinäisten seurassa ei ole kovin hyvä olla ja jos heidän seurassaan olisi hyvä olla, heillä olisi hyvä olla. Tämän jälkeen henkilö kuitenkin muistuttaa, että muilla on perhettä ja muitakin ystäviä eli syitä tähän henkilön yksinäisyyteen löytyy - vaikka hän on juuri edellä todennut, että syy yksinäisyyteen on vain ja ainoastaan siinä, että yksinäisten kanssa ei ole kovin hyvä olla. 

Ihan hyvä toki, että henkilö itsekin ristiriitaisista näkemyksistään huolimatta vähintäänkin tiedostamattaan pääsee asian varsinaiseen ytimeen. Ihmisen mukavuus ei kauheasti siinä auta, jos esim. perheestä on suurin osa kuolleita ja kaverit ovat perheellisiä. Saa olla jo aika timanttia, että pystyisi aiheuttamaan siinä tilanteessa aikapulan itselleen, koska tällöinhän se tarkoittaisi juuri sitä, että nimenomaan ne perheelliset kaverit pistäisivät sen kaverin ykköseksi, ohi perheen. No, juurihan tässä sanottiin, että näin se ei mene. 

Voi miten negatiivinen asenne taas.

Minä kyllä ymmärsin, mitä tuossa tarkoitettiin. Jos on perhettä ja muitakin ystäviä, niin siihen ei hevillä ota lisäystäväksi ihmistä, jonka lähellä ei ole hyvä olla ja joka vaatii itsensä ykköseksi nostoa. Siihen ottaa lisäystäväksi ihmisen, kenen kanssa on hyvä olla ja joka ei luo lisäpaineita jo muutenkin kiirevuosia elävälle ihmiselle, vaan ymmärtää, että aika on rajoitettu.

Täysin turhaa syyllistämistä. Keski-iässä korkeammalle pallille ei juurikaan päästä, vaan jotakuinkin kaikki ovat porukassa sitä "pitäis nähdä" -massaa. Olosuhteet on ongelma, jos sen ongelmana haluaa nähdä, ei ystävien paska laatu.  

Miksi rohkenen olla tästä varma enkä suostu huonoitsetuntoisesti toteamaan, että juu, kyllähän sen näin täytyy olla? Koska olen nähnyt, että perheelliset tapaavat kaikkia tasan yhtä vähän. 

Lisäisin vielä, että mielestäni sinulla on huomattavasti negatiivisempi asenne, koska haluat nähdä vikoja ihmisissä, vaikka heissä ei niitä olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

eevia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

Alkaa nyt mennä hieman sekaisin aiheet. Työttömyys ja yksinäisyys eivät ole samoja asioita. 

Ikävä kyllä yksinäisyydessä ollaan hieman oman onnensa seppiä. Sinun on mentävä ulos tavataksesi ihmisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Et voi lähettää yhteiskuntaa tai ketään toista ulos puolestasi. En ymmärrä millaisia vaihtoehtoja asiassa olisi sille että yksinäinen ei itse joutuisi tekemään yksinäisyydellensä jotain.

Jos tietenkin valitset olla tekemättä asialle mitään niin se on aivan oma valintasi. Mitään bucket listiä et keneltään tule samaan koska yksinäisyytesi ei kenenkään muun elämään vaikuta. Kerroin mitä minä olen asialle tehnyt ja konkreettisia ehdotuksia mitä sinä voisit tehdä. Jos et asialle mitään tee en pidä sinua lainkaan huonompana ihmisenä. Se on sinun valintasi, ehkä et ole valmis muuhun. Et ehkä jaksa henkisesti torjumisen riskiä tai ehkä olet vain väsynyt. En tiedä elämästäsi mitään mutta varmasti valitset elämääsi parhaat ratkaisut juuri sinulle.

Jos olet työtön niin sen ratkaisemiseksi löytyy yhteiskunnallista tukea joten sekään ei mielestäni ole sen lopullisempaa kuin yksinäisyys. Kaikki on mahdollista. Älä luovu toivosta. Tänään olet yksinäinen tai työtön, jos oikein yrität niin ehkä huomenna et ole. Jos jos yhä olet niin yritä uudestaan :)

lycka till!

Älä kuluta energiaa holhoavaan paasaamiseen, kun esim. itse olen töissä ja minulla on ystäviä. Enemmänkin toki voisi olla, tai aktiivisempia. Ei täällä kaikki ole yksinäisiä, joten ei kannata tehdä oletuksia. 

Asiat eivät myöskään mene yhtään sekaisin, sillä suhtautuminen yksinäisyyteen on selvästikin hyvin samanlaista kuin työttömyyteen. 

Jokainen työtön muuten varmasti on tietoinen, että saa työttömyysturvaa, joten nyt voisi tosiaan muistuttaa siitä, että älä ole alentuva. 

Ja kyllä, täälläkin on annettu monia bucket listejä. Että mene sinne ja mene tänne. 

Ikävää jos koet että holhoan tai paasaan. Ihanaa että sinulla on töitä ja ystäviä. Tälläiset keskustelut saavat arvostamaan heitä kovasti.

Jokainen suhtautuu kaikkeen omien kokemustensa perusteella. Minun kokemukseni ovat että jos et edes yritä et voi mitenkään onnistua. Jos kuitenkin yrität eikä sekään onnistu on tilanne traaginen mutta ei silti lohduton. Älköön kukaan luopuko toivosta.

Annan elämän ohjeita jos ne jollekkin kelpaisivat. Kuka tietää ehkä kokemukseni rohkaisevat edes jotakuta. Bucket listit saatte kaikki tehdä itse itsellenne, kuuluvat myös niihin asioihin joita ei muut voi toiselle tehdä...

Nyt on kuitenkin poistuttava. Toivon kaikille hyvää ja että saatte sen mitä kaipaatte.

eevia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eevia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

Alkaa nyt mennä hieman sekaisin aiheet. Työttömyys ja yksinäisyys eivät ole samoja asioita. 

Ikävä kyllä yksinäisyydessä ollaan hieman oman onnensa seppiä. Sinun on mentävä ulos tavataksesi ihmisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Et voi lähettää yhteiskuntaa tai ketään toista ulos puolestasi. En ymmärrä millaisia vaihtoehtoja asiassa olisi sille että yksinäinen ei itse joutuisi tekemään yksinäisyydellensä jotain.

Jos tietenkin valitset olla tekemättä asialle mitään niin se on aivan oma valintasi. Mitään bucket listiä et keneltään tule samaan koska yksinäisyytesi ei kenenkään muun elämään vaikuta. Kerroin mitä minä olen asialle tehnyt ja konkreettisia ehdotuksia mitä sinä voisit tehdä. Jos et asialle mitään tee en pidä sinua lainkaan huonompana ihmisenä. Se on sinun valintasi, ehkä et ole valmis muuhun. Et ehkä jaksa henkisesti torjumisen riskiä tai ehkä olet vain väsynyt. En tiedä elämästäsi mitään mutta varmasti valitset elämääsi parhaat ratkaisut juuri sinulle.

Jos olet työtön niin sen ratkaisemiseksi löytyy yhteiskunnallista tukea joten sekään ei mielestäni ole sen lopullisempaa kuin yksinäisyys. Kaikki on mahdollista. Älä luovu toivosta. Tänään olet yksinäinen tai työtön, jos oikein yrität niin ehkä huomenna et ole. Jos jos yhä olet niin yritä uudestaan :)

lycka till!

Älä kuluta energiaa holhoavaan paasaamiseen, kun esim. itse olen töissä ja minulla on ystäviä. Enemmänkin toki voisi olla, tai aktiivisempia. Ei täällä kaikki ole yksinäisiä, joten ei kannata tehdä oletuksia. 

Asiat eivät myöskään mene yhtään sekaisin, sillä suhtautuminen yksinäisyyteen on selvästikin hyvin samanlaista kuin työttömyyteen. 

Jokainen työtön muuten varmasti on tietoinen, että saa työttömyysturvaa, joten nyt voisi tosiaan muistuttaa siitä, että älä ole alentuva. 

Ja kyllä, täälläkin on annettu monia bucket listejä. Että mene sinne ja mene tänne. 

Ikävää jos koet että holhoan tai paasaan. Ihanaa että sinulla on töitä ja ystäviä. Tälläiset keskustelut saavat arvostamaan heitä kovasti.

Jokainen suhtautuu kaikkeen omien kokemustensa perusteella. Minun kokemukseni ovat että jos et edes yritä et voi mitenkään onnistua. Jos kuitenkin yrität eikä sekään onnistu on tilanne traaginen mutta ei silti lohduton. Älköön kukaan luopuko toivosta.

Annan elämän ohjeita jos ne jollekkin kelpaisivat. Kuka tietää ehkä kokemukseni rohkaisevat edes jotakuta. Bucket listit saatte kaikki tehdä itse itsellenne, kuuluvat myös niihin asioihin joita ei muut voi toiselle tehdä...

Nyt on kuitenkin poistuttava. Toivon kaikille hyvää ja että saatte sen mitä kaipaatte.

Jos minun pitäisi valita, kumman näistä keskustelijoista ottaisin ystäväkseni, niin ottaisin tämän 38 vuotiaan elämäniloisen ja positiivisen ihmisen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.

Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.

Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?

On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.

Kuten tullut joskus ketjun alussa mainittua: 

- salilla kuntoillaan sunnuntaiharrastelijana, ei kyylätä toisia tai mennä hieromaan tuttavuuksia

- kielikursseilla opiskellaan, ei häiritä toisten kuuntelemista ja paritehtäviä omilla kahvitteluhöpinöillä

- vapaaehtoistyössä keskitytään itse asiaan, esim. tukihenkilönä toimimiseen

- baarissa ollaan yksin hiljaa, kuunnellaan musiikkia tai ehkä kysytään jopa jonkun tuntemattoman nimi ym. eli tavallista baarijuttelua, joka ei tarkoita mitään kenellekään

- kadulla kävellään ja hoidetaan asiat, ei mennä creepysti toisten luokse ahdistelemaan ihmisiä

- uimahallissa uidaan, ei pysäytellä mummuja tai muitakaan kanssauimareita saati hiuksia kuivatessa ahdistella kahvittelukysymyksillä

Mitä taas voi tehdä:

- jutella bileissä uusille ihmisille (missä bileet?)

- tutustua kavereiden kautta uusiin ihmisiin (missä bileet?)

- tutustua työpaikalla uusiin ihmisiin, jos töitä on

- jne. jne.

Poittina tässä on, että seuraa hakevat tai yksinäiset eivät ole silti törppöjä, vaan kavereita voi saada helpommin tilanteissa, joissa ihmisten kanssa on luonnollisessa vuorovaikutuksessa. On ihmisiä, jotka löytävät kavereita vaikkapa bussipysäkiltä tai elokuvateatterista, mutta meitä suomalaisia on myös monia, jotka emme pidä tällaista toimintatapaa ihan normaalina tai luontevana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan? 

Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.

Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.

Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?

Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin. 

Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu. 

No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.

Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.

Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?

On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.

En ole tuo kysyjä, mutta jos tuossa on sinun agendasi, niin lues nyt uudestaan viestejäsi. Eiväthän ne perustu mitenkään ymmärtämiseen, kuuntelemiseen, elämänkatsomuksen laajentamiseen, myötäelämiseen saati empatiaan.  

Suuri osa ihmisistä ei myöskään muuten halua neuvoja, ellei niitä itse kysy. Neuvomisesta ja ratkaisujen pohtimisesta on lyhyt matka pätemiseen ja besserwisseriyteen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten tullut joskus ketjun alussa mainittua: 

- salilla kuntoillaan sunnuntaiharrastelijana, ei kyylätä toisia tai mennä hieromaan tuttavuuksia

- kielikursseilla opiskellaan, ei häiritä toisten kuuntelemista ja paritehtäviä omilla kahvitteluhöpinöillä

- vapaaehtoistyössä keskitytään itse asiaan, esim. tukihenkilönä toimimiseen

- baarissa ollaan yksin hiljaa, kuunnellaan musiikkia tai ehkä kysytään jopa jonkun tuntemattoman nimi ym. eli tavallista baarijuttelua, joka ei tarkoita mitään kenellekään

- kadulla kävellään ja hoidetaan asiat, ei mennä creepysti toisten luokse ahdistelemaan ihmisiä

- uimahallissa uidaan, ei pysäytellä mummuja tai muitakaan kanssauimareita saati hiuksia kuivatessa ahdistella kahvittelukysymyksillä

Mitä taas voi tehdä:

- jutella bileissä uusille ihmisille (missä bileet?)

- tutustua kavereiden kautta uusiin ihmisiin (missä bileet?)

- tutustua työpaikalla uusiin ihmisiin, jos töitä on

- jne. jne.

Poittina tässä on, että seuraa hakevat tai yksinäiset eivät ole silti törppöjä, vaan kavereita voi saada helpommin tilanteissa, joissa ihmisten kanssa on luonnollisessa vuorovaikutuksessa. On ihmisiä, jotka löytävät kavereita vaikkapa bussipysäkiltä tai elokuvateatterista, mutta meitä suomalaisia on myös monia, jotka emme pidä tällaista toimintatapaa ihan normaalina tai luontevana. 

Mutta ku, mutta ku, mutta ku, mutta ku...ei sitä voi, ku ei se kuitenkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten tullut joskus ketjun alussa mainittua: 

- salilla kuntoillaan sunnuntaiharrastelijana, ei kyylätä toisia tai mennä hieromaan tuttavuuksia

- kielikursseilla opiskellaan, ei häiritä toisten kuuntelemista ja paritehtäviä omilla kahvitteluhöpinöillä

- vapaaehtoistyössä keskitytään itse asiaan, esim. tukihenkilönä toimimiseen

- baarissa ollaan yksin hiljaa, kuunnellaan musiikkia tai ehkä kysytään jopa jonkun tuntemattoman nimi ym. eli tavallista baarijuttelua, joka ei tarkoita mitään kenellekään

- kadulla kävellään ja hoidetaan asiat, ei mennä creepysti toisten luokse ahdistelemaan ihmisiä

- uimahallissa uidaan, ei pysäytellä mummuja tai muitakaan kanssauimareita saati hiuksia kuivatessa ahdistella kahvittelukysymyksillä

Mitä taas voi tehdä:

- jutella bileissä uusille ihmisille (missä bileet?)

- tutustua kavereiden kautta uusiin ihmisiin (missä bileet?)

- tutustua työpaikalla uusiin ihmisiin, jos töitä on

- jne. jne.

Poittina tässä on, että seuraa hakevat tai yksinäiset eivät ole silti törppöjä, vaan kavereita voi saada helpommin tilanteissa, joissa ihmisten kanssa on luonnollisessa vuorovaikutuksessa. On ihmisiä, jotka löytävät kavereita vaikkapa bussipysäkiltä tai elokuvateatterista, mutta meitä suomalaisia on myös monia, jotka emme pidä tällaista toimintatapaa ihan normaalina tai luontevana. 

Mutta ku, mutta ku, mutta ku, mutta ku...ei sitä voi, ku ei se kuitenkaan

Jos sinulle jäi tämä viestistäni käteen, niin kannattaa lukea se uudestaan. Et selvästi kuunnellut minua, saati ollut millään tavalla vastaanottavainen ymmärtämään viestin sisältöä.