Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tää on äärimmäisen mielenkiintoinen ja hämmentävä keskustelu. Niin kuin joku aiemminkin tuolla totesi, että rakentavia näkökulmia ja ehdotuksia on yritetty tarjota yksinäisyyttä kokeville, mutta jotenkin ne eivät kelpaa. Uskoisin, että lempeä itsetutkiskelu voisi tehdä hyvää, jos joku asia oma elämässä ei useista yrityksistä huolimatta toimi. Olen itsekin tehnyt sitä, kun yhdessä elämänvaiheessa huomasin ihmisien katoavan läheltäni. Oli pakko mennä itseeni ja pyrkiä asettumaan toisten näkökulmaan. Se auttoi.
Jos ymmärrän oikein, te yksinäisyyttä kokevat olette joutuneet ikävään kehään, josta ei oikein pääse ulos. Kaipaa jotain kovasti ja kun se ei onnistu, uppoaa syvemmälle syövereihin. Ja sitten ne kaikki aiemmat pettymykset lätkäistään kevyesti alkaneeseen ihmissuhteeseen, joka sekin menee sen takia mönkään. Joku oli myös linkittänyt tänne tän artikkelin epäsuorasta kommunikaatiosta: https://www.mielenihmeet.fi/epasuora-viestinta-voi-aiheuttaa-paljon-har…. Siinä myös mainitaan, että "...korkeat odotukset avioliitossa tai ihmissuhteissa johtavat henkilökohtaiseen tai molemminpuoliseen tyytymättömyyteen. Kaikki tämä puolestaan johtaa eräänlaiseen ketjureaktioon, jossa kielteiset asenteet alkavat täyttää kommunikointia." Nykyään itse tulkitsisin nimenomaan "Miksi et vastannut viestiini?" kyselyt epäsuorana ilmaisuna tyytymättömyydestä tämän ihmissuhteen yhteydenpidon tasoon. Eli epäsuorana syyllistyksenä.
Koska tällaista näkökulmaa tuntuu olevan hankala ottaa vastaan ja koska uudelta tuttavuudelta tunnutaan vaativan kommunikaatiota, joka sopii omaan sääntökirjaan, eikä joustoa siihen tunnu löytyvän, voisiko helpotusta oman itsen tulkintaan löytyä terapiasta ja vaativasta persoonallisuudesta? Tiedän, että erilaisten yliklinikalisoiminen on ärsyttävää. Silti jatkuvat hylkäämisen kokemukset ja turvattomuuden tunne voisi ehkä selittää sitä, että oma mielikin voi järkkyä. Ei ole mitenkään epätavallista (nim. kokemusta on). Tässä lisää vaativasta persoonallisuushäiriöstä: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietoha…Tämä kaikki oikeasti harmittaa mua, koska ei kenenkään toivo kärsivän yksinäisyydestä, ja haluaisin, että tarjoamalla sen toisen ihmisen näkökulma, yksinäinen voisi ymmärtää, mikä omassa käytöksessään voi sysätä ihmiset kauemmas.
Mä en oikein tiedä, mihin tällä pyritään. Minulla on ystäviä. Itse käyn terapiassa, mutta se ei silti millään tavalla poista sitä, etteikö maailmassa olisi inhottavia ihmisiä, joilla ei ole pienintäkään aietta noudattaa käytöksen kultaista kirjaa tai muuta hyvien tapojen sääntökirjaa. Heillä on omat ongelmansa, mulla omani, eikä homma mene niin, että minä olen vain vaativa ja ymmärtämätön. Eikä mulle kyllä kertaakaan ole sanottu terapiassa, että hei, sulla ei ole oikeutta kysyä joltakulta, että mites sinä nyt noin teit, että eiköhän vaan kannattaisi olla hiljaa, vaan pikemminkin nyökytelty sille, että niin, kyllähän se toisen avoimuus selventäisi asioita (aina voi toki olla, että oikeasti psykologi miettii itse ihan jotain muuta). Ainoa asia, jota voidaan sanoa, on se, että se välinpitämätön tyyppihän tai tilanne ei muutu selityksen saamisen myötä (ei muutu, mutta itselleen voi silti saada mielenrauhan).
Jos toinen ei esim. lupauksesta huolimatta ota yhteyttä, on varmaan ihan reilua ja oikeudenmukaista toista syyllistää siitä vaikkapa ihan suoraankin. Niin makaa kuin petaa.
Onko siis sanomana se, että ihmisiltä ei saa vaatia edes normaaleja käytöstapoja? Saati sitten mukavaa käytöstä. Että se on ikään kuin plussaa, jos he haluavat toimia näin, mutta ei mitenkään välttämätöntä. Juu, en halua ajatella näin. Mieluummin sitten olen vaikkapa vaativa itseäni ja muitakin kohtaan, jos vasta se takaa jonkinlaista mukavaa käytöstä toisia kohtaan.
Mun tarkoitus ei ollut sanoa, että ikävää käytöstä pitäisi sietää. Jos joku ei ota yhteyttä lupauksestaan huolimatta, syytä siihen voi toki kysyä. Jos kyseessä on uusi tuttavuus, joka on keskellä oman elämän kiireitä, ottaa kysyessään riskin, että kuulostaa toisen korvaan syyllistävältä ja ajaa näin toisen kauemmas. Ei välttämättä, mutta luulisin että monessa tapauksessa näin on.
Mutta eikö tuo ole vähän feikkaamista? Varmaan siitä kysymyksestä kuitenkin selviäisi toisellekin toisen arvomaailmaa. On tuo varmasti ihan järkeenkäypää ja sosiaalisesti fiksua, mutta jossain vaiheessa selviää kuitenkin, millaisia asioita toinen arvostaa. Eli siis tavallaan jos ahdistaa esim. sitoutuminen lupauksiin, niin toisaalta hyvä, että erilaiset arvot selviävät jo alkumetreillä. Jos toinen ajattelee, ettei hän ole mistään tilivelvollinen minulle ja rapatessa roiskuu eikä se ole niin nöpönnuukaa, niin en usko, että me voisimme koskaan kuitenkaan olla kovin hyviä kavereita, vaikka alussa olisinkin vieraskoreuden nimissä myötämielinen ja kyselemätön.
Tällaisia ongelmia tulee juuri, kun odotukset ovat erilaisia. Toinen haluaa olla kaveri sinun kanssa siinä,missä toistenkin. Sinä haluat sitoutumista ja kahdenkeskistä ystävyyttä, mitä ei muut häiritse. Totta kai siinä tulee ongelmia.
No siis itse asiassa minä ajattelen kylläkin niin, että jokaiseen kaveruuteen tulee sitoutua. Mutta sehän ei estä sitä, etteikö muita kavereitakin voisi olla. Mistä sellaisen hassutuksen keksit?
Kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Minä en odota kavereilta sitoutumista. Ja minulla on hyvin erilaisia kaverisuhteita. Etäisempiä ja läheisempiä. Mutta en ole koskaan edes ajatellut, että odottaisin heidän sitoutuvan minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
eevia kirjoitti:
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
Muttako, muttako, ei sitä voi ja mutta kun ei se noin vain onnistu ja mutta kun ja älä ole alentuva ja mutta kun mutta.
Voin kuvitella, että kaksi seuraavaa sivua tulee raivoisia kommentteja, että olet alentuva ja ollaan kokeiltu kaikki ja ei sitä voi ja ei se onnistu ja mutta kun eihän se nyt onnistu, kun muut on niin paskasontiaisia ja ei sitä voi
Kukaan ei ole täällä kommentoinut sitä, että miten kohtuullista on se, että joku jää kerta toisen jälkeen yksin sen takia, että ihmisten on tuttavuuden syventyessä suhtautua johonkin asiaan, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut? Loputtomiin asiaa ei pysty piilottelemaan, koska se jossain määrin vaikuttaa elämään. Varmasti moni on myös tällaisista syistä yksin tutusmisyrityksistään huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole täällä kommentoinut sitä, että miten kohtuullista on se, että joku jää kerta toisen jälkeen yksin sen takia, että ihmisten on tuttavuuden syventyessä suhtautua johonkin asiaan, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut? Loputtomiin asiaa ei pysty piilottelemaan, koska se jossain määrin vaikuttaa elämään. Varmasti moni on myös tällaisista syistä yksin tutusmisyrityksistään huolimatta.
- vaikea suhtautua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisistä paljastuu joskus niin häiriintyneitä persoonia, kun tutustuu heihin paremmin. Yksi pahimpia vaatijoista tuli jopa vaanimaan kadulle, että olenko kotona vai menenkö oikeasti sinne, minne sanoin meneväni, kun en ehdi häntä tavata.
Olen muutaman tällaisen imuroinut matkaani elämän varrella ja he ovat kyllä jopa pelottavia.
Vierailija kirjoitti:
eevia kirjoitti:
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
Muttako, muttako, ei sitä voi ja mutta kun ei se noin vain onnistu ja mutta kun ja älä ole alentuva ja mutta kun mutta.
Voin kuvitella, että kaksi seuraavaa sivua tulee raivoisia kommentteja, että olet alentuva ja ollaan kokeiltu kaikki ja ei sitä voi ja ei se onnistu ja mutta kun eihän se nyt onnistu, kun muut on niin paskasontiaisia ja ei sitä voi
Miten sinusta tuli noin ilkeä? Mitä tapahtui? Haluaisitko purkaa sydäntäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Ok. En minäkään pahinta maininnut. Mutta on kaksi ihmistä terapeutin lisäksi joille olen voinut sen kertoa...läheisin ystäväni ja puolisoni. Eli voi aika pahojenkin juttujen kanssa tulla muutamien harvojen hyväksymäksi. Suurimmalta osalta sitä ymmärrystä ei kannata hakea, mut hekin voi olla kivaa seuraa pinnallisempiin juttuihin.
Vierailija kirjoitti:
eevia kirjoitti:
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
Muttako, muttako, ei sitä voi ja mutta kun ei se noin vain onnistu ja mutta kun ja älä ole alentuva ja mutta kun mutta.
Voin kuvitella, että kaksi seuraavaa sivua tulee raivoisia kommentteja, että olet alentuva ja ollaan kokeiltu kaikki ja ei sitä voi ja ei se onnistu ja mutta kun eihän se nyt onnistu, kun muut on niin paskasontiaisia ja ei sitä voi
Saa tulla jos on tullakseen :)
Joskus on helpompi löytää tekosyitä sille ettei edes yritä. Ehkä pelkää joutuvansa pettymään ja yrittää suojella itseään viimeiseen asti. Tai ehkä on masentunut ja näkee vain epätoivoa. Syitä miksi elämäntilanteeseen jumahdetaan voi olla loputtomia mutta toivoa ei kannata vuosienkaan jälkeen heittää. Siinä ei häviä kukaan muu kuin itse.
Oli syy mikä tahansa, maailmassa on niiiin paljon ihmisiä että kyllä sieltä joku löytyy kun vain kovasti jaksaa yrittää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Ok. En minäkään pahinta maininnut. Mutta on kaksi ihmistä terapeutin lisäksi joille olen voinut sen kertoa...läheisin ystäväni ja puolisoni. Eli voi aika pahojenkin juttujen kanssa tulla muutamien harvojen hyväksymäksi. Suurimmalta osalta sitä ymmärrystä ei kannata hakea, mut hekin voi olla kivaa seuraa pinnallisempiin juttuihin.
Harva asia on sellainen, mikä voisi etäännyttää. Ellei nyt itse satu olemaan rikollinen. Mutta se, miksi ihmiset ottavat etäisyyttä on se, että he eivät halua alkaa terapeuteiksi, jos vaikeita asioita aletaan vuodattamaan jatkuvasti ja odotetaan toisen tukevan ja kannattelevan.
Omilla ystävilläni on monenlaisia taustoja in sestistä lähtien moneen muuhun. Ne eivät ole etäännyttäneet koskaan. Mutta he ovatkin hakeneet apua ammattiauttajalta, eikä uskoutumisen jälkeen odottaneet, että minusta tulee terapeutti
Vierailija kirjoitti:
eevia kirjoitti:
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
Muttako, muttako, ei sitä voi ja mutta kun ei se noin vain onnistu ja mutta kun ja älä ole alentuva ja mutta kun mutta.
Voin kuvitella, että kaksi seuraavaa sivua tulee raivoisia kommentteja, että olet alentuva ja ollaan kokeiltu kaikki ja ei sitä voi ja ei se onnistu ja mutta kun eihän se nyt onnistu, kun muut on niin paskasontiaisia ja ei sitä voi
Minä taas en olisi kommentoinut ilman viestiäsi tuota yllä olevaa "tee näin" -viestiä mitenkään. Ajattelen, että postaus on hieman naiivi, ehkä jonkin touhukkaan, hieman vanhemman tädin kirjoittama. Satumaailmassa ja hyvällä säkällä noin, mutta monesti taas ihan toisin - etenkin jos etsii vähän parempia kavereita eikä vain ihmisiä, joiden kanssa voi katsella esim. taidenäyttelyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Voin luvata sinulle että mitä tahansa elämässäsi on tai on ollut et ole ainoa ihminen maailmassa kenelle on tapahtunut pahaa tai tehnyt pahaa. Löydät vielä jonkun joka ymmärtää. Tottakai se sattuu kun useampi ihminen karsastaa jotain mutta jos et ota sitä riskiä et voi tietää olisiko tämä se ihminen joka sinua ymmärtää.
Mitä tahansa elämässäsi on, olen pahoillani että joudut maksamaan siitä noin kallista hintaa. Et ansaitse sitä.
Kaikkea hyvää sinulle, älä menetä toivoa. Yritä vielä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Ok. En minäkään pahinta maininnut. Mutta on kaksi ihmistä terapeutin lisäksi joille olen voinut sen kertoa...läheisin ystäväni ja puolisoni. Eli voi aika pahojenkin juttujen kanssa tulla muutamien harvojen hyväksymäksi. Suurimmalta osalta sitä ymmärrystä ei kannata hakea, mut hekin voi olla kivaa seuraa pinnallisempiin juttuihin.
Kuvittelin joskus, että ajan kuluminen auttaisi minua toipumaan, mutten tajunnut miten pahasti menneisyys voi ihmisen leimata. Tuntuu aika surkealta. Kun asia selviää, nii osakseen ei saakaan myötätuntoa, vaan ainoastaan välttelyä.
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eevia kirjoitti:
Yksinäisyys on vaikeata ja musertavaa. Siihen voi päätyä monestakin syystä. Itse muutin ulkomaille ja lapsen saannin myötä jäin myös kotiin.
Hyvin tavallisia syitä yksinäisyydelle. Muutto, lasten saanti, erillaiset elämän tilanteet.
Kärsin aluksi kovastikin, avopuolison jokainen pienikin myöhästyminen tai jonkun menon peruuntuminen oli suuri pettymys. Yksinäisenä on aika heikossa asemassa. Kaikki roikkuu muutamien ihmisten ja asioiden varassa. Mikä lisää toistenkin paineita.
En kuitenkaan tyytynyt kohtalooni ja olen aina aktiivisesti etsinyt itselleni tekemistä. Huomasin aika pian että jo sillä että käy paikoissa voi lievittää yksinäisyyttä.
Joka päivä kävin kävelyllä, kahviloissa, kaupassa, leikkipuistossa. Iltaisin menin salille, erillaisille kursseille, osallistuin vapaaehtoistyöhön.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä olen se kiireinen, jolla on vaikeuksia ehtiä tavata tai puhua kaikkien ystävien ja tuttujen kanssa. Aikatauluni on aina täynnä ja jos joku jotain peruu niin en pahoita mieltäni vaan joskus jopa helpotun että saan aikaa tehdä tekemättömiä asioita.
Läheisiä ystäviä on vaikea saada, siihen menee vuosiakin toisinaan mutta sinun ei tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi eikä sinun tarvitse olla riippuvainen muutamista.
Aloita yhdestä asiasta elämässäsi. Hanki harrastus joka on jotain mitä tehdään ryhmässä. Mene töihin ruokajonoon, osallistu maalauskurssille, käy jooga tunnilla. Mitä tahansa missä on ihmisiä. Kun huomaat että se sujuu, valitse toinen harrastus. Käy vapaaehtoistöissä kissatalossa ja jooga tunnilla. Huomaat että ihmiskontaktit lisääntyvät. Kalenterisi täytyy... Tulee suunnitteluiltoja, voit ehdottaa tuovasi pullon viiniä ja keksejä. Joogatunnille tulee tuote esittelijä jäät tunnin jälkeen vielä studiolle katsomaan tuotteita ja kahvittelemaan muiden kanssa. Mitä enemmän teet asioita sitä enemmän ne synnyttävät uusia asioita ja ihmisiä ympärillesi. Ennenkuin huomaatkaat ne ihmiset tulevat läheisiksi.
Voit myös ottaa toisenkin lähestymistavan jos rohkeutesi riittää.. ensimmäisen ystäväni täällä sain niin että istuin taidenäyttelyssä tytön viereen joka oli siellä yksin ja sanoin että minäkin olen täällä yksin. En oikeastaan tunne tästä kaupungista ketään. Yllätyksekseni hänkin oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle eikä tuntenut muita. Ehdotin että katsomme näyttelyn yhdessä ja menisimme kahville sen jälkeen. Näin teimme ja hän on nykyään keskimmäisen lapseni kummitäti. Ikävä kyllä asuu toisella puolella maailmaa toisinaan mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.
Mitä yritän tällä sanoa on ... Älä luovuta, aina voi aloittaa alusta. Kukaan ei ole tuominnut sinua yksinäisyyteen. Jos ihmiset eivät pidä sinuun yhteyttä, hanki uusia ihmisiä tai enemmän ihmisiä niin et edes huomaa jos joku ei niin tee.
Yksinäisyys ei ole syyllisyyttä tai syyttömyyttä. Eikä sen tarvitse olla häpeää tai piiloteltavaa. Se on vain elämäntilanne mitä kukaan ei tietenkään toivo, mutta kuten kaikki elämäntilanteet, se on muutettavissa. Yksinäisyys ei ole se kuka sinä olet.
Et tarvitse lapsuuden ystäviä, bestiksiä, et facebook kutsuja tai kaverikuvia. Tarvitset vain elämän missä sinulla on hyvä olla. Mieti mitä haluaisit itse tehdä ja tee se. Sitten katso ketä muita siellä on myös ja ehkä huomaat että he ovat siellä samasta syystä.
Muttako, muttako, ei sitä voi ja mutta kun ei se noin vain onnistu ja mutta kun ja älä ole alentuva ja mutta kun mutta.
Voin kuvitella, että kaksi seuraavaa sivua tulee raivoisia kommentteja, että olet alentuva ja ollaan kokeiltu kaikki ja ei sitä voi ja ei se onnistu ja mutta kun eihän se nyt onnistu, kun muut on niin paskasontiaisia ja ei sitä voi
Minä taas en olisi kommentoinut ilman viestiäsi tuota yllä olevaa "tee näin" -viestiä mitenkään. Ajattelen, että postaus on hieman naiivi, ehkä jonkin touhukkaan, hieman vanhemman tädin kirjoittama. Satumaailmassa ja hyvällä säkällä noin, mutta monesti taas ihan toisin - etenkin jos etsii vähän parempia kavereita eikä vain ihmisiä, joiden kanssa voi katsella esim. taidenäyttelyitä.
hih, olen 38 vuotias ehkäpä jonkun näkökulmasta hieman vanhempi täti ihminen. Olen elämässäni aika kovasti kolhuja kokenut (totaali yhn kasvatti joka vietti suuren siivun nuoruudestaan sairaalassa) Ehkäpä naivius ja positiivisuus pelastivat minut silloin kuin en voinut hyvin mutta ei ole mitään syytä ettei se voisi pelastaa muitakin.
Touhukas olen kyllä :)
Kukaan ei voi olettaa saavansa sydän ystäviä heti vaan kaikki ystävyydet alkavat tuttavuudesta vaikkapa taidenäyttelyssä käymällä.. älä täys tyrmää ajatusta heti..
Vierailija kirjoitti:
Ihmisistä paljastuu joskus niin häiriintyneitä persoonia, kun tutustuu heihin paremmin. Yksi pahimpia vaatijoista tuli jopa vaanimaan kadulle, että olenko kotona vai menenkö oikeasti sinne, minne sanoin meneväni, kun en ehdi häntä tavata.
Olen muutaman tällaisen imuroinut matkaani elämän varrella ja he ovat kyllä jopa pelottavia.
Toisaalta voisi myös kysyä, onko toinenkaan ihan terve, jos pitää valehdella menoista. Näitäkin, jotka todellakin kököttävät kotona puheista huolimatta, nimittäin on. Kaikki on tietysti suhteellista eli mitä kukin tervehenkisenä pitää, mutta sanoisin kyllä, että tuollaisessakin tilanteessa kummallakin on ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole myös kollektiivinen häpeä, että osa ihmisistä työnnetään yhteisön ulkolaidalle sillä tavalla, että he eivät koe kiinnittyvänsä siihen ihmissuhteiden kautta? Eikö se ole aika armotonta, että täällä ei ole kaikille tilaa sellaisina kuin mitä he ovat?
Siksihän täällä keskustellaan, että näin ei kävisi. Ja avainsana onkin tilan antaminen toisille sellaisena kuin he ovat. Sulle annetaan tilaa, kun annat toisille tilaa. Aivan varmasti.
Jos elää jonkun stigman kanssa, niin ei tapahdu. Ihmiset ottavat etäisyyttä, kun huomaavat sinussa jotain sellaista, mihin heidän on vaikea suhtautua.
Sekin on varmaan totta. Ja perseestä.
Se on todella raskasta. Voit kelvata pitkään ja sitten kun toinen huomaa jonkun merkin stigmasta, niin hän alkaa häivyttää sinua elämästään, kun ei tiedä miten seurassasi olisi. Ja kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, niin on todella vaikeaa suhtautua asiaan kovin kypsästi.
Mikä stigma on niin paha, että se johtaa tuohon? Itsellä on elämässä muutama ihminen, joille olen kyennyt kertomaan mm. seuraavista asioista: masennus, pedofiilit suvussa, oma nuoruuden väkivaltaisuus, terapia, taipumus addiktoihin, burn out, sossun asiakkuus ja muitakin on.
Toki mietin tarkkaan keille noista menneisyyteni asioista voin puhua.
Ei mikään noista. En halua tässä puhua siitä.
Ok. En minäkään pahinta maininnut. Mutta on kaksi ihmistä terapeutin lisäksi joille olen voinut sen kertoa...läheisin ystäväni ja puolisoni. Eli voi aika pahojenkin juttujen kanssa tulla muutamien harvojen hyväksymäksi. Suurimmalta osalta sitä ymmärrystä ei kannata hakea, mut hekin voi olla kivaa seuraa pinnallisempiin juttuihin.
Harva asia on sellainen, mikä voisi etäännyttää. Ellei nyt itse satu olemaan rikollinen. Mutta se, miksi ihmiset ottavat etäisyyttä on se, että he eivät halua alkaa terapeuteiksi, jos vaikeita asioita aletaan vuodattamaan jatkuvasti ja odotetaan toisen tukevan ja kannattelevan.
Omilla ystävilläni on monenlaisia taustoja in sestistä lähtien moneen muuhun. Ne eivät ole etäännyttäneet koskaan. Mutta he ovatkin hakeneet apua ammattiauttajalta, eikä uskoutumisen jälkeen odottaneet, että minusta tulee terapeutti
No mä olen jopa entinen väkivaltarikollinen eikä sekään oo lyönyt muhun pysyvää stigmaa kaikkien edessä. Mutta kyllä, tuo on ollut munkin periaate, että ystävän velvollisuus ei ole olla mun terapeutti. Ystävyyden tarkoitus on ensisijaisesti tuottaa iloa kummallekin . Toki ystävyyden syvettyä siihen tulee se taakkojen jakamisenkin ulottuvuus, mut se vie aina aikaa ennen kuin sillä tasolla ollaan ja silloinkin kivaa pitää olla enemmän.
Täällä keskustelijoista osa on innolla väkertämässä olkiukkoja tyyliin, että jos yksinäinen haluaisi nähdä ystävää useammin kuin kerran puolessa vuodessa, niin hän ei ketään muita ystäviä toisella sietäisi lainkaan.