Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Jaa, no olen isä ja en osallistu.
Eikä kyllä kiinnosta jos joku katsoo pahalla:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että joillekin ystävyys on joko tai. Joko se on todella intensiivistä, kaiken jakavaa, kaikessa tukevaa ja aina saatavilla olevaa. Tai vaihtoehtoisesti ei ole mitään ystävyyttä, vain epäilyttävä kyräiltävä tuttavuus.
Olen ollut hämmentynyt tästä, koska itselleni ystävyys on tilaa antavaa, toistensa rajoja ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa.
Pari ystävyyttä onkin kaatunut siihen, kun toinen osapuoli on hakenut ja testannut sitä olenko kaiken antava tiivis ystävä vai enkö ole hänen kriteereillään ystävä lainkaan. En pysty tuollaiseen intensiivisyyteen joten sellaista haluavat ystäväkokelaat saavat mennä muualle etsimään seuraa - ja menevätkin vapaaehtoisesti kun ovat todenneet mut epäkelvoksi kaiken jakavaan tiiviyteen.
Samat ihmiset toimivat näin parisuhteissakin. Itse kuuluun ihmisiin "vapaus antaa vastuun" eli haluan tilaa ja annan tilaa ja en niin joka asiasta jaksa möksähtää ja minulle ei kuulu kaikki mieheni menot ja teot, kuten ei hänellekään minun koko sieluni.
Nuorena oli pari poikaystävää, jotka halusi minut kokonaan. En kestänyt sitä kauaa. Ja he taas valittivat, että en rakasta heitä, kun en koko ajan kysele, missä he ovat tai soittele heille.
Toivottavasti jokainen löytää ystävissä ja parisuhteissa sen omanlaisen ihmisen. Silloin se onnistuu
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että joillekin ystävyys on joko tai. Joko se on todella intensiivistä, kaiken jakavaa, kaikessa tukevaa ja aina saatavilla olevaa. Tai vaihtoehtoisesti ei ole mitään ystävyyttä, vain epäilyttävä kyräiltävä tuttavuus.
Olen ollut hämmentynyt tästä, koska itselleni ystävyys on tilaa antavaa, toistensa rajoja ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa.
Pari ystävyyttä onkin kaatunut siihen, kun toinen osapuoli on hakenut ja testannut sitä olenko kaiken antava tiivis ystävä vai enkö ole hänen kriteereillään ystävä lainkaan. En pysty tuollaiseen intensiivisyyteen joten sellaista haluavat ystäväkokelaat saavat mennä muualle etsimään seuraa - ja menevätkin vapaaehtoisesti kun ovat todenneet mut epäkelvoksi kaiken jakavaan tiiviyteen.
Hyvin sanottu ja olen kokenut samaa. Itse jaan kaiken vain puolisoni kanssa tiiviisti. Kavereiden kanssa etäisempää mutta minulle se sopii. Ne jotka haluaa ystävän kanssa tehdä kaiken ja nähdä koko ajan tai muuten on vihollinen ei sovi minulle ja nämä aina väljähtyy.
Uusia tuttavuuksia voi löytää vaikka kaupasta - moikkaa tuntemattomiakin. Jos ihmettelee, sanot että vaikutit mukavalta. Niin minä olen saanut kaikki nykyiset kaverini.
-Nainen, 50
Jotenkin ei jaksaisi näitä kavereita, jotka aina hehkuttaa, että tehdään, nähdään, siistiä. Mutta oikeasti ei tapahdu sitten mitään.
Jos itse ehdotan tekemistä, tehdään ohareita tai ei saada aikaiseksi edes vastata kysymykseen.
Jos toiset ehdottavat jotain, tekevät oharit, eivät edes vastaa puhelimeen, että ovatko tulossa tapahtumaan vai ei.
Olen niin kyllästynyt tähän toimintaan, ettei juuri kiinnosta antaa ihmisille mahdollisuuksia tai uskoa, kun he haluavat nähdä tai tehdä kanssani jotain.
Olen suurimman osan ajasta yksin.
Useimmiten tulee nähtyä kavereita silloin, kun he tarvitsevat terapeutin.
Ei ole lapsia eikä puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ei jaksaisi näitä kavereita, jotka aina hehkuttaa, että tehdään, nähdään, siistiä. Mutta oikeasti ei tapahdu sitten mitään.
Jos itse ehdotan tekemistä, tehdään ohareita tai ei saada aikaiseksi edes vastata kysymykseen.
Jos toiset ehdottavat jotain, tekevät oharit, eivät edes vastaa puhelimeen, että ovatko tulossa tapahtumaan vai ei.
Olen niin kyllästynyt tähän toimintaan, ettei juuri kiinnosta antaa ihmisille mahdollisuuksia tai uskoa, kun he haluavat nähdä tai tehdä kanssani jotain.
Olen suurimman osan ajasta yksin.
Useimmiten tulee nähtyä kavereita silloin, kun he tarvitsevat terapeutin.
Ei ole lapsia eikä puolisoa.
Monilla ihmisillä tuntuu olevan todella huonot ystävyystaidot. Ei ymmärretä sitä, että ystävyyttä on pidettävä yllä. Ei mikään ihme, että yksinäisyys on iso ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että joillekin ystävyys on joko tai. Joko se on todella intensiivistä, kaiken jakavaa, kaikessa tukevaa ja aina saatavilla olevaa. Tai vaihtoehtoisesti ei ole mitään ystävyyttä, vain epäilyttävä kyräiltävä tuttavuus.
Olen ollut hämmentynyt tästä, koska itselleni ystävyys on tilaa antavaa, toistensa rajoja ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa.
Pari ystävyyttä onkin kaatunut siihen, kun toinen osapuoli on hakenut ja testannut sitä olenko kaiken antava tiivis ystävä vai enkö ole hänen kriteereillään ystävä lainkaan. En pysty tuollaiseen intensiivisyyteen joten sellaista haluavat ystäväkokelaat saavat mennä muualle etsimään seuraa - ja menevätkin vapaaehtoisesti kun ovat todenneet mut epäkelvoksi kaiken jakavaan tiiviyteen.
Samat ihmiset toimivat näin parisuhteissakin. Itse kuuluun ihmisiin "vapaus antaa vastuun" eli haluan tilaa ja annan tilaa ja en niin joka asiasta jaksa möksähtää ja minulle ei kuulu kaikki mieheni menot ja teot, kuten ei hänellekään minun koko sieluni.
Nuorena oli pari poikaystävää, jotka halusi minut kokonaan. En kestänyt sitä kauaa. Ja he taas valittivat, että en rakasta heitä, kun en koko ajan kysele, missä he ovat tai soittele heille.
Toivottavasti jokainen löytää ystävissä ja parisuhteissa sen omanlaisen ihmisen. Silloin se onnistuu
Ongelma vaan on siinä, että kun näille vapaille sieluille antaa vapautta, niin moni heistä ei juuri koskaan halua ottaa sitä vastuuta. Se kun on tylsää, on parempaakin tekemistä eikä sitä nyt ehdikään. Vastuuseen kuuluu se, että pitää yhteyksiä kavereihin, vastailee, sopiiko jokin ehdotettu juttu, on ylipäänsä läsnä. He ottavat mielellään rusinat pullasta eli vain sen vapauden.
Täsmälleen samaa voi soveltaa parisuhteisiin. En epäile, etteikö sellaisiakin suhteita olisi, joissa olisi hyvä tasapaino (olen joitakin sellaisia nähnytkin), mutta se on monesti veteen piirretty viiva, milloin unohdetaan se vastuu ja ollaan vain vapauden pauloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haudassa oleva luu kirjoitti:
Uusia tuttavuuksia voi löytää vaikka kaupasta - moikkaa tuntemattomiakin. Jos ihmettelee, sanot että vaikutit mukavalta. Niin minä olen saanut kaikki nykyiset kaverini.
-Nainen, 50
Ihanko totta?
Minun ongelmani on huono kasvomuisti. Siinä menee varmaan monta kaveruutta ohi, kun en tunne ihmisiä. Olen se, jota joku teistä ihmettelee, että "ei se ollut edes tuntevinaan kun kaupassa nähtiin."
Sellainen neuvo, että miettikää onko teillä hyviä ihmissuhteita yhtään missään? Jos on, niin niistä on jo hyvä lähteä liikkeelle. Onko kivoja työkavereita? Onko harrastusporukassa hyvä ryhmähenki ja olette päässeet siihen hyvin sisään? Oletko tutustunut lasten kavereiden vanhempiin ja heidän kanssa juttua riittää? Kivat naapurit? Kivoja sukulaisia? Kiva nuoruuden kaveriporukka, jonka kanssa vielä joskus nähdään? Sen ainoan ystävän kivalta vaikuttavat kaverit?
Jos löytyy mitään tällaista, niin lähde rakentamaan sitä(kin) kautta ihmissuhteitasi. Keskity niihin ihmisiin, jotka kohtelee sua hyvin ja joiden seurassa viihdyt, vaikkeivat olisikaan sillain varsinaisesti ystäviä jollaisia toivoisit. Saat itsetunnolle vahvistustasi ja harjoitusta sosiaalisiin taitoihin, kun olet tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa sujuu. Sitten onkin edes vähän helpompi lähteä solmimaan muuallakin kontakteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellainen neuvo, että miettikää onko teillä hyviä ihmissuhteita yhtään missään? Jos on, niin niistä on jo hyvä lähteä liikkeelle. Onko kivoja työkavereita? Onko harrastusporukassa hyvä ryhmähenki ja olette päässeet siihen hyvin sisään? Oletko tutustunut lasten kavereiden vanhempiin ja heidän kanssa juttua riittää? Kivat naapurit? Kivoja sukulaisia? Kiva nuoruuden kaveriporukka, jonka kanssa vielä joskus nähdään? Sen ainoan ystävän kivalta vaikuttavat kaverit?
Ei nyt millään pahalla, mutta tällaiset neuvot ovat luokkaa "jos ei ole leipää, mikset syö kakkua". Jos ihmisellä on sukulaisia, harrastusporukka ja vielä lapsuuden ystäväryhmä kaupan päälle, niin eihän hän ole yksinäinen!
Esim mulla: työkaverit on kaikki perheellisia ja 10-20v vanhempia miehiä. Ei sinänsä este, mutta minulla vaan ei ole yhtään mitään yhteistä heidän kanssaan.
En harrasta mitään "porukkaa". Salilla ja lenkillä olen kyllä yrittänyt tervehtiä usein näkemiäni tyyppejä, vastauksena vain tämä ilme: 😐. Sama naapurien kanssa, ei niistä ole hyvääpäivääsataapavettä -tuttavuuksia enempää syntynyt (olen yrittänyt, mutta ymmärrän kyllä milloin vastapuoli ei ole innostunut tutustumaan enemmän).
Ei ole sukua eikä lapsia.
Ei ollut nuorena kuin pari ystävää. Näistä vain yksi on jäljellä (muiden kanssa yhteydenpito kuihtui muuttojen jälkeen kun olin ainoa joka ikinä otti yhteyttä), ja hän asuu 2000 kilometrin päässä.
Niin että hyödynnä siinä sitten ne olemassa olevat (😂😂😂) sosiaaliset kontaktit! Eikun kakkua syömään nälkäiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen neuvo, että miettikää onko teillä hyviä ihmissuhteita yhtään missään? Jos on, niin niistä on jo hyvä lähteä liikkeelle. Onko kivoja työkavereita? Onko harrastusporukassa hyvä ryhmähenki ja olette päässeet siihen hyvin sisään? Oletko tutustunut lasten kavereiden vanhempiin ja heidän kanssa juttua riittää? Kivat naapurit? Kivoja sukulaisia? Kiva nuoruuden kaveriporukka, jonka kanssa vielä joskus nähdään? Sen ainoan ystävän kivalta vaikuttavat kaverit?
Ei nyt millään pahalla, mutta tällaiset neuvot ovat luokkaa "jos ei ole leipää, mikset syö kakkua". Jos ihmisellä on sukulaisia, harrastusporukka ja vielä lapsuuden ystäväryhmä kaupan päälle, niin eihän hän ole yksinäinen!
Esim mulla: työkaverit on kaikki perheellisia ja 10-20v vanhempia miehiä. Ei sinänsä este, mutta minulla vaan ei ole yhtään mitään yhteistä heidän kanssaan.
En harrasta mitään "porukkaa". Salilla ja lenkillä olen kyllä yrittänyt tervehtiä usein näkemiäni tyyppejä, vastauksena vain tämä ilme: 😐. Sama naapurien kanssa, ei niistä ole hyvääpäivääsataapavettä -tuttavuuksia enempää syntynyt (olen yrittänyt, mutta ymmärrän kyllä milloin vastapuoli ei ole innostunut tutustumaan enemmän).
Ei ole sukua eikä lapsia.
Ei ollut nuorena kuin pari ystävää. Näistä vain yksi on jäljellä (muiden kanssa yhteydenpito kuihtui muuttojen jälkeen kun olin ainoa joka ikinä otti yhteyttä), ja hän asuu 2000 kilometrin päässä.
Niin että hyödynnä siinä sitten ne olemassa olevat (😂😂😂) sosiaaliset kontaktit! Eikun kakkua syömään nälkäiset!
Ohis...tuo edellinen kirjoittaja kirjoitti nimenomaan "JOS". On paljon ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä sen vuoksi, että heillä ei ole varsinaisia ystäviä, mutta muita ihmissuhteita kyllä löytyy. Käsittääkseni tuo neuvo oli tarkoitettu sellaisille eikä niille, joilla ei ole ketään. Yleensä tällaisiin ehdotuksiin tulee aina kommentoimaan ne, joille ehdotus ei ollut edes tarkoitettu. Jos jollekin ehdottaa, että leipoo leipää itse kaupasta ostetun sijasta, ensimmäisenä on kommentoimassa joku, jolla ei ole uunia. Kannattaa hypätä yli sellaiset ehdotukset, jotka eivät edes koske itseä.
Vierailija kirjoitti:
Haudassa oleva luu kirjoitti:
Uusia tuttavuuksia voi löytää vaikka kaupasta - moikkaa tuntemattomiakin. Jos ihmettelee, sanot että vaikutit mukavalta. Niin minä olen saanut kaikki nykyiset kaverini.
-Nainen, 50Ihanko totta?
Mä mietin kanssa, että ihan hauskalta kuulostava juttu, mutta oikeastiko joku on saanut kaikki kaverinsa niin, että sanoo tuntemattomalle, josta ei tiedä siis mitään, että "vaikutit mukavalta". Vastaisin varmaan takaisin, että "ai, miten niin?" tai katselisin hämmentyneenä vaatteitani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellainen neuvo, että miettikää onko teillä hyviä ihmissuhteita yhtään missään? Jos on, niin niistä on jo hyvä lähteä liikkeelle. Onko kivoja työkavereita? Onko harrastusporukassa hyvä ryhmähenki ja olette päässeet siihen hyvin sisään? Oletko tutustunut lasten kavereiden vanhempiin ja heidän kanssa juttua riittää? Kivat naapurit? Kivoja sukulaisia? Kiva nuoruuden kaveriporukka, jonka kanssa vielä joskus nähdään? Sen ainoan ystävän kivalta vaikuttavat kaverit?
Jos löytyy mitään tällaista, niin lähde rakentamaan sitä(kin) kautta ihmissuhteitasi. Keskity niihin ihmisiin, jotka kohtelee sua hyvin ja joiden seurassa viihdyt, vaikkeivat olisikaan sillain varsinaisesti ystäviä jollaisia toivoisit.
No, mulla on tällaisia ihmisiä, mutta ongelma on se, että meidän näkemyksemme kaveruudesta ja ystävyydestä ovat pohjimmiltaan melkoisen erilaiset ruuhkavuosien keskellä. Ei se siis auta, että viihtyy ihmisten seurassa tai hyviä ihmissuhteita periaatteessa on, kun ei ihmisiltä silti voi lähteä vaatimaan seuraa.
Pikemminkin nuo ovat monesti nöyryyttäviä kokemuksia eikä mitään itsetunnon vahvistajia. Itse on jatkuvasti aktiivinen, kun taas toiset kieltäytyvät ja eivät kysele. Tarpeetonta varmaan sanoa, että on se porukan lapseton. Tai porukoiden, sama ongelmahan on siellä täällä tuolla täällä kaikkialla... Kunnes sitten lopulta lakkaa itsekin olemasta aktiivinen ja menee omaan, itseriittoiseen poteroonsa häiritsemästä muita.
Tuttu tuumi joskus, että kun hänellä jo on se kaveripiiri, sitten on työt ja perhe-elämä niin ei häntä kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin ja tarvetta uusille kavereille ei ole. Ehkä useampi muukin ajattelee näin.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tuumi joskus, että kun hänellä jo on se kaveripiiri, sitten on työt ja perhe-elämä niin ei häntä kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin ja tarvetta uusille kavereille ei ole. Ehkä useampi muukin ajattelee näin.
Minä ainakin ajattelen noin. Tästäkin ketjusta selviää, että ystäviin ja kavereihin täytyy pitää yhteyttä. Ei kannata hamstrata enempää ihmissuhteita kuin mihin on aikaa ja voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen neuvo, että miettikää onko teillä hyviä ihmissuhteita yhtään missään? Jos on, niin niistä on jo hyvä lähteä liikkeelle. Onko kivoja työkavereita? Onko harrastusporukassa hyvä ryhmähenki ja olette päässeet siihen hyvin sisään? Oletko tutustunut lasten kavereiden vanhempiin ja heidän kanssa juttua riittää? Kivat naapurit? Kivoja sukulaisia? Kiva nuoruuden kaveriporukka, jonka kanssa vielä joskus nähdään? Sen ainoan ystävän kivalta vaikuttavat kaverit?
Ei nyt millään pahalla, mutta tällaiset neuvot ovat luokkaa "jos ei ole leipää, mikset syö kakkua". Jos ihmisellä on sukulaisia, harrastusporukka ja vielä lapsuuden ystäväryhmä kaupan päälle, niin eihän hän ole yksinäinen!
Esim mulla: työkaverit on kaikki perheellisia ja 10-20v vanhempia miehiä. Ei sinänsä este, mutta minulla vaan ei ole yhtään mitään yhteistä heidän kanssaan.
En harrasta mitään "porukkaa". Salilla ja lenkillä olen kyllä yrittänyt tervehtiä usein näkemiäni tyyppejä, vastauksena vain tämä ilme: 😐. Sama naapurien kanssa, ei niistä ole hyvääpäivääsataapavettä -tuttavuuksia enempää syntynyt (olen yrittänyt, mutta ymmärrän kyllä milloin vastapuoli ei ole innostunut tutustumaan enemmän).
Ei ole sukua eikä lapsia.
Ei ollut nuorena kuin pari ystävää. Näistä vain yksi on jäljellä (muiden kanssa yhteydenpito kuihtui muuttojen jälkeen kun olin ainoa joka ikinä otti yhteyttä), ja hän asuu 2000 kilometrin päässä.
Niin että hyödynnä siinä sitten ne olemassa olevat (😂😂😂) sosiaaliset kontaktit! Eikun kakkua syömään nälkäiset!
Ohis...tuo edellinen kirjoittaja kirjoitti nimenomaan "JOS". On paljon ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä sen vuoksi, että heillä ei ole varsinaisia ystäviä, mutta muita ihmissuhteita kyllä löytyy. Käsittääkseni tuo neuvo oli tarkoitettu sellaisille eikä niille, joilla ei ole ketään. Yleensä tällaisiin ehdotuksiin tulee aina kommentoimaan ne, joille ehdotus ei ollut edes tarkoitettu. Jos jollekin ehdottaa, että leipoo leipää itse kaupasta ostetun sijasta, ensimmäisenä on kommentoimassa joku, jolla ei ole uunia. Kannattaa hypätä yli sellaiset ehdotukset, jotka eivät edes koske itseä.
Eli ehdottaja pitää yksinäisiä vaan tyhminä. Ystäväehdokkaita olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta tyhmä yksinäinen ei vain hoksaa yrittää ensin löytää niitä kavereita lähipiiristä 🙄.
Parempi yksin kuin huonossa seurassa. Hyvä ystävä on sellainen, johon on kiva pitää yhteyttä.
Yksinäiset ihmiset ovat yksinäisiä syystä. Joskus syy on hyvä, tyyliin muutettu uudelle paikkakunnalle, uuteen maahan tms.
Mutta yleensä syy on ihan oma, ihmiset joiden seurassa on mukava olla saavat kyllä seuraa, usein liikaakin. Ne joita kartellaan ovat hankalia ihmisiä jollakin tavalla, yleensä ovat aika itsekkäitä ja rasittavia, tyhmiä ja sosiaalisesti kömpelöitä. Eivät ole kiinnostuneet kuin itsestään, ja eivät hiffaa että heidän asiansa ovat kiinnostavia tasan heille itselleen.
Näkyykö tuossa miten sukupuolen mukaan erilaiset odotukset? Tyyliin äidit osallistuu, isälle ok olla osallistumatta.