Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Joo-o. "Kyllä voisi lähiaikoina tehdä sitä ja tätä. Hei viestitellään!" Miten voi olla niin vaikea lyödä suunnitelmia kerralla lukkoon? Saahan niitä aina muutettua, jos tulee jotain yllättävää.
Saa muutettua, mutta kaikki eivät pidä siitä, että suunnitelmia muutetaan. Mä en ainakaan koskaan sovi kenenkään kanssa mitään sellaista, jonka onnistuminen on jostain kolmannesta henkilöstä kiinni. Esim, jos miehen pitää olla kotona lasten kanssa tai mikäli ei ole, niin mun pitäisi saada lapsille jokin muu lapsenvahti. On myös vaikea lyödä mitään lukkoon, jos tietää, että on tulossa asioita a, b ja c, mutta ei ole vielä tietoa, milloin. Vuorotyötä tekevillä voi työvuorotkin vaihtua ja joutuu perumaan sovitun asian. Tai voi joutua jäämään ylitöihin tai tuleekin joku työmatka. Jos olen varma siitä, että toiselle todellakin on ok, että suunnitelma kariutuu, niin toki silloin voin sopia asiasta jo samantien, kun se tulee puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vähän huvittaa ne ihmiset, jotka laittaa WhatsAppissa sen asetuksen, että ei näe, koska henkilö on ollut paikalla. Selvästi ajatuksena juurikin kyttäillä viestejä ja naputella haluamiaan viestejä, mutta tätä koitetaan piilotella, jotta voisi sanoa tarvittaessa, että "eeen mä oo ollu suinkaan paikalla".
No on niitä muitakin syitä. On esimerkiksi sellaisia tyyppejä jotka alkaa laittaa heti viestejä kun näkevät jonkun olevan paikalla. Nää viestittelyt pystyy ehkäisemään kun paikalla olo ei näy.
Se paikalla olo muuten näkyy, ei näy vaan se milloin kävit viimeksi, silloin kun et oo paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Mulla sama. Ei niitä viestejä kyl enää satele kun on kavereita karsiutunut matkan varrella. Mutta esim. yhden ystävän kanssa viestitellään säännöllisesti ja vastataan toisillemme n. 1-2 kertaa viikossa, eli tulee luettua viesti ja vastailtua sitten kun ehtii/on sopiva hetki, joskus luen viestin vasta muutaman päivän päästä. Sitten jos sovitaan tapaaminen niin se sovitaan sitten heti ja vastataan nopeammin. Ei ole ollut kummallekaan ongelma kun tiedetään että näin toimitaan ja molemmille tämä tapa sopii. Joskus joku tosiaan huomautteli mulle tästä. Ei tosiaan jaksa olla jatkuvasti tavoiteltavissa. Sitten on pari kaveria joiden kanssa viestitellään harvemmin mutta vastaillaan saman päivän aikana/parissa päivässä käydään joku juttu läpi ja sitten voi tulla taas muutaman viikon tauko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Mitenköhän nämä hätähousut pärjäisivät, jos soittamiset hoidettaisiin vielä lankapuhelimilla ja viestit perinteisinä kirjeinä? Jos et ollut kotona, kun puhelin soi tai et syystä tai toisesta pystynyt vastaamaan siihen, sulla ei ollut hajuakaan, että joku oli soittanut tai kuka oli soittanut. Nyt kännykästä tuon tiedon näkee ja hätähousu odottaa, että toinen soittaa takaisin tai vähintään laittaa jotain viestiä. Tai kun lähetit toiselle kirjeen, sulla ei ollut aavistustakaan, milloin saat siihen vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Mitenköhän nämä hätähousut pärjäisivät, jos soittamiset hoidettaisiin vielä lankapuhelimilla ja viestit perinteisinä kirjeinä? Jos et ollut kotona, kun puhelin soi tai et syystä tai toisesta pystynyt vastaamaan siihen, sulla ei ollut hajuakaan, että joku oli soittanut tai kuka oli soittanut. Nyt kännykästä tuon tiedon näkee ja hätähousu odottaa, että toinen soittaa takaisin tai vähintään laittaa jotain viestiä. Tai kun lähetit toiselle kirjeen, sulla ei ollut aavistustakaan, milloin saat siihen vastauksen.
Heitä kännykkäsi seinään ja jätä uusi hankkimatta, niin saat selville ystäviesi reaktiot tuollaiseen tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli se helppoa minun nuoruudessa. Kun alkoi omat seinät kaatua päälle, pisti takin päälle ja lähti tutun porukan suosimaan kahvioon. Usein siellä oli joku tuttu, jonka kanssa jutella. Määrättyinä aikoina tiesi, että porukkaa on kokoontunut enemmänkin.
Jos jotakuta ei ollut näkynyt pitkään aikaan, saattoi joku kysyä, että tietääkö joku, missä se on. No joku oli ehkä soittanut ja tiesi, että se on kipeänä tai sillä on työputki meneillään. Jos kukaan ei tiennyt, ei sitä kukaan jäänyt spekuloimaan ja ihmettelemään.
Kun tuntui, että nyt on ollut seuraa tarpeeksi, pani takin päälle ja lähti kotiin ja sai olla rauhassa, jos halusi.
Ja tosiaan lankapuhelimen etu oli, että kun olit ollut ulkona, et tiennyt, oliko joku soittanut ja loukkaantuuko, kun en heti pane viestiä hänelle takaisin. En ollut vastannut, kun en ollut kotona, niin en tiennyt, oliko joku soittanut.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vähän huvittaa ne ihmiset, jotka laittaa WhatsAppissa sen asetuksen, että ei näe, koska henkilö on ollut paikalla. Selvästi ajatuksena juurikin kyttäillä viestejä ja naputella haluamiaan viestejä, mutta tätä koitetaan piilotella, jotta voisi sanoa tarvittaessa, että "eeen mä oo ollu suinkaan paikalla".
Minulla on sen takia, että työkaverini on niin kyylä, että kyttää, koska olen ollut paikalla, hereillä jne..Sitten vinkuu töissä kovaan ääneen, että mitäs sää viime yönä teit, kun olit ollut paikalla klo 02.30. Mitä se hänelle kuuluu. En koe olevani tilivelvollinen siitä, että teini laittoi viestin, että on päässyt kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijjoo, lisäys vielä: nyt kun se kesäaika on, niin pimeys tulee klo 20-21. Pahempaan suuntaan mennään, kun talvi tulee. Totta, sikäli en siis näe kesäajan tuovan suurta ongelmaa keskivertoihmisen kohdalla esim. nukkumisen suhteen, mutta tuntikin on tärkeätä ulkoilu- ja D-vitamiiniaikaa ihmiselle töiden jälkeen, etenkin keväällä ja syksyllä. Toki on ihmisiä, jotka tekevät vuorotöitä tai muista syistä noudattavat poikkeuksellisempaa vuorokausirytmiä.
Saan sinusta sellaisen käsityksen, että sinusta jäsennelty argumentointi on sitä, että saat suuna päänä höpöttää omia mielipiteitäsi, vaikka ketään ei kiinnostakkaan sinun pitkät yksinpuhelusi
Ok, kiitos näkemyksestäsi. Minusta taas sillä ei ole mitään merkitystä, millaisen käsityksen saan sinusta, sillä en tunne sinua yhtään, joten en pidä olennaisena, tarpeellisena saati kohteliaana sitä kertoa.
Korjattakoon kuitenkin näkemystäsi. Minusta jäsennelty argumentointi (eikä tämä taida kovin mielipidekysymys edes olla) on sitä, että kertoo mielipiteen sekä perustelee, miksi ajattelee näin. Asiasta voi nostaa esille huonoja ja hyviä puolia, joko faktoihin tai omiin kokemuksiin perustuen.
Esim. googlesta jäsennelty teksti ja argumentoiti vastaavat pitkälti sitä, mitä ajan takaa.
Minulle tulee mieleen jokunen tapaamani ihminen, joka on sosiaalisesti kömpelö. Kun porukassa puheenaiheet etenee sujuvasti, niin nämä ihmiset jankkaavat vielä sitä samaa asiaa, mistä puhuttiin kaksi tuntia sitten ja haluavat kääntää sitä mielipidettään vielä eri suunnasta ja taas toisesta suunnasta. Kieltämättä hieman oudostihan tällaisia ihmisiä katsotaan, kun puheenaihe on muuttunut jo monta kertaa, tämä kyseinen ihminen jankkaa vielä saman mielipiteensä eri sanamuodoissa, mistä puhuttiin pari tuntia sitten.
Eli jää periaatteessa jumiin asioihin ja ei pääse eteen päin näissä asioissa.
Ainakaan itse en toimi noin esim. illanistujaisissa. Enkä oikeastaan tiedä, onko tuo sosiaalista kömpelyyttä. Ehkä enemmänkin tarkkuutta ja pedanttiutta, ehkä jää pohtimaan asioita? Miksi pitäisi nähdä asia jotenkin negatiivisessa valossa?
Mutta toki itsekin, kun paljon asioita analysoin, niin voin itsekseni miettiä asioita ja myöhemmin todeta tai laittaa viestiä, että hei, tuli vielä tämmöinen asia mieleen, en huomannut silloin sanoa. Se on eri asia, kiinnostaako se ketään tai ei, mutta olen ainakin silloin koittanut itse olla täsmällinen.
Ehkä enemmän autisminkirjon ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Joo-o. "Kyllä voisi lähiaikoina tehdä sitä ja tätä. Hei viestitellään!" Miten voi olla niin vaikea lyödä suunnitelmia kerralla lukkoon? Saahan niitä aina muutettua, jos tulee jotain yllättävää.
Miksi alapeukut? Syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi. Jokaisen ipanan kohdalla pitää kuulua johonkin vanhempainryhmään, koululaisten kohdalla jo ainakin kahteen eli koululuokan vanhempainryhmä ja lapsen harrastuksen vanhempainryhmä. Joillain lapsilla on useampi kuin yksi harrastus, joten ryhmiä voi olla enemmänkin. Sitten on Wilma, jota vanhempien pitää seurata. Mahdollisesti jotain ryhmiä oman työnsä tai harrastuksensa puolesta. Lapsille tulee synttärikutsujakin keskimäärin kerran kuukaudessa, kun koko luokka/päiväkotiryhmä täytyy kutsua. Sitten pitää kuskata lapsia harrastuksiin, osallistua kaikenlaisiin talkoisiin mokkapaloineen (omien lasteni koulaikoina riitti, kun antoi luokkaretkeä varten lapselle rahan kouraan tai leirikoulua varten laittoi rahan luokan tilille). Viestejä tulee ystäviltä ja kavereilta. Vaikka olenkin kohtuullisen sosiaalinen ja ekstroverttikin,väsyn jo tuollaisen urakan ajattelemisesta. Ja tuon kaiken keskellä vanhempien pitäisi saada jotain vielä valmiiksikin.
Mulla ei ole vielä lapsia ja olen myös ihmetellyt tuota menoa. Eikö noista talkoista yms voisi kieltäytyä? Voisin kuvitella ettei toimisi omalla kohdallani, en vaan yksinkertaisesti pääsisi koko ajan kaiken maailman kokoontumisiin ja hankkisin kaupasta leivokset tms. Ihan oikeasti älytöntä touhua! Ei mun lapsuudessa myöskään ollut tuollaisia. Lapsen harrastuksiakin voi varmaan valita niin ettei rasita liikaa itseä eikä lasta. Vai tuleeko muka jotain sanktioita siitä ettei vanhemmat osallistu tarpeeksi? Tää yhteiskunta muuttuu koko ajan vaan suorituskeskeisemmäksi, ei ihme et porukka uupuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Joo-o. "Kyllä voisi lähiaikoina tehdä sitä ja tätä. Hei viestitellään!" Miten voi olla niin vaikea lyödä suunnitelmia kerralla lukkoon? Saahan niitä aina muutettua, jos tulee jotain yllättävää.
Miksi alapeukut? Syy?
Ehkä siksi, että yleensä näille heti sopiville kelpaa vain hyvin pieni määrä syitä (esim sairastuminen), jolloin sovitun voi perua. Jos syy ei ole tällaisen henkilön mieleen, loukkaannutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Mitenköhän nämä hätähousut pärjäisivät, jos soittamiset hoidettaisiin vielä lankapuhelimilla ja viestit perinteisinä kirjeinä? Jos et ollut kotona, kun puhelin soi tai et syystä tai toisesta pystynyt vastaamaan siihen, sulla ei ollut hajuakaan, että joku oli soittanut tai kuka oli soittanut. Nyt kännykästä tuon tiedon näkee ja hätähousu odottaa, että toinen soittaa takaisin tai vähintään laittaa jotain viestiä. Tai kun lähetit toiselle kirjeen, sulla ei ollut aavistustakaan, milloin saat siihen vastauksen.
Heitä kännykkäsi seinään ja jätä uusi hankkimatta, niin saat selville ystäviesi reaktiot tuollaiseen tilanteeseen.
Ei mulla ole hätähousuja ystävinä. Eivät hätähousut jaksa odottaa niin kauaa, että ehtisivät ystävystyä kanssani, vaan etsivät ystävänsä nopeatempoisemmista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi.
Joo, ja tässä on sukupolvien välistä eroa. Esim. äitini sanoo, että kyllä hän vaan saa tuttaviensa kanssa sovittua asioista eikä ole sellaista jahkaamista. Joskus joutuu minuakin muistuttelemaan, että minun täytyy osata päättää aiemmin kuin viime hetkillä, mitä teen, koska ei hän voi vain odotella päätöstäni, tarvitsenko esim. kyytiä sinne tai tänne. Ja minun päätöksenihän taas ovat usein riippuvaisia siitä, mitä ne muut sanovat... Puuh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Joo-o. "Kyllä voisi lähiaikoina tehdä sitä ja tätä. Hei viestitellään!" Miten voi olla niin vaikea lyödä suunnitelmia kerralla lukkoon? Saahan niitä aina muutettua, jos tulee jotain yllättävää.
Miksi alapeukut? Syy?
En tajunnut myöskään, miksi alapeukkuja, koska juuri edellä samaan aiheeseen oli yläpeukkuja. Mieli muuttui jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijjoo, lisäys vielä: nyt kun se kesäaika on, niin pimeys tulee klo 20-21. Pahempaan suuntaan mennään, kun talvi tulee. Totta, sikäli en siis näe kesäajan tuovan suurta ongelmaa keskivertoihmisen kohdalla esim. nukkumisen suhteen, mutta tuntikin on tärkeätä ulkoilu- ja D-vitamiiniaikaa ihmiselle töiden jälkeen, etenkin keväällä ja syksyllä. Toki on ihmisiä, jotka tekevät vuorotöitä tai muista syistä noudattavat poikkeuksellisempaa vuorokausirytmiä.
Saan sinusta sellaisen käsityksen, että sinusta jäsennelty argumentointi on sitä, että saat suuna päänä höpöttää omia mielipiteitäsi, vaikka ketään ei kiinnostakkaan sinun pitkät yksinpuhelusi
Ok, kiitos näkemyksestäsi. Minusta taas sillä ei ole mitään merkitystä, millaisen käsityksen saan sinusta, sillä en tunne sinua yhtään, joten en pidä olennaisena, tarpeellisena saati kohteliaana sitä kertoa.
Korjattakoon kuitenkin näkemystäsi. Minusta jäsennelty argumentointi (eikä tämä taida kovin mielipidekysymys edes olla) on sitä, että kertoo mielipiteen sekä perustelee, miksi ajattelee näin. Asiasta voi nostaa esille huonoja ja hyviä puolia, joko faktoihin tai omiin kokemuksiin perustuen.
Esim. googlesta jäsennelty teksti ja argumentoiti vastaavat pitkälti sitä, mitä ajan takaa.
Minulle tulee mieleen jokunen tapaamani ihminen, joka on sosiaalisesti kömpelö. Kun porukassa puheenaiheet etenee sujuvasti, niin nämä ihmiset jankkaavat vielä sitä samaa asiaa, mistä puhuttiin kaksi tuntia sitten ja haluavat kääntää sitä mielipidettään vielä eri suunnasta ja taas toisesta suunnasta. Kieltämättä hieman oudostihan tällaisia ihmisiä katsotaan, kun puheenaihe on muuttunut jo monta kertaa, tämä kyseinen ihminen jankkaa vielä saman mielipiteensä eri sanamuodoissa, mistä puhuttiin pari tuntia sitten.
Eli jää periaatteessa jumiin asioihin ja ei pääse eteen päin näissä asioissa.
Ainakaan itse en toimi noin esim. illanistujaisissa. Enkä oikeastaan tiedä, onko tuo sosiaalista kömpelyyttä. Ehkä enemmänkin tarkkuutta ja pedanttiutta, ehkä jää pohtimaan asioita? Miksi pitäisi nähdä asia jotenkin negatiivisessa valossa?
Mutta toki itsekin, kun paljon asioita analysoin, niin voin itsekseni miettiä asioita ja myöhemmin todeta tai laittaa viestiä, että hei, tuli vielä tämmöinen asia mieleen, en huomannut silloin sanoa. Se on eri asia, kiinnostaako se ketään tai ei, mutta olen ainakin silloin koittanut itse olla täsmällinen.
Ehkä enemmän autisminkirjon ihmisiä
Olenkin mielestäni vähän asperger-henkinen, mutta samalla se on dg:n maallikkopuhetta. En oikeasti saa testeistä edes lievää sellaista, sillä olen liian "tunteva" eikä ole mitään erityisiä mielenkiinnonkohteita, en jaksa tunteja tehdä yhtä ja samaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi. Jokaisen ipanan kohdalla pitää kuulua johonkin vanhempainryhmään, koululaisten kohdalla jo ainakin kahteen eli koululuokan vanhempainryhmä ja lapsen harrastuksen vanhempainryhmä. Joillain lapsilla on useampi kuin yksi harrastus, joten ryhmiä voi olla enemmänkin. Sitten on Wilma, jota vanhempien pitää seurata. Mahdollisesti jotain ryhmiä oman työnsä tai harrastuksensa puolesta. Lapsille tulee synttärikutsujakin keskimäärin kerran kuukaudessa, kun koko luokka/päiväkotiryhmä täytyy kutsua. Sitten pitää kuskata lapsia harrastuksiin, osallistua kaikenlaisiin talkoisiin mokkapaloineen (omien lasteni koulaikoina riitti, kun antoi luokkaretkeä varten lapselle rahan kouraan tai leirikoulua varten laittoi rahan luokan tilille). Viestejä tulee ystäviltä ja kavereilta. Vaikka olenkin kohtuullisen sosiaalinen ja ekstroverttikin,väsyn jo tuollaisen urakan ajattelemisesta. Ja tuon kaiken keskellä vanhempien pitäisi saada jotain vielä valmiiksikin.
Mulla ei ole vielä lapsia ja olen myös ihmetellyt tuota menoa. Eikö noista talkoista yms voisi kieltäytyä? Voisin kuvitella ettei toimisi omalla kohdallani, en vaan yksinkertaisesti pääsisi koko ajan kaiken maailman kokoontumisiin ja hankkisin kaupasta leivokset tms. Ihan oikeasti älytöntä touhua! Ei mun lapsuudessa myöskään ollut tuollaisia. Lapsen harrastuksiakin voi varmaan valita niin ettei rasita liikaa itseä eikä lasta. Vai tuleeko muka jotain sanktioita siitä ettei vanhemmat osallistu tarpeeksi? Tää yhteiskunta muuttuu koko ajan vaan suorituskeskeisemmäksi, ei ihme et porukka uupuu.
Voin kertoa, että hyvällä ei katsota niitä vanhempia, jotka ei osallistu vanhempainiltoihin, eivät leivo mitään myyjäisiin, eivät ole myymässä leivonnaisia, eivät ole kannustamassa lapsiaan turnauksissa eivätkä anna kyytejä. Eivät pidä yhteyttä muihin vanhempiin, opettajiin eivätkä harrastusohjaajiin. Aina näitä on, jotka ei osallistu, mutta usein ovat jotenkin ongelmaisia muutenkin. Valitettavasti lapsetkin kärsii siitä jos ei vanhemmat osallistu. Suuremmassa arvossa pidetään koko perhettä, jos on osallistuvat vanhemmat.
Itse olen introvertti ja tukalaa on joskus kaikki nämä vanhemmuuden oheissosiaalisuudet. Laistan niistä jonkin verran, mutten kehtaa tämän enempää...
En raaski lapsilta kieltää haluamiaan joukkuelajeja harrastuksissa, koulun luokkaretkiä ja leirikouluja sen takia, että itse en ole innokas...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi. Jokaisen ipanan kohdalla pitää kuulua johonkin vanhempainryhmään, koululaisten kohdalla jo ainakin kahteen eli koululuokan vanhempainryhmä ja lapsen harrastuksen vanhempainryhmä. Joillain lapsilla on useampi kuin yksi harrastus, joten ryhmiä voi olla enemmänkin. Sitten on Wilma, jota vanhempien pitää seurata. Mahdollisesti jotain ryhmiä oman työnsä tai harrastuksensa puolesta. Lapsille tulee synttärikutsujakin keskimäärin kerran kuukaudessa, kun koko luokka/päiväkotiryhmä täytyy kutsua. Sitten pitää kuskata lapsia harrastuksiin, osallistua kaikenlaisiin talkoisiin mokkapaloineen (omien lasteni koulaikoina riitti, kun antoi luokkaretkeä varten lapselle rahan kouraan tai leirikoulua varten laittoi rahan luokan tilille). Viestejä tulee ystäviltä ja kavereilta. Vaikka olenkin kohtuullisen sosiaalinen ja ekstroverttikin,väsyn jo tuollaisen urakan ajattelemisesta. Ja tuon kaiken keskellä vanhempien pitäisi saada jotain vielä valmiiksikin.
Mulla ei ole vielä lapsia ja olen myös ihmetellyt tuota menoa. Eikö noista talkoista yms voisi kieltäytyä? Voisin kuvitella ettei toimisi omalla kohdallani, en vaan yksinkertaisesti pääsisi koko ajan kaiken maailman kokoontumisiin ja hankkisin kaupasta leivokset tms. Ihan oikeasti älytöntä touhua! Ei mun lapsuudessa myöskään ollut tuollaisia. Lapsen harrastuksiakin voi varmaan valita niin ettei rasita liikaa itseä eikä lasta. Vai tuleeko muka jotain sanktioita siitä ettei vanhemmat osallistu tarpeeksi? Tää yhteiskunta muuttuu koko ajan vaan suorituskeskeisemmäksi, ei ihme et porukka uupuu.
Voin kertoa, että hyvällä ei katsota niitä vanhempia, jotka ei osallistu vanhempainiltoihin, eivät leivo mitään myyjäisiin, eivät ole myymässä leivonnaisia, eivät ole kannustamassa lapsiaan turnauksissa eivätkä anna kyytejä. Eivät pidä yhteyttä muihin vanhempiin, opettajiin eivätkä harrastusohjaajiin. Aina näitä on, jotka ei osallistu, mutta usein ovat jotenkin ongelmaisia muutenkin. Valitettavasti lapsetkin kärsii siitä jos ei vanhemmat osallistu. Suuremmassa arvossa pidetään koko perhettä, jos on osallistuvat vanhemmat.
Itse olen introvertti ja tukalaa on joskus kaikki nämä vanhemmuuden oheissosiaalisuudet. Laistan niistä jonkin verran, mutten kehtaa tämän enempää...
En raaski lapsilta kieltää haluamiaan joukkuelajeja harrastuksissa, koulun luokkaretkiä ja leirikouluja sen takia, että itse en ole innokas...
Siis pitääkö vanhempien osallistua myös luokkaretkiin ja leiriin? :D Ja minkä helvetin takia pitäisi leipoa ja myydä leivoksia? Tämä ei ole koskaan mennyt mulla kaaliin :D Vanhempainillat ja turnauksissa kannustaminen on Ok, ei niissä mitään. Nämä harrastukset ja koulutoiminta muuten on ensisijaisesti lapsia varten (niin kuin ennenkin ollut), niin on mielestäni kohtuutonta vaatia vanhemmilta jatkuvaa osallistumista. Itsekin olen introvertti ha kuullostaa ahdistavalta. En ihmettele miksei ihmiset halua nykyään lisääntyä, kun vanhemmuus näyttäytyy koko ajan yhä vaativammakta ja raskaalta, valitettavasti :/ itselläkin vielä harkinnassa se lasten hankinta.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni voi mennä useita päiviä siihen, ennen kuin hän vastaa katsomiinsa viesteihin (Whatsapp, sininen väkänen viestien kohdalla ja käy tiheästi sovelluksessa paikalla). Muutaman kerran olen sanonut, että tuo tuntuu minusta ikävältä eikä ole kiva kysellä perään jos pitäisi saada jotain sovittua. Pahoitteli, mutta on sanonut että tuo on vain hänen tyylinsä (ilmeisesti sitten alussa vähän skarppasi, kun tuo ei heti ollut ongelma). Yhteydenpito on alkanut minusta tuntua niin vaikealta, että olen ajatellut vain antaa olla. Ei ole kiva jo etukäteen varautua pettymyksiin toisen toiminnan takia, jos häneen ottaa yhteyttä.
Mä olen samanlainen. Johtuu siitä, että rasitun siitä, miten koko ajan ja joka hetki pitäisi olla kaikkien kavereiden tavoitettavissa. Kaipaan aikaa ennen kännyköitä, Whatsappia, messengeriä sun muita...oli niin ihana kun asiat pystyi ja oli pakko sopia kerralla, ilman koko iltaa kestävää mitä, missä, milloin-säätämistä viestein, joka aina keskeyttää sen hetkiset puuhat. Niinpä oon hidastanut vastaamistahtia. Tsekkaan viestin ja sen tärkeyden. Jos ei oo välttämätöntä vastata heti, en vastaa.
Tuo säätö varsinkin WhatsApp-ryhmässä kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta en mä tiedä, oliko se aiemmin sen helpompaa. No, ehkä sikäli, että laitettiin sähköpostia tai tekstaria, että käykö se ja se juttu, mutta ei asia silloinkaan selvinnyt heti.
Toisaalta en myöskään syyttäisi nykyteknologiaa, koska musta tuntuu, että moni nykypäivän ihminen on sellanen, ettei osaisi sopia asioita reippaasti edes kasvokkain. Voi tulla muuta ja ei oo kalenteria mukana ja plaah. Ihmiset on jotenkin niin muuttuneet. Toisaalta saadaan paljon aikaiseksi eli kalenteri vedetään täyteen menoja, mutta sitten vastapainona on armotonta vatulointia ja vetelehdintää välillä eikä millään tahdota saada asiaa valmiimmaksi.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi. Jokaisen ipanan kohdalla pitää kuulua johonkin vanhempainryhmään, koululaisten kohdalla jo ainakin kahteen eli koululuokan vanhempainryhmä ja lapsen harrastuksen vanhempainryhmä. Joillain lapsilla on useampi kuin yksi harrastus, joten ryhmiä voi olla enemmänkin. Sitten on Wilma, jota vanhempien pitää seurata. Mahdollisesti jotain ryhmiä oman työnsä tai harrastuksensa puolesta. Lapsille tulee synttärikutsujakin keskimäärin kerran kuukaudessa, kun koko luokka/päiväkotiryhmä täytyy kutsua. Sitten pitää kuskata lapsia harrastuksiin, osallistua kaikenlaisiin talkoisiin mokkapaloineen (omien lasteni koulaikoina riitti, kun antoi luokkaretkeä varten lapselle rahan kouraan tai leirikoulua varten laittoi rahan luokan tilille). Viestejä tulee ystäviltä ja kavereilta. Vaikka olenkin kohtuullisen sosiaalinen ja ekstroverttikin,väsyn jo tuollaisen urakan ajattelemisesta. Ja tuon kaiken keskellä vanhempien pitäisi saada jotain vielä valmiiksikin.
Mulla ei ole vielä lapsia ja olen myös ihmetellyt tuota menoa. Eikö noista talkoista yms voisi kieltäytyä? Voisin kuvitella ettei toimisi omalla kohdallani, en vaan yksinkertaisesti pääsisi koko ajan kaiken maailman kokoontumisiin ja hankkisin kaupasta leivokset tms. Ihan oikeasti älytöntä touhua! Ei mun lapsuudessa myöskään ollut tuollaisia. Lapsen harrastuksiakin voi varmaan valita niin ettei rasita liikaa itseä eikä lasta. Vai tuleeko muka jotain sanktioita siitä ettei vanhemmat osallistu tarpeeksi? Tää yhteiskunta muuttuu koko ajan vaan suorituskeskeisemmäksi, ei ihme et porukka uupuu.
Voin kertoa, että hyvällä ei katsota niitä vanhempia, jotka ei osallistu vanhempainiltoihin, eivät leivo mitään myyjäisiin, eivät ole myymässä leivonnaisia, eivät ole kannustamassa lapsiaan turnauksissa eivätkä anna kyytejä. Eivät pidä yhteyttä muihin vanhempiin, opettajiin eivätkä harrastusohjaajiin. Aina näitä on, jotka ei osallistu, mutta usein ovat jotenkin ongelmaisia muutenkin. Valitettavasti lapsetkin kärsii siitä jos ei vanhemmat osallistu. Suuremmassa arvossa pidetään koko perhettä, jos on osallistuvat vanhemmat.
Itse olen introvertti ja tukalaa on joskus kaikki nämä vanhemmuuden oheissosiaalisuudet. Laistan niistä jonkin verran, mutten kehtaa tämän enempää...
En raaski lapsilta kieltää haluamiaan joukkuelajeja harrastuksissa, koulun luokkaretkiä ja leirikouluja sen takia, että itse en ole innokas...
Siis pitääkö vanhempien osallistua myös luokkaretkiin ja leiriin? :D Ja minkä helvetin takia pitäisi leipoa ja myydä leivoksia? Tämä ei ole koskaan mennyt mulla kaaliin :D Vanhempainillat ja turnauksissa kannustaminen on Ok, ei niissä mitään. Nämä harrastukset ja koulutoiminta muuten on ensisijaisesti lapsia varten (niin kuin ennenkin ollut), niin on mielestäni kohtuutonta vaatia vanhemmilta jatkuvaa osallistumista. Itsekin olen introvertti ha kuullostaa ahdistavalta. En ihmettele miksei ihmiset halua nykyään lisääntyä, kun vanhemmuus näyttäytyy koko ajan yhä vaativammakta ja raskaalta, valitettavasti :/ itselläkin vielä harkinnassa se lasten hankinta.
-sama
Luokkaretkelle ja leirikouluun kerätään rahaa erilaisin "kivoin" tempauksin: myyjäiset, disko, kakkutukun herkkujen ja vessapaperin myymiset yms. Jotkut vanhemmista ovat rahastonhoitajia, osa koordinoi tapahtumia, osa leipoo yhdessä lasten kanssa, osa on diskon ovella rahastamassa ja osa sisällä myymässä lasten kanssa arpoja, neonhohtotikkuja ja mokkapaloja. Pari vanhempaa toivotaan leirikouluun yövalvojiksi jne. Vähintään kuuluu auttaa lasta myymään niitä vessapapereitaan tyrkyttämällä niitä esim. töissä työkavereille. Ja vapaa-ajalla sitten myydään niitä mokkapaloja esim. futiskentän laidalla ja viikonloppuisin herätään aikaisin ajamaan kohti Espoon turnausta takapenkki täynnä puheliaita pikkupelaajia. :) Perillä täristään sateessa kentän laidalla ja ostetaan mokkapaloja isäntäseuran äideiltä myötätuntoisesti hymyillen.
Äitiys avaa kuule ihan uudet suuret sosiaaliset kentät. ;)
Olen huomannut, että joillekin ystävyys on joko tai. Joko se on todella intensiivistä, kaiken jakavaa, kaikessa tukevaa ja aina saatavilla olevaa. Tai vaihtoehtoisesti ei ole mitään ystävyyttä, vain epäilyttävä kyräiltävä tuttavuus.
Olen ollut hämmentynyt tästä, koska itselleni ystävyys on tilaa antavaa, toistensa rajoja ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa.
Pari ystävyyttä onkin kaatunut siihen, kun toinen osapuoli on hakenut ja testannut sitä olenko kaiken antava tiivis ystävä vai enkö ole hänen kriteereillään ystävä lainkaan. En pysty tuollaiseen intensiivisyyteen joten sellaista haluavat ystäväkokelaat saavat mennä muualle etsimään seuraa - ja menevätkin vapaaehtoisesti kun ovat todenneet mut epäkelvoksi kaiken jakavaan tiiviyteen.
Olet niin oikeassa! Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut tämän päivän päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien elämää, niin rehellisesti sanottuna ei käy kateeksi. Jokaisen ipanan kohdalla pitää kuulua johonkin vanhempainryhmään, koululaisten kohdalla jo ainakin kahteen eli koululuokan vanhempainryhmä ja lapsen harrastuksen vanhempainryhmä. Joillain lapsilla on useampi kuin yksi harrastus, joten ryhmiä voi olla enemmänkin. Sitten on Wilma, jota vanhempien pitää seurata. Mahdollisesti jotain ryhmiä oman työnsä tai harrastuksensa puolesta. Lapsille tulee synttärikutsujakin keskimäärin kerran kuukaudessa, kun koko luokka/päiväkotiryhmä täytyy kutsua. Sitten pitää kuskata lapsia harrastuksiin, osallistua kaikenlaisiin talkoisiin mokkapaloineen (omien lasteni koulaikoina riitti, kun antoi luokkaretkeä varten lapselle rahan kouraan tai leirikoulua varten laittoi rahan luokan tilille). Viestejä tulee ystäviltä ja kavereilta. Vaikka olenkin kohtuullisen sosiaalinen ja ekstroverttikin,väsyn jo tuollaisen urakan ajattelemisesta. Ja tuon kaiken keskellä vanhempien pitäisi saada jotain vielä valmiiksikin.