Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Tämä ketju on täynnä kaverinsa jos minkä pikku syyn takia hyljänneitä. Vaan hiljaa kadottu takavasemmalle sanomatta mitään. Onko siellä jokaisella taustalla vakava masennus ja itsetuhon suunnittelu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuntuu sekottuvan ystävyys ja tuttavuus. Tuttu onkin ehkä helppo pudottaa elämästä mutta ihminen, jonka kanssa on ehtinyt ystävystyä ja on syntynyt kiintymys ja luottamus ei ole samalla tavalla poistettavissa noin vain. Ystävien kanssa voi olla pitkä yhteinen historia hyvine ja huonoine hetkineen, riitoineen ja sovintoineen jne. samoin kuin parisuhteessa tai sisarussuhteessa. Ystävyys on punnittu vastoinkäymisissä.

Itse voin jättää kaverit treffaamatta jne. mutta ystävinä pitämilleni annan mahdollisuuden, jos koen loukkaantumista  tai kuulen hänestä huonoja asioita.  Jos toinen ei vastaa tarjoukseen puhua ja selvittää asiat, se on hänen valinta ja kunnioitan sitä ja siirryn tuttavuustasolle. Puhuminen on tärkeä ystävyyden jatkumisella ja jos sitä ei ole, ei ystävyydellä ole edellytyksiä jatkua.

Ystävyydetkin ovat erilaisia. Mun kaikki nykyiset ystävyyssuhteeni on solmittu aikuisiällä. Olen riidellyt ystäväni kanssa viimeksi teinivuosina ja loukannut ystävääni lapsena. Nykyisissä ystävyyssuhteissani ei ole riitoja eikä sovitteluja, koska aikuisena ihmisenä en tee ystävilleni mitään sellaisia katalia temppuja, mistä riitoja voisi syntyä. Eivätkä ystävänikään tee sellaisia minulle. Ystävyyssuhteeni ovat kahden aikuisen välisiä ihmissuhteita ilman draamaa. Ihmissuhteita, joissa puolin ja toisin kunnioitetaan toisen elämänkatsomusta, elämäntapaa ja mielipiteitä. Mistä vaan voidaan keskustella, mutta ei koskaan puhuta toista loukaten tai vähätellen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta ei riidellä. Jaetaan niin ilot kuin surutkin, ollaan tukena ja apuna, mutta vilpittömästi ja mutkattomalla tavalla. Ei tehdä tai sanota mitään sellaista, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Pidän paljon enemmän näistä aikuisiän tasapainoisista ystävyyssuhteista kuin nuoruusvuosien dramaattisista tunnepitoisista viha-rakkaus -suhteista. 

 

Kuulostaa aika "etäisiltä" suhteilta. Vai oletko esim. parisuhteessakin samanlainen, aina korrekti ihminen? Mulla ainakin läheiset ystävyyssuhteet on niitä, joissa päästän toisen oikeasti lähelle ja joskus se tarkoittaa sitä, että myös se rumempi, epävarmempi, epätäydellisempi jne. puoleni tulee esiin. Tarkoittaa sitä, että vuosikymmeniä kestäneissä ystävyyssuhteissa on ollut omat kriisinsä, samoin kuin parisuhteessakin. Ne ovat olleet myös niitä mahdollisia ystävyyden katkeamisen paikkoja, mutta onneksi ne on selätetty, anteeksi pyydetty ja annettu, ja kumpikin kokenut, että ystävyys antaa enemmän kuin ottaa ja siksi halunnut sitä jatkaa.

Olen parisuhteessakin korrekti ihminen. Ei mulla ole mitään tarvetta lytätä puolisoani. Riitoja toki meilläkin on, mutta meillä ne koskevat kotitöitä, rahaa ja lasten hoitoa ja kasvatusta. Ystävieni kanssa mulla ei ole yhteistä kotia, yhteisiä rahoja eikä yhteisiä lapsia, joten mulla ei ole ystävieni kanssa ollut mitään riitoja eikä kriisejä. 

Mua oikeastaan kiinnostaisi tietää, millaisista asioista muut ihmiset riitelevät ystäviensä kanssa? Tai mitä ovat ne teot, joita joudutte pyytämään ystäviltänne anteeksi? Miksi teette ystävillenne sellaista, mitä joudutte pyytämään anteeksi?

Sinulla ei ilmeisesti ole ollut ahdistusta ongelmana? Minulla se on päättänyt jotain ihmissuhteita. Jälkikäteen tilanteita on niin hankala purkaa rakentavasti, että olen todennut itsekseni, että turha enää itkeä silloin, kun maito on jo maassa.

Mulla on PTSD, johon kuuluu varsin voimakastakin ahdistusta, mutta ei se ole koskaan oikeuttanut mua kohtelemaan muita huonosti.

Kyse ei olekaan siitä onko huonoon käytökseen mielestään oikeutettu vai ei. Aina ei riitä voimia kaikkeen sellaiseen, mihin niiden toivoisi riittävän. Se on inhimillistä.

Minun entisellä kaverillani (tuntuu aina yhtä oudolta kirjoittaa, että tosiaan entinen) oli mm. PTSD. Ja hän oli täydellisen välinpitämätön paskiainen minua kohtaan. Minä katselin sitä pari vuotta ja vasta nyt alan tajuta, että tämä koirakoulu valheineen sekä minun väheksymiseni ja kaltoinkohteluni ei loppuisi ikinä, ellen vain lähtisi. Voi toki olla, että ensisijaisesti henkilö oli vain kusipää. Oli hän minullekin joskus mukava ja osaa sitä edelleenkin olla joillekin. Mutta minua kohtaan hän lopulta toimi siten, että vain taivas oli rajana. Millään ei ollut mitään väliä. Jos olisin kuollut, hän ei olisi kohauttanut edes olkiansa.  

Eikö voisi siis edes laatikonpohjalle kirjoittaa selittävää lappua/sähköpostia, jonka voisi sitten huonoina hetkinä lähettää ihmisille? Olen minäkin ollut surullinen ja ahdistunut ja vaikka mitä, mutta jostain mun täytyy repiä ne voimat toimia kavereiden eteen. Jos mitään ei selitä, tilanne lähtee käsistä. Konfliktia ja loukkaantumista toisen päälle, kellään ei ole lopulta enää kivaa. 

Minä en pysty samaistumaan yhtään siihen, mikä saa ihmisen niihin tiloihin, että ei ajattele toisia enää lainkaan. Että katsoo lasittuneilla silmillä toisten viestejä ja viskaa sivuun. Myöhemmin ei ehkä edes selittele mitenkään asiaa, saati pyydä anteeksi. Oli traumoja, ahdistusta,  masennusta tai ei, niin hyi vit.

Juuri näin! Itsekin tätä aina ihmetellyt ja myös satuttanut, kun antanut kohdella näin ja jotenkin kuvitellut toisen muuttuvan. Mutta onhan tuollaisen ihmisen tunne-elämä pahasti vaurioitunut, jos kykenee tuollaiseen välinpitämättömyyteen.

Tajuatteko yhtään mistä puhutte? Jotkut masentuneet eivät esimerkiksi käy kuukauteen suihkussa, jos ovat oikein huonossa kunnossa. On ihan selvää, että kaikki muukin elämä kärsii silloin.

Tajuan kyllä. Itsekin olen ollut syvästi masentunut. Nyt puhutaan käsittääkseni ihmisistä, jotka suorittavat elämäänsä ihan normaalisti ja ovat tekemisissä toisten kanssa, mutta sivuuttavat vain tietyt ihmiset. Ilman selityksiä.

Sinä et voi ulospäin tietää millaista jonkun muun elämä on.

Näinpä! Siksi nojaankin siihen mitä näen ulospäin, koska muusta ei kerrota eikä selitetä. Enhän ole ajatustenlukija. Selitys tulisi kyllä jos arvostusta löytyisi eikä vain välinpitämättömyyttä. Kyllä välinpitämättömyyden taustalla on joku muu psyykenongelma kuin masennus.

Öööh? Minut masentunut ihminen jätti. Koska hänen oli ylipäätään niin paha olla tässä elämässä. Löysin kotoani hänen ruumiinsa. Tuskin hän noin teki minua kiusatakseen, vaan koska oli pahasti masentunut.

Öööhhh mutta nyt ei puhuttu sinun masentuneesta ystävästäsi vaan ihmisestä joka elää elämäänsä päällepäin ihan normaalisti, käy töissä ja tapaa ystäviään, paitsi niitä paria jotka sivuuttaa selityksittä. Sellaista ei selitetä masennuksella.

Ööööh. V**** ettei jaksa enää olla edes kohtelias.

Yhtälailla kun voi olla ns. funktionaalinen alkoholisti, voi olla myös funktionaalinen, jopa vakavaa masennusta poteva. Erittäin vaikeaa masennusta sairastava toki on jo yleensä siinä vaiheessa, ettei edes hampaita jaksa pestä.

Ensi kerralla, ihan oikeasti, jos nyt vaikka viitsisit perehtyä edes alustavalla tasolla aiheeseen, johon kommentoit niin olisi kiva.

Vaikutat aika mustavalkoiselta.

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä sen sitten tietää milloin jäädä vaikka on hylätty? Masentunut arvostaa jääneitä ystäviä kunhan paranee.

Mitä jos kyseessä onkin turhasta kaverista eroonpääsy, mistä sitten tietää että nyt on syytä jäädä takavasemmalle ettei ole stalkkeri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuntuu sekottuvan ystävyys ja tuttavuus. Tuttu onkin ehkä helppo pudottaa elämästä mutta ihminen, jonka kanssa on ehtinyt ystävystyä ja on syntynyt kiintymys ja luottamus ei ole samalla tavalla poistettavissa noin vain. Ystävien kanssa voi olla pitkä yhteinen historia hyvine ja huonoine hetkineen, riitoineen ja sovintoineen jne. samoin kuin parisuhteessa tai sisarussuhteessa. Ystävyys on punnittu vastoinkäymisissä.

Itse voin jättää kaverit treffaamatta jne. mutta ystävinä pitämilleni annan mahdollisuuden, jos koen loukkaantumista  tai kuulen hänestä huonoja asioita.  Jos toinen ei vastaa tarjoukseen puhua ja selvittää asiat, se on hänen valinta ja kunnioitan sitä ja siirryn tuttavuustasolle. Puhuminen on tärkeä ystävyyden jatkumisella ja jos sitä ei ole, ei ystävyydellä ole edellytyksiä jatkua.

Ystävyydetkin ovat erilaisia. Mun kaikki nykyiset ystävyyssuhteeni on solmittu aikuisiällä. Olen riidellyt ystäväni kanssa viimeksi teinivuosina ja loukannut ystävääni lapsena. Nykyisissä ystävyyssuhteissani ei ole riitoja eikä sovitteluja, koska aikuisena ihmisenä en tee ystävilleni mitään sellaisia katalia temppuja, mistä riitoja voisi syntyä. Eivätkä ystävänikään tee sellaisia minulle. Ystävyyssuhteeni ovat kahden aikuisen välisiä ihmissuhteita ilman draamaa. Ihmissuhteita, joissa puolin ja toisin kunnioitetaan toisen elämänkatsomusta, elämäntapaa ja mielipiteitä. Mistä vaan voidaan keskustella, mutta ei koskaan puhuta toista loukaten tai vähätellen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta ei riidellä. Jaetaan niin ilot kuin surutkin, ollaan tukena ja apuna, mutta vilpittömästi ja mutkattomalla tavalla. Ei tehdä tai sanota mitään sellaista, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Pidän paljon enemmän näistä aikuisiän tasapainoisista ystävyyssuhteista kuin nuoruusvuosien dramaattisista tunnepitoisista viha-rakkaus -suhteista. 

 

Kuulostaa aika "etäisiltä" suhteilta. Vai oletko esim. parisuhteessakin samanlainen, aina korrekti ihminen? Mulla ainakin läheiset ystävyyssuhteet on niitä, joissa päästän toisen oikeasti lähelle ja joskus se tarkoittaa sitä, että myös se rumempi, epävarmempi, epätäydellisempi jne. puoleni tulee esiin. Tarkoittaa sitä, että vuosikymmeniä kestäneissä ystävyyssuhteissa on ollut omat kriisinsä, samoin kuin parisuhteessakin. Ne ovat olleet myös niitä mahdollisia ystävyyden katkeamisen paikkoja, mutta onneksi ne on selätetty, anteeksi pyydetty ja annettu, ja kumpikin kokenut, että ystävyys antaa enemmän kuin ottaa ja siksi halunnut sitä jatkaa.

Olen parisuhteessakin korrekti ihminen. Ei mulla ole mitään tarvetta lytätä puolisoani. Riitoja toki meilläkin on, mutta meillä ne koskevat kotitöitä, rahaa ja lasten hoitoa ja kasvatusta. Ystävieni kanssa mulla ei ole yhteistä kotia, yhteisiä rahoja eikä yhteisiä lapsia, joten mulla ei ole ystävieni kanssa ollut mitään riitoja eikä kriisejä. 

Mua oikeastaan kiinnostaisi tietää, millaisista asioista muut ihmiset riitelevät ystäviensä kanssa? Tai mitä ovat ne teot, joita joudutte pyytämään ystäviltänne anteeksi? Miksi teette ystävillenne sellaista, mitä joudutte pyytämään anteeksi?

Sinulla ei ilmeisesti ole ollut ahdistusta ongelmana? Minulla se on päättänyt jotain ihmissuhteita. Jälkikäteen tilanteita on niin hankala purkaa rakentavasti, että olen todennut itsekseni, että turha enää itkeä silloin, kun maito on jo maassa.

Mulla on PTSD, johon kuuluu varsin voimakastakin ahdistusta, mutta ei se ole koskaan oikeuttanut mua kohtelemaan muita huonosti.

Kyse ei olekaan siitä onko huonoon käytökseen mielestään oikeutettu vai ei. Aina ei riitä voimia kaikkeen sellaiseen, mihin niiden toivoisi riittävän. Se on inhimillistä.

Minun entisellä kaverillani (tuntuu aina yhtä oudolta kirjoittaa, että tosiaan entinen) oli mm. PTSD. Ja hän oli täydellisen välinpitämätön paskiainen minua kohtaan. Minä katselin sitä pari vuotta ja vasta nyt alan tajuta, että tämä koirakoulu valheineen sekä minun väheksymiseni ja kaltoinkohteluni ei loppuisi ikinä, ellen vain lähtisi. Voi toki olla, että ensisijaisesti henkilö oli vain kusipää. Oli hän minullekin joskus mukava ja osaa sitä edelleenkin olla joillekin. Mutta minua kohtaan hän lopulta toimi siten, että vain taivas oli rajana. Millään ei ollut mitään väliä. Jos olisin kuollut, hän ei olisi kohauttanut edes olkiansa.  

Eikö voisi siis edes laatikonpohjalle kirjoittaa selittävää lappua/sähköpostia, jonka voisi sitten huonoina hetkinä lähettää ihmisille? Olen minäkin ollut surullinen ja ahdistunut ja vaikka mitä, mutta jostain mun täytyy repiä ne voimat toimia kavereiden eteen. Jos mitään ei selitä, tilanne lähtee käsistä. Konfliktia ja loukkaantumista toisen päälle, kellään ei ole lopulta enää kivaa. 

Minä en pysty samaistumaan yhtään siihen, mikä saa ihmisen niihin tiloihin, että ei ajattele toisia enää lainkaan. Että katsoo lasittuneilla silmillä toisten viestejä ja viskaa sivuun. Myöhemmin ei ehkä edes selittele mitenkään asiaa, saati pyydä anteeksi. Oli traumoja, ahdistusta,  masennusta tai ei, niin hyi vit.

Juuri näin! Itsekin tätä aina ihmetellyt ja myös satuttanut, kun antanut kohdella näin ja jotenkin kuvitellut toisen muuttuvan. Mutta onhan tuollaisen ihmisen tunne-elämä pahasti vaurioitunut, jos kykenee tuollaiseen välinpitämättömyyteen.

Tajuatteko yhtään mistä puhutte? Jotkut masentuneet eivät esimerkiksi käy kuukauteen suihkussa, jos ovat oikein huonossa kunnossa. On ihan selvää, että kaikki muukin elämä kärsii silloin.

Tajuan kyllä. Itsekin olen ollut syvästi masentunut. Nyt puhutaan käsittääkseni ihmisistä, jotka suorittavat elämäänsä ihan normaalisti ja ovat tekemisissä toisten kanssa, mutta sivuuttavat vain tietyt ihmiset. Ilman selityksiä.

Sinä et voi ulospäin tietää millaista jonkun muun elämä on.

Näinpä! Siksi nojaankin siihen mitä näen ulospäin, koska muusta ei kerrota eikä selitetä. Enhän ole ajatustenlukija. Selitys tulisi kyllä jos arvostusta löytyisi eikä vain välinpitämättömyyttä. Kyllä välinpitämättömyyden taustalla on joku muu psyykenongelma kuin masennus.

Öööh? Minut masentunut ihminen jätti. Koska hänen oli ylipäätään niin paha olla tässä elämässä. Löysin kotoani hänen ruumiinsa. Tuskin hän noin teki minua kiusatakseen, vaan koska oli pahasti masentunut.

Öööhhh mutta nyt ei puhuttu sinun masentuneesta ystävästäsi vaan ihmisestä joka elää elämäänsä päällepäin ihan normaalisti, käy töissä ja tapaa ystäviään, paitsi niitä paria jotka sivuuttaa selityksittä. Sellaista ei selitetä masennuksella.

Ööööh. V**** ettei jaksa enää olla edes kohtelias.

Yhtälailla kun voi olla ns. funktionaalinen alkoholisti, voi olla myös funktionaalinen, jopa vakavaa masennusta poteva. Erittäin vaikeaa masennusta sairastava toki on jo yleensä siinä vaiheessa, ettei edes hampaita jaksa pestä.

Ensi kerralla, ihan oikeasti, jos nyt vaikka viitsisit perehtyä edes alustavalla tasolla aiheeseen, johon kommentoit niin olisi kiva.

Eli pääsemmekö tästä nyt siihen lopputulokseen, että ihminen joka jättää osan ystävistään taakseen ilman selityksiä on masentunut vakavasti, eikä kyseessä olekaan se, että nämä ystävät olisivat esimerkiksi raskaita energiavarkaita ja ikäviksi muuttuneita tyyppejä, joista eroon pääsy helpottaa omaa elämää?

Miten ikinä missään tapauksessa millään tavoin onnistuit tekemään viestistäni kyseisen, täysin päin seiniä olevan päätelmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen sitten tietää milloin jäädä vaikka on hylätty? Masentunut arvostaa jääneitä ystäviä kunhan paranee.

Mitä jos kyseessä onkin turhasta kaverista eroonpääsy, mistä sitten tietää että nyt on syytä jäädä takavasemmalle ettei ole stalkkeri?

Sinuun luultavasti otetaan yhteyttä aikanaan, jos toinen vielä tahtoo olla tekemisessä myöhemmin vointinsa kohentuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Olen tämä itsemurhan tehneen omainen. Luuletko etten yrittänyt saada häntä hoitoon? Ei Suomessa yleensä saa ihmistä väkisin hoidon piiriin ellei hän ole todistettavasti vaaraksi itselleen tai muille. Pelkkä epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa ei riitä, ellei ihminen halua ottaa apua vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Olen tämä itsemurhan tehneen omainen. Luuletko etten yrittänyt saada häntä hoitoon? Ei Suomessa yleensä saa ihmistä väkisin hoidon piiriin ellei hän ole todistettavasti vaaraksi itselleen tai muille. Pelkkä epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa ei riitä, ellei ihminen halua ottaa apua vastaan.

Osanotot.

Huomaan, ettet ole ehkä käsitellyt manetystäsi vielä kunnolla, kun sinulla oli tarve nimetä minut, tuntemattoman kirjoittelijan, psyykkisesti haavoittuvaksi ja avun tarpeessa olevaksi, kun mietin tulisiko syvästi masentuneen lapsista olla huolissaan. Tietenkin tulee olla.

Lastensuojeluilmoitukseen riittää todellakin läheisen huoli ja sitä kautta usein saadaan vanhempikin hoitoon.

Ystävyys on vapaaehtoinen lahja ihmiseltä toiselle. Siitä ei voi pitää kiinni väkisin, jos toinen haluaa tämän suhteen päättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Olen tämä itsemurhan tehneen omainen. Luuletko etten yrittänyt saada häntä hoitoon? Ei Suomessa yleensä saa ihmistä väkisin hoidon piiriin ellei hän ole todistettavasti vaaraksi itselleen tai muille. Pelkkä epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa ei riitä, ellei ihminen halua ottaa apua vastaan.

Osanotot.

Huomaan, ettet ole ehkä käsitellyt manetystäsi vielä kunnolla, kun sinulla oli tarve nimetä minut, tuntemattoman kirjoittelijan, psyykkisesti haavoittuvaksi ja avun tarpeessa olevaksi, kun mietin tulisiko syvästi masentuneen lapsista olla huolissaan. Tietenkin tulee olla.

Lastensuojeluilmoitukseen riittää todellakin läheisen huoli ja sitä kautta usein saadaan vanhempikin hoitoon.

Haluat tehdä lastensuojeluilmoituksen, jossa perusteluksi huolestumiseesi kerrot ettei ystäväsi enää pidä yhteyttä sinuun?

Itse olen karsinut kaverit aikalailla pois elämästäni. Alkoi kyllästyttää se turhanpäivänen kahvilla istuminen keskustellen aina samat "mitä sulle, mitä mulle kuuluu, mitä sille kuuluu" -keskustelut, jotka eivät hetkauta maailman menoa pätkääkään. Hengaan mielummin kotona, panen tyttöystävää tai käyn puntilla. Jos kaipaan elämääni jotain kiinnostavaa ja uutta, lähden yksin halpalennolla seikkailemaan eurooppaan, tai jos ei aika riitä niin pubista löytää yllättävän mielenkiintoisia ihmiskohtaloita, joiden elämä ei ole "mitä sulle kuuluu, käyn töis ja oon kotona ja ostan asunnon" -paskaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Olen tämä itsemurhan tehneen omainen. Luuletko etten yrittänyt saada häntä hoitoon? Ei Suomessa yleensä saa ihmistä väkisin hoidon piiriin ellei hän ole todistettavasti vaaraksi itselleen tai muille. Pelkkä epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa ei riitä, ellei ihminen halua ottaa apua vastaan.

Osanotot.

Huomaan, ettet ole ehkä käsitellyt manetystäsi vielä kunnolla, kun sinulla oli tarve nimetä minut, tuntemattoman kirjoittelijan, psyykkisesti haavoittuvaksi ja avun tarpeessa olevaksi, kun mietin tulisiko syvästi masentuneen lapsista olla huolissaan. Tietenkin tulee olla.

Lastensuojeluilmoitukseen riittää todellakin läheisen huoli ja sitä kautta usein saadaan vanhempikin hoitoon.

Haluat tehdä lastensuojeluilmoituksen, jossa perusteluksi huolestumiseesi kerrot ettei ystäväsi enää pidä yhteyttä sinuun?

Ei, vaan jos ihminen on vakavasti masentunut ja itsetuhoinen, minkä kerroit yhteydenpidon katkon syyksi, niin kyllähän sellainen osyykkinen tila on suuri uhka lasten hyvinvoinnille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako siis aina kaverin lopettaessa kaveruuden selityksittä ajatella että nyt on vakava masennus kyseessä? Pitäisikö sitten sen lapsistakin huolestua ja ilmoittaa jonnekin? Miten itsetuhoinen vanhempi kykenee huolehtimaan lapsista?

Sinun pitäisi käydä jossain keskustelemassa niistä syistä, minkä vuoksi olet noin psyykkisesti haavoittuva ja mitä sille voisi tehdä.

Mistä päättelet minun olevan psyykkisesti haavoittuva? Miksi sivuutat kysymykseni asiasisällön ja vastaat ohi, oliko kysymys liian vaikea?

On täysin perusteltua olla huolissaan sellaisen henkilön lapsista, joka on syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Olen tämä itsemurhan tehneen omainen. Luuletko etten yrittänyt saada häntä hoitoon? Ei Suomessa yleensä saa ihmistä väkisin hoidon piiriin ellei hän ole todistettavasti vaaraksi itselleen tai muille. Pelkkä epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa ei riitä, ellei ihminen halua ottaa apua vastaan.

Osanotot.

Huomaan, ettet ole ehkä käsitellyt manetystäsi vielä kunnolla, kun sinulla oli tarve nimetä minut, tuntemattoman kirjoittelijan, psyykkisesti haavoittuvaksi ja avun tarpeessa olevaksi, kun mietin tulisiko syvästi masentuneen lapsista olla huolissaan. Tietenkin tulee olla.

Lastensuojeluilmoitukseen riittää todellakin läheisen huoli ja sitä kautta usein saadaan vanhempikin hoitoon.

Haluat tehdä lastensuojeluilmoituksen, jossa perusteluksi huolestumiseesi kerrot ettei ystäväsi enää pidä yhteyttä sinuun?

Mistä ihmeestä teit tällasen tulkinnan?

Kyllästynyt... kirjoitti:

Itse olen karsinut kaverit aikalailla pois elämästäni. Alkoi kyllästyttää se turhanpäivänen kahvilla istuminen keskustellen aina samat "mitä sulle, mitä mulle kuuluu, mitä sille kuuluu" -keskustelut, jotka eivät hetkauta maailman menoa pätkääkään. Hengaan mielummin kotona, panen tyttöystävää tai käyn puntilla. Jos kaipaan elämääni jotain kiinnostavaa ja uutta, lähden yksin halpalennolla seikkailemaan eurooppaan, tai jos ei aika riitä niin pubista löytää yllättävän mielenkiintoisia ihmiskohtaloita, joiden elämä ei ole "mitä sulle kuuluu, käyn töis ja oon kotona ja ostan asunnon" -paskaa. :)

Uteliaisuudesta: minkä ikäinen olet?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on täynnä kaverinsa jos minkä pikku syyn takia hyljänneitä. Vaan hiljaa kadottu takavasemmalle sanomatta mitään. Onko siellä jokaisella taustalla vakava masennus ja itsetuhon suunnittelu?

Eiköhän jokainen vastaa vain omasta kirjoituksestaan, ei muiden jossain kohtaa ketjuun kirjoittaneiden kirjoituksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuntuu sekottuvan ystävyys ja tuttavuus. Tuttu onkin ehkä helppo pudottaa elämästä mutta ihminen, jonka kanssa on ehtinyt ystävystyä ja on syntynyt kiintymys ja luottamus ei ole samalla tavalla poistettavissa noin vain. Ystävien kanssa voi olla pitkä yhteinen historia hyvine ja huonoine hetkineen, riitoineen ja sovintoineen jne. samoin kuin parisuhteessa tai sisarussuhteessa. Ystävyys on punnittu vastoinkäymisissä.

Itse voin jättää kaverit treffaamatta jne. mutta ystävinä pitämilleni annan mahdollisuuden, jos koen loukkaantumista  tai kuulen hänestä huonoja asioita.  Jos toinen ei vastaa tarjoukseen puhua ja selvittää asiat, se on hänen valinta ja kunnioitan sitä ja siirryn tuttavuustasolle. Puhuminen on tärkeä ystävyyden jatkumisella ja jos sitä ei ole, ei ystävyydellä ole edellytyksiä jatkua.

Ystävyydetkin ovat erilaisia. Mun kaikki nykyiset ystävyyssuhteeni on solmittu aikuisiällä. Olen riidellyt ystäväni kanssa viimeksi teinivuosina ja loukannut ystävääni lapsena. Nykyisissä ystävyyssuhteissani ei ole riitoja eikä sovitteluja, koska aikuisena ihmisenä en tee ystävilleni mitään sellaisia katalia temppuja, mistä riitoja voisi syntyä. Eivätkä ystävänikään tee sellaisia minulle. Ystävyyssuhteeni ovat kahden aikuisen välisiä ihmissuhteita ilman draamaa. Ihmissuhteita, joissa puolin ja toisin kunnioitetaan toisen elämänkatsomusta, elämäntapaa ja mielipiteitä. Mistä vaan voidaan keskustella, mutta ei koskaan puhuta toista loukaten tai vähätellen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta ei riidellä. Jaetaan niin ilot kuin surutkin, ollaan tukena ja apuna, mutta vilpittömästi ja mutkattomalla tavalla. Ei tehdä tai sanota mitään sellaista, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Pidän paljon enemmän näistä aikuisiän tasapainoisista ystävyyssuhteista kuin nuoruusvuosien dramaattisista tunnepitoisista viha-rakkaus -suhteista. 

 

Kuulostaa aika "etäisiltä" suhteilta. Vai oletko esim. parisuhteessakin samanlainen, aina korrekti ihminen? Mulla ainakin läheiset ystävyyssuhteet on niitä, joissa päästän toisen oikeasti lähelle ja joskus se tarkoittaa sitä, että myös se rumempi, epävarmempi, epätäydellisempi jne. puoleni tulee esiin. Tarkoittaa sitä, että vuosikymmeniä kestäneissä ystävyyssuhteissa on ollut omat kriisinsä, samoin kuin parisuhteessakin. Ne ovat olleet myös niitä mahdollisia ystävyyden katkeamisen paikkoja, mutta onneksi ne on selätetty, anteeksi pyydetty ja annettu, ja kumpikin kokenut, että ystävyys antaa enemmän kuin ottaa ja siksi halunnut sitä jatkaa.

Olen parisuhteessakin korrekti ihminen. Ei mulla ole mitään tarvetta lytätä puolisoani. Riitoja toki meilläkin on, mutta meillä ne koskevat kotitöitä, rahaa ja lasten hoitoa ja kasvatusta. Ystävieni kanssa mulla ei ole yhteistä kotia, yhteisiä rahoja eikä yhteisiä lapsia, joten mulla ei ole ystävieni kanssa ollut mitään riitoja eikä kriisejä. 

Mua oikeastaan kiinnostaisi tietää, millaisista asioista muut ihmiset riitelevät ystäviensä kanssa? Tai mitä ovat ne teot, joita joudutte pyytämään ystäviltänne anteeksi? Miksi teette ystävillenne sellaista, mitä joudutte pyytämään anteeksi?

Sinulla ei ilmeisesti ole ollut ahdistusta ongelmana? Minulla se on päättänyt jotain ihmissuhteita. Jälkikäteen tilanteita on niin hankala purkaa rakentavasti, että olen todennut itsekseni, että turha enää itkeä silloin, kun maito on jo maassa.

Mulla on PTSD, johon kuuluu varsin voimakastakin ahdistusta, mutta ei se ole koskaan oikeuttanut mua kohtelemaan muita huonosti.

Kyse ei olekaan siitä onko huonoon käytökseen mielestään oikeutettu vai ei. Aina ei riitä voimia kaikkeen sellaiseen, mihin niiden toivoisi riittävän. Se on inhimillistä.

Minun entisellä kaverillani (tuntuu aina yhtä oudolta kirjoittaa, että tosiaan entinen) oli mm. PTSD. Ja hän oli täydellisen välinpitämätön paskiainen minua kohtaan. Minä katselin sitä pari vuotta ja vasta nyt alan tajuta, että tämä koirakoulu valheineen sekä minun väheksymiseni ja kaltoinkohteluni ei loppuisi ikinä, ellen vain lähtisi. Voi toki olla, että ensisijaisesti henkilö oli vain kusipää. Oli hän minullekin joskus mukava ja osaa sitä edelleenkin olla joillekin. Mutta minua kohtaan hän lopulta toimi siten, että vain taivas oli rajana. Millään ei ollut mitään väliä. Jos olisin kuollut, hän ei olisi kohauttanut edes olkiansa.  

Eikö voisi siis edes laatikonpohjalle kirjoittaa selittävää lappua/sähköpostia, jonka voisi sitten huonoina hetkinä lähettää ihmisille? Olen minäkin ollut surullinen ja ahdistunut ja vaikka mitä, mutta jostain mun täytyy repiä ne voimat toimia kavereiden eteen. Jos mitään ei selitä, tilanne lähtee käsistä. Konfliktia ja loukkaantumista toisen päälle, kellään ei ole lopulta enää kivaa. 

Minä en pysty samaistumaan yhtään siihen, mikä saa ihmisen niihin tiloihin, että ei ajattele toisia enää lainkaan. Että katsoo lasittuneilla silmillä toisten viestejä ja viskaa sivuun. Myöhemmin ei ehkä edes selittele mitenkään asiaa, saati pyydä anteeksi. Oli traumoja, ahdistusta,  masennusta tai ei, niin hyi vit.

Juuri näin! Itsekin tätä aina ihmetellyt ja myös satuttanut, kun antanut kohdella näin ja jotenkin kuvitellut toisen muuttuvan. Mutta onhan tuollaisen ihmisen tunne-elämä pahasti vaurioitunut, jos kykenee tuollaiseen välinpitämättömyyteen.

Tajuatteko yhtään mistä puhutte? Jotkut masentuneet eivät esimerkiksi käy kuukauteen suihkussa, jos ovat oikein huonossa kunnossa. On ihan selvää, että kaikki muukin elämä kärsii silloin.

Tajuan kyllä. Itsekin olen ollut syvästi masentunut. Nyt puhutaan käsittääkseni ihmisistä, jotka suorittavat elämäänsä ihan normaalisti ja ovat tekemisissä toisten kanssa, mutta sivuuttavat vain tietyt ihmiset. Ilman selityksiä.

Sinä et voi ulospäin tietää millaista jonkun muun elämä on.

Näinpä! Siksi nojaankin siihen mitä näen ulospäin, koska muusta ei kerrota eikä selitetä. Enhän ole ajatustenlukija. Selitys tulisi kyllä jos arvostusta löytyisi eikä vain välinpitämättömyyttä. Kyllä välinpitämättömyyden taustalla on joku muu psyykenongelma kuin masennus.

Öööh? Minut masentunut ihminen jätti. Koska hänen oli ylipäätään niin paha olla tässä elämässä. Löysin kotoani hänen ruumiinsa. Tuskin hän noin teki minua kiusatakseen, vaan koska oli pahasti masentunut.

Öööhhh mutta nyt ei puhuttu sinun masentuneesta ystävästäsi vaan ihmisestä joka elää elämäänsä päällepäin ihan normaalisti, käy töissä ja tapaa ystäviään, paitsi niitä paria jotka sivuuttaa selityksittä. Sellaista ei selitetä masennuksella.

Ööööh. V**** ettei jaksa enää olla edes kohtelias.

Yhtälailla kun voi olla ns. funktionaalinen alkoholisti, voi olla myös funktionaalinen, jopa vakavaa masennusta poteva. Erittäin vaikeaa masennusta sairastava toki on jo yleensä siinä vaiheessa, ettei edes hampaita jaksa pestä.

Ensi kerralla, ihan oikeasti, jos nyt vaikka viitsisit perehtyä edes alustavalla tasolla aiheeseen, johon kommentoit niin olisi kiva.

Eli pääsemmekö tästä nyt siihen lopputulokseen, että ihminen joka jättää osan ystävistään taakseen ilman selityksiä on masentunut vakavasti, eikä kyseessä olekaan se, että nämä ystävät olisivat esimerkiksi raskaita energiavarkaita ja ikäviksi muuttuneita tyyppejä, joista eroon pääsy helpottaa omaa elämää?

Miten ikinä missään tapauksessa millään tavoin onnistuit tekemään viestistäni kyseisen, täysin päin seiniä olevan päätelmän?

Jos tekee IRL vastaavia hatusta vedettyjä päätelmiä muiden ihmisten sanoista tai teoista, ihmekö että ihmissuhteet ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuntuu sekottuvan ystävyys ja tuttavuus. Tuttu onkin ehkä helppo pudottaa elämästä mutta ihminen, jonka kanssa on ehtinyt ystävystyä ja on syntynyt kiintymys ja luottamus ei ole samalla tavalla poistettavissa noin vain. Ystävien kanssa voi olla pitkä yhteinen historia hyvine ja huonoine hetkineen, riitoineen ja sovintoineen jne. samoin kuin parisuhteessa tai sisarussuhteessa. Ystävyys on punnittu vastoinkäymisissä.

Itse voin jättää kaverit treffaamatta jne. mutta ystävinä pitämilleni annan mahdollisuuden, jos koen loukkaantumista  tai kuulen hänestä huonoja asioita.  Jos toinen ei vastaa tarjoukseen puhua ja selvittää asiat, se on hänen valinta ja kunnioitan sitä ja siirryn tuttavuustasolle. Puhuminen on tärkeä ystävyyden jatkumisella ja jos sitä ei ole, ei ystävyydellä ole edellytyksiä jatkua.

Ystävyydetkin ovat erilaisia. Mun kaikki nykyiset ystävyyssuhteeni on solmittu aikuisiällä. Olen riidellyt ystäväni kanssa viimeksi teinivuosina ja loukannut ystävääni lapsena. Nykyisissä ystävyyssuhteissani ei ole riitoja eikä sovitteluja, koska aikuisena ihmisenä en tee ystävilleni mitään sellaisia katalia temppuja, mistä riitoja voisi syntyä. Eivätkä ystävänikään tee sellaisia minulle. Ystävyyssuhteeni ovat kahden aikuisen välisiä ihmissuhteita ilman draamaa. Ihmissuhteita, joissa puolin ja toisin kunnioitetaan toisen elämänkatsomusta, elämäntapaa ja mielipiteitä. Mistä vaan voidaan keskustella, mutta ei koskaan puhuta toista loukaten tai vähätellen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta ei riidellä. Jaetaan niin ilot kuin surutkin, ollaan tukena ja apuna, mutta vilpittömästi ja mutkattomalla tavalla. Ei tehdä tai sanota mitään sellaista, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Pidän paljon enemmän näistä aikuisiän tasapainoisista ystävyyssuhteista kuin nuoruusvuosien dramaattisista tunnepitoisista viha-rakkaus -suhteista. 

 

Kuulostaa aika "etäisiltä" suhteilta. Vai oletko esim. parisuhteessakin samanlainen, aina korrekti ihminen? Mulla ainakin läheiset ystävyyssuhteet on niitä, joissa päästän toisen oikeasti lähelle ja joskus se tarkoittaa sitä, että myös se rumempi, epävarmempi, epätäydellisempi jne. puoleni tulee esiin. Tarkoittaa sitä, että vuosikymmeniä kestäneissä ystävyyssuhteissa on ollut omat kriisinsä, samoin kuin parisuhteessakin. Ne ovat olleet myös niitä mahdollisia ystävyyden katkeamisen paikkoja, mutta onneksi ne on selätetty, anteeksi pyydetty ja annettu, ja kumpikin kokenut, että ystävyys antaa enemmän kuin ottaa ja siksi halunnut sitä jatkaa.

Olen parisuhteessakin korrekti ihminen. Ei mulla ole mitään tarvetta lytätä puolisoani. Riitoja toki meilläkin on, mutta meillä ne koskevat kotitöitä, rahaa ja lasten hoitoa ja kasvatusta. Ystävieni kanssa mulla ei ole yhteistä kotia, yhteisiä rahoja eikä yhteisiä lapsia, joten mulla ei ole ystävieni kanssa ollut mitään riitoja eikä kriisejä. 

Mua oikeastaan kiinnostaisi tietää, millaisista asioista muut ihmiset riitelevät ystäviensä kanssa? Tai mitä ovat ne teot, joita joudutte pyytämään ystäviltänne anteeksi? Miksi teette ystävillenne sellaista, mitä joudutte pyytämään anteeksi?

Sinulla ei ilmeisesti ole ollut ahdistusta ongelmana? Minulla se on päättänyt jotain ihmissuhteita. Jälkikäteen tilanteita on niin hankala purkaa rakentavasti, että olen todennut itsekseni, että turha enää itkeä silloin, kun maito on jo maassa.

Mulla on PTSD, johon kuuluu varsin voimakastakin ahdistusta, mutta ei se ole koskaan oikeuttanut mua kohtelemaan muita huonosti.

Kyse ei olekaan siitä onko huonoon käytökseen mielestään oikeutettu vai ei. Aina ei riitä voimia kaikkeen sellaiseen, mihin niiden toivoisi riittävän. Se on inhimillistä.

Minun entisellä kaverillani (tuntuu aina yhtä oudolta kirjoittaa, että tosiaan entinen) oli mm. PTSD. Ja hän oli täydellisen välinpitämätön paskiainen minua kohtaan. Minä katselin sitä pari vuotta ja vasta nyt alan tajuta, että tämä koirakoulu valheineen sekä minun väheksymiseni ja kaltoinkohteluni ei loppuisi ikinä, ellen vain lähtisi. Voi toki olla, että ensisijaisesti henkilö oli vain kusipää. Oli hän minullekin joskus mukava ja osaa sitä edelleenkin olla joillekin. Mutta minua kohtaan hän lopulta toimi siten, että vain taivas oli rajana. Millään ei ollut mitään väliä. Jos olisin kuollut, hän ei olisi kohauttanut edes olkiansa.  

Eikö voisi siis edes laatikonpohjalle kirjoittaa selittävää lappua/sähköpostia, jonka voisi sitten huonoina hetkinä lähettää ihmisille? Olen minäkin ollut surullinen ja ahdistunut ja vaikka mitä, mutta jostain mun täytyy repiä ne voimat toimia kavereiden eteen. Jos mitään ei selitä, tilanne lähtee käsistä. Konfliktia ja loukkaantumista toisen päälle, kellään ei ole lopulta enää kivaa. 

Minä en pysty samaistumaan yhtään siihen, mikä saa ihmisen niihin tiloihin, että ei ajattele toisia enää lainkaan. Että katsoo lasittuneilla silmillä toisten viestejä ja viskaa sivuun. Myöhemmin ei ehkä edes selittele mitenkään asiaa, saati pyydä anteeksi. Oli traumoja, ahdistusta,  masennusta tai ei, niin hyi vit.

Juuri näin! Itsekin tätä aina ihmetellyt ja myös satuttanut, kun antanut kohdella näin ja jotenkin kuvitellut toisen muuttuvan. Mutta onhan tuollaisen ihmisen tunne-elämä pahasti vaurioitunut, jos kykenee tuollaiseen välinpitämättömyyteen.

Tajuatteko yhtään mistä puhutte? Jotkut masentuneet eivät esimerkiksi käy kuukauteen suihkussa, jos ovat oikein huonossa kunnossa. On ihan selvää, että kaikki muukin elämä kärsii silloin.

Tajuan kyllä. Itsekin olen ollut syvästi masentunut. Nyt puhutaan käsittääkseni ihmisistä, jotka suorittavat elämäänsä ihan normaalisti ja ovat tekemisissä toisten kanssa, mutta sivuuttavat vain tietyt ihmiset. Ilman selityksiä.

Sinä et voi ulospäin tietää millaista jonkun muun elämä on.

Näinpä! Siksi nojaankin siihen mitä näen ulospäin, koska muusta ei kerrota eikä selitetä. Enhän ole ajatustenlukija. Selitys tulisi kyllä jos arvostusta löytyisi eikä vain välinpitämättömyyttä. Kyllä välinpitämättömyyden taustalla on joku muu psyykenongelma kuin masennus.

Öööh? Minut masentunut ihminen jätti. Koska hänen oli ylipäätään niin paha olla tässä elämässä. Löysin kotoani hänen ruumiinsa. Tuskin hän noin teki minua kiusatakseen, vaan koska oli pahasti masentunut.

Öööhhh mutta nyt ei puhuttu sinun masentuneesta ystävästäsi vaan ihmisestä joka elää elämäänsä päällepäin ihan normaalisti, käy töissä ja tapaa ystäviään, paitsi niitä paria jotka sivuuttaa selityksittä. Sellaista ei selitetä masennuksella.

Ööööh. V**** ettei jaksa enää olla edes kohtelias.

Yhtälailla kun voi olla ns. funktionaalinen alkoholisti, voi olla myös funktionaalinen, jopa vakavaa masennusta poteva. Erittäin vaikeaa masennusta sairastava toki on jo yleensä siinä vaiheessa, ettei edes hampaita jaksa pestä.

Ensi kerralla, ihan oikeasti, jos nyt vaikka viitsisit perehtyä edes alustavalla tasolla aiheeseen, johon kommentoit niin olisi kiva.

Eli pääsemmekö tästä nyt siihen lopputulokseen, että ihminen joka jättää osan ystävistään taakseen ilman selityksiä on masentunut vakavasti, eikä kyseessä olekaan se, että nämä ystävät olisivat esimerkiksi raskaita energiavarkaita ja ikäviksi muuttuneita tyyppejä, joista eroon pääsy helpottaa omaa elämää?

Miten ikinä missään tapauksessa millään tavoin onnistuit tekemään viestistäni kyseisen, täysin päin seiniä olevan päätelmän?

 

Jos tekee IRL vastaavia hatusta vedettyjä päätelmiä muiden ihmisten sanoista tai teoista, ihmekö että ihmissuhteet ei toimi.

Ehkä tämä on se selitys siihen minkä vuoksi jotkut haluavat koko ajan päästä selvittelemään asioita toisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuntuu sekottuvan ystävyys ja tuttavuus. Tuttu onkin ehkä helppo pudottaa elämästä mutta ihminen, jonka kanssa on ehtinyt ystävystyä ja on syntynyt kiintymys ja luottamus ei ole samalla tavalla poistettavissa noin vain. Ystävien kanssa voi olla pitkä yhteinen historia hyvine ja huonoine hetkineen, riitoineen ja sovintoineen jne. samoin kuin parisuhteessa tai sisarussuhteessa. Ystävyys on punnittu vastoinkäymisissä.

Itse voin jättää kaverit treffaamatta jne. mutta ystävinä pitämilleni annan mahdollisuuden, jos koen loukkaantumista  tai kuulen hänestä huonoja asioita.  Jos toinen ei vastaa tarjoukseen puhua ja selvittää asiat, se on hänen valinta ja kunnioitan sitä ja siirryn tuttavuustasolle. Puhuminen on tärkeä ystävyyden jatkumisella ja jos sitä ei ole, ei ystävyydellä ole edellytyksiä jatkua.

Ystävyydetkin ovat erilaisia. Mun kaikki nykyiset ystävyyssuhteeni on solmittu aikuisiällä. Olen riidellyt ystäväni kanssa viimeksi teinivuosina ja loukannut ystävääni lapsena. Nykyisissä ystävyyssuhteissani ei ole riitoja eikä sovitteluja, koska aikuisena ihmisenä en tee ystävilleni mitään sellaisia katalia temppuja, mistä riitoja voisi syntyä. Eivätkä ystävänikään tee sellaisia minulle. Ystävyyssuhteeni ovat kahden aikuisen välisiä ihmissuhteita ilman draamaa. Ihmissuhteita, joissa puolin ja toisin kunnioitetaan toisen elämänkatsomusta, elämäntapaa ja mielipiteitä. Mistä vaan voidaan keskustella, mutta ei koskaan puhuta toista loukaten tai vähätellen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta ei riidellä. Jaetaan niin ilot kuin surutkin, ollaan tukena ja apuna, mutta vilpittömästi ja mutkattomalla tavalla. Ei tehdä tai sanota mitään sellaista, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Pidän paljon enemmän näistä aikuisiän tasapainoisista ystävyyssuhteista kuin nuoruusvuosien dramaattisista tunnepitoisista viha-rakkaus -suhteista. 

 

Kuulostaa aika "etäisiltä" suhteilta. Vai oletko esim. parisuhteessakin samanlainen, aina korrekti ihminen? Mulla ainakin läheiset ystävyyssuhteet on niitä, joissa päästän toisen oikeasti lähelle ja joskus se tarkoittaa sitä, että myös se rumempi, epävarmempi, epätäydellisempi jne. puoleni tulee esiin. Tarkoittaa sitä, että vuosikymmeniä kestäneissä ystävyyssuhteissa on ollut omat kriisinsä, samoin kuin parisuhteessakin. Ne ovat olleet myös niitä mahdollisia ystävyyden katkeamisen paikkoja, mutta onneksi ne on selätetty, anteeksi pyydetty ja annettu, ja kumpikin kokenut, että ystävyys antaa enemmän kuin ottaa ja siksi halunnut sitä jatkaa.

Olen parisuhteessakin korrekti ihminen. Ei mulla ole mitään tarvetta lytätä puolisoani. Riitoja toki meilläkin on, mutta meillä ne koskevat kotitöitä, rahaa ja lasten hoitoa ja kasvatusta. Ystävieni kanssa mulla ei ole yhteistä kotia, yhteisiä rahoja eikä yhteisiä lapsia, joten mulla ei ole ystävieni kanssa ollut mitään riitoja eikä kriisejä. 

Mua oikeastaan kiinnostaisi tietää, millaisista asioista muut ihmiset riitelevät ystäviensä kanssa? Tai mitä ovat ne teot, joita joudutte pyytämään ystäviltänne anteeksi? Miksi teette ystävillenne sellaista, mitä joudutte pyytämään anteeksi?

Sinulla ei ilmeisesti ole ollut ahdistusta ongelmana? Minulla se on päättänyt jotain ihmissuhteita. Jälkikäteen tilanteita on niin hankala purkaa rakentavasti, että olen todennut itsekseni, että turha enää itkeä silloin, kun maito on jo maassa.

Mulla on PTSD, johon kuuluu varsin voimakastakin ahdistusta, mutta ei se ole koskaan oikeuttanut mua kohtelemaan muita huonosti.

Kyse ei olekaan siitä onko huonoon käytökseen mielestään oikeutettu vai ei. Aina ei riitä voimia kaikkeen sellaiseen, mihin niiden toivoisi riittävän. Se on inhimillistä.

Minun entisellä kaverillani (tuntuu aina yhtä oudolta kirjoittaa, että tosiaan entinen) oli mm. PTSD. Ja hän oli täydellisen välinpitämätön paskiainen minua kohtaan. Minä katselin sitä pari vuotta ja vasta nyt alan tajuta, että tämä koirakoulu valheineen sekä minun väheksymiseni ja kaltoinkohteluni ei loppuisi ikinä, ellen vain lähtisi. Voi toki olla, että ensisijaisesti henkilö oli vain kusipää. Oli hän minullekin joskus mukava ja osaa sitä edelleenkin olla joillekin. Mutta minua kohtaan hän lopulta toimi siten, että vain taivas oli rajana. Millään ei ollut mitään väliä. Jos olisin kuollut, hän ei olisi kohauttanut edes olkiansa.  

Eikö voisi siis edes laatikonpohjalle kirjoittaa selittävää lappua/sähköpostia, jonka voisi sitten huonoina hetkinä lähettää ihmisille? Olen minäkin ollut surullinen ja ahdistunut ja vaikka mitä, mutta jostain mun täytyy repiä ne voimat toimia kavereiden eteen. Jos mitään ei selitä, tilanne lähtee käsistä. Konfliktia ja loukkaantumista toisen päälle, kellään ei ole lopulta enää kivaa. 

Minä en pysty samaistumaan yhtään siihen, mikä saa ihmisen niihin tiloihin, että ei ajattele toisia enää lainkaan. Että katsoo lasittuneilla silmillä toisten viestejä ja viskaa sivuun. Myöhemmin ei ehkä edes selittele mitenkään asiaa, saati pyydä anteeksi. Oli traumoja, ahdistusta,  masennusta tai ei, niin hyi vit.

Juuri näin! Itsekin tätä aina ihmetellyt ja myös satuttanut, kun antanut kohdella näin ja jotenkin kuvitellut toisen muuttuvan. Mutta onhan tuollaisen ihmisen tunne-elämä pahasti vaurioitunut, jos kykenee tuollaiseen välinpitämättömyyteen.

Tajuatteko yhtään mistä puhutte? Jotkut masentuneet eivät esimerkiksi käy kuukauteen suihkussa, jos ovat oikein huonossa kunnossa. On ihan selvää, että kaikki muukin elämä kärsii silloin.

Tajuan kyllä. Itsekin olen ollut syvästi masentunut. Nyt puhutaan käsittääkseni ihmisistä, jotka suorittavat elämäänsä ihan normaalisti ja ovat tekemisissä toisten kanssa, mutta sivuuttavat vain tietyt ihmiset. Ilman selityksiä.

Sinä et voi ulospäin tietää millaista jonkun muun elämä on.

Näinpä! Siksi nojaankin siihen mitä näen ulospäin, koska muusta ei kerrota eikä selitetä. Enhän ole ajatustenlukija. Selitys tulisi kyllä jos arvostusta löytyisi eikä vain välinpitämättömyyttä. Kyllä välinpitämättömyyden taustalla on joku muu psyykenongelma kuin masennus.

Öööh? Minut masentunut ihminen jätti. Koska hänen oli ylipäätään niin paha olla tässä elämässä. Löysin kotoani hänen ruumiinsa. Tuskin hän noin teki minua kiusatakseen, vaan koska oli pahasti masentunut.

Öööhhh mutta nyt ei puhuttu sinun masentuneesta ystävästäsi vaan ihmisestä joka elää elämäänsä päällepäin ihan normaalisti, käy töissä ja tapaa ystäviään, paitsi niitä paria jotka sivuuttaa selityksittä. Sellaista ei selitetä masennuksella.

Ööööh. V**** ettei jaksa enää olla edes kohtelias.

Yhtälailla kun voi olla ns. funktionaalinen alkoholisti, voi olla myös funktionaalinen, jopa vakavaa masennusta poteva. Erittäin vaikeaa masennusta sairastava toki on jo yleensä siinä vaiheessa, ettei edes hampaita jaksa pestä.

Ensi kerralla, ihan oikeasti, jos nyt vaikka viitsisit perehtyä edes alustavalla tasolla aiheeseen, johon kommentoit niin olisi kiva.

Eli pääsemmekö tästä nyt siihen lopputulokseen, että ihminen joka jättää osan ystävistään taakseen ilman selityksiä on masentunut vakavasti, eikä kyseessä olekaan se, että nämä ystävät olisivat esimerkiksi raskaita energiavarkaita ja ikäviksi muuttuneita tyyppejä, joista eroon pääsy helpottaa omaa elämää?

Miten ikinä missään tapauksessa millään tavoin onnistuit tekemään viestistäni kyseisen, täysin päin seiniä olevan päätelmän?

 

Jos tekee IRL vastaavia hatusta vedettyjä päätelmiä muiden ihmisten sanoista tai teoista, ihmekö että ihmissuhteet ei toimi.

Kyllä mulla ainakin on paljon ystäviä ja hyvät ihmissuhteet, mutta olihan tuossa tulkinnassa pointtia. Tässähän annettiin ystävän hylkäämisen yhdeksi syyksi masennus. Jos en väärin ymmärrä on tässä ketjussa paljon puitu syitä miksi ystävä hylkää.