Miksi yh-äitejä ei arvosteta? Vaikka yksinhuoltajuus ei olisi oma valinta. Mikä autuus naimisissa olo on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh:lla on raskaampaa - yhdet tulot ja muutenkin pitää pystyä kaikkeen vanhemmuudessa itsekseen. Tämä vaikuttaa siten, että huonosti pärjänneistä yh:ista tiedetään esimerkkejä, vaikka hyviä yh-vanhempia myös on paljon. Ydinperheessä ongelmat myös on ehkä helpompi piilottaa, kun yh:n voi olla pakko turvautua oman perheen ulkopuolelle, jos ongelmia ilmenee. Tuntuu kyllä, että kahden vanhemman perheissä on vähän sallitumpaa olla persoonallinen, mutta yksinhuoltajan pitäisi olla tarkkaan tietynlainen, että saa arvostuksen kunnollisena huoltajana.

Mielestäni yksinhuoltajia kannattaisi tukea enemmän ja monipuolisemmin. Ei välttämättä vain rahalla, mutta moni hyötyisi kodin ulkopuolisista aikuisista esim. lapsen kavereina. Sossun apu voi olla samalla niin kontrolloivaa ja leimaavaa, että siihen turvaudutaan vasta kun voimavarat ovat lopussa, ongelmat ovat moninkertaistuneet ja muita vaihtoehtoja ei ole.

Sepä se. Jos yksi yksinhuoltaja elää omalla tavallaan, niin kaikkien muiden pitää saada sama leima.

Minkälainen yksinhuoltaja on kunnollinen?

Kunnollinen yh - parisuhteet ei vaihdu usein, pukeutuu tavallisesti ja tekee tavallisia asioita, on vastuullinen ja laittaa lapset aina edelle, käy työssä, on säntillinen ja johdonmukainen sääntöjen kanssa, on aina järkevä rahan käsittelyssä, oli sitten miten tiukkaa tahansa. Tekee itse ruuat. Jos yh-äiti korottaa ääntään lapselle, perheessä epäillään olevan väkivaltaa, mutta jos yh puhuu kauniisti lapsille niin puuttuu auktoriteettia, kun ei ole miestä lasten elämässä. Aika mahdotonta siis tehdä mitään oikein yh:na.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi että ajatellaan kasvatuksen olevan rankkaa, kun ei ole toista jakamassa sitä.

Ajatellaan ettei oikein pärjää. ON SE RANKKAA, MUTTA PARHAIMMAT PÄRJÄÄ KYLLÄ.

Itselläni poikia ja olen naimisissa niin huomasin että varsinkin pojista yh-äiti ei saa aina otetta.

Olisin omien poikieni kanssa ollut pulassa ilman miestäni. MIEHEN MALLI ON SILLOIN SAATAVA MUUALTA, ESIM. ISOISÄLTÄ.

Ero myös kertoo epäonnistumisesta.

EI AINA. JOSKUS SE VOI OLLA MYÖS HYVÄ RATKAISU.

Vierailija kirjoitti:

Ero myös kertoo epäonnistumisesta.

Anteeksi, mutta oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi että ajatellaan kasvatuksen olevan rankkaa, kun ei ole toista jakamassa sitä.

Ajatellaan ettei oikein pärjää.

Itselläni poikia ja olen naimisissa niin huomasin että varsinkin pojista yh-äiti ei saa aina otetta.

Olisin omien poikieni kanssa ollut pulassa ilman miestäni.

Ero myös kertoo epäonnistumisesta.

Minulla oli kaksi poikaa, jotka kasvatin yksin. Edelleen olemme rakkaita ja läheisiä toisillemme kaikki kolme emmekä joutuneet todellakaan minkäänlaisiin pulmiin. Rakkaus korvasi puuttuvan isähahmon. Eivät kärsineet pojat isättömyydestä, vaan tiesivät sen, että äitiin voi aina luottaa, nytkin vaikka ovat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh:lla on raskaampaa - yhdet tulot ja muutenkin pitää pystyä kaikkeen vanhemmuudessa itsekseen. Tämä vaikuttaa siten, että huonosti pärjänneistä yh:ista tiedetään esimerkkejä, vaikka hyviä yh-vanhempia myös on paljon. Ydinperheessä ongelmat myös on ehkä helpompi piilottaa, kun yh:n voi olla pakko turvautua oman perheen ulkopuolelle, jos ongelmia ilmenee. Tuntuu kyllä, että kahden vanhemman perheissä on vähän sallitumpaa olla persoonallinen, mutta yksinhuoltajan pitäisi olla tarkkaan tietynlainen, että saa arvostuksen kunnollisena huoltajana.

Mielestäni yksinhuoltajia kannattaisi tukea enemmän ja monipuolisemmin. Ei välttämättä vain rahalla, mutta moni hyötyisi kodin ulkopuolisista aikuisista esim. lapsen kavereina. Sossun apu voi olla samalla niin kontrolloivaa ja leimaavaa, että siihen turvaudutaan vasta kun voimavarat ovat lopussa, ongelmat ovat moninkertaistuneet ja muita vaihtoehtoja ei ole.

Sepä se. Jos yksi yksinhuoltaja elää omalla tavallaan, niin kaikkien muiden pitää saada sama leima.

Minkälainen yksinhuoltaja on kunnollinen?

Kunnollinen yh - parisuhteet ei vaihdu usein, pukeutuu tavallisesti ja tekee tavallisia asioita, on vastuullinen ja laittaa lapset aina edelle, käy työssä, on säntillinen ja johdonmukainen sääntöjen kanssa, on aina järkevä rahan käsittelyssä, oli sitten miten tiukkaa tahansa. Tekee itse ruuat. Jos yh-äiti korottaa ääntään lapselle, perheessä epäillään olevan väkivaltaa, mutta jos yh puhuu kauniisti lapsille niin puuttuu auktoriteettia, kun ei ole miestä lasten elämässä. Aika mahdotonta siis tehdä mitään oikein yh:na.

Yyhoota kiusataan ja nälvitään joka tapauksessa, koska on erilainen.

En oikein ymmärrä kysymystä. Miksi minun pitäisi arvostaa ihmistä, jonka olemassaolo on täysin yhdentekevä minulle? Ainoat äidit joita arvosta, ovat oma äitini ja isoäitini, enkä heitäkään arvosta synnyttämisen tähden.

Arvostus pitää ansaita, sääliä saa ketä tahansa epäonnistuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh on osoitus huonosta harkintakyvystä.

Niinkö?

Tunnen yyhoon, jonka avomies teki itsarin. Sekosi päästään. Oliko se yyhoon syy? Harkitsiko huonosti? Mistä olisi saanut takuut ettei ikinä jää yyhooksi?

Tavallaan on mutta on myös leski ja itse sanoisin että olen leski.

Leski-sanalla on huono kaiku. Vanha katkera ajansyömä akanrämä. Kyseinen "leski" oli alle 30-vuotias. Leskeksi tullaan vain naimisiinmenon jälkeen. Entä jos tällainen tapaus ei ole naimisissa, vaan avoliitossa.

Huoh!

Yh-perheissä kaikkien on jopa tärkeämpää puhaltaa yhteen hiileen ja lasten oppia tekemään asioita itse. Yh-perheessä helpottava tekijä on myös vain yhdet säännöt ja vanhempien välisten riitojen puuttuminen.

Olen ydinperheestä ja olen melko varma, että helpompaa olisi ollut pelkän äidin kanssa jos porukat olisi eronneet. Myös pelkän isän kanssa olisi jotenkin pärjännyt.

Oikeastaan aika jännä asia. Muissa lajeissa hyvää yksilösuoritusta arvostetaan, muttei tässä, vaikka se yksinhuoltaja ei olisi ikinä halunnut jäädä yksin raskaaseen kohtaloonsa. Toinen tekee kaksinkertaisen työn ja suoriutuu ihan epäinhimillisistä vaatimuksesta, eikä silti ole mitään.

Tämä arpa ei voita kirjoitti:

Arvostus pitää ansaita, sääliä saa ketä tahansa epäonnistuja.

Mutta miksi yh:n pitäisi jotenkin erityisesti ansaita asema hyväksyttävänä vanhempana? Kahden vanhemman perheille se tuntuu tulevan automaattisesti.

Arvosteta vai haluta parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi että ajatellaan kasvatuksen olevan rankkaa, kun ei ole toista jakamassa sitä.

Ajatellaan ettei oikein pärjää.

Itselläni poikia ja olen naimisissa niin huomasin että varsinkin pojista yh-äiti ei saa aina otetta.

Olisin omien poikieni kanssa ollut pulassa ilman miestäni.

Ero myös kertoo epäonnistumisesta.

Minulla oli kaksi poikaa, jotka kasvatin yksin. Edelleen olemme rakkaita ja läheisiä toisillemme kaikki kolme emmekä joutuneet todellakaan minkäänlaisiin pulmiin. Rakkaus korvasi puuttuvan isähahmon. Eivät kärsineet pojat isättömyydestä, vaan tiesivät sen, että äitiin voi aina luottaa, nytkin vaikka ovat jo aikuisia.

Olen vaan kokenut tämän omien lasten kautta, kun kaverina ollut poikia joiden äiti yh.

Ei se tarkoita sitä että kaikki ei pärjää,

Vierailija kirjoitti:

Tämä arpa ei voita kirjoitti:

Arvostus pitää ansaita, sääliä saa ketä tahansa epäonnistuja.

Mutta miksi yh:n pitäisi jotenkin erityisesti ansaita asema hyväksyttävänä vanhempana? Kahden vanhemman perheille se tuntuu tulevan automaattisesti.

Niin se vaan on, mutta älä syytä pelaajia vaan peliä "elämän peliä"

Vierailija kirjoitti:

Usein siihen yksinhuoltajuuteen liittyy myös se kalja ja tupakointi.

Yhtä usein ei kuulu kumpikaan. Kaksinhuoltajat ehtivät juhlia vuorollaan. Aina ovat kinuamassa, että nyt sun vuoro jäädä kotiin, kun mä lähden bilettää ystävien kanssa. Ja tupakka, kuka sellaista enää nykyään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero myös kertoo epäonnistumisesta.

Anteeksi, mutta oletko tosissasi?

Olen, eikä ero juuri sitä tarkoita vai onnistuiko se liitto?

Mitään syitä ei hyväksytä niin mistä se sitten tulee ettei arvosteta?

Mehutrololol mutta aihe on niin herkkä että yht ottaa tosissaan...

Kohtalokkaan vastaan ei voi taistella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä arpa ei voita kirjoitti:

Arvostus pitää ansaita, sääliä saa ketä tahansa epäonnistuja.

Mutta miksi yh:n pitäisi jotenkin erityisesti ansaita asema hyväksyttävänä vanhempana? Kahden vanhemman perheille se tuntuu tulevan automaattisesti.

Niin se vaan on, mutta älä syytä pelaajia vaan peliä "elämän peliä"

Nämä jutut ovat yhteiskunnallisia ja kulttuurisia, asioita ja asenteita voi ja kannattaa yrittää muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Yh-perheissä kaikkien on jopa tärkeämpää puhaltaa yhteen hiileen ja lasten oppia tekemään asioita itse. Yh-perheessä helpottava tekijä on myös vain yhdet säännöt ja vanhempien välisten riitojen puuttuminen.

Olen ydinperheestä ja olen melko varma, että helpompaa olisi ollut pelkän äidin kanssa jos porukat olisi eronneet. Myös pelkän isän kanssa olisi jotenkin pärjännyt.

Tämä on muuten ihan totta. Yh-perheessä vanhemman ja lapsen suhde on todella läheinen, pakostakin. Yh on aina se joka vie ja tuo harrastuksiin, huolehtii koulunkäynnistä ja kasvattaa. Lomilla käydään lapsen kanssa, koska muita vaihtoehtoja ei ehkä ole. Lastaan ei voi vältellä niinkuin kahden aikuisen perheessä voi. Muistan aina kuinka kuskasin muidenkin lapsia harrastuksiin, koska aviossa olevat eivät ehtineet, tiesivät että minä vien joka tapauksessa, kun ei ollut muita aikuisia perheessä. Mutta kivaahan sekin oli, tutustui lapsen kavereihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein siihen yksinhuoltajuuteen liittyy myös se kalja ja tupakointi.

Yhtä usein ei kuulu kumpikaan. Kaksinhuoltajat ehtivät juhlia vuorollaan. Aina ovat kinuamassa, että nyt sun vuoro jäädä kotiin, kun mä lähden bilettää ystävien kanssa. Ja tupakka, kuka sellaista enää nykyään?

Joo ja monet ei juhli koskaan!