Lue keskustelun säännöt.
Söin tuttia 5-vuotiaaksi, veli joi tuttipullosta vielä 6-vuotiaana.. Millaisia asioita, jollaisia nykyään kauhisteltaisiin neuvolassa ja vauvapalstalta muistat omasta lapsuudestasi ? Etenkin 70/80-luvuilla syntyneet
Olimme siis veljen kanssa ihan normaaleja, terveitä lapsia ja äiti muistaa serkkuni vielä ekaluokalla pistäneen tutin suuhun kun tuli koulusta! Eli ilmeisesti tuolloin ei ollut niin tiukkoja suosituksia tutista vieroitus-ikään...
Ja olen syntynyt 1980, veli 1985
Kommentit (490)
MONTAKOHAN LASUA tästä ketjusta saisi tänä päivänä? :DDDD
En jaksanut edes alkaa laskemaan. Silti me elämme yhä ja pärjäämme vallan mainiosti ja monilla meistä jopa hyvät urat ja asemat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?
No oma KAKSI VUOTIAS kyllä istuu turvaistuimessa, jos autolla kuljemme. Mutta omaa autoa meillä ei ole ja näin kaupungissa emme moista kaipaakaan, bussit kulkevat. Mutta että ton ikäinen istuu turvaistuimessa? Siis ei korokkeella, vaan turvaistuimessa? Niin huh, huh, taidat "hieman" olla hysteerinen....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?
Meillä pitää olla turvaistuin siihen saakka kun lapsi on 150 cm. Tai siis se korokemallinen selkänojalla. Ja sen käytöstä todella ollaan tarkkoja.
T. Saksasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?Meillä pitää olla turvaistuin siihen saakka kun lapsi on 150 cm. Tai siis se korokemallinen selkänojalla. Ja sen käytöstä todella ollaan tarkkoja.
T. Saksasta
Ihme, kun ei turvakaukalossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?Meillä pitää olla turvaistuin siihen saakka kun lapsi on 150 cm. Tai siis se korokemallinen selkänojalla. Ja sen käytöstä todella ollaan tarkkoja.
T. Saksasta
Ihme, kun ei turvakaukalossa!
Siis onhan täysin aikuisiakin ihmisiä, jotka ovat "vain"150 senttisiä, pitääkö niidenkin istua turvakaukalossa? Siellä Saksassa? Ei kaikki kasva kaksimetriseksi! en minäkään kaukana ole tuosta 150cm rajasta, kun olen 165cm pitkä. Nyt luulen, että on höpönlöpöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*siis turvaistuimessa. Tai lyhytkasvuisten(kääpiöiden)?
Minäkin olin jo alta kouluikäisenä paljon yksin (2000-luvun alussa). Onneksi mitään isompia vahinkoja ei sattunut, mutta rauhallinenkin lapsi voi saada ihmeellisiä päähänpistoja niin en itse kyllä koskaan tekisi noin. Se hätäännyksen tunne oli kauhea kun tuli joku ei-vaarallinen mutta lapsen näkökulmasta outo tilanne eikä tiennyt mitä pitää tehdä tai näki jotain pelottavaa telkkarista.
Sukulaiset joskus soitteli päivisin lankapuhelimeen niin muistan että juttelin heidän kanssa niitä näitä ja he ihmettelivät että olenko todella ihan yksin kotona. Taisivat kuitenkin paheksua asiaa vaan kaikessa hiljaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleen jankutan, mutta voitteko joku kommentoida sitä kuusivuotiasta lastenvahti -juttua. Ihanko tosissaan pidätte normaalina tai uskottavana?
En muista tarkkaan miten tarina meni tuosta jutusta, mutta useampi pikkususarus taisi olla hoidettavana. Ja kyselit, mites vaipanvaihto ja ruokailut. Sen verran voin sanoa, että 80-luvulla ei vaippoja juuri käyttänyt yli 1,5-vuotiaat ja jos kusit sattui tulemaan housuun, niin uudet housut vaan kaapista päälle.
Silloin oli tavallista, että isot lapset pitivät huolta pienemmistä, mutta ihan olisi säännöllisesti päivittäin korvaisivannut vuosia jatkuvan päivähoidon tarpeen, niin tuskin sellaista on tapahtunut. Mutta joku kesäaika tai tilapäinen juttu, niin kyllä. Ruokailut hoidettiin leivällä, jugurtilla ym.
Mä olin alle viisi kun lopetin tarhassa ja olin yksin päivät kotona. Isä kävi ruokatunnilla kotona katsomassa kuinka pärjään ja laittoi ruuan. Äiti tuli töistä yhden aikaan.
Tarhasta käveltiin yksin kotiin (minä 4v, sisko 6v).
Oltiin saman ikäisinä yksin kotona silloin tällöin päiväaikaan ja joku naapurin täti oli pyydetty katsomaan perään ja sinne naapuriin sai mennä jos hätä tuli. Koululaisina oltiin iltoja ja yötäkin yksin.
Meitä ei kukaan vahtinut ulkona. Saatiin leikkiä rannassa kunhan ei mennä talvisin jäälle ja kesäisin laiturille.
Talvella tulitikut ja kynttilät, kesällä puukko, kuuluivat perus leikkikaluihin.
Naapurin pph:n lapset leikkivät keskenään pihalla kun hoitaja laittoi ruokaa.
90-luvulla ruotsinlaivoihin pääsi livahtamaan ilman matkalippuja. Minä olin jennillä yötä ja jenni meillä, joten päästiin käymään helsinki-tukholma risteilyllä piipahtamassa. Mun mies teki samaa vaasa-uumaja välillä. Piti vaan kävellä jonkun aikuinen lähettyvillä ja näyttää kuuluvan seuraan.
Meidän kylille eksyi joskus autoilijoita jotka tarvitsivat neuvoja päästäkseen määränpäähän. Koska paikka oli niin sokkeloinen ja reitti vaikea neuvoa, hyppäsimme auton kyytiin ja neuvoimme reitin.
Roskisdyykkaus oli ihan normaalia. Sieltä haettiin pulloja, käyttötavaroita, leluja ym. Meidän kylillä oli sellaiset isot metalliset jätelavat, joissa oli kannessa kolme luukkua molemmilla puolilla. Kivointa oli kun joku muutti tai teki suursiivousta, niin silloin löytyi hienoa tavaraa. Muistan kun kavereiden kanssa meikattiin roskiksesta löydetyillä meikeilläkin.
Ala-asteen luokkaretkillä opettaja vain kertoi missä tavaan ja monelta retken päätteksi. Esim. Korkeasaaressa juostiin keskenämme ja laivarantaan piti tulla takasin tiettyyn kellonaikaan. Sama homma vieraassa kaupungissa, museoretkillä ym.
Välillä kun 1.-3. lk opettaja oli unohtanut silmälasit kotiin, niin aina kaksi oppilasta lähti hakemaan niitä opettajan kotoa.
Isän kanssa kun oltiin verstaalla hommissa, niin sai alle kouluikäisenä porata sähköporakoneella lautaan reikiä sillä aikaa kun isä kävi esim. kotoota hakemassa jotain.
Vieraita koiria mekin ulkoilutettiin. Ja uskottiin kerrasta jos joku sanoi ettei käy nyt tai jatkossa (pieni vauva talossa eikä vanhemmat halunneet että herää ovikelloon) ja jaettiin tieto myös muille muksuille etteivät mene häiritsemään. Koulussa oli lemmikkipäivä jolloin sai tuoda oman lemmikin mukanaan. Pienemmät elukat ja kissat olivat jumppasalissa, koirat pihalla. Yksi koira innostui nähdessään lajitovereitaan ja taluttajana ollut poika meni sitten maata pitkin perässä kun ei voimat riittäneet hallitsemaan eläintä. Poika vei koiran kotiin ja toi tilalle rotan.
Koulussa eräänä kauniina kevätpäivänä opettaja keksi, että mehän voitaisiin viettää luokan yhteinen iltapäivä erään oppilaan kotona. Tyttö kävi äidilleen soittamassa että hei, me tultais kohta sinne (32 oppilasta + ope). Sen jälkeen oltiin kaikki jonossa kahdella puhelimella soittelemassa omille vanhemmille että päivä vähän venyy. Useampi opettaja lähti meidän porukkaa kuskaamaan paikan päälle, käytiin siinä uimassa ja grillailtiin. Ei varmaan ex-tempore - retket onnistuisi enää tänä päivänä.
Mökkireissuilla oli ihan normaalia että lapset matkusti takakontissa. Se oli jännää ja odotettua. Viimeisen kerran taisin reissata v -97 jussina tanssilavalle takakonttipaikalla kun autot olivat niin täynnä. Paluukyytinä toimi taksi jolloin jokaiselle oli oma istuin.
Talvella laskettiin jäämäkeä pitkin. Välillä luistimilla (mäki jatkui suoraan kentälle johon oli luistelujää jäädytetty) tai sitten "lainattiin" kaupan lastauslaiturilta lihalaatikoita. Myös siitä surullisen kuuluisasta Siilitien mäkihyppytornin alastulomäestä on tullut laskettua pahvinpaloilla. Ensimmäistä laskijaa osui se kettinki naamaan mutta jo toisen tullessa tajuttiin nostaa sitä sivuilta ylemmäs.
Äitipuoli siirtyi muuton jälkeen v -89 parvekkeelle tupakoimaan, vanhassa asunnossa poltti vielä keittiössä. Mummo kyllä poltti takkahuoneessa ja keittiössä siihen asti kun tupakka maistui (n. 2010 asti).
Kolmen-neljän vanhana lähdin äidin kanssa kauppaan. Halusin välttämättä mennä kallioita pitkin (tuttu reitti mitä kuljettiin aina isän kanssa), äiti tuli tietä pitkin. Kaupalla odottelin aika pitkän aikaa eikä äitiä näkynyt. Siinä kohtaa kun aloin itkemään soitettiin poliisit paikalle. Menin vanhalla kunnon mustamaijalla kotiin mihin isä oli kiirehtinyt töistä. Äiti oli jäänyt matkalle juopottelemaan. Ja ei, ei meillä kyllä sossuja näkynyt mutta eipä mennyt pitkään kun asuttiin isän kanssa kahdestaan ja tuli avioero. Tuo isän yksinhuoltajuuskin oli aikamoinen kummallisuus 80-luvulla, lapsilisiä ei voitu kelasta maksaa isän tilille vaan piti avata oma tili mulle mihin lisät maksettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?No oma KAKSI VUOTIAS kyllä istuu turvaistuimessa, jos autolla kuljemme. Mutta omaa autoa meillä ei ole ja näin kaupungissa emme moista kaipaakaan, bussit kulkevat. Mutta että ton ikäinen istuu turvaistuimessa? Siis ei korokkeella, vaan turvaistuimessa? Niin huh, huh, taidat "hieman" olla hysteerinen....
Meillä lapset kasvoi turvavyöistuimista ulos 10 vuotiaina. Harmittelivat kun ei näe enää niin hyvin ulos ja turvavyö hinkkaa kaulaa. Toiset pitää lasten turvallisuutta autolla matkustettaessa tärkeämpänä kuin toiset. Joillainblapset mahtuu helposti koululaisina vielä istuimeen. Toise ovat osanneet hankkia sellaisen istuimen, jota lapsi haluaa käyttää.
Ne isojen lasten istuimet ovat turvavyöistuimia.
Ja kolmanneksi on ihan eri asia olla lyhyt aikuinen kuin lapsi.
Minulla on aina ollut paljon luomia ja nyt nelikymppisenä onkin jatkuva melanooman pelko perseessä, sillä lapsena ja teininä paloin usein , mitään aurinkorasvoja ei käytetty. Taisin olla kaksivitonen kun ostin elämäni ensimmäisen aurinkorasvan !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntynyt 1988
Meitä ei valvottu mitenkään, ennen kouluikään mentiin pitkin metsiä kolmistaan kavereiden kanssa. Vanhemmat sanoivat vain että ”isolle tielle asti ei saa mennä”. Tietty mentiin, poljettiin kylälle ja varastettiin karkkia kaupasta, tiimarista kaikkea pehmoleluista tarroihin ja kerran lemmikkieläinliikkeestä hamsteri. Myöhemmin siideriä. Näistä emme koskaan itseasiassa jääneet kiinni.
Selkään tuli ja tukkapöllyä sen sijaan hyvin pienistä asioista, äitini oli elämäänsä kyllästynyt kotiäiti, jonka hoiviin en vielä tänäkään päivänä antaisi mitään elollista. Kerran en totellut äitiäni ja vääntelin naamaani, jolloin äiti tarttui minua hiuksista ja kiskaisi minut seisoviltani lattialle. Löin takaraivoni kivilattiaan ja muistan sen kivun ja kauhun tunteen vieläkin. Muistan myös jokaisen kerran kun olen saanut iskuja remmistä tai avokämmenestä. Kerrassaan oksettavaa ja nyt itse äitinä en vain pysty käsittämään miten kukaan normaalilla älyllä varustettu ihminen kykenee lyömään lapsiaan.
Olen -92 syntynyt. Mut vietiin hoitoon pph:lle kuulemma 9kk ikäisenä ja sain juoda kahvia jo reilusti ennen kouluikää, ala-asteella aamu alkoi jo kupilla kahvia. Sain myös olla jo 7-vuotiaana yötä yksin kotona ja tehdä yksin uunissa ranskalaisia ja kalapuikkoja. Ihan normaali aikuinen minustakin kasvoi, vaikka ei kääritty pumpuliin. Omilleni (ensimmäinen on 4kk) aion olla erilainen äiti osin jo siksi, että nykyään tehtäis lasu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkkis-62 kirjoitti:
Minä paskoin pottaan vielä 9-vuotiaana...
Pissalla kävin kyllä pöntöllä - mutta paskalla potalla....
Kaiken huippu: äiti pyyhki hanurini.
Olin ainoa poika - siskoja kolme.
Ja tämä tarina ON tosi.
Mutta yleistyksenä tätä ei pidä ottaa kenenkään.
En tiedä ketään, joka ei pöntöllä olisi käynyt viimeistään nelivuotiaana ihan jo silloinkin. Sairasta teillä on olut, jos vielä potan ilsäksi äiti pyyhkii pyllyn kouluikäiseltä.
Ja tämä tarina on tosi.
Vaipat tosiaan jäi aikaisemmin pois, kun oli niitä sideharsoja ja huonoja kertiksiä. Ne oli märkiä ja epämukavia lapsellekin. Yölläkin lapsi heräsi, kun oli märkä. Lapset ei viihtyneet vaipoissa ja äidit teki kaikkensa, että niistä päästäisiin ajoissa eroon. Itse ja sisarukset on esimerkiksi päässeet vaipoista reilusti alle 2-vuotiaina. Sen sijaan omat ja sisarusten lapset ovat olleet vaipoissa reippaasti yli 2-vuotiaaksi. Muuta selitystä en näe kuin sen, että nykyvaipat on niin helppoja ja mukavia.
Itse olen syntynyt vuonna 1993. Minulla ei ollut turvaistuinta varmaan sen jälkeen, kun kaksi täytin. Ainakaan mitään muistikuvaa ei ole asiasta ja kyllä sen muistaisin jos olisin vanhempi ollut. Mekin olimme paljon ulkona vuodenajasta riippumatta. Tykkäsin paljon "retkeillä" luonnossa ja monesti lähdin näille retkille jo tosi pienenä. Varmaan 5-vuotiaana jo juoksin pitkin lähiniittyjä ja metsiköitä. Urheiltiin paljon niin kesäisin kuin talvisinkin. Tv:n katselu oli vaan sitä sade- ja sairaspäivien ohjelmaa ja siis ihan jotain erikoista minulle. Koneella tuli oltua vielä vähemmän ja lähinnä siinä 1-4- luokalla vaan opettelin kirjoittamaan näppäimistöllä ja sen että osasin jonkun sähköpostin lähettää kaverille. Tätä samaa "kirjoitusharjoitusta" joskus tehtiin koulussakin, mutta muuten emme koulussa nettiä käyttäneet. Itse olen varmaan joskus 5-luokalla vasta ollut ihan kunnolla netissä ja hakenut sieltä jotain tietoa kouluasiaan. Ja samalla lailla kotonakin vasta alakoulun lopussa aloin netissä viettää aikaa. Ja Youtubenkin "löysin" kunnolla vasta 2006 loppuvuodesta.
Kännyköistä nyt on ihan turha edes puhua, kun se oli vain soittamista varten ja itse en edes viestejä kovin paljon lähettänyt. Muistan, kun sain puhelimen vasta kolmosluokalla ja en edes aluksi osannut sitä "puhelua katkaista" ja jouduin sitä varten pyytämään koulussa muilta apua, kun puhelin soi tunnilla ja en saanut sitä "hiljaiseksi". Tämä oli kyllä nolo hetki minulle ja en vähään aikaan edes huolinut puhelinta mukaani. Niinpä olinkin sitten lähes aina ilmankin puhelinta ties missä. Koiria minäkin ulkoilutin. Se oli pitkään paras harrastus ja tein sen aina hyvin ja pitkät lenkit. Siinä mielessä minulle voi antaa silloin huoletta koiran lenkitykseen, koska olin vastuuntuntoinen ja osasin toimia eläinten kanssa. Välillä minulla oli kaksikin koiraa yhtä aikaa lenkillä ja vain kerran kaaduin. Ja nämä olivat vielä aika isoja koiria ja toinen aika villi tapaus. Kuitenkaan mitään ihmeellistä ei sattunut ja osasin aina väistää muita ja kiertää muut koirat, ettei päässyt sattumaan mitään. Oli kyllä ihanat koirat ja yhtä parasta aikaa lapsuudessa. Se sama "harrastus" on sitten jatkunut oman koiran muodossa. Nykyaikana tuo "lapsen" lenkitys voisi olla jo vaarallista silti.
Väkivaltaa käytettiin meitä lapsia kohtaan paljon ja helposti purettiin omaa pahaa oloa lapsiin. Välit äitiin on vieläkin vähän niin ja näin.
Hoidin 10-vuotiaana ekan kerran koko kesän 6 vuotta nuorempaa siskoani, samoin siitä eteenpäin joka kesä, jos vanhemmat ei olleet kotona. Laitoin myös ruuat valmiiksi.
Oli köyhää, ei saatu koskaan mitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt - 79 ja sisarukseni 80-luvulla. Meillä ajanhenki näkyi turvavyöttömänä autona. Muistan kun nuorin sisaruksistani syntyi ja häntä kuljetetettiin vaununkopassa takapenkillä ja myöhemmin kun alkoi liikkua, äidin sylissä etupenkillä. Muistan myös erään kerran kun yksi sisaruksistani kesken matkan avasi oven ja tippui kyydistä. Vauhtia oli onneksi vähän, kun oltiin juuri lähdetty liikkeelle. Monesti myös ajeltiin mummo ja ukki kyydissä pitkiäkin matkoja sukulaisiin, me lapset takapenkillä isovanhempien sylissä.
Isä poltti autossa ikkuna raollaan, mutta ei koskaan kotona sisällä.
Vanhempani olivat töissä käyviä ns. kunnon ihmisiä, arkeen ei kuulunut päihteet mutta kesäviikonloppuina oltiin usein mökkeilemässä sukulaisten kanssa tai kotona vietettiin aikaa naapureiden kesken. Illanviettoihin kuului aina että aikuiset oli pienessä hilpeässä ja lapset saivat puuhailla omiaan juurikaan kenenkään valvomatta. Ei jäänyt traumoja ja kukaan ei vahingoittunut.
Terveellisestä ruuasta, koulunkäynnistä ja arkena nukkumaanmenoajoista meillä oltiin tarkkoja. Kuri ja hyvät käytöstavat olivat ihan itsestäänselvyys.
Omia lapsia ei ikinä tulisi mieleenkään kuljettaa ilman vöitä ja asianmukaisia istuimia. Joissakin tuttavaperheessä lapset on siirretty eskari-ikäisinä turvaistuimista auton penkeille ilman korokettakaan. Meillä vielä kolmasluokkalaisella on turvaistuin kun siihen vielä hyvin mahtuu.
Mutta sellaista huoletonta aikuisten kesken olemista kaipaan. Nykyään kaikki on niin valtavan lapsikeskeisiä, että kaikki tapaamiset pyörii lasten ympärillä. Kyllä mullekin lapset ovat tärkeitä ja rakkaita ja heidän terveys ja turvallisuus ensisijalla, mutta mutta se sellainen ylenmääräinen hössötys, että isompienkaan lasten ei anneta mennä vapaasti ja se yhteinen ajanvietto on sitä että jokainen hyysää vaan jälkikasvuaan.
Kolmasluokkalaisella turvaistuin?!
Esikoinen lopetti juuri 2. Luokan ja kesän jälkeen alkaa 3.luokka. Yhä istuu tyytyväisenä turvaistuimessa eikä kaipaa lainkaan pois.
Ja kun pituutta on vasta 124cm, niin en näe miksi ei olisi turvaistuimessa.
Ehkä joissakin perheissä turvaistuimettomuus on joku coolius-asia?No oma KAKSI VUOTIAS kyllä istuu turvaistuimessa, jos autolla kuljemme. Mutta omaa autoa meillä ei ole ja näin kaupungissa emme moista kaipaakaan, bussit kulkevat. Mutta että ton ikäinen istuu turvaistuimessa? Siis ei korokkeella, vaan turvaistuimessa? Niin huh, huh, taidat "hieman" olla hysteerinen....
En ole hysteerikko.
Lapset istuvat mieluummin tuollaisessa kuin liian isolla auton penkillä.
Turvaistuin on siis sellainen turvavyöistuin, joka on isofixillä kiinni ja lapsi käyttää auton omaa turvavyötä.
Kyllä ainakin 80-luvulla yleisesti kauhisteltiin, jos joku lapsi söi tuttia vielä 5-vuotiaana! Ei se ihan tavallinen juttu ollut.
Mäkin sain aina saunan jälkeen "Lasten Kaljaa". Myöhemmin kävi ilmi että se oli Pommacia.
Olin sanonut koulussa että kalja maistuu hyvälle :DDD Moni ei ollut varmaan tajunnut että Pommacia itseasiassa tarkoitin...
t. N-72