Söin tuttia 5-vuotiaaksi, veli joi tuttipullosta vielä 6-vuotiaana.. Millaisia asioita, jollaisia nykyään kauhisteltaisiin neuvolassa ja vauvapalstalta muistat omasta lapsuudestasi ? Etenkin 70/80-luvuilla syntyneet

En varmaan muistakaan nyt ihan kaikkea, mutta seuraavat jutut tuli heti mieleen 😄

- Olen 6-vuotiaasta ollut iltapäivät yksin kotona, kun vanhemmat oli töissä

- Autossa ei tarvinnut käyttää turvavöitä

- Join kahvia varmaan ainakin jo 4-vuotiaana

Olen syntynyt -78.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että vanhemmat saattoivat pitää lapsille jopa viikon mykkäkouluja ja käyttäytyivät usein väkivaltaisesti. Ruoka oli hyvin yksipuolista ja sen syömistä rajoitettiin. Herkkuja sen sijaan oli aina runsaasti tarjolla.

- kasarilapsi

Sääli, että sun vanhempasi olivat noin kamalia. :(

Ilmeisesti kuitenkin olitte hyvätuloisia, jos herkkuja oli tarjolla? Mä muistan, että kaupoissa oli tosi paljon vähemmän karkkia, leivoksia ja keksejä kuin nykyään - Mariekeksit olivat yleensä niitä kahvin kanssa tarjottavia, Elannosta äiti osti joskus tosi hienoihin juhliin käpykakun (kun hän tai isä täyttivät tasavuosia niin kuin 40 tai 45, ja kun mä täytin kymmenen). Synttäreille saatettiin ostaa Fazerin murokeksejä ja suklaalehtipipareita, oli tosi juhlaa jos sai Carneval-keksejä koska ne olivat niin kalliita.

Meillä äiti (joskus isä) laittoi aina ruokaa - kokonaisia maksapihvejä (eli paistettua maksaa), poronkäristystä, uunibroileria, itsetehtyjä lihapullia tai lihamureketta, silakkapihvejä, savusiikaa, itsetehtyä perunamuusia... Joka aterialla oli aina jotain kasvista: porkkanaraastetta, kurkkua, paprikaa, joskus myös kiinankaalia. (Elannon Eloleipä ja Häälimppu olivat melkein aina leipävaihtoehtoina, vaaleaa leipää ei oikein ostettu.) Syödä sai mahansa täyteen.

Kyllä, mutta perhe oli suuri ja ruoka-aineksia kuten jauhelihaa ei viitsitty ostaa

jättipakkauksissa tai useampaa pakkausta (oliko niitä isompia pakkauksia silloin edes kaupoissa?). Ruokaa valmistettiin siis säästeliäästi, mutta keksejä ja suklaata oli usein iltaisin tarjolla siltä varalta, että jäi iltaruoan jälkeen oli vielä nälkä. Tuoreita hedelmiäkään ei yleensä ollut, mutta vaaleaa leipää ja herkkuja löytyi kaapeista aina.

Ei ollut isompia pakkauksia - ei ollut valmispaketteja ollenkaan ainakaan 80-luvulla. :) Jokaisessa pikkukaupassakin oli lihatiski, ja tiskin takana setä tai täti, joka jauhoi pyydetyn määrän (tai leikkasi halutun määrän makkaraa isoista esillä olevista Gotler- tai lauantaimakkarapötköistä, jotka makasivat jäillä täytetyssä altaassa). Kaupat saattoivat aina aamuisin itse jauhaa tai paloitella vaikka karjalanpaistipalasia sellaisiin valkoisiin styrox-rasioihin, joiden päälle vedettiin kelmu ja laitettiin hintatarra (painon mukaan, tietysti). Sellaisissa oli mm. sisäelimiä, eli maksaa, munuaisia, kieltä ja siansorkkiakin.

Muistan kun ensimmäiset vakuumipakkaukset tulivat ysärillä - taisi olla Kariniemi ja kanasuikaleet tai kanankoivet...

Tämä laukaisi ruokamuiston - 80-luvun alkupuolella meetvurstia sai vain tiskistä, ja kauppias viipaloi tangosta pyydettävän määrän. Meidän kolmehenkisessä perheessä se oli 200 grammaa, sillä meetvursti oli kallista. Arkena leivän päälle oli lauantaita tai sipuliteemakkaraa. Tuolta ajalta olen jäänyt kaipaamaan Lif-kauratyynyjä.

Minä söin itseni kipeäksi niistä Lif-kauratyynyistä, kun keräsin paketissa olevia villieläimiä.

Pieni tytön tylleröinen kirjoitti:

70-luku. Mieleen on jääneet aamukahvit ennen kouluikää, maidolla ja sokerilla. Nukuttiin aitassa. Ovia ei ikinä lukittu. Ulkona sain mennä 4-vuotiaasta ja kävin salaa kaupassa aina ostamassa karkkia. Keräsin rahaa tyhjistä kaljapulloista. Kyläkaupasta sai karkkia penneillä. Kaljapullon korkeissa oli sellanen pehmeä muovisuojus. Uimakouluun ostin smurffilimpparia ja omppulimppaa, korkeissa oli joskus ei voittoa-voitto-arvonta, ne avattiin metallikielekkeestä vetämällä ylöspäin. Kerran känninen kyläkauppias torui mua kun ajoin väärällä puolen soratietä enkä noudattanut liikennesääntöjä. Ja sen vapaana juoksevat ajokoirat puri mua peffaan pariinkin kertaan. Uimassa käytiin pyörillä, kerran useamman vuoden nuorempi lapsuuskaveri meinasi hukkua kun uimamatka oli liian pitkä, pelastin sen. Ei kerrottu kellekään.

Syötiin suolaheinää, ketunleivän lehtiä ja kukkia, tuomenmarjoja. Metsämansikoita etsittiin ja joskus löytyi mesimarjakin. Kotona tein kaakaota, ranskanleipäsiivuja ja poppareita kattilassa. Niin ja toffeeta johon laitettiin riisimuroja.

Muistan että äiti kysyi yhden kerran, oonko tehnyt läksyt. Se oli niin outoa, että on jäänyt muistiin :D

Ilmakiväärillä leikittiin naapuripojan kanssa, hän ampui mua sillä pihlajanmarjoilla. Harjoittelin ilmapistoolilla tarkkuusammuntaa. Papatteja ja kiinureita räjäytettiin. Maistettiin muurahaisia ja heitettiin itikoita hämähäkinseittiin. Tein paljon nuorena tyttönä kirveshommia, harvensin metsää. Liikuin paljon pilkkopimeässä metsässä ja harjoittelin muiden aistien varassa liikkumista.

No mutta se toinen puoli on sitten vähän ikävämpi, en tiedä oliko rajaton elämä turvatonta, ja ei siitä sen enempää :)

Tää läksyjuttu on niin tuttu 😂 Multakin joskus vaan kysyttiin, että onko tehty, mutten muista että koskaan olis tarkistettu. Sen muistan, että kerran isä yritti opettaa mulle jotain jakolaskua, mutta se ilta menikin sitten siihen, kun isä itse opetteli sitä hänen ajoistaan muuttunutta jakokulmaa 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani eivät koko aikaa sanoittaneet tekemisiämme ja hyppineet ympärillämme. En muista, että äitini tai isäni olisivat koskaan leikkineet kanssamme, yhdessäolo oli lähinnä juttelua ja kirjojen lukemista. Me leikimme jo alle kouluikäisinä keskenämme tuntikausia leikkihuoneessa tai ulkona ja viihdyimme hyvin, emme kaivanneet aikuisten jatkuvaa seuraa tai huomiota. Tai sitä "sanoittamista". Viikonloppuaamuisin raskaan työviikon jälkeen vanhempien ei täytynyt nousta varhain lasten takia. Osasin 5-vuotiaana ottaa itselleni ja pikkuveljelleni muroja ja laittaa telkkarista piirretyt pyörimään, eikä aikamme käynyt pitkäksi, vaikka vanhemmat olisivat heränneet vasta puolilta päivin. Kun meille tuli vieraita - sukulaisia tai muita perheystäviä lapsineen - me lapset leikimme keskenämme ja katselimme piirrettyjä poissa aikuisten jaloista. Aikuiset saivat jutella rauhassa keskenään roisimpiakin juttuja, kuunnella mieluistaan musiikkia, ja kaljaakin saatettiin juoda, vaikka meidän lasten nähden ei änkyräkännejä koskaan otettukaan.

Kuulostaa ehkä siltä, että vanhemmat eivät olleet meille läsnä, mutta itse en kokenut sitä niin. Kyllä me teimme yhdessä perheenä esim. retkiä ja juttelimme ja luimme päivittäin. Välit ovat aina olleet lämpimät, yhä aikuisenakin. Nykyäänhän tuollaista pidettäisiin hirveän kylmänä ja laiskana vanhemmuutena. Lasten kuuluu nykyään näkyä ja kuulua, ja leikki-ikäisten lasten ihastelu ja taaperon sormiruokailun seuraaminen ovat vanhojen ystävysten grillausillan pääsisältöä. Nykyään on syntiä, jos ruuhkavuosia elävät vanhemmat pääsevät edes puoleksi tunniksi sellaiseen tunnelmaan, kuin ei lapsia olisikaan.

Tuo kertomasi on aivan oikeaa ja normaalia elämää, mikä/kuka/koska se on muuttunut nykyiseen malliinettä vanhempien pitäis suuna päänä kokoajan touhuta lastensa kanssa ja olla aktiivisia. Itsekkö luoneet sellaisen illuusion. Kautta aikain lapset ovat leikkineet keskenään,niin sisällä kuin ulkonakin. Se on NORMAALIA!

Hirvittää miten lapset saavat nykyään huutaa aikuisten päälle ja vaatia huomiota, eivätkä kuitenkaan samalla tee asioita itsenäisesti. Kokoajan vaaditaan vähemmän ja vähemmän velvollisuuksia ja vastuunottoa, mutta täysi-ikäisyyden raja pysyy samana. Huolestuttavaa.

Totta. Onko syynä se,että pitävät vanhempiaan tasavertaisena kaverina, sama asenne opettajiin ja muihinkin aikuisiin. Kyllä vanhempien täytyy näyttää lapselle kuka on se joka päättää, eikä vaan ole se leikkivä kaveri. Jotenki tuntuu ettei uskalleta pahoittaa lapsen mieltä,miten sellainen pärjää maailmassa, kun tulee vastoinkäymisiä,niiltä ei oikeassa elämässä välty

Opetetaanhan nykyään koirillekin, kuka perheessä on lauman johtaja. Miksi ei lapsille?

Mä muistan ja vanhoista valokuvistakin nähnyt, että 80-luvulla mulla oli niitä ”pikkulasten” kurahousuja käytössä paljon vanhempana kuin nykyään lapset niitä käyttää, esim. loskakelissä kun meni pihalle leikkimään. Yhdessäkin valokuvassa olen päiväyksen mukaan jo 10 ja minulla on keltaiset kurahousut, joissa on sellaiset hassut olkaimet eli ei henkselit vaan se muovikangas jatkuu suoraan olkaimena ja siinä on sitten nepparit. Nykyään saisi varmasti lasun jos pukisi lapset tuollaisiin! Mutta silloin ulkovaatteet ei tainneet juuri pitää vettä.

Söin tuttia vielä 5-vuotiaana, samoin paras kaverini ja  tämä kaveri myös kakkasi vaippaan kun ujosteli pyttyä, me molemmat olimme paljon yksin kotona, naapurin  rouva kävi välillä tsekkaamassa että olemme ok ja vanhemmillamme ei ollut aikaa tai mielenkiintoa vieroittaa tuteista ja vaipoista. 

Leikimme lähimetsässä ja kerrostalon kellarissa että olemme orpoja ja välillä että muut ihmiset ovat kadonneet, kerran sain äidin itkemään kun tämä tuli töistä ja huusin "mee pois, sä oot kuollut!" Yhtenä päivänä kaverini satutti kätensä ja vein tämän pyörän tarakalla tk:hon noin kilometrin päähän, muistan miten meiltä kysyttiin että missäs isä ja äiti johon vastasimme että töissä, meitä kai oletettiin sisaruksiksi.  Hymyilevä hoitaja putsasi ystäväni käden, antoi molemmille kiiltokuvat ja lähetti kotiin. nykyään tuollainen toiminta tuntuu käsittämättömältä! Kaksi pikkutyttöä tulee kahdestaan lääkäriin eikä kukaan korvaansa lotkauta...

Söin lähinnä leipää sekä  juguurttia eli niitä mitä kaapissa oli ja mitä ei tarvinnut lämmittää,   eskarissa aloin myös käydä lähikaupassa ilmoittaen vain kassalla että " äidin tilille, Kososen Tuula" (nimi muutettu).  Minusta tuli itsenäinen, liiankin. Saatoin häipyä kertomatta mihin menin ja kun loukkasin polveni pahasti,  en mennyt parkumaan vanhemmille vaan koetin putsata palloksi turvonnutta veristä polvea kunnes isä yllätti minut ja vei sairaalaan. Polvea enemmän harmitti, että uudet farkut menivät rikki!

Äitini on myöhemmin kokenut valtavaa syyllisyyttä ja sanoo että minusta tuli sellainen  "villi lapsi".  Että vaikka en ollutkaan öitä yksin ja joku aina peitteli sekä luki iltarukouksen, niin silti kasvoin ulos hoivatarpeesta ja opin puhaltamaan itse omat pipini,  kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti.

Olen syntynyt 1975, nippanappa. Parista minuutista kiinni .D

Vierailija kirjoitti:

Mä muistan ja vanhoista valokuvistakin nähnyt, että 80-luvulla mulla oli niitä ”pikkulasten” kurahousuja käytössä paljon vanhempana kuin nykyään lapset niitä käyttää, esim. loskakelissä kun meni pihalle leikkimään. Yhdessäkin valokuvassa olen päiväyksen mukaan jo 10 ja minulla on keltaiset kurahousut, joissa on sellaiset hassut olkaimet eli ei henkselit vaan se muovikangas jatkuu suoraan olkaimena ja siinä on sitten nepparit. Nykyään saisi varmasti lasun jos pukisi lapset tuollaisiin! Mutta silloin ulkovaatteet ei tainneet juuri pitää vettä.

90-luvulla koulussa oli monella toppahaalarit ala-asteen lopullakin, eikä kukaan pitänyt niitä lapsellisina.

Mies syntynyt 1981. kirjoitti:

Minun lapsuudessani ja murrosiässäni 1980-luvulla tytöt  saivat olla tyttöjä ja pojat poikia, että ei ollut ainakaan kovin yleisenä tämä sukupuolineutraali kasvatus, jossa lapset ovat vain lapsia, eivät tyttöjä tai poikia. Ainakaan minä en ollut kuullut sellaisesta. Toisaalta siinä oli varjopuolensakin. Minä olin tyttömäinen jo lapsena mitä ei hyväksytty ollenkaan. Kun yritin leikkiä nukeilla, niin aikuiset hermostuivat kovasti ja rankaisivat minua ankarasti. Muut lapset taas kiusasivat minua kovasti, kun huomasivat, että koskin päiväkodissa nukkeen pari kertaa ja hoitajatkin kauhistelivat asiaa. Mistään tyttöjen vaatteisiin pukeutumisesta en uskaltanut edes kunnolla unelmoida, saati että olisin kertonut siitä muille. Nyt olen 36 ja vielä erittäin tukevasti kaapissa sen suhteen, että tunnen olevani enemmän nainen kuin mies ja että miehinen osa minusta on homoseksuaalinen.

Hassua kun ihmiset ymmärtävät sukupuolineutraalin kasvatuksen niin, että poikia ja tyttöjä kiellettäisi olemasta poikia ja tyttöjä. Eikö se pikemminkin ole sitä, että lasten annetaan olla sellaisia kuin ovat sukupuoliroolien suhteen? Niin kuin tästä esimerkistä (ja itsestäni) näkee, tunkemalla ihmistä johonkin muottiin ei voi muuttaa sitä millaiseksi luonto on hänet tarkoittanut. Jotkut vain ovat kiinnostuneita asioista jotka yleensä mielletään vastakkaiselle sukupuolelle kuuluviksi, ja jotkut kokevat etteivät ole sitä sukupuolta miksi ovat syntyneet. Sitä ei muuta se, että pojat pakotetaan leikkimään autoilla ja tytöt nukeilla. Sen sijaan voidaan pilata lapsuus ja aiheuttaa erilaisia psyykkisiä ongelmia.

Tule pois kaapista ja ole oma itsesi kun olet siihen valmis, se on helv**in rankkaa mutta sen arvoista!

Naapuri jätti parivuotiaan nassikansa yksin pihalle leikkimään ja meni itse sisälle kuikkien välillä ikkunasta , kerrostalo ,äitiä tuo järkytti syvästi sillä itse olin saanut aloittaa itsenäisen ulkoilun vasta esikoulussa

Kissat juoksivat vapaina,  mitään valjaita ei ollut olemassakaan ja bussikuskit ajoivat röökit suussa,

Söin 6-vuotiaaksi tuttia ja purenta korjattu aikuisena kirurgisesti. Turvavöitä ei käytetty, vaikka ne autossa oli. Joskus v -92 veli hyppeli takapenkillä ja poliisit lähti perään muttei pysäytetty tms. Olin paljon yksin sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt äiti puhuu kuinka paljon meidän kanssa oltiin lapsena vaikka totuus oli että äiti röhnötti sohvalla eikä todellakaan ollut läsnä.

Söimme valmisruokaa ja puolivalmista aina. En muista että ruokaa olisi ikinä tehty alusta lähtien itse. Aamupalaa ei syöty. Vaatteita ei pestiin tosi harvoin. Haisin ja jotkut huomautti siitä.

2000-luvulle tultaessa lastenhoidon kriteerit yleisesti kasvoi, mutta vanhempani mene edelleen siitä missä aita oli matalin. Siis jo varhain aloin pesemään vaatteet, tein ruokaa jne koska sitä ei kukaan tehnyt. Ärsyttävintä on neuvot ja vinkit mitä vanhemmat antaa tajuamatta että heidän kriteereillä kasvatetut laoset olisivat nyt lasun asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Laulettiin ala-asteen kuoron kanssa syöpään kuolleen oppilaan hautajaisissa.

Kukaan ei käsitellyt pojan kuolemaa meidän kanssa millään tavalla, ei opettajat eikä vanhemmat. Sinne vaan mentiin ja laulettiin. Muistan vieläkin, kuinka surullinen olo mulla oli.

Nykyisin on kriisiryhmät paikalla pienimmästäkin syystä.

Oli 2. luokalla kun mun luokkakaverin äiti kuoli vuonna 85. Kaikki oli surullisia ja tietenkin kiinnostuneita miksi se kuoli ym. Meitä kiellettiin puhumasta asiasta ja koko luokalle pidettiin saarna siitä kuinka Timolle ei saanut puhua äidistä mitään ja Timon kanssa pitää koko ajan leikkiä eikä Timolle saa sanoa mitään mistä tulee paha mieli.

Timon äiti oli tosi kiva ja hauska. Mulla oli paljon mukavia muistoja, joista olisin halunnut puhua, mutta en uskaltanut, koska se oli kielletty. Välillä aloitin vahingossa jonkun lauseen ja huomasin, että eihän sitä saakkaan sanoa ja sitten piti lennossa keksiä jotain muuta. Oltiin samalla luokalla koko peruskoulun ajan ja mun teki monta kertaa mieli ottaa asia puheeksi, kertoa, että meitä kiellettiin puhumasta ja muistellä sitä äitiä, mutta en uskaltanut.

Vierailija kirjoitti:

Söin tuttia vielä 5-vuotiaana, samoin paras kaverini ja  tämä kaveri myös kakkasi vaippaan kun ujosteli pyttyä, me molemmat olimme paljon yksin kotona, naapurin  rouva kävi välillä tsekkaamassa että olemme ok ja vanhemmillamme ei ollut aikaa tai mielenkiintoa vieroittaa tuteista ja vaipoista. 

Leikimme lähimetsässä ja kerrostalon kellarissa että olemme orpoja ja välillä että muut ihmiset ovat kadonneet, kerran sain äidin itkemään kun tämä tuli töistä ja huusin "mee pois, sä oot kuollut!" Yhtenä päivänä kaverini satutti kätensä ja vein tämän pyörän tarakalla tk:hon noin kilometrin päähän, muistan miten meiltä kysyttiin että missäs isä ja äiti johon vastasimme että töissä, meitä kai oletettiin sisaruksiksi.  Hymyilevä hoitaja putsasi ystäväni käden, antoi molemmille kiiltokuvat ja lähetti kotiin. nykyään tuollainen toiminta tuntuu käsittämättömältä! Kaksi pikkutyttöä tulee kahdestaan lääkäriin eikä kukaan korvaansa lotkauta...

Söin lähinnä leipää sekä  juguurttia eli niitä mitä kaapissa oli ja mitä ei tarvinnut lämmittää,   eskarissa aloin myös käydä lähikaupassa ilmoittaen vain kassalla että " äidin tilille, Kososen Tuula" (nimi muutettu).  Minusta tuli itsenäinen, liiankin. Saatoin häipyä kertomatta mihin menin ja kun loukkasin polveni pahasti,  en mennyt parkumaan vanhemmille vaan koetin putsata palloksi turvonnutta veristä polvea kunnes isä yllätti minut ja vei sairaalaan. Polvea enemmän harmitti, että uudet farkut menivät rikki!

Äitini on myöhemmin kokenut valtavaa syyllisyyttä ja sanoo että minusta tuli sellainen  "villi lapsi".  Että vaikka en ollutkaan öitä yksin ja joku aina peitteli sekä luki iltarukouksen, niin silti kasvoin ulos hoivatarpeesta ja opin puhaltamaan itse omat pipini,  kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti.

Olen syntynyt 1975, nippanappa. Parista minuutista kiinni .D

Ei kyllä liity aikaan tuo 5-vuotiaalla oleva vaippa, vaan erikoisen deprivoiviin kotioloihin. 

Päinvastoin lapset opetettiin potalle keskimäärin paljon aikaisemmin kuin nyt. Katselin juuri 70-luvun albumeita, joissa on paljon pikkulapsia niin suvusta kuin naapureiden. Yhdelläkään kaksi vuotta täyttäneellä ei ole vaippaan. Nyt on varmaan yli puolella lapsista. 

Ei pidä yleistää ajan ilmiöksi huonoja kotioloja. Erona toki on se, ettei huonoihin kotioloihin puututtu juurikaan. 

Minusta se on nykyvalossa outoa, että ns. hyvät ja ei-väkivaltaiset vanhemmatkin saattoivat antaa lapsilleen rangaistukseksi remmiä takapuolelle, eikä siinä ollut mitään erityisen kummallista. Katsoin joskus järkyttyneenä vanhaa Mummo-tv-sarjaa DVD:ltä ja siinä isä tokaisee n. kymmenvuotiaalle tytölleen, että teetkö nyt näin vai otetaanko remmi esiin! Onko tuo tosiaan ollut arkipäivää lapsille?

Muistakaa näissä vertailuissa se, että täällä on asioista kertomassa ainoastaan tuosta ajasta selvinneet. Eli ne, joille kävi huonosti, eivät enää täällä ole.

Entä sitten?

Kyösti Pöysti imee tuttia vielä 36-vuotiaanakin.

Hoidin 8- vuotiaana 1-vuotiasta yksin yön yli jopa koko viikonlopun kun äiti oli ryyppyreissulla. Sain kyllä hyvät ohjeet mutta aikas luottavaista touhua kun ei ollut mitään kännyköitä tms. Olin tosin hyvin reipas ja neuvokas ja hyvä lasten kanssa. Tämä tapahtui 80-luvun puolivälissä.

4v sai juoda kahvia jos halusi.

Hieman OT mutta tiedättekö miksi silloin 70 ja 80-luvulla jopa 2-vuotiailla ei ollut enää vaippoja?

Olisko että silloin ei ollut vielä mitään super-dry-imukykyisiä vaippoja, vaan kun kusi tuli housuihin, niin lapsi kyllä huomasi sen. Ja vanhemmat olivat hyvin motivoituneita opettamaan lapset potalle, kun sitä vaippojen pesushowta ei kovin monta vuotta jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Hieman OT mutta tiedättekö miksi silloin 70 ja 80-luvulla jopa 2-vuotiailla ei ollut enää vaippoja?

Olisko että silloin ei ollut vielä mitään super-dry-imukykyisiä vaippoja, vaan kun kusi tuli housuihin, niin lapsi kyllä huomasi sen. Ja vanhemmat olivat hyvin motivoituneita opettamaan lapset potalle, kun sitä vaippojen pesushowta ei kovin monta vuotta jaksanut.

Tuolla logiikalla meillä kaikilla olisi vaipat aikuisiässäkin. 

Eli nyt on super-dry-imukykyisiä vaippoja ihan aikuistenkin pissamäärään. 

Mutta toki tämä on osittain totta, mitä sanot. Kyllä se vauhditti asiaa.

Oma äitini on joskus kauhistellut veljeni kolmivuotiasta, joka kulkee vaipat jalassa. Siinä välittyy enemmän kokonaisvaltainen lapsen itsenäistymisen haku. Ikään kuin ihmisoikeuskysymys. 

Vain vajaavaltainen paskoo housuisinsa: elämän alku- ja loppupäässä tai vammaisena siinä välissä. 

Joimme hopeateetä tuttipullosta.