Onko nunnaksi (tai munkiksi) ryhtyminen koskaan viehättänyt ajatuksen tasolla teitä?
Perhe-elämästä kieltäytyminen, kurinalainen rauhallinen elämä jne.
Kommentit (30)
Sikäli kyllä että nykymeno on omaan makuuni turhan irrallista ja hektistä. En myöskään tykkää katsella onnellisia pariskuntia ja perheitä ulkona. Lisäksi tykkään rutiineista.
-katkera ikisinkku
Selibaatti ei olisi ongelma, hyvin mennyt tämäkin 30v. Mutta miksi menisin luostariin kun en usko jumalaan
Minulla on kyllä perhe. Edelleen nunnaksi ryhtyminen silti kiehtoo. En oikein osaa sanoa, mikä siinä ajatuksessa niin viehättää. Pitää varmaan lukea jotain nunna-aiheisia kirjoja, niin saan tämän halun pois järjestelmästäni.
Ei, en ole uskonnollinen eknkä haua elämääni tiukkoja sääntöjä ja rajoitteita.
Ei koskaan, missään eikä milloinkaan. Olisi niin ahdistava tapa elää, etten osaa kuvitella pahempaa.
Joo, en ole uskonnollinen ainakaan kristillisessä mielessä, mutta olisihan se kurinalainen ja ennältä määritelty elämä ainakin ajatuksen tasolla hyvin houkuttelevaa.
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta monet nunnat on lesboja
Ja tästä sinulla on varmasti laittaa tutkimukseen linkki...?
Kiinnostaisi, hiljainen ja kurinalainen elämä Herralle omistautuneena vs. nykyinen hektinen ja maallinen elämäni, ehdoton parannus. Mutta en hakeudu luostariin samasta syystä kuin en hakeudu seurakuntien toimintaankaan: seksuaalivähemmistön edustajalle ei riitä sijaa siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta monet nunnat on lesboja
Ja tästä sinulla on varmasti laittaa tutkimukseen linkki...?
Tulee sulle varmaan yllätyksenä ettei nunnat avudu tästä ?
On käynyt monesti mielessä.
Hiljaisuus ja kiireetön arki viehättävät.
Ongelmana on se, etten ole uskonnollinen ja epäilen ettei nunnatkaan ole niin enkelimäisiä kuin elokuvissa kuvaillaan.
Italiassa kyllä, kun käy katsomassa jonkun luostarin ihanaa rauhallista pihaa ja sitä yksinkertaista, kaunista elämää, jossa luonnosta ja tuhatvuotiaasta ympäristöstä pidetään huolta.
Valamo-tyyppisessä ei IKINÄ.
Vierailija kirjoitti:
Italiassa kyllä, kun käy katsomassa jonkun luostarin ihanaa rauhallista pihaa ja sitä yksinkertaista, kaunista elämää, jossa luonnosta ja tuhatvuotiaasta ympäristöstä pidetään huolta.
Valamo-tyyppisessä ei IKINÄ.
Valamossa löytää kyllä rauhankin, mutta vähän pistää silmään ne ylipainoiset munkit ja turismilla ja rihkamakaupalla eläminen. Olen viettänyt siellä aika sesonkikauden ulkopuolella ja silloin se oli aivan mielettömän ihana kokemus.
Uskonnollinen vapaaehtoinen vankila. No tuota eipä oikein ole kiinnostanut. Rauhallinen erakkoelämä kyllä kiinnostaisi.
Olispa keksitty jokin luostarityyppinen paikka jossa elää mutta joka ei olisi uskonnollinen.
Kaltaiseni, mikälie nepsy-oireinen ihminen voisi hyötyä luostarista.
Voisin ihan hyvin elää luostarielämää, luonnon lähellä, hiljaisuudessa, rutiinien keskellä, yksinkertaista elämää.
Pääsisi piiloon byrokraattista nyky yhteiskuntaa ja kaikenmaailman virkamies tahoja, remuavaa ihmismateriaa, sm.
En ole mitenkään erityisen kunnianhimoinen. Oikeastaan en osaa haluta elämältä yhtään mitään erikoista. Kun vaan olisi perusturvallinen olo, se riittäisi.
Ainoa iso ongelma on se että uskonto ei sovi minulle.
Edellinen kommentti oli hyvä, että jos vaan olisi luostarimainen, mutta uskonnoista vapaa vaihtoehto.. Kelpaisi minullekin.
Ajatuksen tasolla kyllä. Mutta ikuinen no nut November ei oikein luonnistuisi. Viikko ja tavara alkaa tulla korvista.
Kiehtoo kyllä. Mulla ei ole enää montaa maallista velvollisuutta, eikä montaa sitoumusta. Niitten jälkeen voisin lähteä luostariin, saisin tehdä sitä, mikä nyt jää vähemmälle, mutta joka tuntuu koko ajan tärkeämmälle.
Kyllä, vakavissani aika ajoin harkitsen. En vain tiedä sopisiko minulle se yhteisöllisyys. Johonkin erakkomajaan voisin muuttaa askeettista elämää viettämään.
On. Olin kouluikäisenä ja varhaisteininä hyvin uskonnollinen ja ajattelin, että haluaisin omistaa koko elämäni Jeesukselle ja hengelliselle elämälle. Suvussa on myös esimerkki: isäni sisar (nyt jo 70 v) on elänyt lähes koko aikuisikänsä katolisena nunnana Saksassa.
Minulta sitten luostarikutsumukset vei teini-iän hormonaalinen heräily, kun minusta tuli jokuseksi vuodeksi kiimainen kuin mikä. Ajatus ikuisesta selibaatista alkoi suorastaan kammottaa, ja muutenkin ne uskonnolliset ajatukset painui taustalle.