Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin mulle sopimatonta, käyttämätöntä pitsijakkua kaverilleni ilmaiseksi!

Hän puki sen päälleen. Se istui ja värikin sopi hyvin.

"No, hyvä, sait uuden vaatteen ja mä pääsin tarpeettomasta."

Kääntyili, katseli, "onhan tää ihan kiva, mut en mä ole varma tuleeks mun pidettyä tätä..."

Sanoin, että ota nyt vaan, pidät jos pidät.

Mutta koska hän ei osannut päättää, sain kantaa jakun kotiin. Kai mä möin sen kirppiksellä parilla markalla.

Se jos mikä oli järjetöntä kursailua.

Hän ei vain pitänyt jakusta tarpeeksi. Se ei ole kursailua eikä mitenkään henkilökohtaista.

Vierailija kirjoitti:

Kursailu vituttaa juhlissa. Isäntäväki kutsuu kahvipöytään ja hiljainen sääntö on, että vanhimmat aloittaa. Sitten kaikki odottaa niitä mummoja, jotka tulee vasta kolmannen maanittelukerran jälkeen sinne vinkumaan miten ei ole nälkä ja näyttääpä kaikki niin erikoiselta. Onneksi oma sukupolvi ei toteuta enää tätä tapaa vaan kohteliaasti ottaa kun pyydetään.

Tämä!!! Jos niin hävettää, että on vanhimpia, jäisivät sitten kotiin!

Se on kohteliasta, että vanhimmat aloittavat, saavat ottaa siististä kahvipöydästä ja on auttavia käsiä esim. Kantamaan kahvikupin, kun Alma-mummin käsi jo vähän vapisee. Mutta annas olla, kun innokas Vili-Petteri 15v. ponkaisee ensi kutsusta ottamaan kunnon siivun kinkkupiirakkaa, niin kyllä sitten louskutetaan tekarit kolisten, kun ei mitään tapoja ole nuorisolla...

Vierailija kirjoitti:

Esimerkkinne eivät ole kursailua, typerykset.

Oletko tosiaan sitä mieltä, että ei ole kursailua kieltäytyä tarjotusta,olipa se sitten pyyhe tai kahvia? Mikä sitten sinun mielestäsi on kursailua?

Itse en vanhempien naishenkilöitten läsnäollessa edes kaada kahvia kuin yhden kupillisen ennen kolmatta käskyä, kun se menee kuitenkin hukkaan. Tai omapa olisi asiansa, jos juovat mieluummin kylmänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti te jotka pidätte tapaa naurettavana ette ole hämäläisiä ja olette ensimmäisenä pöydässä ahmimassa.

Kursailu on huonotapaista. Ensin kursaillaan ovensuussa, että "ihan nopeasti olen tässä vaan käymässä, älkäänyt minun takia" ja sitten tarjottavien äärellä, ihan niinkuin isäntäväen seura ja kahvi eivät kelpaisi.

Ainakin minä olen hämäläid-satakuntalaisena tottunut kursailuun enkä pidä sitä epäkohteliaana. Joskin nuorempi polvi ei moista taida enää harrastaa.

Miehen sukulaisten mielestä on ahnetta ja röyhkeää ottaa pulla ensimmäisenä. Minä otan, kun en jaksa enää kuunnella sitä "enhän minä, ottakaa te ensin" -menoa kovin montaa varttia. Siinä jos missä tuntee elämänsä valuvan hukkaan.

Kursailu ja tuputtaminen kuuluvat yhteen. En osaa kumpaakaan ja tajuan joskus vasta jälkeen päin, varsinkin kursailun suhteen, että toinen olisi odottanut tuputtamista.

Jos vieras sanoo ei, niin sovellan sanontaa "vieras on ravittu kun on tarjottu". 

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Yli 40v hoitoalalla ja onneksi viimeiset n. 20v hyökätään kimppuun kun pöytä katettu :D Yhtää ei edes haittaa vaikka tarjottava olisi vähän vaikka homeessa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin mulle sopimatonta, käyttämätöntä pitsijakkua kaverilleni ilmaiseksi!

Hän puki sen päälleen. Se istui ja värikin sopi hyvin.

"No, hyvä, sait uuden vaatteen ja mä pääsin tarpeettomasta."

Kääntyili, katseli, "onhan tää ihan kiva, mut en mä ole varma tuleeks mun pidettyä tätä..."

Sanoin, että ota nyt vaan, pidät jos pidät.

Mutta koska hän ei osannut päättää, sain kantaa jakun kotiin. Kai mä möin sen kirppiksellä parilla markalla.

Se jos mikä oli järjetöntä kursailua.

Hän ei vain pitänyt jakusta tarpeeksi. Se ei ole kursailua eikä mitenkään henkilökohtaista.

Tai sitten jakun antaja käytti kuuluisat taikasanat:' Tää on mulle nykyään ihan liian iso'. Tämän jälkeen ei kukaan nainen halua ottaa lahjoitusta vastaan.😊

Vierailija kirjoitti:

Kursailu ja tuputtaminen kuuluvat yhteen. En osaa kumpaakaan ja tajuan joskus vasta jälkeen päin, varsinkin kursailun suhteen, että toinen olisi odottanut tuputtamista.

Jos vieras sanoo ei, niin sovellan sanontaa "vieras on ravittu kun on tarjottu". 

Sama. En ole Hämeestä enkä Länsi-Suomesta. Suuremmat kulttuurierot täällä (Tampere) kuin ulkomailla. Ja syntyjään olen suomalainen, mutta kursailua tai tuputtamista en tajua. Jos jotain tarjotaan ja siitä kieltäydytään, niin se on sitten niin. En lähde arpomaan mitä tuo oikeasti haluaa vai haluaako mitään. Oma vika sitten jos jää ilman vaikka mieli tekee.

Vierailija kirjoitti:

Ei halua juoda kahvia "noin hienoista kupeista".

Alkoi vaatimaan itselleen huonompaa kuppia vaikka pöytä oli jo katettu.

Hänelle piti erikseen selventää ettei hänellä ole oikeutta pilata tekemääni kattausta.

Todellakin, vaatimuksensa olisi pilannut kattauksen ja aiheuttanut minulle ylimääräistä työtä 😲

Varsinaista kursailua.

Tällä ihmisellä on muutenkin sellainen tapa, että mikään esillä oleva tai valmiiksi laitettu ei kelpaa. Hänelle pitäisi erikseen hakea jotain huonompaa.

Vanhempi sukulaisrouva kyseessä.

Muumi-sarjakuvassa oli tällainen täti. Sänky oli valmiiksi pedattu, mutta muumien piti isolla vaivalla etsiä ja raahata vintiltä vanha heteka ja vanha huopa. Hauska karikatyyri siitä, miten kursailu, jonka idea on ettei halua aiheuttaa vaivaa, aiheuttaa vain ylimääräistä vaivaa. Mutta en tiennyt, että tällaisia on ihan todellisuudessakin:D

Vaikea tuosta on oppia pois. Muutenkin en vaan kehtaa, en pyytää apua, en mitään. Koen olemassaolonikin vaivaksi.

Ja kyllä, olen hämäläinen.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tuosta on oppia pois. Muutenkin en vaan kehtaa, en pyytää apua, en mitään. Koen olemassaolonikin vaivaksi.

Ja kyllä, olen hämäläinen.

Sinulla on heikko itsetunto. Ei tuo ole vain ärsyttävää kursailua. Tsemppiä, olet tärkeä varmasti monelle, jopa rakas.

Kursailu on vallankäyttöä, kuten joku totesi edellä.

"Ei, en minä voi istua teidän hienolle nojatuolille, kun niitä on vain kaksi. Antaa jonkun muun istua. Ei, en istu. Olisiko teillä puista penkkiä missään? Tai voinhan minä seisoakin. Kyllä minä jaksan näiden keppien kanssa seistä, ihan hyvin jaksan. Ei, ei, älkää minun takia vaivautuko. Istukaa te muut vaan, nuoremmaksenne."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tuttua, vaikken olekaan hoitoalalla :D Minä kyllä otan rohkeasti sen viimeisen palan jos mieli tekee eikä tunnu menevän kaupaksi, tosin kysyn aina ensin että haluaako joku muu ja jaan jos haluaa. Ihan sama jos joku pitää ahneena, mutta ennemmin niin että koko tarjottava tulee syödyksi eikä heitetä edes pientä palaa pois vaan typerän tavan takia.

Siihen viimeiseen palaan liittyy vielä ilmiö, että siitä otetaan aina vain puolet, eli jätetään hippunen vielä jollekulle, kunnes jäljellä on ihan murunen kakkua, tai viimeistä pullaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai s*tana...Noin sadan hoitoalan kahvihuoneen kokemuksella ilmiö nimeltä "kahvihuoneen kakku". Joku tuo kakun, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, siis jos joku kehtaa sen aloittaa, koska aloittaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Jokaisen ottajan on käytävä läpi monipolvinen valitusvirsi kuinka "ei pitäisi, kun kalorit menevät suoraan lanteille" ym., jankutijankuti, kunnes sosiaalinen hyväksyntä ahnehtijaa kohtaan on ilmaistu hymisemällä. Kakku pienenee, kunnes tarjottimella on jäljellä postimerkin kokoinen pala, joka ei sitten taas kelpaa kenellekään, koska viimeisen palan ottaja vaikuttaa ahneelta (ja läskiltä). Tosiasiassa viimeisen palan ottaja joutuu tiskaamaan sen tarjottimen, ja sitähän ei kukaan halua tehdä.

Joo, alanvaihto käynnissä.

Tuttua, vaikken olekaan hoitoalalla :D Minä kyllä otan rohkeasti sen viimeisen palan jos mieli tekee eikä tunnu menevän kaupaksi, tosin kysyn aina ensin että haluaako joku muu ja jaan jos haluaa. Ihan sama jos joku pitää ahneena, mutta ennemmin niin että koko tarjottava tulee syödyksi eikä heitetä edes pientä palaa pois vaan typerän tavan takia.

Siihen viimeiseen palaan liittyy vielä ilmiö, että siitä otetaan aina vain puolet, eli jätetään hippunen vielä jollekulle, kunnes jäljellä on ihan murunen kakkua, tai viimeistä pullaa.

Juurikin näin. Paperin voi taittaa koosta riippumatta vain seitsemän kertaa, mutta kakkupalan voi puolittaa viimeisen järkevän koon jälkeen vielä 7 kertaa. "Tästä jää vielä jollekin." Aargh.

Apua, näin ei-länsisuomalaisena ja suora-aivoisena/sanaisena...just sattui että tuttu joka osti mulle jalan murruttua ruokaa, maksoin hälle sitten kuittien mukaan. Yhtenä päivänä löysin vielä yhden kauppakuitin ja soitin hänelle. Kysyin "onko tämä maksamatta", mihin hän heti alkoi että pidä sinä vaan se. Ettei hän osaa sanoa. Kysyin että ihan tottako. Sanoin 2-3 kertaa että kyllä voin maksaa. Viimein sanoin: no kiitos.

Tästä jäi olo että jokin meni väärin.

Taidan olla eri kulttuurikoodin alueella. Mutta suomea puhuttiin ja monta kertaa koetin maksaa vaikka asia oli epäselvä. Liekö samaa?

Meillä päin ei on ei ja kyllä on kyllä....Huoks.

Itse totean kun kutsun pöytään vaikka "noniin pöytä katettu tulkaahan vaikka te rouva x ja herra y siitä ensimmäisenä ottamaan." Jos alkaa jäkittää että enhän nyt minä... niin sanon vaan okei no tulkaapa te siitä sitten rouva a ja rouva b" alkaa yleensä siinä vaiheessa niille porukan kahdelle iäkkäämmäälle ja ensin tarjotulle tulla vipinää kinttuun kun luulevat että jäävät ilman kahvia ja paakkelssia.

Vierailija kirjoitti:

Apua, näin ei-länsisuomalaisena ja suora-aivoisena/sanaisena...just sattui että tuttu joka osti mulle jalan murruttua ruokaa, maksoin hälle sitten kuittien mukaan. Yhtenä päivänä löysin vielä yhden kauppakuitin ja soitin hänelle. Kysyin "onko tämä maksamatta", mihin hän heti alkoi että pidä sinä vaan se. Ettei hän osaa sanoa. Kysyin että ihan tottako. Sanoin 2-3 kertaa että kyllä voin maksaa. Viimein sanoin: no kiitos.

Tästä jäi olo että jokin meni väärin.

Taidan olla eri kulttuurikoodin alueella. Mutta suomea puhuttiin ja monta kertaa koetin maksaa vaikka asia oli epäselvä. Liekö samaa?

Meillä päin ei on ei ja kyllä on kyllä....Huoks.

Näin se vaan menee. Rasittavaa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti te jotka pidätte tapaa naurettavana ette ole hämäläisiä ja olette ensimmäisenä pöydässä ahmimassa.

Kursailu on huonotapaista. Ensin kursaillaan ovensuussa, että "ihan nopeasti olen tässä vaan käymässä, älkäänyt minun takia" ja sitten tarjottavien äärellä, ihan niinkuin isäntäväen seura ja kahvi eivät kelpaisi.

"Monissa tilanteissa kursailu kuuluu käyttäytymisnormiin, hyviin tapoihin suorastaan. Kutsuilla ei esimerkiksi ole soveliasta antaa liian ahnetta vaikutelmaa, minkä vuoksi emännän tai isännän tarjoamasta lisäannoksesta saatetaan aluksi kieltäytyä."

Ehkä vielä aikoinaan, mutta ei kuulu tähän päivään. Itseäni emäntänä harmittaa kursailevat vieraat, en minä halua alkaa ketään maanittelemaan jos kerran leipomukset eivät kelpaa.

Emäntinä nämä ovat sitten maailman rasittavimpia tuputtajia. Minulla on yksi täti, jonka luo en enää raaski viedä aikuisia poikiani kylään, kun raukat kohteliaina eivät osaa kieltäytyä kolmannesta tai viidennestä palasesta äkkimakeaa kaupan kreemikääretorttua, vaikka se jo pursuaa korvista ulos, ja muutakin tarjottavaa on jo syöty. Minä olen oppinut olemaan tiukka, joten joufun kahvilla syömään vain tuplasti sen, mitä haluaisin syödä niistä yhdeksästä sortista, ja sen kääretortun kreemin jätän lautasen reunalle.

Missäköhän kiven alla minä olen asunut koko ikäni, kun tämä ilmiö ei ole ollenkaan tuttu. Olisi tullut korville vanhemmilta jos kahvipöytään ei olisi kylässä liikuttu just silloin kuin kutsuttiin.