Mitkä ovat tyypillisiä piirteitä selittämään sitä että elämä jämähtää paikoilleen eikä kulje mihinkään suuntaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?

Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.

Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.

Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.

Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.

Että jos ajatellaan esim 70 000 nuorta syrjäytynyttä, enemmän tarvitaan välittämistä ja kärsivällisyyttä. Muutoin varmaan myymme maamme ulkomaille ja yksityistoimintaaan.

Nuoria tarvitaan ehdottomasti enemmän vetovastuuseen itse toiminnalisia tehtäviä ajatellen ja vanhempia ihmisiä enemmän esim asiantuntijatehtäviin.

Se on se energianlaki on vähän sellainen.

Varsinkin nuoria miehiä tarvitaan lisää valmennusosastoon, mihiä joilta löytyy psykologista silmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?

Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.

Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.

Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.

Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.

Että jos ajatellaan esim 70 000 nuorta syrjäytynyttä, enemmän tarvitaan välittämistä ja kärsivällisyyttä. Muutoin varmaan myymme maamme ulkomaille ja yksityistoimintaaan.

Nuoria tarvitaan ehdottomasti enemmän vetovastuuseen itse toiminnalisia tehtäviä ajatellen ja vanhempia ihmisiä enemmän esim asiantuntijatehtäviin.

Se on se energianlaki on vähän sellainen.

Varsinkin nuoria miehiä tarvitaan lisää valmennusosastoon, mihiä joilta löytyy psykologista silmää.

Ja ennekaikkea miehiä jotka myös kykenevät innostamaan. Naisilla on vähän taipumusta luetella opittuja asioita, miehet kykenevät käyttämään ja esittämään tiedon paremmin.

ps en ole sovinisti.

Muutama esimerkki:

-pikkulapsiperhe-elämää äitinä viettävä jolla ei ole minkäälaisia tulevaisuuden suunnitelmia eikä haaveita. Eli uskomus vain siihen että äitiys kantaa ja tuo kaiken tullessaan kuten se että tukirahat riittää ikuisesti ja lapset ovat pieniä ikuisesti turvautuen siihen. Vaikka jossain vaiheessa lapset kasvavat ja äiti ei voi enää turvautua äitinä olemiseen ja esittää että se on hänen "ammattinsa". Eri asia se aika kun on äiti, mutta äitiys ei enää yksistään voi olla näin kalliissa maailmassa "ammatti" koko ikää. Täytyy olla muitakin suunnitelmia kuin äitinä olo koko iän. Ellei mies ole miljonääri, mutta muuten ei yleensä voi tai edes kannata turvautua siihen että voi olla vain äiti koko ikänsä. Jäävät ilman koulutusta ja työtä ja turvautuvat siihen että voivat viettää ikuisesti lapsi+tarha+leikkipuisto elämää. Sitten heräävät ja ihmettelevät kun lapset lähtevät tai muuttavat eri paikkakunnille oho hups en voi olla enää vain äiti, vaikka asian täytyisi olla tiedossa ja suunnitelmia sen varalle mitä lasten jälkeen. Toitottavat yleensä myös kovaan ääneen kuinka heidän oma elämänsä on parempaa kuin muiden ja halveksuvat usein lapsettomia ihmisiä.

- Päihteidenkäyttöön jämähtävät jotka halveksivat ihmisiä jotka eivät kuluta päiviä päihteisiin ja baareissa/ostareilla hengailuun. Eivät enää muista että toisenkinlaista elmäää voi elää ja halveksuvat "työssäkäyviä joilla on rahaa". Eivät muista mihin heidän omat rahansa kuluvat. 

Tekisin jos olis rahaa. Mut ku ei oo nii ei sitä paljo viitti. Ja rahattomuus masentaa ja sitten sitä vaan antaa kaiken olla.

Sellainen kokovartalo saamattomuus ja apatia.

Pelko.