Mitkä ovat tyypillisiä piirteitä selittämään sitä että elämä jämähtää paikoilleen eikä kulje mihinkään suuntaan?
Kommentit (25)
Koska pysytään syvällä mukavuusalueella.
Mitäää? Mitkään piirteet ei selitä mitään. Opettele suomea.
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vierailija kirjoitti:
Päihteidenkäyttöön ajautuminen on ainakin yksi.
Ihmisellä on taipumus etsiä korvaavia asioita, mutta tässä suhteessa se on paha koska se on niin halinnoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on sellainen "piirre" joka selittää sen, että hyppää kuin rotta uppoavasta laivasta (eli etenee elämässä hinnalla millä hyvänsä, moraalista huolimatta), jos elämässä tulee vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Muutama esimerkki kehiin, pliis.
No ehkä se ettei kaipaa elämän kulkevan mihinkään suuntaan. Näin ainakin mulla. Olen jo 20 vuotta ainakin ollut hyvin onnellinen varsin samanlaisessa elämässä, ei ole kaipuuta muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päihteidenkäyttöön ajautuminen on ainakin yksi.
Ihmisellä on taipumus etsiä korvaavia asioita, mutta tässä suhteessa se on paha koska se on niin halinnoivaa.
halinnoivaa? Jopas on sana. Viittaako se halauksen omaiseen, tiukkaan otteeseen? Vai ehkä 'hallinnoivaan', sellaista suomen kielen sanaa en ole ennen kuullutkaan, jotain siis hallitsevan ja hallinnollisen väliltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Huh, mitä settiä. Kannattaa jatkossa keskittyä proosalyriikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.
Koen rakkautta oikeastaan vain luontoon, eläimiin ja lintuihin. En koe maailmaa tällaisenään edustamaan omia arvojani joten hyppäsin ja jämähdin omaan kuplaani. Siellä on turvallista. t: yksi jämähtänyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.
Että jos ajatellaan esim 70 000 nuorta syrjäytynyttä, enemmän tarvitaan välittämistä ja kärsivällisyyttä. Muutoin varmaan myymme maamme ulkomaille ja yksityistoimintaaan.
- Mielenterveysongelmat, masennus varsinkin.
- Liian ankara kasvatus. Herkälle tulee haasteiden pelkoa, liikaa itsekontrollia ja alisuoriutumista, virheiden pelkoa. Itse tunnistan tämän hyvin 60-luvun lapsena. Vai puhutaanko enää kahvikuppineuroosista nuoremmassa ikäluokassa, en ole ainakaan kuullut.
- Mukavuudenhalu, ei huono piirre.
- Vähäinen tai olematon kunnianhimo. Mikä ei ole myöskään huono asia. Monia eri tyyppejä tarvitaan, myös niitä jotka ovat ylläpitäviä, kokoavia ja säilyttäviä. Kaikkien ei pidä olla maailmaa haastavia edelläkävijöitä. Nykyinen elämänmeno: sosiaalinen media ja lööppijulkisuus ihailevat jälkimmäisiä. Turhaan. "Vielä koittaa uusi aika."
Se, ettei tiefö miyä haluaa tai ei osaa päättää. Esim. mitä opiskella, vaihtaako alaa, hankkiako lapsia yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.
Että jos ajatellaan esim 70 000 nuorta syrjäytynyttä, enemmän tarvitaan välittämistä ja kärsivällisyyttä. Muutoin varmaan myymme maamme ulkomaille ja yksityistoimintaaan.
Nuoria tarvitaan ehdottomasti enemmän vetovastuuseen itse toiminnalisia tehtäviä ajatellen ja vanhempia ihmisiä enemmän esim asiantuntijatehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin suuntaan elämän pitäisi ylipäätään kulkea? Eikö se ole "ikäänkuin" jokaisen ikioma asia?
Vissiin jotakin kirjoittamattomia sääntöjä joita ei ole määritelty mtta jotka ovat valtava osa elämää.
Kontrastit tulevat vahvasti esille varsinkin näin kesäaikaan. Tuntee olevansa elävä kuollut ja syllistää kokoaika itseään ja huomaa ettei se mitään auta, ja sitten on kokoaika nodiankehä päiteiden käytön kanssa ja sen korvikkeiden löytämisen kanssa ongelma, eikä rohkeus riitä mihinkään. Se on pirullinen yhtälö.
Ihan kuin olisi sellainen kasvumurroskipu, ei täysin käsitä mistä se säteilee, samaan aikaan se kipu viestii jostakin, mutta sen kanssa vain on ja elää, mutta toisaalta ei tahtoisi nähdä sitä niin mitättömänä koska se tuntuu arvokkaalta.
Ja sitten sekin on vaikea yhtälö kun kaikki toki lähtee itsestä, mutta se vaatii myös hyväksyntää/vastakaikua, mutta kun olet ja elät sellaisessa maailmassa joka on täynnä erilaisia värisävyjä, niin ikäänkuin tuntuisi siltä ettei ole mitään kontaktia missään ymäristössä, ja tuntuu että ole kaiken ongelmien kanssa kadoksissa.
Että jos ajatellaan esim 70 000 nuorta syrjäytynyttä, enemmän tarvitaan välittämistä ja kärsivällisyyttä. Muutoin varmaan myymme maamme ulkomaille ja yksityistoimintaaan.
Nuoria tarvitaan ehdottomasti enemmän vetovastuuseen itse toiminnalisia tehtäviä ajatellen ja vanhempia ihmisiä enemmän esim asiantuntijatehtäviin.
Se on se energianlaki on vähän sellainen.
Päihteidenkäyttöön ajautuminen on ainakin yksi.