Lue keskustelun säännöt.
Köyhyydessä pahinta ei ole ruoasta ja vapaa-ajasta säästäminen vaan se, ettei ole valinnanvaraa
03.06.2018 |
Tämä ajatus on vaivannut minua siitä asti, kun tapasin erään sosiaalipuolen työntekijän muilla asioilla ja tulin maininneeksi siitä, kuinka jatkuva rahattomuus lannistaa ja passivoi. Ja sain vastaukseksi tyypilliset neuvot: lapset eivät tarvitse huvipuistoja vaan puistoretket eväiden kera riittävät, että Prismasta saa edullisesti punalapullista ruokaa iltaisin ja kuinka itse tekemällä säästää ruoasta. Hän kuulemma itsekin ostaa alennushintaisia tuotteita.
Mutta kun se on niin, että on ihan eri asia elää säästäväisesti kuin elää köyhyysrajalla. On eri asia ostaa punalaputettua sisäfileetä seuraavan päivän ruoaksi ex tempore kuin metsästää halvimpia kilohintoja ja laskea, miten saa alennusjauhelihasta mahdollisimman monen päivän ruoat. On eri asia leipoa lasten kanssa sämpylöitä vaihtelun vuoksi viikonlopun brunssin sijaan kuin leipoa niitä sen takia, ettei kaapissa ole muuta kuin sämpyläainekset. On eri asia skipata maksulliset huvit omasta tahdosta ja lähteä eväiden kanssa metsään, puistoon tai kirjastoon kuin mennä sinne samalle eväsretkelle viisi vuotta putkeen, koska ei voi muutakaan.
On eri asia säästää rahaa matkaa varten tai sukanvarteen kuin säästää rahaa, koska on pakko.
Oman tunnelin päässä alkaa näkyä hiljalleen valoa vakityöpaikan vuoksi, mutta siitä huolimatta en tule koskaan unohtamaan sitä, kuinka näköalattomaksi köyhyys tekee ja kuinka kapeaksi elämä käy, kun ei ole rahaa kuin kaikista välttämättömimpään. Minun suustani ei tule koskaan lipsahtamaan mitään "jätä erikoiskahvit väliin"-säästövinkkejä, kun minulla itselläni ei ole ollut vuosikausiin mahdollista tavata ystäviä kahvilassa edes tavallisen kahvikupillisen ääressä.
Kaiken lisäksi tutkitusti juuri jatkuva niukkuudessa eläminen on kaikista pahinta ja aiheuttaa valitettavasti sitä, että rahat tuhlataan silloin kun sitä on - köyhä siis käyttää veronpalautukset uuteen telkkariin osakesijoittamisen sijaan, koska ei pysty luottamaan tulevaisuuteen ja siihen, että rahaa ja muita resursseja olisi huomennakin. Ei tämä tietenkään koske kaikkia köyhiä tai pienituloisia, mutta tutkitusti kuitenkin monia. On yksinkertaisesti helpompi laittaa rahaa sinne sukanvarteen tai osakkeisiin, jos ei ole joutunut kokemaan vuosikausien niukkuutta elämän perusasioissa.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Ulkopuolisen antamat ratkaisuehdotukset yleensä saavat aikaiseksi vain vastarintaa. Sen näkee hyvin tältä palstaltakin, kun joku yrittää antaa neuvoja. Yhteen ratkaisukeinoon löytyy heti kymmenen syytä, miksi keino ei voi onnistua. Motivaatio syntyy parhaiten omasta oivalluksesta.
Ja tämä johtuu siitä, että tilannetta kokemattomien neuvot ovat usein huonoja. Eivät ymmärrä ottaa huomioon oleellisia seikkoja.
Ja tästä syystä onkin parempi, että ihminen itse oivaltaa keinot.
Ei vaan tästä syystä, ystävä esim. kannustaa menemään talous- ja velkaneuvojalle, joka pystyy auttamaan. Etkö vieläkään tajua, että jos ahdinko on tarpeeksi kova, niin ratkaisuja on vaikea löytää. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että köyhyydestä muistuttaminen alentaa ihmisen kognitiivista kapasiteettia jopa enemmän kuin vakava univelka. Jos apua ei saa, ei tilannetta välttämättä pysty itsekseen muuttamaan.
Hän kyllä tietää velkaneuvonnan. Kävi muutama vuosi sitten, mutta koki turhaksi, koska ei saanutkaan sieltä sosiaalista luottoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Ei kukaan sano, että sinun on pakko muuttaa. Kyse oli enemmänkin säästämisvinkeistä ja siitä, että halvemmista asunnoista todennäköisemmin säästäisi, tottakai riippuen miten paljon eroa hintojen välillä on. Mutta jos haluat asua kalliimmassa asunnossa, se on tottakai valinta jonka takia sinulla voi olla vähemmän rahaa kuin muilla. Ei silloin voi vaatia saamaan samaa rahamäärää, kuin se henkilö joka on muuttanut mahdollisimman edulliseen asuntoon säästääkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Mutta tuohan on sun valintasi. Jos olet tähän tyytyväisempi kuin toiseen vaihtoehtoon, tietenkin valitset tämän vaihtoehdon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Köyhällä on hyvä olla edes pieni kiva koti, koska siellähän sitä suurimman osan ajasta on. Sali vaihtuu youtube-jumppiin, leffat Areenan tarjontaan ja myös muulle kuluttamiselle etsitään "kotiversioita". Niin se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei poistu tukia lisäämällä. Siitä kun vääjäämättä seuraa, että myös palkkoja on nostettava. Ja kun palkkoja on nostettava, on hintojakin nostettava. Tämän jälkeen lisääntyneet tuet eivät riitä kulutukseen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
Jos palkkoja nostetaan, niin tuottavuus nousee. Korkeampi palkka motivoi ihmisiä kummasti enemmän kuin pieni kituutuspalkka, jonka takia työssäkäyvienkin köyhyys koko ajan lisääntyy ja yhä enemmän työssäkäyviä köyhiä joutuu tukeutumaan yhteiskunnan tukiverkkoon, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun ihmisillä jää enemmän palkasta käteen, pystyvät he myös ostamaan ja kuluttamaan enemmän, mikä lisää vuorostaan yritysten tuottoja ja hintoja voidaan laskea.
Ei mene enää nykypäivänä noin, koska lisääntyneellä rahalla ostettaisiin vain ulkomaisista verkkokaupoista enemmän tai käytettäisiin lisääntynyt raha ulkomailla matkusteluun.
Ja noin koska verotus :D
Alemmilla veroilla kotimainen kulutus saattaisi kiinnostaa.... mutta koska se siirtää rahaa ökyrikkaille eli yli 3500e/kk tienaaville niin ei käy päinsä. Huoh!
Ai "ökyrikkaat" ovat yli 3500€/kk tienaavat. No minä tienaan 5500€/kk ja ei kyllä rikkaalta tunnu. Tällä hetkellä palkasta on jäljellä loppukuuksi 493,20€, Ja asumiseni maksaa vähemmän kuin mitä vuokralla asuminen maksaisi Helsingin kaupungin vuokraneliössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta puhutte.
Joutuu aina metsästämään halvimpia elintarvikkeita ja tinkimään esim. suihkugeelistä. Pesen suihkugeelillä myös hiukseni, koska erikseen ei ole varaa ostaa shampoita.
Se, että joutuu aina menemään matalimman mahdollisen aidan alta, on kamalaa. Mietin, voisinko joskus esim ostaa parempaa juustoa kuin se Lidlin 3 euron pyöreä juusto.
En ole varakkaille katkera, mutta tuo hätäinen vilkuilu kaupassa rasittaa itseäni. Tutut kassat tietävät, että mulla on aina ne halvimmat mahdolliset elintarvikkeet. Se lannistaa. Eivät he mitään kysele, mutta katseesta näkee jotain.
Olen ikuisesti kiitollinen isävainaalleni, jolta perin rahaa silloin kun lapseni olivat pieniä. Saimme matkustaa hieman ja ostaa heille hyvät vaatteet, etteivät joutuneet kiusatuiksi sen vuoksi. Urheiluvälineitä ostettiin ja saivat harrastaa. Aika vähän jouduin itsekin mistään tinkimään. Olin kotiäiti, joten kotonatehdyt ruuat olivat itsestäänselvyys.
Sitten ne rahat alkoivat loppua. Lapset toivoivat pizzaa. Mietin pääni puhki mistä aineista sen voisin kunnialla itse tehdä ja selitin että kannattaa tehdä itse koko pellillinen, että saadaan enemmän. Totuus oli se, että mulla ei ollut varaa muutaman euron pakastepizzaan. Tämä nyt on vain esimerkki.
Lapset kävivät lukion ja sinnehän piti ostaa kirjat ja laskimet. Hiki päässä niitä etsin Tori.fi :stä ja tietenkin, koska lapsilla oli kaksi vuotta ikäeroa, kirjat saivat uudet painokset, jotka oli pakko sitten ostaa.
Toinen lapsista menestyi eräässä urheilulajissa, mutta minulla ei olisi ollut enää varaa maksaa kuukausimaksuja. Käännyin seurakunnan puoleen ja sain sieltä jonkin (en muista enää nimeä) tukipalvelun kautta pari kuukausimaksua, kun olin tehnyt pitkän selostuksen aiheesta. Anoin myös paikalliselta Lions-järjestöltä apua. Sain yhden kuukauden kk-maksun. EU-ruokatukea hain myös. Seurakunnan diakoniatyöstä muutaman kerran sain ostositoumuslapun. Kunnalta sain toimeentulotukea muutaman kympin. En saanut töitä yrityksistä huolimatta.
Oli suuri helpotus, kun kumpikin sai velkarahalla kuitenkin yo-lakit päähänsä. Itse jäin makselemaan velkoja, jotka alkavat nyt olla kuitatut. Sukulaisista yksi näki tilanteemme ja antoi joskus muutaman kympin lapsille käyttörahaksi.
Itse en voinut hankkia edes ehjiä sukkia itselleni, vaan neuloin reijät kiinni, samoin muut vaatteet. Yritin pitää päällysvaatteet kunnossa ja kotona sitten kuljin aivan kamalissa retkuissa. Kenkien hajoaminen sekä lasten että itseni kohdalla oli katastrofi.
Miksi en sitten nuukaillut, kun perintöä sain? Halusin, että voisimme lasten kanssa nauttia elämästämme. En alkanut tutkia sijoitusmahdollisuuksia, uskoin saavani vielä töitä. Toisin kävi.
Ikuisesti olen kiitollinen isälleni, joka jätti minulle perintöä siten, että emme joutuneet kurjuuteen koko ajaksi lasten kanssa. Lasten isä häipyi ja jätti meidät jo aiemmin eikä maksanut elatusmaksuja.
No mikset muuta Venäjälle? Siellä on edullista.
Seija, Viipuri
Tässä tuli varsinainen säästöneuvojen kuningas. Muuttakaa köyhät Venäjälle, mitä h...iä oikeasti.
No ainakin antaisi Suomen ”köyhille” hieman eri perspektiivin köyhyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei poistu tukia lisäämällä. Siitä kun vääjäämättä seuraa, että myös palkkoja on nostettava. Ja kun palkkoja on nostettava, on hintojakin nostettava. Tämän jälkeen lisääntyneet tuet eivät riitä kulutukseen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
Jos palkkoja nostetaan, niin tuottavuus nousee. Korkeampi palkka motivoi ihmisiä kummasti enemmän kuin pieni kituutuspalkka, jonka takia työssäkäyvienkin köyhyys koko ajan lisääntyy ja yhä enemmän työssäkäyviä köyhiä joutuu tukeutumaan yhteiskunnan tukiverkkoon, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun ihmisillä jää enemmän palkasta käteen, pystyvät he myös ostamaan ja kuluttamaan enemmän, mikä lisää vuorostaan yritysten tuottoja ja hintoja voidaan laskea.
Ei mene enää nykypäivänä noin, koska lisääntyneellä rahalla ostettaisiin vain ulkomaisista verkkokaupoista enemmän tai käytettäisiin lisääntynyt raha ulkomailla matkusteluun.
Ja noin koska verotus :D
Alemmilla veroilla kotimainen kulutus saattaisi kiinnostaa.... mutta koska se siirtää rahaa ökyrikkaille eli yli 3500e/kk tienaaville niin ei käy päinsä. Huoh!Ai "ökyrikkaat" ovat yli 3500€/kk tienaavat. No minä tienaan 5500€/kk ja ei kyllä rikkaalta tunnu. Tällä hetkellä palkasta on jäljellä loppukuuksi 493,20€, Ja asumiseni maksaa vähemmän kuin mitä vuokralla asuminen maksaisi Helsingin kaupungin vuokraneliössä.
Tuosta jää yli 3k lapaseen, eli aika hyvin olet sössinyt asiasi, jos halvan asumisen jälkeen jää noin vähän käyttörahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
No mitä sitten valitat, jos olet köyhä? Elämä etenkin persaukisena on tietoisia valintoja - joka päivä.
Monet köyhät joutuvat ap:n kuvailemaan pakkopihistelyelämään, koska eivät ole riittävän kyvykkäitä menestymään paremmin.
Tämä on totuus. Syitä voi olla taustalla paljon, esim. lapset,sairaus,tms. mutta totuutta se ei muuta.
Ei tällaiset ihmiset ansaitse muuta, kuin välttämättömän toimeentulon. Miksi pitäisi ansaita?
Toivotan tästä huolimatta kaikille onnea ja menestystä elämään! Joillakin se menee paremmin, joillakin huonommin, mutta kaikilla on kuitenkin murusia vatsassa ja melkein kaikilla kattokin pään päällä.
T. M34 Ruuhkavuosi-uraohjus, isä, jatko-opiskelija ja aktiiviurheilija samaan aikaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Olin joskus kunnalla toimeentulotuen etuuskäsittelijänä. Eräs asiakas sai perintöä 25 000 euroa. Tuo summa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan riittää vuodeksi ainakin. Hän tuhlasi kaiken saman kuukauden aikana. Olin ihan pöyristynyt tästä tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Ei kukaan sano, että sinun on pakko muuttaa. Kyse oli enemmänkin säästämisvinkeistä ja siitä, että halvemmista asunnoista todennäköisemmin säästäisi, tottakai riippuen miten paljon eroa hintojen välillä on. Mutta jos haluat asua kalliimmassa asunnossa, se on tottakai valinta jonka takia sinulla voi olla vähemmän rahaa kuin muilla. Ei silloin voi vaatia saamaan samaa rahamäärää, kuin se henkilö joka on muuttanut mahdollisimman edulliseen asuntoon säästääkseen.
aivan niin. Olen tehnyt valinnan. Asun mieluummin kalliimmin ja siksi minulla ei ole rahaa käydä pizzalla/baarissa/risteilyllä tms. tämän arvostelevan kaverin kanssa. Oikeastaan valintani takia minulla ei ole varaa tehdä muuta maksullista kuin asua ja syödä, pakolliset vaatteet saan sentään hankittua onneksi. Moni ihmettelee ja yksi sitten jankuttaakin asiasta, hänen mielestään asumisesta säästämällä saisin jo vaikka mitä, vaikka tuo tekee n. 50€ viikossa, joka taas menisi kevyesti ihan yhtenä iltana ulkona. Enkä ole vaatimassa että saisin sekä pitää asuntoni, että lisäksi vielä sen parisataa, en edes juuri valita vaan totean, että sori, ei nytkään ole sitä rahaa lähteä terassille tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Ulkopuolisen antamat ratkaisuehdotukset yleensä saavat aikaiseksi vain vastarintaa. Sen näkee hyvin tältä palstaltakin, kun joku yrittää antaa neuvoja. Yhteen ratkaisukeinoon löytyy heti kymmenen syytä, miksi keino ei voi onnistua. Motivaatio syntyy parhaiten omasta oivalluksesta.
Ja tämä johtuu siitä, että tilannetta kokemattomien neuvot ovat usein huonoja. Eivät ymmärrä ottaa huomioon oleellisia seikkoja.
Ja tästä syystä onkin parempi, että ihminen itse oivaltaa keinot.
Ei vaan tästä syystä, ystävä esim. kannustaa menemään talous- ja velkaneuvojalle, joka pystyy auttamaan. Etkö vieläkään tajua, että jos ahdinko on tarpeeksi kova, niin ratkaisuja on vaikea löytää. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että köyhyydestä muistuttaminen alentaa ihmisen kognitiivista kapasiteettia jopa enemmän kuin vakava univelka. Jos apua ei saa, ei tilannetta välttämättä pysty itsekseen muuttamaan.
Hän kyllä tietää velkaneuvonnan. Kävi muutama vuosi sitten, mutta koki turhaksi, koska ei saanutkaan sieltä sosiaalista luottoa.
Tuosta syystä noihin neuvontoihin juuri halutaan: että joku muu selvittäisi velan määrän, antaisi uuden halvan lainan jolla maksetaan kaikki pois jossa kuukausierä olisi tosi pieni ja halpa niin että jäisi rahaa kaikkeen kivaan. Jos ei sitten homma niin menekään niin suututaan että ei sieltä mitään apua saa. Kyllä se köyhyydestä ja varsinkin velkaantumisesta nouseminen on kovaa työtä ja vaatii jotain myös ihmiseltä itseltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Tulotasosta riippumatta suuri osa suomalaisista on tuhlareita. Suomalaisten säästöaste on negatiivinen, eli eletään velaksi. Kaikkea on koko ajan pakko saada ja se perustellaan sillä että on oikeus. Ihan sama onko isot vai pienet tulot, omien menojen ja halujen miettiminen voisi tehdä hyvää itse kullekin. Jos ensin saa tukia 1000€ kuussa ja saa työpaikan ja tulot nousee 2000€ kuussa, ei se tarkoita sitä että menot pitäisi samantien tuplata vain koska voi.
Valitettavasti näin. Vaikka emme ole erityisesti säästäneet, olemme jopa tehneet yhden lomamatkan ulkomaille tänä vuonna, on meillä tämän vuoden tuloslaskelma 60% plussilla. Siis olemme kuluttaneet 40% tuloistamme ja 60% on mennyt varallisuuden kartottamiseen. Näin varaudumme tulevaisuuden varalle, ja emme ole mitään jättituloisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Olin joskus kunnalla toimeentulotuen etuuskäsittelijänä. Eräs asiakas sai perintöä 25 000 euroa. Tuo summa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan riittää vuodeksi ainakin. Hän tuhlasi kaiken saman kuukauden aikana. Olin ihan pöyristynyt tästä tilanteesta.
Huh, mihin tollasen summan käyttää kuukaudessa edes.. varmaan pitää ostaa auto, matkoja ja kalliita kalusteita, tai sitten oli ennestään velkaa tai lainaa. En keksi muuta mihin tuon saisi tuhlattua kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Olin joskus kunnalla toimeentulotuen etuuskäsittelijänä. Eräs asiakas sai perintöä 25 000 euroa. Tuo summa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan riittää vuodeksi ainakin. Hän tuhlasi kaiken saman kuukauden aikana. Olin ihan pöyristynyt tästä tilanteesta.
Pakkohan se on, koska sossuun piti viedä kahden kuukauden tiliotteet eikä niissä saanut näkyä tuollaisia summia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Olin joskus kunnalla toimeentulotuen etuuskäsittelijänä. Eräs asiakas sai perintöä 25 000 euroa. Tuo summa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan riittää vuodeksi ainakin. Hän tuhlasi kaiken saman kuukauden aikana. Olin ihan pöyristynyt tästä tilanteesta.
Pakkohan se on, koska sossuun piti viedä kahden kuukauden tiliotteet eikä niissä saanut näkyä tuollaisia summia.
Kyllähän se siellä tulona näkyy ja näkyi alkuperäisen kommentin perusteella.
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.