Köyhyydessä pahinta ei ole ruoasta ja vapaa-ajasta säästäminen vaan se, ettei ole valinnanvaraa
Tämä ajatus on vaivannut minua siitä asti, kun tapasin erään sosiaalipuolen työntekijän muilla asioilla ja tulin maininneeksi siitä, kuinka jatkuva rahattomuus lannistaa ja passivoi. Ja sain vastaukseksi tyypilliset neuvot: lapset eivät tarvitse huvipuistoja vaan puistoretket eväiden kera riittävät, että Prismasta saa edullisesti punalapullista ruokaa iltaisin ja kuinka itse tekemällä säästää ruoasta. Hän kuulemma itsekin ostaa alennushintaisia tuotteita.
Mutta kun se on niin, että on ihan eri asia elää säästäväisesti kuin elää köyhyysrajalla. On eri asia ostaa punalaputettua sisäfileetä seuraavan päivän ruoaksi ex tempore kuin metsästää halvimpia kilohintoja ja laskea, miten saa alennusjauhelihasta mahdollisimman monen päivän ruoat. On eri asia leipoa lasten kanssa sämpylöitä vaihtelun vuoksi viikonlopun brunssin sijaan kuin leipoa niitä sen takia, ettei kaapissa ole muuta kuin sämpyläainekset. On eri asia skipata maksulliset huvit omasta tahdosta ja lähteä eväiden kanssa metsään, puistoon tai kirjastoon kuin mennä sinne samalle eväsretkelle viisi vuotta putkeen, koska ei voi muutakaan.
On eri asia säästää rahaa matkaa varten tai sukanvarteen kuin säästää rahaa, koska on pakko.
Oman tunnelin päässä alkaa näkyä hiljalleen valoa vakityöpaikan vuoksi, mutta siitä huolimatta en tule koskaan unohtamaan sitä, kuinka näköalattomaksi köyhyys tekee ja kuinka kapeaksi elämä käy, kun ei ole rahaa kuin kaikista välttämättömimpään. Minun suustani ei tule koskaan lipsahtamaan mitään "jätä erikoiskahvit väliin"-säästövinkkejä, kun minulla itselläni ei ole ollut vuosikausiin mahdollista tavata ystäviä kahvilassa edes tavallisen kahvikupillisen ääressä.
Kaiken lisäksi tutkitusti juuri jatkuva niukkuudessa eläminen on kaikista pahinta ja aiheuttaa valitettavasti sitä, että rahat tuhlataan silloin kun sitä on - köyhä siis käyttää veronpalautukset uuteen telkkariin osakesijoittamisen sijaan, koska ei pysty luottamaan tulevaisuuteen ja siihen, että rahaa ja muita resursseja olisi huomennakin. Ei tämä tietenkään koske kaikkia köyhiä tai pienituloisia, mutta tutkitusti kuitenkin monia. On yksinkertaisesti helpompi laittaa rahaa sinne sukanvarteen tai osakkeisiin, jos ei ole joutunut kokemaan vuosikausien niukkuutta elämän perusasioissa.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Jep. Juuri näitä tekosyitä, jotka muka estävät oman tilanteensa parantamista ITSE. Ainoastaan se lisäraha (kannettu vesi) auttaisi. Minä teen jatkuvasti töitä sen eteen, että ensi kuussa olisi parempi ja varmempi tilanne kassavirran suhteen. Viime kuussa paransin tämän kuun kassavirtaa 20 eurolla kuussa, joka on sentään 10 kertaa pienempi kuin tuo vuokran pieneneminen on. Ensi kuun kassavirtaakin on jo parannettu 6 eurolla tämän kuun aikana. Eli kyllä niitä keinoja löytyy, jos haluaa tinkiä ja tehdä töitä sen eteen.
No, sinä olet ihminen joka tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.
Itseasiassa hinnat ja arvot ovat tiedossa paremmin kuin valtaosalla ihmisistä.
On ihmisiä jotka tekevät asioita parantaakseen asemaansa. Ja sitten on ihmisiä jotka kritisoivat heitä siitä. Yleensä ne kritisoijat ovat niitä jotka haluavat yhteiskunnalta kaiken ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Aika huono rahankäyttäjä keskituloisen pitää olla, jos 500 euron ostokseen täytyy säästää.
T. Työtön, joka on rikkaimmillaan ollut pienituloinen (mutta ei kyllä joutunut töissä käydessä alle tonnin ostoksiin säästämään)Mä olen sitten varmaan huono rahankäyttäjä. Nettotulot 2500 €/kk, josta asuntolaina ja yhtiövastike yhteensä 1200 €/kk, työmatkat noin 100 €/kk, puhelimet&netti (oma ja lukiolaisen) noin 80 €/kk, sähkölasku noin 100 €/kk ja lukiolaisen harrastus noin 100 €/kk. Jäljelle jää 920 € ja jos siitä menisi 500 € pesukoneeseen, niin 420 € kahdelle on aika vähän, kun sillä pitää saada ruuat, hygieniatuotteet, vaatteet, lääkekulut, koulutarvikkeet jne.
Sulla on aivan sairaan kallis laina tai vastike, näkeehän sen tuosta tyhmäkin. Ei kai se kenenkään muun vika ole, että olet ottanut lainaa niin paljon että lyhennyksiin ja muihin kuluihin menee melkein ihan puolet. Ja kaikilla on aina tämä sähkö 100€/kk - kiinnostaisi tietää miten kun itselläni on alle 20€/kk. Toki jos asunto on sähkölämmitteinen, mutta ei kai se kesällä noin paljoa maksa.
Mua ei toisten menojen yksityiskohdat varsinaisesti kiinnosta, tai no kiinnostaa, mutta kukin tekee tyylillään, mutta tuo kommentti ei kyllä ollut ihan sellainen kuin miten kirjoittaja sen ehkä tarkoitti.Pääkaupunkiseudulta ei oikein tämän halvemmalla asuntoja saa, joten asumiskuluni on ihan normaalit. Sähkölasku on omasta mielestänikin aika suuri, mutta en ole huomannut merkittävää vaikutusta, vaikka saunoisi vähemmän. Voi olla, että pakastimeni ja jääkaappini alkavat olla energiasyöppöjä.
No ei tuo asuntosi järkevimmästä päästä voi olla, varsinkin kun maksat sitä itse noin pienillä tuloilla. Pk-seudulla on paljon järkevämmänkin hintaisia asuntoja. Jos sulla on sähkölämmitys, niin tuo sähkölasku on ihan tavanomainen, muutoin on jokin pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Aika huono rahankäyttäjä keskituloisen pitää olla, jos 500 euron ostokseen täytyy säästää.
T. Työtön, joka on rikkaimmillaan ollut pienituloinen (mutta ei kyllä joutunut töissä käydessä alle tonnin ostoksiin säästämään)Mä olen sitten varmaan huono rahankäyttäjä. Nettotulot 2500 €/kk, josta asuntolaina ja yhtiövastike yhteensä 1200 €/kk, työmatkat noin 100 €/kk, puhelimet&netti (oma ja lukiolaisen) noin 80 €/kk, sähkölasku noin 100 €/kk ja lukiolaisen harrastus noin 100 €/kk. Jäljelle jää 920 € ja jos siitä menisi 500 € pesukoneeseen, niin 420 € kahdelle on aika vähän, kun sillä pitää saada ruuat, hygieniatuotteet, vaatteet, lääkekulut, koulutarvikkeet jne.
Sulla on aivan sairaan kallis laina tai vastike, näkeehän sen tuosta tyhmäkin. Ei kai se kenenkään muun vika ole, että olet ottanut lainaa niin paljon että lyhennyksiin ja muihin kuluihin menee melkein ihan puolet. Ja kaikilla on aina tämä sähkö 100€/kk - kiinnostaisi tietää miten kun itselläni on alle 20€/kk. Toki jos asunto on sähkölämmitteinen, mutta ei kai se kesällä noin paljoa maksa.
Mua ei toisten menojen yksityiskohdat varsinaisesti kiinnosta, tai no kiinnostaa, mutta kukin tekee tyylillään, mutta tuo kommentti ei kyllä ollut ihan sellainen kuin miten kirjoittaja sen ehkä tarkoitti.
Mutta vuokrana sama olisikin halpa vuokra ja halvempaan kämppään ei kannata muuttaa kun se on ihan slummissa? Katsos, jotkut maksavat sen asumisensa IHAN ITSE JA KOKONAAN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Fiksut ihmiset ennakoivat ja heillä on olemassa puskuritili/patja jolle (tai jonka alle) rahaa laitetaan joka kk tuollaisten tilanteiden varalle, oli tulotaso mikä tahansa. Köyhän pitää oppia ennakoimaan.
En itse ostaisi 500 euron pesukonetta koska vuoden kuluttua saa sitten ostaa jo uuden kun se edellinen on rikki.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa asiaa. Itselläni on asiat ihan hyvin enkä todellista köyhyyttä ole mielestäni kokenut. On todellakin erilaista säästellä omasta valinnasta kuin siksi, ettei kerta kaikkiaan ole muita vaihtoehtoja ja pienikin lipsuminen saisi ongelmiin. Vaikka monissa tilanteissa eläisi samoin, liikkumavara taloudessa auttaa. Esimerkki keväältä: Olin löytänyt lapselle kirpparilta kengät liikuntatunnille. Ajattelin, että niillä hän pärjää, mutta edellisenä iltana huomattiinkin, ettei niitä voinutkaan käyttää. Voitiin hypätä autoon ja ajaa Prismaan tietoisena siitä, että voin ottaa lapselle mitkä tahansa kaupasta viime hetkellä löytyvät kengät ajautumatta ongelmiin. Vaikka ylimääräinen rahanmeno harmitti, kengät oli kuitenkin mahdollista ostaa. Ne löytyneet kengät maksaneet kuin pari kymppiä, mutta jo lähtiessäni tiesin, että lapsi ei jää ilman kenkiään vaikka olisivat olleet paljon kalliimmatkin, eli stressaamisen sijaan saatoin ottaa reissun ylimääräisenä kivana ilta-ajeluna.
Jos olisitte oikeasti köyhiä, niin olisitte menneet polkupyörällä kauppaan. Jos ap olisi oikeasi köyhä, niin ei olisi sitä juustoakaan jne.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei poistu tukia lisäämällä. Siitä kun vääjäämättä seuraa, että myös palkkoja on nostettava. Ja kun palkkoja on nostettava, on hintojakin nostettava. Tämän jälkeen lisääntyneet tuet eivät riitä kulutukseen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
Jos palkkoja nostetaan, niin tuottavuus nousee. Korkeampi palkka motivoi ihmisiä kummasti enemmän kuin pieni kituutuspalkka, jonka takia työssäkäyvienkin köyhyys koko ajan lisääntyy ja yhä enemmän työssäkäyviä köyhiä joutuu tukeutumaan yhteiskunnan tukiverkkoon, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun ihmisillä jää enemmän palkasta käteen, pystyvät he myös ostamaan ja kuluttamaan enemmän, mikä lisää vuorostaan yritysten tuottoja ja hintoja voidaan laskea.
Ei mene enää nykypäivänä noin, koska lisääntyneellä rahalla ostettaisiin vain ulkomaisista verkkokaupoista enemmän tai käytettäisiin lisääntynyt raha ulkomailla matkusteluun.
Ja noin koska verotus :D
Alemmilla veroilla kotimainen kulutus saattaisi kiinnostaa.... mutta koska se siirtää rahaa ökyrikkaille eli yli 3500e/kk tienaaville niin ei käy päinsä. Huoh!Ai "ökyrikkaat" ovat yli 3500€/kk tienaavat. No minä tienaan 5500€/kk ja ei kyllä rikkaalta tunnu. Tällä hetkellä palkasta on jäljellä loppukuuksi 493,20€, Ja asumiseni maksaa vähemmän kuin mitä vuokralla asuminen maksaisi Helsingin kaupungin vuokraneliössä.
Tuosta jää yli 3k lapaseen, eli aika hyvin olet sössinyt asiasi, jos halvan asumisen jälkeen jää noin vähän käyttörahaa.
Asuminen 1380€/kk (verrattuna 1450€/kk vuokraan halvempi), Sähkö 80€, Puhelin ja netti 68€/kk, polttoaineet (töissä on käytävä, ei juuri muuta ajoa) 388€, Auto 680€ (lyhennys, vakuutus huollot, pesut, renkaat). Eli ei siitä nyt hirveästi "humputteluihin" jää.
Tajuat varmaan itsekin, että noissa asumis- ja autoilukustannuksissa ei ole mitään järkeä. Kiva tienata 5500e/kk ja heittää rahat kankkulan kaivoon maksamalla järjettömän hintasta kämppää ja autoilusta yli tonnin kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Aika huono rahankäyttäjä keskituloisen pitää olla, jos 500 euron ostokseen täytyy säästää.
T. Työtön, joka on rikkaimmillaan ollut pienituloinen (mutta ei kyllä joutunut töissä käydessä alle tonnin ostoksiin säästämään)Mä olen sitten varmaan huono rahankäyttäjä. Nettotulot 2500 €/kk, josta asuntolaina ja yhtiövastike yhteensä 1200 €/kk, työmatkat noin 100 €/kk, puhelimet&netti (oma ja lukiolaisen) noin 80 €/kk, sähkölasku noin 100 €/kk ja lukiolaisen harrastus noin 100 €/kk. Jäljelle jää 920 € ja jos siitä menisi 500 € pesukoneeseen, niin 420 € kahdelle on aika vähän, kun sillä pitää saada ruuat, hygieniatuotteet, vaatteet, lääkekulut, koulutarvikkeet jne.
Sulla on aivan sairaan kallis laina tai vastike, näkeehän sen tuosta tyhmäkin. Ei kai se kenenkään muun vika ole, että olet ottanut lainaa niin paljon että lyhennyksiin ja muihin kuluihin menee melkein ihan puolet. Ja kaikilla on aina tämä sähkö 100€/kk - kiinnostaisi tietää miten kun itselläni on alle 20€/kk. Toki jos asunto on sähkölämmitteinen, mutta ei kai se kesällä noin paljoa maksa.
Mua ei toisten menojen yksityiskohdat varsinaisesti kiinnosta, tai no kiinnostaa, mutta kukin tekee tyylillään, mutta tuo kommentti ei kyllä ollut ihan sellainen kuin miten kirjoittaja sen ehkä tarkoitti.Mutta vuokrana sama olisikin halpa vuokra ja halvempaan kämppään ei kannata muuttaa kun se on ihan slummissa? Katsos, jotkut maksavat sen asumisensa IHAN ITSE JA KOKONAAN.
No 1200€ ei voi kyllä kenenkään mielestä olla halpa vuokra, mutta jossain päin Suomea sen verran saa maksaa tavallisestakin asunnosta. En ymmärrä pointtiasi, tarkoitatko että asuntolainaa maksava ei maksaisi omaa asumistaan? Kuka sitten? Ei sinulla ole mitään tietoa siitä miten ja missä ja kuinka kalliilla minä asun.
Vierailija kirjoitti:
Totta puhutte.
Joutuu aina metsästämään halvimpia elintarvikkeita ja tinkimään esim. suihkugeelistä. Pesen suihkugeelillä myös hiukseni, koska erikseen ei ole varaa ostaa shampoita.
Se, että joutuu aina menemään matalimman mahdollisen aidan alta, on kamalaa. Mietin, voisinko joskus esim ostaa parempaa juustoa kuin se Lidlin 3 euron pyöreä juusto.
En ole varakkaille katkera, mutta tuo hätäinen vilkuilu kaupassa rasittaa itseäni. Tutut kassat tietävät, että mulla on aina ne halvimmat mahdolliset elintarvikkeet. Se lannistaa. Eivät he mitään kysele, mutta katseesta näkee jotain.
Olen ikuisesti kiitollinen isävainaalleni, jolta perin rahaa silloin kun lapseni olivat pieniä. Saimme matkustaa hieman ja ostaa heille hyvät vaatteet, etteivät joutuneet kiusatuiksi sen vuoksi. Urheiluvälineitä ostettiin ja saivat harrastaa. Aika vähän jouduin itsekin mistään tinkimään. Olin kotiäiti, joten kotonatehdyt ruuat olivat itsestäänselvyys.
Sitten ne rahat alkoivat loppua. Lapset toivoivat pizzaa. Mietin pääni puhki mistä aineista sen voisin kunnialla itse tehdä ja selitin että kannattaa tehdä itse koko pellillinen, että saadaan enemmän. Totuus oli se, että mulla ei ollut varaa muutaman euron pakastepizzaan. Tämä nyt on vain esimerkki.
Lapset kävivät lukion ja sinnehän piti ostaa kirjat ja laskimet. Hiki päässä niitä etsin Tori.fi :stä ja tietenkin, koska lapsilla oli kaksi vuotta ikäeroa, kirjat saivat uudet painokset, jotka oli pakko sitten ostaa.
Toinen lapsista menestyi eräässä urheilulajissa, mutta minulla ei olisi ollut enää varaa maksaa kuukausimaksuja. Käännyin seurakunnan puoleen ja sain sieltä jonkin (en muista enää nimeä) tukipalvelun kautta pari kuukausimaksua, kun olin tehnyt pitkän selostuksen aiheesta. Anoin myös paikalliselta Lions-järjestöltä apua. Sain yhden kuukauden kk-maksun. EU-ruokatukea hain myös. Seurakunnan diakoniatyöstä muutaman kerran sain ostositoumuslapun. Kunnalta sain toimeentulotukea muutaman kympin. En saanut töitä yrityksistä huolimatta.
Oli suuri helpotus, kun kumpikin sai velkarahalla kuitenkin yo-lakit päähänsä. Itse jäin makselemaan velkoja, jotka alkavat nyt olla kuitatut. Sukulaisista yksi näki tilanteemme ja antoi joskus muutaman kympin lapsille käyttörahaksi.
Itse en voinut hankkia edes ehjiä sukkia itselleni, vaan neuloin reijät kiinni, samoin muut vaatteet. Yritin pitää päällysvaatteet kunnossa ja kotona sitten kuljin aivan kamalissa retkuissa. Kenkien hajoaminen sekä lasten että itseni kohdalla oli katastrofi.
Miksi en sitten nuukaillut, kun perintöä sain? Halusin, että voisimme lasten kanssa nauttia elämästämme. En alkanut tutkia sijoitusmahdollisuuksia, uskoin saavani vielä töitä. Toisin kävi.
Ikuisesti olen kiitollinen isälleni, joka jätti minulle perintöä siten, että emme joutuneet kurjuuteen koko ajaksi lasten kanssa. Lasten isä häipyi ja jätti meidät jo aiemmin eikä maksanut elatusmaksuja.
Epäilen elämänhallinnan puutetta, jos joutuu kulkemaan risaisissa vaatteissa. Johonkin ne rahat kuluu.
Joko asuitte liian kalliisti tms.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Aika huono rahankäyttäjä keskituloisen pitää olla, jos 500 euron ostokseen täytyy säästää.
T. Työtön, joka on rikkaimmillaan ollut pienituloinen (mutta ei kyllä joutunut töissä käydessä alle tonnin ostoksiin säästämään)Mä olen sitten varmaan huono rahankäyttäjä. Nettotulot 2500 €/kk, josta asuntolaina ja yhtiövastike yhteensä 1200 €/kk, työmatkat noin 100 €/kk, puhelimet&netti (oma ja lukiolaisen) noin 80 €/kk, sähkölasku noin 100 €/kk ja lukiolaisen harrastus noin 100 €/kk. Jäljelle jää 920 € ja jos siitä menisi 500 € pesukoneeseen, niin 420 € kahdelle on aika vähän, kun sillä pitää saada ruuat, hygieniatuotteet, vaatteet, lääkekulut, koulutarvikkeet jne.
Sulla on aivan sairaan kallis laina tai vastike, näkeehän sen tuosta tyhmäkin. Ei kai se kenenkään muun vika ole, että olet ottanut lainaa niin paljon että lyhennyksiin ja muihin kuluihin menee melkein ihan puolet. Ja kaikilla on aina tämä sähkö 100€/kk - kiinnostaisi tietää miten kun itselläni on alle 20€/kk. Toki jos asunto on sähkölämmitteinen, mutta ei kai se kesällä noin paljoa maksa.
Mua ei toisten menojen yksityiskohdat varsinaisesti kiinnosta, tai no kiinnostaa, mutta kukin tekee tyylillään, mutta tuo kommentti ei kyllä ollut ihan sellainen kuin miten kirjoittaja sen ehkä tarkoitti.Pääkaupunkiseudulta ei oikein tämän halvemmalla asuntoja saa, joten asumiskuluni on ihan normaalit. Sähkölasku on omasta mielestänikin aika suuri, mutta en ole huomannut merkittävää vaikutusta, vaikka saunoisi vähemmän. Voi olla, että pakastimeni ja jääkaappini alkavat olla energiasyöppöjä.
Minulla on pk-seudulla 200k euroa lainaa ja lyhennys on 700 euroa kuussa. Ja samalla pk-seudulla sähkölasku alle 20€/kk. Kannattaisi ehkä kilpailuttaa sekä laina että sähköyhtiö. Paitsi jos tohotat lattialämmitystä täysillä vuoden ympäri, siitä saa maksaa.
Mulla on laina 170 000 € ja lyhennys 880€. Maksuaika 20 vuotta.
Kallista on. Vastike vielä yli 300 euroa. Toivottavasti tosiaan viihdyt hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei poistu tukia lisäämällä. Siitä kun vääjäämättä seuraa, että myös palkkoja on nostettava. Ja kun palkkoja on nostettava, on hintojakin nostettava. Tämän jälkeen lisääntyneet tuet eivät riitä kulutukseen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
Jos palkkoja nostetaan, niin tuottavuus nousee. Korkeampi palkka motivoi ihmisiä kummasti enemmän kuin pieni kituutuspalkka, jonka takia työssäkäyvienkin köyhyys koko ajan lisääntyy ja yhä enemmän työssäkäyviä köyhiä joutuu tukeutumaan yhteiskunnan tukiverkkoon, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun ihmisillä jää enemmän palkasta käteen, pystyvät he myös ostamaan ja kuluttamaan enemmän, mikä lisää vuorostaan yritysten tuottoja ja hintoja voidaan laskea.
Ei mene enää nykypäivänä noin, koska lisääntyneellä rahalla ostettaisiin vain ulkomaisista verkkokaupoista enemmän tai käytettäisiin lisääntynyt raha ulkomailla matkusteluun.
Ja noin koska verotus :D
Alemmilla veroilla kotimainen kulutus saattaisi kiinnostaa.... mutta koska se siirtää rahaa ökyrikkaille eli yli 3500e/kk tienaaville niin ei käy päinsä. Huoh!Ai "ökyrikkaat" ovat yli 3500€/kk tienaavat. No minä tienaan 5500€/kk ja ei kyllä rikkaalta tunnu. Tällä hetkellä palkasta on jäljellä loppukuuksi 493,20€, Ja asumiseni maksaa vähemmän kuin mitä vuokralla asuminen maksaisi Helsingin kaupungin vuokraneliössä.
Tuosta jää yli 3k lapaseen, eli aika hyvin olet sössinyt asiasi, jos halvan asumisen jälkeen jää noin vähän käyttörahaa.
Asuminen 1380€/kk (verrattuna 1450€/kk vuokraan halvempi), Sähkö 80€, Puhelin ja netti 68€/kk, polttoaineet (töissä on käytävä, ei juuri muuta ajoa) 388€, Auto 680€ (lyhennys, vakuutus huollot, pesut, renkaat). Eli ei siitä nyt hirveästi "humputteluihin" jää.
Tajuat varmaan itsekin, että noissa asumis- ja autoilukustannuksissa ei ole mitään järkeä. Kiva tienata 5500e/kk ja heittää rahat kankkulan kaivoon maksamalla järjettömän hintasta kämppää ja autoilusta yli tonnin kuussa.
Pitää kyllä muistaa jatkossa olla joka päivä kiitollinen siitä ettei tarvitse maksaa autosta. Satoja euroja joka kuussa enemmän kulutukseen tai säästöön. Hirveän kallista!

Tuo autoilun hinta on järjetön. Kyseessä on täysidiootti. Tuolla hinnalla voisi ostaa joka vuosi 6000 ,- e juuri katsastetun auton. Myydä sen vuoden päästä ja ostaa taas uuden.
Sinkkumies
6000e autoon, vakuutus varmaan ei yli 1000e maksa.

No sun kaikki rahat menee asumiseen ja autoon, aivan selvästi,melkein 2500 euroa. Jos niitä menoja ei ole mahdollista vähentää niin sitten se on vaan kestettävä. Ja taas hirveä sähkölasku, mihin tämä kaikki sähkö oikein menee. Taidan ollakin aika paljon vihreämpi kuin luulinkaan.
Niin onkin siedettävä. Työssäkäynti yllättäen maksaa, samaten asuminen. Siksi juuri nämä "kyllä hyvätuloisten kelpaa" ja "Ökytuloisilta voisi verottaa enemmän" sieppaavat. Näiden tulojen eteen joutuu tekemään uhrauksia, niin vapaa-ajan kuin menojenkin suhteen. Ei se mitään "luksusta" tosiaan hyvilläkään tuloilla Suomessa ole kun kaiken joutuukin yllättäen maksamaan itse.
Vierailija kirjoitti:
318
420 euroa on aika vähän. Mutta ruokaan ei mene satasta viikko, jos on tarkkana yhden kuukauden.
Samoin voi olla ostamatta vaatetta sinä kuukautena.
Hygieniatuotteita on varmaan varastossa senverran, että ostaa seuraavan kuun alussa heti uusia.
Kun asuminen, netti, puhelin ja sähkö on kuitenkin maksettu pois päältä, niin yhden kuukauden sitkuttelee kyllä vaikka sen 500 menee pesukoneeseen.
Tuo viisisataa on monelle köyhälle koko kuukauden rahamäärä jatkuvasti.Kun köyhä joutuu sitkuttelemaan joka ainut kuukausi, niin keskituloiselle jo yhden kuukauden säästökuuri tekee tiukkaa, näköjään.
Ja uskoisin, että 2500 euron tasaisella nettotulolla ihan nollilla ei tili ennestään varmaankaan silti ole .
Kesälomarahat, ylityöt ja muut vaataavat nostavat palkkaa työssäkävijöillä silloin tällöin.Työttymyysrahalla, eläkkeellä tai Kelan tuella ei koskaan ole mahdollista edes väliaikaisesti nostaa tulotasoaan.
Tietenkin, sehän tässä juuri on ollut kommenttieni pointti, että tiliä ei voi päästää nollille juuri tällaisten asioiden vuoksi. Omistusasunnossa pitää varautua myös jääkaapin ja pakastimen hajoamiseen, koska ne pitää hankkia itse. Samoin silmälasit, hammaslääkärit jne jne keskituloinen joutuu maksamaan itse. Eli on vähän pakko pitää puskuria = säästää = ettei laita kaikkea joka kuukausi haisemaan.
Meillä meni pesukone rikki. Tilillä rahaa 30 e.
Ei muuta kuin toria ja huutista katsomaan . Löytyi ihan peruskone, 10 v vanha, 20 e.
Hain kirjastosta kippilavan, vai mikä sen nimi onkaan.
Siihen pesukone ja vahvojen kaljakärryjen kanssa bussiin. Kuski sanoi ei tämä oikein sovi, sanoin suoraan taksiin ei ollut varaa.
Pärjäsin sillä koneella 2 vuotta.
Uusi ostetaan käteisellä tai kertamaksulla ja rahat säästetään ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös joku pesukone kun hajotessaan miettii kuumeisesti korjausta ja toinen tunnin päästä on hakemassa jo uutta tilalle ja 500 euron satsaus lähinnä vain harmittaa ja laita taloutta sekaisin.
Sulla on hyvätuloisia tuttuja, jos yhden kuukauden palkasta 500 € vain harmittaa eikä laita taloutta sekaisin. Aika moni keskituloinenkin joutuu säästämään, jotta voi pistää 500 € samantien pesukoneeseen, kun edellinen on mennyt rikki. Mutta ymmärrän tuon, että köyhälle, jolla ei ole ollut mahdollisuutta säästää, pesukoneen hajoaminen on isompi ongelma.
Aika huono rahankäyttäjä keskituloisen pitää olla, jos 500 euron ostokseen täytyy säästää.
T. Työtön, joka on rikkaimmillaan ollut pienituloinen (mutta ei kyllä joutunut töissä käydessä alle tonnin ostoksiin säästämään)Mä olen sitten varmaan huono rahankäyttäjä. Nettotulot 2500 €/kk, josta asuntolaina ja yhtiövastike yhteensä 1200 €/kk, työmatkat noin 100 €/kk, puhelimet&netti (oma ja lukiolaisen) noin 80 €/kk, sähkölasku noin 100 €/kk ja lukiolaisen harrastus noin 100 €/kk. Jäljelle jää 920 € ja jos siitä menisi 500 € pesukoneeseen, niin 420 € kahdelle on aika vähän, kun sillä pitää saada ruuat, hygieniatuotteet, vaatteet, lääkekulut, koulutarvikkeet jne.
Sulla on aivan sairaan kallis laina tai vastike, näkeehän sen tuosta tyhmäkin. Ei kai se kenenkään muun vika ole, että olet ottanut lainaa niin paljon että lyhennyksiin ja muihin kuluihin menee melkein ihan puolet. Ja kaikilla on aina tämä sähkö 100€/kk - kiinnostaisi tietää miten kun itselläni on alle 20€/kk. Toki jos asunto on sähkölämmitteinen, mutta ei kai se kesällä noin paljoa maksa.
Mua ei toisten menojen yksityiskohdat varsinaisesti kiinnosta, tai no kiinnostaa, mutta kukin tekee tyylillään, mutta tuo kommentti ei kyllä ollut ihan sellainen kuin miten kirjoittaja sen ehkä tarkoitti.Pääkaupunkiseudulta ei oikein tämän halvemmalla asuntoja saa, joten asumiskuluni on ihan normaalit. Sähkölasku on omasta mielestänikin aika suuri, mutta en ole huomannut merkittävää vaikutusta, vaikka saunoisi vähemmän. Voi olla, että pakastimeni ja jääkaappini alkavat olla energiasyöppöjä.
Minulla on pk-seudulla 200k euroa lainaa ja lyhennys on 700 euroa kuussa. Ja samalla pk-seudulla sähkölasku alle 20€/kk. Kannattaisi ehkä kilpailuttaa sekä laina että sähköyhtiö. Paitsi jos tohotat lattialämmitystä täysillä vuoden ympäri, siitä saa maksaa.
Mulla on laina 170 000 € ja lyhennys 880€. Maksuaika 20 vuotta.
Kallista on. Vastike vielä yli 300 euroa. Toivottavasti tosiaan viihdyt hyvin.
Kiitos, viihdyn kyllä oikein hyvin. Kunhan poika muuttaa omilleen, lyhennän lainaa vieläkin enemmän, jotta pääsen velattomaksi asap.
Vierailija kirjoitti:
Monet köyhät joutuvat ap:n kuvailemaan pakkopihistelyelämään, koska eivät ole riittävän kyvykkäitä menestymään paremmin.
Tämä on totuus. Syitä voi olla taustalla paljon, esim. lapset,sairaus,tms. mutta totuutta se ei muuta.
Ei tällaiset ihmiset ansaitse muuta, kuin välttämättömän toimeentulon. Miksi pitäisi ansaita?
Toivotan tästä huolimatta kaikille onnea ja menestystä elämään! Joillakin se menee paremmin, joillakin huonommin, mutta kaikilla on kuitenkin murusia vatsassa ja melkein kaikilla kattokin pään päällä.
T. M34 Ruuhkavuosi-uraohjus, isä, jatko-opiskelija ja aktiiviurheilija samaan aikaan
Otan osaa että et jatko-opinnoista huolimatta ole saanut sivistystä, sitä ei korvaa urheilut eikä urat. Elämässä ei kannata kauheasti ylpeillä. Ei tarvi kuin verisuoni katketa, alkaa luisuminen kohti kuilua. Siellä et ole ansainnutkaan enää yhtään. mitään, muuta kuin murusia vatsaan, jos sitäkään. 👍🏻 Hauskaa loppuelämää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Tätä juuri mietin itsekin. Monen muun mielestä minun pitäisi säästää muuttamalla halvempaan asuntoon, joita on paikkakunnalla. Mutta, asuntoni on minulle mieluinen, pieni piha, jota laitan kesät talvet, sekä tähän asuntoon hankkimani sisustus, joka taas ei sopisi muualle. Parvekkeettomaan kerrostaloasuntoon muuttaminen veisi ilon elämästä, ei se parisataa kuussa ole sen arvoista. Moni ei ymmärrä ollenkaan, heille asunto kuin asunto on koti ja moni muu sillä parilla sadalla saatava asia arvokkaampi.
Jos nyt kuitenkin sitten muuttaisin, niin kotona viihtymättömyyden seurauksena käyttäisin ulkona varmaan jo satasen viikossa, eli säästön sijaan tuhlaisin parisataa enemmän.
Jep. Juuri näitä tekosyitä, jotka muka estävät oman tilanteensa parantamista ITSE. Ainoastaan se lisäraha (kannettu vesi) auttaisi. Minä teen jatkuvasti töitä sen eteen, että ensi kuussa olisi parempi ja varmempi tilanne kassavirran suhteen. Viime kuussa paransin tämän kuun kassavirtaa 20 eurolla kuussa, joka on sentään 10 kertaa pienempi kuin tuo vuokran pieneneminen on. Ensi kuun kassavirtaakin on jo parannettu 6 eurolla tämän kuun aikana. Eli kyllä niitä keinoja löytyy, jos haluaa tinkiä ja tehdä töitä sen eteen.
No, sinä olet ihminen joka tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.
Itseasiassa hinnat ja arvot ovat tiedossa paremmin kuin valtaosalla ihmisistä.
On ihmisiä jotka tekevät asioita parantaakseen asemaansa. Ja sitten on ihmisiä jotka kritisoivat heitä siitä. Yleensä ne kritisoijat ovat niitä jotka haluavat yhteiskunnalta kaiken ilmaiseksi.
Sinähän se tässä kritisoit ja arvostelet! Kehut itseäsi kassavirran parantamisesta olettaen, että minä en tee mitään asian hyväksi. Se, että näen kodillani arvon, joka merkitsee enemmän kuin siihen menevä raha, tarkoittaa sinulle tuomitsemiseen ja kuvitelmaan, että en tee enkä aiokaan tehdä mitään muuta kun odottaa lisärahaa ilman minkäänlaista työn tekoa tai muusta tinkimistä. Hyvin katkera tilitys parinsadan euron tähden, jota muuten en saa "ilmaiseksi" vaan ihan palkkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aika hyvä kertomus siitä miten jotkut köyhät eivät yksinkertaisesti osaa käyttää rahojaan. Vaikka saisivatkin perintöä niin sen heti törsäävät eivätkä lainkaan suunnittele eteenpäin. Täälläkin kerrottiin, miten perintöä olisi saanut ja sen sijaan että olisi sitä jaksottanut niin, että kestäisi pidemmäksi aikaa, niin sen sijaan ostettiin kalliimpia juttuja ja aina oli heti pitkät selitykset perään miksi näin on tehty. Perinnön jälkeen oltiin sitten taas köyhien tasolla.
Eli vaikka jotkut saisivatkin enemmän rahaa, he palaisivat takaisin köyhien tasolle enemmin tai myöhemmin.
Olin joskus kunnalla toimeentulotuen etuuskäsittelijänä. Eräs asiakas sai perintöä 25 000 euroa. Tuo summa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan riittää vuodeksi ainakin. Hän tuhlasi kaiken saman kuukauden aikana. Olin ihan pöyristynyt tästä tilanteesta.
Vaikka kyseessä oli iso summa mä tavallaan ymmärrän että kaikki meni saman tien, jos henkilö ollut vaikka pitkäaikaistyötön. Jos ei ole vuosiin voinut ostaa mitään muuta kuin tyyliin ruokaa, kai sitä sitten ostaa kerralla kaiken sen mitä on puuttunut elämästä ja kodista jo vuosia, eli typpi ns. täydensi varastot. Lisäksi maksoi ehkä tuosta summasta myös perintöveron, joka Suomessa ei ole ihan minimaalinen summa..
Ero rikkaaseen, joka järkevästi säästäisi ja sijoittaisi tämän 25k on se, että rikkaalla on jo ennestään kodissaan ja elämässään kaikkea, ei tarvi täydennellä niitä varastoja, kun mitään ei puutu joten rahan voi jemmata säästöön.
Erot tasoittuisivat pitkäaikaistyöttömän ja rikkaan välillä vasta, jos perintö olisi vaikka miljoona. Toisaalta on se totta tietty kanssa että kaikki ihmiset eivät pysty säästämään mitään vaan kaikki menee hetkessä, vaikka sitten se miljoonakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei poistu tukia lisäämällä. Siitä kun vääjäämättä seuraa, että myös palkkoja on nostettava. Ja kun palkkoja on nostettava, on hintojakin nostettava. Tämän jälkeen lisääntyneet tuet eivät riitä kulutukseen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
Jos palkkoja nostetaan, niin tuottavuus nousee. Korkeampi palkka motivoi ihmisiä kummasti enemmän kuin pieni kituutuspalkka, jonka takia työssäkäyvienkin köyhyys koko ajan lisääntyy ja yhä enemmän työssäkäyviä köyhiä joutuu tukeutumaan yhteiskunnan tukiverkkoon, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun ihmisillä jää enemmän palkasta käteen, pystyvät he myös ostamaan ja kuluttamaan enemmän, mikä lisää vuorostaan yritysten tuottoja ja hintoja voidaan laskea.
Ei mene enää nykypäivänä noin, koska lisääntyneellä rahalla ostettaisiin vain ulkomaisista verkkokaupoista enemmän tai käytettäisiin lisääntynyt raha ulkomailla matkusteluun.
Ja noin koska verotus :D
Alemmilla veroilla kotimainen kulutus saattaisi kiinnostaa.... mutta koska se siirtää rahaa ökyrikkaille eli yli 3500e/kk tienaaville niin ei käy päinsä. Huoh!Ai "ökyrikkaat" ovat yli 3500€/kk tienaavat. No minä tienaan 5500€/kk ja ei kyllä rikkaalta tunnu. Tällä hetkellä palkasta on jäljellä loppukuuksi 493,20€, Ja asumiseni maksaa vähemmän kuin mitä vuokralla asuminen maksaisi Helsingin kaupungin vuokraneliössä.
Tuosta jää yli 3k lapaseen, eli aika hyvin olet sössinyt asiasi, jos halvan asumisen jälkeen jää noin vähän käyttörahaa.
Asuminen 1380€/kk (verrattuna 1450€/kk vuokraan halvempi), Sähkö 80€, Puhelin ja netti 68€/kk, polttoaineet (töissä on käytävä, ei juuri muuta ajoa) 388€, Auto 680€ (lyhennys, vakuutus huollot, pesut, renkaat). Eli ei siitä nyt hirveästi "humputteluihin" jää.
Tajuat varmaan itsekin, että noissa asumis- ja autoilukustannuksissa ei ole mitään järkeä. Kiva tienata 5500e/kk ja heittää rahat kankkulan kaivoon maksamalla järjettömän hintasta kämppää ja autoilusta yli tonnin kuussa.
Tuo autoilun hinta on järjetön. Kyseessä on täysidiootti. Tuolla hinnalla voisi ostaa joka vuosi 6000 ,- e juuri katsastetun auton. Myydä sen vuoden päästä ja ostaa taas uuden.
Sinkkumies
6000e autoon, vakuutus varmaan ei yli 1000e maksa.
Sinkkumies
Eli sinkkumies ei tiedä mitä autoilu maksaa. Kerro mistä saa auton 6000 eurolla, jolla voi ajaa satoja kilometrejä per arkipäivä eikä tarvitse tehdä yhtään mitään hankintoja (huoltoja, varaosia, renkaita jne). Olisit sen kirjoittajan viestistä ymmärtänyt että ajoa tulee paljon (melkein 400/kk polttoaineisiin) niin eipä tuosta vastaajan 600€ eurosta auton arvonalenemiseen/lyhennykseen niin hirveästi jää.
ohis.