Kuka nykyisistä suomalaisista artisteista voisi pärjätä ulkomailla?
Jos pois lasketaan ulkomailla jo pärjäävät bändit sekä Alma.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Sanni on niitä harvoja joilla ei ole selkeää ulkomaista esikuvaa. Eli ainakaan kilpailua ei olisi samassa mitassa kuin metallissa, räpissä, glamrockissa ym.
Sannin laulutaidotonta honotusta ei pysty kuuntelemaan suomeksikaan saati sitten millään muulla kielellä. Valitettavasti Robininkin kaltaisia nuoria poikia on maailmalla aivan liikaa. Alma on jotain uutta ja pärjääkin parhaillaan.

Muutenkin tuo joidenkin Sanni hehkutus ihmetyttää, kysyin eräältä tutulta joka on kitaransoiton asiantuntija mielipidettä Sannin kitaransoittotaidoista niin hän sanoi, että ihan tavallinen perussoittaja ja kannattaisi jättää kitaransoitto muille kun se ei tuo mitään uutta ja mullistavaa niihin biiseihin. Suureen teiniyleisöön ilmeisesti Sannin kitaransoittokin uppoaa?
Jarkko Ahola. Suomessa viime aikaisesta menestyksestä huolimatta yhä aliarvostettu artisti. Jos Ahola olisi syntynyt jossain muualla kuin Suomessa, edes Ruotsissa, hän olisi jo kansainvälisesti tunnettu. Ahola-Torikka kaksikko voisi hyvinkin menestyä jos osattaisiin panostaa ja markkinoida ulkomaille oikealla tavalla.
Metallibändit yleensäkin menestyvät, Suomella on hyvä maine metallipiireissä ja siksi uudet suomalaiset metallibändit herättävät automaattisesti kiinnostusta ulkomailla. Jotkut metallilaulajat ehkä voisivat menestyä sooloartisteina, mutta parhaat mahdollisuudet olisi Aholalla koska hallitsee niin monta genreä.
Useimmat Suomessa menestyvät suomalaiset popartistit, joita täällä hehkutetaan, ja vielä esitetään ulkomaille vietäväksi, naurettaisiin pihalle Suomen rajojen ulkomailla. Suomalainen pop, hiphop jne nyt on vain suomalaista ja kotikutoista, ei sillä pärjätä ulkomailla.
Anna Abreu.
Paita tarttis heittää kokonaan pois kyllä.

Jarkko Ahola on huikea, mutta tuskin suostuisi, koska euroviisut tarkoittavat sitä, että misiikkipiirrit siirtävät artistin ö-mappiin kävi miten kävi. Ahola tietää tämän hyvin koska näin kävi teräsbetonille ja näin kävi myös Lordille, eli menestyskään ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Sanni on niitä harvoja joilla ei ole selkeää ulkomaista esikuvaa. Eli ainakaan kilpailua ei olisi samassa mitassa kuin metallissa, räpissä, glamrockissa ym.
Hah. HS, Chvrches-kritiikki: "Muutenkin albumin vaikutus oli huomattava – kuunnelkaa vaikka Sannia."
Ben Granfelt, bändin jokainen jäsen esiintynyt ulkomailla isoilla areenoilla.
Robin voisi tienata mallintöillä ulkomaillakin.
Vierailija kirjoitti:
Jarkko Ahola. Suomessa viime aikaisesta menestyksestä huolimatta yhä aliarvostettu artisti. Jos Ahola olisi syntynyt jossain muualla kuin Suomessa, edes Ruotsissa, hän olisi jo kansainvälisesti tunnettu. Ahola-Torikka kaksikko voisi hyvinkin menestyä jos osattaisiin panostaa ja markkinoida ulkomaille oikealla tavalla.
Metallibändit yleensäkin menestyvät, Suomella on hyvä maine metallipiireissä ja siksi uudet suomalaiset metallibändit herättävät automaattisesti kiinnostusta ulkomailla. Jotkut metallilaulajat ehkä voisivat menestyä sooloartisteina, mutta parhaat mahdollisuudet olisi Aholalla koska hallitsee niin monta genreä.
Useimmat Suomessa menestyvät suomalaiset popartistit, joita täällä hehkutetaan, ja vielä esitetään ulkomaille vietäväksi, naurettaisiin pihalle Suomen rajojen ulkomailla. Suomalainen pop, hiphop jne nyt on vain suomalaista ja kotikutoista, ei sillä pärjätä ulkomailla.
Aholankin kaltaisia kovaa ja korkealta kiekujia on maailmalla enemmän kuin riittävästi. Suurin osa niistä laulaa puhtaammin kuin ahola. Ahola tarvitsisi paremman bändin ja parempia kappaleita saadakseen maailmanmainetta.
Tiukkaa tekee kyllä yksittäisten artistien kanssa tällä hetkellä että kukaan pärjäisi. Robinejakin on Ruotsi pullollaan ja siellä osataan vielä tehdä hittejäkin joten en usko Robinin menestykseen maailmalla vaikka ei ole häntä vastaan mitään.
Kyllä tämä homma on pitkälle vain metallibändien varassa mitä Suomesta löytyy ja mitkä kiertää. Muu menestyminen vaatisi ihmeen!
Vierailija kirjoitti:
Jos Robin olisi ruotsalainen niin olisi jo maailmalla.
En ymmärrä mitä näette Robinissa, hänessä ei ole yhtään mitään erikoista millä hän pärjäisi maailmalla. Jos Robin olisi ruotsalainen niin hän hukkuisi muiden vastaavien laulajien joukkoon eikä tienaisi lainkaan samanlaisia summia kuin nyt Suomessa on ansainnut.
Esimerkiksi pelkästään YouTubessa on lukuisia Robinia parempia laulaja, joilla myös on ulkonäköä ja karismaa ja suurimmasta osasta ei koskaan tule yhtään mitään sen suurempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jarkko Ahola. Suomessa viime aikaisesta menestyksestä huolimatta yhä aliarvostettu artisti. Jos Ahola olisi syntynyt jossain muualla kuin Suomessa, edes Ruotsissa, hän olisi jo kansainvälisesti tunnettu. Ahola-Torikka kaksikko voisi hyvinkin menestyä jos osattaisiin panostaa ja markkinoida ulkomaille oikealla tavalla.
Metallibändit yleensäkin menestyvät, Suomella on hyvä maine metallipiireissä ja siksi uudet suomalaiset metallibändit herättävät automaattisesti kiinnostusta ulkomailla. Jotkut metallilaulajat ehkä voisivat menestyä sooloartisteina, mutta parhaat mahdollisuudet olisi Aholalla koska hallitsee niin monta genreä.
Useimmat Suomessa menestyvät suomalaiset popartistit, joita täällä hehkutetaan, ja vielä esitetään ulkomaille vietäväksi, naurettaisiin pihalle Suomen rajojen ulkomailla. Suomalainen pop, hiphop jne nyt on vain suomalaista ja kotikutoista, ei sillä pärjätä ulkomailla.
Aholankin kaltaisia kovaa ja korkealta kiekujia on maailmalla enemmän kuin riittävästi. Suurin osa niistä laulaa puhtaammin kuin ahola. Ahola tarvitsisi paremman bändin ja parempia kappaleita saadakseen maailmanmainetta.
Ei kyllä ole yhdistelmää Aholan tekniset taidot, tulkinnalliset taidot ja soundi. Fakta. Siitä kertoo esim. se kun Richie Blackmore ilmoitti lähtevänsä kiertämään ja ilmoitti löytäneensä hienon, ennen kansainvälisesti tuntemattoman solistin niin vahvin huhu joka siitä lähti kiertämään maailman blogeissa oli Jarkko. On paljon enemmän kuin tusinametallilaulaja ja tämä on kyllä huomattu maailmallakin erilaisissa spekulaatioissa, vaikka Suomessa on näitä kuoliaaksi vaikenevia valitettavasti musiikkimedian puolella.
Martti Ahtisaari. Hän lauloi yhden biisin tultuaan valituksi presidentiksi, ja sen jälkeen hän on voittanut jonkin kansainvälisen palkinnon. Aikamoinen artisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jarkko Ahola. Suomessa viime aikaisesta menestyksestä huolimatta yhä aliarvostettu artisti. Jos Ahola olisi syntynyt jossain muualla kuin Suomessa, edes Ruotsissa, hän olisi jo kansainvälisesti tunnettu. Ahola-Torikka kaksikko voisi hyvinkin menestyä jos osattaisiin panostaa ja markkinoida ulkomaille oikealla tavalla.
Metallibändit yleensäkin menestyvät, Suomella on hyvä maine metallipiireissä ja siksi uudet suomalaiset metallibändit herättävät automaattisesti kiinnostusta ulkomailla. Jotkut metallilaulajat ehkä voisivat menestyä sooloartisteina, mutta parhaat mahdollisuudet olisi Aholalla koska hallitsee niin monta genreä.
Useimmat Suomessa menestyvät suomalaiset popartistit, joita täällä hehkutetaan, ja vielä esitetään ulkomaille vietäväksi, naurettaisiin pihalle Suomen rajojen ulkomailla. Suomalainen pop, hiphop jne nyt on vain suomalaista ja kotikutoista, ei sillä pärjätä ulkomailla.
Jarkko Ahola on huikea, mutta tuskin suostuisi, koska euroviisut tarkoittavat sitä, että misiikkipiirrit siirtävät artistin ö-mappiin kävi miten kävi. Ahola tietää tämän hyvin koska näin kävi teräsbetonille ja näin kävi myös Lordille, eli menestyskään ei auta.
Lordi keikkailee kyllä muualla ja julkaisee levyjä säännöllisesti n. 2 vuoden välein, juuri ilmestyi yhdeksäs. Suomessa ilmeisesti alettiin vihata bändiä kun oli vuoden ajan niin paljon esillä viisujen jälkeen.
Mies24 kirjoitti:

Suomessa musiikkidiggari - ja tuotantopiirit nimenomaan käänsivät selkänsä, koska euroviisumusiikki on aina huonoa musiikkia. Suomalaisten musiikkidiggari- ja tuotantopiirien tyhmyys on pääasiallinen syy siihen, että emme menestystä koskaan saa missään. Kun taidot ja äly menestyksen luomiseen ja artistin markkinointiin eivät riitä niin ne eivät riitä.
Haloo Helsingin kaltaisia bändejä on maailmalla satoja tuhansia sillä erolla, että niiden solisti osaa laulaa. Kaija Koo taisi olla vitsi tai sarkasmia? Chisu taitaa tehdä jotain enkuksi nyt tauokonsa aikana tosin ei kyllä mitään asiaa ulkomaille. Aiemmin mainittu Jenni ei halua ulkomaille vaikka ostaisin kyllä hänen engl.kielisen levynsä.