Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa oleva mies, oletko suhteessa vain koska parempaakaan ei ole saatavilla?
01.06.2018 |
Eli olet sinut oman tasosi kanssa ja olet ottanut naisen, joka sinut on kelpuuttanut. Tykkäät kuitenkin jakaa elämän jonkun kanssa, joten parempi suhteessa kuin yksin.
Kommentit (985)
Tässä ketjussa on paljon loistavia kommenttejä meiltä naisilta, mutta sitten on valitettavan paljon hieman huolestuttaviakin kommentteja.
Oletan että olette nuorempia ja vielä hieman idyllinen kuva elämästä, ja ehkä naivitkin toiveet. Suren puolestanne, jos ja kun elämän realiteetit iskevät jossain vaiheessa unelmat alas.
Välillä kaipaan "Ensitreffit alttarilla"- järkevyyttä tähänkin ketjuun, eli siellä monet naisetkin myöntävät et hyvä suhde on myös sitä, että päätetään tahtoa, jos tyyppi on ok eikä ehdoton nou-nou.
Eikai se ole niin melodraamaista tai huippuvakavaakaan, rakkaus ja kumppaninetsintä ja -valinta? Tai ehkä vain olen jo niin vanha etten enää muista omia nuoruuden aikojani ;)
Minä muuten ihastun tosi helposti, ja olen ollut satoihin poikiin ihastunut, mutta en olisi heille monillekaan kelvannut, muutamalle vain. Mutta en nyt tee siitä teoriaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realisti86 kirjoitti:
Jos niitä naisia joihin ihastuu ei saa omakseen, niin eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. Tyytyminen "ihan kivaan" naiseen, johon luultavasti ajan myötä kiintyy
2. Koko elämä yksin. Ilman läheisyyttä, jaettua arkea, lapsia, seksiä, hellyyttä....
Auttaako tämä ymmärtämään miksi usein siihen naiseen kannattaa "tyytyä"? Tämä sama tyyyyminen on minullakin edessä, koska en ole onnistunut 32 ikävuoteen mennessä saamaan tavoittelemiani naisia itselleni. En halua elää koko elämääni yksin...
-Mies32v-
Voihan puistatus sentään. Ei ketään toista ihmistä voi "omistaa" tai "saada itselleen". Vai orjaako oletkin hankkimassa? Järkyttävä asenne.
Kyllähän tuo koko asenne kuullostaa järkyttävältä tällaisesta, joka on itse pariutunut koska molemmat oli järjettömän rakastuneita. Itse olen yleensä järkevä ja käytännöllinen ja todellakin kaikkea muuta kuin tunteellinen, mutta kyllä tuollainen kylmän raaka asenne, että tyydyn vaan johonkin etten jää yksin kuulostaa kamalalta. Toivottavasti se toinenkin osapuoli on yhtä tunteettomasti liikkellä, eikä kuvittele liikoja. Tosi tuollainen parinmuodostus tapa kyllä selittää hyvin avioero tilastot. Huhhuh.
Minua kiinnostaisi tietää, että mistä johtuu, ettei tämä 32-vuotias mies onnistu koskaan kokemaan molemminpuolista ihastumista naisen kanssa. Mikään umpiruma epäsosiaalinen hylkiö hän tuskin on, kun on kuitenkin kohdannut niitä ihan kivoja naisia, jotka ovat hänestä olleet kiinnostuneita, mutta hän ei heistä. Mistä siis kenkä puristaa? Millaisiin naisiin hän itse ihastuu? Ja mikä niissä kaikissa "ihan kivoissa" naisissa on ollut vialla, että mitään ihastumisen tunteita heitä kohtaan ei ole herännyt?
Sukupuoli.
Sukupuoli juurikin.
Taisi olla eilen kun luin miten joku mies oli tehnyt tinderiin profiilin naisena ja profiilissa oli pelkästään kuva kukasta, nainen sai kymmeniä mätsejä päivässä siis kukan kuvalla..
Miehet ei saa kun ehkä pari mätsiä päivässä vaikka profiilissa olisi hyvät kuvat miehestä ja hyvä teksti ja sekin vain kahden ekan päivänä aikana.
Mitähän tämä kertoo miehistä..
Sen, että miehille melkein nainen kuin nainen kelpaa. Ja tätä ei pidä ajatella huonona asiana, koska se ei todellakaan sitä ole! Nainen pääsee valitsemaan joukosta haluamansa miehen ja todennäköisyys sille, että mieskin haluaa tämän naisen on korkea. Win-win. Molemmat ovat tyytyväisiä, ja suhde syntyi.
Ajattelepa tilannetta, jos tätä mekanismia ei olisi. Jos olisi niin, että miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset. Toisin sanoen, yksi sadasta tai tuhannesta ihastuksesi kohteesta olisi sinusta kiinnostunut. Ei taitaisi olla suhteita takana sinullakaan, ellet sitten ole ihastunut satoihin miehiin...
Sanotko, että miehet ihastuvat satoihin ja nainen yhteen? Sitten nainen ottaa sen yhden. Se nainen oli yksi niistä sadoista?
En sanoisi tätä faktaksi, mutta ihan hauska teoria. Tai hauska ja hauska, masentava tuo on. Se kuulostaa siltä että miehen ja naisen ihastuminen on eriasia. Minä kaippa teininä olin mies, kun ''ihastuin''(=näin jonku jolla oli kiva tukka ja se sai perhoset lentämään) kehen vaan aivan päättömistä syistä, enkä saanut vastakaikua. Hetkinen, teoriasi ei toimi. Ellen sitten ollut mies.
Yksi tai monikaan poikkeava tapaus ei tarkoita, etteikö ”teoria” toimisi.
Niimpä tietenkin. Poikkeus on hyvä selitys, aina kun asiat ei olekaan niin yksiselitteisiä, mutta halutaan kovasti olla sitä mieltä.
Onneksi on poikkeuksia, ja onneksi olen yksi poikkeus.
Ei kun ihan tosissani nyt kirjoitin. Ihmisten käyttäytymiseen perustuvissa tieteissä ei ole teorioita, jotka toimisivat jokaisen yksilön kohdalla. Se ei kuitenkaan tee niitä pätemättömiksi tai turhiksi.
Ehkä ymmärrätkin tämän, mutta kiinnitin huomiota tähän ”teoriasi ei toimi”-lausahdukseen. Se on valitettavan yleinen väärinkäsitys sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät ole tieteelliseen ajatteluun tottuneita tai kykeneviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin kyselyyn kyllä. Olihan nykyinen nainen kuitenkin ehkä joku kymmenes nainen jota lähestyin, ja joka sitten koki sen taianomaisen kemian kanssani ja siitä sitten edettiin parisuhteeseen. Noista muista naisista suurin osa oli ulkonäöltään selvästi parempia kuin nykyinen, mutta olen kyllä tähänkin jo nyt tottunut ja ihan tyytyväinen.
Tässä on mielestäni hyvä kiteytys.
Mies on se joka lähestyy kymmeniä naisia ja sitten alkaa olemaan sen kanssa jolta tulee vastakaikua.
Ei tietenkään ihan kenen tahansa ylipainoisen tai yksinhuoltajan mutta niiden kymmenien ihan ok naisten joukosta eka joka antaa vastakaikua.
Muunlaista skenariota ei oikeastaan ole ellet ole joku erityisen hyvännäköinen. Ei mies pääse valikoimaan niitä naisia joita itse pitäisi viehättävimpänä. Mies on aina se joka antaa periksi näissä pariutumisasioissa.
Ja juuri sen takia naisen ei pidä koskaan ryhtyä suhteeseen tuollaisen miehen kanssa, joka yrittää monia ja saa vain ’jonkun’. Mieluummin yksin kuin joku johon tyydytään.
Jos tämä palsta jotain opettaa, niin varomaan itseään ’tavallisina’ pitämiään miehiä.
Kerron sinulle salaisuuden: suurin osa miehistä joutuu yrittämään monia naisia saadakseen sen jonkun.
Kerron sinulle salaisuuden: todella harva nainen saa haaveittensa miehen. Aiempi työkaveri etsi miestä, joka on älykäs ja jolla on superkroppa. Hän päätyi 50 kiloa ylipainoiseen mieheen, joka halusi lapsia. Mukava mies, mutta melkoinen tiputus toivotusta. Kuten monella muulla naisella Suomessa.
Kaljusta possunenä läskimahasta ei treenata pitkäsääristä, hoikkaa ja hyvännäköistä norjalaismiestä. :)
ohis
Miksi naisia sitten kovasti tuntuu ärsyttävän, kun mies kertoo saman asian? Ainakin tässä ketjussa naiset ovat jopa pöyristyneitä tajuttuaan, että miehet nyt vaan eivät saa haaveittensa naista. Miksi se on pöyristyttävää, jos kerran naisetkaan eivät saa haaveittensa miestä?
Tähän voisitte vastata.
On yksi asia olla realistinen ja toinen asia kylmästi ottaa vaan joku kun ei voi saada sitä kaunotarta.
Itse kyllä rakastuin mieheeni vaikka hän onkin tavallinen mies.
Mutta odotan myös häneltä sitä että hän rakastaa minua. Ja kyllä hän rakastaakin. En silti kuvittele etteikö hän voisi rakastaa jotakuta muutakin.
Jos rakkaus loppuu , loppuu myös parisuhde eli ainakaan minua kannata pitää minään kotitalouskoneena joka on hyödyllinen mutta jonka korvaisi kuka vaan koska vaan.
Naiset laittaa vireille suuremman osan eroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realisti86 kirjoitti:
Jos niitä naisia joihin ihastuu ei saa omakseen, niin eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. Tyytyminen "ihan kivaan" naiseen, johon luultavasti ajan myötä kiintyy
2. Koko elämä yksin. Ilman läheisyyttä, jaettua arkea, lapsia, seksiä, hellyyttä....
Auttaako tämä ymmärtämään miksi usein siihen naiseen kannattaa "tyytyä"? Tämä sama tyyyyminen on minullakin edessä, koska en ole onnistunut 32 ikävuoteen mennessä saamaan tavoittelemiani naisia itselleni. En halua elää koko elämääni yksin...
-Mies32v-
Voihan puistatus sentään. Ei ketään toista ihmistä voi "omistaa" tai "saada itselleen". Vai orjaako oletkin hankkimassa? Järkyttävä asenne.
Kyllähän tuo koko asenne kuullostaa järkyttävältä tällaisesta, joka on itse pariutunut koska molemmat oli järjettömän rakastuneita. Itse olen yleensä järkevä ja käytännöllinen ja todellakin kaikkea muuta kuin tunteellinen, mutta kyllä tuollainen kylmän raaka asenne, että tyydyn vaan johonkin etten jää yksin kuulostaa kamalalta. Toivottavasti se toinenkin osapuoli on yhtä tunteettomasti liikkellä, eikä kuvittele liikoja. Tosi tuollainen parinmuodostus tapa kyllä selittää hyvin avioero tilastot. Huhhuh.
Minua kiinnostaisi tietää, että mistä johtuu, ettei tämä 32-vuotias mies onnistu koskaan kokemaan molemminpuolista ihastumista naisen kanssa. Mikään umpiruma epäsosiaalinen hylkiö hän tuskin on, kun on kuitenkin kohdannut niitä ihan kivoja naisia, jotka ovat hänestä olleet kiinnostuneita, mutta hän ei heistä. Mistä siis kenkä puristaa? Millaisiin naisiin hän itse ihastuu? Ja mikä niissä kaikissa "ihan kivoissa" naisissa on ollut vialla, että mitään ihastumisen tunteita heitä kohtaan ei ole herännyt?
Sukupuoli.
Sukupuoli juurikin.
Taisi olla eilen kun luin miten joku mies oli tehnyt tinderiin profiilin naisena ja profiilissa oli pelkästään kuva kukasta, nainen sai kymmeniä mätsejä päivässä siis kukan kuvalla..
Miehet ei saa kun ehkä pari mätsiä päivässä vaikka profiilissa olisi hyvät kuvat miehestä ja hyvä teksti ja sekin vain kahden ekan päivänä aikana.
Mitähän tämä kertoo miehistä..
Sen, että miehille melkein nainen kuin nainen kelpaa. Ja tätä ei pidä ajatella huonona asiana, koska se ei todellakaan sitä ole! Nainen pääsee valitsemaan joukosta haluamansa miehen ja todennäköisyys sille, että mieskin haluaa tämän naisen on korkea. Win-win. Molemmat ovat tyytyväisiä, ja suhde syntyi.
Ajattelepa tilannetta, jos tätä mekanismia ei olisi. Jos olisi niin, että miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset. Toisin sanoen, yksi sadasta tai tuhannesta ihastuksesi kohteesta olisi sinusta kiinnostunut. Ei taitaisi olla suhteita takana sinullakaan, ellet sitten ole ihastunut satoihin miehiin...
Sanotko, että miehet ihastuvat satoihin ja nainen yhteen? Sitten nainen ottaa sen yhden. Se nainen oli yksi niistä sadoista?
En sanoisi tätä faktaksi, mutta ihan hauska teoria. Tai hauska ja hauska, masentava tuo on. Se kuulostaa siltä että miehen ja naisen ihastuminen on eriasia. Minä kaippa teininä olin mies, kun ''ihastuin''(=näin jonku jolla oli kiva tukka ja se sai perhoset lentämään) kehen vaan aivan päättömistä syistä, enkä saanut vastakaikua. Hetkinen, teoriasi ei toimi. Ellen sitten ollut mies.
Yksi tai monikaan poikkeava tapaus ei tarkoita, etteikö ”teoria” toimisi.
Niimpä tietenkin. Poikkeus on hyvä selitys, aina kun asiat ei olekaan niin yksiselitteisiä, mutta halutaan kovasti olla sitä mieltä.
Onneksi on poikkeuksia, ja onneksi olen yksi poikkeus.
Niimpä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin kyselyyn kyllä. Olihan nykyinen nainen kuitenkin ehkä joku kymmenes nainen jota lähestyin, ja joka sitten koki sen taianomaisen kemian kanssani ja siitä sitten edettiin parisuhteeseen. Noista muista naisista suurin osa oli ulkonäöltään selvästi parempia kuin nykyinen, mutta olen kyllä tähänkin jo nyt tottunut ja ihan tyytyväinen.
Tässä on mielestäni hyvä kiteytys.
Mies on se joka lähestyy kymmeniä naisia ja sitten alkaa olemaan sen kanssa jolta tulee vastakaikua.
Ei tietenkään ihan kenen tahansa ylipainoisen tai yksinhuoltajan mutta niiden kymmenien ihan ok naisten joukosta eka joka antaa vastakaikua.
Muunlaista skenariota ei oikeastaan ole ellet ole joku erityisen hyvännäköinen. Ei mies pääse valikoimaan niitä naisia joita itse pitäisi viehättävimpänä. Mies on aina se joka antaa periksi näissä pariutumisasioissa.
Ja juuri sen takia naisen ei pidä koskaan ryhtyä suhteeseen tuollaisen miehen kanssa, joka yrittää monia ja saa vain ’jonkun’. Mieluummin yksin kuin joku johon tyydytään.
Jos tämä palsta jotain opettaa, niin varomaan itseään ’tavallisina’ pitämiään miehiä.
Kerron sinulle salaisuuden: suurin osa miehistä joutuu yrittämään monia naisia saadakseen sen jonkun.
Kerron sinulle salaisuuden: todella harva nainen saa haaveittensa miehen. Aiempi työkaveri etsi miestä, joka on älykäs ja jolla on superkroppa. Hän päätyi 50 kiloa ylipainoiseen mieheen, joka halusi lapsia. Mukava mies, mutta melkoinen tiputus toivotusta. Kuten monella muulla naisella Suomessa.
Kaljusta possunenä läskimahasta ei treenata pitkäsääristä, hoikkaa ja hyvännäköistä norjalaismiestä. :)
ohis
Miksi naisia sitten kovasti tuntuu ärsyttävän, kun mies kertoo saman asian? Ainakin tässä ketjussa naiset ovat jopa pöyristyneitä tajuttuaan, että miehet nyt vaan eivät saa haaveittensa naista. Miksi se on pöyristyttävää, jos kerran naisetkaan eivät saa haaveittensa miestä?
Tähän voisitte vastata.
On yksi asia olla realistinen ja toinen asia kylmästi ottaa vaan joku kun ei voi saada sitä kaunotarta.
Itse kyllä rakastuin mieheeni vaikka hän onkin tavallinen mies.
Mutta odotan myös häneltä sitä että hän rakastaa minua. Ja kyllä hän rakastaakin. En silti kuvittele etteikö hän voisi rakastaa jotakuta muutakin.
Jos rakkaus loppuu , loppuu myös parisuhde eli ainakaan minua kannata pitää minään kotitalouskoneena joka on hyödyllinen mutta jonka korvaisi kuka vaan koska vaan.Naiset laittaa vireille suuremman osan eroista.
Miten olet kurkistanut miehesi pään sisään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Voi ei, oletko tosissasi? Kuulostaa aika melodramaattiselta: onko kaikki tähän asti ollut silkkaa näytelmä vain, sniif!
Mikä ratkaisee, onko suhteessa hyvä olla? Minä sanon että teot. Eikö ole aika sama, mitä puoliso ajattelee ja tuntee, jos hän kuitenkin käytännössä osoittaa rakastavansa sinua?
Minun mies on tunnevammainen, eli hän ei kykene tuntemaan rakkauden tunteita. Hän kuitenkin osoittaa minulle ja lapsillemme rakkautta joka päivä monilla ihanilla asioilla <3 Sekö ei riittäisi? Miksi hänen pitäisi vielä puristaa itsestään jotain gigolomaisia tunneryöppyjä, vainko minun mahdollisen epävarmuuteni tai lapsellisen vaatimukseni "koska sen pitää tuntea hirveän isoja rakkaudentunteita minua kohtaan" vuoksiko?
Mitä jos kasvettais aikuisiksi, ihan me kaikki?
Mutta jos mies ei lähtökohtaisesti rakasta kumppaniaan vaan on tyytynyt siihen joka häneen ihastui, ettei jäisi yksin, niin kuinka kauan luulet hänen jaksavan tehdä niitä rakkauden tekoja toisten eteen? Ja miksi hän niitä tekisi kun kerta rakkautta ei oikeasti niiden takana ole?
Se, että puolisot rakastuvat ja menevät tämän tunteen vallassa yhteen ei tarkoita sitä, että koettaisiin tai vaadittaisiin gigolomaisia tunneryöppyjä. Esimerkiksi meille tämä rakastaminen oli molemmille niin itsestään selvää, ettei siihen mitään teatraalisia vakuutuksia ole kumpikaan missään vaiheessa kaivannut. On vaan ollut suuri tarve olla just tämän tietyn ihmisen kanssa yhdessä ja lähekkäin, jopa sisäkkäin, niin paljon kuin mahdollista. Yhdessä ollessa kaikki tuntuu vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua täydelliseltä.
Se minun tunnevammainen mies on jaksanut kohta jo 25v <3 Enkö olisi saanut mennä hänen kanssaan naimisiin mielestäsi, koska hänellä ei ollut isoja rakkaudentunteita?
Niin, miksi ihmiset tekevät hyviä tekoja? Eikö nitä voi tehdä, vaikke kokisi isoja tunteita? Eikö se että on alttarilla sanonut "tahdon" riitä syyksi tehdä rakkauden tekoja?
Se on niinkin että kun tekee oikein = hyviä tekoja, kiintymys toisyta ihmistä vahvistuu. Ja minusta rakkaus = rakkauden teot.
Pelottavaa jos sinun käsitys on se, että hyviä tekoja ei jaksa tehdä jos ei toista rakasta :(
Sinä olet ilmeisesti valinnut kumppanisi tietäen hänen erityispiirteistä ja pystyt hyväksymään ja elämään sen kanssa onnellisena ja tyytyväisenä. Itse olen elänyt rakastavan miehen kanssa kohta 35 vuotta tyytyväisenä, enkä voi kuvitella itse toimineeni toisin. Entäs sitten nämä tämän keskustelun aiheena olevat pariskunnat, joissa mies ottaa ehkäpä häneen yksipuolisesti ihastuneen/rakastuneen naisen kumppanikseen vain siitä syystä ettei jää yksin? Mitään tunteita ei hyviä eikä huonoja kohdistu juuri tähän ihmiseen ja hänen sijastaan ihan kuka tahansa toinen olisi yhtä ok. Mielestäni se on törkeää hyväksikäyttöä. Jos molemmat ovat tehneet ratkaisunsa yhtälailla pelkällä järjellä, asia on ok.
Mielestäni hyvillä teoilla ja rakkaudella ei ole mitään yhteyttä, mikäli niitä ei tee rakkaudesta. Jos teet niitä vaan näön vuoksi tai siksi, että toinen niitä odottaa, tai siksi, että itse pääset näin helpommalla tai siksi, että oletat saavasi vastapalveluksen niin ei se mielestäni ole rakkautta. Hyviä tekoja voi tehdä tuntemattomillekkin ilman sen suurempia kiintymyksen tunteita. Motiivi vaan on heikompi toimia näin jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realisti86 kirjoitti:
Jos niitä naisia joihin ihastuu ei saa omakseen, niin eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. Tyytyminen "ihan kivaan" naiseen, johon luultavasti ajan myötä kiintyy
2. Koko elämä yksin. Ilman läheisyyttä, jaettua arkea, lapsia, seksiä, hellyyttä....
Auttaako tämä ymmärtämään miksi usein siihen naiseen kannattaa "tyytyä"? Tämä sama tyyyyminen on minullakin edessä, koska en ole onnistunut 32 ikävuoteen mennessä saamaan tavoittelemiani naisia itselleni. En halua elää koko elämääni yksin...
-Mies32v-
Voihan puistatus sentään. Ei ketään toista ihmistä voi "omistaa" tai "saada itselleen". Vai orjaako oletkin hankkimassa? Järkyttävä asenne.
Kyllähän tuo koko asenne kuullostaa järkyttävältä tällaisesta, joka on itse pariutunut koska molemmat oli järjettömän rakastuneita. Itse olen yleensä järkevä ja käytännöllinen ja todellakin kaikkea muuta kuin tunteellinen, mutta kyllä tuollainen kylmän raaka asenne, että tyydyn vaan johonkin etten jää yksin kuulostaa kamalalta. Toivottavasti se toinenkin osapuoli on yhtä tunteettomasti liikkellä, eikä kuvittele liikoja. Tosi tuollainen parinmuodostus tapa kyllä selittää hyvin avioero tilastot. Huhhuh.
Minua kiinnostaisi tietää, että mistä johtuu, ettei tämä 32-vuotias mies onnistu koskaan kokemaan molemminpuolista ihastumista naisen kanssa. Mikään umpiruma epäsosiaalinen hylkiö hän tuskin on, kun on kuitenkin kohdannut niitä ihan kivoja naisia, jotka ovat hänestä olleet kiinnostuneita, mutta hän ei heistä. Mistä siis kenkä puristaa? Millaisiin naisiin hän itse ihastuu? Ja mikä niissä kaikissa "ihan kivoissa" naisissa on ollut vialla, että mitään ihastumisen tunteita heitä kohtaan ei ole herännyt?
Sukupuoli.
Sukupuoli juurikin.
Taisi olla eilen kun luin miten joku mies oli tehnyt tinderiin profiilin naisena ja profiilissa oli pelkästään kuva kukasta, nainen sai kymmeniä mätsejä päivässä siis kukan kuvalla..
Miehet ei saa kun ehkä pari mätsiä päivässä vaikka profiilissa olisi hyvät kuvat miehestä ja hyvä teksti ja sekin vain kahden ekan päivänä aikana.
Mitähän tämä kertoo miehistä..
Sen, että miehille melkein nainen kuin nainen kelpaa. Ja tätä ei pidä ajatella huonona asiana, koska se ei todellakaan sitä ole! Nainen pääsee valitsemaan joukosta haluamansa miehen ja todennäköisyys sille, että mieskin haluaa tämän naisen on korkea. Win-win. Molemmat ovat tyytyväisiä, ja suhde syntyi.
Ajattelepa tilannetta, jos tätä mekanismia ei olisi. Jos olisi niin, että miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset. Toisin sanoen, yksi sadasta tai tuhannesta ihastuksesi kohteesta olisi sinusta kiinnostunut. Ei taitaisi olla suhteita takana sinullakaan, ellet sitten ole ihastunut satoihin miehiin...
Sanotko, että miehet ihastuvat satoihin ja nainen yhteen? Sitten nainen ottaa sen yhden. Se nainen oli yksi niistä sadoista?
En sanoisi tätä faktaksi, mutta ihan hauska teoria. Tai hauska ja hauska, masentava tuo on. Se kuulostaa siltä että miehen ja naisen ihastuminen on eriasia. Minä kaippa teininä olin mies, kun ''ihastuin''(=näin jonku jolla oli kiva tukka ja se sai perhoset lentämään) kehen vaan aivan päättömistä syistä, enkä saanut vastakaikua. Hetkinen, teoriasi ei toimi. Ellen sitten ollut mies.
Yksi tai monikaan poikkeava tapaus ei tarkoita, etteikö ”teoria” toimisi.
Niimpä tietenkin. Poikkeus on hyvä selitys, aina kun asiat ei olekaan niin yksiselitteisiä, mutta halutaan kovasti olla sitä mieltä.
Onneksi on poikkeuksia, ja onneksi olen yksi poikkeus.
Ei kun ihan tosissani nyt kirjoitin. Ihmisten käyttäytymiseen perustuvissa tieteissä ei ole teorioita, jotka toimisivat jokaisen yksilön kohdalla. Se ei kuitenkaan tee niitä pätemättömiksi tai turhiksi.
Ehkä ymmärrätkin tämän, mutta kiinnitin huomiota tähän ”teoriasi ei toimi”-lausahdukseen. Se on valitettavan yleinen väärinkäsitys sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät ole tieteelliseen ajatteluun tottuneita tai kykeneviä.
Ihmisen käyttäytymiseen perustuvat tieteet on tieteistä se, mikä ei itseä kiinnosta tippaakaan.
Otin viimeisen lauseesi erittäin kovana kolhuna, mutta eipä oikeasti tarvitse välittää mitä joku tällä saitilla sanoo. Olen kuitenkin vielä ihan keskeskasvunen.
Ei ole turhia ei, voidaan tehä vaikka joka ihmiselle omat teoriat niin teoriat toimii. ko. Ei mulla mitään pointtia tässä enää oo. Me ollaan eri mieltä ja se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko hoika nuori nainen rakastua palavasti lihavaan mieheen?
Olen 20v nuori mies ja tunnen vetoa vain hoikkiin tyttöihin.
Olen yrittänyt seurustella lihavan naisen kanssa..mutta en pystynyt tyytymään häneen
Totta kai voi. Itselläni on litteä vatsa ja miehelläni moderni pesupallo. Hän on kuitenkin hauska, komea ja ystävällinen joten se kompensoi paljon pehmeää vatsanseutua. Rahaa hänellä ei juuri ole, eikä tarvitsekaan koska itselläni on ihan tarpeeksi. Ei hän kuitenkaan mikään jenkkiläski ole vaan 185cm/92kg, hyvin perinteisen suomalaisen miehen mallinen vatsakas nalle. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realisti86 kirjoitti:
Jos niitä naisia joihin ihastuu ei saa omakseen, niin eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. Tyytyminen "ihan kivaan" naiseen, johon luultavasti ajan myötä kiintyy
2. Koko elämä yksin. Ilman läheisyyttä, jaettua arkea, lapsia, seksiä, hellyyttä....
Auttaako tämä ymmärtämään miksi usein siihen naiseen kannattaa "tyytyä"? Tämä sama tyyyyminen on minullakin edessä, koska en ole onnistunut 32 ikävuoteen mennessä saamaan tavoittelemiani naisia itselleni. En halua elää koko elämääni yksin...
-Mies32v-
Voihan puistatus sentään. Ei ketään toista ihmistä voi "omistaa" tai "saada itselleen". Vai orjaako oletkin hankkimassa? Järkyttävä asenne.
Kyllähän tuo koko asenne kuullostaa järkyttävältä tällaisesta, joka on itse pariutunut koska molemmat oli järjettömän rakastuneita. Itse olen yleensä järkevä ja käytännöllinen ja todellakin kaikkea muuta kuin tunteellinen, mutta kyllä tuollainen kylmän raaka asenne, että tyydyn vaan johonkin etten jää yksin kuulostaa kamalalta. Toivottavasti se toinenkin osapuoli on yhtä tunteettomasti liikkellä, eikä kuvittele liikoja. Tosi tuollainen parinmuodostus tapa kyllä selittää hyvin avioero tilastot. Huhhuh.
Minua kiinnostaisi tietää, että mistä johtuu, ettei tämä 32-vuotias mies onnistu koskaan kokemaan molemminpuolista ihastumista naisen kanssa. Mikään umpiruma epäsosiaalinen hylkiö hän tuskin on, kun on kuitenkin kohdannut niitä ihan kivoja naisia, jotka ovat hänestä olleet kiinnostuneita, mutta hän ei heistä. Mistä siis kenkä puristaa? Millaisiin naisiin hän itse ihastuu? Ja mikä niissä kaikissa "ihan kivoissa" naisissa on ollut vialla, että mitään ihastumisen tunteita heitä kohtaan ei ole herännyt?
Sukupuoli.
Sukupuoli juurikin.
Taisi olla eilen kun luin miten joku mies oli tehnyt tinderiin profiilin naisena ja profiilissa oli pelkästään kuva kukasta, nainen sai kymmeniä mätsejä päivässä siis kukan kuvalla..
Miehet ei saa kun ehkä pari mätsiä päivässä vaikka profiilissa olisi hyvät kuvat miehestä ja hyvä teksti ja sekin vain kahden ekan päivänä aikana.
Mitähän tämä kertoo miehistä..
Sen, että miehille melkein nainen kuin nainen kelpaa. Ja tätä ei pidä ajatella huonona asiana, koska se ei todellakaan sitä ole! Nainen pääsee valitsemaan joukosta haluamansa miehen ja todennäköisyys sille, että mieskin haluaa tämän naisen on korkea. Win-win. Molemmat ovat tyytyväisiä, ja suhde syntyi.
Ajattelepa tilannetta, jos tätä mekanismia ei olisi. Jos olisi niin, että miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset. Toisin sanoen, yksi sadasta tai tuhannesta ihastuksesi kohteesta olisi sinusta kiinnostunut. Ei taitaisi olla suhteita takana sinullakaan, ellet sitten ole ihastunut satoihin miehiin...
Luojan kiitos, tämän palstan ulkopuolella miehille ei todellakaan kelpaa nainen kuin nainen.
Hyvin monille kelpaa koska on pakko. Vai miten luulet, että perus-Pentti saisi suhteen kun 90% hänen ehdotuksistaan tyrmätään? Mies ottaa kenelle hän kelpaa tai kuka nainen sattuu joskus aprillipäivänä tekemään aloitteen. Sinulle ei liene uutinen, että naiset ovat hyvin passiivisia tässä asiassa? Odottavat vain palkintona miehille, että tarpeeksi laadukas mies tulisi ja laittaisi kemiat pyörimään jaloissa vaimitensemenikään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realisti86 kirjoitti:
Jos niitä naisia joihin ihastuu ei saa omakseen, niin eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. Tyytyminen "ihan kivaan" naiseen, johon luultavasti ajan myötä kiintyy
2. Koko elämä yksin. Ilman läheisyyttä, jaettua arkea, lapsia, seksiä, hellyyttä....
Auttaako tämä ymmärtämään miksi usein siihen naiseen kannattaa "tyytyä"? Tämä sama tyyyyminen on minullakin edessä, koska en ole onnistunut 32 ikävuoteen mennessä saamaan tavoittelemiani naisia itselleni. En halua elää koko elämääni yksin...
-Mies32v-
Voihan puistatus sentään. Ei ketään toista ihmistä voi "omistaa" tai "saada itselleen". Vai orjaako oletkin hankkimassa? Järkyttävä asenne.
Kyllähän tuo koko asenne kuullostaa järkyttävältä tällaisesta, joka on itse pariutunut koska molemmat oli järjettömän rakastuneita. Itse olen yleensä järkevä ja käytännöllinen ja todellakin kaikkea muuta kuin tunteellinen, mutta kyllä tuollainen kylmän raaka asenne, että tyydyn vaan johonkin etten jää yksin kuulostaa kamalalta. Toivottavasti se toinenkin osapuoli on yhtä tunteettomasti liikkellä, eikä kuvittele liikoja. Tosi tuollainen parinmuodostus tapa kyllä selittää hyvin avioero tilastot. Huhhuh.
Minua kiinnostaisi tietää, että mistä johtuu, ettei tämä 32-vuotias mies onnistu koskaan kokemaan molemminpuolista ihastumista naisen kanssa. Mikään umpiruma epäsosiaalinen hylkiö hän tuskin on, kun on kuitenkin kohdannut niitä ihan kivoja naisia, jotka ovat hänestä olleet kiinnostuneita, mutta hän ei heistä. Mistä siis kenkä puristaa? Millaisiin naisiin hän itse ihastuu? Ja mikä niissä kaikissa "ihan kivoissa" naisissa on ollut vialla, että mitään ihastumisen tunteita heitä kohtaan ei ole herännyt?
Sukupuoli.
Sukupuoli juurikin.
Taisi olla eilen kun luin miten joku mies oli tehnyt tinderiin profiilin naisena ja profiilissa oli pelkästään kuva kukasta, nainen sai kymmeniä mätsejä päivässä siis kukan kuvalla..
Miehet ei saa kun ehkä pari mätsiä päivässä vaikka profiilissa olisi hyvät kuvat miehestä ja hyvä teksti ja sekin vain kahden ekan päivänä aikana.
Mitähän tämä kertoo miehistä..
Sen, että miehille melkein nainen kuin nainen kelpaa. Ja tätä ei pidä ajatella huonona asiana, koska se ei todellakaan sitä ole! Nainen pääsee valitsemaan joukosta haluamansa miehen ja todennäköisyys sille, että mieskin haluaa tämän naisen on korkea. Win-win. Molemmat ovat tyytyväisiä, ja suhde syntyi.
Ajattelepa tilannetta, jos tätä mekanismia ei olisi. Jos olisi niin, että miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset. Toisin sanoen, yksi sadasta tai tuhannesta ihastuksesi kohteesta olisi sinusta kiinnostunut. Ei taitaisi olla suhteita takana sinullakaan, ellet sitten ole ihastunut satoihin miehiin...
Ei tässä naisena kannata siis miehen kanssa suhteeseen alkaa kun ne on tunteiden viettäviä tuuliviirejä.
MiäsHenkilö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.
No selitä meillekin.
On naiselle evoluutiopsykologisessa mielessä riski, jos mies ei ole omistautunut.
Ja niin on se miehelle jos nainen ei ole nuori, terve, hedelmällinen ja hoikka. Mutta sehän on kato eriasia!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?
Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.
Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.
Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:
- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?
Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.
Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.
En ymmärrä edelleenkään miksi minum pitäisi alkaa tutustua sellaiseen mieheen, johon en ihastu. Minkä ihmeen takia alkaisin tapailla miestä, joka ei herätä seksuaalisia halujani? Mitä iloa minulle olisi parisuhteesta, jossa en koe vatsanpohjassa olevia perhosia, kun vain ajattelenkin ihastustani? Väännä minulle rautalangasta, kiitos.
Eikä se ihastuminen sulje pois järjellä miettimistä! On kohta neljä vuotta siitä kun tapasin miesystäväni. Ensi reaktioni hänet nähdessäni oli että "wow, miten ihanat silmät". En tiennyt hänen ammattiaan, tulojaan, statustaan, hän oli työhaalareissa ja ajoi ruostuneella pakulla. Mutta kun tervehdin häntä halaamalla niin olin jo kiinnostunut. Kun kävimme yhdessä kävelyllä ja hän auttoi täysin pyyteettömästi ventovierasta sivullista, hänen kiinnostavuutensa vain lisääntyi. Kun hän sitten lähti kotiinsa, olin jo lähes tulisilla hiilillä ja laitoin vielä samans iltana hänelle viestiä.
Näiden kohta neljän vuoden aikana olen tutustunut häneen. Tiedän, että hän todella on huolehtivainen, lämmin, vastuullinen ihminen. Olen tutustunut hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa ja hän minun. Olemme molemmat sairastaneet, olleet stressaantuneita työtilanteiden takia ym. Ja koko ajan olen rakastunut häneen yhä enemmän
Niin paljon, että alamme molemmat olla valmiita sitoutumaan toisiimme loppuelämäksemme muuttamalla yhteen.Kerro minulle, miksi haluaisin sitoutua ihmiseen ilman että pohjalla olisi ihastuminen, rakastuminen ja sen syveneminen rakkaudeksi?
Teidän suhteenne kuulostaa mainiolta. Juuri niitä asioita, mitä itsekin toivon suhteelta.
Sillä taas en näe olevan merkitystä, miten tähän tilanteeseen on päästy. Toki tuollainen romanttinen hullaantumistarina on kiva juttu, ei siinä. Minua kuitenkin kiinnostaa nykyhetki, eikä se, onko "pohjalla ihastu minne" vai ei.
Minun taas on mahdotonta kuvitella, että olisi olemassa nykytilanne ellei suhteeseemme olisi kuulunut myös seksi. Fyysinen läheisyys ja keskinäinen halu ovat itselleni välttämättömiä parisuhteessa ja "ihan kiva" ei riitä haluni herättämiseen.
Miehillä seksuaalisen halun heräämiseen ei onneksi kovin paljon tarvita. Juurihan oli lehdissä juttua CP-vammaisesta prostituoidusta ja bordellista, jossa oranki oli suosituin asiakaspalvelija.
Harva suhde jäänee syntymättä sen takia, että mies ei halua seksiä.
Hohhoijaa....
Kaikki naiset hakkaavat lapsensa koska osa on tehnyt näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?
Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.
Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.
Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:
- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?
Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.
Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.
En ymmärrä edelleenkään miksi minum pitäisi alkaa tutustua sellaiseen mieheen, johon en ihastu. Minkä ihmeen takia alkaisin tapailla miestä, joka ei herätä seksuaalisia halujani? Mitä iloa minulle olisi parisuhteesta, jossa en koe vatsanpohjassa olevia perhosia, kun vain ajattelenkin ihastustani? Väännä minulle rautalangasta, kiitos.
Eikä se ihastuminen sulje pois järjellä miettimistä! On kohta neljä vuotta siitä kun tapasin miesystäväni. Ensi reaktioni hänet nähdessäni oli että "wow, miten ihanat silmät". En tiennyt hänen ammattiaan, tulojaan, statustaan, hän oli työhaalareissa ja ajoi ruostuneella pakulla. Mutta kun tervehdin häntä halaamalla niin olin jo kiinnostunut. Kun kävimme yhdessä kävelyllä ja hän auttoi täysin pyyteettömästi ventovierasta sivullista, hänen kiinnostavuutensa vain lisääntyi. Kun hän sitten lähti kotiinsa, olin jo lähes tulisilla hiilillä ja laitoin vielä samans iltana hänelle viestiä.
Näiden kohta neljän vuoden aikana olen tutustunut häneen. Tiedän, että hän todella on huolehtivainen, lämmin, vastuullinen ihminen. Olen tutustunut hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa ja hän minun. Olemme molemmat sairastaneet, olleet stressaantuneita työtilanteiden takia ym. Ja koko ajan olen rakastunut häneen yhä enemmän
Niin paljon, että alamme molemmat olla valmiita sitoutumaan toisiimme loppuelämäksemme muuttamalla yhteen.Kerro minulle, miksi haluaisin sitoutua ihmiseen ilman että pohjalla olisi ihastuminen, rakastuminen ja sen syveneminen rakkaudeksi?
Teidän suhteenne kuulostaa mainiolta. Juuri niitä asioita, mitä itsekin toivon suhteelta.
Sillä taas en näe olevan merkitystä, miten tähän tilanteeseen on päästy. Toki tuollainen romanttinen hullaantumistarina on kiva juttu, ei siinä. Minua kuitenkin kiinnostaa nykyhetki, eikä se, onko "pohjalla ihastu minne" vai ei.
Minun taas on mahdotonta kuvitella, että olisi olemassa nykytilanne ellei suhteeseemme olisi kuulunut myös seksi. Fyysinen läheisyys ja keskinäinen halu ovat itselleni välttämättömiä parisuhteessa ja "ihan kiva" ei riitä haluni herättämiseen.
Miehillä seksuaalisen halun heräämiseen ei onneksi kovin paljon tarvita. Juurihan oli lehdissä juttua CP-vammaisesta prostituoidusta ja bordellista, jossa oranki oli suosituin asiakaspalvelija.
Harva suhde jäänee syntymättä sen takia, että mies ei halua seksiä.
Hohhoijaa....
Kaikki naiset hakkaavat lapsensa koska osa on tehnyt näin?
Bordellit, pornoteollisuus, deittipalveluiden sukupuoli- ja viestijakauma, yökerhojen meininki, netti- ja muut keskustelut, miehille suunnatun viihteen tapahtumat...
Kuinka paljon tarvitset evidenssiä ennen kuin uskot, että miehet ovat yleensä varsin matalalla kynnyksellä halukkaita seksiin useiden naisten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Voi ei, oletko tosissasi? Kuulostaa aika melodramaattiselta: onko kaikki tähän asti ollut silkkaa näytelmä vain, sniif!
Mikä ratkaisee, onko suhteessa hyvä olla? Minä sanon että teot. Eikö ole aika sama, mitä puoliso ajattelee ja tuntee, jos hän kuitenkin käytännössä osoittaa rakastavansa sinua?
Minun mies on tunnevammainen, eli hän ei kykene tuntemaan rakkauden tunteita. Hän kuitenkin osoittaa minulle ja lapsillemme rakkautta joka päivä monilla ihanilla asioilla <3 Sekö ei riittäisi? Miksi hänen pitäisi vielä puristaa itsestään jotain gigolomaisia tunneryöppyjä, vainko minun mahdollisen epävarmuuteni tai lapsellisen vaatimukseni "koska sen pitää tuntea hirveän isoja rakkaudentunteita minua kohtaan" vuoksiko?
Mitä jos kasvettais aikuisiksi, ihan me kaikki?
Mutta jos mies ei lähtökohtaisesti rakasta kumppaniaan vaan on tyytynyt siihen joka häneen ihastui, ettei jäisi yksin, niin kuinka kauan luulet hänen jaksavan tehdä niitä rakkauden tekoja toisten eteen? Ja miksi hän niitä tekisi kun kerta rakkautta ei oikeasti niiden takana ole?
Se, että puolisot rakastuvat ja menevät tämän tunteen vallassa yhteen ei tarkoita sitä, että koettaisiin tai vaadittaisiin gigolomaisia tunneryöppyjä. Esimerkiksi meille tämä rakastaminen oli molemmille niin itsestään selvää, ettei siihen mitään teatraalisia vakuutuksia ole kumpikaan missään vaiheessa kaivannut. On vaan ollut suuri tarve olla just tämän tietyn ihmisen kanssa yhdessä ja lähekkäin, jopa sisäkkäin, niin paljon kuin mahdollista. Yhdessä ollessa kaikki tuntuu vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua täydelliseltä.
Se minun tunnevammainen mies on jaksanut kohta jo 25v <3 Enkö olisi saanut mennä hänen kanssaan naimisiin mielestäsi, koska hänellä ei ollut isoja rakkaudentunteita?
Niin, miksi ihmiset tekevät hyviä tekoja? Eikö nitä voi tehdä, vaikke kokisi isoja tunteita? Eikö se että on alttarilla sanonut "tahdon" riitä syyksi tehdä rakkauden tekoja?
Se on niinkin että kun tekee oikein = hyviä tekoja, kiintymys toisyta ihmistä vahvistuu. Ja minusta rakkaus = rakkauden teot.
Pelottavaa jos sinun käsitys on se, että hyviä tekoja ei jaksa tehdä jos ei toista rakasta :(
Anteeksi että sekaannun tähän, mutta mistä sinä tiedät, että se sinun tunnevammainen miehesi ei rakasta sinua? Viestiesi perusteella hän kuitenkin teoillaan osoittaa sinulle rakkautta. Mistä nämä rakkauden teot mielestäsi kumpuavat jolleivat rakkaudesta?
Onko miehesi suoraan kertonut sinulle, että ei rakasta sinua? Vai onko hän vain jättänyt sanomatta että rakastaa? Mikä hänestä tekee tunnevammaisen, jos hän on kuitenkin vilpittömästi kykenevä osoittamaan rakkautta vaikkei ääneen sanoisikaan sitä? Onko hän oikeasti tunnevammainen? Vai voisiko hän olla sittenkin sellainen suht tyypillinen suomalainen jörrikkä, jolle tunteista puhuminen on vaikeaa? Nämä ovat minusta kaksi eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännetään asia toisinpäin. MIKSI miehet jäävät yksin?
Olen 42v eronnut nainen. Ulkoisesti hoikka, normaalipituinen (170), vetävän näköiseksi kehuttu, monet hämmästelleet kuullessaan ikäni, olen kuulemma nuoremman näköinen. Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut ja hymyileväinen.
Olen lähestynyt viimeisen 6 kk aikana useita miehiä, turhaan. On ollut pitkää, pätkää, hoikkaa, pyöreää, laseilla ja ilman. On ikähaarukkaa 40-50. En kysy tavatessa tulotasoa.
Mutta yksikään, siis ei yksikään, ole ollut kiinnostunut minusta.
Eli miehet. Olette yksin, koska teille ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Ei tavisnaiset, ei nätit naiset, ei älykkäät naiset, ei typerät naiset, ei työttömät naiset, ei työlliset naiset, ei varatut naiset eikä eronneet naiset.
Minä luovutan.
AV:lla ollaan erittäin usein ikäistään nuorempien näköisiä, mutta onko täällä kukaan vielä ollut ikäistään vanhemman näköinen (tai edes ikäisensä näköinen)?
Minä olen! Olen 27v mutta näytän varmaan nelikymppiseltä ellei yli. Kiitos roikkuva naama <33
Aika isolle osalle sekä naisista että miehistä on kumppanin valinta enemmän tyytymistä kuin mitään muuta. Parisuhdemarkkinat eivät puheista, Tinderistä ja pääkaupunkiseudun viihde-elämästä huolimatta ole rajattomat, koska ihmiset pyrkivät saamaan hyvän kumppanin, jossa on heitä itseään miellyttäviä ominaisuuksia eikä haitallisiksi katsottuja ominaisuuksia. Naiset vain taitavat etsiä ihastusta vahvemmin "siihen oikeaan" eli esimerkiksi 100 potentiaalisen miehen joukosta siihen yhteen. Yhä edelleen aika moni (todennäköisesti valtaosa) löytää seurustelukumppanin omien sosiaalisten kontaktien kautta, jotka eivät suinkaan ole rajattomat. Deittailuseuraa hakee vain osa sinkuista. Myös kumppanin "vaihtotilanteessa" kai todennäköisempää on, että se uusi ihastus on löytynyt omista sosiaalisista kuvioista, eikä hakemalla haettu netistä.
Mielenkiintoista muuten on, että nykyajan Tinder-kumppaninmetsästykselle romanttisine haaveiluineen ja "rajattomine" sinkkumäärineen on selkeä analogia menneiltä vuosikymmeniltä - sota-ajan kirjeenvaihtokulttuuri. Jatkosodan aikaan rintamalla tylsistyneet miehet ja kotirintaman ikävystyneet naiset kirjoittelivat satunnaisille vastakkaisen sukupuolen edustajille kirjeitä (osoitteita leviteltiin tehokkaasti ja avoimesti), ja usein kirjeenvaihto muuttui hyvinkin intiimiksi aika pian. Selkeästi sekä miehet että naiset etsivät ihastumisen tunnetta kirjeenvaihdon kautta paetakseen sota-ajan p*skaa arkea. Moni nainen ja mies kävi useankin kumppanin kanssa kiihkeääkin kirjeenvaihtoa jopa samaan aikaan. Tuolloin romanttisen rakkauden, ihastumisen ja rakastumisen tavoittelu oli suuremmassa suosiossa verrattuna aikaan ennen ja jälkeen sotaa, jolloin "tyydyttiin" lavatansseista löytyneeseen kumppaniin, jonka kanssa vaihdettiin ensisuudelmat räntäsateessa kuusen juurella ja mentiin "hakemaan papin aamenet" ilman suurempaa dramatiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?
Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.
Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.
Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:
- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?
Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.
Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.
En ymmärrä edelleenkään miksi minum pitäisi alkaa tutustua sellaiseen mieheen, johon en ihastu. Minkä ihmeen takia alkaisin tapailla miestä, joka ei herätä seksuaalisia halujani? Mitä iloa minulle olisi parisuhteesta, jossa en koe vatsanpohjassa olevia perhosia, kun vain ajattelenkin ihastustani? Väännä minulle rautalangasta, kiitos.
Eikä se ihastuminen sulje pois järjellä miettimistä! On kohta neljä vuotta siitä kun tapasin miesystäväni. Ensi reaktioni hänet nähdessäni oli että "wow, miten ihanat silmät". En tiennyt hänen ammattiaan, tulojaan, statustaan, hän oli työhaalareissa ja ajoi ruostuneella pakulla. Mutta kun tervehdin häntä halaamalla niin olin jo kiinnostunut. Kun kävimme yhdessä kävelyllä ja hän auttoi täysin pyyteettömästi ventovierasta sivullista, hänen kiinnostavuutensa vain lisääntyi. Kun hän sitten lähti kotiinsa, olin jo lähes tulisilla hiilillä ja laitoin vielä samans iltana hänelle viestiä.
Näiden kohta neljän vuoden aikana olen tutustunut häneen. Tiedän, että hän todella on huolehtivainen, lämmin, vastuullinen ihminen. Olen tutustunut hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa ja hän minun. Olemme molemmat sairastaneet, olleet stressaantuneita työtilanteiden takia ym. Ja koko ajan olen rakastunut häneen yhä enemmän
Niin paljon, että alamme molemmat olla valmiita sitoutumaan toisiimme loppuelämäksemme muuttamalla yhteen.Kerro minulle, miksi haluaisin sitoutua ihmiseen ilman että pohjalla olisi ihastuminen, rakastuminen ja sen syveneminen rakkaudeksi?
Teidän suhteenne kuulostaa mainiolta. Juuri niitä asioita, mitä itsekin toivon suhteelta.
Sillä taas en näe olevan merkitystä, miten tähän tilanteeseen on päästy. Toki tuollainen romanttinen hullaantumistarina on kiva juttu, ei siinä. Minua kuitenkin kiinnostaa nykyhetki, eikä se, onko "pohjalla ihastu minne" vai ei.
Minun taas on mahdotonta kuvitella, että olisi olemassa nykytilanne ellei suhteeseemme olisi kuulunut myös seksi. Fyysinen läheisyys ja keskinäinen halu ovat itselleni välttämättömiä parisuhteessa ja "ihan kiva" ei riitä haluni herättämiseen.
Miehillä seksuaalisen halun heräämiseen ei onneksi kovin paljon tarvita. Juurihan oli lehdissä juttua CP-vammaisesta prostituoidusta ja bordellista, jossa oranki oli suosituin asiakaspalvelija.
Harva suhde jäänee syntymättä sen takia, että mies ei halua seksiä.
Hohhoijaa....
Kaikki naiset hakkaavat lapsensa koska osa on tehnyt näin?
Bordellit, pornoteollisuus, deittipalveluiden sukupuoli- ja viestijakauma, yökerhojen meininki, netti- ja muut keskustelut, miehille suunnatun viihteen tapahtumat...
Kuinka paljon tarvitset evidenssiä ennen kuin uskot, että miehet ovat yleensä varsin matalalla kynnyksellä halukkaita seksiin useiden naisten kanssa?
Myös simpanssin ja vammaisen kanssa? Miehet, siis ihan ne terveet perusmiehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännetään asia toisinpäin. MIKSI miehet jäävät yksin?
Olen 42v eronnut nainen. Ulkoisesti hoikka, normaalipituinen (170), vetävän näköiseksi kehuttu, monet hämmästelleet kuullessaan ikäni, olen kuulemma nuoremman näköinen. Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut ja hymyileväinen.
Olen lähestynyt viimeisen 6 kk aikana useita miehiä, turhaan. On ollut pitkää, pätkää, hoikkaa, pyöreää, laseilla ja ilman. On ikähaarukkaa 40-50. En kysy tavatessa tulotasoa.
Mutta yksikään, siis ei yksikään, ole ollut kiinnostunut minusta.
Eli miehet. Olette yksin, koska teille ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Ei tavisnaiset, ei nätit naiset, ei älykkäät naiset, ei typerät naiset, ei työttömät naiset, ei työlliset naiset, ei varatut naiset eikä eronneet naiset.
Minä luovutan.
Miehet eivät ihastu enää sinuun koska et ole enää hedelmällinen. Ei miehet ihastu älyllisellä tasolla pelkästään.
Eli aivan. Miehille ei kelpaa nätti nainen jolla on aivot. Tässä siis pitäisi heittäytyä yksinkertaiseksi kanaksi. Vaikkei sekään auta, sillä 40-50v miehet haluavat 30 vuotiaan naisen maksimissaan. Mielellään kauniin ja aivottoman.
Eli miehet: teille vaan ei kelpaa mikään aidosti hyvätasoinen joka olisi tarjolla. Hyvätasoisella tarkoitan todellakin nuoremman näköistä, hoikkaa, kaunista ja fiksua. Sillä en usko että lähemmäs 50v mies kiinnostaa älykästäkään 30v naista.
Kiitos houkuttelevasta tarjouksesta. Valitettavasti tällä kerralla täytyy kieltäytyä, sillä kotona odottaa pitkänhuiskea kaunis tohtorisnainen. Saanhan ottaa yhteyttä myöhemmin jos tilanteeni muuttuu ;)
Mä olen pysähtynyt miettimään, että onko tämä kaikki naisten mainostama oma vaativaisuus miehestä sekä suoranainen raivostuminen ajatukseen, että miehille kelpaa hyvin moni nainen, sittenkin vain naisten heikon itsetunnon peittelyä? Koittavatko naiset nostaa itseään jalustalle kuvitellessaan, että he "ovatkin jotain" vaikka todellisuudessa ovat ihan tavallinen nainen miljoonien muiden joukossa? Narsismia?
Miehillä seksuaalisen halun heräämiseen ei onneksi kovin paljon tarvita. Juurihan oli lehdissä juttua CP-vammaisesta prostituoidusta ja bordellista, jossa oranki oli suosituin asiakaspalvelija.
Harva suhde jäänee syntymättä sen takia, että mies ei halua seksiä.