Jee. Torstaina tulee siivooja, pesee ikkunat ja lattiat. Pyyhkii väliovet, seinät jne.
Itse hoidan huomenna imuroimisen, pölyt, paskahuussit ja mattojen ulkoiluttamisen.
On huusholli taas hetken timmissä kunnossa.
Kommentit (24)
Laitan muksun hoitoon mummulaan päiväksi ja siivoan koko huushollin! Toivottavasti on aurinkoinen keli niin pääsee pesemään ikkunatkin. Ja miehen pakotan mukaan hommiin.
Minäkin tekisin itse, mutta en ikimaailmassa saa tuota kaikkea tehtyä päivässä tai kahdessa, niin että saisin homman kerralla valmiiksi. Mukava saada kerrankin kaikki tehtyä, voin sitten itse siivoilla lisäksi kaappeja jne.
Aikaa olisi, mutta energiaa ei.
Voit ihan vapaasti olla ottamatta. Itselleni se on saavutettu etu, josta en aio luopua.
ap
Oon kerännyt energiaa katsomalla tätä sikolättiä pari kuukautta, joten uskon että onnistuu :) Oon huomannut että sitä pystyy olemaan käsittämättömän tarmokas ja aikaansaava kun sille päälle sattuu! Se vähän kyllä epäilyttää että ehdinkö mattoja pesemään, mutta varmuuden vuoksi oon varannut mummun hoitamaan sunnuntainakin.
By the way en siis mitenkään kritisoinut siivoojan ottamista :)
siivoojat on niitä naisia varten joilla on elämässä tärkeämpiäkin mielenkiinnon kohteita kuin vessanpöntön jynssääminen. :)
Olen mielelläni läskiperse-kotiäiti, jos niillä kriteereillä saa siivoojan.
Itse voisin heittää vastineeksi, että nämä " en-ikinä-ottaisi-vierasta-ihmistä-siivoamaan-kotiani" ovat niitä persaukisia luusereita, jotka säästävät joka sentin tarjous-lauantaimakkaraan, jotta saavat perheensä ruokittua. Muuhun kun ei ole varaa.
Mutta koska en oikeasti ole sitä mieltä, niin jääköön sanomatta. Sen sijaan sanona, että nautin joka sekunnista, jonka saan itse olla siivoamatta. Lääniä on sen verran, että siivoamista kyllä riittää itsellekin, vaikka silloin tällöin teetänkin suurempia hommia vieraalla.
ap
Olen se viimeisilläni raskaana oleva.
Mutta en raaski laittaa niin paljon rahaa hommaan, jonka voisi hoitaa ilmaiseksi. Sen vuoksi huomenna minä ja lapset lähdemme pois ja mies siivoaa.
Tosin ei varmaan pese ikkunoita, mutta kunnon siivous muuten. Itse lupasin sitten pestä saunan ja kylppärin myöhemmin.
Kyse ei ole siitä, etteikö olisi varaa palkata ulkopuolinen mutta todennäköisesti kulkisin sitten sen ulkopuolisen perässä tarkistamassa, että tekee varmasti yhtä hyvää jälkeä kuin minä :)
Siivoamisesta jää itse maksettavaksi n. 8 euroa tunnissa kotitalousvähennyksen jälkeen.
Normaalikokoisen huushollin siivoaminen ei siis ihmeitä maksa, mutta kun meillä on vähän suurempi talo, niin en aina jaksa/viitsi/halua itse tehdä kaikkea.
Nykyään otan siivoojan enää pari kertaa vuodessa ja siivoan muuten itse, normaalikokoisessa talossa asuessamme siivooja kävi joka toinen viikko.
ap
Jos mä lähtisin pois lapsen kanssa ja jättäisin miehen tänne YKSIN siivoamaan kevätsiivousta päiväksi, niin tulisin takaisin ja se olisi imuroinut ja tiskannut ja lopun aikaa surffannut.
Toivottavasti teillä sujuu vähän paremmin työnjako :)
t: se miehensä mukaan siivoukseen pakottava
Vierailija:
Normaalikokoisen huushollin siivoaminen ei siis ihmeitä maksa, mutta kun meillä on vähän suurempi talo, niin en aina jaksa/viitsi/halua itse tehdä kaikkea.
Nykyään otan siivoojan enää pari kertaa vuodessa ja siivoan muuten itse, normaalikokoisessa talossa asuessamme siivooja kävi joka toinen viikko.ap
Mää siivoon meijän keskitasoa pienenmmän talon kaikki 150 asuinneliöö ihan itse! Aattele.. Eikä siihen kauaa mene kun laitan hommat kondikseen!! En tosiaan jaksaisi kattella paskasia paikkoja VIELÄ HUOMISEEN että joku tulee jynssään..
Kun siivoo heti tuoreeltaan niin siivoominen ei kestä kauaa.
Ja mulla riittää aikaa ja energiaa mennä ja tulla.
Ihan naurettavaa maksaa ulkopuoliselle vaikka sais vähennyksiä SIIVOOMISESTA! Kattoremontti aateltiin pistää ulkopuolisille.. :D
Siivoominen ei vaadi paljoa jos sen osaa, aapeelta varmasti parempi idea ottaa joku siivoomaan -kun kerran pöntön peseminen on jotenkin " vaikeeta" ..
tällöin! Pakkosiivous tekee minut pahantuuliseksi hirviöksi tai mököttäväksi marttyyriksi. Eritoten väsyneenä, huonojen öiden tai rankkojen työpäivien jälkeen, siivous on erittäin vastenmielistä.
Lapsuuteni ärsyttävimpiä muistoja on neuroottinen siivoushullu äitini pahantuulisena rähjäämässä meille. Jouluksikin piti siivota kaikki kaapit, vaihtaa verhot ja pestä seinät ja katot...jäi lasten joulujuhlatkin väliin.
Tästä viisastuneena, sekä itseni tuntien, yritän ottaa rennosti, ja järjestää siivouksen lauantaiaamuun, jolloin olen virkeämpi, sekä jakaa töitä muille perheenjäsenille siitä numeroa tekemättä. Ja annan itselleni anteeksi, jos ei muuta jaksa kuin imuroida pikaisesti ja vessat putsata.
Mutta olisipa ihanaa saada joku tekemään noita hommia joskus!
joka tarkoittaa ettei sitten ainakaan ollu kostealla pyyhkinyt lattioita. arsyttaa, etta heti kun ei ole paikan paalla ni luistetaan hommista. jalkeensa jatti ripsivarin keittioon ja kaytetyn vanupuikon kylpyhuoneeseen!!!!
Et kai maksa siitä sit mitään, ainakin reklamoit?
Vierailija:
Kyse ei ole siitä, etteikö olisi varaa palkata ulkopuolinen mutta todennäköisesti kulkisin sitten sen ulkopuolisen perässä tarkistamassa, että tekee varmasti yhtä hyvää jälkeä kuin minä :)
eikä sitä siivousta arvosta yhtä paljon kun sitä ei ole itse tehnyt.
Joo ja olen ihan töissäkäyvä äiti, joka ei raaskinut käyttää vähäistä vapaa-aikaansa siivoamiseen.
teen pitkää työpäivää ja loput ajasta haluan viettää lapseni kanssa. Me laitetaan kyllä ruokaa ja hoidetaan keittiötä yhdessa (niitä kuuluisia arjen puuhia, joihin lasten tulee osallistua), mutta muu aika tehdään muuta hauskaa, viikonloppuja ei huvita käyttää aina siivoamiseen. Meidän huushollissa/pieni okt normaali viikkosiivous vie pyykkeineen 3-4 tuntia, eikä esim. ikkunoita ole pesty vuoteen ajanpuutteen vuoksi.
Kannattaa muistaa myös työllistävä vaikutus!
Siis ihanko mun pitää siivota jos on rahaa jolla maksaa??
Voi jeesus! Ihanko oot tollanen luuseri joka ei osaa ees siivota ja sitten selittää miten on muitakin tekemisiä ja palkkaa toisia ihmisiä..
Sää näet oman saamattomuutesi, osaamattomuutesi vielä jotenkin maata parantavana asiana " koska työllistät jonkun" !!
Samalla taktiikalla työllistät kaiken mitä ostat, mitä syöt, sairastat, synnytät, vaihdatat bensat (tuskin sitä teet itse).. Renkaidenvaihtokin sulla tapahtuu bemariisi varmaan huoltoasemalla -työllistät ihmisiä-
Ei oo tullu mieleen että SUA tässä kusetetaan? Se että joku tarjoo siivousapua ja joku tosiaan siitä maksaa.. Sillä yhellä tuntiliksastakin ostaa jo hyvän kasan siivousmyrkkyjä.
17
No osaatko vaihtaa ne renkaat? Jos kumi puhkeis tiellä..
Vai soittasitko hinauspalveluun??
Mäkin haluan, oon viimeisillään raskaana.