Lue keskustelun säännöt.
Abortoitu lapseni "kummittelee" - mikä tähän auttaisi?
01.06.2018 |
Tein elämäni suurimman virheen ex-mieheni painostamana noin kahdeksan vuotta sitten. Joskus se lapsi on tullut uniini pienenä vauvana ja tänään yöllä herätessäni näin aivan kuin noin kahdeksanvuotias tummahiuksinen tyttö kokomustissa vaatteissa olisi kävellyt minusta poispäin juuri kun heräsin ja jatkoi siten, että käveli seinän läpi ja katosi. Sinänsä se tunnelma oli neutraali ja rauhallinen, mutta säikähdin suuresti.
Olen vastaavan tilanteen kokenut herätessäni, kun koirani kuoli, tosin silloin tuntui siltä, että koirani oli nukkunut tuttuun tapaan vieressäni ja nousi siitä pois juuri, kun heräsin ja siinä oli lempeä tunnelma ja koira oli tullut tervehtimään rajan takaa.
Auttaako tällaiseen joku asia? Olen jotenkin todella äärimmäisen herkkä ja intuitiivinen ainakin sekä uskovaisuuteen taipuvainen. Mielestäni se tämänaamuinen oli hieman pelottava juuri niiden mustien vaatteiden takia. Aivan kuin hän olisi ollut tummahiuksinen yhdistelmäversio myöhemmin syntyneestä tyttärestäni ja pojastani ja samalla tavalla kaivannut luokseni sekä olisi jotenkin katkera siitä, ettei saanut syntyä. Tosin tämä lapsi oli tyttö saparoissaan selkeästi. Tämä kuulostaa oudolta, mutta näin asian koen.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen jonka kanssa elät loppuelämäsi. Millä raskausviikolla teit abortin? Jos itkit hysteerisesti sairaalassa, oli selvää, ettet ollut siihen valmis. Miksi ammattitaitoinen henkilökunta sen kuitenkin suoritti? Vai itkitkö vasta toimenpiteen jälkeen?
Itkin kaikkein eniten ensin ja koko sairaalassaoloajan. Jos joku olisi puhunut minulle järkeä ja tukenut päätöstä pitää lapsi, niin olisin jättänyt abortin tekemättä ja eronnut mieluummin vain ex-miehestäni. Ne kaikki siellä vain tuntuivat suhtautuvan siihen paatuneesti, eivätkä estelleet mitenkään. Sanoin, etten haluaisi sitä tehdä itse, mutta sanoin rehellisesti, että mies pakottaa siihen. Kukaan ei kysynyt sitä, miksi mies pakottaa ja millainen se mies edes oikeasti on. Siis ko. mieshän paljastui myöhemmin pahoinpitelijäksi muutenkin.
Muistan kuinka toivoin ihan sillä hetkelläkin, että olisin ollut jossain Irlannissa tai Puolassa, että systeemi olisi estänyt moisen hulluuden, niin se olisi ollut hyvä tekosyy ex-miehelleni. En ollut uskaltanut kertoa raskaudesta muille kuin ex-miehelleni, joten kukaan läheinen ei tietenkään voinut myöskään tukea minua siinä tilanteessa mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen jonka kanssa elät loppuelämäsi. Millä raskausviikolla teit abortin? Jos itkit hysteerisesti sairaalassa, oli selvää, ettet ollut siihen valmis. Miksi ammattitaitoinen henkilökunta sen kuitenkin suoritti? Vai itkitkö vasta toimenpiteen jälkeen?
Itkin kaikkein eniten ensin ja koko sairaalassaoloajan. Jos joku olisi puhunut minulle järkeä ja tukenut päätöstä pitää lapsi, niin olisin jättänyt abortin tekemättä ja eronnut mieluummin vain ex-miehestäni. Ne kaikki siellä vain tuntuivat suhtautuvan siihen paatuneesti, eivätkä estelleet mitenkään. Sanoin, etten haluaisi sitä tehdä itse, mutta sanoin rehellisesti, että mies pakottaa siihen. Kukaan ei kysynyt sitä, miksi mies pakottaa ja millainen se mies edes oikeasti on. Siis ko. mieshän paljastui myöhemmin pahoinpitelijäksi muutenkin.
Muistan kuinka toivoin ihan sillä hetkelläkin, että olisin ollut jossain Irlannissa tai Puolassa, että systeemi olisi estänyt moisen hulluuden, niin se olisi ollut hyvä tekosyy ex-miehelleni. En ollut uskaltanut kertoa raskaudesta muille kuin ex-miehelleni, joten kukaan läheinen ei tietenkään voinut myöskään tukea minua siinä tilanteessa mitenkään.
Rukoilen puolestasi.
Täällä on jo ehdotettu psykologista apua ja suruterapiaa. Asia selvästi painaa sinua. Olen todella pahoillani puolestasi.
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten syyttely. Hyväksy että teit virheen. Anna itsellesi anteeksi. Ja ymmärrä että abortoitu sikiö ei ole vielä ihminen. Voit yrittää uudelleen jos niin haluat.
"abortoitu sikiö ei ole ihminen"? Tolkuton ajatus. Mikä se on? Koira? Mikä sitä liikuttaa kohdussa jos ei hän itse, sielu, tai mieli? Jjärjetön ajatus ettei ole ihminen!!
Totta kai hän oli jo ihminen, ja on edelleen ihminen, elää nyt aikuiseksi taivaassa. Et pääse asian yli kohtaamatta sitä koko raakuudessaan että veit elämän yhdeltä ihmsieltä jonka Jumala oli tarkoittanut elämään koko elämänsä tääällä maailmassa, saaden omia lapsia, tehden kenties merkittäviäkin tekoja koko maailman hyväksi, vaikkapa keksimällä lääkkeen syöpään. Mien sinä sen kestät ilman anteeksisaamista? Et mitenkään. Asia ei mene pois valhtelemalla itsellen, tai kieltämällä eikä turruttamalla. Sielu on jo täysi ihminen hedelmöityksen hetkellä, ja useat sanoo että jo ennen sitä. EI ole olemassa puolikasta sielua.
Siinä oli kyllä todella vaikeassa tilanteessa ja ne raskaushormonit itsessään saivat mut lähinnä hysteerisiksi. Ja kukaan siellä sairaalassa ei tukenut sitä puolta ajatuksistani, että en olisi halunnut tehdä aborttia. Siis kukaan. Olen siitä katkera. Ihminen on yksinään joskus todella heikko painostamiselle.
Muistan, kuinka iloisena ilmoitin silloin exälleni, että olen raskaana. En voinut käsittää sitä hänen reaktiotaan siihen. Hän pakotti varaamaan ajan yksityiselle mahdollisimman nopeasti, että pääsen aborttiin nopeasti. Itse asiassa hän varasi sen puolestani, kun olin hänen vieressään ja yritin vastustella. Olen heikko ihminen, olin ihastunut exääni, joka muuttui hirviöksi ensimmäisen kerran raskaudesta kuultuaan. Jos saisin perua ne päätökset, tekisin sen. Sittemmin sain saman miehen kanssa kaksi lasta, joita ei ehkä olisi syntynyt ilman sitä aborttia, mutta siltikin se tekoni oli totaalisen väärin.
En suosittele aborttia kenellekään, en edes raiskauksen uhreille. Ehkä joissain ääritilanteissa, joissa sekä äidin että lapsen terveys on uhattuna joka tapauksessa, se voi olla hyväksyttävää -- ei muuten. Tuntuu sekin pahalta, että kukaan sairaalassa ei puhunut edes mahdollisuudesta antaa lasta adoptoitavaksi (vaikka en varmastikaan olisi siihen enää kyennyt, mutta edes mahdollisuutena abortin sijaan).
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän ohis, mutta aborttiin painostaminen pitäisi tehdä laittomaksi.
Totta.
Pitäisi olla niin, että lain mukaan isän tai äidin päätös abortista riittää. Jos kumpi tahansa haluaa abortin, abortti tehdään.
Tämä olisi tasa-arvoista ja isänkin oikeudet huomioivaa.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten syyttely. Hyväksy että teit virheen. Anna itsellesi anteeksi. Ja ymmärrä että abortoitu sikiö ei ole vielä ihminen. Voit yrittää uudelleen jos niin haluat.
Eikö ole?
The tiniest survivor: How the 'miracle' baby born two weeks before the legal abortion limit clung to life against all odds
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1021034/The-tiniest-survivor-…
Ihan on varpaat ja kädet ja korvat ja muut inkkeet niin kuin ihmisillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tehnyt parikymppisenä peräti kaks aborttia, tai siis mulle on tehty, eikä mua asia vaivaa ollenkaan. Nyt mulla on 1 lapsi ja elämä ihan tasasta. Mutta sillon olin päihdeongelmainen ja elämäntilanne epävakaa enkä ollenkaan kadu päätöksiä. En ymmärrä ois ollu valmis äidiksi ja olis varmaan päätynyt jos ei huostaanottoon niin ainaki lasten psyykkisten tarpeiden laiminlyöntiin. Oon tosi kiitollinen itse asiassa niistä aborteista. Säästi kaksi onnetonta ihmiselämää.
M30 ja latino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen jonka kanssa elät loppuelämäsi. Millä raskausviikolla teit abortin? Jos itkit hysteerisesti sairaalassa, oli selvää, ettet ollut siihen valmis. Miksi ammattitaitoinen henkilökunta sen kuitenkin suoritti? Vai itkitkö vasta toimenpiteen jälkeen?
Itkin kaikkein eniten ensin ja koko sairaalassaoloajan. Jos joku olisi puhunut minulle järkeä ja tukenut päätöstä pitää lapsi, niin olisin jättänyt abortin tekemättä ja eronnut mieluummin vain ex-miehestäni. Ne kaikki siellä vain tuntuivat suhtautuvan siihen paatuneesti, eivätkä estelleet mitenkään. Sanoin, etten haluaisi sitä tehdä itse, mutta sanoin rehellisesti, että mies pakottaa siihen. Kukaan ei kysynyt sitä, miksi mies pakottaa ja millainen se mies edes oikeasti on. Siis ko. mieshän paljastui myöhemmin pahoinpitelijäksi muutenkin.
Muistan kuinka toivoin ihan sillä hetkelläkin, että olisin ollut jossain Irlannissa tai Puolassa, että systeemi olisi estänyt moisen hulluuden, niin se olisi ollut hyvä tekosyy ex-miehelleni. En ollut uskaltanut kertoa raskaudesta muille kuin ex-miehelleni, joten kukaan läheinen ei tietenkään voinut myöskään tukea minua siinä tilanteessa mitenkään.
Rukoilen puolestasi.
Täällä on jo ehdotettu psykologista apua ja suruterapiaa. Asia selvästi painaa sinua. Olen todella pahoillani puolestasi.
On ihan tutkittu että ihminen jonka puolesta rukoillaan kuolee todennäköisemmin kuin ihminen jonka puolesta ei ole rukoiltu. Tutkimus tehtiin Yhdysvalloissa analysoimalla syöppäpotilaoden tilastoja ja vertaamalla niitä siihen oliko tämän puolesta rukoiltu vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttoi kummittelun tapahtuessa se, että mieleessäni puhui syntymättömälle lapselle ja pyysin häneltä anteeksi sitä, että tein väärin häntä kohtaan.
Minun tapauksessani kun abortti ei ollut mitenkään välttämätön, vaan juurikin näitä "miesystävä uhkasi jättää jos en tee aborttia" juttuja, ja heikkouttani ja ihastustani siihen mieheen heitin lapsen menemään vaikka olisin voinut pitää hänet yksinkin. Ja se mies muuten jätti vuoden päästä vaikka abortti tehtiin...
Vierailija kirjoitti:
M30 ja latino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen jonka kanssa elät loppuelämäsi. Millä raskausviikolla teit abortin? Jos itkit hysteerisesti sairaalassa, oli selvää, ettet ollut siihen valmis. Miksi ammattitaitoinen henkilökunta sen kuitenkin suoritti? Vai itkitkö vasta toimenpiteen jälkeen?
Itkin kaikkein eniten ensin ja koko sairaalassaoloajan. Jos joku olisi puhunut minulle järkeä ja tukenut päätöstä pitää lapsi, niin olisin jättänyt abortin tekemättä ja eronnut mieluummin vain ex-miehestäni. Ne kaikki siellä vain tuntuivat suhtautuvan siihen paatuneesti, eivätkä estelleet mitenkään. Sanoin, etten haluaisi sitä tehdä itse, mutta sanoin rehellisesti, että mies pakottaa siihen. Kukaan ei kysynyt sitä, miksi mies pakottaa ja millainen se mies edes oikeasti on. Siis ko. mieshän paljastui myöhemmin pahoinpitelijäksi muutenkin.
Muistan kuinka toivoin ihan sillä hetkelläkin, että olisin ollut jossain Irlannissa tai Puolassa, että systeemi olisi estänyt moisen hulluuden, niin se olisi ollut hyvä tekosyy ex-miehelleni. En ollut uskaltanut kertoa raskaudesta muille kuin ex-miehelleni, joten kukaan läheinen ei tietenkään voinut myöskään tukea minua siinä tilanteessa mitenkään.
Rukoilen puolestasi.
Täällä on jo ehdotettu psykologista apua ja suruterapiaa. Asia selvästi painaa sinua. Olen todella pahoillani puolestasi.
On ihan tutkittu että ihminen jonka puolesta rukoillaan kuolee todennäköisemmin kuin ihminen jonka puolesta ei ole rukoiltu. Tutkimus tehtiin Yhdysvalloissa analysoimalla syöppäpotilaoden tilastoja ja vertaamalla niitä siihen oliko tämän puolesta rukoiltu vai ei.
Linkkiä tai ei uskota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän ohis, mutta aborttiin painostaminen pitäisi tehdä laittomaksi.
Totta.
Pitäisi olla niin, että lain mukaan isän tai äidin päätös abortista riittää. Jos kumpi tahansa haluaa abortin, abortti tehdään.
Tämä olisi tasa-arvoista ja isänkin oikeudet huomioivaa.
Isä luovuttaa siemenensä oikeudet asettamalla sen naisen sisään. Sen jälkeen nainen päättää siemenestä.
M30 ja latino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen jonka kanssa elät loppuelämäsi. Millä raskausviikolla teit abortin? Jos itkit hysteerisesti sairaalassa, oli selvää, ettet ollut siihen valmis. Miksi ammattitaitoinen henkilökunta sen kuitenkin suoritti? Vai itkitkö vasta toimenpiteen jälkeen?
Itkin kaikkein eniten ensin ja koko sairaalassaoloajan. Jos joku olisi puhunut minulle järkeä ja tukenut päätöstä pitää lapsi, niin olisin jättänyt abortin tekemättä ja eronnut mieluummin vain ex-miehestäni. Ne kaikki siellä vain tuntuivat suhtautuvan siihen paatuneesti, eivätkä estelleet mitenkään. Sanoin, etten haluaisi sitä tehdä itse, mutta sanoin rehellisesti, että mies pakottaa siihen. Kukaan ei kysynyt sitä, miksi mies pakottaa ja millainen se mies edes oikeasti on. Siis ko. mieshän paljastui myöhemmin pahoinpitelijäksi muutenkin.
Muistan kuinka toivoin ihan sillä hetkelläkin, että olisin ollut jossain Irlannissa tai Puolassa, että systeemi olisi estänyt moisen hulluuden, niin se olisi ollut hyvä tekosyy ex-miehelleni. En ollut uskaltanut kertoa raskaudesta muille kuin ex-miehelleni, joten kukaan läheinen ei tietenkään voinut myöskään tukea minua siinä tilanteessa mitenkään.
Rukoilen puolestasi.
Täällä on jo ehdotettu psykologista apua ja suruterapiaa. Asia selvästi painaa sinua. Olen todella pahoillani puolestasi.
Jos jumala olisi olemassa niin koko tilannetta ei olisi tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten syyttely. Hyväksy että teit virheen. Anna itsellesi anteeksi. Ja ymmärrä että abortoitu sikiö ei ole vielä ihminen. Voit yrittää uudelleen jos niin haluat.
"abortoitu sikiö ei ole ihminen"? Tolkuton ajatus. Mikä se on? Koira? Mikä sitä liikuttaa kohdussa jos ei hän itse, sielu, tai mieli? Jjärjetön ajatus ettei ole ihminen!!
Totta kai hän oli jo ihminen, ja on edelleen ihminen, elää nyt aikuiseksi taivaassa. Et pääse asian yli kohtaamatta sitä koko raakuudessaan että veit elämän yhdeltä ihmsieltä jonka Jumala oli tarkoittanut elämään koko elämänsä tääällä maailmassa, saaden omia lapsia, tehden kenties merkittäviäkin tekoja koko maailman hyväksi, vaikkapa keksimällä lääkkeen syöpään. Mien sinä sen kestät ilman anteeksisaamista? Et mitenkään. Asia ei mene pois valhtelemalla itsellen, tai kieltämällä eikä turruttamalla. Sielu on jo täysi ihminen hedelmöityksen hetkellä, ja useat sanoo että jo ennen sitä. EI ole olemassa puolikasta sielua.
Sitä voi vaan ihmetellä mitä julmuuksia nainen antaa miehen tehdä itselleen ja silti kuvittelee olevansa ihastunut...
Siinä oli kyllä todella vaikeassa tilanteessa ja ne raskaushormonit itsessään saivat mut lähinnä hysteerisiksi. Ja kukaan siellä sairaalassa ei tukenut sitä puolta ajatuksistani, että en olisi halunnut tehdä aborttia. Siis kukaan. Olen siitä katkera. Ihminen on yksinään joskus todella heikko painostamiselle.
Muistan, kuinka iloisena ilmoitin silloin exälleni, että olen raskaana. En voinut käsittää sitä hänen reaktiotaan siihen. Hän pakotti varaamaan ajan yksityiselle mahdollisimman nopeasti, että pääsen aborttiin nopeasti. Itse asiassa hän varasi sen puolestani, kun olin hänen vieressään ja yritin vastustella. Olen heikko ihminen, olin ihastunut exääni, joka muuttui hirviöksi ensimmäisen kerran raskaudesta kuultuaan. Jos saisin perua ne päätökset, tekisin sen. Sittemmin sain saman miehen kanssa kaksi lasta, joita ei ehkä olisi syntynyt ilman sitä aborttia, mutta siltikin se tekoni oli totaalisen väärin.
En suosittele aborttia kenellekään, en edes raiskauksen uhreille. Ehkä joissain ääritilanteissa, joissa sekä äidin että lapsen terveys on uhattuna joka tapauksessa, se voi olla hyväksyttävää -- ei muuten. Tuntuu sekin pahalta, että kukaan sairaalassa ei puhunut edes mahdollisuudesta antaa lasta adoptoitavaksi (vaikka en varmastikaan olisi siihen enää kyennyt, mutta edes mahdollisuutena abortin sijaan).
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten syyttely. Hyväksy että teit virheen. Anna itsellesi anteeksi. Ja ymmärrä että abortoitu sikiö ei ole vielä ihminen. Voit yrittää uudelleen jos niin haluat.
"abortoitu sikiö ei ole ihminen"? Tolkuton ajatus. Mikä se on? Koira? Mikä sitä liikuttaa kohdussa jos ei hän itse, sielu, tai mieli? Jjärjetön ajatus ettei ole ihminen!!
Totta kai hän oli jo ihminen, ja on edelleen ihminen, elää nyt aikuiseksi taivaassa. Et pääse asian yli kohtaamatta sitä koko raakuudessaan että veit elämän yhdeltä ihmsieltä jonka Jumala oli tarkoittanut elämään koko elämänsä tääällä maailmassa, saaden omia lapsia, tehden kenties merkittäviäkin tekoja koko maailman hyväksi, vaikkapa keksimällä lääkkeen syöpään. Mien sinä sen kestät ilman anteeksisaamista? Et mitenkään. Asia ei mene pois valhtelemalla itsellen, tai kieltämällä eikä turruttamalla. Sielu on jo täysi ihminen hedelmöityksen hetkellä, ja useat sanoo että jo ennen sitä. EI ole olemassa puolikasta sielua.
Siinä oli kyllä todella vaikeassa tilanteessa ja ne raskaushormonit itsessään saivat mut lähinnä hysteerisiksi. Ja kukaan siellä sairaalassa ei tukenut sitä puolta ajatuksistani, että en olisi halunnut tehdä aborttia. Siis kukaan. Olen siitä katkera. Ihminen on yksinään joskus todella heikko painostamiselle.
Muistan, kuinka iloisena ilmoitin silloin exälleni, että olen raskaana. En voinut käsittää sitä hänen reaktiotaan siihen. Hän pakotti varaamaan ajan yksityiselle mahdollisimman nopeasti, että pääsen aborttiin nopeasti. Itse asiassa hän varasi sen puolestani, kun olin hänen vieressään ja yritin vastustella. Olen heikko ihminen, olin ihastunut exääni, joka muuttui hirviöksi ensimmäisen kerran raskaudesta kuultuaan. Jos saisin perua ne päätökset, tekisin sen. Sittemmin sain saman miehen kanssa kaksi lasta, joita ei ehkä olisi syntynyt ilman sitä aborttia, mutta siltikin se tekoni oli totaalisen väärin.
En suosittele aborttia kenellekään, en edes raiskauksen uhreille. Ehkä joissain ääritilanteissa, joissa sekä äidin että lapsen terveys on uhattuna joka tapauksessa, se voi olla hyväksyttävää -- ei muuten. Tuntuu sekin pahalta, että kukaan sairaalassa ei puhunut edes mahdollisuudesta antaa lasta adoptoitavaksi (vaikka en varmastikaan olisi siihen enää kyennyt, mutta edes mahdollisuutena abortin sijaan).
T. Ap
lainaukset...
Sitä voi vaan ihmetellä mitä julmuuksia nainen antaa miehen tehdä itselleen ja silti kuvittelee olevansa ihastunut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on puhkeamassa psykoosi. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän ohis, mutta aborttiin painostaminen pitäisi tehdä laittomaksi.
Totta.
Pitäisi olla niin, että lain mukaan isän tai äidin päätös abortista riittää. Jos kumpi tahansa haluaa abortin, abortti tehdään.
Tämä olisi tasa-arvoista ja isänkin oikeudet huomioivaa.
Alapeukkujen määrästä näkee, että feminismillä on vielä paljon tehtävää ennen kuin voimme puhua todellisesta tasa-arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas tulen varmaan ikuisesti katumaan sitä että hankin lapsen parikymppisenä. En ollut valmis äidiksi enkä ole vieläkään.
sinulla oli ollut mahdollisuus lahjoittaa jollekkin rakastavlle parille hänet, adoption kautta, ison lahjan ja ilon, he olisivat voineet tarjota hänelle paljon. Ja iloita hänen olemassa olostaan, ja olla kiitollisia elämän lahjasta.
Lapsi ei ole mikään paketti, jonka kohtalosta voi päättää lahjana.
Ap:lle tsemppiä, kuulostaa siltä, että surutyösi abortista on tekemättä. Itke, sure ja anna kaikkien tunteiden tulla, älä kiellä tai tukahduta mitään.
Jotenki te katujat ja miesten painostamat voisitte yrittää ajatella et se tapahtuma on ollu yks osa teidän elämäntarinaa, tärkeä opetus jonka avulla ootte oppinut elämään omaa elämää ja kuuntelee itteenne. Ilman sitä kokemusta varmasti vieläki olisitte riippuvaisia miehestä ja vailla kykyä itsenäiseen päätöksentekoon omassa elämässänne.
Kauhea asia on siis opettanut teille ison ja tärkeän opetuksen jota valitettavan moni ei opi koskaan elämänsä aikana, mutta te onnekkaat olette sen oppineet. Nyt varmasti jo tiedätte ettei koskaan enää yksikään mies tai muukaan ulkopuolinen ihminen tule tekemään teiän elämää koskevia päätöksiä teidän puolesta. Sitä oppia kannattaa arvostaa, se on itsensä arvostamisen kanssa suurinta henkistä pääomaa mitä ihmisellä voi elämänsä aikana olla.
Itselläni ei onneksi ole kokemusta abortista, ainoastaan ns. spontaanista abortista eli keskenmenosta. (Ja tahaton keskenmeno toivotusta raskaudesta on toki aivan eri asia kuin raskauden tarkoituksellinen keskeyttäminen.)
Ovatko kaikki palstalla kirjoittelevat (mm. miehet ) tietoisia siitä, että jos naisen sairauskertomuksessa puhutaan "spontaanista abortista" eli itsestään tapahtuneesta raskauden keskeytymisestä, kyseessä on tahaton keskenmeno? (Spontaani abortti ei tarkoita raskauden tahallista keskeyttämistä.)
Psykologin juttusilla käynnistä voisi olla aloittajalle apua, mikäli hän tuntee syyllisyyttä tahallisesta raskaudenkeskeytyksestä. (Aloittajan elämäntilanne on varmaankin ollut vaikea, kun hän on keskeytykseen joutunut päätymään eikä kalvavien syyllisyydentunteiden kanssa ole hyvä eikä helppoa elää.)
Vierailija kirjoitti:
oon itseasiassa kuullut vastaavia tapauksia henkilöiltä jotka myös tehneet abortin. Kotona alkanut kummittelemaan...
Tässä ei nyt terapiat auta. Koko terapian ja psykologian pahin vihollinen on ihmisen luonnollinen OMATUNTO, joka kolkuttaa ja kolkuttaa vaikka potilas miten yrittäisi sen hiljentää. Usein me yritämme hiljentää sen alkoholiin, bailaamiseen, hillittömään shoppailuun, himoihin, miehiin, seksiin, lääkkeisiin, turruttamaan sen millä keinolla tahansa. Psykologian ydin on saada se ääni vaimennettua, jotta potilas voisi olla tyytyväinen itseensä ja iloinen. Tämähän ei auta eikä ratkaise pitkällä tähtäiomellä-siksi terapia /psykologia luo ihmishirviöitä, jotka eläävät eteenpäin porskuttaen mt-lääkkeiden piristämminä, vaimennetulla omantunnonäänellä, jatkaen olemalla vaikeita kaikille ympärillään oleville.(mulla on kokemusta, "terapialla paranneuista" ihmishirviöistä) . He luovat monsteri-ihmisen pahimmillaan.
Pysyvä apu on tuoda syntisi Kristukselle, ihan ensin tunnustaa se teko sellaisena mitä se on. Koko raakuudessaan- sitten katua koko sydämestään. Ja kääntyä pois samoista teoista, ja muistakin synneistä. .Ja saada se sitten anteeksi. Päästä vapaaksi synnin tuonasta painolastista. Ilman ristiä painolastista vapautuminen läääkkeiden avulla , tai koko syntiongelman kieltämällä ei toimi, tai teon "valkaisemisella" muilla jippukonseilla. Ainakaan kovin kauan
Se on juuri näin.
pyydä porvoon manaajaa käymään