Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Veljen valmistujaiset ja minun kateus
31.05.2018 |
Harmittaako mua nyt ihan syystä vai ei? Valmistuin kaksi vuotta sitten ylioppilaaksi ja sain lahjaksi kellon jonka isäni oli ostanut kellokauppias tutultaan tukkuhintaan eli n. 100e. Veljeni valmistuu nyt ammattikoulusta ja saa 500 euron älykellon ja 300 euroa kesän matkakassaan.
Jouluna minä en saanut kuin sukkia ja toppahanskat koska ”aikuiset eivät juhli joulua”, 18-vuotias veti sai satasien mikseripöydän.
Suppea tarina mutta veli on ollut aina enemmän vanhempien mieleen. Vanhemmat ammattikoulusta valmistuneita eivätkä esim. Arvostaneet tuota ylioppilastutkintoa, eivätkä muutenkaan tue minua elämässäni samallalailla kun veljeä, joilla on heidän kanssaan enemmän yhteistä, kuten yhteisiä harrastuksia ja ovat luonteeltaan muutenkin kaikki ”meneviä”, kun minä olen enemmän pohtija ja hiljainen. Käyn terapiassa asian takia.
En haluaisi olla kuitenkaan veljelle katkera kun ei se hänen vikansa ole että hän saa enemmän. Väkisin kuitenkin tulee huonoja ajatuksia mieleen. Miten kestän huomenna juhlissa?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa duunareillahan on ihan käsittämättömän hyvät palkat moniin akateemisiin aloihin verrattuna; toista se on Saksassa, jossa jokainen rasvanäppinen autonrassaaja saa tehdä kahta tai kolmea duunia selvitäkseen ilman sossun apua. Saksassa koulutetuille ja osaaville ihmisille kuten insinöörille ja opettajille maksetaan hyvin, eikä kouluttamattomia i d i o o t t e j a makseta hiljaiseksi siellä kuten täällä tehdään. Suomen duunarit ovat käyneet röyhkeiksi, k u s i on näemmä noussut heille nuppiin kaikesta lintsailusta maksetusta työstä ihan sieltä ammattikoulusta alkaen. Samasta k u s i n u p p i s u u d e s t a johtuen naiset toivovat puolisokseen useimmiten jotain muuta kuin ammattikoulun käynyttä miestä. Toivottavasti Saksan malliin pyritään jatkossa täälläkin, ammattikoulu vaikka pikakurssituksella ja työhön perehdyttämisellä kaikille pitkäaikaistyöttömille läpi, ja hups vaan duunarien palkat putoavat sille heidän ansaitsemalleen tasolle. Heidän duuneissaan kyse ei ole pitkään aikaan ollut osaamisesta, vaan siitä viitsimisestä ryhtyä hommiin. Osaajille toki maksetaan jatkossakin extraa, mutta pelkkä ammattikoulusta saatu perustutkinto ei riitä tekemään kenestäkään ammattinsa osaajaa. Mestari, oppipoika ja kisällisysteemi sitten vaikka suosiolla takaisin kaikille sivistystä ylenkatsoville ammattiin valmistujille, niin nämä eivät enää ryhdy neuvomaan muita pelkän peruskoulun pohjalta.
Vain Suomessa pelkän ammattikoulun käyneet pitävät itseään porvareina akateemisiin verrattuna ja äänestävät jopa kokoomusta, joka pyrkii laskemaan työnanatajille työntekijöistä aiheutuvia kuluja - nuff said... Typerykset teloittavat itse itsensä omalla äänestyskäyttäytymisellään.
No johan on tänne vyöryny taas katkeria pienipalkkaisia akateemi-akkoja. Se, että te ette kunnioita muita kertoo tasan siitä, ettette kunnioita itseänne. Haluatte muille toisinsanoen pahaa, puukot lentelee selkiin ja kateus painaa, kun jollain menee paremmin. Juuri sen takia olette niitä pienipalkkaisia, muista se. Ja ihan ansaitusti näköjään. Tämä vain naisvaltaisilla aloilla. Onneksi valitsin miesvaltaisen alan josta juuri kuvailemallasi tavalla maksetaan niin, että Kelan ei tarvitse tunkea asumistukea taskuun ja rahaa jää satoja eguja/kk säästöön. You're welcome <3
Alatyylisestä amiskukkoilusta voi olla tuolla kirjoitustaidolla varustetun varmasti vaikeaa päästä eroon. Sivistyneestä ihmisestä et luultavasti käy koskaan. Harmittaako se edes sinua? Palkka voi yhä juosta, mutta juntti on yhä juntti helmikoruistaan huolimatta. Kokoomuksen äänestäminen ei tee sivistymättömästä sivistynyttä vaan kokoomuksesta sivistymättömien äänestämän puolueen. Opitko kommunikointitapasi sieltä kotoa, vaiko ovatko ne perua sieltä amiksen tupakkaringistä?
Hahaa, loistavaa viihdettä tämä! Sähän olet oikea sivistyksen multihuipentuma, kun määrittelet duunarit sanoilla: juntti, i-diootti, k-usinuppi, rasvanäppi ja sanavarastosi on varmasti loputon duunarin "synonyymeille". :'D Suo anteeksi, mutta eikö tuo ole juurikin erittäin alatyylistä ja junttia? En ole ihan varma, koska en ole lukenut pitkää matikkaa..
Sä olet vaan säälittävä itsetunnoton ja hukassa oleva "hieno leidi", jolle juurikin sinun sanoillasi on noussut k*si hattuun pahemman kerran. Teet vaan itsestäsi nyt naurunalaisen.
Sinulle saattaa olla aika vieras ajatus, että se duunari saattaa tankata hyllykaupalla kirjoja ja on monin eri tavoin henkisesti rikas ja älykäs. Heitin tuon vaan ilmaan, koska tiedän, että sinun tekisi mieli repiä muutama hiustuppo päästäsi tuon takia. En siis kerro sinulle missään nimessä, että minä olen tuollainen, koska meidänkin firman ylin johto tarvitsee pikemminkin enemmän niitä aivosoluja, kun menettääkseen niitä raivon vallassa duunarin takia.
Arvelinkin, että joku tarttuu juurikin kirjoitustyyliini, kun ei mitään muutakaan keksi. Harmi sinulle, ettei edes av-palstalla kukaan ole koskaan aikaisemmin minua siitä ottanut syyniin. Ja harmi, että olet köyhä noin monella eri tasolla. Sori mut sä oot ihan täys roska vaikka kuinka olisit elämääsi tuhlannut pänttäämiseen. Ja sen sinä olet ihan itse todistanut, minä toin sen vain julki, ja se ei liity mitenkään edes minun "ylimielisyyteeni". Mun arvostus akateemista veljeäni kohtaan kuitenkin säilyy korkealla, tuollaisista ressukoista huolimatta.
Ei helvetti. 😂 Todellinen wt.
- Toinen -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta.
Meillä myös sama tilanne. Minun, tyttären, asiat ja saavutukset, ylipäätään elämä, eivät ole tärkeitä. Veljeni elämä on kaiken keskipiste. Veljeni ja veljen perheen juhlat, valmistujaiset ja merkkipäivät ovat suuria merkkitapahtumia, minulle ei edes suusanallisesti toivoteta onnea.
Kaikki tekoni vähätellään mitättömiksi, niitä ei noteerata tai sitten lytätään maan rakoon.
Hyvä esimerkikki on, kun puhun lapsuuden perheeni läsnäollessa, minun päälleni puhutaan. Aina. Kukaan ei ole millään tavalla kiinnostunut tai osoita normaaleja käytästapoja kun minulla olisi jotakin asiaa, ei katso kohti, on olevinaan omissa ajatuksissaan, keskeyttää lauseeni jollakin ihan muulla asialla.
Jos keskustellaan ”yhdessä” jostakin asiasta, keskustelu etenee hyvin siihen asti, kunnes tulee minun vuoroni sanoa jotakin. Ketään ei vaan kiinnosta, luukut menee kiinni kun minä avaan suuni.
En tule lapsuudenperheessäni kuulluksi. En tullut edes lapsena, enkä vielä aikuisenakaan.
Mulla on ollut lapsesta asti ihan sama tilanne. En silti ole veljelleni katkera, vaikka hän on saanut kaiken tuen rahan ja avun vanhemmiltani, ja minä vain rippeitä. Mm. Veljeni taiteelliselle alalle hakeutumiseen käytettiin jo lapsena/nuorena kymmeniätuhansia, jotta hän sai harrastaa mitä halusi. Vaatteet ostettiin viimeisen päälle, ja minä sain kulkea rytkyissä. En myöskään saanut harrastaa mitä halusin, koska vanhempani päättivät ettei siitä minulle koskaan kuitenkaan tule työtä. Minun mielenkiinniónkohteeni olivat pikku näpertelyä ja typerää, eikä minusta muutenkaan koskaan "tulisi mitään". No näinhän se tavallaan menikin; koska veljeäni tuettiin ja hänen eteensä tehtiin kaikki, hänestä tuli etevä osaamallaan alalla, ja arvostettu. Omat rahansa hän käytti hummaamiseen ja vanhemmat tukevat edelleen nyt nelikymppistä miestä jolla on perhe, kaikessa mahdollisessa. Itse en edelleenkään saa kuin rippeitä.
Nuorempana olin kateellinen ja katkerakin, mutta nykyään vain naurattaa. Varmaan naurattaa perinnönjaossakin, kun veljeni saa varmaankin kaiken ja minä en mitään :D :D
Siihen on pakko vetää raja, että veljeni saa hoitaa heitä enemmän kun sairastuvat ja vanhenevat. Mielestäni kaiken saamansa tuen jälkeen pelkästään oikeudenmukaista, ja tarpeellistakin, koska minä olen joutunut kaiken rakentamaan itse, niin ei minulla ole aikaa hoitaa, kun on työt tehtävänä, ja velat maksettavana.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta.
Meillä myös sama tilanne. Minun, tyttären, asiat ja saavutukset, ylipäätään elämä, eivät ole tärkeitä. Veljeni elämä on kaiken keskipiste. Veljeni ja veljen perheen juhlat, valmistujaiset ja merkkipäivät ovat suuria merkkitapahtumia, minulle ei edes suusanallisesti toivoteta onnea.
Kaikki tekoni vähätellään mitättömiksi, niitä ei noteerata tai sitten lytätään maan rakoon.Hyvä esimerkikki on, kun puhun lapsuuden perheeni läsnäollessa, minun päälleni puhutaan. Aina. Kukaan ei ole millään tavalla kiinnostunut tai osoita normaaleja käytästapoja kun minulla olisi jotakin asiaa, ei katso kohti, on olevinaan omissa ajatuksissaan, keskeyttää lauseeni jollakin ihan muulla asialla.
Jos keskustellaan ”yhdessä” jostakin asiasta, keskustelu etenee hyvin siihen asti, kunnes tulee minun vuoroni sanoa jotakin. Ketään ei vaan kiinnosta, luukut menee kiinni kun minä avaan suuni.
En tule lapsuudenperheessäni kuulluksi. En tullut edes lapsena, enkä vielä aikuisenakaan.
Täsmälleen sama kokemus minullakin. Sitten ihmetellään kun järjestetään illanistujaisia ja juhlia, kun minä en tule paikalle, tai käyn vain pikaisesti. Miksi ihmeessä kuluttaisin yhtään enempää aikaa, kuin on pakko, ollakseni ihmisten seurassa joille minä olen vain statisti, jonka kuuluu olla paikalla koska olen perhettä. Itse tosin miellän perheekseni vain lapseni ja mieheni, ja jossain määrin miehen suvun. Siellä kaikkia kiinnostaa jutella kanssani, eikä kukaan puhu päälle. Jutuileni nauretaan kun ne ovat hauskoja, ja puolestani iloitaan kun on siihen aihetta, ja ollaan aidosti pahoillaan jos on ikävä tilanne. Omat vanhempani sivuuttavat kokemani vastoinkäymiset täysin, joten en niistä ole heille enää vuosiin puhunut. Kivat asiat ohitetaan olankohautuksella, tai etsimällä siitä kivasta jokin huono puoli ja tuodaan se esiin.
Kun kerroin vanhemmilleni että ostamme mieheni kanssa talon(siis olimme jo tehneet kaikki paperitkin valmiiksi, sillä jo olisi kerrottu aiemmin, olisi talo ollut paska, ja ei kannata siihen muuttaa) niin vanhempani sanoivat ensimmäiseksi siihen että he eivät sitten tule takaamaan, koska takaavat veljelleni kohtapuoliin kolmannen asunnon. Totesin vain että emme tarvitse heitä talon ostoon, että kerroin talon ostosta vain siksi, että halusin kertoa, en siksi että kaipaisin heiltä siihen mitään. Kun sitten myimme asuntomme ja ostimme toisen vähän kauempaa, sai vanhempani tietää asiasta vasta kun olimme asunut uudessa osoitteessa 2kk.
Onnittele veljeä kahden kesken ennen juhlia ja kerro miten ylpeä olet hänen saavutuksestaan, anna korttisi/lahjasi jne. Se on se tärkein asia ja kun olet saanut sen tehdä rauhassa ehkä juhlissakin on helpompaa. Voit keskittyä juhlista selviytymiseen tai lähteä pois jos tuntuu liian pahalta. Muiden ajatuksilla ei väliä, vain sen veljen ja hänelle olet ne jo kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut lapsesta asti ihan sama tilanne. En silti ole veljelleni katkera, vaikka hän on saanut kaiken tuen rahan ja avun vanhemmiltani, ja minä vain rippeitä. Mm. Veljeni taiteelliselle alalle hakeutumiseen käytettiin jo lapsena/nuorena kymmeniätuhansia, jotta hän sai harrastaa mitä halusi. Vaatteet ostettiin viimeisen päälle, ja minä sain kulkea rytkyissä. En myöskään saanut harrastaa mitä halusin, koska vanhempani päättivät ettei siitä minulle koskaan kuitenkaan tule työtä. Minun mielenkiinniónkohteeni olivat pikku näpertelyä ja typerää, eikä minusta muutenkaan koskaan "tulisi mitään". No näinhän se tavallaan menikin; koska veljeäni tuettiin ja hänen eteensä tehtiin kaikki, hänestä tuli etevä osaamallaan alalla, ja arvostettu. Omat rahansa hän käytti hummaamiseen ja vanhemmat tukevat edelleen nyt nelikymppistä miestä jolla on perhe, kaikessa mahdollisessa. Itse en edelleenkään saa kuin rippeitä.
Nuorempana olin kateellinen ja katkerakin, mutta nykyään vain naurattaa. Varmaan naurattaa perinnönjaossakin, kun veljeni saa varmaankin kaiken ja minä en mitään :D :D
Siihen on pakko vetää raja, että veljeni saa hoitaa heitä enemmän kun sairastuvat ja vanhenevat. Mielestäni kaiken saamansa tuen jälkeen pelkästään oikeudenmukaista, ja tarpeellistakin, koska minä olen joutunut kaiken rakentamaan itse, niin ei minulla ole aikaa hoitaa, kun on työt tehtävänä, ja velat maksettavana.
Sehän tässä kuviossa niin ironista onkin, että ei nuo suosikkilapset aio sairastavia ja vanhenevia vanhempiaan hoitaa. Ne jatkaa maailmalla hummaamista ja se perheen haukuttu ja väheksytty musta lammas saa hoitaa kaiken.
Kuvitellaan automaattisesti että se lannistettu ja alistettu lapsi tulee kyllä avuksi. Juuri se lapsi, jota ei ole autettu, joutuu ja ”saa” nyt auttaa vanhempiaan. Ja mikä hulluinta, monesti jonkinlaisesta sairaasta velvollisuudentunnosta johtuen, se perheen syntipukki tuleekin apuun.
Monesti se kauhea lapsuus on tehnyt tästä syntipukista yliempaattisen suorittajan joka hoitaa kaiken ja kantaa kaikesta huolta.
Nimimerkillä: ”narsistisen vanhemman syntipukkilapseksi syntynyt”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut lapsesta asti ihan sama tilanne. En silti ole veljelleni katkera, vaikka hän on saanut kaiken tuen rahan ja avun vanhemmiltani, ja minä vain rippeitä. Mm. Veljeni taiteelliselle alalle hakeutumiseen käytettiin jo lapsena/nuorena kymmeniätuhansia, jotta hän sai harrastaa mitä halusi. Vaatteet ostettiin viimeisen päälle, ja minä sain kulkea rytkyissä. En myöskään saanut harrastaa mitä halusin, koska vanhempani päättivät ettei siitä minulle koskaan kuitenkaan tule työtä. Minun mielenkiinniónkohteeni olivat pikku näpertelyä ja typerää, eikä minusta muutenkaan koskaan "tulisi mitään". No näinhän se tavallaan menikin; koska veljeäni tuettiin ja hänen eteensä tehtiin kaikki, hänestä tuli etevä osaamallaan alalla, ja arvostettu. Omat rahansa hän käytti hummaamiseen ja vanhemmat tukevat edelleen nyt nelikymppistä miestä jolla on perhe, kaikessa mahdollisessa. Itse en edelleenkään saa kuin rippeitä.
Nuorempana olin kateellinen ja katkerakin, mutta nykyään vain naurattaa. Varmaan naurattaa perinnönjaossakin, kun veljeni saa varmaankin kaiken ja minä en mitään :D :D
Siihen on pakko vetää raja, että veljeni saa hoitaa heitä enemmän kun sairastuvat ja vanhenevat. Mielestäni kaiken saamansa tuen jälkeen pelkästään oikeudenmukaista, ja tarpeellistakin, koska minä olen joutunut kaiken rakentamaan itse, niin ei minulla ole aikaa hoitaa, kun on työt tehtävänä, ja velat maksettavana.
Sehän tässä kuviossa niin ironista onkin, että ei nuo suosikkilapset aio sairastavia ja vanhenevia vanhempiaan hoitaa. Ne jatkaa maailmalla hummaamista ja se perheen haukuttu ja väheksytty musta lammas saa hoitaa kaiken.
Kuvitellaan automaattisesti että se lannistettu ja alistettu lapsi tulee kyllä avuksi. Juuri se lapsi, jota ei ole autettu, joutuu ja ”saa” nyt auttaa vanhempiaan. Ja mikä hulluinta, monesti jonkinlaisesta sairaasta velvollisuudentunnosta johtuen, se perheen syntipukki tuleekin apuun.
Monesti se kauhea lapsuus on tehnyt tästä syntipukista yliempaattisen suorittajan joka hoitaa kaiken ja kantaa kaikesta huolta.
Nimimerkillä: ”narsistisen vanhemman syntipukkilapseksi syntynyt”
No, yliempaattista suorittajaa musta ei tullut... heti kun mun isä on tarpeeksi vanha, kärrään ja "unohdan" sen vanhainkotiin. Tai oikeastaan äitini myös. Se on minun kostoni paskasta kohtelusta. T: Se 23v sairaspäivärahalla elävä nainen jonka sisarukset saivat ja saavat yhä kaiken haluamansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua! Lapsesta asti olen ollut vanhempien tölvimä... minulla on 2 nuorempaa sisarusta, jotka ovat olleet aina suosikkeja. Esimerkkejä:
-minun synttäreitä ei vietetty 12 vuotiaasta alkaen, eikä lahjoja tullut, koska se oli turhaa. Sisaruksien synttäreitä on vietetty aina, iästä riippumatta.
-minä olin syyllinen kaikkeen, minua rangaistiin. Vaikka nähtiin kuka oikeasti teki pahoja, sen oli pakko olla minun vika. Mm sisko nipisteli minua ja kun huusin siitä että lopeta, sain selkääni.
- 14 vuotiaasta alkaen lopettivat mun vaatteiden ostamisen, kuukausirahakin otettiin pois. Syynä "olet niin p*ska, et edes pärjää koulussa." Pakko oli pölliä rahaa että saisin uusia vaatteita.
-jos sukulaisia tuli ovelle, isä käski mut huoneeseen ja heille sanottiin etten ole kotona, kaikki lahjakortit/vaatteet yms lahjat isä piilotti minulta tai antoi siskolle.
-en saanut ikinä ottaa lisää ruokaa, enkä saanut ottaa itse, toisinkuin sisarukset. Mulle annettiin esim 1 peruna ja kauhallinen kastiketta. Jäin myös ruuatta viikoksi jos tärkeistä aineista tuli kokeissa 7 tai sitä alempi.
-en saanut ikinä rahaa mihinkään mitä olisin tarvinnut, enkä saanut aloittaa mitään harrastusta ellei se ollut täysin ilmainen. Veli esim sai tuosta noin vain 80€ skeittilautaan, sisko sai käydä talleilla, toisinkuin minä silloin kun vielä olisi innostanut, jolle oli selitetty isän olevan liian allerginen.
Vielä nykyäänkin sisarukset saavat kaiken mitä haluavat, vaikka pärjäävät hyvin, minä en saa edes ruoka-apua vaikka olen sairaspäivärahalla ja kipeä...
Sisaruksia en vihaa enkä heille ole katkera, vain vanhemmilleni, etenkin isälleni joka nämä asiat päätti aktiivisesti. Äiti hyväksyi hiljaa...N23.
Onkohan isäsi sinun oikea isäsi? On varmaan pikkusisarustesi isä mutta ei sinun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua! Lapsesta asti olen ollut vanhempien tölvimä... minulla on 2 nuorempaa sisarusta, jotka ovat olleet aina suosikkeja. Esimerkkejä:
-minun synttäreitä ei vietetty 12 vuotiaasta alkaen, eikä lahjoja tullut, koska se oli turhaa. Sisaruksien synttäreitä on vietetty aina, iästä riippumatta.
-minä olin syyllinen kaikkeen, minua rangaistiin. Vaikka nähtiin kuka oikeasti teki pahoja, sen oli pakko olla minun vika. Mm sisko nipisteli minua ja kun huusin siitä että lopeta, sain selkääni.
- 14 vuotiaasta alkaen lopettivat mun vaatteiden ostamisen, kuukausirahakin otettiin pois. Syynä "olet niin p*ska, et edes pärjää koulussa." Pakko oli pölliä rahaa että saisin uusia vaatteita.
-jos sukulaisia tuli ovelle, isä käski mut huoneeseen ja heille sanottiin etten ole kotona, kaikki lahjakortit/vaatteet yms lahjat isä piilotti minulta tai antoi siskolle.
-en saanut ikinä ottaa lisää ruokaa, enkä saanut ottaa itse, toisinkuin sisarukset. Mulle annettiin esim 1 peruna ja kauhallinen kastiketta. Jäin myös ruuatta viikoksi jos tärkeistä aineista tuli kokeissa 7 tai sitä alempi.
-en saanut ikinä rahaa mihinkään mitä olisin tarvinnut, enkä saanut aloittaa mitään harrastusta ellei se ollut täysin ilmainen. Veli esim sai tuosta noin vain 80€ skeittilautaan, sisko sai käydä talleilla, toisinkuin minä silloin kun vielä olisi innostanut, jolle oli selitetty isän olevan liian allerginen.
Vielä nykyäänkin sisarukset saavat kaiken mitä haluavat, vaikka pärjäävät hyvin, minä en saa edes ruoka-apua vaikka olen sairaspäivärahalla ja kipeä...
Sisaruksia en vihaa enkä heille ole katkera, vain vanhemmilleni, etenkin isälleni joka nämä asiat päätti aktiivisesti. Äiti hyväksyi hiljaa...N23.
Onkohan isäsi sinun oikea isäsi? On varmaan pikkusisarustesi isä mutta ei sinun.
On minun oikea isäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua! Lapsesta asti olen ollut vanhempien tölvimä... minulla on 2 nuorempaa sisarusta, jotka ovat olleet aina suosikkeja. Esimerkkejä:
-minun synttäreitä ei vietetty 12 vuotiaasta alkaen, eikä lahjoja tullut, koska se oli turhaa. Sisaruksien synttäreitä on vietetty aina, iästä riippumatta.
-minä olin syyllinen kaikkeen, minua rangaistiin. Vaikka nähtiin kuka oikeasti teki pahoja, sen oli pakko olla minun vika. Mm sisko nipisteli minua ja kun huusin siitä että lopeta, sain selkääni.
- 14 vuotiaasta alkaen lopettivat mun vaatteiden ostamisen, kuukausirahakin otettiin pois. Syynä "olet niin p*ska, et edes pärjää koulussa." Pakko oli pölliä rahaa että saisin uusia vaatteita.
-jos sukulaisia tuli ovelle, isä käski mut huoneeseen ja heille sanottiin etten ole kotona, kaikki lahjakortit/vaatteet yms lahjat isä piilotti minulta tai antoi siskolle.
-en saanut ikinä ottaa lisää ruokaa, enkä saanut ottaa itse, toisinkuin sisarukset. Mulle annettiin esim 1 peruna ja kauhallinen kastiketta. Jäin myös ruuatta viikoksi jos tärkeistä aineista tuli kokeissa 7 tai sitä alempi.
-en saanut ikinä rahaa mihinkään mitä olisin tarvinnut, enkä saanut aloittaa mitään harrastusta ellei se ollut täysin ilmainen. Veli esim sai tuosta noin vain 80€ skeittilautaan, sisko sai käydä talleilla, toisinkuin minä silloin kun vielä olisi innostanut, jolle oli selitetty isän olevan liian allerginen.
Vielä nykyäänkin sisarukset saavat kaiken mitä haluavat, vaikka pärjäävät hyvin, minä en saa edes ruoka-apua vaikka olen sairaspäivärahalla ja kipeä...
Sisaruksia en vihaa enkä heille ole katkera, vain vanhemmilleni, etenkin isälleni joka nämä asiat päätti aktiivisesti. Äiti hyväksyi hiljaa...N23.
Nyt ei ole kyse siitä, että olisin sinua vastaan, mutta haluaisin kuitenkin nähdä vanhempiesi silmin, millaista käytöksesi on ollut.
Sinina taas tuudittautuisin siihen, mitä itse käyn läpi. Olen ollut samanlaisessa asemassa kuin sinä koko elämäni. Narsisti-äitini on laittanut minut (kuopus-tytär) täysin eriarvoiseen asemaan esikois-POIKANSA kanssa. Nyt, kun hän leskesi kolme vuotta sitten jäätyään haluaa myydä okt:n, en reagoi asiaan lainkaan, niin kuin hän haluaa munun toimivan. Miten hän komentaa ja käskyttää minua. Tietyllä tavalla ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana olen minä määräävässä asemassa heihin nähden. Kohdistan kaikki pikkumaiset, pask*maiset tunteeni, katkeruuteni, suruni ym. tähän prosessiin ja vaikeutan talon myyntiä viimeiseen asti. Ajan itsestäni samalla ulos katkeruuden ja tasaan puntit. Näin sinäkin voit tulevaisuudessa tehdä. Ensimmäinen kerta, kun he huomaavat, että olen muutakin kuin pas*npurkukohde heille. Olisi ehkä kannattanut kohdella minua paremmin kuin ovat tehneet. Silloin asiat voisivat sujua, kuten he haluavat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua! Lapsesta asti olen ollut vanhempien tölvimä... minulla on 2 nuorempaa sisarusta, jotka ovat olleet aina suosikkeja. Esimerkkejä:
-minun synttäreitä ei vietetty 12 vuotiaasta alkaen, eikä lahjoja tullut, koska se oli turhaa. Sisaruksien synttäreitä on vietetty aina, iästä riippumatta.
-minä olin syyllinen kaikkeen, minua rangaistiin. Vaikka nähtiin kuka oikeasti teki pahoja, sen oli pakko olla minun vika. Mm sisko nipisteli minua ja kun huusin siitä että lopeta, sain selkääni.
- 14 vuotiaasta alkaen lopettivat mun vaatteiden ostamisen, kuukausirahakin otettiin pois. Syynä "olet niin p*ska, et edes pärjää koulussa." Pakko oli pölliä rahaa että saisin uusia vaatteita.
-jos sukulaisia tuli ovelle, isä käski mut huoneeseen ja heille sanottiin etten ole kotona, kaikki lahjakortit/vaatteet yms lahjat isä piilotti minulta tai antoi siskolle.
-en saanut ikinä ottaa lisää ruokaa, enkä saanut ottaa itse, toisinkuin sisarukset. Mulle annettiin esim 1 peruna ja kauhallinen kastiketta. Jäin myös ruuatta viikoksi jos tärkeistä aineista tuli kokeissa 7 tai sitä alempi.
-en saanut ikinä rahaa mihinkään mitä olisin tarvinnut, enkä saanut aloittaa mitään harrastusta ellei se ollut täysin ilmainen. Veli esim sai tuosta noin vain 80€ skeittilautaan, sisko sai käydä talleilla, toisinkuin minä silloin kun vielä olisi innostanut, jolle oli selitetty isän olevan liian allerginen.
Vielä nykyäänkin sisarukset saavat kaiken mitä haluavat, vaikka pärjäävät hyvin, minä en saa edes ruoka-apua vaikka olen sairaspäivärahalla ja kipeä...
Sisaruksia en vihaa enkä heille ole katkera, vain vanhemmilleni, etenkin isälleni joka nämä asiat päätti aktiivisesti. Äiti hyväksyi hiljaa...N23.
Nyt ei ole kyse siitä, että olisin sinua vastaan, mutta haluaisin kuitenkin nähdä vanhempiesi silmin, millaista käytöksesi on ollut.
Sinina taas tuudittautuisin siihen, mitä itse käyn läpi. Olen ollut samanlaisessa asemassa kuin sinä koko elämäni. Narsisti-äitini on laittanut minut (kuopus-tytär) täysin eriarvoiseen asemaan esikois-POIKANSA kanssa. Nyt, kun hän leskesi kolme vuotta sitten jäätyään haluaa myydä okt:n, en reagoi asiaan lainkaan, niin kuin hän haluaa munun toimivan. Miten hän komentaa ja käskyttää minua. Tietyllä tavalla ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana olen minä määräävässä asemassa heihin nähden. Kohdistan kaikki pikkumaiset, pask*maiset tunteeni, katkeruuteni, suruni ym. tähän prosessiin ja vaikeutan talon myyntiä viimeiseen asti. Ajan itsestäni samalla ulos katkeruuden ja tasaan puntit. Näin sinäkin voit tulevaisuudessa tehdä. Ensimmäinen kerta, kun he huomaavat, että olen muutakin kuin pas*npurkukohde heille. Olisi ehkä kannattanut kohdella minua paremmin kuin ovat tehneet. Silloin asiat voisivat sujua, kuten he haluavat...
En koskaan käyttäytynyt huonosti. Äitikin sanoi ettei minulla ollut edes uhmaa taaperona, en koskaan kiukutellut kaupassa enkä kinunnut mitään, ala/yläaste iässäkään en tehnyt mitään, tulin aina ajoissa kotiin, en saanut jälki-istuntoja, en väittänyt kotona vastaan... (Luultavasti siksi etten uskaltanut)
Alue: Aihe vapaa
Oletko ap puhunut äitisi kanssa suoraan tästä eriarvoisesta kohtelusta? Kertonut miten se loukkaa sinua?