Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsen yksinhuoltajaäiti - miten onnistuu seurustelu?
27.05.2018 |
Tämä yhtälö ei minulla vain toimi, olen vielä lisäksi leski. Halu olisi seurusteluun ja läheisyyteen, mutta erityislapsi ei voi olla yksin. Kerran kuussa yhden viikonlopun lapsi on tilapäishoidossa, mutta se ei paljon asiassa auta. Tiedän, että kuulostan itsekkäältä. Minua vain tämä asia surettaa kovasti, vaikka lapsi on rakas.
Kommentit (32)
Huonosti. Itse olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Lapsi nyt 6v. Minulla on myös kynnys kertoa lapsesta, mutta teen sen jos tapailu menisi vakavammaksi. Ketään en ole vielä lapselle esitellyt. Itselläni on myös lastenhoito-ongelmia. Harva mies jaksaa kauaa 2vko välein tavata ja useammin ei voi, kun en halua arkeeni tuoda uusia aikuisia. Jos ei toimisikaan niin en halua lapsen joutuvan aina tapaamaan uusia kumppaniehdokkaita. Eipä niitä nyt jonossa tarjollakaan ole! Koitan ajatella että tulevaisuudessa vielä saisin sellaisen kumppanin kuin toivon, en tyydy ”ihan kivaan”. Vaikea yhtälö kyllä on! Itsekin jaksaisi paremmin, jos saisi joskus myös rakkautta. Nyt olen se kuka huolehtii kaikesta yksin eikä mistään mitään kiitosta saa tai kukaan kuuntele kun on vaikeuksia, eikä koskaan pääse kenenkään kainaloon nukkumaan. Haluaisin myös tuntea olevani nainen, enkä erityislapsen yh-äiti. Kovassa maailmassa alinta kastia ainakin paperilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Itse olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Lapsi nyt 6v. Minulla on myös kynnys kertoa lapsesta, mutta teen sen jos tapailu menisi vakavammaksi. Ketään en ole vielä lapselle esitellyt. Itselläni on myös lastenhoito-ongelmia. Harva mies jaksaa kauaa 2vko välein tavata ja useammin ei voi, kun en halua arkeeni tuoda uusia aikuisia. Jos ei toimisikaan niin en halua lapsen joutuvan aina tapaamaan uusia kumppaniehdokkaita. Eipä niitä nyt jonossa tarjollakaan ole! Koitan ajatella että tulevaisuudessa vielä saisin sellaisen kumppanin kuin toivon, en tyydy ”ihan kivaan”. Vaikea yhtälö kyllä on! Itsekin jaksaisi paremmin, jos saisi joskus myös rakkautta. Nyt olen se kuka huolehtii kaikesta yksin eikä mistään mitään kiitosta saa tai kukaan kuuntele kun on vaikeuksia, eikä koskaan pääse kenenkään kainaloon nukkumaan. Haluaisin myös tuntea olevani nainen, enkä erityislapsen yh-äiti. Kovassa maailmassa alinta kastia ainakin paperilla.
Miksi tämä saa alapeukkuja? En ymmärrä! Pitääkö naisen pyhittää koko elämänsä äitiydellä vai pitäisikö kumppaniehdokkaita, jos niitä on ottaa heti arkeen ja jos ei toimisikaan lapsi joutuisi tutustumaan aina uusiin ihmisiin jotka poistuvat elämästä?
Vietä vaan aikaa sen lapses kanssa. Sait jo mahdollisuuden entisen miehesi kanssa. Opettelisit olemaan yksinäänkin ilman miestä tai ethän yksin ole, sulla on lapsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kysymys siitä etteikö osaisi olla yksin tai etteikö olisi lapsen kanssa!
Miten ihmiset ovat näin yksinkertaisia että tälläisiä tänne tullaan kommentoimaan?
En osaa sanoa muuta kuin että elämä ei ole reilua.
Miksi seurustelu on nyt se ainut ongelma?
Kai te muitakin asioita teette niin että lapsi ei ole mukana? Esim. käytte töissä?
Laitoshoito on varmaan mahdollista, sairaala.
Mitä lapselle tapahtuu kun sairastut tai kuolet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä onnistu juuri mitenkään, ellei ole tukiverkkoja.
Itselläni oli lasten isä sentään kuvioissa säännöllisesti, mutta ei se silti ihan helppoa ollut. Siksipä jätin kokonaan ajatuksen uudesta kumppanista, kun lapset olivat pieniä. Sitä ns omaa aikaa kyllä tulee sitten myöhemmin,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Itse olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Lapsi nyt 6v. Minulla on myös kynnys kertoa lapsesta, mutta teen sen jos tapailu menisi vakavammaksi. Ketään en ole vielä lapselle esitellyt. Itselläni on myös lastenhoito-ongelmia. Harva mies jaksaa kauaa 2vko välein tavata ja useammin ei voi, kun en halua arkeeni tuoda uusia aikuisia. Jos ei toimisikaan niin en halua lapsen joutuvan aina tapaamaan uusia kumppaniehdokkaita. Eipä niitä nyt jonossa tarjollakaan ole! Koitan ajatella että tulevaisuudessa vielä saisin sellaisen kumppanin kuin toivon, en tyydy ”ihan kivaan”. Vaikea yhtälö kyllä on! Itsekin jaksaisi paremmin, jos saisi joskus myös rakkautta. Nyt olen se kuka huolehtii kaikesta yksin eikä mistään mitään kiitosta saa tai kukaan kuuntele kun on vaikeuksia, eikä koskaan pääse kenenkään kainaloon nukkumaan. Haluaisin myös tuntea olevani nainen, enkä erityislapsen yh-äiti. Kovassa maailmassa alinta kastia ainakin paperilla.
Miksi tämä saa alapeukkuja? En ymmärrä! Pitääkö naisen pyhittää koko elämänsä äitiydellä vai pitäisikö kumppaniehdokkaita, jos niitä on ottaa heti arkeen ja jos ei toimisikaan lapsi joutuisi tutustumaan aina uusiin ihmisiin jotka poistuvat elämästä?
Lapsesi tapaa varmasti myös kavereitasi, eskarissa hoitotätejä ja muiden lasten vanhempia, kaupassakin saattaa jopa kassaneiti tai ihan vaikka tuntematon tervehtiä ja jutella, traumatisoituuko lapsesi myös heistä, jos ei enää uudestaan tapaa? Eipä niitä kumppaniehdokkaita tarvitse heti esitellä kumppaneina, ihan pienenä vinkkinä näin alkuun.
Ei useammalla sinkullakaan ole aikaa 24/7 olla uuden tuttavuuden kanssa, on myös muuta elämää, harrastuksia, ystäviä yms. Jos juttu kaatuu kahden viikon tapaamattomuuteen, niin ei siinä kovin suurta ihastumista ole tapahtunut muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tiedä miksi, mutta vam&aisten lasten vanhemmat on pahuksen äkäisiä.
Vam,.ma ei kuitenkaan ole muiden ihmisten eikä yhteiskunnan syy.
Abortteja pitäisi tehdä matalammalla kynnyksellä.
Tietoisesti vam..maisen ihmisen synnyttäminen on itsekästä.
On se nyt muutenkin haastavaa edes löytää sopiva mies. Voithan teille kahville pyytää jonkun. Kyllä se sit alkaa kyläilemään, jos teillä synkkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On monta asiaa jotka karkottaa kumppanikandidaatin, ja tuo on epäilemättä yksi. Ellei itse ole samassa veneessä.
Vierailija kirjoitti:
On monta asiaa jotka karkottaa kumppanikandidaatin, ja tuo on epäilemättä yksi. Ellei itse ole samassa veneessä.
Aika karu kuva, kaksi yhäriä, joilla molemmilla erityislapset,,, painajainen!
t. erkan yh-äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Itse olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Lapsi nyt 6v. Minulla on myös kynnys kertoa lapsesta, mutta teen sen jos tapailu menisi vakavammaksi. Ketään en ole vielä lapselle esitellyt. Itselläni on myös lastenhoito-ongelmia. Harva mies jaksaa kauaa 2vko välein tavata ja useammin ei voi, kun en halua arkeeni tuoda uusia aikuisia. Jos ei toimisikaan niin en halua lapsen joutuvan aina tapaamaan uusia kumppaniehdokkaita. Eipä niitä nyt jonossa tarjollakaan ole! Koitan ajatella että tulevaisuudessa vielä saisin sellaisen kumppanin kuin toivon, en tyydy ”ihan kivaan”. Vaikea yhtälö kyllä on! Itsekin jaksaisi paremmin, jos saisi joskus myös rakkautta. Nyt olen se kuka huolehtii kaikesta yksin eikä mistään mitään kiitosta saa tai kukaan kuuntele kun on vaikeuksia, eikä koskaan pääse kenenkään kainaloon nukkumaan. Haluaisin myös tuntea olevani nainen, enkä erityislapsen yh-äiti. Kovassa maailmassa alinta kastia ainakin paperilla.
Kuuletko lainkaan itse, miten puhut?
Haluat miehen omia tarpeitasi ja sun ehdoilla.
Mietit vain mitä haluat, mutta mitä annettavaa sulla on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Itse olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Lapsi nyt 6v. Minulla on myös kynnys kertoa lapsesta, mutta teen sen jos tapailu menisi vakavammaksi. Ketään en ole vielä lapselle esitellyt. Itselläni on myös lastenhoito-ongelmia. Harva mies jaksaa kauaa 2vko välein tavata ja useammin ei voi, kun en halua arkeeni tuoda uusia aikuisia. Jos ei toimisikaan niin en halua lapsen joutuvan aina tapaamaan uusia kumppaniehdokkaita. Eipä niitä nyt jonossa tarjollakaan ole! Koitan ajatella että tulevaisuudessa vielä saisin sellaisen kumppanin kuin toivon, en tyydy ”ihan kivaan”. Vaikea yhtälö kyllä on! Itsekin jaksaisi paremmin, jos saisi joskus myös rakkautta. Nyt olen se kuka huolehtii kaikesta yksin eikä mistään mitään kiitosta saa tai kukaan kuuntele kun on vaikeuksia, eikä koskaan pääse kenenkään kainaloon nukkumaan. Haluaisin myös tuntea olevani nainen, enkä erityislapsen yh-äiti. Kovassa maailmassa alinta kastia ainakin paperilla.
Miksi tämä saa alapeukkuja? En ymmärrä! Pitääkö naisen pyhittää koko elämänsä äitiydellä vai pitäisikö kumppaniehdokkaita, jos niitä on ottaa heti arkeen ja jos ei toimisikaan lapsi joutuisi tutustumaan aina uusiin ihmisiin jotka poistuvat elämästä?
Mitä vaihtoehtoja näet?
Onko erityis- kehi&ys.vam.maisen synonyymi?
Auttaako asioita, että niistä puhutaan niin kaunistellen että hämäräksi jää?
Millä tavoin lapsi on erityislapsi? Kehitysviivettä? kehitysvamma? Autisti? Huligaani?
Kyllähän se miehelle on vaikea pala, jos lapsi on kovin hoivattava. Haluaisitko itse miehen, joka tuo mukanaan 100% hoidettavan lapsen ja velvollisuudet? Et varmaan haluaisi. Pienikin lapsi on siedettävä hoivattavuudestaan huolimatta, koska kehittyy koko ajan hurjaa tahtia ja voi uskoa siihen, ettei se ikuisesti ole siinä passattavana.
Tunnen yhden äidin, joka ratkaisi tämän laittamalla lapsensa hoitokotiin. Sitten oli vapaa deittailemaan miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On monta asiaa jotka karkottaa kumppanikandidaatin, ja tuo on epäilemättä yksi. Ellei itse ole samassa veneessä.
Aika karu kuva, kaksi yhäriä, joilla molemmilla erityislapset,,, painajainen!
t. erkan yh-äiti
Nyt en kyllä ymmärrä.
Sanotaan sitten suoraan: et sinä voi ihmissuhdetta, seurustelusuhdetta vaatia sillä periaatteella, että sun kuorma kevenee.
Eikö ole selvää, että vam&aisen omaisen kanssa olisi tilanne paremmin tasan?
Alue: Aihe vapaa
Onko mahdollisuutta tukiperheeseen ja omakustanteiseen lastenhoitoon? Kannattaa myös käydä vertaistukitapaamisissa. Sieltä voisi löytyä toinen puolisko. Tilastollinen fakta on , että erityislasten vanhemmat eroavat useammin kuin tavallisten lasten vanhemmat.
Luulen, että lapsen erityisyys voi jopa karkoittaa kumppaniehdokkaita.
Näin kesällä kokeilisin sinuna lavatansseja, ryhmämatkoja, perinteisiä kirjeenvaihtoilmoituksia. Mutta tarvitset lapsenvahdin.