13 vuotias ihmettelee, miksi kuuluu kirkkoon

Heh, uskonto on paha mielisairaus.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei ole vielä erottu.

Ei usko jumalaan. Haluaisi mutta järki sanoo että se on höpöhöpöä.

Sään unohtaa haaveet rippijuhlista. :(

Olisit ylpeä älykkäästä ja rationaalisesta lapsestasi!

Hän tulee pääsemään elämässä pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Itse en aio mennä minnekkään leirille Jeesustelemaan, enkä aio maksaa kirkollisveroa senttiäkään elämäni aikana - 13-vuotias

Alaikäisenä kirkosta eroamiseen tarvitaan vanhempien lupa, joten jos kesätöitä haluat niin kirkollisvero siitä menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 'pakottaa lapsi uskoon'!?

Ei omani ole aivopestävissä.onneksi.

Ei kuulu pakottaa, mutta hengellisyydessä vanhemman tehtävä on tukea. Pohtia elämän kysymyksiä lapsen kanssa ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, myös joskus kyseenalaistaa ja opettaa ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Näillä avuilla lapsi saa hyvän katsomuksellisen yleissivistyksen ja ymmärtää sekä itseään että muita, ja on perillä mm. etiikan ja moraalin kysymyksistä.

- nr. 4

Poika tosiaan pohtii paljon näitä ja ei omien sanojensa mukaan usko sieluun tai henkeen. Pari vuotta sitten ahdistui, kun tajusi ettei voi uskoa, vaikka haluaisi, koska kuolema pelotti. Mutta hän olikin silloin vasta 10v lapsi. Maailman tuska on myös hänen harteillaan liian usein. Tiedostaa ihmisten pahuuden ja kärsii eksistentialistisesta kriisistä.

Eli kyllä hän tuntunut on ihan kylliksi ikäänsä nähden.

Ja sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa näitä ajatuksia ja tunteita. Voit kertoa lapsellesi, että liikaa stressiä ei kannata ottaa, ja jokainen katsomus on ihan yhtä oikea. Hän on vielä nuori, ja katsomus ehtii kyllä muotoutua ajan myötä. Anna hänen tutustua historiaan ja niihin periaatteisiin joihin erilaiset uskonnot ovat syntyneet, mutta opasta myös filosofian pariin, jos on pohtivainen lapsi (yläasteella sitä ei vielä opeteta). Kerro, että kasvukipuja tulee vielä olemaan, mutta hän ehtii löytää paikkansa. Oleellista nyt on se, että hän osaa aidosti kunnioittaa ja arvostaa toisten katsomuksia, vaikka ei itse ajattelisikaan samalla tavalla. Kun siihen tilanteeseen pääsee, voi alkaa miettiä itseään. Ja loppujen lopuksi on sitten se, että usko tulee jos on tullakseen, jos ei usko niin sitten ei usko. Kumpikin tie ihan oikea, jos elämänsä vaan kokee mielekkääksi eikä lyttää ketään katsomuksen takia.

Poikasi on älykkäämpi jo nyt kuin suurin osa aikuisväestöstä, jos on itsenäisesti tullut tuohon johtopäätökseen. Et ehkä saa rippijuhlia, mutta karonkat saat vielä todennäköisesti järjestää.

Niin ja lisäisin vielä sen, että vaikka Suomi on sekulaari maa, valtaosa maailmasta uskoo edelleen johonkin, ja kuuluu johonkin uskontoon. Uskonto on "maailmalla" synkassa tavallisen elämän kanssa, ja toisten uskonnollisuudesta ollaan kiinnostuneita hyvin vähän, ihmiset keskittyvät siihen omaansa. Myös moniuskontoisuus on esim. Aasiassa ja Etelä-Amerikassa suhteellisen normaalia. Jopa muu Eurooppa on Pohjoismaista katsoen hyvin, hyvin uskonnollista seutua, vaikka sitä ei uskoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 'pakottaa lapsi uskoon'!?

Ei omani ole aivopestävissä.onneksi.

Ei kuulu pakottaa, mutta hengellisyydessä vanhemman tehtävä on tukea. Pohtia elämän kysymyksiä lapsen kanssa ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, myös joskus kyseenalaistaa ja opettaa ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Näillä avuilla lapsi saa hyvän katsomuksellisen yleissivistyksen ja ymmärtää sekä itseään että muita, ja on perillä mm. etiikan ja moraalin kysymyksistä.

- nr. 4

Poika tosiaan pohtii paljon näitä ja ei omien sanojensa mukaan usko sieluun tai henkeen. Pari vuotta sitten ahdistui, kun tajusi ettei voi uskoa, vaikka haluaisi, koska kuolema pelotti. Mutta hän olikin silloin vasta 10v lapsi. Maailman tuska on myös hänen harteillaan liian usein. Tiedostaa ihmisten pahuuden ja kärsii eksistentialistisesta kriisistä.

Eli kyllä hän tuntunut on ihan kylliksi ikäänsä nähden.

Ja sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa näitä ajatuksia ja tunteita. Voit kertoa lapsellesi, että liikaa stressiä ei kannata ottaa, ja jokainen katsomus on ihan yhtä oikea. Hän on vielä nuori, ja katsomus ehtii kyllä muotoutua ajan myötä. Anna hänen tutustua historiaan ja niihin periaatteisiin joihin erilaiset uskonnot ovat syntyneet, mutta opasta myös filosofian pariin, jos on pohtivainen lapsi (yläasteella sitä ei vielä opeteta). Kerro, että kasvukipuja tulee vielä olemaan, mutta hän ehtii löytää paikkansa. Oleellista nyt on se, että hän osaa aidosti kunnioittaa ja arvostaa toisten katsomuksia, vaikka ei itse ajattelisikaan samalla tavalla. Kun siihen tilanteeseen pääsee, voi alkaa miettiä itseään. Ja loppujen lopuksi on sitten se, että usko tulee jos on tullakseen, jos ei usko niin sitten ei usko. Kumpikin tie ihan oikea, jos elämänsä vaan kokee mielekkääksi eikä lyttää ketään katsomuksen takia.

Hänen asentaessaan ei ole mitään ilkeää tai muita mollaavaa. Kertoi, että olisi todennäköisesti onnellisempi, jos voisi uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 'pakottaa lapsi uskoon'!?

Ei omani ole aivopestävissä.onneksi.

Ei kuulu pakottaa, mutta hengellisyydessä vanhemman tehtävä on tukea. Pohtia elämän kysymyksiä lapsen kanssa ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, myös joskus kyseenalaistaa ja opettaa ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Näillä avuilla lapsi saa hyvän katsomuksellisen yleissivistyksen ja ymmärtää sekä itseään että muita, ja on perillä mm. etiikan ja moraalin kysymyksistä.

- nr. 4

Poika tosiaan pohtii paljon näitä ja ei omien sanojensa mukaan usko sieluun tai henkeen. Pari vuotta sitten ahdistui, kun tajusi ettei voi uskoa, vaikka haluaisi, koska kuolema pelotti. Mutta hän olikin silloin vasta 10v lapsi. Maailman tuska on myös hänen harteillaan liian usein. Tiedostaa ihmisten pahuuden ja kärsii eksistentialistisesta kriisistä.

Eli kyllä hän tuntunut on ihan kylliksi ikäänsä nähden.

Ja sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa näitä ajatuksia ja tunteita. Voit kertoa lapsellesi, että liikaa stressiä ei kannata ottaa, ja jokainen katsomus on ihan yhtä oikea. Hän on vielä nuori, ja katsomus ehtii kyllä muotoutua ajan myötä. Anna hänen tutustua historiaan ja niihin periaatteisiin joihin erilaiset uskonnot ovat syntyneet, mutta opasta myös filosofian pariin, jos on pohtivainen lapsi (yläasteella sitä ei vielä opeteta). Kerro, että kasvukipuja tulee vielä olemaan, mutta hän ehtii löytää paikkansa. Oleellista nyt on se, että hän osaa aidosti kunnioittaa ja arvostaa toisten katsomuksia, vaikka ei itse ajattelisikaan samalla tavalla. Kun siihen tilanteeseen pääsee, voi alkaa miettiä itseään. Ja loppujen lopuksi on sitten se, että usko tulee jos on tullakseen, jos ei usko niin sitten ei usko. Kumpikin tie ihan oikea, jos elämänsä vaan kokee mielekkääksi eikä lyttää ketään katsomuksen takia.

Hänen asentaessaan ei ole mitään ilkeää tai muita mollaavaa. Kertoi, että olisi todennäköisesti onnellisempi, jos voisi uskoa.

En väittänytkään niin. Poika kuulostaa fiksulta, ja häntä täytyy tukea, että pysyy tällä tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 'pakottaa lapsi uskoon'!?

Ei omani ole aivopestävissä.onneksi.

Ei kuulu pakottaa, mutta hengellisyydessä vanhemman tehtävä on tukea. Pohtia elämän kysymyksiä lapsen kanssa ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, myös joskus kyseenalaistaa ja opettaa ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Näillä avuilla lapsi saa hyvän katsomuksellisen yleissivistyksen ja ymmärtää sekä itseään että muita, ja on perillä mm. etiikan ja moraalin kysymyksistä.

- nr. 4

Poika tosiaan pohtii paljon näitä ja ei omien sanojensa mukaan usko sieluun tai henkeen. Pari vuotta sitten ahdistui, kun tajusi ettei voi uskoa, vaikka haluaisi, koska kuolema pelotti. Mutta hän olikin silloin vasta 10v lapsi. Maailman tuska on myös hänen harteillaan liian usein. Tiedostaa ihmisten pahuuden ja kärsii eksistentialistisesta kriisistä.

Eli kyllä hän tuntunut on ihan kylliksi ikäänsä nähden.

Ja sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa näitä ajatuksia ja tunteita. Voit kertoa lapsellesi, että liikaa stressiä ei kannata ottaa, ja jokainen katsomus on ihan yhtä oikea. Hän on vielä nuori, ja katsomus ehtii kyllä muotoutua ajan myötä. Anna hänen tutustua historiaan ja niihin periaatteisiin joihin erilaiset uskonnot ovat syntyneet, mutta opasta myös filosofian pariin, jos on pohtivainen lapsi (yläasteella sitä ei vielä opeteta). Kerro, että kasvukipuja tulee vielä olemaan, mutta hän ehtii löytää paikkansa. Oleellista nyt on se, että hän osaa aidosti kunnioittaa ja arvostaa toisten katsomuksia, vaikka ei itse ajattelisikaan samalla tavalla. Kun siihen tilanteeseen pääsee, voi alkaa miettiä itseään. Ja loppujen lopuksi on sitten se, että usko tulee jos on tullakseen, jos ei usko niin sitten ei usko. Kumpikin tie ihan oikea, jos elämänsä vaan kokee mielekkääksi eikä lyttää ketään katsomuksen takia.

Hänen asentaessaan ei ole mitään ilkeää tai muita mollaavaa. Kertoi, että olisi todennäköisesti onnellisempi, jos voisi uskoa.

Totta puhuu, tieto lisää tuskaa.

Älykkäät kantavat suurimman taakan.

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että ateismi on todella hyvä asia, joka johtaa Neuvosto-onnelan tasoisiin hyvinvointiyhteiskuntiin.

”Kommunismi” oli se sana jota etsit.

Ateisteja hekin

Osa ainakin. Ja varmaan kasvissyöjiä, hedonisteja, altruisteja, moottoripyöräilijöitä, filatelisteja, matemaatikkoja, humanisteja ja mitä lie. Kommunismi on kuitenkin edelleen se yhteiskuntamuoto jota hait.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

No varmaan siksi että alaikäisten aivopesu on todella halveksuttava teko.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei ole vielä erottu.

Ei usko jumalaan. Haluaisi mutta järki sanoo että se on höpöhöpöä.

Sään unohtaa haaveet rippijuhlista. :(

Hieno juttu että nuoret tajuavat ihan itse miten typerää tuo uskontohöpötys on!

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

Ei yhteisöllisyys ole uskontoa. 2 eri asiaa. Ei kaikki yhteisölliset tyypit, jotka haluavat auttaa muita, usko jumalaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

No varmaan siksi että alaikäisten aivopesu on todella halveksuttava teko.

Kuka kieltää antamasta lapselle tilaa miettiä asioita eri näkökulmista? Seurakuntayhteys ei tarkoita samaa kuin usko. Se on yhteisö, jonka päätehtävänä on pitää huolta muista ihmisistä ja kannatella huono-osaisia. Seurakunnassa ei aivopestä ketään, sillä luterilaisen opin mukaan usko on jokaisen henkilökohtainen asia.

Jos lapsi käy seurakunnan järjestämää kokkikerhoa ja seurakunnan maksamilla kitaratunneilla, miten se eroaa siitä, että lapsi aivopestään harrastamaan jääkiekkoa tai jalkapalloa ja häntä laahataan harkkoihin 7 kertaa viikossa + pelit päälle ja vanhemmat huutavat veren maku suussa kentän laidalla, eikä ole puhettakaan, että saisi lopettaa tai vähentää harrastusta, kun siihen on jo uhrattu vuosikaudet ja kymmeniätuhansia euroja. On näitä nähty, kun teinit poraavat koulussa, kun eivät enää jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

Ei yhteisöllisyys ole uskontoa. 2 eri asiaa. Ei kaikki yhteisölliset tyypit, jotka haluavat auttaa muita, usko jumalaan.

Rippileiri on osa yhteisön elämää. Rippileirille osallistujan ei tarvitse olla uskossa. Rippileirillä pohditaan kyllä uskomistakin ja samalla kaikenlaisia moraalisia ja eettisiä seikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit siis, että lapsi kastetaan ja se riittää? Miksi et ole hoitanut kristillistä kasvatusta, saattanut lasta seurakunnan kerhotoiminnan pariin, käynyt lapsen kanssa perhekirkossa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa, Kauneimmissa joululauluissa, yhteisvastuukeräystä keräämässä jne. Lapsi kuuluu osallistaa yhteisöön, jotta hän haluaa jatkossakin olla yhteisön jäsen.

Ei yhteisöllisyys ole uskontoa. 2 eri asiaa. Ei kaikki yhteisölliset tyypit, jotka haluavat auttaa muita, usko jumalaan.

Rippileiri on osa yhteisön elämää. Rippileirille osallistujan ei tarvitse olla uskossa. Rippileirillä pohditaan kyllä uskomistakin ja samalla kaikenlaisia moraalisia ja eettisiä seikkoja.

Rippikoulu on vissiin sitten muuttunut niistä ajoista kun minä sen kävin. Silloin piti opetella esim. uskontunnustus ulkoa ja lausua se ääneen vastoin omaa vakaumustaan. Isä meidän myös. Muistaakseni myös rukoilla piti yms yms. Olin ahdistunut koko ajan siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 'pakottaa lapsi uskoon'!?

Ei omani ole aivopestävissä.onneksi.

Ei kuulu pakottaa, mutta hengellisyydessä vanhemman tehtävä on tukea. Pohtia elämän kysymyksiä lapsen kanssa ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, myös joskus kyseenalaistaa ja opettaa ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Näillä avuilla lapsi saa hyvän katsomuksellisen yleissivistyksen ja ymmärtää sekä itseään että muita, ja on perillä mm. etiikan ja moraalin kysymyksistä.

- nr. 4

Poika tosiaan pohtii paljon näitä ja ei omien sanojensa mukaan usko sieluun tai henkeen. Pari vuotta sitten ahdistui, kun tajusi ettei voi uskoa, vaikka haluaisi, koska kuolema pelotti. Mutta hän olikin silloin vasta 10v lapsi. Maailman tuska on myös hänen harteillaan liian usein. Tiedostaa ihmisten pahuuden ja kärsii eksistentialistisesta kriisistä.

Eli kyllä hän tuntunut on ihan kylliksi ikäänsä nähden.

Ihan kuin mun poika. Kyllä on monet kerrat tullut oltua ihan ihmeissään, kun lapsi on miettinyt ja pohtinut suuria kysymyksiä jo tosi pienestä asti. Voi sitä tuskaa, mitä ne pohdinnat on välillä hänelle aiheuttaneet.

Sekö ei ole aivopesua, että lapsi kasvatetaan kasvissyöjäksi tai karppaajaksi?

Tai hänet laitetaan harrastamaan jotain tiettyä lajia?

Tai hänet viedään ulkomaille neljä kertaa vuodessa lentokoneella mahdollisimman saastuttavasti - tai kieltäydytään viemästä mihinkään, koska halutaan pienentää hiilijalanjälkeä?

Tai ostetaan vanhoja vaatteita ja kenkiä kirpparilta, vaikka ei rahan puolesta tarvitsisi, ja yritetään saada lapsi vielä ylpeäksi siitä, että käyttää muiden kuluneita, haisevia rytkyjä?

Tai että ohjataan lasta johonkin tiettyyn ammattiin tai jatkokoulutuspaikkaan?

Kaikki kasvatus on aivopesua. Myös kasvattamatta jättäminen on aivopesua.

Emme kuuluneet kirkkoon ja lapseni kävi ET-tunneilla. Heitä kyllä vähän kiusattiin, vanhemmat ilmeisesti epäilleet jehoviksi. Mutta annas olla, kun tuli kavereiden kanssa juttua rippileiristä ja rippilahjoista; pitihän siihen kirkkoon sittenkin liittyä. Leirikin oli kaukana itärajan tuntumassa. Siihen aikaan oli vaan asia niin, että kun lapsi ei ollut vielä 15 v rippikouluikäisenä, vaan täytti loppuvuodesta - piti minunkin liittyä. Kävin sitten papin puheilla, ja liityimme kirkkoon. Erosin itse kyllä heti  juhlien jälkeen. Sitä ei tarvinnut papin kautta tehdä. Lapselle sanoin, että voi tehdä kuten itse haluaa, jäädä tai erota. Erosi eikä ole liittynyt takaisin. Protu-leirin kuvia kyllä oli nähnyt, koki jonkun "kimppahalin" heti omituiseksi :)