Onko se työelämä niin rankkaa ku ruikutetaan? Kuka myöntää löysäilevänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse työskentelen päällikköasemassa suuryrityksen tukitoiminnoissa (vakuutusala). Palkka 4300e. Välillä on kiirettäkin toki. Mutta tekemistä leimaa se, että tekemisessä ei ole järkeä, asiat eivät enene ja oikeasti mitään järkevää ei tehdä. Silloinkin, kun töitä tehdään kovasti, tuntuu ettei se johda mihinkään ts. tulokset eivät ole nähtävillä. Joten silloin kun ei tehdä mitään, ei kukaan huomaa sitäkään.

Silti paljon puhutaan työelämän kovuudesta. En jaksa kuitenkaan uskoa että oma työni tai työpaikkani olisi ainoa laatuaan tässä. Kuka uskaltaa myöntää? Kenen töissä vaan leikitään työntekoa?

Juuri tämän takia en haluaisi päällikkötason töihin tai muihinkaan, jossa töitä tehdään ns. abstraktilla tasolla. Se merkityksettömyyden tunne on musertavaa. Sehän aiinä juuri rankkaa onkin, kun työ tuntuu niin turhalta.

Päällikkötason töissä voi ja pitää saada konkreettisesti asioita aikaan. Merkityksettömyyden tunnetta ei pidä kokea. Tämä on myös johdon vastuulla, että päällikkötasolla on selkät tavoitteet, joihin pitää päästä.

Ne tavoitteetkin ovat usein sellaisia, että ne eivät näy paljon ulospäin, jos asiat menevät ok. Eikä johto yleensä puutu konkreettiseen sisältöön.

Olen välillä miettinyt että pomollani on varmaan välillä tosi vähän töitä, kun ehtii kaivelemaan puutteita järjestelmistä, kutsuu koolle palavereita, joilla ei varsinaisesti ole mitään sisältöä, kyselee minulta on minulla tarpeeksi tekemistä, jos olen etätöissä, keksii tikusta asiaa ja laittaa sähköpostia 10min välein jne.

Itselläni työtä kyllä riittää. Työ on hyvin kalenteriin sidottua ja on päiviä jolloin oikeasti 8h kuluu ihan pelkästään töitä tehdessä ja töitä jaa tekemättäkin, varsinkin kun pomo järjestelee näille päiville niitä turhia palavereita. Sitten on päiviä, kun ei ole aikataululiirettä ja silloin tehdään ristiin jääneitä juttuja ja niinä päivinä kyllä teen tahallani töitä hitaammalla tempolla ja saatan hoitaa myös henk.koht asioita, sillä joka päivä 110% työ johtaisi lopulta burnoutiin. Löysemmät päivät on pakko ottaa löysemmästi, että jaksaa ne kiireajat.

Mun oma henkilökohtainen kokemus on, että nyt kun on välillä päässyt ns ”parempiin” toimistohommiin, niin rankkuus katosi samalla. Onhan siinä kiirettä välillä selvitellä asioita ja työ vaatii tarkkuutta, mutta kyllä mulla välillä on päiviä kun tuntuu että työt on tehty eikä mitään uutta ilmaannu. Olen myös tehnyt töitä kaupan alalla ja kuljetusalalla, koin ne huomattavasti rankemmiksi. Sen pienen palkan eteen sai tehdå monin verroin työtä.

Työssä paskinta, kuten elämässä yleensäkin, ovat muut ihmiset: kyttäävä esimies ja kyräilevät "työkaverit". Samoin aina kovenevat tavoitteet epäloogisuudessaan - aina vain nostetaan määrällisiä tavoitteita eikä ymmärretä, että jossain välissä laatu heikkenee ja lopulta myös määrällisiin tavoitteisiin pääseminen heikkenee, kun työntekijät ovat vetäneet itsensä piippuun. Asiat, jotka ovat itsestäänselvyyksiä pikkulapsellekin, ylittävät johtoportaan käsityskyvyn. Se riipaisee eniten.

Olen huomannut, että alakohtaiset erot on suuret. Yksi tuttavani on töissä insinööritoimistossa ja hän ehtii hyvin lukea ja päivittää facen, lukea lehdet ja hoitaa kimppalotot ja muut työajalla. Toinen on puhelinpalvelussa, jossa hän on koko ajan valmiudessa, mutta puhelujen välillä ei ole muuta työtä ja ehtii hyvin lueskella ja tehdä mitä tykkää. Itse olen opettaja enkä voisi ikinä kuvitella käyttäväni työaikaa esim. lehtien lukemiseen. Hyvin voisin sen tehdä, mutta se kostautuisi vain minulle itselleni, koska joutuisin tekemään sillä ajalla hoitamattomaksi jääneet oppilaiden ja koulun asiat omalla ajallani.

Vierailija kirjoitti:

Laskin yks päivä kollegani tauot mitä pitää 8 h työpäivän aikana. Taukoja kertyi yli 5 tuntia. Eli alle puolet työajasta tekee töitä. Katselee Youtubesta videoita, surffaa netissä, puhuu puhelimessa (ei työ, vaan henk. koht puhelimessa), juoruaa muiden työntekijöiden kanssa, istuu kahvihuoneessa, käy kävelyllä yms. Itse tein liki 10 vuotta töitä niska limassa niin, että tein päivässä viikon työt. Nykyään kun katselen muiden työntekijöiden menoa, olen hellittänyt työn tekoani yli puoleen. Olen pyytänyt palkankorotusta ja pomo kyllä tietää että teen päivässä enemmän töitä kuin moni työntekijä viikossa, en kuitenkaan ole palkankorotusta saanut joten motivaationi on tippunut nollaan. Teen nykyään vain vaadittavan määrän töitä ja lopun aikaa lusmuilen ja teen omia juttujani. V*tuttaa että mulla meni 10 vuotta ennen kuin tajusin alkaa seuraamaan muiden työskentelyä.

Tämä! Ja sitten esimies sanoo ihan suoraan, että odottaa minulta enemmän kuin muilta, koska tietää, että pystyn tekemään enemmän kuin muut. Samaan aikaan palkka on kuitenkin pienempi, koska olen myös osa-aikaisessa virassa.

Olen lto ja jätin lähes kaiken tekemättä, tai tein Vasurilla. Sittemmin siirryin luokanopettajalksi ja nyt löysäilen ihan huolella, kukaan ei edes tajua. Pasma palkka molemmissa ja pitäisi juosta kieli vyön alla, ei tule tapahtumaan.

Meilla ei ole kiiretta toissa mutta kukaan ei kylla lusmuilekaan, jos parin minuutin puhelimenkayttoa silloin talloin ei lasketa. Lahestulkoon kaikki tunnit laskutetaan asiakkaalta joten noiden tuntien aikana oikeasti tehdaankin toita.

Itse teen tyotehtavani omassa tempossani ja useimmiten paasee sellaiseen flow-tilaan etta tyopaiva menee ihan sujauksessa. Kahdeksan tunnin tyopaivasta kaytan toihin tasan kahdeksan tuntia, koska tauot ovat palkattomat. Palkkaa on 2k ja olen tosi tyytyvainen, paiskin mielellani ahkerasti toita jos joku haluaa maksaa minulle kivasta suunnittelutyosta tuon verran. En ymmarra miten tassa ketjussa melkein neljan tonnin saavat rutisevat siita etta eivat halua tehda toita taydella teholla kun palkka on niin "kehno".

Minä olen ollut parikymmentä vuotta työelämässä ja niistä ehkä ensimmäiset 10 oli rankkaa. Sitten alkoi ammattitaito karttua ja tulla suhteellisuudentajua, joten keskimäärin työ on helppoa ja rentoa. Välillä on tiukempia jaksoja toki. Palkka on tasolla, johon alle 10 % suomalaisista yltää ja tavallaan vastuu iso, mutta koska osaan työni ja olen pääosaa kollegoistani todella paljon nopeampi, om harvinaista, että en ehtisi päivän aikana someen, kahville jne. Perhe on prioriteetti numero yksi, joten vaikka välillä kipuilen sitä, pitäisikö tällä osaamisella pyrkiä "korkeammalle", pääosin olen tosi tyytyväinen tilanteeseen. Työpäivät ovat harvoin yli 9-tuntisia eikä minulla ole esimerkiksi alaisia, joiden tekemisistä murehtia. Etänä saan olla niin paljon kuin haluan, tulen ja menen vapaasti ja suunnittelen omat aikatauluni pitkälti itse. Pääasia on, että työt tulevat tehtyä.

Juuri tätä tarkoitan! Tästä on kyse.

AP.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikaisemmin asiantuntija- ja esimiestyössä yksityisellä. Työn stressi tuli siitä epämääräisyydestä. Näennäisesti päivät saattoi olla löysiäkin, mutta takaraivossa nakersi jatkuva epävarmuus. Ei tiedä, mitä pitäisi tarkkaan sanottuna tehdä ja huolehtia, ei aina osaakaan, kaikki on niin häilyvää ja tilanteet saattaa yllättää. Stressi oli oikeasti aika kovaa juuri siitä johtuen, että kaikki oli sellaista hyytelöä. Tärkeintä on esittää ahkeraa ja toivoa, ettei jää kiinni siitä, ettei osaa töitään tai tee tarpeeksi. Työkaverit näyttää kiireisiltä ja sitten miettii, että onko ne hitaita ja tyhmiä vai osaavatko paremmin nähdä, mitä pitäisi tehdä ja siksi töitä riittää. Pitkään luulin, että tilanne on näin. Sitten aloin seurata tarkemmin ja huomasin, että kyse on epävarmuuden ja ahdistuksen kuplasta, jossa suurin osa esittää tekevää. Muutama entinen työkaveri on jälkikäteen avautunut juuri tästä, että koki työn hirveän raskaaksi, koska piti ylläpitää kuplaa ja toisaalta tuli välillä vaikeita tilanteita oikeastikin.

Vaihdoin peruskouluun opettajaksi. Työpäivät selkeytyi. Teen ankarasti töitä joka päivä, paljon enemmän kuin koskaan yksityisellä. Olen oikeasti väsynyt työpäivän jälkeen. Toisaalta tiedän, mitä minun pitää tehdä ja tiedän tekeväni työni hyvin, vaikka joskus toki koen riittämättömyyttä. Eli työ on kuluttavampaa lyhyellä aikavälillä, mutta muuten stressittömämpää. Siitä puuttuu se nakertava tunne koko ajan, ettei tee tarpeeksi ja ei tarvi pelätä, että osaamattomuus/tekemättömyys paljastuu. Viikonloput ja lomat pystyy rentoutumaan, kun ei tarvi pelätä, että paljastuu pian.

Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kertoa, että työn hetkellinen kuormittavuus ei kerro siitä, kuinka stressaavaa se on pitkällä aikavälillä. Usein juuri työteliäs työaika helpottaa stressiä, kun tietää tehneensä tarpeeksi palkkansa eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse työskentelen päällikköasemassa suuryrityksen tukitoiminnoissa (vakuutusala). Palkka 4300e. Välillä on kiirettäkin toki. Mutta tekemistä leimaa se, että tekemisessä ei ole järkeä, asiat eivät enene ja oikeasti mitään järkevää ei tehdä. Silloinkin, kun töitä tehdään kovasti, tuntuu ettei se johda mihinkään ts. tulokset eivät ole nähtävillä. Joten silloin kun ei tehdä mitään, ei kukaan huomaa sitäkään.

Silti paljon puhutaan työelämän kovuudesta. En jaksa kuitenkaan uskoa että oma työni tai työpaikkani olisi ainoa laatuaan tässä. Kuka uskaltaa myöntää? Kenen töissä vaan leikitään työntekoa?

Juuri tämän takia en haluaisi päällikkötason töihin tai muihinkaan, jossa töitä tehdään ns. abstraktilla tasolla. Se merkityksettömyyden tunne on musertavaa. Sehän aiinä juuri rankkaa onkin, kun työ tuntuu niin turhalta.

Päällikkötason töissä voi ja pitää saada konkreettisesti asioita aikaan. Merkityksettömyyden tunnetta ei pidä kokea. Tämä on myös johdon vastuulla, että päällikkötasolla on selkät tavoitteet, joihin pitää päästä.

Tarkoitin lähinnä kaikkea sellaista työtä, jonka merkitystä ei voi todella itse nähdä. On paljon sellaista työtä, jolla ei ole paljonkaan merkitystä. Prohekteja, selvityksiä, suunnitelmia, koulutusta, prosessikuvauksia, neuvotteluja jne jne. Hirveä määrä työtunteja käytetään, eikä hyötyä läheskään aina puntaroida työmäärään nähden. Usein suuret ponnistukset jäävät paperille. Itseä ainakin turhauttaisi ponnistella ja hikoilla asioiden eteen, johin en uskoisi. Aluksi varmaan jokainen luuleekin tekevänsä suuria, mutta kun työvuosia kertyy, alkaa suhtautua kriittisemmin siihen, mitä itse tekee ja mikä on se hyöty. Siinä vaiheessa pitää tehdä valinta oman pään sisällä. Jatkaako valitsemallaan tiellä vai valutseejo uudelleen. Voiko olla ylpeä siitä mitä tekee.