Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei löydy kummeja...
Surullinen syntymättömän lapseni puolesta
23.05.2018 |
Olen viimeisillään raskaana. Laskettuun aikaan on aikaa enää pari viikkoa.. Olen todella ahdistunut siitä, etten löydä tulevalle lapselleni kummeja. Raskausaikana muutenkin suurin osa ystävistä hylkäsi. Elävät vilkasta yliopistoelämää bileineen, eikä minun seurani ilmeisesti enää kiinnosta, kun menenkin elämässä eri polkua (olen kihloissa, ostimme asunnon ja saan lapsen). Tiedän että olen nuori, ja muut ikäiseni haluavat elää toisenlaista elämää, mutta itse en kyllä hyviä ystäviä hylkäisi.. Paha mieli siis ollut siitäkin että raskausaika on mennyt yksin ja ilman tukea. Paras ystäväni jäi kuitenkin, mutta kun häntä pyysin lapseni kummiksi, tuli kieltäytyminen. En minä ketään siihen tehtävään halua pakottaakaan, mutta kyllä tuli paha mieli kieltäytymisestä, pakko myöntää... Nyt kysyin siskoani, joka jäi miettimään. Ei kuulemma olisi varaa ostaa hienoja lahjoja, joita haluaisi. Miksi ihmiset luulevat että kummin tehtävä on toimia vain lahjojenkantajana?? Ahdistaa sekin miten jotkut ajattelevat että kummin pitäisi olla jokin uskonnollinen opastaja ja rukoilla lapsen puolesta, ja kieltäytyvät koska eivät sellaista halua olla. Minä ja mieheni emme usko, vaikka kirkkoon kuulutaankin. Emme kuitenkaan koe että kirkosta tarvitsisi erotakaan. Onhan näitä tapakristittyjä paljonkin. Mutta, itse siis ajattelen että kummin tehtävä on enemmänkin vain olla läsnä lapsen elämässä, käydä joskus kylässä kyselenässä kuulumisia tai vaikka lähettää joskus kortti. Jokainen voi itse olla juuri sellainen kummi kuin haluaa. Ei siitä paineita tarvitsisi ottaa...
Nyt tuntuu etten uskalla enää kysyä ketään koska pettymys kieltäytymisestä olisi suuri.. Vaihtoehdotkin käyvät jo vähiin. Miehen puoleltakaan ei tahdo löytyä ketään. Minkä vuoksi nykyään kukaan ei halua ryhtyä kummiksi? Kertokaa nyt kieltäytyjät mikä siinä tuntuu niin hirveältä? Itse en ole koskaan kummiksi päässyt vaikka kovasti haluaisin. Minulle olisi kunnia asia jos joku siihen tehtävään minua kysyisi. Olisin todella iloinen. Nyt tuntuu ettei kukaan välitä tulevasta lapsestamme. Itselläni on kummit, joiden kanssa edelleen viihdyn. Lapsena sain heiltä synttärilahjat ja joululahjat kyllä, mutta tärkeimmäksi koin aina heidän kanssaan vietetyt lyhyetkin hetket. Edelleen ovat tärkeitä minulle ja yhteyttä pidetään. Samaa toivoisin lapselleni...
Kommentit (131)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa joku jaksaa tuon stoorin lukea ja vastata..
Ap
"Olen niin yksin ja ilman tukea" -ap jolla on puoliso
Millä perusteella nyt olen muka marttyyriurhautujaäiti? Toivon fiksuja vastauksia, onhan aloituksenikin asiallinen.
Ja sekä on kunniallista elämää reuhata vain yliopistobileissä tuhannenpäissään.
No meitä ihmisiä on moneksi
No itse en halua kummiksi eikä kukaan ystävistänikään halua kummiksi. Vaikka olisi kyseessä siskon tai parhaan kaverin lapsi. Kun ei halua niin ei halua. Kummit ei ole tätä päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olisit sinäkin ap elänyt sellaista elämää kun noin kaihertaa. Kuka käski tehdä lapsen tai ostaa asunnon?
Yksinäisyyttä on monenlaista. Onhan minulla rakas vierelläni ja yhdessä olemme onnellisia. Mutta ME olemme yhdessä jääneet ilman tukea. Kyllä me pärjätään ihan kahdestaan, mutta lapsen puolesta harmittaa hiukan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurjaa, että ihmiset kieltäytyy. Mulla kymmenen kummilasta ja suostuisin jos joku vielä pyytää. Enkä oo kokenut tai ottanut painetta lahjoista. Omiakin lapsia neljä, niin että ehkei meiltä niitä niin odotetakaan. Yritän kuitenkin olla ajantasalla kummilasteni elämässä. Kysellä kuulumisia, kyläillä ja välillä muistaa. Kannattaa puhua ääneen, ettei ihmiset ottais kummiudesta paineita. Miks nykyään kaikki on niin vaikeata ja ylitseampuvaa, etukäteen stressataan lahjoista yms.
Vierailija kirjoitti:
No, olisit sinäkin ap elänyt sellaista elämää kun noin kaihertaa. Kuka käski tehdä lapsen tai ostaa asunnon?
Anteeksi nyt vaan mutta kuka on sanonut että minä tuollaista elämää haikailisin!!? Olen todella tyytyväinen siihen että löysin vierelleni upean rakkaan miehen. Saamme lapsen jota niin kovin toivoimme, kaikki eivät lasta saa vaikka kuinka yrittäisivät. Ja ostimme ihanan asunnon, jossa jatkaa elämän seuraavaa vaihetta. Aikuituisivat nuo ystäväni niin tajuaisivat että on sitä elämässä muutakin kuin viina
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella nyt olen muka marttyyriurhautujaäiti? Toivon fiksuja vastauksia, onhan aloituksenikin asiallinen.
Ja sekä on kunniallista elämää reuhata vain yliopistobileissä tuhannenpäissään.
No meitä ihmisiä on moneksi
Siellä bileissä syntyy juuri niitä kontakteja, mitä tarvitaan työllistymiseen tulevaisuudessa. Joten kyllä, se on noin nuorelle kunniallista elämää.
Minulla on jo 3 kummipoikaa. Seuraavan kohdalla olisi pakko kieltäytyä. Panostan mieluummin kunnolla näihin ensimmäisiin läsnäolollani, ostamalla niitä lahjoja, ja esim. teen kakut (ja muita tarjoiltavia) synttärijuhliin. Ei vaan riittäisi aika ja varallisuus enää neljänteen tai vielä useampaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, olisit sinäkin ap elänyt sellaista elämää kun noin kaihertaa. Kuka käski tehdä lapsen tai ostaa asunnon?
Anteeksi nyt vaan mutta kuka on sanonut että minä tuollaista elämää haikailisin!!? Olen todella tyytyväinen siihen että löysin vierelleni upean rakkaan miehen. Saamme lapsen jota niin kovin toivoimme, kaikki eivät lasta saa vaikka kuinka yrittäisivät. Ja ostimme ihanan asunnon, jossa jatkaa elämän seuraavaa vaihetta. Aikuituisivat nuo ystäväni niin tajuaisivat että on sitä elämässä muutakin kuin viina
Täällähän sinä uliset aiheesta. Lapsellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, olisit sinäkin ap elänyt sellaista elämää kun noin kaihertaa. Kuka käski tehdä lapsen tai ostaa asunnon?
Anteeksi nyt vaan mutta kuka on sanonut että minä tuollaista elämää haikailisin!!? Olen todella tyytyväinen siihen että löysin vierelleni upean rakkaan miehen. Saamme lapsen jota niin kovin toivoimme, kaikki eivät lasta saa vaikka kuinka yrittäisivät. Ja ostimme ihanan asunnon, jossa jatkaa elämän seuraavaa vaihetta. Aikuituisivat nuo ystäväni niin tajuaisivat että on sitä elämässä muutakin kuin viina
Paljonko joit ennen raskautta ja ehkä vielä raskausaikana, jos menneisyytesi on pelkkää alkoholinhuuruista juhlimista? Enkä usko, että kukaan haluaa vaihtaa vapauttaa lapsesi ilmaiseksi hoitajaksi, koska siihenhän sinä kummia tarvitset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsenlapsilla on kirkkoon kuulumattomat ns. ystäväkummit. Eikä heitä ole kastettu. Kirkkoon kuluvia ei nykyään enää juuri ole.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että ihmiset kieltäytyy. Mulla kymmenen kummilasta ja suostuisin jos joku vielä pyytää. Enkä oo kokenut tai ottanut painetta lahjoista. Omiakin lapsia neljä, niin että ehkei meiltä niitä niin odotetakaan. Yritän kuitenkin olla ajantasalla kummilasteni elämässä. Kysellä kuulumisia, kyläillä ja välillä muistaa. Kannattaa puhua ääneen, ettei ihmiset ottais kummiudesta paineita. Miks nykyään kaikki on niin vaikeata ja ylitseampuvaa, etukäteen stressataan lahjoista yms.
Ihanaa että joku osaa vastata asiallisesti. Niin tätä olen miettinyt itsekin, miksi nykyään ajatellaan niin vaikean kautta ja kaiken pitää olla ylitseampuvaa. (Lapsille kalliita lahjoja, 20 000€ häät....) Oman lapseni toivon oppivan iloitsemaan niistä pienistä asioista.
Miksi se sun paras ystävä kieltäytyi?
Jos te ette usko, niin miksi te kuulutte kirkkoon? En oikein jaksa käsittää tätä.
Jaa niin, vain poikkeusluvalla (kirkkoherran mielivalta, ilmeisesti), voi lapsen kastaa ilman kahta kummia, ihan vain tiedoksesi. Ja kummien pitää olla konfirmoituja ev.lut.-kirkon jäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella nyt olen muka marttyyriurhautujaäiti? Toivon fiksuja vastauksia, onhan aloituksenikin asiallinen.
Ja sekä on kunniallista elämää reuhata vain yliopistobileissä tuhannenpäissään.
No meitä ihmisiä on moneksi
Ei ehkä kunniallista, mutta kivaa. Juhlia pitää silloin, kun on juhlan aika eli juuri nyt. Kummiksi kun pyydetään, niin samalla saa huomata, että lupautuessaan menettää osan vapaa-aikaansa. Kun sillä kummilapsen äidillä ei ole ketään tukena, niin jättäkööt kummi oman elämänsä ja tulkoot apuun.
Surullinen syntymättömän lapseni puolesta kirjoitti:
Olen viimeisillään raskaana. Laskettuun aikaan on aikaa enää pari viikkoa.. Olen todella ahdistunut siitä, etten löydä tulevalle lapselleni kummeja. Raskausaikana muutenkin suurin osa ystävistä hylkäsi. Elävät vilkasta yliopistoelämää bileineen, eikä minun seurani ilmeisesti enää kiinnosta, kun menenkin elämässä eri polkua (olen kihloissa, ostimme asunnon ja saan lapsen). Tiedän että olen nuori, ja muut ikäiseni haluavat elää toisenlaista elämää, mutta itse en kyllä hyviä ystäviä hylkäisi.. Paha mieli siis ollut siitäkin että raskausaika on mennyt yksin ja ilman tukea. Paras ystäväni jäi kuitenkin, mutta kun häntä pyysin lapseni kummiksi, tuli kieltäytyminen. En minä ketään siihen tehtävään halua pakottaakaan, mutta kyllä tuli paha mieli kieltäytymisestä, pakko myöntää... Nyt kysyin siskoani, joka jäi miettimään. Ei kuulemma olisi varaa ostaa hienoja lahjoja, joita haluaisi. Miksi ihmiset luulevat että kummin tehtävä on toimia vain lahjojenkantajana?? Ahdistaa sekin miten jotkut ajattelevat että kummin pitäisi olla jokin uskonnollinen opastaja ja rukoilla lapsen puolesta, ja kieltäytyvät koska eivät sellaista halua olla. Minä ja mieheni emme usko, vaikka kirkkoon kuulutaankin. Emme kuitenkaan koe että kirkosta tarvitsisi erotakaan. Onhan näitä tapakristittyjä paljonkin. Mutta, itse siis ajattelen että kummin tehtävä on enemmänkin vain olla läsnä lapsen elämässä, käydä joskus kylässä kyselenässä kuulumisia tai vaikka lähettää joskus kortti. Jokainen voi itse olla juuri sellainen kummi kuin haluaa. Ei siitä paineita tarvitsisi ottaa...
Nyt tuntuu etten uskalla enää kysyä ketään koska pettymys kieltäytymisestä olisi suuri.. Vaihtoehdotkin käyvät jo vähiin. Miehen puoleltakaan ei tahdo löytyä ketään. Minkä vuoksi nykyään kukaan ei halua ryhtyä kummiksi? Kertokaa nyt kieltäytyjät mikä siinä tuntuu niin hirveältä? Itse en ole koskaan kummiksi päässyt vaikka kovasti haluaisin. Minulle olisi kunnia asia jos joku siihen tehtävään minua kysyisi. Olisin todella iloinen. Nyt tuntuu ettei kukaan välitä tulevasta lapsestamme. Itselläni on kummit, joiden kanssa edelleen viihdyn. Lapsena sain heiltä synttärilahjat ja joululahjat kyllä, mutta tärkeimmäksi koin aina heidän kanssaan vietetyt lyhyetkin hetket. Edelleen ovat tärkeitä minulle ja yhteyttä pidetään. Samaa toivoisin lapselleni...
Ei tuohon tarvita kummiutta. En ole siskoni lasten kummi, mutta olen ollut heidän elämässään tuhat kertaa enemmän kuin kaikki heidän kumminsa yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella nyt olen muka marttyyriurhautujaäiti? Toivon fiksuja vastauksia, onhan aloituksenikin asiallinen.
Ja sekä on kunniallista elämää reuhata vain yliopistobileissä tuhannenpäissään.
No meitä ihmisiä on moneksiSiellä bileissä syntyy juuri niitä kontakteja, mitä tarvitaan työllistymiseen tulevaisuudessa. Joten kyllä, se on noin nuorelle kunniallista elämää.
Ja niin usein nämä ihmiset sitten nelikymppisenä herää siihen ajatukseen että haluavat sittenkin miehen ja lapsia. Sitten yrittävät kaikella tapaa raskaaksi tuloksetta. Parhaat päivät meni ryyppäämiseen, eikun anteeksi näiden kontaktien luomiseen. Juna meni jo. Katkerana saa sitten olla ihan vain omalle itselleen miksei niitä lapsia hankkinut silloin kun olisi vielä ollut nuorempi
Alue: Aihe vapaa
Kuka haluaa marttyyriuhrautujaäidin lapsen kummiksi? Ole tyytyväinen kihlaukseen ja siihen peräti ostettuun asuntoon, sen kääntöpuolella ovat yliopistolaiset tutkijakaverisi, jotka panostavat toisenlaiseen elämään.