Oletko poppari, hämy, discohile, punkkari vai diinari?

Vierailija kirjoitti:

Mikä helv on diinari?

Meillä päin niitä kutsuttiin fiftareiksi. Edes Jyrki Hämäläinen ei saanut meitä kutsumaan niitä diinareiksi, vaikka Suosikkia luimme siinä missä muutkin suomalaiset nuoret.

Itse en kuulunut mihinkään aloittajan mainitsemista genreistä. Olin niihin aikoihin yläaste- ja lukioikäinen, ja minä hyvin halveksivasti suhtauduin sekä punkkareihin ja fiftareihin (ne "pääluokat", joihin suurin osa jotain "merkkiä" tunnustavista kuului). Nuoruuden ehdottomuudella pidin itsestäänselvänä, että moisia typeriä musiikinlajeja voi kuunnella vain "trendikkäiden" perässä konttaava ja niiden hyväksyntää epätoivoisesti kaipaava, omilla aivoillaan ajattelematon nuori; sellainen, joka uskoi sokeasti vain siihen, mitä em. Jyrki Hämäläinen esikuntineen joka kuukausi keksi tähdeksi nostaa. Olinkin mielissäni kesällä 1980 ennen yhdeksättä luokkaa, kun Rockradio alkoi ja sen yhteydessä Beatles-kuunnelmasarja, jonka johdosta löysin vihdoin musiikillisen "kotini". Ei ainakaan Jyrki Hämäläinen kertonut, mistä minun piti pitää, minä löysin sen ihan itse. :D

Noista ajoista olen vanhentunut 37 vuotta, ja ymmärrän nyt, että ihan noin eivät asiat olleet kuin millaisiksi minä ne silloin käsitin. Ainakin punkkaripiireissä oli ihan oikeaa tee-se-itse-meininkiä, ja vaikka musiikki olikin silloin pitkälti kakofoniaa, jotkut siitä ihan oikeasti pitivät. Eppu Normaali on kuulunut henk.koht. suosikkeihini jostain vuodesta 1984 lähtien... Fiftatreista olen tosin vieläkin sitä mieltä, että se musiikin genre ajettiin suomalaisnuorten päähän "ylemmältä" taholta, vaikka joku on minua aina joskus yrittänyt toisella tapaa saada siitä ajattelemaan. Eipä vain tiikeri niin helpolla juovistaan pääse. :D

Olen mammanpojan ja hevarin välimuoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä helv on diinari?

Meillä päin niitä kutsuttiin fiftareiksi. Edes Jyrki Hämäläinen ei saanut meitä kutsumaan niitä diinareiksi, vaikka Suosikkia luimme siinä missä muutkin suomalaiset nuoret.

Itse en kuulunut mihinkään aloittajan mainitsemista genreistä. Olin niihin aikoihin yläaste- ja lukioikäinen, ja minä hyvin halveksivasti suhtauduin sekä punkkareihin ja fiftareihin (ne "pääluokat", joihin suurin osa jotain "merkkiä" tunnustavista kuului). Nuoruuden ehdottomuudella pidin itsestäänselvänä, että moisia typeriä musiikinlajeja voi kuunnella vain "trendikkäiden" perässä konttaava ja niiden hyväksyntää epätoivoisesti kaipaava, omilla aivoillaan ajattelematon nuori; sellainen, joka uskoi sokeasti vain siihen, mitä em. Jyrki Hämäläinen esikuntineen joka kuukausi keksi tähdeksi nostaa. Olinkin mielissäni kesällä 1980 ennen yhdeksättä luokkaa, kun Rockradio alkoi ja sen yhteydessä Beatles-kuunnelmasarja, jonka johdosta löysin vihdoin musiikillisen "kotini". Ei ainakaan Jyrki Hämäläinen kertonut, mistä minun piti pitää, minä löysin sen ihan itse. :D

Noista ajoista olen vanhentunut 37 vuotta, ja ymmärrän nyt, että ihan noin eivät asiat olleet kuin millaisiksi minä ne silloin käsitin. Ainakin punkkaripiireissä oli ihan oikeaa tee-se-itse-meininkiä, ja vaikka musiikki olikin silloin pitkälti kakofoniaa, jotkut siitä ihan oikeasti pitivät. Eppu Normaali on kuulunut henk.koht. suosikkeihini jostain vuodesta 1984 lähtien... Fiftatreista olen tosin vieläkin sitä mieltä, että se musiikin genre ajettiin suomalaisnuorten päähän "ylemmältä" taholta, vaikka joku on minua aina joskus yrittänyt toisella tapaa saada siitä ajattelemaan. Eipä vain tiikeri niin helpolla juovistaan pääse. :D

Niin, Suosikki oli kyllä yksi 50-luvun tyylisen musiikin esiintuoja ja takoi sitä nuorisolle päähän buumiaikoina eli vuosina n 1975-81.

Monet jäivät tuolloin "koukkuun" musiikkiin ja tyyliin, ja ovat sitten "jalostaneet" sitä eli ottaneet enempi selvää mistä se musiikkityyli on lähtöisin.

Monilla on myös perhetaustaa: isä saattanut olla 50-luvulla lättähattu ja siksi on jo lapsesta asti joutunut kuuntelemaan Elvistä yms.

Jo esim. Jussi Raittinen kävi 70-luvun puolivälissä Nashvillessa äänittelemässä musiikkia vanhijen 40-50-luvun starojen kanssa (ne jotka olivat vielä elossa).

Rockabilly harrastajat eivät muuten tykkää nimityksestä diinari/fiftari.

Ihan siitä syystä, että tuohon musiikkityyliin kuuluu paljon alalajeja: hepcatit, psyckobilly ts punkin ja rocknrollin sekoitus, hillbilly, rockers, teddyboy, ynnä muu rootsmusiikki kuten rautalanka, blues ja country.

Monilla rokkareilla (älä sekoita Rollareiden tms kuuntelijoihin, vaikka roots musaan sekin bändi perustuu) on selkeästi se oma musalajinsa muttasujuvadti kuuntelevat myös muuta rootsmusaa.

Pitää myös muistaa se, että kaikilla rokuilla EI ole jenkkiautoa eikä kaikki jenkkiautoilijat ole rokuja.

Kaikilla ei myöskään ole kotia sisustettu 50-luvun tyyliseksi tai vaimo kotirouvana essu päällä hellan edessä 😁

Historiasta pitäville: kannattaalukea muidenkin musiikkityylien historiaa.

Rokkareista Jussi Raittisen elämänkerta ja Janne Salmen Suomen rockabillystä kertovat kirjat ovat oiva katsaus siihen genreen...

Suomimetallista on myös hyviä kirjoja, samoin progesta.

Punkista löytyy Eppujen kirja jossa on suht hyvin sivuttu punkki aikaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä helv on diinari?

Meillä päin niitä kutsuttiin fiftareiksi. Edes Jyrki Hämäläinen ei saanut meitä kutsumaan niitä diinareiksi, vaikka Suosikkia luimme siinä missä muutkin suomalaiset nuoret.

Itse en kuulunut mihinkään aloittajan mainitsemista genreistä. Olin niihin aikoihin yläaste- ja lukioikäinen, ja minä hyvin halveksivasti suhtauduin sekä punkkareihin ja fiftareihin (ne "pääluokat", joihin suurin osa jotain "merkkiä" tunnustavista kuului). Nuoruuden ehdottomuudella pidin itsestäänselvänä, että moisia typeriä musiikinlajeja voi kuunnella vain "trendikkäiden" perässä konttaava ja niiden hyväksyntää epätoivoisesti kaipaava, omilla aivoillaan ajattelematon nuori; sellainen, joka uskoi sokeasti vain siihen, mitä em. Jyrki Hämäläinen esikuntineen joka kuukausi keksi tähdeksi nostaa. Olinkin mielissäni kesällä 1980 ennen yhdeksättä luokkaa, kun Rockradio alkoi ja sen yhteydessä Beatles-kuunnelmasarja, jonka johdosta löysin vihdoin musiikillisen "kotini". Ei ainakaan Jyrki Hämäläinen kertonut, mistä minun piti pitää, minä löysin sen ihan itse. :D

Noista ajoista olen vanhentunut 37 vuotta, ja ymmärrän nyt, että ihan noin eivät asiat olleet kuin millaisiksi minä ne silloin käsitin. Ainakin punkkaripiireissä oli ihan oikeaa tee-se-itse-meininkiä, ja vaikka musiikki olikin silloin pitkälti kakofoniaa, jotkut siitä ihan oikeasti pitivät. Eppu Normaali on kuulunut henk.koht. suosikkeihini jostain vuodesta 1984 lähtien... Fiftatreista olen tosin vieläkin sitä mieltä, että se musiikin genre ajettiin suomalaisnuorten päähän "ylemmältä" taholta, vaikka joku on minua aina joskus yrittänyt toisella tapaa saada siitä ajattelemaan. Eipä vain tiikeri niin helpolla juovistaan pääse. :D

Niin, Suosikki oli kyllä yksi 50-luvun tyylisen musiikin esiintuoja ja takoi sitä nuorisolle päähän buumiaikoina eli vuosina n 1975-81.

Monet jäivät tuolloin "koukkuun" musiikkiin ja tyyliin, ja ovat sitten "jalostaneet" sitä eli ottaneet enempi selvää mistä se musiikkityyli on lähtöisin.

Monilla on myös perhetaustaa: isä saattanut olla 50-luvulla lättähattu ja siksi on jo lapsesta asti joutunut kuuntelemaan Elvistä yms.

Jo esim. Jussi Raittinen kävi 70-luvun puolivälissä Nashvillessa äänittelemässä musiikkia vanhijen 40-50-luvun starojen kanssa (ne jotka olivat vielä elossa).

Rockabilly harrastajat eivät muuten tykkää nimityksestä diinari/fiftari.

Ihan siitä syystä, että tuohon musiikkityyliin kuuluu paljon alalajeja: hepcatit, psyckobilly ts punkin ja rocknrollin sekoitus, hillbilly, rockers, teddyboy, ynnä muu rootsmusiikki kuten rautalanka, blues ja country.

Monilla rokkareilla (älä sekoita Rollareiden tms kuuntelijoihin, vaikka roots musaan sekin bändi perustuu) on selkeästi se oma musalajinsa muttasujuvadti kuuntelevat myös muuta rootsmusaa.

Pitää myös muistaa se, että kaikilla rokuilla EI ole jenkkiautoa eikä kaikki jenkkiautoilijat ole rokuja.

Kaikilla ei myöskään ole kotia sisustettu 50-luvun tyyliseksi tai vaimo kotirouvana essu päällä hellan edessä 😁

Historiasta pitäville: kannattaalukea muidenkin musiikkityylien historiaa.

Rokkareista Jussi Raittisen elämänkerta ja Janne Salmen Suomen rockabillystä kertovat kirjat ovat oiva katsaus siihen genreen...

Suomimetallista on myös hyviä kirjoja, samoin progesta.

Punkista löytyy Eppujen kirja jossa on suht hyvin sivuttu punkki aikaa...

Ja pitää vielä lisätä sekin, että ei kaikki rockabilly/rock'n'roll musiikista pitävät pukeudu farkkuihin, bootseihin ja nahkatakkiin, kellohameisiin, korkkareihin tai ballerinoihin.

Päältä päin ei nykyään enää näe mihin "heimoon" kuuluu; roku, hämy, hevari tms

Enää ei päde "vaatteet on mun aatteet" edes punkkareihin 😊

Aikuinen.

Poppari/discohile ehdottomasti

Minusta tuli "punkkari" joskus 1970-luvun lopulla, kun olin vielä ala-asteella. Täytän tänä vuonna 50 v., ja olen akateemisesti koulutettu, enkä ole vieläkään tuosta punkkariudestani päässyt. En tosin haluaisikaan. Ei sitä tietenkään enää suoraan esim. pukeutumisesta näe, paitsi että viisikymppisenä heteromiehenä käytän koruja aika usein, mikä varmaan on jotain jäännettä tuosta punkkari-lookista. Punk-musiikkia kuuntelen harvoin, mutta silloin tällöin kyllä. Tosin nyky-punk ei tietenkään tällaisen vanhan punkkarin mielestä ole mistään kotoisin, vaan pitää olla sitä vanhaa kunnon punkkia. Väitän kuitenkin, että ajatusmaailmaani punkkariudella on ollut todella suuri merkitys. Konkreettisimmin se varmaan ilmeni aikoinaan siinä, että suoritin siviilipalvelun, mihin tuo punkkaritausta todennäköisesti oli näin jälkeenpäin katsottuna eräs merkittävimmistä vaikutteista, vaikka silloin parikymppisenä en sitä tietoisesti niin ajatellutkaan. Muutenkin monissa "poliittisissa" tai eettisissä kysymyksissä tuo punkkarius varmaan heijastuu mielipiteisiini. Useimmille tuon punk-muodin mukaan menneille kyse oli tosiaankin vain muodista, mutta minä otin sen jotenkin tosissani.

Tämä oli varmaan 70-luvun teinin kysely, kun termit on niin vanhahtavia.

Silloin kun minä olin yläasteella oli skinejä ja hoppareita. Jos joku edusti jotain muuta kuin noita kahta tai taviskoululaista niin oli melkoinen poikkeus. Jokunen hevari oli koulussamme.

Brassari. Mulla on Lacosten paitakin päällä.

Kuuntelen hyvää musiikkia. Useimmiten se on raskaampaa rockia, progea, rock/jazz-fuusiota jmst.

Diinari = James Deanin tyyliä emuloiva. Fiftari siis.

Tavismamma

Saatananpalvoja

Tää kysely oli 1980-luvun alussa Helpissä. Mutta ilman tuota popparia eli Oletko punkkari, dikohile, hämy vai diinari.

Fiftari olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä helv on diinari?

Meillä päin niitä kutsuttiin fiftareiksi. Edes Jyrki Hämäläinen ei saanut meitä kutsumaan niitä diinareiksi, vaikka Suosikkia luimme siinä missä muutkin suomalaiset nuoret.

No ei yrki Hämäläinen noita keksinyt. Ihan Helsingin kaduilta, silloisista engeistä nuo nousivat. Diinari oli eri asia kuin Teddy. Fiftari oli vain sellainen yleisnimitys. Diinareilla oli musta nahkarotsi, taaksepäin kammattu James Deanimainen fleda, kapeat jenkkilevikset ja buutsit. Farkkuliivi saaattoi myös olla. Tedeillä taas tedi-kengät, nilkan yläpuolelle käärityt farkut/muut byysat, suurehko takki, jenkkiskraga, ja fleda duck tale-raviksella.

En ole

Vierailija kirjoitti:

Mikä helv on diinari?

Onks se sama kuin rasvis tai sinne päin, 50-60-luvun tyyliä ja musaa?

Punkkari ja aina, punk is not dead.