Tarvitsen apua

Kuulostat lievästi masentuneelta. Oletko terapiaa kokeillut?

Mulla oli lapsena tapana kirjoittaa päiväkirjaa. Ne on ihan musertavaa luettavaa... Yksi kirja on säästynyt lapsuudesta, toisesta päiväkirjasta äitini repi irti sivut, joissa avauduin hänestä. Taisin olla tuolloin 9- vuotias. Hän siis murtautui 9- vuotiaan päiväkirjaan ja repi kaikki ne sivut irti, joissa kritisoitiin hänen kasvatustapaansa ja toimintaa... on siinäkin oikein hienosti luottamusta rakennettu. Heitin kirjan samana iltana roskiin....

Huomaan itsessäni sellaista katkeruutta, väsymystä ja vihaa. Samaan aikaan välitän kyllä, ja jopa säälin äitiäni, mutta alkaa tuntua siltä, että olisi vain parempi laittaa välit kokonaan poikki, ja sekin vaihtoehto harmittaa, koska ei kenenkään lapsen tulisi koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että mietitään tosissaan välirikkoa. Kaikilla pitäis olla oikeus lämpimään, rakastavaan ja normaaliin perhesuhteeseen.

Olen ollut pari kertaa nuorisoterapiassa, muistaakseni 17- vuotiaana. Terapeuttini oli sitä mieltä, että äiti pitäisi ottaa mukaan ja kohdata asiat yhdessä. Noh, äitini tuli, kiisti kaiken, syytti minua kaikesta eikä halunnut keskustella asiasta. Hän lähti menemään kesken keskustelun. En oikein tiedä miten mä itse voisin päästä tästä taakasta, jos ei toinen osapuoli ole valmis tulemaan vastaan, pyytämään anteeksi ja muuttumaan.

Ap

Olisiko sinulla mahdollisuutta muuttaa pois kotoa. Olet jo aikuinen eikä sinun tarvitse enää väkisin olla noin ahtaassa ilmapiirissä. Sinulla on paljonkin mahdollisuuksia, kun on kaksi työpaikkaa ja opiskelet. Ahkerat pärjää aina. Sinä et voi mitään muiden tunteille, mutta voit hankkia oman elämän.

Huh miten ahdistavalta kuulostaa. En osaa mitään oikeaa apua tarjota, mutta toivon sulle voimia jaksamiseen. Varmasti ekstrarankkaa kun kannat tietysti huolta pienemmistä sisaruksistasikin. :( Jos yhtään lohduttaa edes ajatus, niin täällä on ainakin yksi aikuinen, joka haluaa sulle pelkkää hyvää ja joka olisi mielellään ollut sulle se yksi aikuinen tuki ja turva, jos olisit lähipiirissäni. <3

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli lapsena tapana kirjoittaa päiväkirjaa. Ne on ihan musertavaa luettavaa... Yksi kirja on säästynyt lapsuudesta, toisesta päiväkirjasta äitini repi irti sivut, joissa avauduin hänestä. Taisin olla tuolloin 9- vuotias. Hän siis murtautui 9- vuotiaan päiväkirjaan ja repi kaikki ne sivut irti, joissa kritisoitiin hänen kasvatustapaansa ja toimintaa... on siinäkin oikein hienosti luottamusta rakennettu. Heitin kirjan samana iltana roskiin....

Huomaan itsessäni sellaista katkeruutta, väsymystä ja vihaa. Samaan aikaan välitän kyllä, ja jopa säälin äitiäni, mutta alkaa tuntua siltä, että olisi vain parempi laittaa välit kokonaan poikki, ja sekin vaihtoehto harmittaa, koska ei kenenkään lapsen tulisi koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että mietitään tosissaan välirikkoa. Kaikilla pitäis olla oikeus lämpimään, rakastavaan ja normaaliin perhesuhteeseen.

Olen ollut pari kertaa nuorisoterapiassa, muistaakseni 17- vuotiaana. Terapeuttini oli sitä mieltä, että äiti pitäisi ottaa mukaan ja kohdata asiat yhdessä. Noh, äitini tuli, kiisti kaiken, syytti minua kaikesta eikä halunnut keskustella asiasta. Hän lähti menemään kesken keskustelun. En oikein tiedä miten mä itse voisin päästä tästä taakasta, jos ei toinen osapuoli ole valmis tulemaan vastaan, pyytämään anteeksi ja muuttumaan.

Ap

Ymmärrän tuon ajatuksen, mutta omalla kohdallani elämä helpottui suuresti, kun pakotin itseni ymmärtämään, että ne minua huonosti kohdelleet ihmiset eivät vaan ole minulle mitään selitystä tai oikeutusta velkaa, eivätkä edes sitä, että ikinä tulisivat oivaltamaan kohdelleensa minua väärin. Sen anteeksi annon on vain tapahduttava sun ajatuksissa sitten jos/kun olet valmis siihen, ilman että ikinä tulet kuulemaan yhtäkään anteeksipyyntöä tai vilpitöntä ymmärrystä kaltoinkohtelijan taholta siitä, millä tavoin hän on sinua loukannut. Varsinkin kertomasi perusteella äitisi ei tule ikinä tätä sinulle välttämättä tarjoamaan. Toki riippuen kaltoinkohtelun laadusta voi olla, että ilman apua (esim. psykoterapia) et edes pysty käsittelemään näitä asioita päässäsi siihen pisteeseen, että olisit valmis antamaan anteeksi. Prosessia tietysti helpottaisi suuresti, jos asiaa voisi käsitellä sen ihmisen kanssa, mutta kuten sanottu - hänellä on oma oikeutensa olla ymmärtämättä mitä ja kuinka syvästi hän on rikkonut. Hän on varmasti rikki itsekin (ei mikään perustelu!), mutta sinusta voi tulla vielä ehjä.

nro 4

Kaksi työtä ja lukio sekä oman elämän läpikäyminen on yhdelle ihmiselle liikaa. Höllennä vähän! Jätä vaikka myyjäntyö pois, jos tuntuu, että aikaa ja energiaa kaikelta muulta kuitenkin jää niin satsaa se energia lukioon. Opiskelu on eniten tulevaisuuteesi vaikuttava tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat lievästi masentuneelta. Oletko terapiaa kokeillut?

Mitä arvoa jollain masennusarvailuilla on, niitä kaikki tuputtavat joka keskusteluun muka tietäväisinä? Vaikka täyttäisikin jonkun masennusdiagnoosin kriteerit niin mitä sitten?

Elämä on liian lyhyt negatiivisten ihmisten raahaamiseen mukana.

Nyt on tullut aika jättää hyvästit äidille, vaikka hän sinulle sukua onkin.

Pidä jatkossa yhteyttä vain sisaruksiisi ja koittakaa kokoontua aina välillä yhteen.

Et tiedäkään miten iso kivi hartioiltasi tipahtaa, kun ymmärrät ettei sinun tarvitse enää koskaan sanoa äidillesi sanaakaan tai välittää siitä mitä mieltä hän jostain asiasta on.

Vierailija kirjoitti:

Huh miten ahdistavalta kuulostaa. En osaa mitään oikeaa apua tarjota, mutta toivon sulle voimia jaksamiseen. Varmasti ekstrarankkaa kun kannat tietysti huolta pienemmistä sisaruksistasikin. :( Jos yhtään lohduttaa edes ajatus, niin täällä on ainakin yksi aikuinen, joka haluaa sulle pelkkää hyvää ja joka olisi mielellään ollut sulle se yksi aikuinen tuki ja turva, jos olisit lähipiirissäni. <3

Kiitos, ihana kuulla <3

Ap

Mistä päin AP olet? Ammattiavun lisäksi on saatavilla paljon muutakin apua. Esimerkiksi itse toimin nuorten mentorina vapaaehtoistyönä. Ammattimielessä en heitä saa auttaa, mutta osaan olla juuri tuollainen kuunteleva ja välittävä aikuinen, joka kysyy miten menee eri osa-alueilla elämässä, tsemppaa ja joskus jopa vähän ”neuvookin” omia kokemuksia kertoen :) voisiko jostain tällaisesta olla apua myös sinulle?