Katselitteko Dianan häitä v. 1981?
Katsoin koko lähetyksen, olin teini-ikäinen ja hyvin on jäänyt mieleen, mm. se valtava laahus.
Kommentit (49)
Joo, olin alle kouluikäinen. Kaverin kanssa katsottiin hänen kotonaan kahdestaan. Mustavalkotelkkarista. Minäkin muistan sen ison laahuksen, en juuri muuta. En edes muista miksi me sitä katottiin, ehkä sattumalta.
Jep, olin 12 v.
Muistan ihmetelleeni, miksi sitä pukua kehuttiin. Minusta se ei ollut kaunis.
En muista, olin 4 v. Mutta koko lapsuuteni viitattiin Dianaan aina kun jossain puhuttiin prinsessahäistä. Mietin, että miten prinsessalla voi olla lyhyt pottatukka ;)
Fergien ja Andrewin häät muistan. Niitä hypetettiin kovasti, kun Fergie oli töissäkäyvä tavis ja vielä punapää. Se oli jotenkin kovin radikaalia silloin. Tykkäsin hänestä enemmän kuin Dianasta.
Katsoin. Olin 12-vuotias. Fergien häät katsoimme kesätyöpaikallani. Telkkari oli tuotu ihan sitä varten kun oli hiljaista.
En, koska olin yksivuotias, mutta mulla oli sellainen prinsessa Diana -paperinukkekirja, jossa oli myös Dianan hääpuku. Mun mielestä se ei ollut hieno. Dianan hautajaiset katsoin sitten.
Katsoin. Olin 9-vuotias. Syksyn tullen koulussa alkoi englannin opiskelu ja sain nimekseni Diana :)
Katsoin kesätöissä. Ihmettelin miksi ikäiseni nuori tyttö haluaa jo nyt naimisiin vanhan ja ruman miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jep, olin 12 v.
Muistan ihmetelleeni, miksi sitä pukua kehuttiin. Minusta se ei ollut kaunis.
Muistelen, että oli sellaista puhetta siitä, Diana oli laihtunut niin paljon ennen häitä, että puku oli liian iso.
Oltiin isän ja siskon kanssa kesälomareissulla. Oltiin pysähdytty johonkin keskisuomalaiseen pikkupaikkakunnan tavernaan syömään ja hämärän ruokasalin seinätelkkarista näkyi häät. Jäi mieleen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, olin 12 v.
Muistan ihmetelleeni, miksi sitä pukua kehuttiin. Minusta se ei ollut kaunis.
Muistelen, että oli sellaista puhetta siitä, Diana oli laihtunut niin paljon ennen häitä, että puku oli liian iso.
Aika pulska olisi saanut olla, että olisi kantanut sitä pukua eikä toisinpäin. Mutta hei, Diana oli 19 ja valitsi sen itse. Myöhemmin hänestä tuli taitava pukeutuja, mutta ensimmäisinä vuosina oli ylilyöntejä.
Olin 5v. Katsottiin päiväkodissa häitä.

Hyvänen aika, oliko se niin nuori?
Katsoin ja säilytin vdeonauhallakin, myös hautajaiset. Ainoa ettei ole enää laitetta millä katsoa :D
Katselin, minut vihittiin samana kesänä, muistan ryppyisen mekon joka oli jotain ihan muuta mitä ennen oli nähty.
Omani ei ollut lainkaan samanlainen, mutta hyvin pian morsiamet pukeutuvat samanlaisiin.
Samoin hiukset samanlaisia näkyi muotitietoisilla.
Muistan katsoneeni ainakin osan. Olin silloin kuukautta vaille 6v
Tuolloin vielä prinsessa häät.Nyt lähinnä kiusalliset puuma häät.
Olen syntynyt samana päivänä ja vuonna kuin prinsessa, joten tiiviisti katsoin. Vanhempani olivat maalla ja oli muistaakseni kaunis ilma, löhösin sohvalla ja söin perunapiirakoita.
Good times.
Vierailija kirjoitti:
En, koska olin yksivuotias, mutta mulla oli sellainen prinsessa Diana -paperinukkekirja, jossa oli myös Dianan hääpuku. Mun mielestä se ei ollut hieno. Dianan hautajaiset katsoin sitten.
Minäkin olin liian nuori muistaakseni mitään häitä mutta sen paperinuken muistan.
Jep, olin 11-v.