Lue keskustelun säännöt.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:(
19.05.2018 |
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Kommentit (322)
Höh, tosi kurjia ihmisiä. Oot tehnyt kuitenkin tosi ison työn, oo ylpeä itsestäsi äläkä anna perheen lannistaa! Olisiko sulla kavereita joiden kanssa juhlia ja kahvitella? Ja onnea vielä valmistumisesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten vajaaälyinen ja lapsellinen 28-vuotias voi olla? Oletko oikeasti kateellinen pikkusiskollesi? Jospa antaisit hänen nauttia juhlapäivästään ja lakkaisit ruikuttamasta. Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo ammattikoulut käytynä. Huono provo, tai jos ei ole niin eipä ihmekään jos sinua pidetään perheen häpeäpilkkuna.
Olet varmaan ap:n äiti tai muuten vain yhtä kusipää.
Siis kysyit, että voitko pitää itsellesi juhlat? Olisit sitten vaan kutsunut kahville ja kakulle. Sanoit, että olet 28. Käyttäydy sen mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet tehnyt ison työn, paljon onnea! Korkkaa skumppapullo tai suklaalevy, tai molemmat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea valmistumisesta! :) Hienosti tehty.
Onpa kurja asenne sun vanhemmilla. Valitettavasti noita ihmisiä riittää, joille kelpaa vain meriitit, ilman niitä et ole oikein minkään arvoinen. Ootko käynyt terapiassa? Jos et niin, harkitse menemistä, varmaan kaikenlaista muutakin kurjaa olet joutunut lapsuudessasi ja aikuisuudessasi perheesi puolelta kokemaan.
Juhli valmistumistasi ystävien tms. kanssa tai ainakin yksin:) Ole ylpeä saavutuksestasi ja anna itsellesi lahjaksi jotain kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Nyt vaan työllistymään siihen ammattiin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet melkein 30v, pikkusisko ehkä 19v? Sisko asuu vanhempien luona,sinä et? Ja nyt et osaa itse edes juhlia järjestää, kutsua vieraita jne. koska ei ne sinne pikkusiskonkaan juhliin kutsutta saavu (nykyisin etenkään). Joten väkerrä kutsuja, järjestä juhlat ja kas - ei syytä olla kateellinen.
Pidä itse kekkerit sukulaisillesi ja kavereillesi. Voit hyvillä mielin jättää äitisi kutsumatta. Niin minä teikisin. Onnea valmistumisen johdosta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea valmistumisen johdosta! Ikävää, että äitisi ei arvosta sitä yhtään. Ihmettelen, miksi sinun valmistumistasi ei voisi juhlia samalla kuin pikkusiskosi yo-juhlia? Ei tulisi ylimääräisiä valmisteluja.
Mutta ilmeisesti näin ei tule tapahtumaan, joten jospa keksisit itse itsellesi jonkin kivan valmistumislahjan, kuten jotain hemmottelua tai vaikkapa pieni matka.
siis... surullinen tarina. Mutta nuoren siskon juhlat menee edelle valmistui ammattiin tai yo:ksi . Koita kutsua siskosi ja kaverisi juhlimaan sitten seuraavana viikonloppuna. Onnittelut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon tuntematon ap! Hali! Pikkusiskosi on lapsi, sinä aikuinen. Nyt hankit työpaikan ja alat tienata ja kartuttaa eläkettä ja vuosilomaa! Nauti kesästä ja nuoruudestasi.
T: Joku melkein 2 kertaa sun ikäseis.
Vierailija kirjoitti:
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Olisin itse tuossa vaiheessa hypännyt sillalta. Onneksi oma äitini sentään tokaisi että "no hyvä" ja onnitteli vaikkakin aika evvk -äänensävyyn.
Hyvä idea! Valmistun ammattiin ja haluan vanhempani siskon yo-juhlien aikaan luokseni juhlimaan. Voiko olla itsekkäämpää?
Pikkusiskosi on kuitenkin teini, jolle juhlat ovat tärkeintä. Ammatti on hieno saavutus, mutta ei pidä unohtaa että olet jo hyvin kaun ollut täysin vastuussa itsestäsi ja kyseessä on oma valintasi miten olet elämäsi elänyt. Ei kannata odottaa ihmisiltä liikoja. Itse menisin sinne siskon juhliin ja olisin onnellinen, että hän on valinnut jo nytten elämässä paremmin kuin mitä itse olet. Aina voi olla edes se huono esimerkki 😀
Ei mukaan taidettu onnitella, olin sentään "vasta" 23-vuotias kun valmistuin. En edes päässyt koululle juhlaan kun ei ollut varaa bensaan, jäi ruusu saamatta. Ihan kuinka vain, en mä muita varten ammattia hankkinut.
Mutta ymmärrän kyllä ja tuota nykypäivän ylioppilaiden ylistystä en oikein ymmärrä. Moni käy lukion vain vanhempien painostuksesta tai koska ei tiedä, minkä ammatin haluaisi. Monet päätyvät vuosiksi tai loppuiäkseen kaupan kassoiksi. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta onko jotenkin parempi vaihtoehto kuin ammatin opiskelu?
Tosi kurjalta kuulostaa, varmasti satuttaa tuollainen läheisten kohtelu. Mutta onnea ainakin minun puolesta, upeaa, että olet saanut koulun käytyä ja tosiaan ammattinimikkeen! :) Tsemppiä jatkoon, hemmottele itseäsi, osta jokin lahja tai käy hieronnassa tms., olet sen ansainnut!