Eikö tosiaan kukaan muu joudu laittamaan lasta hoitoo 1v. iässä??

Meillä kuopus tullee menemään 1v 2kk hoitoon, vaikka rahallinen tilanne antaisi kyllä periksi olla vielä h.vapaalla vaikka sinne 3v. asti.



Syy on se, että me vanhemmat haluamme tehdä töitä eikä meille riitä älylliseksi puuhasteluksi hiekkalaatikolla istuminen ja muiden vanhempien kanssa turhanpäiväisyyksienpuhuminen. Tämä on itsekästä -niin kuin joku jo kohta älähtää-, mutta olemme testatusti parempia vanhempia iltaisin ja viikonloppuisin, kun saamme päivisin käyttää aivojamme.



Ainakin vielä 1970-luvulle asti lapset vietiin hoitoon 3kk iässä (koska ei ollut nykyistä a.vapaajärjestelmää), ja hyvin näyttää nykyinen 30-40v. sukupolvi pärjänneen. Huom! Eikä meitä myöskään imetetty kuin 3kk, ja kas kummaa, meillä on vähemmän allergioita, ykköstyypin diabetestä, lasten lihavuutta jne. kuin nuoremmilla sukupolvilla!

siihen, minkä ikäisenä lapsi viedään päivähoitoon, vai??? ;D

a kas kummaa, meillä on vähemmän allergioita, ykköstyypin diabetestä, lasten lihavuutta jne. kuin nuoremmilla sukupolvilla!

Me saadaan täydet kotihoidontuet, koska lapset ovat kotona eli ansionmenetys on todella olematon.

mutta ne jotka vaahtoaa tälläkin palstalla siitä kuinka kamalan turmiollista on viedä pieni lapsi kunnall.hoitoon, on yleensä niitä samoja, jotka vaahtoaa pitkästä imetyksestä. Ja eikö se imettäminen ole ainakin hankaampaa jos lapsi ja äiti ovat erossa 8h?

Me saadaan täydet kotihoidontuet, koska lapset ovat kotona eli ansionmenetys on todella olematon.

Suosittelen!

siihen, minkä ikäisenä lapsi viedään päivähoitoon, vai??? ;D

sen jälkeen osittaisimetetty vielä vuosi ja lapset hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään.



Ei meillä kuitenkaan lasten kotona hoitaminen liity millään tavalla imetyksen pituuteen, toisin sanoen en hoida lapsia kotona siitä syystä, että saisin imettää heitä 3-vuotiaaksi asti......



Ei nyt kannata sotkea kahta täysin eri asiaa toisiinsa.

siihen, minkä ikäisenä lapsi viedään päivähoitoon, vai??? ;D

En kirjoittanut kommentoimaasi tekstiä, mutta minusta tuo liittyy tähän asiaan siten, että 70-luvulla tehtiin kaikki lastenhoitoon liittyvä nykykäsityksen mukaan väärin. Mutta kumma kyllä, me 70-luvulla syntyneet näytämme olevan terveempiä, sekä henkisesti että fyysisesti, kuin esim. nykyajan lapset.

Me saadaan täydet kotihoidontuet, koska lapset ovat kotona eli ansionmenetys on todella olematon.

Suosittelen!

MInä en puolestani ymmärrä lainkaan niitä, jotka vie lapset hoitoon, vaikka taloudellisesti voisivat kotona olla. Se sotii näkemystäni vastaan.

Vein lapset hoitoon pakon edessä. Ei se elintaso, vaan se asunto. Jossain on asuttava. Miehen kahden eri opintojen opintolainat maksettava, sillä huonollakin palkalla. Olen ollut töissä kohta kymmenen vuotta, silti olen kaukana keskituloisesta. Lapseni hoidan rakkaudella ja lomat ja kaiken vapaa-aikani vietän heidän kanssaan.

Toki olisin minä ja miehenikin saaneet jotain työtä myöhemminkin. Kyse on, että koulutukseen nähden ei olisi kannattanut olla kauan pois työsuhteista, jotka meillä ovat pieniä pätkiä. Ei siis ole vakitöitä odottamassa kolmea vuotta.



Lapsi ei vuoden parin ikäisenä välitä siitä missä asuu, mutta asunnon säästäminen ja työuran suunnittelu tehdään paljon pidemmissä jaksoissa. Kun lapsi on 13 hän todellakin välittää siitä, missä asuu, mitä voi harrastaa ja saa mallia siitä, miten omalla äidilläkin on mielekäs työ ja toviottavasti suht säännnöliset omat tulot.



Ratkaisut lapsen ollessa 1-3 vuotta vaikuttavat siihen, minkälainen perhedynamiikka on kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.



JOS vaihtoehto olisi, että lapsi kärsisi, olisimme olleet pidempään kotona. Mutta meidän käsityksen mukaan lapsi ei mitenkään kärsinyt neljän tunnin hoitopäivistä vuoden ikäisenä eikä hoidossa olosta ylipäänsä. Vaikka lapsi taatusti kärsii, jos on AINA hoidossa ja vanhemmat eivät koskaan ajattele muuta kuin työtä.



Ja luvalla sanoen minusta tutuilla, naisilla, jotka ovat olleet vuosia kotona on kamalai itsetunto-ongelmia, joita paikkaavat elämällä lastensa kautta. Ihan OK, kun lapsi on 1-2 vuotta, mutta ikävää, kun lapset kasvavat ja äiti jää katkeraksi. Ja jos avioero tulee, niin myös kvoin tyhjän päälle. Tämä on siis iso tasa-arvokysymys myös.



Osa-aikaratkaisut ovat hyviä pikkulapsivaiheessa.

ei sitten tule mieleen miettiä, mistä voitaisiin mahdollisesti tinkiä, että rahaa jäisi enemmän käteen?

Oma elintaso on lasta tärkeämpi?

[Oikeasti, voiko noin tampiota ollakaan?? Mistä voi tinkiä enää kun inflaatio laukkaa yli 4% vauhtia, korot nousevat koko ajan, bensa kallistuu, ruoka kallistuu, sähkö kallistuu, ....

Ei helevata. Vedä itsesi jojoon.

Oikeasti, voiko noin tampiota ollakaan?? Mistä voi tinkiä enää kun inflaatio laukkaa yli 4% vauhtia, korot nousevat koko ajan, bensa kallistuu, ruoka kallistuu, sähkö kallistuu, ....

Ei helevata. Vedä itsesi jojoon.

Ihan onnellisia ihmisiä asuu vuokra-asunnoissakin, työttöminä jne. Saavat asumistukea tai muita vastaavia. Ja hoitavat lapsensa kotona.



Mutta monikaan ei ole valmis luopumaan "saavutetuista eduista" edes omien lastensa vuoksi. Kun on kerran hommattu omistusasunto, se pidetään vaikka prkl hampaat irvessä. Kun on totuttu matkustelemaan ja ostelemaan, ei siitäkään haluta luopua. Ennemmin laitetaan lapset hoitoon heti kun se vain on mahdollista ja sitten voivotellaan, ettei ole mitenkään taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin lapsia hoitamaan, vaikka kuinka haluaisi.....



Eli katsopa peiliin ja mieti mistä oikeasti on kyse. Siitäkö ettei todellakaan ole enää varaa tinkiä luopua mistään vai siitä, ettei halua luopua saavutetusta elintasosta?



Itse olen valmis luopumaan omista turhuuksistani lasteni vuoksi. Kyllä sitä leveämpää elämää ehtii elämään vielä senkin jälkeen, kun olen palannut takaisin töihin. Nyt on lasten aika.

Jos minä jäisin kotiin hoitovapaalle, olisi meidän 4-henkisen perheen nettotulot noin 2500e/kk. Asumiseen lähiö kt-kolmiossa menee siitä noin puolet. Ei pärjättäis, voin ihan rehellisesti sanoa (vaikka joku nyt huutaakin, että kyllä sillä 1300 eurolla pärjää ihan hyvin).

siksi, että saadaan ökylainoja jättitaloista maksettua ja lapset ovat sivuseikka, linna ja kaksi autoa se tärkein. Meillä ja meidän ystäväpiirissä lapset ovat lähteneet päivähoitoon suht pieninä siksi, että saadaan maksettua vanhoista, ahtaista kodeistamme asuntolainaa pois. Meillä on viisi lasta ja aika mahdoton ajatus, että jostain pankista tulisi lyhennysvapaata 15 vuotta asuntolainasta, jotta voisin olla koko ajan kotihoidontuella kotona. Vuokralla meillä ei ole varaa asua, joten valinnanmahdollisuuksia ei ole. Esikoisemme aloitti päivähoidon vuoden vanhana ja hän on nyt reipas, iloinen, sosiaalinen, älykäs ja tasapainoinen aikuinen.

meidän nettotulot olisi 1500 euroa. Siitä asumiskuluihin ja lainoihin noin tonni, niin ei paljon seitsemänhenkistä perhettä naurattaisi.

ovat karvan verran yli 2000 euroa. Siitä vähennetään asumismenot noin 650 euroa. Jäljelle jäävällä 1350 eurolla pärjätään oikein hyvin, kun vähän mietitään mihin rahaa laitetaan. Eli kyllä se pärjääminen on oikeasti kiinni ihan siitä omasta ajatusmaailmasta. Jos ei itse ole valmis luopumaan yhtään mistään, niin varmasti ei tuolla summalla pärjääkään.

Jos minä jäisin kotiin hoitovapaalle, olisi meidän 4-henkisen perheen nettotulot noin 2500e/kk. Asumiseen lähiö kt-kolmiossa menee siitä noin puolet. Ei pärjättäis, voin ihan rehellisesti sanoa (vaikka joku nyt huutaakin, että kyllä sillä 1300 eurolla pärjää ihan hyvin).

Elämä olisi mennyt totaalliseksi kitkuttamiseksi pelkällä kotihoidontuella. Palkkani on hyvä, joten sillä on niin paljon merkitystä talouteemme. Useimmat työkaverinikin ovat palanneet suoraan tai melkein suoraan äitiyslomalta. Taitaa olla todellakin tekemistä sen kanssa, että olemme kaikki koulutettuja, vakityössä ja hyväpalkkaisia. Tilastojen mukaan se todellakin menee, niin mitä pienempi palkka ja epävakaammat työsuhteet, sitä todennäköisemmin äiti jää kotiin. Eli tämä vaan todistaa sen, että valintaan vaikuttaa todellakin myös äidin työ ja tulot, eikä pelkästään halu olla kotona.

Mä ajattelen nimittäin asian niin, että nyt kun lapset ovat pieniä, he eivät vielä välitä siitä, missä ja miten asutaan, vaan tärkeintä on tavallisen kotielämän eläminen omien vanhempien kanssa.

Kun lapset menevät hoitoon ja molemmat vanhemmat palaavat takaisin töihin, voidaan asumismuotoakin tarkastella uudelleen.

3-vuotiaan kasvaminen 13-vuotiaaksi vie aikaa 10 vuotta, kyllä siinä ajassa luulisi jo mieluisan asunnonkin löytyneen.....

Mutta joillakin tuntuu olevan se "kaikki mulle nyt ja heti"-asenne eli siinä vaiheessa, kun lapset "hankitaan", pitää olla ura, oma talo ja kaikki kulissit kunnossa. Sen jälkeen "hankitaan" ne lapset, jotka kiikutetaan hoitoon heti äitiysloman jälkeen, jotta saadaan kulissit edelleenkin pidettyä pystyssä.

Meillä taas on tehty asiat toisin päin. Ensin lapset ja edullinen omistusasunto, ja vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat jälleen palanneet työelämään, aletaan miettimään asumisoloja uudemman kerran. Eli jäämmekö tähän vai hommaammeko kenties uudemman tai isomman asunnon. Eikä sitä tarvitse kymmentä vuotta miettiä...... ;D

Lapsi ei vuoden parin ikäisenä välitä siitä missä asuu, mutta asunnon säästäminen ja työuran suunnittelu tehdään paljon pidemmissä jaksoissa. Kun lapsi on 13 hän todellakin välittää siitä, missä asuu, mitä voi harrastaa ja saa mallia siitä, miten omalla äidilläkin on mielekäs työ ja toviottavasti suht säännnöliset omat tulot.

Ratkaisut lapsen ollessa 1-3 vuotta vaikuttavat siihen, minkälainen perhedynamiikka on kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.

usko että maidän lapset kovin onnellisia olisivat jos joud´tuisivat muuttamaan tutusta kodistaan vuokra-asuntoon, kaevrit ja koulut vaihtuisivat mutta olisipahan äiti työttömänä kotona.



En oikein näe tuota ratkaisua "lasten parhaaksi".